Kalalle pitäis päästä

Kalastusrintamalla on ollut aika hiljaista. Muutamien velvoitteiden vuoksi en ole ehtinyt kalaan kuin yhtenä päivänä viimeisen viikon aikana. Kalastin käteni kipeäksi ja silti saaliiksi tuli vain pari pientä ahventa. Kun ei syö, niin ei syö.Viikonloppuna pääsee taas vähän paremmin keskittymään harrastukseen ja toivottavasti saisi jotain ruokapöytään asti. Ruokalistalla on ehdottomasti kalakeittoa, jos Ahti suo antejaan. … Read more Kalalle pitäis päästä


Lotto vetämään

Viikonloppuna tuli taas mökkeiltyä ja kalastettua. Perjantaina Peterin jigireissun jälkeen kävin pikaisesti pakkaamassa mökkitavarat kasaan eli virveli, pakki, haavi ja filetit. Lisäksi joitain vähemmän tärkeämpiä juttuja. Mökille päästyä tein pakollisen blogipäivityksen, jonka jälkeen köllähdin sänkyyn vaille kaksi. Yleensä laitan herätyksen viideksi, mutta tällä kertaa vähän poikkesin rutiineista ja puhelin herätti vasta 5.30. Ruhtinaalliset unoset.    … Read more Lotto vetämään


MP-reissu Peter Lahden kanssa

Lähellä oli, ettei niin käynyt, mutta onneksi viimeisten viiden minuutin tapahtumat antoivat minullekin jotain. Kävi siis niin hienosti, että pääsin mahtavalle jigireissulle Kallavedelle Peterin ja kahden muun tyypin kanssa. No, minkäs sille voi, että on onnellisten tähtien alla syntynyt ja arpaonnea on vaikka muille jakaa. Paikallisessa kalastusliikkeessä oli arvonta kyseisestä reissusta ja arvontaan osallistuneita oli … Read more MP-reissu Peter Lahden kanssa


Shoppailu, mökkeily ja kalastus

Siinäpä viime päivien aktiviteetit. Viikonloppuna tuli taas perinteisesti käytyä mökkeilyn lomassa jigailemassa. Saaliit eivät ole kovin mainitsemisen arvoisia, isoimmaksi kalaksi jäi minun 47cm kuha. Hyvää mökkievästä se kuitenkin oli. Useita värejä tuli testattua, mutta tehokkain oli punainen kalajigi keltaisella mahalla, joka antoi useita tärppejä ja myös isoin kuha tuli sillä ylös. Viime viikolla kävin ostamassa uudet … Read more Shoppailu, mökkeily ja kalastus


Ilta Kal(l)avedellä

kalastus kalastusblogi hauki

Sain taas mukavan ehdotuksen pienestä jigireissusta Kallavedelle. Ilmakin oli lähes täydellinen, joten eihän ehdotukseen voinut vastata kuin: tahdon.    Lähdettiin klo 18 suunnitelmissa kierrellä kiinnostavia patteja. Mentiin ensin matalikolle, josta sain ensimmäisen ”venekuhani” pari viikkoa sitten. Anturi järveen, kaiku päälle ja vaaleanpunainen jigi kohti pohjaa. Pohjasta lähti välittömästi kala nousemaan kohti. Ja koska se lähti … Read more Ilta Kal(l)avedellä


Koukussa

Viikonloppu vierähti saaressa/kalassa. Perjantai-iltana lähdettiin veneellä Kallavedelle tarkoituksena löytää mukava ja rauhallinen saari pariksi yöksi. Etsiessä vierähti useampi tunti, koska rannat olivat kivikkoisia eikä veneellä päässyt rantautumaan. Viimein löytyi sopiva saari ja päästiin pystyttämään telttoja ja tekemään tulet.   Lauantai-aamuna lähdettiin etsimään matalikkoja kuhan toivossa. Otin mukaan oman kaikuluotaimen ja siitä oli helppo katsoa milloin kalaa … Read more Koukussa