Paistiahvenia

kalastus kalastusblogi ahven

Olipas taas mukavaa käydä pitkästä aikaa kalassa. Viimeksi kalastelin viikko sitten sunnuntaina ja viikon tauko tuntui kyllä hirmuisen pitkältä. Viime sunnuntain reissu taisi olla puhdas mp, eikun sainhan minä yhden n. 300g ahvenen, jonka laskin pois. Yhdessä vaiheessa iltaa päällemme nousi erikoinen sadepilvi, joka kasteli meidät. Aurinko paistoi ja ihan viereemme muodostui sateenkaari. Toivoin löytäväni … Read more Paistiahvenia


Kalahavaintoja Kallavedellä

kalastus kuha kalastusblogi

Tänään lähdettiin iltapäivällä jo hyvissä ajoin kalaan. Keli oli lämmin ja tuuliennusteetkin siedettävät. No keli oli lämmin, mutta tuuliennusteet ihan jotain muuta kuin piti. Muka kolme metriä sekunnissa. Aallokko ja tuuli olivat niin järkkyjä, että luovutus ja kotiin lähtö olivat mielessä, sillä kalojakaan ei näkynyt. Reissun suuntana oli Kelloselkä, mutta koukattiin sinne Hietasalon kautta. Kalojahan … Read more Kalahavaintoja Kallavedellä


Hiljaista on

kalastus hauki kalastusblogi

Kalaa ei meinaa löytyä Kallavedestä millään. Viikonloppuna saalis oli surkea ja varsinkin lauantai oli yksi heikoimmista reissuista ikinä. Ajeltiin yhteensä 50 kilometriä sekä Etelä- että Pohjois-Kallavedellä enkä saanut yhtään kalaa veneeseen. Vaikeahan sitä on edes uskoa, mutta tosissani tein töitä kalojen eteen. Ei syönyt ja piste. Netissä olen lukenut muiden saaliista Kallavedellä ja sen jälkeen … Read more Hiljaista on


Perjantai-illan viettoa

Nuoruudessa viikonloput tuli vietettyä vähän eri tavalla kuin nykyään, kai sitä vanhuus alkaa pikku hiljaa hiipimään. Nykyään vietän viikonloppuni mieluummin kalastaen kuin kaupungin ravintoloissa pyörien. Tämänkin viikonlopun perjantai oli siis varattu kalastukselle. Säätiedotus näytti illalle ”salamia” ja satamassa kuuden maissa vähän jyrähtelikin. Ukkonen kuitenkin vaikutti olevan jossain tosi kaukana, joten uskaltauduimme lähtemään muutaman kilometrin päähän kalaan. … Read more Perjantai-illan viettoa


Kesäillat Kallavedellä

Siitä on nyt reilu viikko aikaa, kun sain kalamaailman jättipotin. Tai minulle se oli 7 oikein, jollekin muulle ehkä vain kuusi ja lisänumero. Puhun nyt NIISTÄ kuhista. Asia tuntuu vieläkin uskomattomalta, mutta kai sitä joskus kertoimet ovat omalla puolella, kun kalassa on kuitenkin tullut käytyä todella paljon. Voisin puhua niistä kaloista teille vaikka kuinka monta … Read more Kesäillat Kallavedellä