Kelkalla kalaan

Vihdoin alkoi olo kohenemaan ja jaksoin lähteä jäälle. Nyt kun ollaan uistelugurun kanssa melkein naapureita, niin välillä tulee varmasti heitettyä yhteisiä kalareissuja. Niin myös tänään. Pirttilahdesta on helppo lähteä sekä kesällä että talvella kohti hyviä apajia. Sepolla on kelkka ja tänään siinä oli “takapelkääjän” paikka vapaana, joten ilman muuta pomppasin kyytiin, kun mahdollisuus tuli. Viimeksi taisinkin olla moottorikelkan kyydissä lapsena, jolloin kuskina oli mummo. Seppo ei tänään ajanut onneksi ihan yhtä kovasti ;) Terveisiä Kerkolle :)

FullSizeRender

Startattiin kahdeksalta, sillä kohteena oli eräs paikka, josta on viime päivinä tullut ahvenia aamupäivisin. Matkaa kohteeseen oli viitisen kilometriä ja jos se olisi pitänyt kävellen taittaa, olisin korkeintaan puolessa välissä menossa. Jäällä oli niin järkyttävä keli, en muistakaan milloin olisi viimeksi ollut noin vaikea liikkua. Loskaa monta kymmentä senttiä ja kulkeminen oli kelkallakin vaivalloista. Eikä siinä vielä kaikki. Avannon tekeminen ei onnistunut ollenkaan. Joko flunssa vei voimat tai jää oli jotenkin ärsyttävällä päällä. Sain tehtyä pari puolikasta avantoa tänään itse ja muissa jouduin turvautumaan Sepon apuun. Onneksi valmiita avantoja oli ennestään muutamia.

IMG_6978

IMG_6975

Sain viime viikolla ihanan uuden Kalarosvon tasurin ja tänään aloitin pilkkimisen sillä. En ehtinyt laskemaan tasuria vielä lähellekään pohjaa, kun ahvenen näköinen viiva lähti pohjasta kohti. Läheni ja läheni ja viimein tuli kohdalle. Värisytin tasuria ylöspäin ja sitten tuli tärppi. Ei muuta kuin kala ylös ja ajatuksissani näytin Tommille peukkua. Toimii, kyllä Tommi tietää mistä ahvenet tykkäävät. Nostin kalan jäälle ja leuka loksahti alas. Puolen kilon siika! Mitä ihmettä? Olin täysin varma ahvenesta, mutta näköjään siellä pyörii valeahvenia.

FullSizeRender

IMG_6970

Jatkoin pilkkimistä ja vähän väliä luotaimen näytölle pörähti parvi vekkuleita viivoja. Siiat olivat hulluina, mutta eivät oikein syönnillään. Tai kai niitä olisi morrivehkeillä napsinut kymmenittäin, mutta minulla jäivät tärpeiksi. Olivat ne kuitenkin tasureista jollain tasolla kiinnostuneita. Siian tärppi on niin hentoinen, että minun vastaisku repi huulet alta aikayksikön. Pari karkuutusta tuli vielä ja yksi iso siika karkasi ihan avannon alla. Ehdin nähdä vain ison läskin kyljen. Se olisi sopinut niin hyvin minun savupönttöön :(

Aamupäivä meni siikojen kanssa leikkiessä. Vaihdoin puolen päivän maissa vähän matalampaan, kuuteen metriin. Aamupäivän olin pilkkinyt reilussa seitsemässä metrissä. Pohja piirsi ihan tyhjää ja päätin kokeilla ahvenväriä. Isot tasurit eivät olleet toimineet, joten laitoin Kalapelen vähän pienemmän ahventasurin uimaan. En ehtinyt laskemaan tasuria kuin ihan vähän, kun viiva irtosi pohjasta. Määrätietoisesti tasurille ja hento tärppi. Nostin kalan vähän rauhallisemmin ylös, kun siikahan se varmasti olisi. Avannosta nousi ahven. No kelpaa minulle ja tasuri takaisin, jos vaikka löytyisi enemmänkin raitapaitoja. Ei löytynyt ja se jäikin minulla päivän viimeiseksi.

IMG_6979

Yhdellä kädellä kuvaaminen on haasteellista :)

IMG_6980

Päätettiin lähteä kohti rantaa, mutta pysähdyimme matkalla muutamille potentiaalisille paikoille. Ei löytynyt syövää kalaa ja parilla viimeisellä spotilla en jaksanut edes viritellä omia vehkeitä enää, vaan tuijotin Sepon luotaimen näyttöä. Hiljaista oli, joten kotiin jouti.

IMG_6987

Astronautti uudella planeetalla :)

Kiitos Sepolle päivästä sekä kipinästä hankkia oma kelkka =)

 

Muutto hoidettu

Olipas rankka viikko, luulisi, että kun kerrostalosta muuttaa omakotitaloon, ei olisi ongelmia säilytystilan kanssa. Tässä on jo kahdeksan päivää järjestelty tavaroita paikoilleen ja siltikin epämääräisiä tavararöykkiöitä löytyy sieltä täältä ja mikä pahinta, tila meinaa loppua kesken. No voiton puolella ollaan ja pian pääsen autotallin kimppuun. Sinne onneksi mahtuu! Vihdoinkin saan kalastustarvikkeille oman paikan. Keittiön pöydässä olikin aina vähän ahdasta tehdä solmuja ja väsätä perukkeita. Ja eipähän tarvitse enää olohuoneen sohvalle levitellä tasureita, sitäkin on tapahtunut =)

Kalassa en ole käynyt yli viikkoon ja minun piti lähteä huomenna pilkille. Olisi ollut ihan moottorikelkkakyyti tarjolla hyville apajille. Tulin kuitenkin jo alkuviikosta kipeäksi ja ei meinaa tauti talttua millään. Harvoin sairastan kuumetaudin, viimeksi lähes 10 vuotta sitten. Tämän lentsun sain lapsilta. Onneksi taudinkin kanssa ollaan jo voiton puolella ja toivon mukaan ensi viikolla pääsisi kalaan.

Postisetäkin löysi viikolla uuteen osoitteeseen ja kiikutti mieluisan kirjeen. Sain Tommilta testattavaksi uuden Kalarosvon kevennetyn mallin. Se Joensuun Tommi on kyllä siitä ihmeellinen veikko, että joka kerta se osaa yllättää tasureiden ulkonäöllä. Monesti olen Kalarosvon käteen saadessani tokaissut, että ei voisi enää hienompi olla! Mutta mitä paljastuukaan seuraavasta kirjeestä? No vieläkin hienompi taideteos :)

FullSizeRender

FullSizeRender-1

IMG_6931

Nyt kun pääsi kerrostalosta pois, niin parveke vaihtui takapihaan. Kunhan tässä tervehtyy, niin täytyy lähteä niitä savukaloja metsästämään. Sormet nimittäin jo syyhyävät päästä kokeilemaan Muurikan sähkösavustinta. No hyvää kannattaa odottaa, on se savukala semmoista gourmeeta, että ei taida monestakaan ravintolasta löytyä.

Miten teillä on viikko sujunut? Oletteko ehtineet kalaan vai onko sama pöpö kaatanut muitakin sänkyyn? Ensi viikolla säätiedotus lupailee ihan mukavaa keliä niiden älyttömien pakkasten jälkeen, joten jokohan vihdoinkin pääsisi ihan kunnolla pilkkimisen makuun ilman häiriötekijöitä (pakkanen, muutto, flunssa) :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ja kireitä siimoja jäälle suuntaaville =)