Pian on pilkkikausi paketissa. Ihmeen pitkään kausi lopulta kuitenkin kesti, vaikka alkutalvi näytti niin huonolta. Kallavedelle, ainakaan eteläiselle puolelle, ei tainnut koko talvena tulla superhyviä jäitä. Tammi- ja helmikuussa satanut lumi esti jään vahvistumisen, vaikka välillä oli koviakin pakkasia. Onneksi pilkille kuitenkin päästiin ja loppujen lopuksi Savon 2018-2019 pilkkikausi taisi olla pituudeltaan ihan keskiverto.

Tänä talvena on pysytty ahvenruuissa. Taitaa olla paras pilkkitalvi ikinä ahventen suhteen, vaikka kilon ylityksiä ei ole tullutkaan. Ehkä. Minähän sain muutama viikko sitten 970g ahvenen ja se oli punnittu minun omalla rihveli-vaa’alla. Nyt sitten kun verrattiin minun vaa’an tarkkuutta Juhan vaakaan, joka on tosi tarkka ja kotona ”taarattu”, niin eroa oli 30g. Eli Juhan tarkka vaaka näytti 30g enemmän. Ehkä se minun ahven olisikin ollut kilon.. Mutta eipä sillä periaatteessa ole väliä ?

Meillä lapset eivät tykkää ahvenista, outoa. On sitten jouduttu Juhan kanssa syömään kahdestaan ihan urakalla kalaa. Yleensä me vapautetaan alle 250g ahvenet ja otetaan vaan sitä isommat filekalat, koska niitä isompia ei tule niin paljon. On tehty vaikka mitä herkkuruokia ahvenesta ja yllättävää, että esimerkiksi kaprikset sopivat hyvin ahvenen kanssa. Eilen tehtiin kalapaistosta ja voin kyllä suositella kokeilemaan, yksi parhaista ahvenresepteistä, mitä olen kokeillut. Tai Juhahan se kokkasi ? https://www.valio.fi/reseptit/kalapaistos-pannulla/

Vaikka kalaa onkin tullut hyvin tänä talvena ja välillä muiden silmiin saattaa näyttää siltä, että me saadaan joka reissu saalista, niin asia ei todellakaan ole niin ? Ihan kaikista kalareissuista en ole edes kirjoittanut blogiin, koska välttämättä ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. 

Tänä talvena on jouduttu Kallaveden heikon jäätilanteen takia käymään paljon muilla järvillä pilkillä. Toisaalta aika harmi juttu, koska Kallavesi alkaa 100 metrin päästä meidän kotoa. Viime talvena käytiin tosi paljon Etelä-Kallavedellä, koska se on niin lähellä, mutta tänä talvena on käyty siellä vain kerran. Kallavesi ympäröi Kuopiota ja jos haluaa lähteä jollekin toiselle järvelle, joutuu ajamaan ensin pitkän matkan.

Sehän on ihan höpöhöpöjuttu, että itse pyydetty kala olisi ilmaista. Ainakin meidän tilanteessa halvemmaksi olisi varmasti aina tullut hakea kala fileoituna suoraan kalatiskistä. Kilometrejä on tullut sekä auton että moottorikelkan mittariin ja mikäli potkureissa olisi mittarit, niin niihinkin olisi tullut lyhyessä ajassa jo isot lukemat. 

Mutta jokaisella harrastuksella on hintalappunsa. Meillä harrastuksen päätavoite ei todellakaan ole saada saalista, vaan oppia. Ja kyllä sitä oppia on tänäkin talvena tullut ihan roimasti. Tuntuu, että monet palaset ovat loksahtaneet kohdilleen ja olen tajunnut milloin ja missä kala syö. 

Tajusin esimerkiksi auringonpaisteen ja kirkkaan kelin merkityksen kalan syöntiin, kirkkaalla kelillä kala ei syö! Tai niin luulin. Sitten ahven söikin ihan yhtä hurjana aurinkoisella kelillä ja sinne meni minun hienot teoriat.

Siinä taas opittiin kantapään kautta, että kalastuksessa ei voi koskaan tehdä varmoja olettamuksia. Ehkä jos havainnointijakso olisi vaikka tuhat vuotta, silloin voisi jo jonkunlaisia päätelmiä tehdä, mutta minä en omalla kokemuksellani uskalla sanoa enää yhtään mitään. Yksikään ihminen ei voi täysin päästä kartalle kalojen oikuista ja sehän tässä hienoa onkin, että luonnossa pääsee aina hämmästelemään uusia juttuja. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa ☺️

Välillä kalareissut ovat tyhjiä, joskus saaliina saattaa olla yksi ahven ja sitten on myös niitä napakymppireissuja, kun avanto työntää roppakaupalla ahvenia. Olen nyt lähiaikoina tehnyt neljä yhden kalan reissua ympäri Savoa. Kauimmat pilkkipaikat ovat olleet 80 kilometrin päässä ja jos päivän aikana auton mittariin tulee 160km ja kotiin tuomisina on yksi ahven, niin kyllä se alkaa olla jo aika kallista ruokaa. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, saalis ei ole pääasia. Minulle jokainen kalareissu on elämys ja niistä voi jo vähän maksaakin.

Tehtiin pari kalaisaa reissua Nilakalle. En ole koskaan ennen käynyt sillä järvellä, mutta varmasti aion tulevaisuudessa käydä. Järvi vaikutti potentiaaliselta myös kesää ajatellen. Sain OPM:lta lainaan uuden HDS Live laitteen ja on tosi mielenkiintoista päästä ajelemaan vanhoja ja uusia paikkoja läpi Active Imaging anturin kanssa.

Meillähän on aiemmin ollut TotalScan veneen perässä, mutta uusi AI 3-in-1 on kuulemma vielä huomattavasti parempi anturi, joten en malta odottaa jäiden sulamista. Pilkitään nyt kuitenkin ensin tämä kausi loppuun ?

Nilakka on tosi suuri järvi Tervon, Keiteleen ja Pielaveden välissä. Huomasin, että kännykän karttaohjelmat eivät pitäneet siellä paikkaansa ja siksi oikeiden kalastussyvyyksien etsiminen oli hankalaa. Ensi kesänä voisi vähän käydä ajelemassa karttaa sinne, niin se helpottaisi talvella paikkojen etsimistä…

Nilakka on kirkasvetinen järvi, mutta ahven ei ollutkaan +10 metrissä, kuten olin olettanut. Ai niin, niitä oletuksiahan ei saanut tehdä. Löysimme ahventa 5-6 metristä ja näköjään niin matalassa oleilevalla ahvenella ravintokaloina ovat muutkin kuin kuoreet.

Vuosien aikana meidän saamista ahvenista varmaan 95% on ollut kuoreen syöjiä. Jos ahventen mahassa on ollut kalaa, se on lähes aina ollut kuoretta. Näin on ollut kaikilla järvillä, joilla ollaan käyty ja niitä eri järviä on paljon!

Nilakan ahventen ravintoa olivat kuoreet, ahvenet ja kiisket. Toki siihen voi vaikuttaa se, että me kalastimme ahventa niin matalasta. Kenties sieltä voi saada ahventa syvemmästäkin ja niillä ravintokaloina ovat kuore ja muikku? Kalat, jotka me saimme, sylkivät kaikkia kolmea lajia ja jännä, että jo alle 100g ahvenet söivät kalaravintoa.

Järvellä oli paljon railoja ja pilkkijät näkyivät kerääntyneen railojen läheisyyteen. Ensimmäisellä reissulla mekin löydettiin railon vierestä kalaa. Tai oikeastaan meidän mukana ollut Iisalmen Pasi löysi ?

Pasi pilkkii ilman luotainta ja pääosin morrivehkeillä. Oltiin kolmestaan liikenteessä ja jo heti aamusta hajaannuttiin eri suuntiin. Päivän mittaan sitten soiteltiin toisillemme onko kalaa löytynyt. Pasi löysi erään railon vierestä ahvenia ja yhden puhelinsoiton jälkeen Nilakan jäällä nähtiin kiitämässä kaksi potkurityyppiä lähes valon nopeutta kohti Pasia ja ahvenia. 

Se oli kyllä hyvä kalapaikka. Sain itse siitä pari 600g ja lisäksi pienempiä ahvenia. Laitettiin kaikki alle 250g ahvenet takaisin, koska sellaista 100-150g kalaa sieltä olisi tullut liikaa.

Tehtiin vielä Juhan kanssa pari muutakin reissua Nilakalle ja toinen niistä antoi taas hyvin ruokakaloja. Ahventen koko vaihteli n. 100-500g ja sillä kertaa otimme mukaan kaikki ahvenet, koska tavoitteena oli tehdä kalakukko. Harmi vaan, että ne oikeat kukkokalat olivat kadoksissa ja saatiin vain yksi kriteerit täyttävä, mutta kyllä ne hieman isompienkin ahventen ruodot uunissa pehmenevät, kun tarpeeksi kypsentää. 

Päivän kokonaissaldo oli 8kg ja se oli ihan huippureissu. Lapset eivät kyllä olleet yhtään innoissaan; ”taasko ahventa ruokana?” 

Osa ahvenista jalostui Juhan kätösissä gluteenittomaksi kalakukoksi. Kukkoon oli piilotettu myös pekonia ja se oli niin hyvää, että en ole koskaan maistanut yhtä hyvää kalakukkoa. Onneksi kalakukko oli kokoa JÄTTI, jotta siitä ehtii nautiskelemaan useita kertoja. Juha on kyllä kalakukkomestari. Alla vielä ohje, jolla Juha aina gluteenittoman kukon tekee. Kannattaa kokeilla!

Kirjoitin aikaisemmin blogiin, kun olen ollut viime syksystä asti mukana Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja Puijon Pilkin järjestämässä kalakerhossa. Kerho on tarkoitettu noin 10-16-vuotiaille lapsille ja nuorille, ja moni kerholainen käy siellä vanhempiensa kanssa. Talven aikana kerhossa on mm. askarreltu vieheitä, koska pimeät kerhoillat eivät oikein sovellu kalastukseen. Toki me käytiin matikkapilkillä helmikuussa ja silloin pimeys olikin suotavaa, mutta ahven ei taida pilkkopimeällä syödä.

Nyt kevään tultua ja valoisan ajan pidennyttyä on päästy lasten kanssa iltapilkille. Myös jäiden lähdön jälkeen valoisat illat ovat mukavaa aikaa kalastaa. Kesäaikaan ilta voi olla jopa parempaa aikaa kalan syönnin kannalta, tai mistäpä sitä tietää, olettamuksia kun ei kannata kalastuksessa tehdä ☺️

Viime viikolla oltiin isolla porukalla iltapilkillä ja kyllä keli suosi. Ja vaikka alkuun näytti siltä, että Ahti ei suosi, niin kyllä sekin sitten heltyi ja useammalla pilkkijällä oli siimat kireinä. Hienoja kokemuksia ?

Iik, se on jo huhtikuu! Nyt käy pilkkipäivät vähiin :( Täällä Kuopion seudulla jäätä vielä riittää, mutta koska teräsjään osuus on ehkä vain puolet, aurinkoisten ja lämpöisten päivien vuoksi jäät pehmenevät nopeasti. 

Ollaan käyty ahkerasti pilkillä, mutta mitään hurjia saaliita ei olla saatu. Ehkä juuri niiden aurinkoisten ja kirkkaiden päivien vuoksi ahvenen syönti ajoittuu enemmän auringonnousuun ja -laskuun, joten pelipaikoilla on oltava oikeaan aikaan. Koko päivän tykitystä ei ainakaan meidän kohdalle ole sattunut. Melkein tuntuu siltä, että ruokakalat saattaa saada jo kahden tunnin pikapistolla. Sen jälkeen voikin keskittyä muuhun, vaikka makkaranpaistoon tai potkurilla ajeluun, mikäli tuuli ei ole vienyt potkuria selän takaa.. 

Viime viikonloppuna olin Kallavesj-messuilla, joten pilkkimiset piti unohtaa pariksi päiväksi, mutta sitä edeltävänä viikonloppuna oltiin jäällä. Se oli lauantaipäivä ja oltiin liikkeellä todella hyvissä ajoin. Kello herätti meidät jo kolmelta, koska haluttiin olla kalapaikalla syöntiaikaan.

Pilkkireissu suuntautui Suvasvedelle. Me ostettiin muutama viikko sitten Eslan taittopotkurit Honkkarin alennusmyynnistä ja tuunattiin ne itselle pilkkikäyttöön. Kairalle koukut, luotaimelle paikka jne. Hankittiin vielä leveät liukujalakset, jotta liikkuminen onnistuu lumellakin. 

Moottorikelkalla jäällä liikkuminen alkaa olla hankalaa, kun jäällä ei ole yhtään lunta. Kevätjäillä potkureilla pääsee nopeasti pitkiäkin matkoja. Ollaan haaveiltu potkureista jo useampi vuosi ja nyt sattui hyvä tuuri, kun bongattiin ne alesta. 

Viikko sitten lauantaina otettiin potkurit ensimmäistä kertaa pilkille mukaan. Potkuriin saa kätevästi pakattua kaikki pilkkikamat ja kun lähdettiin rannasta, potkittiin hurjina vauhtia ja ihmeteltiin potkureiden ihanuutta, helppoutta ja nopeutta. 

Meillä oli GoPro mukana, kun tarkoitus oli tehdä päivän kalastuksesta pieni video. Kelikin suosi, vaikka tuuli oli todella kova, puuskissa 20 metriä sekunnissa. Onneksi se ei tasuripilkintään vaikuta niin pahasti, koska siimat ovat paksuja. Ei olisi ollut mukava morritella reilun kymmenen metrin vedessä ohuella siimalla, tuuli olisi sotkenut sen aika nopeasti… 

Päästiin pilkkipaikalle ja jään alla oli heti eloa. Laitoin GoPron kuvaamaan ja sain parilta avannolta filekalat ylös. Sen jälkeen lähdin käymään Juhan luona, joka pilkki viidenkymmenen metrin päässä. 

Kun pääsin Juhan luo, huomasin, että hän istui oman pilkkireppunsa päällä. Vilkaisin hänen ympärilleen ja kysyin, että missäs sinun potkuri on. Juha sanoi, että tuossa se on minun selän takana. Yritin siristellä silmiäni ja katsoa tarkemmin, mutta edelleenkään en nähnyt sitä potkuria. Mietin, että olinko tullut sokeaksi vai eikö potkuri tosiaankaan ollut siinä. 

Juha alkoi pyörimään edestakaisin ja hänkään ei nähnyt omaa potkuriaan. Ei siinä ollut ketään ihmistäkään, joka olisi voinut potkurin viedä. Se oli niin outo tunne, kun hetki sitten Juhan vieressä ollut potkuri oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.

Järven selän pituus rannasta rantaan on yli 8 kilometriä ja me katselimme joka ilmansuuntaan silmänkantamattomiin, mutta potkuria ei näkynyt missään. Se oli ehkä paras taikatemppu, jonka olen koskaan nähnyt. Eivät taikuritkaan osaa kadottaa isoa potkuria tuolla tavalla.

Katoamiselle ei ollut mitään muuta selitystä, kuin tuuli. Vaikka potkuri oli käännetty poikittain tuuleen päin, silti tuuli oli sen napannut. Ei siinä auttanut mikään muu, kuin lähteä etsimään. Kalan syönti oli pakko unohtaa, sinne jäivät raitapaidat nälkäisinä. Jätettiin kairat pystyyn jäälle ja lähdettiin kumpikin hieman eri suuntiin, Juha kävellen ja minä omalla potkurilla. 

Tuulen voimakkuuden huomasi vasta silloin parhaiten, kun se lähti kuljettamaan minua ja potkuria itsekseen. Ei tarvinnut tehdä mitään, kun tuuli työnsi eteenpäin. Ja vauhti oli tosi kova!

Yritin vilkuilla horisonttiin ja molemmille sivuille samalla kun tuuli antoi ilmaista kyytiä. Se oli tosi kivaa ja ei minulla siinä hetkessä käynyt mielessäkään, että jossain vaiheessa minun pitää kääntyä takaisin ja mennä vastatuuleen. En murehtinut tulevia vaan nautin menosta. 

Kilometri meni hetkessä, pian toinen ja kolmaskin. Juhan potkuria ei kuitenkaan näkynyt missään. Olin juuri hajottanut kengistäni liukuesteet, kun yritin jarruttaa potkurin vauhtia. Liukuesteistä lensi kaikki ”nastat” pitkin jäätä. No ei se mitään, hankin uudet. Paitsi että sen hajoamisen jälkeenhän minun kengissä ei ollut enää mitään pitoa. En kuitenkaan tajunnut sitä vielä siinä vaiheessa, kun matkustin tuulen kyydissä myötätuuleen. 

Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen päätin luovuttaa. Kaukana siintäviin saariin oli vielä useiden kilometrien matka. Potkuri ehkä saattaisi olla jossakin niistä, täytyisi lähteä myöhemmin jollain moottorikäyttöisellä ajoneuvolla sitä etsimään. Jalkapelissä sellainen matka oli toivoton. 

Yritin kääntää potkurin takaisin kohti aamun pilkkipaikkaa, mutta tuuli oli eri mieltä. Se käänsi väkisin potkurin väärinpäin. Minulla oli luotain ja miljoonan kilon pilkkireppu kyydissä, jotka eivät ainakaan helpottaneet matkan tekoa. 

Sain väkisin käännettyä potkurin oikeinpäin ja yritin lähteä potkuttelemaan takaisinpäin. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Kengät löivät sutia ja tuuli yritti koko ajan varastaa minunkin potkurin. Silloin ärsytti tosi paljon! Meinasin jäädä sinne märisemään, mutta mikäli olisin jäänyt paikoilleni, tuuli olisi vienyt minut vielä kauemmas.

Lähdin pienillä sentin askelilla kohti määränpäätä. Vähän väliä tuuli sai otteen potkurista ja käänsi sen väkisin toisinpäin. En ole koskaan ollut järvellä tuollaisissa olosuhteissa. Isolla selällä tuulen voimakkuus varmaan vielä kertaantui ja se oli painajaismaista. 

Hitaasti etenevän matkan aikana ajattelin, että en lähde enää ikinä pilkille. No sitten ajattelin, että eihän tämä pilkkimisen vika ollut vaan tuulen, joten muutin päätöstäni sen verran, että en lähde enää ikinä pilkille, jos tuulee. 

Sen ikuisuudelta tuntuvan matkan aikana tuli mietittyä vielä lisää ja lopulta piti sekin päätös pyörtää, että en lähde tuulisella kelillä kalaan, koska tänä talvena melkein joka reissulla on tuullut. No ei näille olosuhteille mitään voi, ehkä se on vaan peiliin katsomisen paikka. Tottakai tuuli vie kaiken, minkä irti saa. Ensi kerralla tavarat pitää sitoa kiinni. 

Se oli mahtava tunne, kun pääsin vihdoin perille, vaikka tottakai kadonnut potkuri harmitti. Lähdettiin aika pian jäältä pois ja matka rantaan meni vähän eri tavalla kuin aamun matka kalapaikalle. Me nimittäin pakattiin kaikki tavarat minun potkuriin ja tunkeuduttiin vielä molemmat siihen kyytiin. No onnistui se niinkin ? Onneksi reitti rantaan meni saarten takaa, jonne tuuli ei ulottunut samalla tavalla.

Rannassa tavattiin yksi pilkkijä ja kysyin häneltä oliko hän sattumoisin nähnyt yksinäistä potkuria. Ja hän oli! Onneksi potkuri ei ollut osunut siihen pilkkimieheen, sillä hän kertoi, että hänen ohitseen oli mennyt potkuri ihan hirvittävän kovaa vauhtia. Saimme tietää vielä suunnankin, johon potkuri oli matkannut.

Tein Facebookiin päivityksen tuulen varastamasta potkurista. Ihmiset ihmettelivät, että miten se on mahdollista, mutta ei me siihen osattu antaa vastausta. Päivityksen näki myös muutama samalla suunnalla asuva ihminen, joista jotkut jopa lupautuivat auttamaan etsimisessä. 

Saman ja seuraavan päivän aikana neljä eri porukkaa kävi etsimässä potkuria ilman tulosta. Se oli ihmeellinen juttu, että potkuria ei löytynyt, vaikka meillä oli menosuuntakin tiedossa.

Kotona saatiin Juhan kanssa naurukohtaus, kun katsottiin minun kuvaamaa GoPro videota. Videon taustalla näkyi, kun potkuri karkasi Juhan vierestä ja lähti hirveää kyytiä kohti horisonttia. Lopulta näkyi vain pieni piste. Ja siltikään kukaan etsijöistä ei nähnyt potkuria enää missään!

Me itse ei päästy moottorikelkalla potkuria etsimään ennen kuin Juha rakensi kelkkaan raapijat. Pari päivää katoamisesta lähdimme kiertelemään aluetta perinpohjin. Kiertelimme saarten rantoja ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat läpi. Potkuri ei kuitenkaan vastatuuleen ollut voinut kulkea, joten ”taaksepäin” emme turhaan lähteneet. 

Meillä näkyi plotterissa ihan älyttömän pitkä reitti, joka oltiin kuljettu ja etsitty potkuria. Ei löytynyt. Saarissa oli mökkejä ja ajattelimme potkurin menneen jonkun rantaan, josta joku oli pistänyt potkurin varastoonsa. Ei me enää muuta syytä keksitty. Luovutettiin etsiminen. 

Käytiin paistamassa makkarat ja lähdettiin rantaa kohti vähän eri reittiä. Juha ajoi ja minä katselin maisemia. Näin kaukana jonkun mustan pisteen ja kysyin, että onkohan tuo piste se aamulla tapaamamme pilkkiukko, aika pitkän matkan kävellyt liukkaalla jäällä. 

Juha käänsi kelkan kohti pistettä. Lähestyimme sitä ja Juha sanoi, että se on minun potkuri. Sanoin, että no eikä ole! Ei se siellä suunnalla olisi edes voinut olla. Piste läheni ja moottorikelkan vauhti kiihtyi. Juha sanoi uudestaan, että kyllä se on minun potkuri. Olin hyvin epäuskoinen ja edelleen ajattelin sen olevan joku pilkkijä. 

Aloin kuvaamaan tilanteesta videota ja mitä lähemmäksi pistettä mentiin, sitä enemmän se alkoi muistuttamaan potkuria. Juha alkoi tulla hulluksi ja onnelliseksi. Kyllä se muuten on potkuri!!!

Päästiin perille ja Juha juoksi halaamaan potkuria! Se oli iloinen jälkeennäkeminen ? Olimme 100% varmoja, että potkuria ei löydy enää koskaan, mutta näköjään ihmeitä tapahtuu! Juha sanoi lauantaina, kun potkuri katosi, että älä enää koskaan sano minua Hannu Hanheksi. Kahteen päivään en sanonutkaan, mutta maanantaina lempinimi otettiin taas käyttöön ? 

Kaiken kaikkiaan ihan uskomaton juttu! Potkuri oli jäätynyt jäähän kiinni. Jossain vaiheessa tuulen suunta oli kääntynyt, jolloin tuuli oli kääntänyt potkurin ja se olikin jatkanut matkaansa ihan eri suuntaan. Potkurissa oli vielä painava reppu toisessa sarvessa kiinni, joten siksikin potkuri on kulkenut vähän toispuoleisesti. En tiedä, miten monta kilometriä potkuri oli kaiken kaikkiaan yksin mennyt, mutta katoamispaikalta löytöpaikalle oli yli 4km. Loppu hyvin kaikki hyvin ? 

Parin viikon aikana on tehty muitakin kalareissuja, mutta ne eivät ole olleet ihan yhtä tapahtumarikkaita ? Käytiin Iisvedellä minun enon kanssa pilkillä. Eno asuu Iisveden rannalla ja halusi pilkkivinkkejä kalapaikoista ja hän myös halusi tutustua tasuripilkintään. Katselin edellisenä päivänä järven syvyyskäyriä ja pistin karttaan muutaman merkin valmiiksi.

Iisvedellä oli vielä tosi hyvä jää, joten siirtymät jäällä tehtiin autokyydillä ? Kokeiltiin päivän aikana kolme edellisenä päivänä karttaan merkkaamaani paikkaa ja lopputulos oli iso pussi ahvenia! 

Iisvesi on kirkasvetinen, joten kalastussyvyydet olivat reilusti yli 10 metriä. Sain päivän aikana hyvän määrän ahvenia ja isoimmat niistä olivat puolen kilon luokkaa. Päivä onnistui tosi hyvin siihen nähden, että se oli minulle ihan uusi tasurijärvi. Juhan päivän saldo oli vain yksi ahven, mutta ehkä se johtui siitä, että minä sain kaikki kalani Rantamäen Manun tekemällä muikkukarvapyrstöllä ja sellaista ei Juhalta löydy. 

Enokin sai hyvin ahvenia, mutta hän pilkki pystypilkillä, jolloin ahventen koko ei ollut niin suurta. Tasurin ja pystypilkin eron huomasi hyvin, kun pilkittiin viereisillä avannoilla samasta parvesta ja eno sai pientä ahventa ja tasuri taas keräsi fileahventa. Eno vannoi tutustuvansa tasuripilkintään lisää ja aikoi hankkia itselleenkin tasureita. Hyvä ??

Meillä oli tosi mukava päivä ja suunniteltiin jo kesälle yhteistä jigireissua Iisvedelle, järvi vaikutti sen verran mielenkiintoiselta. 

Teimme viime viikolla yhden reissun Juurusvedelle. Kala ei ollut ollenkaan otilla ja kotiintuomisina meillä oli vain muutama filekala. Onneksi viime aikoina ruokakalaa on tullut sen verran hyvin, että nälkään ei kuolla, vaikka välillä käytäisiinkin tyhjää pyytämässä =)

Eilen tehtiin lyhyt reissu Roikanvedelle. Tarkoitus oli tehdä pitkä reissu, mutta koska keli oli liian hyvä pilkkimiseen, ahven oli arkaa. Meillä oli ne surullisen kuuluisat potkurit mukana ja onneksi tällä kertaa kukaan ei niitä varastanut, vaikka kovasti se tuuli yrittikin samaa temppua, kuin reilu viikko sitten.

Päivän saldo oli kaksi fileahventa. Pientä kukkokalaa oli lähes joka avanto täynnä ja kyllä sieltä kalakukkotarpeet olisi saanut, mutta aika hidasta se olisi 14 metristä ollut ?

Huristeltiin useita kilometrejä ja on se kyllä mukavaa puuhaa liikkua potkurilla jäällä. Käytiin paistamassa makkarat saaressa ja nautittiin auringosta ja kelistä ulkoillen. Mukava päivä, vaikka kala ei syönyt. 

Mitenkäs muualla Suomessa jäätilanteet, vieläkö pääsee pilkille vai joko viritellään vehkeitä veneeseen avovesikautta varten? Jos vielä on pilkkikelejä, niin muistakaahan pitää potkureista kiinni ?

Ehdin silloin viikko sitten lauantaina kuvaamaan lyhyen videon jäältä, käykäähän katsomassa video Youtubessa ja jättäkää kommenttia, tykkäisittekö katsoa enemmänkin kalastusvideoita? Linkki videoon.