Chef’s Choice on myös Jaanan valinta

perjantaina 30.9.2016 | by Jaana Jekkonen | 13 kommenttia

Yhteistyössä Mastermark Brands Oy:n kanssa

Kirjoitin vähän aikaa sitten Chef’s Choice M320 testivoittaja veitsenteroittimesta esittelytekstin blogiini (linkki). Nyt kirjoitan itse teroitustapahtumasta tarkemman kuvauksen. Teroitin on ollut veitsieni ilona nyt muutaman viikon ja jos veitsen teroitusta tällä kyseisellä laitteella täytyisi kuvailla yhdellä sanalla, sana olisi: helppoa.

Yksi inhottavimmista asioista kalan fileoinnissa, ja ylipäätään kaikessa kokkauksessa, on tylsä veitsi. Minulla on ollut jo kauan aikaa mielessä, että “pitäisi opetella teroittamaan veitsiä”, mutta aina se asia on siirtynyt ja siirtynyt. Ammattikokit saavat veitset hetkessä teräviksi parilla nopealla taikatempulla, mutta minun teroitusyritykset ovat päättyneet supertylsiin veitsiin.

Viime aikoina olen yllättänyt itseni saamalla ihan mukavasti kaloja, joten veitsenteroitintesti ei olisi parempaan saumaan voinut tulla. Olen tuntenut itseni melkein ammattikokiksi, kun olen vihdoin saanut fileoitua kaloista nätit fileet. Terävät veitset myös nopeuttavat fileoimista huomattavasti.

Chef's Choice

Terävät veitset tekevät ammattilaisen (heh, ainakin melkein)

Tätä kyseistä sähkökäyttöistä teroitinta osaavat käyttää kaikki. Ei tarvitse miettiä teroituskulmia, kun veitsi menee hahloissa automaattisesti oikeaan asentoon. Selkeät käyttöohjeet kuvineen auttavat teroitusoperaatiossa. Eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut veitset suositellaan teroitettavan veitselle suotuisimpaan tyyliin ja esimerkiksi fileointiveitsille löytyy käyttöohjeesta oma ohjeensa. Myös suorateräiset ja hammasreunaiset veitset teroitetaan eri tavalla.

Veitsenteroitin on painava, joten se on myös tukeva ja pysyy pöydällä jämäkästi paikallaan, vaikka siitä ei pidettäisi kiinni teroituksen aikana. Siksi teroitin sopii sekä vasen- että oikeakätisille.

Chef's Choice

Teroitin pysyy teroitettaessa jämäkästi pöydällä painonsa vuoksi

Teroittimessa on neljä eri hahloa, joista vasemmalla puolella olevat ykkösvaiheen hahlot (karkea timanttilaikka) ovat tarkoitettu teroitukseen ja oikealla puolella olevat kakkosvaiheen hahlot (hieno timanttilaikka) viimeistelyyn.

Chef's Choice

Vain kaksi vaihetta ja terä on TERÄVÄ :)

Ennen ensimmäistä teroitusta voit vetää veitsen vasemman puoleisesta hahlosta, jotta saat tuntuman terään. Tee tämä harjoitusveto ennen kuin laitat virrat päälle teroittimeen.

Chef's Choice

Tee yksi harjoitusveto vasemmalla puolella, jotta saat tuntuman terään

Teroittaessa on tärkeää, että veitsen terä työnnetään laitteeseen mahdollisimman läheltä kahvaa, jolloin teroitus saadaan tehtyä koko matkalle. Jos veitsen terä on kaareva, veitsen kahvaa täytyy hieman nostaa terän lähestyessä laikkaa, jotta myös kärkiosa teroittuu.

Chef's Choice

Teroitus aloitetaan niin läheltä kahvaa, kuin mahdollista

Yhden vedon kesto on muutamia sekunteja veitsen terän pituudesta riippuen. Esimerkiksi 20 senttisen terän teroitusaika on noin viisi sekuntia. Muista tehdä teroitusvedot vuorotellen sekä vasemmalla että oikealla puolella, jotta terä tulee teroitetuksi symmetrisesti. Yleensä yksi tai kaksi vetoa molemmissa hahloissa riittää, tässä on kuitenkin hieman veitsikohtaisia eroja, joista tarkemmin käyttöohjeessa.

Ykkösvaiheen jälkeen on aika siirtyä kakkosvaiheen viimeistelyhahloihin. Tarkista ensimmäisen vaiheen jälkeen, että teräsärmän toisella puolella on pursereuna. Koko terän matkalla tuntuva purse on edellytys vaiheelle kaksi. Jos terässä ei tunnu pursetta, tee uusintateroitus ykkösvaiheen hahloissa. Hyvin tylsät veitset saattavat vaatia ylimääräisiä teroituskertoja ennen kakkosvaiheeseen siirtymistä.

Chef's Choice

Et voi siirtyä vaiheeseen kaksi, ennen kuin veitsen terässä on pursereuna

Veitsi vedetään aina itseen päin, ei koskaan vastakkaiseen suuntaan. Älä paina terää liian voimakkaasti alaspäin, koska se ei vaikuta teroitustulokseen.

Chef's Choice

Vedä veitseä aina itseesi päin

Älä pysäytä vetoa missään vaiheessa, vaan teroita terä tasaisella nopeudella koko pituudeltaan

Chef's Choice

Nosta kahvaa loppuvaiheessa hieman ylös terän kaaren muotoa noudattaen

Uusintateroitus tehdään normaalisti vaiheen kaksi hahloissa. Jos terästä ei tule riittävän terävää, tee 1-2 vetoa vaiheen yksi molemmissa hahloissa, kunnes terässä on pursereuna. Sen jälkeen viimeistele terä vaiheessa kaksi.

Olen aina ollut siinä uskossa, että veitseen saa terävimmän terän teroittamalla sen käsin. Joskus pari veitseä tylsytin leikkimällä ammattiteroittajaa ja sen jälkeen olen vain toivonut, että löytäisin teroittimen, jolla saisin veitseni takaisin kuosiin. Chef’s Choice teroitin ylitti kaikki odotukseni, ja sen nopeus ja helppokäyttöisyys ovat kirsikoina kakun päällä. Tätä teroitinta voin suositella kaikille tylsien veitsien kanssa taisteleville, en usko, että tulee ikävä vanhoja teroitusmenetelmiä :)

Chef's Choice

Fileointi on nykyään kivaa :)

Mastermark Brands Oy www-sivu 

Mastermark Brands Oy Facebook-sivu

Chef’s Choice M320 veitsenteroitin

Chef’s Choice veitsenteroitinten jälleenmyyjät 

Moni varmaan haluaisi itselleen kyseisen teroittimen ja nyt kuulkaas sattui niin mukava juttu, että sain mahdollisuuden arpoa yhden testivoittajateroittimen lukijoiden kesken. Aivan mahtava palkinto on siis yhdelle onnekkaalle luvassa ja sen onnekkaan ei tarvitse enää tylsistä veitsistä murehtia. Arvonta järjestetään Facebookin puolella Fish me luck sivuilla ja arvontaan voit osallistua tykkäämällä arvontajulkaisusta, johon pääset tästä linkistä. Käykäähän tykkäilemässä ja onnea arvontaan!

Chef's Choice

Ihan huippupalkinto, nyt kannattaa tykätä =)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
13 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Jäpä_k kommentoi:

    Jahas…vai tykkäillä pittää :) Mites tykkeet,ku ei oo FB.tä.eikä tuu ;)
    Mä tykkeen perinteisestä rasvaliipasta,nahkavyöstä+kierteenpoistajasta..(eiookoskaanpettäneet).
    Mut voin ottaa lahjan vastaan..Kiitos. :)

    P.s Onko keskustan valkeinen pannassa,kun ei oo ketään näkyny kalassa???

    Hölökyn kölökyn!!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Sinne vaan Facebookin ihmeelliseen maailmaan mukaan, tervetulloo :)
      En tiedä Valkeisesta, silloin viime toukokuussa siellä itse kävin viimeksi, törmättiinkin silloin :)

  2. Nimetön kommentoi:

    Täytyy sanoa että ompas komia keksintö…
    Jaana noin niinkun 30v kalastaneena en
    huolisi tota sähkömyllyä millään,
    Osaan terottaa ihan itse filettini,
    ei millään pahalla mutta jos se taito
    puuttuu niin voi voi

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hieno juttu, että taitoa löytyy. Kaikilta sitä ei kuitenkaan löydy ja hyvä, että me vähän tumpelommatkin saadaan veitsemme teräviksi tekniikan avulla ;)

  3. Pekka kommentoi:

    Hyvin tehty arviointi/esittely, kiitos siitä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kiitos Pekka! :)

  4. Janne kommentoi:

    Teroittavatko nämä sähköteroittimet veitseen useamman kulman, vai ainoastaan leikkaavan pinnan? Ts. ohentavatko ne myös veistä leikkaavan pinnan yläpuolelta? Jos ei, niin silloin käsinteroittamalla tai käsin- ja sähköteroituksen yhdistelmällä saadaan veitsille paljon enemmän käyttöikää kuin pelkästään leikkauspintaa teroittamalla.

    Toinen juttu, mitä hyötyä tuon sähköpostin antamisesta on? Saako sen antamalla blogin esim. seurantaan, jolloin sähköpostiin saa ilmoituksen kun blogiin on tullut lisää kommentteja?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Tämä kyseinen teroitin teroittaa terään 20 asteen viisteen. Sähköpostin antamalla saat (käsittääkseni) ilmoituksen, jos vastaan kommenttiisi?

  5. Atomi kommentoi:

    Olen kokeillut sähkövermeitä, mut ei ollut kovin hyvä. Löytyykö tuosta autuus?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Itse en ole kokeillut sähkövermeitä tätä ennen ja ainakin minä löysin autuuden :) Veitsistä tulee oikeasti tosi terävät, takaan sen :) Itse ihastuin laitteeseen heti ensimmäisellä käyttökerralla.

  6. M_A kommentoi:

    Lähes kaksi vuotta mennyt sähköteroittimen testistä, joten olisi mielenkiintoista kuulla kommenttisi teroittimesta nyt.
    1. kuinka ahkerassa käytössä teroitin on ollut ja onko laitteessa ollut ongelmia?
    2. onko teroitus säilynyt hyvin veitsissä, vai pitääkö teroittaa nyt useammin?
    3. kuluma veitsissä (toki riippuu teroituskerroista)?
    4. kuinkan hyvin teroittaa esim. sahalaitaiset?

    Itse pohtinut saman laitteen ostamista ja siksi käyttökomuksesi kiinnostaa.

    Hieno blogi, tsemppiä kirjoittamiseen!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hei ja kiitos viestistä! Teroitin on toiminut hienosti ja on säännöllisesti käytössä 1-3 kertaa kuukaudessa, vähän kalansaaliista riippuen =) Terät pysyvät terävinä, mikäli veitsi on normikäytössä keittiössä, mutta meillä fileerataan yleensä ahvenia ja kuhia, joiden paksu nahka ja suomut tylsyttävät veistä muita kaloja enemmän, siksi teroitetaan fileerausveitset lähes joka kerta. Yhtään uutta veistä ei ole tarvinnut tänä aikana hankkia, teroitin ei siis “syö” terää pilalle ainakaan kahdessa vuodessa =) Sahalaitaisia veitsiä emme käytä ollenkaan, joten niiden teroituksesta en osaa sanoa.

      1. M_A kommentoi:

        Kiitos vastauksestasi. Minulla on toisena vaihtoehtona ollut “Work Sharp” nauhakone, jolla saisi säädetyt kulmat terään. Joka tapauksessa molemmat varmasti ok koneita, joten lantin heittoon ja kaupan kautta kotiin :)

        ps. sahalaitaa en käytä kalan käsittelyssä, mutta esim. tomaattiveitsi tylstyy ikävästi ajan saatossa ja siihen kaipaisi alun terävyyttä.

Kommentointi on suljettu.