ESITTELY

Hei,

Olen kuopiolainen, kesällä 2020 toimintansa aloittava, kalastusopas. Kalastus on ollut mukana elämässäni lapsuudesta saakka ja aikuisiällä innostuin siitä vielä lisää. Aloin kirjoittamaan kalastusblogia muutama vuosi sitten ja koska kalastuksesta tuli lopulta niin iso osa elämää, päätin tehdä harrastuksestani ammatin. Minulle on tärkeää, että saisin innostettua myös muita kalastuksen pariin!

Koulutukseltani olen luonto-ohjaaja sekä restonomi (AMK). Minulla on vuokraveneen kuljettajakirja, hygieniapassi ja matkailualan turvallisuuspassi. Lisäksi olen suorittanut ensiapukoulutuksen.

Kalastuksella on paljon myönteisiä vaikutuksia ja se tuo elämään iloa ja uusia ystäviä. Olit sitten vasta-alkaja tai jo kokeneempi kalastaja, voit aina oppia jotain uutta! Kalastus on siitä mukava harrastus, että se sopii oikeastaan ihan kaikille. Lähden mielelläni oppaaksi Sinun kalareissullesi! 

Ystävällisin terveisin

Jaana Jekkonen