Hiljainen viikko

tiistaina 22.3.2016 | by Jaana Jekkonen | 11 kommenttia

Etsii, muttei löydä. Sillä teemalla on viimeiset kahdeksan päivää taaperrettu. On kierretty lampea, Kallavettä ja Sotkaa. Tiukassa on ahven.

Sunnuntaina oli mahtava päivä kelien puolesta ja lähdettiin kokeilemaan viime talvista kuhapaikkaa Sotkalta. Sain sieltä pilkkiennätyskuhani reilu vuosi sitten. Paikka on yleensä aika tuskien taipaleen takana, mutta nyt sattui mukavat hankiaiset, joten kuhapaikalle pääsi ilman puolen tunnin umpihangessa rämpimistä.

IMG_8732.JPG

Matkanvarrella Sotkalle mennessä oli kesäiset tunnelmat

Suunnattiin suoraan hotspotille ja pilkkikaveri vetäisikin melkein heti vajaan 400g ahvenen. Olin jo raapustamassa kalenteriin merkintää, että ‘tänään ahven alkoi vihdoinkin syömään’, mutta tyhjää luotainta syrjäsilmällä tuijottaessani jätin merkinnän tekemättä. Väärä hälytys! Kaloille ei ruoka maistunut enää loppupäivänä ja niinhän siinä kävi, että minulle jäi puhdas nollatulos siltä päivältä.

IMG_8740.JPG

 

IMG_8751.JPG

Kirppishankinta, ehkä maailman paras sellainen ;)

FullSizeRender

Pilkkikaveri nappasi Sotkalta lähes raidattoman ahvenen

Blogin ja Facebookin kalastusryhmien ansiosta olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Mikäs sen mukavampaa, kuin höpötellä kalastusjuttuja toisen kalastushöppänän kanssa. Tänään pääsin erään höppänän mukaan Suvakselle :) Jari haki minut aamulla ennen kuutta kyytiin ja lähdettiin aamusyönnille. Elämäni toinen pilkkireissu Suvakselle ja tänään pääsin vähän edemmäksi rannasta kuin viimeksi, koska meillä oli kelkka mukana.

Aamulla kyyti oli kylmää, sillä pakkasta oli viisitoista astetta. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi. Päivästä oli tulossa aurinkoinen ja lämpötilakin alkaisi varmasti kohoamaan pikkuhiljaa.

FullSizeRender-1

Happosen Sepon uusi vähän pienempi malli testiin, huikeat värit!

Aamun ensimmäinen avanto oli hyvä. Olisin voinut istua siinä koko päivän, sillä luotaimessa oli elämää! Se tuntui niin hyvältä tyhjien näytöntuijotustuokioiden jälkeen. Viivoja nousi tasurille ja olin niin onnellinen jo pelkistä kalahavainnoista.

FullSizeRender.jpg-3

IMG_8835.JPG

Tärppejä ei kuitenkaan tullut. Vaihtelin tasureita ja kokeilin muikkua ja kuoretta. Vihdoin yksi kala tärppäsi Taavitsaisen Ismon tekemään kuorekevennettyyn. Jarikin nosti kohta viereiseltä avannolta vajaan 600g ahvenen. Aloin jo melkein kaivelemaan kalenteria ja kynää taskusta. Ihanaa ahvenet, kun teille vihdoin tuli nälkä :) Ottaisitteko vähän kuoretta?

IMG_8827.JPG

Ismo Taavitsaisen valmistama kevennetty maistui Suvaksen ahvenelle

FullSizeRender.jpg-2

Ilo oli yllättäen taas ennenaikainen, sillä ahventen syönti loppui kuin seinään, vaikka alku vaikutti niin hyvältä. Päivä oli onneksi vasta alussa. Päätimme vaihtaa paikkaa vähän syvempään. Aamun paikoilla oli 11 metriä vettä ja lähdimme 13-15 metrin montuille. Siellä Jari oli kuulemma nähnyt kaikuluotaimen näytöllä banaaneja jonain aiempana talvena. Selvennyksenä kerrottakoon, että “banaanit” olivat keltaisia ajoahvenkaaria luotaimen näytöllä.

IMG_8862.JPG

Jari teki minulle merkin paikkaan, jossa voisi olla banaaneja

Ensimmäisellä avannolla vettä oli 12 metriä ja näyttö oli typötyhjä. Ei edes silppua, saati silppua ajavia ahvenia välivedessä. Tiputin Kalapelen muikkukevennetyn muutama metri pohjan yläpuolelle. Ei tapahtunut mitään. Laskin tasuria vielä alaspäin ja jätin paikoilleen. Kohta pohja alkoi elämään ja pohjasta nousi hitaasti viiva kohti. Ei ollut iso, mutta parempi kuin ei mitään. Pidin tasuria paikallaan ja kala tuli kohdalle ja tärppäsi. Olipas ahne tärppi! Kelasin kalan jäälle ja ahven oli syönyt tasurin takakoukusta ihan kunnolla. Harmi, kun enempää ei enää kaloja noussut, vaikka kokeilin samaa taktiikkaa uudestaan. Tuommosia ahmatteja olisi helppo nostella jäälle, pysyisivät ainakin hyvin kiinni.

FullSizeRender.jpg

Nulikka kelpasi raitapaidalle

Päätettiin vaihtaa taas paikkaa vähän matalampaan, noin kympin veteen. Kello oli jo iltapäivän puolella. Jari sai vielä yhden pienen ahvenen, mutta sen jälkeen hiljeni täysin. Minulta loppui juuri sopivasti luotaimesta akkukin, joten oli aika pakata kamppeet ja suunnata rantaan.

FullSizeRender.jpg-1

Voiko pilkkikeli parempi olla?

IMG_8859.JPG

Päivän saldona neljä ahventa ja moni olisi tämmöiseen reissuun pettynyt. Minulla oli kuitenkin erittäin hauska ja opettavainen päivä. Jari kertoi mielenkiintoisia kalajuttuja ja vinkkejä, ja kahdeksan tuntia meni kuin siivillä. Pakkanenkin lauhtui aamun lukemista, joten mikäpä oli Suvaksella pilkkiessä. Hieno oli myös kulkupeli, taidan alkaa uskomaan taas joulupukkiin, jos se muistaisi minua ensi jouluna =) Kilttihän minä olen jo valmiiksi :)

IMG_8834.JPG

Näkeekö muut tässä kuvassa pikkukaloja jahtaavan ajoahvenen? Niin minäkin ;)

IMG_8864.JPG

Kiitos vielä Jarille huippupäivästä! =)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
11 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Mikko kommentoi:

    Flunssa ja keuhkoputkentulehdus selätettynä, läksin tänään kavereiden mukaan kokeileen miten ahven on syönnillään. Johan oli nihkeetä, useemman tunnin haahuilun ja useiden reikien teon jälkeen yksi ahven ja sekin joku 30 g. Siinä olikin päivän saalis.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      No mutta ei sentään mp ;) Osaa kyllä olla surkeita nuo saaliit välillä :)

  2. Ari Virtanen kommentoi:

    Eilen 21.3 vesillä, Kallaveden eteläosalla. Ahven söi ihan normaalisti, mutta tänä vuonna näyttäisi minusta kala olevan matalammalla kuin aikaisemmin. Paikalla, mistä piti viime vuonna onkia 7 – 9 metrin väliltä antoikin kalaa 4 metristä. Vaikuttaako paksu lumipeite sitten näin vai veden kylmä lämpötila, mene ja tiedä… Kalaa tuli joitakin kiloja, mutta täytyy sen verta täsmentää, että minulle kelpaavat pienetkin kalat, suuret on harvinaisuuksia, tällä reissula tuli yksi 150 grammanen ja toinen 100 grammanen, loput olivat sitten alle… Kivaa oli ja tapahtumia riitti. Särkiä heittelin lokeille ja filmasin sitten kameralla videota kun ne kävivät napsimassa kaloja. Jututtajiakin kävi ja neuvoin parille ohikulkijalle paikkoja, toivottavasti innostuvat kalastamaan!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kuulostaa mukavalta reissulta ja hyvän saaliinkin olet saanut! Kalat kyllä ovat ihmeen matalasta löytyneet tänä talvena, noin viidestä metristä meilläkin. Tai siis ne muutamat sattumakalat :) Toivottavasti sait kalastuskipinän tartutettua ohikulkijoihin :)

  3. eki kommentoi:

    Reilusti pienempää tasuria siiman päähän jos haluaa saada keväällä kalaa. Ite aloitan aina 10cm kevennetyillä mutta siirryn pienempiin jos meinaa tulla ihan nollareissu. Viikonloppuna tämä toimi ja pitkästä aikaa sain saalista.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Joo kyllä on pienempiä tasureita kaiveltu kalastuskaapin perukoilta rasiaan mukaan :)

  4. Hannu kommentoi:

    Tänään oikeestaan ensimmäisen kerran tänä talvena osuin ahvenen syöntiin, vaikka paljon on tullut reissuja tehtyä. Ottivat kun vaan pilkin puotti ja melkein kaikki tasurit kelpasi. 4 metrin vedessä oli kalat. Pitkään jatkunut pohjois tuuli kääntyi vihdoin etelään. Puol yheltä syöntipiikki josta 550g ja 510g.yht 4kg pannuahvenia pilkin ja sitten lähdin perkuupuuhiin. Hyvä oli liikkua laskettelusuksilla varustetulla “potkurilla”. Eiköhän se syönti vielä tästä parane koko ajan kevättä kohti, mutta vielä tuntuu kovin kaukaiselta tänä talvena, ison ahvenen raja eli 800g .

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Voi vitsit, ootpa sattunut hyvälle avannolle :) Ja hyvänkokoisia kaloja! Tänään järvellä kaloja löytyi, mutta puoli metriä ennen tasuria käänsivät suunnan ja lähtivät hirveällä kyydillä kohti pohjaa. Ja kokeilin pienet ja isot tasurit ja pystypilkkiäkin. Jospa mullekin sattuisi kohdalle oikea syönti eikä pelkkä “ruualla leikkiminen” :) Ja tuo potkuri on varmasti kätevä, tuttava oli myös samanlaisen härvelin rakentanut. Kyllä matka taittui rattoisasti :)

  5. Mari kommentoi:

    Melkein samanlainen reissu meillä ukon kanssa sunnuntaina. Mentiin kelkalla merelle 3km rannasta ja heti kun tiputti tasurin junttasi puolen kilon ahven. Sitten vähän hiljaisempaa ? Kaiussa näkyi kaloja mutta mikään ei kelvannut vaikka kaikkea mahdollista yritti. Lopuksi päädyttiin pilkkimään jumalattomia ahvenia lokeille ? Että semmonen päivä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kyllä se herättää vähän turhia toiveita, kun aamun ensimmäinen avanto antaa heti hyvän kalan :)

    2. Mari kommentoi:

      Siis särkiä piti olla nuo lokin kalat. Oikosulku ?

Kommentointi on suljettu.