Jippii, kausi auki tyhjällä reissulla!

sunnuntaina 14.5.2017 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia

Vihdoinkin saatiin Puattinen laskettua vetten päälle, kun löytyi sen verran sulaa täältä savostakin. Aloitusreissulle ei ollut muita odotuksia, kuin että vene ja elektroniikka toimisi kuten pitääkin. Ja kaikki meni hyvin, toisin kuin viime vuoden aloitusreissulla. Jos ette sitä 2016 vappuveneilyä muista, se löytyy tämän linkin takaa.

Avovesikalastuskausi 2017 alkoi siis 13.5. Puutossalmella Sotkanselällä. Se paikka taitaa olla ensimmäisiä veneilylle avautuvia paikkoja Kuopiossa, sillä Kuopion ja Vehmersalmen välissä kulkeva lossi aiheuttaa sen verran virtauksia, että jäät lähtevät nopeasti liikkeelle. Veden lämpötila oli ruhtinaalliset 3,6C, joten ihan hetkeen ei uimaan pääse, ellei sitten tykkää vähän viileämmästä vedestä :)

Siellä Puattinen tulee nätisti perässä

Puutossalmen lossilla on veneluiska

Sain täksi kesäksi OPM:lta lainaan viistokaikuluotaimen (Lowrance Elite-9 Ti). Juha teki asennushommat, sillä itse en ole mikään tekniikan ihmelapsi. Osaan kyllä luotaimia käyttää, mutta asennus menee yli ymmärryksen :) Onneksi muut taitavat sen puolen.

Kelpaa tätä pulpettia kesällä tuijotella

Laitettiin pulpettiin lisäksi HOOK-5 ja kyllä siihen jäi vielä vähän tilaa kirppislöytö-iPadille, josta aion katsella Karttaselainta. Lowrancen laitteissa on toki plotterit, mutta silti olen tykännyt käyttää Karttaselainta aina lisäksi vesillä liikkuessa, sillä kartoissa saattaa olla eroja.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tärkein näyttö on se reaalinäyttö, joka näkyy veneen keulasta eteenpäin. Eilenkin tuli tuijotettua pulpetissa olevia näyttöjä ja välillä aina havahduin, että ai niin, ehkä pitää muistaa seurata tätä oikeaa elämääkin. Noista näytöistä kun ei esimerkiksi näy muut veneet, joita pitää osata varoa :) Ja eilen siellä oli pari muutakin venettä jäiden seassa kalassa :)

Ensimmäiset kaksi tuntia meni laitteiden käyttöä harjoitellessa. Noissa laitteissa on niin paljon uusia ominaisuuksia omaan vanhaan yhdistelmälaitteeseen verrattuna, että menee varmasti viikkoja tai kuukausia, kun oppii edes vähän hahmottamaan mitä veneen alla on. Oltiin eilen vesillä kuutisen tuntia ja kalanäytöt olivat tiukassa. Oikeastaan mitään isompaa en ainakaan usko luotaimissa näkyneen, tai sitten en vaan osannut tulkita oikein. Silppukalaparvia oli paljon ja ne löytyivät 12-15 metristä. Alle kympissä oli tyhjää.

Pikkukalaparvia näkyi paljon, herkkyydet vielä aika isolla tässä kuvassa

Laitteiden anturit ovat sen verran lähekkäin, että laitteet ottivat häiriötä toisistaan. Täytyy perehtyä siihen ongelmaan vielä tarkemmin, jotta näytöistä saisi mahdollisimman selkeät.

Yhdessä vaiheessa jotain isompaa kävi jigin alla, pystyviivahäiriöön pitäisi vielä löytää ratkaisu

Viistokaikuluotaimen lukeminen on alkuun hankalaa, jos on tottunut käyttämään veneen alta luotaavia laitteita. Minun aivot eivät vielä oikein hahmota kokonaisuutta, mutta eiköhän tuo pääkoppa pääse jyvälle kesän mittaan. Löysin netistä alla olevat kuvat, jotka auttavat viistoluotaimen näkymän ymmärtämisessä.

Kuva lainattu: forums.sideimagingsoft.com

Kuva lainattu: forums.sideimagingsoft.com

Eilen Sotkalla oli vielä jonkun verran jäälauttoja. Me ei menty kuin maksimissaan parin kilometrin päähän rannasta ja kyllä kauempana näkyi olevan vielä ihan jäätä, ei pelkästään jäälauttoja. Lossin seutu oli kuitenkin auki ja siinä pystyi kalastamaan hyvin. Kalaa siellä ei kylläkään ollut, mutta mitäpä pienistä.

Hissukseen kun ajeli, niin jäälautat eivät haitanneet ollenkaan

Päivän mittaan nämäkin sulivat lähes kokonaan

Tipuset chillailivat jäälautoilla

Päivällä ajattelin, että kylläpä olisi kruunu päivälle, kun saisin tärpin, mutta iltaa kohti se ajatus haihtui jonnekin. Sitä tärppihaavetta olisi voinut verrata kuun saamiseen taivaalta. Mistä sen tärpin muka voisi saada, kun kaloja ei näkynyt missään. Tarkemmin ajateltuna se kuun saaminen taivaalta voisi olla jopa helpompi homma, sillä kuun möllykän sentään tietää olevan siellä taivaalla.

Keli oli uskomaton. Tosi harvoin Sotkalla on niin tyyntä, että taivas piirtyy veden pintaan. Sen kerran kun keli oli täysi kymppi, saalis oli täysi nolla. Aurinko paistoi lähes koko päivän, mutta sehän ei tarkoittanut sitä, että järvellä olisi ollut lämmin. Minulla oli normaalit pilkkivaatteet pilkkihaalarista lähtien päällä, eikä ollut yhtään kuuma. Ihan ymmärrettävää, että kolme asteinen vesi hohkaa kylmää.

Tyyntä on

Nättejä maisemia luvassa taas koko kesän :)

Vielä kala tuon siiman päähän, niin kyllä kelpaa =)

Ja missä ne kalat sitten olivat? Sitä ei tarina kerro. Etsimme viidestä metristä aina viiteentoista, mutta löysimme ainoastaan pientä kalaa. Yksi vähän isompien kalojen parvi piirtyi kerran luotaimeen ja ne olisivat voineet olla ehkä jopa ahvenia, mutta koska parvi katosi nopeasti, sitäkään ei saatu todistettua.

Ahvenparvi?

Kalaton päivä, mutta silti ihan huippu! Tästä se lähtee ja koska viime vuonna ensimmäiset mittakuhat sain kesäkuun lopussa, ehkä tänä vuonna mittakalaa on odotettavissa vasta heinäkuussa myöhäisen kevään vuoksi. Mutta kyllä minä jaksan odottaa, tutkin pohjan muotoja sillä aikaa =)

Mukavaa hommaa!

Viime vuoden Äitienpäivä meni aika kivuliaissa tunnelmissa, se todellakin oli ikimuistoinen päivä. Sain kämmättyä sen verran pahasti veneessä, että Kalarosvon koukku upposi peukaloon ja lähes koko päivä meni koukkua kaivellessa. Hyi, toivottavasti en enää joudu vastaavaan tilanteeseen.

Kevät on ainakin pari viikkoa jäljessä verrattuna viime vuoteen, sillä Pirttilahden satama oli vuosi sitten jo auki. Viikolla siellä oli vielä ihan liikaa jäätä veneen laskua ajatellen. Jospa ensi viikonlopun “helteet” sulattavat loputkin jään rippeet ja saadaan Puattinen omaan kesäparkkiinsa.

Pirttilahden jäätilanne muutama päivä sitten

Sain käytännöllisen Äitienpäivälahjan =)

Hyvää Äitienpäivää jokaiselle äidille!

Jaa:
Facebook
Whatsapp
6 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Janne kommentoi:

    Ei täällä Keski-Suomessakaan mitään ilotulitusta ole vielä ollut, mutta ruokakalat kuitenkin joka reissulta. Paranee varmaan huomattavasti viikon parin sisällä. Meidän vesistöissä kalat majaavat matalammassa. Jigiin napsuu noin 3-5m vedestä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      No sehän on huippuhyvin, että joka reissulla ruokakalat! Täytyy ensi viikonloppuna itsekin etsiä vähän matalammasta, kun syvässä oli niin tyhjää..

  2. Olli Oikarinen kommentoi:

    Kateellisena kattelen noita avoimia vesiä, täällä Oulujärven maisemissa saa odotella varmaan kesäkuulle, että jäät lähtee. Viikko sitten selällä oli yli 70cm jäätä ja ihmisiä vielä pilkillä. Tänään tullu 10cm uutta lunta ja nollakeli. Toivottavasti edes sulamisvedet nostais ton vedenpinnan lähelle normilukemia, tällä hetkellä aika pohjalukemissa :/ se lupaa huonoo minun perusmestoille, jotka toimii sitä paremmin mitä korkeemmalla vesi on.

    Jospa sieltä se venekauden avauskala nappais sulle vaikka seuraavalla reissulla :)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Ei täälläkään vielä monessa kohti sulaa ole, mutta aika nopeasti varmaan Kallavedestä nyt jäät lähtee. Toivottavasti teidänkin korkeuksilla pääsee pian venekauden aloittamaan :)

      En uskalla vielä kalaa toivoa moneen reissuun, mutta jos mäihä käy, saattaahan se avauskala tulla jo seuraavalla reissulla :)

  3. Jäpä_k kommentoi:

    Hellou! Jahas,se on nyt sitten reissu korkattu. :) Anna tekniikan huilata ja roiski vapaavalintaiseen sektoriin,tiiä vaikka nappais.. :)
    Nää (jokapaikankiireet) sotkee nyt meikäläisen fisuilua,mut loppuviikolla kyl jigit lentää,sit pannulla tirisee…hmm..vaik puutikkuja ;)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hellou sinä kiireinen mies! Täytyy roiskia viikonloppuna sitten, kireitä sulle puutikkujen metsästykseen =D

Kommentointi on suljettu.