Kalapele tasapainopilkit

keskiviikkona 9.11.2016 | by Jaana Jekkonen | 10 kommenttia

Joitakin viikkoja sitten sain idean, että esittelen blogissani muutaman tasapainopilkkien valmistajan ja juttusarjan aloitti Kommo linkki. Nyt on aika esitellä seuraava tasurin valmistaja ja hän on Salossa asuva Pekka Leino. Nuoresta 45:n vuoden iästään huolimatta hän on ehtinyt valmistamaan Kalapele tasureita jo nelisen vuotta. Eikä suotta, pian näette minkälaisia luomuksia Pekan kätösissä syntyy.

Kalapele

Kalapelen isä eli Leinon Pekka

Muutama vuosi sitten Pekka kehitteli umpilyijyisen Nulikka-tasurin, josta löytyy nykyään myös kevennetty versio. Nulikan nimen taustalla ovat naapurin meluavat lapset eli nulikat. Pekka oli kuunnellut aikansa lapsien möykkäämistä ja tokaissut, että kylläpä pitävät nulikat kovaa meteliä. Ja niin oli tasuri saanut nimensä =)

Kalapele

Nulikka Keponen (85mm/13g) on tällä hetkellä Pekan suosituin tasuri

Pekka arvelee vuosien varrella tehneensä 2000-3000 tasuria, joten nysvätty on ihan urakalla, kuten Pekka tasurin valmistusta kutsuu :) Mukavinta nysväämisessä on hänen mielestään virittely, kehittely ja testailu, mutta tasurin valmistusmäärien kasvaessa ne ovat jääneet valitettavasti vähemmälle.

Kalapele

Näistä kaikki alkoi: Pekan ensimmäiset lyijyvalut

Kalapele

Ensimmäiset jäälle mukaan lähteneet tasurit

Kalapele

Yksi nysväyspaikoista

Kalapele

Tässäkin voi nysvätä

Kevennetyn tasapainopilkin tekeminen on hidasta puuhaa ja Nulikassa työvaiheita on lähemmäs 30. Nulikan valmistus alkaa rautalangan ja koukkujen taivuttelulla.

Kalapele

Pekan monitoimityökalu rautalankojen ja koukkujen taivutteluun sekä perälevyn leikkaukseen (näitä ei saa kaupasta ;))

Kalapele

Koukut ja rautalanka muottiin odottamaan valua

Kun koukut ja langat on taivuteltu muottiin, niin vuorossa on lyijyrungon valaminen.

Kalapele

Valmiit lyijyvalut odottamassa jatkokäsittelyä

Kalapele

Pekan taiteilijaluonne näkyy myös valokuvissa =)

Pekka veistää ja hioo jokaiseen Nulikkaan puusta keventeet ja se on koko tasurin valmistuksessa hankalin työvaihe. Tasurin kumpaankin kylkeen tulee 2,5mm balsakevenne.

Kalapele

Tästä 3mm balsalevystä Pekka leikkaa tasureihin keventeet

Kalapele

Nulikat “melkein” valmiina koeuittoon :)

Kalapele

Tasurin muoto alkaa pikkuhiljaa syntymään

Kalapele

Raakileet

Kalapele

Pohjalakka kuivumassa

Kalapele

Muutama tyhjä taulu odottamassa taiteilijaa

Pekka tekee Nulikoita sekä maalattuna että kalannahkalla päällystettynä ja voitte varmaan arvata, että kyllä se vähän nysväämistä vaatii, jotta kalannahka saadaan nätisti tasurin päälle.

Kalapele

Ison ahvenen ruokaa

Olen lähes sanaton, kun ajattelen kalannahkaisen tasurin valmistusta. Koko tasurin valmistushan on kiinni siitä, saatko ensinnäkään sitä kohdekalaa järvestä pyydystettyä. Jos saat, onko kala oikean kokoinen? Miettikää sitä työmäärää, jonka yksi tasuri vaatii!

Ja sitten nahan irroitus… Kyllä olen ainakin yhden asian tasurin valmistajien juttuja kuunnellessa tajunnut: heikkohermoisen ei kannata tasureita alkaa nysväämään. Valmistaminen vaatii rauhallista luonnetta sekä kärsivällisyyttä toistaa samoja työvaiheita. Oikeasti lämmittää mieltä, kun tajuaa, että nämä miehet tekevät tätä hommaa, jotta me saadaan kaloja =)

Kalapele

Iso juustohöylä vai pieniä särkifileitä?

Pekka kertoi, että kalannahkan saa kalasta irti, yllätys yllätys, fileoimalla :) Irroituksen jälkeen nahka kuivataan, eikä Pekka käytä mitään myrkkyjä rasvanpoistoon tai puhdistukseen. Kun nahka on kuivunut, se leikataan oikeaan muotoonsa sapluunan avulla. Leikkaus käy kuulemma helposti ja suomutkin pysyvät kiinni.

Kalapele

Kalannahkat kiinnitetään ohennetulla kontaktiliimalla

Kalannahkoja joutuu maalaamaan jonkun verran, sillä esimerkiksi ahventen nahoissa on huimia värieroja. Nahat saattavat kuivua eri värisiksi, vaikka kalat olisi ongittu samasta paikasta. Väillä ahvenen raitoja täytyy vahvistaa tummalla sävyllä.

Kalapele

Tämä jos mikä, on pikkukalojen hyötykäyttöä

Kalapele

Valmista tuli!

Kalapele

Lakkakerroksia Pekan tasureissa on 8-10

Kalapele

Jokainen tasuri on taideteos

Kalapele

Kerää vaikka koko sarja

Pekalla on lievä punavihersokeus, joka joskus hankaloittaa hentojen sävyjen “suhaamista“. Suhaaminen tarkoittaa kai maalaamista, Pekalla kun on ihan omat terminsä näissä tasurihommissa ;) Suhaaminen on siis kuulemma tuuripeliä =)

Kalapele

Hei me suhataan!

Kalapele

Suhaajan työpiste

Kalapele

Oijoi <3

Kalapele

Suhaaja was here

Kalapele

Wau ja wau!

Kalapele

Näillä tehdään muutama kalastaja onnelliseksi

Kalapele

Sarjatyö on avainsana suurissa valmistusmäärissä

Kaikki valmiit tasurit lähtevät maailmalle uimakoulun kautta. Pekalla on pajalla iso testipönttö, jossa jokainen tasuri on helppo koeuittaa. Koeuitto on ehdotonta, sillä puu keventeenä voi joskus olla arvaamaton. Myös perälevy voi olla aavistuksen vinossa, joka vaikuttaa uintiin.

Kalapele

Tasuriveljekset uimakouluun lähdössä

Kalapele

Nulikoiden uima-allas

Kalapele

Nätisti ui!

Pekka kalastaa myös itse ja harrastus on kulkenut mukana lapsesta asti. Hänen oma luottopeli merellä on Kaveri-tasuri ja kuhalle hieman isompi Kuhapeli-tasuri. Kalastuksessa Pekalle ei kuitenkaan tärkeintä ole isot kalat tai suuret saalismäärät, vaan parasta on se, kun pääsee kalaan ja saa testailla tasureita sekä etsiä uusia kalapaikkoja. Ruokakalat toki pyritään aina mukaan saamaan.

Kysyin Pekalta, että mikä on parasta tässä hommassa ja hän sanoi, että luovan hulluuden vapaa käyttö :) Se on kuulemma jopa suotavaa :)

Hymyn nosti huulille myös Pekan tokaisu “Ei onkihomma saa vakavaa olla ja kohtuus kaikessa, sano!”, terveisin Kalapele, nysväri omasta tahosta

Voiko tuota enää hienommin sanoa, pidä tuo asenne Pekka ;) Kiitos, että avasit nysväyksen ja suhaamisen salaista maailmaa meille muillekin, hienoa työtä!

Kalapelen tasureita voi hankkia Pekalta puhelimitse numerosta 045 611 2211 tai sähköpostilla kalapele2(a)gmail.com

Pekka toteuttaa tasureita myös toiveväreissä ja Kalapelen Facebook-sivulta löytyy lisää kuvia näistä upeista tasureista. Tilaaminen onnistuu myös Facebookin kautta linkki.

Kalapele

Värikartta

Jutussa esiintyvät kuvat: Pekka Leino

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
10 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Pekka kommentoi:

    Oikein ranka oikeni tuosta nuoresta neljävitosesta ;)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      No eihän nelkytviis ole vielä ikä eikä mikään =)

  2. Rauni Lindfors kommentoi:

    Mahtavaa! Ihan sanattomaksi jään minäkin. Uskomatonta! Että vielä löytyy käsityön taitajia ja että ihan tykkää tehdä!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kyllä, olen samaa mieltä :)

  3. MakeA kommentoi:

    Juma, tää oli mahtava juttu ja on muuten syötävän hyvän näköisiä tasureita!! Näitähän joutuu hommaamaan..

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kiittäkäämme Pekkaa =) Suosittelen lämpimästi näitä tasureita, laadukkaita ja kalastavia vieheitä :)

  4. Bilou kommentoi:

    Poikkesin tänään legendaarisessa, nykyisin Tammisaaressa sijaitsevassa “Karis Sport och Fiske” kalastustarvikeliikkeessä. Siellähän näitä upeita puntareita oli lasitiskin alla asiakkaiden ihailtavina, ja tietysti myös ostettavina. Olen joskus aikaisemminkin liikkeessä poiketessani näihin huomioni kiinnittänyt, ja minulle kerrottiin, että tekijä on Salosta.
    Tämä tuote-esittely ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani tekijän pilkkeihin.

    P.S. Karis Sport och Fiske siirtyy uusiin tiloihin vuodenvaihteessa. Kuitenkin ihan näköetäisyydelle nykyisistä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kyllä nämä hienoja ovat ja varmasti paikkansa ansainneet lasitiskin alla asiakkaiden ihasteltavina :)

  5. Arto Väistö kommentoi:

    Kalannahkavaappuja ostin aikoinaan Sonkajärven Jyrkältä Ruukkituvasta. Särki-ja ahvenennahalla päällystetyt ovat olleet parhaat pelit ahvenenpyyntiin elokuun iltoina.
    Täytyy saada satsi “nahkaisia vaappujakin. Merellä tulee käytyä ja myös Saimaa on mökkireissuilla ahvenenpyynnin kohtena.
    Parhaita kalablogeja joka on vastaan tullut. Jatka Jaana samaan malliin äläkä lopeta tätä :-)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kiitos kommentista Arto, ja aion jatkaa samaan malliin :) Kireitä siimoja!

Kommentointi on suljettu.