Kalareissujen kuulumiset

sunnuntaina 21.8.2016 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia

Kylläpä taas vierähti viikko nopeasti, enkä ole joutanut blogiakaan päivittämään. Nyt sitten saattaakin olla luvassa ennätyspitkä romaani =) Kalassa on käyty ja pyörähdimpäs katsomassa vähän eksoottisempiakin kalalajeja huvipuistoreissulla. Pakko laittaa muutama kalakuva teidänkin nähtäväksi, sillä kyllä ne veden asukit ovat mielenkiintoisia otuksia, elivät ne sitten kotivesillä tai maapallon toisella puolella. Löysin näistä kaloista paljonkin samoja piirteitä, kuin kotimaan kalalajeista. Siellä oli selkeästi ainakin lahnan, ahvenen, matikan ja sären “sukulaisia” :)

IMG_6307.JPG IMG_6299.JPG IMG_6325.JPG IMG_6332.JPG IMG_6350.JPG IMG_6345.JPG IMG_6353.JPG IMG_6357.JPG IMG_6376.JPG IMG_6379.JPG

No mutta sitten kotimaan uutisiin :) Ruotsalaisen Pasi Samfishingiltä kysyi joku aika sitten, että lähtisinkö Peter Lahden kyytiin Kallavedelle pienelle jigireissulle. Samfishing on vuosittain järjestänyt jigitapahtuman, jossa Peter on ollut opastamassa jigailun alkeita. Tänä vuonna he tarjosivat kiinnostuneille parin tunnin jigireissun Peterin kyydissä Kallavedellä ja ihan ilmaiseksi. Aivan mahtava tilaisuus kartuttaa omaa tietämystä jigiasioissa.

Minulta ei tarvinnut kahta kertaa asiaa kysyä, sillä kaksi tuntia Peterin mukana opettaa enemmän, kuin koko kesä itsenäisesti Kallavedellä. Ainakin melkein :) Kyseinen jigireissu oli viime torstaina ja veneessä oli minun ja Peterin lisäksi viisi henkeä. Päivän aikana Peter teki yhteensä kolme parin tunnin reissua, joten jigioppeja jaettiin kaiken kaikkiaan isolle porukalle.

IMG_6178.JPG

Peterin vene on iso ja vakaa, ja siinä mahtuu isompikin porukka kalastamaan yhtä aikaa

FullSizeRender.jpg

Ruokakalat kahdessa tunnissa, kyllä on tehokasta!

IMG_6169.JPG

Minulla ei ollut kalatavoitteita päivälle, sillä ennemminkin halusin kuunnella Peterin neuvoja, ja oppia lisää jigikalastuksesta. Sain taas hyviä vinkkejä kalapaikkojen etsimiseen ja Peter näytti plotterista potentiaalisia kuhapaikkoja keväällä, kesällä ja syksyllä. Taas sitä katselee omia karttoja ihan uusin silmin, Pirttilahdenkin ympäristöön ilmestyi useita uusia kalapaikkoja :) Kyllä tuota miestä jaksaisi kuunnella vaikka vuorokauden putkeen, niin mielenkintoista juttua sieltä tulee :)

IMG_6185.JPG

Torstain aiemmilla reissuilla porukka oli saanut kuhaa ihan syötäväksi asti. Ennen viimeistä reissua keliin tuli pikkuinen muutos ja sade meinasi tulla päälle. Kala pisti suunsa kiinni ja ainakin tunti kalasteltiin tyhjää. Olimme samoilla paikoilla, jotka aiemmin päivällä olivat antaneet kuhaa, mutta nyt ei saatu niistä edes tärppejä. Seitsemän virpan viskelijää, mutta kalat väistelivät jigejä tehokkaasti.

FullSizeRender.jpg-1

Sadealue meni onneksi ohi

IMG_6187.JPG

Tarkkaavaisia korva- ja silmäpareja, kun Peter opettaa jigauksen saloja

Kokeilin eri värejä ja ainakin kymmenen eri jigiä ehti käydä uimassa, ennen kuin sain ensimmäisen tärpin. K.P. Baitsin muikkuväri oli kalojen mieleen ja toinen tärppi tulikin jo ylös asti. Jes, ensimmäinen kala veneeseen ja se tuli minulle, en olisi uskonut :) Kala oli alamittainen kuha, joten vapautin sen nopeasti. Jatkoin heittelyä ja selkeästi väri oli oikea, sillä jo toinen alamitta kävi veneessä. Kala aktivoitui hetkeksi ja kohta keulassa nousi mittakala veneeseen.

IMG_6191.JPG

Tulihan sitä veneeseen mittakalaakin!

IMG_6202.JPG

Pasi jikkailee :)

Aika kului liian nopeasti ja reissu läheni loppuaan. Vertikaalijigasin veneen perästä ja vielä loppumetreillä ehdin nostaa yhden kuhan veneeseen. Se olikin jo vähän paremman kokoinen ja mitat täyttävä.

FullSizeRender.jpg-2

Tämä 54cm on syypää mun hymyyn

Minireissu meni paremmin kuin odotin ja minun laskujen mukaan veneessä kävi neljä kalaa, joista minä sain kolme. Kerrankin hyvä tuuri :)

kuha

Peter oli ottanut minusta ja kuhasta mageen kuvan =) (Kuva: Peter Lahti)

IMG_6203.JPG

Tuoretta lähiruokaa

Perjantaina lähdin kalakaverin kanssa kalaan Pirttilahden suunnille ja Peterin innoittamana kartoitettiin alkuun vähän uusia paikkoja. Olin katsonut kartasta erään syvän montun penkan valmiiksi ja ajoin suoraan siihen. Paikka vaikutti tosi potentiaaliselta ja reissu alkoikin hyvin, kun lähes heti sain siitä kuhan. No niin, näinkö helppoa se kalapaikkojen etsiminen on. Kartasta vaan määränpää valmiiksi ja siirtymä siihen. Sitten viehe veteen ja kala veneeseen.

Sitten Ahti koputti olkapäähän ja sanoi, että ei se kuules Jaana niin mene. Sinun pitää tehdä enemmän töitä kalojen eteen. Paljon enemmän. Eihän se Ahti oikeasti siellä käynyt, mutta jotain tekemistä sillä herralla varmasti oli sen asian kanssa, että sen aloituskuhan jälkeen kalastettiin monta tuntia tyhjää.

Ei auttanut uusien paikkojen etsiminen kartasta, sillä joka paikka piirsi tyhjää. Plotteri oli taas täynnä jälkiä ja tuntui, että kaikki paikat oli koluttu. Kai sitä kotiin joutaisi, mutta sitten muistin, että oltiin meidän ykkösahvenpaikan lähettyvillä. Käydäämpäs huvikseen kokeilemassa vielä se, ja katsomassa että voiko satavarma ahvenpaikka olla tyhjä. Me ollaan käyty tänä kesänä sillä samaisella paikalla useita useita kertoja ja aina siinä on ahvenen syönti käynnissä. Se olisi ihme, jos siinä ei joskus olisikaan kalaa.

Perjantai ei tehnyt poikkeusta sääntöön, kalaahan siellä oli ja paljon. Ankkuroiduttiin kalojen viereen ja alettiin nostelemaan kalaa veneeseen. Tuolla paikalla kalojen keskikoko on 200-300g, eikä olla koskaan saatu siitä yli 400g ahvenia. Tälläkin kertaa jouduttiin päästämään kaikki takaisin, sillä se puolen kilon köllikkä olisi minulla haaveissa. Veneessä kävi kymmeniä kaloja ja kyllä saalis olisi ollut tosi monta kiloa, jos kalat olisi otettu mukaan. Kalastus oli kivaa, vaikka tällä kertaa ei savupönttöön asti kalaa saatukaan. Ahven söi varmaan tunnin ja syönnin hiivuttua lähdimme kotiin.

IMG_6254.JPG

Mistä tunnistaa pienen ahvenen? Siitä, kun se näkyy läpi.

IMG_6231.JPG IMG_6233.JPG IMG_6236.JPG IMG_6242.JPG IMG_6263.JPG

Tänään kello oli soimassa vasta viideltä, sillä eilinen huvipuistoreissu oli sen verran rankka :) Tämän päivän keli vaikutti liian hyvältä ja jotenkin epäilin jo heti aamusta, että kalaa ei tänään tule. Tottakai pienen taikauskon omaavana ajoin aamulla kello kahdeksaksi viime sunnuntain kolmosen kuhan paikalle jälleennäkemisen toivossa. Typötyhjäähän siellä oli ja oikastaan kaikkialla muuallakin Kallavedellä. Pyörittiin Ollinselällä ja vain yksi pieni kuha oli päivän saaliina yhteentoista mennessä. Tänään tuli ajettua ehkä eniten ikinä ja sain tuhlattua puoli tankkia bensaakin.

Aloin jo luopumaan toivosta, kun kalaa ei vaan löytynyt mistään. Kiertelin ihan uusia paikkoja ja sitten näin erään saaren vieressä kymmenessä metrissä kalaa. Laskin Savage Gearin salakan pohjaan ja sain varmaan 20 tärppiä sekunnissa. Ihan oikeasti! Kalat olivat ihan hulluina ja tunnistin ne heti ahveniksi. Paikalle oli pakko ankkuroitua, sillä niin hurjana tärppiviä kaloja ei saa missään nimessä päästää karkaamaan.

Ankkuroinnin jälkeen se taas alkoi, nimittäin ihana ilotulitus. Koko ajan oli kala kiinni ja niitä tuli heittelemällä ja vertikaalilla. Nämäkin ahvenet olivat liian pieniä savupönttöön ja keskikoko samaa luokkaa kuin perjantaina eli 200-300g. Lokkeja kerääntyi ympärille ruuan toivossa. Sama ilmiö muuten tapahtui perjantainakin. Ennen vanhaan kalapaikat etsittiin lokkeja seuraamalla, mutta nykyään lokit etsivät kalapaikat seuraamalla minua =) Vitsit, että niistäkin on tullut laiskoja ;)

IMG_6479.JPG IMG_6490.JPG

Ilotulitus kesti tänään tunnin ja sitten se loppui kuin seinään. Käytiin testaamassa pikaisesti vielä yksi tuttu paikka ja sieltä jgiin nappasivat ahven ja kuha. Olisi kyllä mukava löytää isompaa ahventa vielä tänä kesänä, selkeästi ne eivät liiku noiden pienempien ahventen kanssa samoissa parvissa. Laitetaan nyt vielä tälle kesälle tavoitteeksi kilon ahven, mistäköhän minä sellaisen löytäisin? =)

IMG_6505.JPG

IMG_6508.JPG

42cm näyttää pikkiriikkiseltä viime viikonlopun kolmosen jälkeen =)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
4 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Jäpä_k kommentoi:

    Morjens! Hyvää juttua taas..:) Mut kyl tuo raitapaita on vaan nätti kala,niiden perässähän sitä enämpi ravaankin,kun ton juuttaan kuhan :) ;).
    Vai kilon ahven pitäs saaha..:) Hmm..Tiedän paikan armahan..:). Olkoon viel hetken se paikka salassa:).
    Kallavedelläkin on eräs hyvä paikka ison abon pyyntiin..
    Vihje: Juoksee metsässä,on riistaeläin,vetää kärpäsiä puoleensa ja järvissä on sellaisia paikkoja!!
    :) Kireitä!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Morjens ja kiitos :) Vai semmoisesta paikasta Kallavedeltä voisi saada kilon appuran, täytyypäs käydä lähiaikoina testailemassa sitä selkää ;)

  2. juha kommentoi:

    Kallaveden Poromaha on paikkana..tai joku vastakohta….kokeile sieltä…?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Jep, sinne on suunnattava, kunhan tuulet antavat periksi ?

Kommentointi on suljettu.