Norfin Kvinna talvipuku

torstaina 17.3.2016 | by Jaana Jekkonen | 11 kommenttia

Yhteistyössä Lucky John Finland Oy:n kanssa

Sain mahdollisuuden testata Suomen markkinoille tulevaa uutta vaatemerkkiä nimeltään Norfin. Se on yksi suosituimmista kalastusvaatemerkeistä Baltiassa, joten on tervetullutta saada tänne meillekin uutta tarjontaa kalastusvaaterintamalle. Merkiltä löytyy mukavasti vaihtoehtoja sekä naisille että miehille.

FullSizeRender-37

Naispilkkijänä olen kokenut ongelmaksi hyvien ja laadukkaiden pilkkivaatteiden löytämisen, sillä niitä on melko vähän tarjolla. Monesti vaatteet ovat suunnattu enemmänkin ulkoilijoille ja retkeilijöille, joten kalastavat naiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pilkkipuvun olisi ennen kaikkea oltava lämmin, sillä esimerkiksi itse käyn pilkillä jopa 30 asteen pakkasessa. Lämpöpukuja kyllä löytyy jonkin verran markkinoilta, mutta usein niiden miinuspuolena on hengittämättömyys. Puku pitää lämpimänä, mutta jos tulee kuuma, puvun alla olevat vaatteet hiostuvat ja sen jälkeen tuleekin kylmä. Kaupoista löytyvät lämpöpuvut ovat myös harmittavan usein suunnattu miehille.

Kun sain Norfin Kvinna puvun ensimmäistä kertaa käteeni, ihastuin puvun pintamateriaaliin. Se on todella pehmeää, joten se ei mene “koppuraksi” pakkasessa. Materiaali on korkealaatuista, hengittävää ja vedenpitävää, joten kalastus onnistuu säässä kuin säässä. Takin ja housujen täytteenä on Hollofil, joka on DuPontin valmistama lämmin kuitumateriaali. Puku lupaa pitää lämpimänä -25 asteen pakkasessa ja uskon sen hyvin, sillä asussa on nerokkaita ratkaisuja, esimerkiksi irroitettavat lämmikkeet housuissa polvien ja takapuolen kohdalla.

FullSizeRender-30

Vedenpitävyys 6000 mm, hengittävyys 6000 g/m²/24h

IMG_8438

IMG_8409

IMG_8414

Puku tulee sävy sävyyn olevassa laukussa :)

Puku on “3 in 1” eli kolme osaa yhdessä. Takkiin kuuluu irroitettava sisätakki, joten päällystakkia voi käyttää ympäri vuoden. Haalarimalliset housut ovat lähes ehdottomat pilkillä istuvalle, sillä korkea selkäosa suojaa hyvin viimalta sekä pitää lämpimänä.

FullSizeRender-38

Takissa on teipatut saumat sekä monia käytännöllisiä yksityiskohtia

Takin etuosassa on neljä taskua, alimmaisissa taskuissa on vetoketjut ja ylempänä olevat taskut ovat “lämmittelytaskut”, joihin saa kädet nopeasti lämpiämään.

IMG_8444

Pakkasella lämmittelytaskut ovat ahkerassa käytössä

Irroitettavaa huppua pystyy säätämään ja korkea kaulus suojaa hyvin kasvoja.

FullSizeRender-35

Vetoketju on hyvin suojassa kaksinkertaisen suojalistan alla.

FullSizeRender-33

IMG_8454

FullSizeRender-34

Vetoketjut ovat laadukkaita ja toimivat sujuvasti

Takkiin kuuluu irroitettava sisätakki, joka on nopea kiinnittää ja irroittaa. Irroitettavan sisätakin ansiosta päällystakkia voi aivan hyvin käyttää ympäri vuoden.

FullSizeRender-32

Sisätakin irroitus ja kiinnitys käyvät hetkessä

FullSizeRender-31

Takista löytyy myös povitasku

FullSizeRender-28

Sisätakki kiinnitetään vetoketjuin ja nepparein

FullSizeRender-17

Sisätakki

FullSizeRender-15

FullSizeRender-16

IMG_8463

Takissa on kiristysmahdollisuus vyötäröllä ja helmassa

Takin erikoisuus on helmassa molemmilla sivuilla olevat avattavat vetoketjut, joiden hyödyllisyyden tajuaa vasta istuessaan avannolla. Kun vetoketjut aukaisee, takin helma menee alemmaksi ja kovalla viimalla alaselkä on paremmin tuulelta suojassa.

FullSizeRender-27

FullSizeRender-26

Haalarihousujen vyötäröllä on kuminauha, joten housut istuvat hyvin. Säädettävät olkaimet ovat leveät, eivätkä paina olkapäitä. Housut ovat korkeat sekä rinta- että selkäpuolelta.

FullSizeRender-19

Housujen kangas on vahvistettu polvien ja takapuolen kohdalta

FullSizeRender-18

Housujen yläosassa on rintatasku, jossa kännykkä kulkee helposti mukana. Puhelin myös pysyy lämpöisenä kovien pakkasten aikaan.

FullSizeRender-25

FullSizeRender-20

Myös housujen vetoketju on suojalistojen takana

Housuissa on polvien ja takapuolen kohdalla vetoketjun takana irroitettavat lämmikkeet. Tämä on jo nerokasta! :)

FullSizeRender-22 FullSizeRender-21 FullSizeRender-23 FullSizeRender-24

Jotta puku säilyttää ominaisuutensa mahdollisimman pitkään, on tärkeää noudattaa pesuohjeita ja käyttää oikeita pesuaineita. Ulkoilukaupoissa myydään hengittävien kankaiden pesuaineita, mutta puvun voi pestä myös pelkällä lämpimällä vedellä. Tavalliset pesu- ja huuhteluaineet voivat vaurioittaa kangasta, joten niillä ei kannata pilata hyvää pukua.

Puvun voi ostaa useista suomalaisista kalastusvälineliikkeistä, tavaratalojen kalastusosastoilta tai verkkokaupoista. Lisätietoja Norfin-puvuista löytyy osoitteesta www.norfin.info

*Olen testannut pukua myös pilkkireissuilla, pääset lukemaan puvun käyttökokemuksista tästä linkistä.

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
11 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Pekka kommentoi:

    Taidan päätyä ensi kaudella norfinin pukuun.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hyvä valinta :)

  2. Ari Virtanen kommentoi:

    Hyvä juttu että näitä pukuja vielä on. Itse vaihdoin juuri pukua ja sain suurinpiirtein viimeisen kappaleen Kuusamon pilkkiasua, eivät valmista sitä enää… Tervetullut uutuus siis!

  3. Ari Virtanen kommentoi:

    Ja tarkennus vielä: Kuusamo valmistaa edelleen pilkkihaalaria, mutta puhuin siis kaksiosaisesta asusta…

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kyllä kaksiosainen puku on tosi kätevä, jos vertaa haalariin. Voi käyttää takkia ja housuja myös yksistään :)

  4. Ulla Mokko kommentoi:

    Saako nsisille norfin 2-osasta pukua mistään?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hei, yritin googletella, mutta valitettavasti en löytänyt mistään nettikaupasta naisten mallia.. harmi juttu.

  5. Mistä saa tilattua tätä naisten kaksiosasta lämpöpukua

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hei, valitettavasti en tiedä saako kyseistä pukua tällä hetkellä enää Suomesta.

      1. Olisin ollu kiinnostunut ostamaan itselle kun olen paha palemaan pilkillä ja kokoni on aika iso kun pitää olla 48vähintään

        1. Jaana Jekkonen kommentoi:

          Löytyisiköhän miesten mallistoista jotain sopivaa? Naisille on aika vähän hyviä pilkkivaatteita tarjolla ja itsekin jouduin nyt ostamaan miesten puolelta pilkkihaalarin… Kannattaa vierailla paikallisissa kalastusvälineliikkeissä, jos sieltä löytyisi valikoimaa 😊

Kommentointi on suljettu.