Pitkästä aikaa kalahavaintoja

sunnuntaina 29.5.2016 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia

Paistaa se päivä risukasaankin. Olen viettänyt viikkokausia siellä risujen seassa pimeässä ja nyt vihdoin on alkanut hieman valonpilkahduksia näkymään. Toivottavasti sama tahti jatkuu ja kaloja löytyy ihan kylmälaukkuun asti :)

Perjantai-iltana lähdettiin testaamaan se paljon puhuttu iltasyönti. Olen saanut blogiin vinkkejä kuhien ilta-aktiivisuudesta, mutta meille aamukalastelut ovat sopineet aikataulullisesti paremmin. Perjantai-ilta sattui kuitenkin olemaan suunnitelmiltaan tyhjä ja kelikin oli ok, joten ei muuta kuin Puattinen kohti kalapaikkoja. Seitsemän hujakoilla lähdettiin ja tarkoitus oli kalastaa muutama tunti. Alkuun tilanne näytti ihan yhtä huonolta, kuin aina ennenkin eikä kaloja löytynyt, lukuunottamatta paria tasuriin puraissutta sattumahaukea.

FullSizeRender.jpg

Lähdettiinkin sitten kuhien sijaan etsimään ahvenia vähän matalammasta ja mentiin kuuden metrin vesille. Yllätys oli suuri, kun down vu piirteli jotain “möykkyjä” pohjaan. Mitähän lie kiviä, mutta kyllä ne on kokeiltava. Ehti mennä ehkä pari minuuttia, kun kalakaverilla oli kala kiinni. Wau, kyllähän silläkin useamman viikon mp-kausi oli takana, joten kalan saaminen tuntui pieneltä lottovoitolta. Kaveri kelasi kalan veneeseen ja sieltä nousi kuha! Alamittainen, mutta hyvälaatuinen :)

Olin ollut koko illan vähän kylmissäni ja jopa kotiinlähtö käväisi välillä mielessä, mutta kuhan nähtyäni alkoi sydän pamppailemaan ja veri kiertämään. Nytkö se alkaa, kuhien iltasyönti? Enää ei ollut kylmä.

Luotain piirsi kalaa, mutta vehkeet eivät olleet oikeat. Uittelin tasureita ja vertikaalijigejä sekä heittelin välillä jigejä. Nousuja tuli, mutta tärppejä ei. Ilta eteni ja kokeiltiin vielä matalammasta, alle viidestä metristä. Koko tasuriarsenaali oli uiteltu läpi ja tämän hetken ykköstasuri, Kalarosvon pieni kuorekevennetty, lähti uimaan ehkä viidennen kerran illan aikana. Kaloja nousi metrin pari tasurille, mutta eivät ottaneet. Laskin tasurin ihan kalojen luo pohjaan ja tunsin välittömästi repäisyn. Kelasin kalan pintaan, oujeah, kuha minullekin! Äkkiä haavi, jos sattuu olemaan mittakala! En ehtinyt edes tekemään vastaiskua, kun kala otti heti pudotuksesta, joten oli varmaan huonosti kiinni.

IMG_1981.JPG

Silmämääräisesti kala näytti aikalailla mitalliselta, mutta koska mittanauha oli jäänyt kotiin, laskin kuhan takaisin. Yleensä meillä on aina Igloon kylmälaukku mukana, jossa on mitta-asteikko kannessa, mutta tällä kertaa luotto saaliiseen oli 1%, joten mukana oli pienempi kylmälaukku. Melkein sain ruokakalan ja kyllä se aika lähellä 42cm olisi ollut, mutta eiköhän niitä isompiakin vielä tule, nautiskelen sen aterian sitten oikein antaumuksella :)

IMG_1971.JPG

VOITTEKOUSKOASAINKUHAN-ilme =)

IMG_1969.JPG

Ihana kuha saapui kello 22.10

Iltasyönti antoi molemmille kuhat, joten lauantaina kalastus ajoittui myös iltaan. Keli oli vähän lämpöisempi, kuin perjantaina ja tuulikin lähes nollassa. Mentiin suoraan edellisen illan kuhapaikalle, mutta kuhat olivat häippäisseet. Etsittiin varmaan kaksi tuntia kalaa ilman tärppejä ja sitten piti tehdä jotain muutoksia paikkaan. Katsoin Karttaselaimesta olisiko lähellä hyviä patteja ja silmät osuivat erääseen erittäin hyvännäköiseen paikkaan. Juuri sellainen, minne mentäisiin pilkille, jos järvellä sellainen alue olisi. Tuota paikkaa emme olleet koskaan edes nähneet kartassa, mutta sen verran vähän on vielä Pirttilahdessa pyörittykin, ettei kaikki ole tullut tutuksi.

IMG_2052.JPG

Kaunis Suomen kesä <3

Hurautin uudellle paikalle ja siellä oli mahtava meininki. Ne kalat olivatkin siellä! Välittömästi alkoi tulla tärppejä, mutta ylös asti ei vielä yhtään. Vihdoin saatiin laji selville, kun kalakaveri käytti pari alamittaista kuhaa veneessä. Kiva juttu, kun löytyi uusi paikka.

Uittelin “ykköstykkiä” eli Kalarosvon pientä kuoretta ja kalaa oli paljon alla. Yksi kala erehtyi maistamaan ja paljastui ahveneksi. Alla oli siis sekä kuhaa että ahventa, paljon! Vaikeaa oli kuitenkin kalojen veneeseen saaminen, melkein tärppeihin jäi. Yksi vähän parempi kuha karkasi kaverilta veneen vieressä ja se olisi ollut mittakala. Alle 50cm kuitenkin.

IMG_2059.JPG

Eilenkin uittelin tosi monenlaisia vieheitä, mutta vain rosvo toimi. Yhdessä vaiheessa joku kävi tarraamassa rosvoon ihan todella kovasti, melkein ranne murtui :) Näin kalan luotaimessa ja samassa se iski uudestaan. Sitten tarttui ja kelasin kalan pintaan. Ihan hyvä hauki, päätin ottaa sen pannulle. Pitkästä aikaa tuoretta kalaa, maistuu! Yhdentoista jälkeen päätettiin lähteä nukkumaan. Pistin hauen kotona fileiksi ja jääkaappiin odottamaan paistinpannua.

IMG_2066.JPG

Painoa 1,98kg =)

IMG_2093.JPG

IMG_2102.JPG

Tänään käytiin vielä aamupäivällä ihan mielenkiinnosta kokeilemassa se eilinen kultakaivos ja Kalarosvon kuore ehti uida pari minuuttia, kun ensimmäinen kuha nousi veneeseen. Huh huh, kaksi kysymystä pyöri päässä: olenko minä kerrankin löytänyt ihan oikean kalapaikan ja toinen kysymys koskee Kalarosvon valmistajaa Tommia, mitähän sukua se on Ahdille vai liekö Ahti itse? Hyviä tasureita se ainakin tekee.

IMG_2130

Ensimmäiseen kysymykseen tuli aika nopeasti vastaus, kun kalantulo loppui kuin seinään. Toinen kysymys on edelleen mysteeri. Kuinkas muilla meni viikonloppu, kävittekö kalassa ja tuliko saalista? Facebookin puolella olen ainakin lueskellut isoistakin kuhasaaliista, jopa kymmeniä mitallisia illan aikana. Minulle nyt alkuun riittäisi edes se yksi =)

 

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
6 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Mari kommentoi:

    Hyvä että löytyi kuhapaikka. Ja kyllä Se mitallinenkin viimein tulee! Me käytiin pienellä lammella virvelöimässä. Haukia ja ahvenia saatiin. Kivaa oli vaikkei niin jättejä ollutkaan. Isompi järvi ei antanut jigaillessa mitään. Ensi vkloppuna sitten uusi yritys :)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Eiköhän se mitallinen tässä kesän aikana kylmälaukkuun saada =) Kiva, että teillekin noussut kalaa =)

  2. Janne kommentoi:

    Hienoa että alkaa kalaa nousemaan. Itse en päässyt tänä viikonloppuna, mutta toivottavasti ens viikolla kerran pari ja viimeistään viikonloppuna affenjahtiin. Sitä odotellessa oon tässä töllöä katsellessa viritellyt Drop Shot -kamoja kuntoon. Mulle ihan uus laji. Saas nähdä kuinka käy… Mitä noihin mittoihin tulee, niin mulla on vapoihin merkattu lätkäerkalla tärkeimmät mitat. Pysyy hyvin, helppo siirtää mittojen muuttuesssa ja koskaan ei jää mitta himaan. Oman veneen pohjaan oon vaan vetänyt tussilla viivat.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Viikonloppuna oli kyllä huippukelit kalastaa, hitsi kun nyt näyttää ensi vklopulle tuulista ja märkää.. Jospa ne ennusteet vielä muuttuisi. Minä kokeilin pari vuotta sitten sitä dropshottausta, mutta se oli jotenkin liian hankalaa :) Tosi tehokasta se kyllä kuulemma on! Minä laitoin viime kesänä veneen kaiteeseen teipillä merkit, mutta en muistanut oliko mitta 40cm vai 42cm, niin en uskaltanut luottaa niihin.. Täytyy hankkia mittatarra veneeseen.

  3. Timo kommentoi:

    Kävin tyttärieni (12 ja 10 v) kanssa uistelemassa ahventa Juuruksella. Puolessa tunnissa neiti 12v ehti saada kolme haukea, joista suurin 6 kiloa. Virheenä salli hornet 4 cm.

    Timo

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Oho, aikamoinen reissu ja tytölle hieno kala! Oliko tytön ennätys? Isompi se ainakin oli kuin minun ennätyshaukeni =) Kerrohan onnittelut ☺️

Kommentointi on suljettu.