Sama vanha syksyn sävel

tiistaina 11.10.2016 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia

Heipä hei taas pitkästä aikaa, täällä kalattomuus senkun jatkuu. Juttujen aiheet ovat olleet vähissä viime aikoina, sillä kalastus on muuttunut vaikeaksi. Se on vaikuttanut myös minun ja Ahdin väleihin, ei olla nyt ihan samalla aaltopituudella. Syksyn piti olla hyvää ja kalaisaa aikaa, mutta minun kotijärvellä hommat ei vaan luista. En tiedä mitä tai ketä tästä kalattomuudesta voisi syyttää, ehkä se on peiliin katsomisen paikka. Vai olisiko syypää sittenkin pitkään tasaisen korkeana jatkunut ilmanpaine?

img_8831

Lauantaiaamuna ilmanpaine näytti tältä

Alkukesä oli vaikeaa eikä kaloja löytynyt. Keskikesällä palaset loksahtelivat kohdalleen ja eväkkäitä alkoi nousta veneeseen. Vähän tuli jo röyhisteltyä rintaakin, että kas näin sitä kalastetaan. Joka reissu oli hyvä. Nyt sitten on paikat kipeänä, kun tipuin korkealta ja kovaa. Veneen mittari näyttää 181 tuntia ajoa tälle kesälle, enkä ole edes uistellut :) Satakahdeksankymmentäyksi pitkää tuntia on kaloja etsitty ja suurin osa niistäkin tunneista tyhjää. Kalastustunnit ovat sitten vielä asia ihan erikseen :)

Miksi Kallaveden pitää olla niin iso? Joku pieni järvi olisi paljon helpompi kartoittaa, sillä jossainhan ne kalat ovat. Minulla ei nykyään riitä enää bensa tankissa, jos lähden Kallavedestä kaloja etsimään. On etsitty lahdet, salmet, saarten välit ja selät. En keksi enää muita paikkoja, mistä tutkia.

Odotan pilkkikautta innoissani ja kauhulla, sillä jos silloin on yhtä tyhjää, kuin nyt, niin ei tule mitään. Veneellä paikkaa voi vaihtaa helposti muutaman kilometrinkin, mutta kävellen siirtymät ovat vähän haastavampia ja kaiken kukkuraksi vielä kairaamiset päälle.

Ostettiin talvea ajatellen porakone kairan päähän. Aion kyllä ihan käsipelillä edelleen kairailla, mutta raskailla loskakeleillä saattaa kone lähteä mukaan. Kissatkin tykkäsivät ;)

img_8894

Yritä siinä sitten valokuvata, kun kaksi karvapalleroa haluaa joka kuvaan…

Viime viikonloppuna PITI olla hyvä keli. No ne säätiedotukset tiedetään, ei ehkä kannata katsella niitä enää ollenkaan. Vettä ei sentään satanut, mutta tuuli oli taas sellainen, että kalojen etsiminen piti keskittää lähialueille ja suht suojaisiin paikkoihin. Hirviselälle en ole päässyt nyt viikkokausiin, voihan se olla, että kaikki Kallaveden kalat ovatkin siellä (turvassa minulta).

Fish me luck

Ei enää niin lämmintä, kuin kesällä :(

Viikonlopun saldona oli muutama hauki ja pari ahventa. Kuhista ei saatu havaintoakaan, vaikka monipuolisesti etsittiin eri syvyyksiä ja erilaisia paikkoja. Ehkä pitää vaihtaa kokonaan järveä. Meidän on pitänyt lähteä jo parina edellisenä viikonloppuna Juurusvedelle, mutta kova tuuli on sotkenut suunnitelmat. Tiedä sitten olisiko Juurukseltakaan sen kummempia saaliita löytynyt. Onhan tässä nyt tietysti se positiivinen juttu, että oikeastaan heikommin ei voi enää mennä. Kyllä minä muuten juhlin siitä seuraavaa hyvää kalaa :) Ainoa pelko on se, että sitä kalaa pitää odottaa ensi vuoteen…

img_8838

Käytiin jopa Ikean “takapihalla” etsimässä kaloja, ei löytynyt

Vesien lämpötila on tippunut alle kymmeneen asteeseen. Lauantaina oli kova aallokko ja alimmillaan kaikuluotain näytti pintaveden lämmöksi vain reilu seitsemän astetta. Ehkä raitapaidat ovat etsimässä itselleen villapaitoja.

img_8900

Viikonlopun ainoa hetki, kun luotaimessa näkyi vähän enemmän kaloja. Tästä pari miniahventa saaliiksi =)

Olen suunnitellut muutaman kuukauden ajan kalastusvideoiden tekemistä ja asia on nyt edennyt sen verran, että ostin käytetyn GoPro-kameran. Kunhan postisetä sen minulle kiikuttaa, niin täytyy alkaa kuvailemaan reissuja. Kuka haluaa nähdä, kun pyydän tyhjää? :) Kyllä nyt on pakko alkaa korjaamaan välejä Ahdin kanssa, jotta edes jotain materiaalia saisi kalastusvideoihin =)

Facebookin puolella on vielä muutaman päivän ajan mahdollisuus osallistua Chef’s Choice veitsenteroittimen arvontaan. Käy ihmeessä klikkaamassa kuvalle tykkäys, niin ehkä arvon juuri sinun nimesi ensi maanantaina voittajaksi :) Linkki

veitsenteroitin

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
6 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Janne kommentoi:

    Takkuista on ollut täälläkin. Kun huhti-kesäkuussa 20 kuhan reissut oli ihan normipäiviä, niin heinäkuusta alkaen 1-2 kalaa on muodostunut vakioksi. Onneksi munat pataan -reissuja ei ole tullut yhtään. Ei hajuakaan onko ongelma paikassa, vieheissä, kellonajassa vai missä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Okei, lohduttavaa kuulla, että muillakin on samanlaisia ongelmia :) Tätähän se kalastus on, ylä- ja alamäkeä vuoronperään :)

  2. Ruuti kommentoi:

    Jep, tiedän tunteen kun on tunti kaupalla etsinyt kaloja piiloistaan. Kokeile Sotkaa? en ole tehnyt yhtään tyhjää reissua sinne. Tosin sielläkin joutuu välillä leikkimään kuurupiiloa kalojen kanssa. Mulle taas Hirviselkä ei ole antanut juuri mitään koko kesänä, tai sitten etsin vääristä paikoista. Lauantaina löysin penkasta parven abburoita?. Noin 9-6 metriä vettä, klo. 18, 3″ keltainen Lazy Shad, 11g kevennetty jigipää, heittämällä, kohtuu aallokko, sormet tunnottomina ja tippa nenänpäässä. Sain 10 kpl, suurimpien ollessa 600-800g. Niillä taas jaksaa kalastaa. Kuhista ei näkynyt vilaustakaan. Tykkää, tykkää mutta arvonta taitaa jäädä välistä ku en oo naamakirjassa. Kireitä ja lujaa uskoa vaan! Täytyy niiden kalojen jossain olla, ei ne ilmassakaan lennä.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Pari kertaa tänä kesänä käynyt Sotkalla ja ainakin ne reissut olivat tosi huonoja. Ehkä sattui huonot päivät. Aika hieno reissu sulla ollut, voin kyllä kuvitella sen onnen tunteen, kun kylmissään epätoivon partaalla löytääkin hirmuisen potin, hieman herättää kateutta täällä päin, mutta ansaitusti olet ne ahvenet saanut. Huippusaalis ja yllättävän matalasta :)

  3. Jäpä_k kommentoi:

    Morjens! Mä heitin pyyhkeen kehään.eli veneet on talviteloilla. :/ Parissa paikassa meinaan viel käydä.jos siel isännät lainais venhoa..saa nähä. Nyt on tullut juostua metsissä..enimmäkseen suppisten perässä ja niitä riittää :) . Kohta alkaa sit linkkukoipien jahti ja muut touhut.ni eiköhän täs ootella vaan pilkkikelejä. P.s Ol meininki ehdottaa sulle yhdessä “kalamestassa” käymistä porukassa.mut jänistin ;)

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Morjens, vai sinä luovutit, minä vielä muutaman viikon kitrittelen, vaikka voihan nämä tulevat reissut olla ihan tyhjiä. No ei se mitään :)

      Joskus vois yhteisen reissun heittääkin, ei tartte jänistellä :)

Kommentointi on suljettu.