Se on kesä nyt

sunnuntaina 21.5.2017 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia

Ihanan kesäisiä kelejä ollut muutamana päivänä, vaikka lämpömittari ei kovin korkealla olekaan huidellut. Aurinko on kuitenkin paistanut ja kalastuksesta on päässyt nauttimaan hyvässä säässä (toppatakki päällä ;)). Veden lämpötila ei ole vielä noussut Kallavedessä kun viiteen asteeseen ja kalareissujen saalispussit ovat jääneet tyhjiksi. En kuitenkaan valita :)

En edes muistanut miten ihana tunne on ajella Puattisella pitkin Kallaveden laineita. Nyt saa vielä aika rauhassa huristella, kun muita veneilijöitä ei ole paljon. Käytiin eilen ja tänään Etelä-Kallavedellä tutkimassa tuttuja paikkoja viistokaikuluotaimen kanssa ja kyllä luotaimen tuijottaminen muuttui viistoluotauksen myötä tosi mielenkiintoiseksi hommaksi. Opin jopa jo hieman tunnistamaan kalojen kokoja luotaimen avulla.

Eilen etsimme kalaa 4-12 metrin alueilta. Alle seitsemässä metrissä ei näkynyt oikeastaan mitään, vaikka moni on kertonut löytäneensä kalaa suht matalasta nyt. Joko etsimme vääriä paikkoja tai sitten kalat olivat syvemmässä. Viistoluotaimen kanssa on mukava etsiä kaloja, kun kerralla saa kartoitettua niin ison alueen. Jos jommalla kummalla puolella venettä näkyy kauempana esim. joku isompi kala tai parvi, kosketusnäytöstä kalaa/parvea painamalla saa juuri oikeat koordinaatit tallennettua karttaan ja sitten on helppo ajaa kalan/parven kohdalle.

Sama kalaparvi kaikissa näkymissä

Keulasähkömoottori taivasankkurilla olisi kyllä jo luxusvehje, sillä sehän veisi nappia painamalla kalojen luokse. Tuohon meidän veneeseen ei taida pystyä sellaista edes asentamaan, mutta lähivuosien aikana kyseinen kapistus on kyllä ostoslistalla. Perinteinen ankkuri painaa niin hirveästi ja ankkuroituminen on hankalaa, varsinkin kovemmalla tuulella. Taivasankkurilla ankkuroituminen kävisi täsmällisemmin. Nyt joka kerta ankkuria laskiessa pitää tarkkailla tuulen suuntaa, jotta ankkurin saa tuulen yläpuolelle juuri oikealle kohdalle kaloihin nähden. Ja eihän se ikinä ensimmäisellä kerralla onnistu. Noh, minä ajan ja joku muu nostelee ankkuria ;)

Eilen kalaa näkyi useammassa paikassa, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna tajuan, että kalastettiin liian pieniä kalanäyttöjä. Mitä lie sinttejä olivat, kun jigeihin ei tullut hipaisuakaan, vaikka kalat nousivat viehettä katsomaan. Vasta illalla sain päivän ensimmäisen tärpin ja sitäkin tärppiä mietin kauan aikaa, että olikohan se sittenkin joku haamutärppi ja pelkkää kuvitelmaa. Sitten nostin jigin vedestä ja siitä puuttui puolet. No kyllä se siis ihan todistetusti oli oikea tärppi! Voi sitä ilon tunnetta, Kallavedestä löytyi nälkäinen kala :)

Vaihdoin samanlaisen ehjän jigin tilalle ja kohta veneessä saatiinkin ihastella avovesikauden ensimmäistä kalaa. Harvoin olen hihkunut onnesta niin pienen ahvenen takia ja Juhakin sanoi, että lähellä olleissa veneissä ihmiset varmaan luulivat minun saaneen kilon ahvenen. No lähes yhtä hyvä tunne se oli!

Ou jeah, katsokaapas tätä =D

Kohta Juhallakin tärppäsi ja molemmat hämmästyttiin, kun veneeseen nousi kuha. Kalarosvon kelpuuttanut kuha oli hieman alamittainen ja pääsi jatkamaan matkaansa. Minulla ei ollut tasureita ollenkaan mukana, joten kalastin pelkästään jigeillä. Päivän aikana kokeilin kymmeniä jigejä, mutta sain vain sen yhden ahvenen, vaikka kuhaakin olisi ollut tarjolla.

Sain testiin muutaman paketin Lucky Johnin uutuusjigejä ja kyseiseltä merkiltä löytyy vaikka mitä erikoisia jigejä. En ollutkaan ennen törmännyt tuoksuviin tai kelluviin jigeihin. Tai ehkä käyttäisin sanaa haiseva, luulen, että se haju on enemmän kalojen kuin ihmisten mieleen. Hajusta tuli mieleen akvaariokalojen ruuat eli luulisi kelpaavan järvikaloillekin. Mielenkiintoista päästä kokeilemaan mitä mieltä Kallaveden kuhat ja ahvenet ovat hajujigeistä :)

Lucky Johnin jigeistä löytyy jokaiselle jotakin, on mm. tuoksuvia ja kelluvia malleja

Väri- ja kokovalikoimat ovat laajat

Käväistiin tänä aamuna pikareissu Pirttilahdessa, kun sitäkin oli jo niin ikävä. Vanha kunnon Pirttilahti, luulin, että olen kolunnut sen läpikotaisin, mutta muutaman tunnin lyhyt reissu viistoluotaimen kanssa sai aikaan kummallisen, malttamattoman tunteen. Haluan tutkia jokaisen neliömetrin tuosta järvestä ja ehkä minä sitten alan ymmärtämään kalojen mieltä paremmin. Tänään en kuitenkaan vielä ymmärtänyt niiden eväkkäiden ajatuksen juoksusta hölkäsen pöläystä, saaliina yksi kukkoahven ?

Tänä aamuna oli supertyyntä

kalastus

Peilityyni tarkoittaa tätä

kalastus

Tänään minulla oli myös tasurit mukana, mutta niihin en saanut tärppiäkään. Yhteen Lucky Johnin jigiin sain tosi kovan tempaisun, mutta harmi kun kala ei pysynyt. Kalat olivat ihan tosi ronkelilla päällä ja paljon tuli nousuja vieheelle. Sitten se viimeinen silaus jäi kuitenkin puuttumaan.

Kosketusnäytössä kalanäyttöjen tallennus on tosi helppoa ja esim. alla olevassa näkymässä kalan koordinaatit saa tallennettua nopeasti, kun koskettaa kalan “viivaa”  ja tallentaa paikan. Ihan hirmu kätevä!

Kaloja oli, mutta ehkä ne olivat kylläisiä

Se päivän ainoa pikkuahven tuli Happosen Sepon tekemällä jigipäällä, ensi reissulla kyseinen jigipää tulee kyllä saamaan vielä enemmän uintiaikaa, sillä tänään ahvenet kävivät tosi äkäisesti tökkimässä siihen. Kunhan löydän kunnon köllikkäahvenia, niin tuossa jigipäässä kyllä pysyy kiinni :) Täytyy ehkä tilata noita muutama lisää, paino on nimittäin tosi hyvä venepilkintään ja erilaisilla pyrstöillä voi muokata ulkonäköä ja uintia.

Happosen Sepon tekemä jigipää

Jos ei näy kaloja, aina voi ihastella kiviä :)

Pääsin tämän vuoden Kalasta!-lehden kanteen ja lehdestä löytyy myös kirjoittamani artikkeli kuhan jigauksesta. Kalasta!-lehti on suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran (SKES ry) vuosijulkaisu. SKES on voittoa tavoittelematon vapaaehtoisvoimin toimiva valtakunnallinen järjestö.

Kuopiolaisille vinkiksi, että vein lehtiä jakoon Samfishingiin (Snellmaninkatu 18), joten jos liikutte keskustassa, niin hakekaa iltalukemista :) Lehti löytyy varmasti jossain vaiheessa myös netistä.

Tyhjentelin kaapeista omia ylimääräisiä kalastustarvikkeita ja pistin ne facebookin puolelle jakoon eli arvontaa pukkaa ;) Käykäähän tykkäämässä kuvasta, jos on tarvetta kalastuskamalle :) Linkki facebookiin.

Jaa:
Facebook
Whatsapp