Siimat kireinä

sunnuntaina 3.1.2016 | by Jaana Jekkonen | 3 kommenttia

Ilmoja pidelly. No sitä saa mitä tilaa, eikös me pakkasia toivottu? Säätiedotukset lupaavat päivä päivältä kylmempää ja juuri luin, että jopa -40C tulossa Suomeen. Heh, kyllä voi pilkillä tippa jäätyä nenän päähän :)

Toissapäivänä lähdin etsimään tavoitekalaa eli ahventa. Paikat olivat aika vähissä, kun Kallavedelle ei vielä uskaltanut mennä ja lammet ovat vähän tylsiä. Lammelle oli kuitenkin lopulta pakko suunnata ja valittiin joku pieni random lampi Savosta. Enhän minä sieltä mitään saanut, pari tuntia jaksoin pilkkiä tyhjää ja sitten oli pakko lähteä kotiin. Sormet olivat sitä paitsi ihan jäässä.

IMG_5648.JPG

Lampi Toivalassa

Eilen oli välipäivä ja tänään päätettiin käväistä vielä naapurikunnassa eräällä järvellä ennen ensi viikolla tulevia tulipalopakkasia. Jospa se ahven tänään tarttuisi siiman päähän. Vahingosta viisastuneena kotoa mukaan lähtivät lämmitettävät rukkaset ja kädenlämmittimet.

FullSizeRender.jpg-6

Oltiin jäällä puoli yhdeksältä ja aika hämäräähän siellä vielä oli. Lähdettiin kohti kalapaikkoja ja kairailtiin matkan varrella. Hyvin oli teräsjäätä, ainakin kymmenisen senttiä. Pakkasta oli yhdeksän astetta ja pohjoistuulta viisi metriä. Laitoin ennätysmäärän vaatteita päälle ja pipojakin oli kolme. Säästyisinköhän tällä kertaa kylmyydeltä…

IMG_5768.JPG

IMG_5760.JPG

Hiljaista

Aloitettiin kalastus noin kuudesta metristä ja lähdettiin siitä etenemään syvempään. Puoleen tuntiin ei tullut tapahtumia ja uittelin muutamia eri tasureita. Kaiku piirteli tyhjää. Sitten testasin Panuccin 12cm kevennettyä ja en ehtinyt laskea sitä edes pohjaan, kun viiva lähti vastaan. Joko nyt ahven? Kova tärppi ja haueltahan se vaikutti. Kelasin kalan jäälle ja kyllä se valitettavasti hauki oli. Tasuri irti ja kala takaisin.

FullSizeRender.jpg-5

Sen jälkeen alkoikin haukien syöntikarkelot. Laittoi minkä tasurin vain uimaan, niin tuli vähintään tärppejä. Kaiusta pystyi katsomaan haukien syöksyt tasurille ja välillä meni vähän ohikin. En pysynyt edes laskuissa mukana, miten monta haukea tänään sain. Pari oli syönyt tasurin kokonaan ja tosi syvälle, niin lähtivät sitten kalapullien raaka-aineeksi, mutta loput sain irroitettua ja vapautettua.

FullSizeRender.jpg-3

Kalarosvo odottaa vuoroaan

FullSizeRender.jpg-4

Tärppi

FullSizeRender.jpg-1

Hauki oli helppo irroittaa avannossa, kun vaan piti huolen, etteivät sen silmät jäätyneet. Tai helppo ja helppo, hauet pitivät suunsa tiukasti kiinni, joten sai pihtien kanssa taiteilla, että löysi tasurin koukun. Ymmärrettäväähän se suun kiinni pitäminen oli, kun suussa oli niin herkullinen tasuri.. vaikea luopua.

IMG_5791.JPG

IMG_5801.JPG

Koko päivänä en saanut yhtään ahventa ja en edes tiedä, olisiko niitä ollut avannon alla. Mitkään tasurit eivät ainakaan kelvanneet ja morrihommia en kokeillut ollenkaan. Päivä oli mukava, vaikka ahvenia ei löytynytkään. Jäällä oli myös yllättävän paljon muita pilkkijöitä keliin nähden. Pilkkihulluja.

IMG_5781.JPG

Pysyin suht lämpimänä koko ajan ja ainoastaan sormet palelivat välillä. Rukkasilla sekin ongelma korjaantui. Reilu viisi tuntia vierähti pilkillä. On se vaan mukava tunne, kun kala vetää siimaa ja tänään olivatkin siimat kireinä monta kertaa. Nyt sitten turjotetaan muutama päivä sisällä pakkasten takia ja kun sää lauhtuu, lähdetään etsimään niitä ahvenia ihan toden teolla. Ja ehkä kuhiakin :)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
3 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. Kimmo kommentoi:

    Hei Jaana, ja kiitos taas hyvästä jutusta! Kalastuskokemuksiasi on ollut mukava lukea. Olen seurannus blogejasi lähes alusta saakka. Minulla itselläni on Garmin 551dv luotain, joka lienee aika lailla kaikuna samanlainen kuin sinulla oleva. Alkuperäinen anturi on pilkkikäyttöön aika iso. Mitä anturia sinä olet käyttänyt nyt pilkkihommissa?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Hei Kimmo ja kiitos kommentista, mukava, että olet viihtynyt lukijana :) Tuon downvu-mallin anturi on pidempi, kuin tämä perinteisen mallin anturi. Meillä on veneessä se dv ja ei semmoinen anturi kovin helposti avantoon edes mahtuisi. Tässä minun pilkkikaiussa anturi on näpsäkän kokoinen, oikeastaan samaa kokoluokkaa, kuin mikä mulla oli Lowrancen Elite-4x:ssa.

  2. Nimetön kommentoi:

    Laitoin sähköpostiisi syvyyskäyrät kolmisoppeen.
    Seppo

Kommentointi on suljettu.