Miten meni noin niinku omasta mielestä (kesä 2015)?

Nyt kun vene on saatu talviunille, niin voisi vähän muistella kesää 2015 kalastuksen saralla. Tämä kesä tosiaan oli ensimmäinen kunnon kalastuskesä, sillä saatiin ikioma vene hankittua. Muistattekin varmaan Vene Puattisen.. 

Tähän kesään asti kalastus tapahtui rannoilta käsin ja muutenkin kesäkalastusharrastus on vasta kolme vuotta vanha. Ostin ensimmäisen virvelini nimittäin vuonna 2013. Siihen asti kesäkalastelut olivat niinkiin alkeellisella tasolla kuin mato-onginta :) Pientä kehitystä on siis kieltämättä tapahtunut. Nälkä kasvaa syödessä ;)

Oman veneen hankinta on aina ollut tosi kaukainen haave, sillä oma epävarmuus ja taitamattomuus olivat esteenä. Ajateltiin, että ei me ikinä opita ajamaan veneellä tai löydetä kalapaikkoja. Kun pilkkikausi alkoi viime keväänä väläytellä loppumistaan eikä kalastushimo ollut yhtään laantunut talven aikana, veneen hankinta alkoi houkuttelemaan ihan tosissaan. Olisipa mahtavaa päästä pilkille myös kesällä…

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kohta vetokoukussa napotti traileri ja trailerin päällä ihka ensimmäinen oma vene. Voi kun se oli nätti ja söpö, vaikka vähän vanhemmanpuoleinen olikin. Meille kuitenkin juuri passeli ja kyllä se on ollut hyvin luotettava kalakaveri koko kesän! Olen oppinut ajamaan veneellä ihan hyvin (ajokortittomaksi naiseksi) eikä haavereitakaan ole sattunut *koputtaa puuta* ;)

IMG_7347
Tämä vuosi tulee olemaan varmasti yksi mieleenpainuvimmista kalastusvuosista. Hyvin epärealistinen haaveeni kilon ahvenesta toteutui viime keväänä pilkkikauden viimeisenä päivänä. Oi että, kylmät väreet menevät vieläkin pelkästä ajatuksesta, ja silloin tällöin käyn reissurapsani kyseiseltä päivältä lukemassa, oli se niin mahtava juttu. Jos joku ei ole sitä tarinaa lukenut, niin postaus löytyy täältä. Videopätkäkin kalasta löytyy Fish me luckin Youtube-kanavalta, eli täältä.

cropped-IMG_587711.jpg

Mamma ylpeänä mammasta

kalastus kalastusblogi ahven

Ahven 1087g

Maagisen rajan rikkoontumisen jälkeen oli mukavaa siirtyä kesäkalastukseen. Hankittiin venepaikka Kuopionlahdelta ja potentiaalisia kalapaikkoja löytyi kartasta useampiakin lähialueelta. Mutta eipä se kalapaikkojen löytäminen niin helppoa ollutkaan enää livenä. Karttaselaimesta pystyi bongailemaan mukavia luotoja ja kuhan maun maistoi jo suussaan pateille ajellessa. Reseptit pyörivät mielessä: mitä lisukkeita, mikä viini… Monesti Ahti luki ajatukseni ja ehkä opetusmielessä jätti minut kaloitta. “Ei se Jaana kuules niin helppoa ole, kalojen eteen on tehtävä töitä.” Mutta kyllä minä muuten olen tehnytkin töitä niiden eteen ja onneksi välillä on tilipäiviäkin ollut, palkanmaksajana Ahti.

Kesä on ollut opettavainen ja uusia kalapaikkoja löytynyt useita. Kuhat ovat kuulemma olleet tänä kesänä erilaisissa paikoissa kuin normaalisti, johtuen varmaankin viileistä vesistä. Parina aiempana kesänä olen löytänyt kuhia pinnastakin, mutta tämän kesän kaikki kuhat ovat tulleet pohjasta. Toki myös välivedestä on tullut tärppejä, mutta pohjasta ovat nekin kalat ponkaisseet.

kalastus kalastusblogi kuha

Kalarosvo toimii kesät talvet

Kesä on ollut vaikea, mutta me ollaan totuttu vaikeuteen. Vesillä on vietetty niin monta tuntia, että ei uskalla edes laskea. Ei riitä sormet ;) Ehkä jos lukijat lainaisivat sormiaan, niin voisi alkaa riittämäänkin, mutta eipä niillä luvuilla niin suurta merkitystä ole. Välillä on tullut kalaa, välillä on tullut kokemusta ja välillä on tullut vain kylmä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois :) Kallavesi on kyllä kuhaisa vesistö. Tajusimme, että nyt kesällä pilkkimällä olemme saaneet eniten kuhia, toiseksi eniten haukia ja sitten vasta tulevat ahvenet! Ihme homma. Kyllä yleensä ahven on se ykkössaaliskala, kun pilkitään..

kalastus kalastusblogi kuha

Kesän paras saalis oli ehdottomasti 3,9kg kuha, joka meni heittämällä omaksi ennätyskuhaksi. Se oli uskomaton ilta ja kuhaennätykseni riikkoontui kaksi kertaa saman päivän aikana. Vertikaalijigaamalla ensin 3,7kg ja pian 3,9kg. Jos jollakin on tämä ilta mennyt kokonaan ohi, niin käyppäs lukemassa se täältä. Youtubesta löytyy myös video, jossa ennätyskuha saa vapautensa takaisin, video täällä.

IMG_8354
Toinen saalis, joka myös jäi mieleen, on haukiennätykseni rikkonut 5,2kg hauki. Vaikka hauki ei ollutkaan kohdekala, niin mukavahan sitä oli väsytellä. Elokuinen päivä oli tajuttoman kuuma ja tilanteeseen liittyy vielä hauska juttu, jota en blogissakaan silloin kertonut. Päivä oli siis todella kuuma, joten kalastin pikkuhoususillaan :) No sitten tärppäsi se mahdoton fisu ja tottakai halusin kalasta videomateriaalia. Sitä ennen oli kuitenkin pakko laittaa housut jalkaan ja kalakaveri piti virveliä sillä välin. Videolla siis on housut jalassa :) Reissurapsa löytyy tästä linkistä.

kalastus kalastusblogi hauki

Mieleenpainuvin kuha ja hauki tulikin jo mainittua, joten kerrotaanpas myös kesän parhaasta ahvenesta. Kesä alkoi mukavan kokoisella ahvenella ja silloin sainkin ehkä liian ruusuisen kuvan kesäkalastuksesta. Pidin ahventa kädessäni ‘like a boss’  ja ajatuksissani ahven ennätyksetkin rikkoontuivat kesän aikana monta kertaa. Ahti repi minut kuitenkin maan pinnalle. Ehkä ne ahven enkat vasta ensi talvena.. ;) Ahvenjuttu.

Ahven, kalastus, kalastusblogi

Syksyllä pääsin elämäni ensimmäisen kerran kalaan merelle. Kokemus oli tosi mukava, vaikkei reissulla mitään suuria kaloja noussutkaan. Suuria tunteita kuitenkin nousi pintaan ja nautin joka hetkestä. Ihana viikonloppu :) Porvoon viikonlopun tunnelmista voi lukea näistä linkeistä: merellä kalassa ja mökkeilyä.

IMG_1987

Pari kuukautta sitten sain kutsun uisteluveneeseen ja mahtava päivä oli sekin. Pääsin tutustumaan vetouisteluun läheltä ja opin päivän aikana tosi paljon uistelusta. Keli suosi, seura oli mukavaa ja kalojakin bongattiin.

kalastus kalastusblogi hauki

kalastus kalastusblogi kuha

Samaisessa uisteluveneessä pääsin kokemaan loppusyksystä myös lohikalojen täkyraksiuistelun. Tuli tavattua sellaisia kaloja, joista omilla kalareissuilla on ihan turha haaveilla. Raportti päivästä löytyy täältä.

Kyllä tuollaisten reissujen jälkeen tajuaa, miten kokematon sitä onkaan kalastajana. On niin paljon asioita, joita ei vielä tiedä, mutta joita saa ja voi opetella. Ja vaikka lukisi miten paljon kalastuskirjallisuutta tai alan lehtiä, ei niistä voi koskaan oppia tuollaisia asioita. Se, minkä kokee ja näkee, opettaa ihan eniten. Kirjallisuus ja lehdet sitten tukevat opittua. Myös muilta kalamiehiltä kuullut vinkit ja neuvot ovat kultaakin kalliimpia tässä harrastuksessa. Kalastaessa tulee usein “ahaa-elämyksiä”, kun ymmärtää esimerkiksi jotain uutta kalojen käyttäymisestä. Sellainen harrastus olisikin ihan tylsä, jossa joku päivä voisi olla kaikentietävä.

Nyt sitten valmistaudutaan jäiden tuloon. Varmaan joskus aiemminkin olen sen jo blogissa kertonut, mutta pilkkiminen on minulle tärkein kalastusmuoto. En malta odottaa <3

kalastus

Miten teidän kalastusvuosi on sujunut? Onko tullut ennätyskaloja? Kertokaahan kommenttikentässä tai tulkaa juttelemaan Fish me luck kalastusryhmään Facebookiin :)

 

Niin ja vastaus tuohon otsikon kysymykseen: ihan kivasti ;)