Aurinkoisen viikonlopun kalastuskuulumiset

Aivan mahtava viikonloppu takana, eikä yksin kelien takia. Sateinen ja kylmä syksy muuttui hujauksessa lämpöiseksi ja aurinkoiseksi intiaanikesäksi. Ja tämä tyyneys, se lähestulkoon pakottaa vesille. Nyt on kyllä huikeat kalakelit menossa!

Lauantaina oli hieno syksyinen keli, vaikka tuuli oli vielä silloin aika kovissa lukemissa. Lähdettiin koko päiväksi Hirviselälle etsimään isoja syysahvenia, mutta taisi viime syksyn muutamat hyvät ahvensaaliit antaa liian ruusuisen kuvan Hirviselän syksyisestä ahvenen kalastuksesta.

Hirviselkä

Minulla ei ollut lauantaille kovin kummoisia odotuksia, aamulla sanoin tavoittelevani vain yhtä puolentoista kilon ahventa. Se riittäisi ja jos muuta kalaa ei tulisi, olisin silti tyytyväinen. Noh, vitsi vitsinä, vaikka kyllä se körmyahven oli ihan oikeasti tavoitekalana.

Aloitettiin kalastus viime syksyiseltä ykköspaikalta, mutta koska se paikka oli keskellä selkää ja aallokko ja tuuli kovia, kalastuksesta ei tullut mitään. Viistokaikuluotain piirsi alueelle kaloja ja ihan hyvän kokoisia ahveniakin olisi ollut tarjolla, mutta kun vene ei pysynyt ankkurissa millään. Ykköspaikalla on kova savipohja ja kokeiltiin ankkuroitua 5-6 kertaa, mutta joka kerta ankkuri vaan raahautui veneen perässä kalapaikan ohi. Sain paikalta kuitenkin yhden 47cm kuhan ja varmasti olisi enemmänkin kalaa tullut, mutta aallokon takia piti vaihtaa paikkaa.

Päivän ensimmäinen ruokakala

Siirryimme lähemmäs mannerta, joka suojasi pahimmalta tuulelta. Näin luotaimessa tosi paljon ahvenia ja hyvä, että pysyin housuissani. Ankkuroiduttiin kalanäyttöjen lähelle ja valmistauduin jo tapaamaan sen puolitoistakiloisen körmyniskan.

Ahvenia alkoi nousta veneeseen, mutta höh, ne olivatkin pieniä. Suurimmat ahvenet olivat kolmekymmentä senttisiä ja jättiahven jäi vielä odotuttamaan itseään. Kyllä minä sen joku päivä löydän :)

Suurimmat ahvenet olivat 30cm

Meidän kalastusreissuilla saatamme aina jämähtää yhteen kohtaan kalastamaan pitkäksi aikaa ja niin kävi myös lauantaina. Viihdyimme samassa ankkuripaikassa kolme tuntia ja siinä tosiaan ehti syömään eväätkin rauhassa =D Kala ei ollut hurjalla purulla, mutta mantereen suojissa oli mukava istuskella Alutrollin pehmeällä penkillä, ihastella maisemia ja nostella välillä raitapaitoja kyytiin.

Kalastimme sekä vertikaalityylillä että heitellen, mutta huonommin kalat söivät vertsutyylillä. Vaikka kalaa oli paljon ja ne nousivat katsomaan viehettä, tosi usein nousut jäivät pelkäksi katseluksi. Vieheitä tuli vaihdeltua tosi paljon ja yleensä kaava meni niin, että aina kun vaihtoi uuden jigin, joku ahven innostui tärppäämään. Sen jälkeen sama jigi ei enää toiminut.

Olin saanut edelliseltä paikalta heittojigaamalla sen 47cm kuhan ja myös tältä kolmen tunnin paikalta sain heittelemällä pari kuhaa. Kaikki kalat tulivat vihertävällä hile Fishunterilla, jolla oli kokoa 5,5cm. Taisin viime postauksessakin mainita, että tänä kesänä yllättävän pienet jigit ovat toimineet sekä ahvenille että kuhille.

Päivän toinen ruokakala 51cm

Pieni Fishunter toimii

Maltoimme iltapäivällä vihdoin lähteä mantereen suojista etsimään uusia paikkoja. Se oli virhe, ehkä meidän olisi kannattanut olla loppupäivä sillä kolmen tunnin paikalla, sillä emme löytäneet enää kalan kalaa koko päivänä. Näköjään ne kaikki Kallaveden kalat olivatkin siellä mantereen suojissa. Pari kolme tuntia jaksoin tuijottaa tyhjää luotaimen näyttöä ja kuudelta oli pakko luovuttaa. Ihan hyvä reissu kuitenkin, sillä saimme pari ruokakuhaa mukaan.

Sunnuntaina oli jännä päivä. Saimme kutsun leikkimieliseen kalastuskilpailuun Keski-Suomeen ja tottakai vastasimme kutsuun myöntävästi. Olen joskus haaveillut jigauskilpailuista, mutta yleensä kisat ovat aina kaukana Kuopiosta, joten haaveet ovat jääneet toteuttamatta. Leikkimieliseen kilpailuun lähteminen oli pehmeä alku mahdollisille tuleville kalastuskilpailuille, sillä tämä kyseinen K-S Predator oli pääsymaksuton ja suht lähellä. Ja vielä kun säätkin suosivat, niin mikäpä oli kisatessa.

Matkalla Jyväskylään Alutrollin synnyinseuduille :)

K-S Predator järjestettiin Leppävedellä ja kilpailuaika oli 10-17. Lähdimme Kuopiosta hyvissä ajoin, jotta ehdimme pakata kalastuskamppeet rannassa veneeseen. Kilpailuun osallistui kahdeksan venekuntaa ja kokoonnuimme ensin Pieni Ketvenensaari nimisessä saaressa.

Kilpailu oli kolmen lajin kisa: ahven, kuha ja hauki. Jokaisen kalalajin pisin kala laskettiin joukkueen yhteistulokseen ja se venekunta, jolla oli suurin senttimetrimäärä, voitti. Kalastaa sai maksimissaan 10 metrin syvyydessä.

Team Fish me luck =)

Olin katsonut kartasta joitain paikkoja valmiiksi, sillä järvi oli meille ennestään täysin tuntematon. En ollut edes kuullut kyseisen järven nimeä koskaan. Ajattelin, että kuha on varmasti helppo, mutta saadaankohan me sinttiahvenesta isompaa raitapaitaa ollenkaan.. ja haukihan tulisi sattumakalana, jos tulisi. Haukivehkeitä ei mukaan otettu, eikä meillä sellaisia olisi ollutkaan.

Sain rannassa Tonilta, joka oli kisaa järjestämässä, rasiallisen Leppävedellä toimivia ottijigejä. Silmäni kirkastuivat, enää tarvitsi vain löytää kalat, sillä niiden herkkuruokaa minulla oli nyt kokonainen rasiallinen.

Kello tuli pykälään ja seitsemän venettä kaasutti rannasta horisonttiin. Ja miksikö vain seitsemän? No me emme pitäneet kiirettä vaan lähdimme hissukseen kohti tuntematonta. Kukapa tietää, vaikka kalat olisivatkin lähtörannan lähettyvillä?

Alutroll oli hyvin edustettuna (Kuvan ottaja Jari Vauhkonen)

Etsimme viistoluotaimen avulla kuhia ja penkat olivat tyhjiä. Noh, ehkä paikalliset tietävät enemmän kuin me, ja kalat todellisuudessa löytyvätkin vasta kauempaa. Etenimme vähitellen karttaa apuna käyttäen potentiaalisille paikoille ja tutkimme niitä tarkkaan.

Navionicsin kännykkäsovelluksesta sai tsekattua helposti ja nopeasti kalapaikat

Eräässä saaren penkassa vilahti hyvä ahvenparvi luotaimen ruudulla ja sain heti tärpin yhteen Tonin antamaan jigiin. Ankkuroinnista ei tarvinnut välittää, sillä keli oli lähes peilityyni. Monien kilpailijoiden veneissä oli keulasähkömoottori, mutta meidän veneessä vain riski ankkurimies. Ehkä oltiin aika tasoissa taivasankkureiden kanssa tyynen kelin ansiosta, tuulisemmalla kelillä asiat olisivat olleet toisin.

Ankkurille ei ollut tarvetta =)

Ahvenparvi vilahti alla aina välillä ja yritin saada venettä sen päälle. Lopulta onnistuin ja saatiin tuloslistaan jotain raportoitavaa: A 29cm :)

Kisa auki!

Ylpeänä :)

Huomasin heti ensimmäisen hyvän ahvenparven kohdalla, että ehkä kalastuskilpailut eivät sovikaan niin hyvin minun luonteelleni. Meillä oli ahven tuloslistassa, joten kilpailuhenkiset olisivat pakanneet kimpsut ja kampsut ja lähteneet etsimään kuhaa tai haukea, mutta mitä me teemme? Yritämme saada lisää ahvenia, sillä niiden kalastus on niin kivaa =) Muistatte varmaan sen kolmen tunnin kalapaikan, mukavasti olisi muutama tunti tuollakin ahvenpaikalla vierähtänyt.

Kilpailua oli kulunut vasta tunti, joten ajattelimme, että eihän tässä ole mitään kiirettä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut toimia vähän ripeämmin…

Ihastuin järveen tunti tunnilta enemmän, sillä siellä oli niin paljon lempikalojani ahvenia. Lähes joka paikassa, jonka olin karttaan merkinnyt, oli ahvenia. Ja mitä me taas jälleen kerran teimme? No kalastimme niitä! Ja meillähän oli se ahven jo tuloslistalla, mutta mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Jaana veteli ahvenia hymy korvissa =D

Liian hyvä keli kalan syönnin kannalta?

Tiesimme, että meidän pitäisi alkaa etsimään kuhaa ja haukea, mutta ajattelimme, että kyllä meillä on aikaa. Iltapäivällä pelkkien ahventen jälkeen löysimme ihan hurjan kalaparven. No valitettavasti nekin olivat ahvenia.

Sanoin Juhalle, että ehkä meidän kannattaa vaan kilpailla kisan suurimman ahvenen tittelistä, kilpailuissa kun jokaisen lajin suurin kala palkittiin. Kuhaa ei vaan yksinkertaisesti näkynyt missään penkoissa tai pateilla, eli sellaisissa paikoissa, missä ne meidän tutuilla järvillä viihtyvät ahventen kanssa.

Revimme ahvenia veneeseen minkä kerkesimme ja ensin tulos parani 30 senttiin. Juuri kun oli valokuvat saatu otettua, jigiin tarttui 31cm. Taas kuvaussessio ja eikö siellä ole jo 32cm siiman päässä. Kalat olivat ihan hurjia ja koko ajan veneessä kävi saman kokoluokan kaloja. Seassa oli myös varmasti isompia, sillä saimme ihan hurjia tärppejä. Halusin sen puolitoistakiloisen!

A 30cm!

A 31cm!

Pikkuhiljaa koko kasvaa, A 32cm

Vene liikkui vähän hotspotilta ja sanoin Juhalle, että siirrän muutaman metrin venettä ja käynnistin jo moottorin valmiiksi. Juha sanoi, että katsotaan vaan, niin hauki tulee kohta sotkemaan ahvenkuviot. Joka kerta kun ahven on hurjalla purulla ja nousee isona parvena väliveteen, hauki näkee parven jostain kauempaa ja tulee apajille.

Ja siinä samassa luotaimen näyttöön ilmestyi hirmuinen keltainen viiva. Juha huusi, että älä siirräkään venettä ihan vielä, tähän tuli joku kala väliveteen. Juha uitteli vertikaalityylillä pientä 7cm ahvenjigiä ja kohta tuli jäätävä tärppi. Aikuinen mies oli hädissään kuin pikkutyttö ja vapa oli mutkalla. Ilmassa raikui vaan sanat: HAAVI! NYT se haavi!

Olin kärppänä veneen laidalla haavin kanssa ja kohta mulahti pinnassa kunnon hauki. Olin täysin varma, että se kala karkaa ahvenvehkeistä. Olin juuri ujuttamassa haavia kalan alle, kun se otti pienet spurtit. Juha sai sen kuitenkin melkein heti kelattua takaisin veneen viereen ja silloin koitti minun hetkeni. Lumps, sinne upposi kilpailun kärkihauki verkkoon. Jippii!

Oltiin ihan ihmeissämme, kun meillä oli sen kokoinen kala haavissa. Kala oli Juhan ennätyshauki ihan kevyesti ja kyllä sattui hyvään paikkaan. Sen jälkeen oli mittaaminen edessä ja pelotti vielä siinä vaiheessa, että saadaanko pysymään hauki veneessä, kun sitä ei oltu väsytelty lähes ollenkaan.

Hauen kylki oli rikki, mutta pirteä se oli siitä huolimatta

Hauki käyttytyi nätisti mittauksen ajan ja kokonaiset 97cm oli kyseisellä kalalla mittaa. Sillä hetkellä asiat muuttuivat vakaviksi. Veneen alla oli mahdollisesti se minun jättiläisahven, mutta joku kilpailuvietti heräsi. Sori raitapaidat, me lähdetään nyt etsimään kuhaa!

Katsokaapas tätä: H 97cm!

Meillä oli lähes kolme tuntia aikaa ja pakkohan siinä ajassa on yksi kuha löytää. Olen kalastanut koko kesän kuhia. Tiedän miten niitä kalastetaan, se on helppoa! Paljon helpompaa kuin ahvenen, saati lähes metrisen hauen, kalastus.

Nyt vaan hanaa ja kaikki potentiaaliset paikat viistolla luotaamaan. Alle kymmenen metrin vedessä oli tyhjää. Tai no niitä ahvenia näkyi tottakai, mutta enää me ei menty siihen lankaan. Oli vaan pakko purra hammasta ja ohittaa mahtavan ihanat raitapaitaparvet. Nyyh.

Kuhaa löytyi monestakin paikasta, mutta ne olivat 11-13 metrin syvyydessä kaikkialla. Ärsytti. Eikö edes yksi nelikakkonen voisi siirtyä pikkuisen matalampaan hetkeksi? Käyttäisin sen nopeasti veneessä ja päästäisin heti takaisin? Se ei niille kuhille sopinut, ei alkuunkaan. He halusivat olla nimenomaan yli kympin vedessä. Juuri siellä, mistä me emme saaneet niitä kalastaa.

Ei löydy ei

Aamun leppoisa Jaana alkoi muuttua ärtyneeksi. Kyllä sitä kisaviettiä näköjään on ja mitä lähemmäksi viittä kello meni, sitä korkeammaksi nousi verenpaine. Kuha oli meidän varmin kala Leppävedeltä ja niitä kuulemma tulee aina ja kaikille. Mutta tärppäävätkö ne savolaisten jigeihin? Ehei.

Katsoin Facebookista kisatuloksia ja kuhalla olisimme päässeet kärkeen. Jo pelkkä ajatus oli ihan uskomaton, emme todellakaan lähteneet tavoittelemaan viimeistä sijaa korkeampaa tulosta. Ensimmäinen kerta uudella järvellä ja meille hienointa päivässä oli uusien ihmisten tapaaminen ja uusilla vesillä kalastaminen. Mutta silti, olisihan se ollut hienoa viedä keski-suomalaisten pysti Savoon ?

Kalastimme kelloa vastaan ja sanoin Juhalle, että sydän ei kestäisi jossain ihan virallisessa kilpailussa olemista, kun jo leikkimielinen kilpailu oli niin stressaavaa :)

Mahtava keli!

Kilpailuaika päättyi ja ehkä se oli sydämen kannalta ihan hyvä asia, vaikka me jäimmekin ilman sitä kuhaa. Ehkä me kuitenkin saataisiin isoimman hauen palkinto?

Pieni Ketvenensaari

Kokoonnuimme taas saareen, jossa oli voittajan julkistus. Kuusi joukkuetta sai kaikki kolme kisakalalajia ja kaksi joukkuetta jäi ilman kuhaa. Palkintopöytä oli koottu nyyttärimeiningillä ja sieltä jokainen sai valita jotakin. Meidän Fish me luck tiimi sai kisan isoimman hauen ja ahvenen palkinnot, aivan mahtavaa! Ja koko kisan voiton vei Miikka, onnea, loistava suoritus!

Isoin hauki ja isoin ahven -palkinnot, älyttömän hienot!

Kiitos kaikille kilpailussa mukana olleille/järjestäjille. Toivottavasti kelpuutatte meidät ensi vuonnakin mukaan, silloin etsin ensimmäiseksi kuhan ;)

Kisaveneet nätisti järjestyksessä

Sain palkinnoksi paidan =)

Perustin Facebookiin kalastustapahtumat nimisen ryhmän. Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa Kuopiossakin voitaisiin järjestää joko leikkimielinen tai jopa ihan virallinen jigikalastuskilpailu. Liittykää tuonne Facebook-ryhmään, siellä voi ilmoittaa kaikki tiedossa olevat kalastustapahtumat, kilpailut ja messut ympäri Suomen!

Ihan uskomaton viikonloppu!

Miten voikin palaset loksahdella niin hyvin kohdilleen, olen kyllä todella tyytyväinen viikonloppuun kokonaisuutena. Ensinnäkin säät suosivat sekä lauantaina että sunnuntaina, ja kirsikkana kakun päällä oli hurja ahvenen syönti. Eilisen aikana veneestä kuului useampaan otteeseen “minä rakastan kalastusta”, niin huikea päivä se oli.

Viikonloppu oli yksi parhaimmista kelien suhteen tällä kaudella. Tuulet olivat minimissä, aurinko pilkahteli pilvien raosta ja lämpötila oli juuri sopiva kalastukseen. Koska tällaiset viikonloput ovat todella harvinaista herkkua, halusin viettää vesillä mahdollisimman paljon aikaa.

Lauantain ennuste (kuvakaappaus: www.ilmatieteenlaitos.fi)

Lauantaina suuntasimme Kallavedelle ja kalapäivä alkoi Ollinselältä, josta siirryimme pikkuhiljaa Sotkanselkää kohti. Matkan varrella oli myös minun lempipaikka Kallavedellä eli Hirviselkä. En ikinä unohda viime syksyn suuria ahvenia ja nyt ajankohta alkaisi olla taas otollinen suurille raitapaidoille. Odotukset olivat korkealla.

Lähdimme siis jo heti aamusta lauantaina etsimään ahvenia. Ollinselällä oli hiljaista, aamupäivällä löysimme joitain ahvenia ja mittakuhan, mutta isommat parvet olivat piilossa.

Nälkä ei lähde yhdellä!

Yksi kuhakin löytyi

Tällä kertaa kuhalle maistui pieni makupala: 7cm oranssi PL Core Shad

Tuntuu, että Kallavedessä kalat ovat ripoteltu sinne tänne ilman logiikkaa. Joskus harvoin saattaa osua hotspotille ja ne hetket kyllä muistaa vuosienkin päästä, mutta todennäköisyys löytää se hotspotti on lottovoiton luokkaa. Iso vesistö ja rajallinen aika eivät ole hyvä yhtälö. Pienempää kalaa siellä kyllä on, mutta ne puolen kilon ahvenet, jotka ovat minun tavoitekaloja savustusta ajatellen, ovat todella haastavia löytää.

Uuden hyrräsetin testausta

Yleensä vertikaalijigaan avokelasetillä, sillä saatan heitellä ja vertsuta täysin samalla jigillä ja tyyli voi vaihtua lennosta. Minulla on kuitenkin isoja ja painavia vertikaalijigejä kuhalle, joita varten ostin nyt uuden vertsusetin: Okuman Calera-hyrräkelan ja Patriotin Vertical Specialist vavan. Parin reissun perusteella täytyy sanoa, että kylläpä on setillä hintalaatusuhde kohdillaan. Ihan todella hyväntuntuinen kokonaisuus ja vaikka setti on naurettavan halpa, se on tosi hyvä!

Siirryimme kohti Hirviselkää ja tutut paikat olivat tyhjiä. Sain pienen havainnon isompien ahventen parvesta, kun luotain piirsi hetken aikaa hyviä kaloja ja siiman päässä oli painava raitapaita. Se ahven kuitenkin karkasi ja viimeinenkin oljenkorsi isoihin ahveniin meni epäonnistuneen ankkuroinnin seurauksena.

Kyllä on vaikeaa saada ankkuri juuri oikeaan kohtaan, jos haaveissa on saada vene parven päälle. Parvet ovat kuitenkin aina tosi pienellä alueella. Me vertikaalijigataan paljon ja aika oleellinen asia vertsuilussa on olla kalojen päällä, mutta aallokko ja tuuli asettavat aina omat haasteensa ankkurointiin. Ensi kesäksi ostan keulasähkömoottorin, joten loppuu tämä valitus, mutta enköhän minä sittenkin jonkun syyn kalattomuudelle keksi ?

Hyvin sieltä näkee ajaa, vaikka vähän onkin kampetta kertynyt tuulilasiin =)

Hirviselkä oli vähän pettymys, mutta ehkä sieltä vielä syksyn aikana ne isomukset löytyvät. Seuraava etappi oli Sotkanselkä. Siellä ollaan käyty aika vähän tänä vuonna ja viimeksi kun käytiin, joka paikka oli verkotettu, joten ei sinne kovin kytö ole ollutkaan.

Saalistilanne ei kummoiseksi muuttunut muutaman tunnin Sotkan reissun jälkeen ja yksittäisiä sattumakaloja lukuunottamatta kalat olivat karkuteillä (tai niissä verkoissa ?).

Kuhaa löytyi myös Sotkalta

NÄLÄKÄ!

Alkuillasta käännettiin veneen keula kotia kohti, mutta ajoreitillä oli lintuja “tien” tukkeena. Lamppu syttyi välittömästi ja tajusin syyn, miksi linnut olivat kerääntyneet meidän eteemme. Ne söivät pinnasta pikkukalaa! Sattuipas kerrankin mukavasti, joten ei muuta kuin vene parkkiin ja osingoille.

Kiitos vinkistä lokit!

Pinnassa kävi kuoretta ja veneeseen nousseet ahvenet sylkivät niitä myös. Yksi mukavimmista tilanteista vesillä on varmasti ahventen pintasyönti, harmi kun ne tilanteet ovat aina niin nopeasti ohi.

Omnomnom

Tästä oli helppo napsia kaloja

Pintasyönti kesti ehkä 20 minuuttia, jonka jälkeen lokit rauhoittuivat köllöttelemään järven pinnalle. Sen jälkeen olikin aika pakata kimpsut ja kampsut, ja huristella Pirttilahteen.

Lossi saattaa paljastaa kalapaikan sijainnin =D

Lauantai-iltana pähkäilimme sunnuntain kalapaikkaa ja sanoin, että jos me ahvenia halutaan, meidän on mentävä Unnukalle. 50km matka suuntaansa ei tietenkään ole mikään kaikista lyhin ajomatka, mutta mitäpä sitä ei raitapaitojen vuoksi tekisi. Unnukalle siis!

Oltiin Unnukan rannassa puoli yhdeksältä aamulla ja jos edellisenä päivänä Hirviselän saalisodotukset olivat olleet kovat, niin nyt ne olivat tapissa. Unnukka ei petä.

Valmiina tositoimiin

Ajettiin suoraan vanhalle tutulle ns. ykköspaikalle, josta on tullut parhaiten kalaa koko kesän aikana. Ja mitä minun vanhat silmäni näkivätkään? No ne näkivät kaloja luotaimessa, joten ei muuta kuin vene ankkuriin ja jigipuuhiin.

Melkein heti veneeseen nousi hyvä yli 30cm ahven, jonka laitoin sumppuun (bracketiin). Jos saisin samanlaisia edes muutaman lisää, niin pääsisin vihdoin savustamaan ahvenia fileinä.

Olen jauhanut savustuksesta koko kesän, mutta edelleenkään en ollut päässyt sanoista tekoihin asti. Edelliset otettavat ahvenet taisivat tulla yli kaksi kuukautta sitten, sen jälkeen ahvensaaliit ovat koostuneet vain yksittäisistä kaloista, joita ei ole mitään järkeä ottaa mukaan viisihenkiselle perheelle.

Kokeiltiin pari muutakin ankkuripaikkaa ja lopulta yksi kymmenen metrin paikka oli kultakaivos. Vihdoinkin alkoi napsumaan sitä savupönttökokoista ahventa ja olin liekeissä ☺️ Pienet lähtivät takaisin kasvamaan ja hyvät filekoon kalat laitoin sumppuun.

Ollaan taas hyvissä väleissä Ahdin kanssa

Aamupäivällä isoin ahven oli 35cm, mutta laihoja nuo Unnukan kalat kyllä ovat, olisiko keskipaino ollut neljän sadan gramman luokkaa. Lähes kaikki kalat tulivat vertikaalijigaamalla ja ehdottomasti paras jigi oli Lunker Cityn Swimfish värissä Arkansas Shiner. Ja kuten tyypillistä, ahvenparvi hävisi jossain vaiheessa alta pois. Sen jälkeen siitä samasta ankkuripaikasta alkoi nousta kuhia.

Pian paikka hiljeni, joten oli aika jättää ykköspaikka taakse ja lähteä etsimään uusia alueita. Katsoin aamulla automatkalla kartasta paikkoja valmiiksi ja minulla oli mielessä yksi saaren pää. Suuntasimme sinne ja kyllähän siitäkin joitain kaloja nousi. Tahti oli kuitenkin paljon hitaampi, kuin aamupäivällä, joten oli taas aika katsoa karttaa.

Huomasin yhden erikoisen paikan erään syvänteen vieressä ja sanoin Juhalle, että nyt löytyi satavarma kalapaikka. Esittelin paikkaa vielä Juhallekin kartasta ja oikeasti olin sataprosenttisen varma, että siinä on kalaa. Mikä lie etiäinen =)

Ajoin sille etiäispaikalle ja en meinannut uskoa silmiäni. Harvoin minun veikkaukset osuvat oikeaan, mutta nyt osuivat ja en ole koskaan nähnyt niin paljon isoja ahvenia luotaimessa, kuin eilen. Olin taas niin liekeissä, että varmaan jo savu nousi korvista. Ihan uskomaton näky ja kalaa vaan piirtyi koko ajan ihan hurjia määriä näytölle.

Paikka oli erikoinen, sillä syvänteestä nousi aika jyrkkä penkka ja sitten oli ikäänkuin tasainen kahdeksan metrin pöytä. Mutta kartta ei pitänytkään täysin paikkaansa, vaan “pöydällä” olikin kartassa näkymätön kymmenen metrin monttu, joka oli aivan täynnä kalaa.

Kun luotain piirsi muutaman kymmenen metrin matkan tällaista, oli pakko laskea ankkuri

Siinä tilanteessa ei kannattanut aikailla yhtään, vaan käskin Juhaa tiputtamaan ankkurin. Ensimmäinen heitto ja lähelle puolikiloinen veneeseen. Jihuu! Toinen heitto ja lähes samankokoinen veneeseen. Ja sitten aloin hokea miten paljon rakastan kalastusta. Kolmas heitto ja tunsin, kun isot mötkäleahvenet tärppivät jigiä ihan koko ajan. Aina kun jigi alkoi kelauksen jälkeen vajoamaan pohjaan, joku mörkö pussasi sitä.

Kaloja oli vaikea tartuttaa ja kokeilin kaikkea: pienensin koukkua, isonsin koukkua, pienensin jigipään painoa, isonsin jigipään painoa. Loppujen lopuksi 7g pää oli paras, vaikka vettä oli kymmenen metriä. Jigi varmaan leijaili tarpeeksi houkuttelevasti silloin.

Isoin ahven oli 450g, joten ihan sinne puoleen kiloon ei päästy

Hurja syönti kesti ehkä puoli tuntia, jonka jälkeen tapahtui sama ilmiö, kuin aamun ahvenpaikalla: ahvenparvi hävisi ja paikalta alkoi nousemaan kuhia. Kuhien koko oli hyvää, noin 50cm ja muutama niistä lähti ruokakalaksi.

Hurjimman syönnin jälkeen viistoluotain piirsi vielä jonkun verran kaloja

Lunker City oli nro 1

Ahvenen sylkemä kuore ja ahventen pahoinpitelemät Lunkerit, niitä kului eilen monta!

Hauki tärppäsi pikkukalaparven alta, tässä näkyy hyvin, kun silppuparvi säikähtää ohi kiitävää haukea :)

Oli kyllä niin hienot syöntipiikit, että harvoin pääsee tuollaisia kokemaan. Ja kyllä jigipäivä oli kokonaisuutena varmaan elämäni paras, sillä menomatkalla rantaan osuttiin vielä yhteen ahventen pintasyöntiin, josta siitäkin nousi hyviä ahvenia, mutta niitä me ei enää otettu mukaan, sillä ahvenkiintiö oli täynnä. Kuha alkoi myös syömään ihan hurjana auringonlaskun aikaan. Ne olivat todella aggressiivisia ja käyttäytyivät kuin hauet siiman päässä.

Syövää kalaa löytyi vielä illalla, lisäksi ne olivat siirtyneet matalampaan

Ahvenet syömässä silppua

Kuhilla oli iltapala-aika auringonlaskun aikaan

Päivä oli uskomattoman hieno ja kyllä Unnukka on jigikalastajan unelmajärvi. Ei taas kotijärven tyhjät reissut tunnu missään tuollaisten kokemusten jälkeen. Huh ja wau. Rakastan kalastusta ❤️
Kuinka teidän viikonloppu sujui? Puriko kala?

Matkalla rantaan

Olihan se taas nätti ilta =)

Viime yönä oli hommia

Facebookissa Fish me luck sivuilla on taas arvonta käynnissä, talvi tulee pikkuhiljaa, joten jollekin onnekkaalle lähtee hieno pilkkisetti =) Käykäähän tykkäilemässä ja onnea arvontaan! (linkki)

Alutroll 485CC

Yhteistyössä Haltica Oy ja VML Sponsor Oy

Pohdin jo viime kesänä vanhan veneeni vaihtamista alumiiniveneeseen, sillä mielestäni alumiini materiaalina soveltuu kalastusveneeseen lujitemuovia paremmin. Alumiiniveneitä on tehty jo vuosikymmeniä ja mutu-tuntumalla voisin sanoa, että alumiiniveneet ovat yleisempiä kalastusveneinä, kuin matkaveneinä.

Unelmani uudesta kalastusveneestä toteutui muutama viikko sitten, kun ostimme Alutroll 485CC veneen 50 hevosvoimaisella Tohatsulla. Meillä kävi hyvä tuuri, että kuopiolainen moottoritalo VML Sponsor jälleenmyy Alutrolleja, joten pääsimme venekaupoille kotikaupunkiin. Nämä kyseiset veneethän valmistetaan Haltican tehtaalla Jyväskylässä, joten pitkää matkaa ei veneen tarvinnut Kuopioon kulkea.

Miksi sitten päädyimme Alutroll 485CC malliin? Tärkein syy oli varmasti se, että vene on suunniteltu kalastuskäyttöön, joten jokainen yksityiskohta on mietitty kalastajan näkökulmasta. Venevalikoimaa Suomessa riittää ja varmasti jokainen löytää mieleisensä veneen omiin tarpeisiinsa, mutta me halusimme veneen nimen omaan heittokalastuskäyttöön, joten muutamia kriteerejä veneelle oli.

Potentiaalisia merkkejä oli toki muitakin, mutta Alutroll oli meidän käyttötarpeisiin jo valmiiksi täydellinen, joten se ei kaivannut mitään muutostöitä. Meille tärkeimpiä ominaisuuksia olivat suuri ja tasainen lattiatila ja tilava ja korkea keskipulpetti (+mahdollisuus ajaa seisten). Lisäksi alumiinin huolettomuus materiaalina houkutteli.

Veneen ajo-ominaisuudet ovat ihan mielettömän hyvät ja Tohatsu 50hv kruunaa kokonaisuuden. Ja en voi kieltää etteikö veneen upea ulkonäkö olisi myös vaikuttanut ostopäätökseen =)

Minusta on ihan uskomattoman hienoa, että vene on valmistettu Suomessa. Uskallan käyttää venettä luottavaisin mielin, kun voin olla 100% varma veneen jokaisen osan laadusta. Veneet tehdään Jyväskylässä Haltican tehtaalla yli kymmenen vuoden kokemuksella ja materiaalina käytetään 3-5mm paksua merialumiinia. Veneet ovat uppoamattomia, sillä niissä on kellunta-aineena vettymätön polyuretaani, joka on asennettu turkin alle. Polyuretaanin ansiosta veneiden runkoäänet ovat todella hiljaiset.

Esittelen tässä postauksessa itse venettä ja myöhemmin kerron tarkemmin veneen ominaisuuksista kalastuskäytössä. Monia varmasti kiinnostaa myös veneen valmistus ja valmistaja, varsinkin kun valmistus tapahtuu Suomessa, joten siitäkin on tulossa juttua :)

Alkuun hieman faktaa veneen teknisistä tiedoista ja vakiovarusteista (lähde www.alutroll.fi):

Tekniset tiedot
Pituus 4,85 m
Leveys 1,95 m
Paino n. 340 kg
Pohjan kulma 15 astetta
CE-merkinnän suunnitteluluokka C
Henkilöluku 4
Moottorisuositus 30-50 hv
Maksiminopeus 32 solmua
Runkomateriaali EN AW-5754
Kellunta-aine vettymätön polyuretaani
Materiaalipaksuus 3-5 mm

Vakiovarusteet 
Akkulaatikko
Anturiteline peräpeilissä
Alumiinilattia
Automaattipilssipumppu
Automaattisulakkeet
Istuinpehmusteet
Kaiteet 2 kpl (pitkät)
Keulakaide
Kytkinpaneeli
Lisäsulakerasia
Lukittavat säilytystilat
Läpivienti keulamoottorille
Ohjauslaitteet (NFB)
Ohjauspulpetti
Pehmustettu istuin kahdelle
Pollarit
Päävirtakytkin
Sammutin
Säilytyslaatikko istuimen alla
Säilytystila keulassa
Trailerikoukku (tupla)
Tuulilasi
Tuulilasin kehyskaide
Tyhjennystulppa
Törmäyslista
Uimaportaat
Upotetut vapatelineet 4 kpl
Valomasto
12 V pistoke

Me ostimme veneen vakiovarusteilla, mutta lisäksi halusimme veneeseen ylimääräisen anturitelineen sekä takakaiteen. Veneen teippaus on myös lisävaruste.

Veneessä on paljon tasaista lattiapinta-alaa, kuten alla olevissa kuvissa näkyy.

Takakaide sekä vieherasia- ja jigitelineet ovat lisävarusteita

Jokainen kalastaja, jonka veneestä löytyy vene-elektroniikkaa, arvostaa varmasti käytännöllisiä säilytysratkaisuja johdoille. Alutrollissa virta- ym. johdot kulkevat lattian alla, jonne on jo veneen valmistusvaiheessa tehty läpivienti johtoja ajatellen (lattian alla kulkee kaksi alumiiniputkea, toisesta putkesta voi vetää virtajohdot ja toisesta anturinjohdot). Näin ollen mitään johtoja ei tarvitse jättää näkyville veneeseen, vaan kaikki saa helposti piiloon ja suojaan säältä. Keulasta löytyy myös läpivienti keulasähkömoottorille.

Pulpetin sisältä menee läpiviennit veneen takaosaan

Pulpetissa on tilaa myös toiselle akulle

Keulassa on läpivienti keulasähkömoottorille

Keulan läpivienti

Siihen saisi nätisti keulasähkömoottorin :)

Käytännöllisiä yksityiskohtia

Veneen takaosassa on neljä upotettua vapatelinettä

Alutroll 485CC mallissa säilytystilan määrä on tosi hyvä. Vaikka veneessä on paljon lattiapinta-alaa, säilytystilaakin on saatu mahdutettua vajaaseen viiteen metriin hyvin. Keulassa kannen alla on bensatankki, mutta sinne mahtuu paljon muutakin. Meillä siellä on tällä hetkellä tankin lisäksi säilytyksessä ankkuri, haavi, sammutin, valomasto ja kaikkea muutakin pientä tarpeellista.

Keulassa olevalla tasolla voi sekä istua että heittokalastaa

Keulan lukittavan heittotason alla voi säilyttää tavaroita

Keulalaatikko

Keskipenkin alla on myös todella iso säilytystila, jonne mahtuu mukavasti kylmälaukku ja kalastustarvikkeita. Lisäksi pulpetin sisään mahtuu tavaraa silloin, kun siellä on vain yksi akku.

Istuimen säilytystilan saa lukittua

Keskipenkin alle mahtuu paljon tavaraa

Keskipenkki on kätevä, sillä selkänoja kääntyy siten, että myös veneen takaosasta voi kalastaa istuen. Leveälle penkille mahtuu istumaan kaksi aikuista hyvin.

Selkänojan asentoa voi vaihtaa

Istuimen leveys on yli 90cm

Korkeus 50cm

Tykkään ajaa veneellä seisaallaan ja Alutrollissa se onnistuu hyvin korkean pulpetin ansiosta. Pulpetti onkin yksi tämän veneen parhaista puolista, vaikka todellisuudessa vene on täynnä niitä parhaita puolia :) Pulpetti on leveä ja siihen mahtuu vaikka useampi näyttö kiinni. Kaiteet ovat oikeastaan välttämättömät, sillä ensinnäkin niistä saa otettua tarpeen tullen tukea, mutta niihin voi myös kiinnittää näyttöjä, vapatelineitä ym.

Pulpetin kaiteet ovat superkäytännölliset

Tykkään pulpetin muotoilusta

Pulpetin kokonaiskorkeus on yli 140cm

Tason leveys 70cm

Tason syvyys 33cm

Korkeus ratin yläreunaan on lähes metrin

Veneen kalusteet, varusteet ym. on mahdollista tilata myös mittatilaustyönä ja silloin lopputulokseen pääsee vaikuttamaan jo valmistusvaiheessa. Esimerkiksi pulpetin mitat eivät välttämättä sovi kaiken pituisille, siksi onkin kätevää, että halutessaan niihin mittoihin voi vaikuttaa jo silloin, kun vene vasta rakentuu tehtaalla.

Törmäyslistat kuuluvat vakiovarustukseen

Myös uimaportaat ovat vakiovaruste

Sadevesi pääsee veneen takaosassa olevista rei’istä pois ja vakiovarustukseen kuuluva automaattipilssipumppu hoitaa loput

Valomasto tulee myös veneen mukana

Valomaston saa nopeasti toimintakuntoon

Tuplatrailerikoukku

Veneen takaosassa johdot ovat piilossa lukittavan luukun takana

Alutroll 485CC mallissa ei ole perinteistä moottorikaivoa, vaan moottori on kiinnitetty moottoritelineeseen eli bracketiin. Bracketin ansiosta vene lähtee helpommin liukuun ja moottorin trimmattavuus on parempi. Vene on myös polttoainetaloudellisempi, kun moottori on asennettu perinteistä korkeammalle.

Moottori on kiinnitetty bracketiin

Veneen teippaus on Granon käsialaa ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Alutroll 485CC sai arvoisensa teippauksen ja veneen parhaat puolet tulevat hyvin esiin teippauksen ansiosta. Teippauksella veneelle saadaan uniikki ulkonäkö, mutta kyllähän teippaus myös suojaa veneen alumiinipintaa kulumiselta ja likaantumiselta. Lisäksi se on helppo pitää puhtaana.

Jos joku lähialueella asuvista lukijoista kiinnostui veneestä, niin ilman muuta saa tulla katsomaan ja tutustumaan tarkemminkin, mielelläni esittelen venettä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, Kuopiossa Alutroll veneitä jälleenmyy VML Sponsor. Saimme kyseisessä liikkeessä erinomaista palvelua ja Huhtisen Pasi on kyllä erittäin mukava ja lupsakka mies.

Venemyynnin lisäksi VML Sponsor tarjoaa myös varaosa- ja huoltopalvelua. Uusien moottoreiden huolto on tärkeää ja sitten kun oman moottorin huolto on ajankohtaista, vien sen ehdottomasti huoltoon asiantuntevalle, luotettavalle ja ammattitaitoiselle toimijalle Itkonniemenkadulle.

Alla linkkejä sekä Alutrollin että VML Sponsorin www-sivuille, käykäähän myös tykkäilemässä sivuista facebookin puolella. Alutrollilta löytyy muitakin venemalleja yllä esitellyn 485CC:n lisäksi, niihin voi tutustua Alutrollin www-sivulla.

Alutroll www-sivu
Alutroll facebookissa

VML Sponsor Oy www-sivu
VML Sponsor Oy facebookissa

Uudella veneellä Kallavedellä

Kuten muutama varmaan jo facebookin puolella huomasi, Puattinen vaihtui alumiiniveneeseen. Olimme jo viime kesästä lähtien katselleet eri merkkisiä alumiiniveneitä ja lopulta kun oikea löytyi, se oli menoa.

Uusi vene on merkiltään Alutroll ja malli 485CC, joka on hieman lyhyempi kuin Puattinen, mutta leveyttä taas on enemmän. Vene on valmistettu Jyväskylässä ja täällä Kuopiossa Alutrolleja jälleenmyy VML Sponsor, josta mekin veneen ostimme. Teen veneestä myöhemmin kattavan tietopaketin, sillä siinä on niin paljon kalastajalle hyödyllisiä ominaisuuksia, että en varmaan itsekään ole vielä kaikkea hoksannut.

Alutrollissa ei ole moottorikaivoa, vaan moottori on kiinni “bracketissa”. Viistoluotaimen Totalscan-anturin asennus tuotti vähän päänvaivaa, sillä bracket saattaisi huonolla tuurilla häiritä sivuluotausnäkymää. Jotkut ovat asentaneet anturin bracketiin, joten päätimme itsekin kiinnittää Totalscanin bracketin alle.

Moottori on kiinni bracketissa

Anturi suoraan

Miten voikin minuutit, tunnit ja päivät tuntua niin pitkiltä, kun odottaa neitsytmatkaa uudella veneellä? Aika mateli ja mateli, mutta viimein lauantaina vene oli valmis vesille. Pakattiin ensireissulle myös kalastuskamat mukaan, vaikka reissu olikin lähes pelkkää harjoittelua ja tutustumista veneen ominaisuuksiin.

Bellakin olisi halunnut neitsytmatkalle mukaan

Tähän asti olen ollut yhden veneen nainen. Minulla ei ole kokemusta mistään muista veneistä, kuin Puattisesta ja luulin vielä lauantaina, että kaikki veneet ovat suht samanlaisia ajo-ominaisuuksiltaan. Noh, kun laskettiin Alutroll veteen ja pistin moottorin käyntiin, suu loksahti jo siinä vaiheessa auki. Ja sitten kun pääsin tosi toimiin, ei sitä eroa vanhaan veneeseen voi edes sanoin kuvailla. Kuin yö ja päivä!

Vene oli jonkun aikaa tyhjäkäynnillä ja kun pääsin pikkuhiljaa lisäämään kaasua, niin pelotti, sillä kaasu oli niin erilainen ja herkkä vanhaan veneeseen verrattuna. Kaasukahvan asentokin oli erilainen kuin Puattisessa, joten tuohon täytyy totutella. Varsinkin laituriin parkkeeratessa piti olla kieli keskellä suuta, että en vahingossakaan mene sekaisin kaasun ja pakin kanssa (kyllä, voisi tapahtua blondille ihan hyvin).

Uusissa moottoreissa on sisäänajovaihe, joten hulluna ei vielä veneellä kaasuteltu, mutta kyllä se liukuun saatiin. Ja aika nopeasti saatiinkin, sehän oli kuin lentokone! Varmasti jos sivusta olisi katsonut, niin me olisi lennetty. Vene liikkuu niin sulavasti.

Moottori on 50hv Tohatsu ja ainakin ensimmäisen käyttökerran jälkeen ollaan erittäin tyytyväisiä valintaan. Välillä pelkäsin itsekin itseäni kuskina, kun vene kiihtyi niin nopeasti ja vasta luotaimen näytöltä nopeutta katsoessa tajusin, että vauhtia oli jo viisikymmentä.

Svyillä alueilla veneellä uskalsi ajaa vähän kovempaa

Kyllähän me lauantaina kalastettiinkin, vaikka jo pelkkä ajelu oli tosi kivaa! Anturit sattuivat ensimmäisellä asennuksella oikeaan kohtaan (kiitos Juhalle) ja viistoluotaimen Totalscan-anturi bracketin pohjassa toimi erittäin hyvin! Ainoa huono puoli oli se, että plaanissa ei näe pohjaa, mutta voin kertoa, että ei siinä vauhdissa oikein näe mitään muutakaan, kun maisemat vilisevät sivuilla. Pääasia on kuitenkin, että normaaleissa “kalanetsimisnopeuksissa” eli alle 15km/h, luotaimet toimivat hyvin.

Ensimmäinen kalapaikka oli sama saaren pää, josta viikko sitten saimme kalaa ilman luotaimia. Etelätuuli kävi juuri sopivasti saaren pään matalikolle, joten oltiin ihan toiveikkaita kaloista. Ja ei meidän tarvinnut pettyä, luotain piirsi yllättävän hyvin kalaa sille alueelle.

Pieniä kuhia tarjolla

Tuuli oli aika kova, joten ankkuroinnin kanssa meinasi olla ongelmia, sillä aina kun kalat näkyivät luotaimessa ja laskettiin ankkuri tuulen yläpuolelle, tuuli teki tepposet ja kääntyi puhaltamaan hieman eri suunnasta. Veneen alle ei saatu osumaan hyviä kaloja, mutta heittämällä muutamia kaloja kävi veneessä.

Vertikaalijigaus ei toiminut, sillä veneen alla ei ollut kaloja :)

Ensimmäinen Alutrollissa käynyt kala oli reilu 3,5kg hauki, jonka sain kietomalla sen siimaan. Ihan ihme juttu, että kala ylipäätään pysyi kiinni siiman päässä, sillä jigi ei ollut suussa. Kala söi jigin huonosti enkä saanut tehtyä vastaiskua, yhtäkkiä tunsin vain jonkun kovan painon siimassa. Kala ei meinannut hievahtaakaan ja mietin jo hämilläni, että onko jigi jossain uppotukissa kiinni. Sitten kala alkoi rimpuilemaan ja sen kelaaminen tuntui tosi raskaalta.

Kala tuli poikittain kohti venettä ja kun Juha koukkasi sen haaviin, kalalla ei ollut jigi edes suussa. Hauki oli pyörittänyt itsensä ihan ihmeellisesti siiman ympärille, mutta näköjään toimiva tyyli se on tämäkin jigikalastaa =)

Hauki oli tosi vihainen, joten punnittiin se haavissa

Luotaimen kalanäyttöihin nähden saatiin tosi surkeasti saalista, mutta sepä ei meitä harmittanut yhtään. Vielä tulee hyviäkin reissuja varmasti ja nyt on kova luotto syksyisiin ahvensaaliisiin.

Isompia en löytänyt :)

Lauantaina sain vain yhden ahvenen ja se pääsi testaamaan meidän veneen “sumppua”. Kuulin vinkin, että bracketia voi käyttää sumppuna ja hyvin näytti toimivan :) Hätävarasumppu voi olla ihan käytännöllinen joskus kovassa ahvenen syönnissä, kun kaloja ei tarvitse heti vapauttaa (jolloin ne saattaisivat viedä parven mennessään).

Tuonne mahtuisi useampikin raitapaita uiskentelemaan

Ilta loppui vähän kesken, kun rankkasade tuli kiusaamaan meitä. Eilinen taas meni Särkänniemessä, joten viikonlopun kalastelut jäivät vähiin. Toivottavasti ensi viikonloppuna säät suosivat ja päästään kalastamaan kunnolla. Olen koko kesän odottanut kunnon ahvensaalista, että pääsen savustamaan ahvenia fileinä, mutta vielä on Muurikka pysytellyt kylmänä. Viime syksyinen Hirviselän reissu pyörii aina välillä mielessä, siitä on kutakuinkin vuosi, kun Kallavesi antoi hurjan saaliin, haluaisin kokea sen uudestaan. Ehkä viikonloppuna napsuu taas =)

Puattinen joutui luovuttamaan laituripaikkansa Alutrollille, joten nyt jos venekuume vaivaa ja kaipailet hyvää ja edullista kalastusvenettä, ei muuta kuin venekaupoille VML Sponsorille osoitteeseen Itkonniemenkatu 11, Kuopio :)