Tänään syödään kuhaa

Wuhuu, mittakala löytyi, olen niin iloinen :) Eilen oli koko päivän huippukeli ja lämpöä ja kirkkautta piisasi. Päätin lähteä illaksi kaverini kanssa kalaan, vaikka usein tuollaisilla keleillä saa pyytää tyhjää. Nyt jälkeenpäin kun ajattelen eilistä, minusta tuntuu, että Ahti sai auringonpistoksen, sillä se oli ihan eri mies kuin ennen. Voisi jopa sanoa, että höveli :)

Suunnitelmissa oli mennä suoraan “ahvenpaikalle”, jossa on viime reissuilla näkynyt joka kerta raitapaitoja. Matkanvarrelle sattui kuitenkin pari matalikkoa, joihin oli pakko pysähtyä tsekkaamaan tilanne. Ensimmäinen matalikko antoi vain pari pientä ahventa, joten kokeilimme vielä toisen etapin ennen määränpäätä.

IMG_3993.JPG

Tämä toinen paikka antoi viikonloppuna alamittakuhaa, joten potentiaalia siitä löytyi. En kuitenkaan uskonut, että siitä löytyisi niin paljon potentiaalia, mitä luotain minulle eilen näytti. Garmin kävi ihan kuumana, hyvä ettei kärähtänyt, kun joutui piirtämään niin paljon elämää pohjaan. Tuo vempele ei ole koskaan näyttänyt niin paljon kalaa meidän veneen alle. Minulle tuli jopa vähän outo olo, kun ajattelin viime ja tämän kesän reissuja ja mietin, että olisiko jossain oikeasti ollut tällaisiakin paikkoja tarjolla. Yleensä kun näemme jossain pari kalaa, niin äkkiä pakkia ja kalastamaan.

IMG_4024.JPG

Ollaanko oltu liian malttamattomia etsimisen suhteen, jos vasta nyt satojen, satojen tuntien jälkeen löydän ensimmäisen kerran sen OIKEAN kalapaikan. Uskomatonta. Myös se yllätti, että melko isolla matalikolla kalat nyhjöttivät loppujen lopuksi tosi pienellä alueella. Tarvitsen ehkä tehokkaamman kaikuluotaimen, joka luotaa alas, sivuille, taakse, eteen, viistoon, chirppinä ja kaikilla maailman taajuuksilla. Helpottuu se etsiminen ;)

Oi Garmin, miksi et aina näytä tältä?

Oi Garmin, miksi et aina näytä tältä?

Kalaa siis löytyi, mutta niitä oli tosi vaikea saada tärppäämään. Heittelin eri värejä, uittelin monia vertikaalijgejä, jigejä ja tasureita. Luotaimesta näkyi, kun kalat nousivat katsomaan. Minusta jopa tuntuu, että ne olivat kuhaparvia, jotka nousivat vieheelle. Huh huh, yleensä se on yksi tai kaksi kuhaa, mutta että parvi. Kyllä saa piirtää ison ruksin seinään eilisen jälkeen.

Ankkuroiduttiin pari kertaa kalojen päälle, mutta jostain syystä se lopetti kalantulon lähes kokonaan. Huomasimme, että parempi tyyli oli ajaa tuulen yläpuolelle ja valua siitä hissukseen kalapaikan yli. Plotterikin näyttää nyt siltä, että muutaman kerran on sitä paikkaa hangattu, ei siihen oikein enää jälkiä mahdu :)

Kalat olivat suurimmaksi osaksi noin 50 metrin alueella

Kalat olivat suurimmaksi osaksi noin 50 metrin alueella

Niin, ne kalat. Alamittoja kävi veneessä useampia, niitä ei jaksa enää laskea tai kuvata, sillä vihdoin ja viimein HÄN saapui. Tämän vuoden ensimmäinen mitallinen kuha. Pitihän se mitata ensiksi, sillä olen niin sokea, peloissani ja alamittojen kiroama, että en osannut sanoa, onko kala 42cm. Mittanauha kuitenkin antoi kalalle ihanan 48 senttimetrin pituuden ja minä leijailin onnesta. Pus pus Ahti, kiitos! Tämä kala saattaa olla kallein pyytämäni kuha, on nimittäin muutama tankillinen ajettu tätä etsien. Kilohinta on varmaan muutaman tonnin. Jos lukijoiden keskuudesta löytyy halukkaita ostajia, niin nakatkaa viestillä! =D

IMG_3998.JPG

Alun perin olin jättämässä tasurit eilen kotiin ja ajattelin keskittyä jigien uittamiseen. Kaverini Mauri sattui kuitenkin kuulemaan suunnitelmani ja hänellä tippui leuka rintaan. Ei meinannut uskoa korviaan, joten hain autotallista tasurirasian matkaan Maurin mieliksi. Onneksi hain, sillä kauan kaivattu mittakalani tärppäsi siniseen Kalarosvoon. En ehtinyt uittaa sitä kuin ehkä minuutin ja heti kun laskin sen veteen, sain tärpin joka ei tarttunut. Hetken päästä uusi isku, jonka sain ylös asti. Ei pääse koira karvoistaan eikä Jaana tasureistaan. Minä en ole jigaaja, olen tasuristi. Uskottava se on.

IMG_4010.JPG

Koko illan aikana en saanut ensimmäistäkään kalaa heittämällä. Mistä se johtuu? Sitten kun pilkin tai vertsuilin luotaimen kanssa, niin kalaa tuli. Illan aikana saatiin useita hyviä tärppejä ja kalaa olisi ollut älytön satsi, jos kaikki tärpit olisivat tulleet ylös asti. Jännä juttu, että värejä sai vaihdella tiuhaan. Tuntui, että yksi väri toimi aina yhden kalan verran ja sitten se arpa oli raaputettu. Paitsi tietenkin Maurilla, joka sai kaikki kalansa tasan kahdella jigillä :)

FullSizeRender.jpg-2

Tällä kyseisellä matalikolla vierähti koko ilta ja oltiin siinä yli kahteentoista. Ei siitä malttanut poiskaan lähteä, kun koko ajan oli niin helkutisti kalaa alla. Kallavedellä oli eilen paljon porukkaa ja on tainnut muillakin kala syödä. Ympärillä näkyi useita veneitä, jotka kalastivat samalla tavalla pienellä alueella tuntikausia. Kuhat olivat eilen hurjana.

FullSizeRender.jpg

Mörkö ui ohi ja minun sydän jätti muutaman lyönnin väliin

Illan aikana tuli myös haukia, mutta onneksi vähemmän kuin kuhia. Illan isoin oli Maurin 3,6kg, joka pääsi takaisin nauttimaan kesästä. Ahvenia tuli muutamia, mutta enemmän tuli kuhia.

IMG_3991.JPG

Yhdeltätoista sain vertsuillessa vihreään jigiin tärpin, joka sekin oli kuha. Sanoin, että tämä on pieni ja alamittainen, mutta kuha oli sittenkin 47cm. Silmäni ovat alkaneet valehdella senttikaupalla, onko tämä nyt se pelätty ikänäkö? Onneksi olin ottanut tällä kertaa sen mittanauhan mukaan, varmaan olisin tuonkin kalan vahingossa vapauttanut. Eilen useampi kala olisi voinut olla hyvin lähellä mittaa, mutta vapautettiin ne ilman mittausta. Ei pitäisi liiaksi luottaa omiin silmiin.

IMG_4030.JPG

Tämä neljäseiska tirisee pian rasvassa pannulla :)

Kuulin eiliseltä jo juttuja huikeista saaliista, jollakin kävi veneessä 40 kuhaa, toisella useampi mittakala, joista suurin yli kolmonen, erääseen veneeseen 10 mittaa ja yhdelle porukalle 8 mittaa, joista suurin 56cm. Hyvin on siis purrut kuha Kallavedellä eilen. Meidän Puattisessa taisi olla “surkein” saalis, mutta silti olen ehkä kaikista onnellisin, sillä tuntuu, että harteilta putosi viiden kilon kivi. Seuraava tavoite onkin sitten pudottaa haaviin se viiden kilon kuha, kireitä meille kaikille! :)

FullSizeRender.jpg-3

 

Nuuskamuikkunen kävi kalassa

Voi että minä näytän kauniilta lierihattu päässä, nauramiselle ei tule loppua =) Tulee mieleen Putouksen sketsihahmo Nuuskamuijanen. Tässä on ollut viime päivinä vähän kaikenlaista jyystöö. Ilmojakin on pidellyt, kuten olette varmaan huomanneet ja tunteneet. Minä tosiaan olen tuntenut näiden kelien lämpöaallot ihollani. Sillä iholla, jonka olen vuorannut merinovillalla ja thermotoppa-asulla.

Totta puhuen minä en opi millään pukeutumaan oikein. Pelkään kylmää, joten liioittelen aina vaatteiden kanssa. Jo viikonloppuna Sotkalla minulla oli kuuma, kun pistin samat vaatteet päälle, kuin pilkille. Pelotti, että kylmä hohkaa veden pinnasta, kun vesi on vasta kolme asteista. Turhaan pelkäsin, ei ollut kylmyydestä tietoakaan.

IMG_0754

Sunnuntaiaamu Puutossalmella

Asetin itselleni tavoitteita avovesikaudelle ja jo sunnuntaiaamuna ensimmäinen niistä täyttyi. Tavoitteena oli siis saada kala. Valitettavan pienihän se oli eikä ihan tavoitelajiakaan, mutta kivalta se pieni haukikin tuntui siiman päässä. Peli auki! :)

IMG_0755

Todistusaineistoa, kyllä siellä kala on =)

FullSizeRender

Kauden avauskala tuli Borgmanin Terhon tekemällä lyijyisellä kuhapilkillä

On kyllä ollut ihania kelejä nyt ja veri on vetänyt vesille. Tuntuu, että lähiaikoina on ollut enemmän kesäisiä päiviä, kuin koko viime kesänä yhteensä ja tämä ilohan vielä jatkuu. Niin, ne tavoitteet. Seuraava tavoite oli saada ahven ja sunnuntaina Sotkalla myös se tavoite täyttyi. Kylläpä teki nannaa ;)

IMG_0789

IMG_0782

Miljoona ahventa ja vain yksi ylös, aika “hyvin”

IMG_0777

Sotkalla ajelehti vielä vähän isompiakin jäälauttoja, tuohon kun ajaa satasta…

IMG_0793

<3

Pirttilahti ei ole vielä ollut niin auki, että veneen olisi saanut laskettua luiskalta järveen, mutta Julkulan ranta oli ihan auki, joten eilen lähdettiin korkkaamaan Kallavesi. Minun seuraava tavoite oli saada kuha ja odotukset olivat korkealla, sillä tarkoitus oli mennä eräälle viime syksyiselle hyvälle kuhapaikalle. Aamusta kyllä käväistiin ensin kokeilemassa Kelloselkää, mutta hiljaista oli. Muutama tärppi ja yksi ylös asti tullut ahven. Päätettiin lähteä takaisin Pohjois-Kallavedelle.

IMG_0880

Paksuraitainen ahven

Kun saavuttiin puolen päivän jälkeen kuhapaikalle, niin eikös kalakaveri nosta melkein välittömästi kevään ensimmäisen kuhan. Wau, ihana kala ja voisikos Ahti antaa minunkin siiman päähän yhden samanlaisen, kiitos? Tai mielellään mitallisen, tämä yksilö oli himpun verran alamittainen. Kohta kaveri nostaa jo toisen kuhansa ja minulla ei vielä mitään. Tärppejä kyllä tuli ja päivän aikana taisi tulla yhteensä kahdeksan tärppiä, mutta kun ei millään tarttunut. Höh. Kalaa oli tosi hyvin alla ja meininki ihan erilainen kuin Sotkalla, missä luotain piirsi lähes tyhjää joka paikkaan.

IMG_0894-2

Kalakaverin kauden eka kuha

Aktiivisista fisuista huolimatta jäin ilman kuhaa. Iltapäivällä oli lähdettävä kotiin, kun lämpöhalvaus lähestyi. Minullahan tosiaan oli taas thermotoppahousut jalassa ja kassillinen muuta toppaa mukana. Jalassa Muckbootsit ja ihana rakas merinovillakerrasto tottakai alimmaisena. Olin ehkä hiukan ylipukeutunut nollatuuleen. Lämpötila oli semmoiset kaksikymmentä astetta, joten kuka hullu laittaa toppavaatteet sillä kelillä? Joko minä seuraavalla reissulla muistaisin..

Tänään koitti se seuraava reissu ja uskokaa tai älkää, blondina puin taas ne hikiset toppahousut jalkaan. Ja kesäkengät, mitkä ne muka on? Kunnon varrelliset lämpösaappaat ne olla pitää, eipähän iske vilu! Aamulla ajoin kalapaikalle nahkarukkaset käsissä, ei vielä silloin tuntunut yhtään kuumalta. Mentiin suoraan eiliselle kuhapaikalle, mutta yllätys yllätys, se oli aivan tyhjä. No, kai se on etsittävä uusia kuhapaikkoja.

FullSizeRender-1

Ei voi parempaa keliä vesillä olla

Päivitettiin eilen meidän luotain ja siihen tuli uusi ominaisuus: Quickdraw Contours. Se tarkoittaa sitä, että voit tallentaa karttakortin kartan päälle omaa karttaasi samalla, kun liikut vesillä. Tuo meidän plotterissa oleva kartta on suoraan sanottuna melko huono, jos vertaan sitä Karttaselaimen karttaan, joka on huomattavasti tarkempi. Nyt asia helpottuu, kun kartat tarkentuvat niiltä osin, millä alueilla järvillä tulee liikuttua. Katselin karttaa tänään ihan haltioituneena, kun sitä mukaa, kun ajoin veneellä, karttaan ilmestyi uusia käyriä. Kiva juttu, että meidänkin luotainmalliin (Garmin Echomap 50dv) sai tuon uuden päivityksen.

IMG_0974

Karttakortin oman kartan mukaan tässä piti olla vitosen patti, eipä löytynyt

Etsiskelin uusia kuhapaikkoja meidän “uudella luotaimella” ja eilen eräs pikaisesti kokeiltu paikka houkutteli. Siinä näkyi elämää edellisenä päivänä, joten jokohan ne kalat olisivat ottihaluisempia.. Uittelin lyijyistä Kalarosvon kuoretasuria ja sain hennon tärpin. Jaahas, ahvenia alla. Vaihdoin vähän pienempään Kalarosvon kuoreeseen ja taas näkyy nousevan viivoja tasurille. Tärppi, jes, äkkiä ahven ylös. Kelaan kalan veneelle ja mitä minun silmäni näkevätkään? Ne näkevät kolmannen tavoitteen täyttymisen, sillä kala onkin kuha! Jippii!

FullSizeRender-2

Siinä hän nyt on, tavoitekalani =)

Mittaa oli vain 38cm, joten kala pääsi takaisin kasvamaan, mutta minä olin silti onnellinen! Seuraava tavoite sitten mitallinen kuha :) Kuhat ovat tulleet yllättävän matalasta, kalakaverin kuhat seitsemästä ja minun kuha kahdeksasta metristä. Kuha jäi uuden paikan ainoaksi ja lähdettiin taas takaisin sille ykköskuhapaikalle. Se on kyllä ihan huippupaikka ja meillä on varmaan 15 merkkiä plotterissakin sillä paikalla. Ihme on, jos siitä ei kuhaa saa ;)

Etsin luotaimella kalanäyttöjä ja kun näin pari kalaa, pysäytin veneen ja laskin Kalarosvon pienen kuoreen viivojen yläpuolelle. Toinen kaloista lähti heti kohti ja tärppäsi, no siinä ei kauan nokka tuhissut. Kelasin kalan ylös ja 40 senttiä kaunista kuhaa nousi veneeseen. Vielä Ahti pari senttiä lisää, niin päästään syömähommiin ;)

IMG_1021

Päivän toinen kuha, näin sen homman pitäisi aina edetä ;)

Päivän mittaan riisuin itseäni pikkuhiljaa ja lopulta päällä oli enää Nuuskamuijasen hattu ja merinovillakerrasto. Ihan tajuttoman kuuma keli ja tuultakin tasan nolla. En olisi viikko sitten uskonut minkälaiset ilmat saadaan heti toukokuun alkuun. Vastahan ne jäät toissapäivänä Kallavedestä lähtivät ja nyt näyttää ja tuntuu heinäkuulta. Mutta en valita (kovin paljon), vaikka kuuma onkin. Nautitaan nyt näistä, tiedä vaikka olisivat kesän ainoat helteet :)

IMG_1010

Päivän ottipeli oli Kalarosvon kuorekevennetty, muilla vieheillä ei tänään kalaa noussut =)

Ihan hyvä päivä kalojen suhteen, kun aika paljon on niitä ämpeereissujakin nähty. Saldona kaksi kuhaa, yksi ahven ja yksi hauki. Iltapäivällä suunnattiin takaisin Julkulan rantaan ja siellä oli tietenkin puolet kuopiolaisista venehommissa. Kieltämättä vähän hävetti kulkea kalsariasussa ja Muckbootseissa..

 

Vuoden 2015 ensimmäiset heittelyt

Pitihän sitä käydä vähän itseään kiduttamassa kamalassa tuulessa. Halusin testata uutta avokelasettiä, jonka hankin täksi kesäksi. Näin talven jälkeen aivot olivat vähän solmussa ja eihän se vieheen heittely mennyt ihan niin kuin piti. Pari viehemenetystä tapahtui sen takia, että unohdin kääntää kammen auki?! Kuului vaan naps, kun siima katkesi ja viehe jatkoi matkaansa..  Yhden kerran ymmärtäisi, mutta että kaksi. Huh huh, niin ne taidot ruostuu. Tai onko sitä taitoa sitten ollutkaan. 

Heittely oli aika haasteellista, tuuli oli tosi kova eikä löytynyt paikkaa, jossa heitellä tuulen suuntaisesti. Yöllä oli ollut pakkastakin, joten vedin toppavaatteet niskaan. Ja hanskat kädessä kun ei voi heitellä, piti kalastaa paljain käsin. Mutta olosuhteista huolimatta se oli kivaa. Kaloja en tietenkään saanut, muutenhan se olisi ollut jo liian kivaa. Jigaillessa tunsin “jotain” muutaman kerran, joko pohjassa ollut isompi kivi tai sitten kala, mutta ei voi puhua mistään tärpistä. Korkeintaan hipaisusta. 
 
Setti, jonka hankin, on Daiwan Aird. Avokela on Aird 2500 ja kelan mukana tuli 3000 varapuola. Vavaksi saman sarjan 6-jalkainen vapa. Ensivaikutelma on hyvä, vaikka kovin kauan en sitä tänään ehtinyt testaamaan. Viehe kuitenkin lensi hyvin ja on mukavaa päästä kokeilemaan settiä sitten tyynelläkin ilmalla. Ostin jigeille Daiwan “jigilaukun”, tykkään siitä tosi paljon. Siihen saa niin kätevästi jigirasiat pystyyn ja värien vaihtaminen on nopeaa. Laitoin rasioihin teipit, joihin kirjoitin mitä värejä missäkin rasiassa on. Ei mene aikaa hukkaan yhtään :) Paitsi tietenkin silloin menee aikaa hukkaan, jos on aivot solmussa ja unohtaa kääntää kammen…
 
Kuva lainattu Daiwa.com
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin torstaina saattaisi olla veneen ostopäivä. Veneeseen täytyy hankkia yhdistelmälaite, joten eilen laitoin sellaisen tilaukseen. Laitteeksi valikoitui, aika herkkuominaisuuksia siinä näyttäisi olevan. Tähän asti olen ollut “Lowrancen-miehiä”, mutta omien vertailujen perusteella Garmin vei nyt voiton. Oma pilkkikaikukin saattaa vaihtua ensi talvena Garminiin.. Mutta pitää nyt opetella käyttämään tätä veneeseen tulevaa laitetta ja tutustua kaikkiin ominaisuuksiin. Jos laitteen käyttö on hallinnassa, niin se varmasti auttaa monissakin asioissa sitten kalastuksessa.
 
Kuva lainattu buy.garmin.com

 

Kaikki asiat tuntuvat niin helpoilta näin kirjoittaessa, mutta voi se olla aikamoista härdelliä, kun (jos) ensimmäisen kerran saadaan vene vesille ja kaksi ummikkoa änkäytyy kyytiin. Ajatuksissahan asia menee niin, että keli on kaunis, moottori hurahtaa käyntiin ja alkaa kehräämään, vene lipuu nätisti peilityynen veden pinnalla, kaikuplotterin käyttö on helppoa kuin heinänteko, kalapaikat löytyvät nopeasti, vene pysyy tuulen suuntaisesti ankkurissa, kaiku piirtää älyttömän kokoisia kuhia, kylmälaukkuun ei meinaa mahtua enää kaloja… 
 
Mikähän on sitten todellisuus? :)