Pitkästä aikaa lammella

Pitihän se tänäänkin lähteä pilkille, kun niin hienoa keliä lupasi. Järvet eivät ole nyt kaloja antaneet, joten lähdettiin käväisemään eräällä tutulla lammella ensimmäisen kerran tänä talvena. Säätiedotus näytti samoja lukemia kuin parille edelliselle päivälle (olin läkähtyä eilen!), joten paksu toppatakki sai luvan jäädä kotiin. Viime päivät olen roudannut sitä ahkiossa turhan panttina.

Kello soi puoli viideltä ja kuuden maissa lähdettiin lampea kohti. Sinne on muutama kymmenen kilometriä matkaa, joten jäällä oltiin seitsemän aikaan. Matkalla auton lämpömittari näytti -8C ja pikkuisen alkoi huolestuttamaan, että tuleeko minulle kylmä. Jäällä kävi pieni, mutta erittäin kylmä tuulenvire. Pyysin aurinkoa nousemaan nopeammin. Anna sitä lämpöä nyt! Mikähän ihmeen älynväläys oli jättää talvitakki kotiin maaliskuussa. Hienosti Jaana, nyt kun vielä flunssan iskee..

Minulla ei ollut tänään kaikuluotainta mukana ollenkaan, sillä tuolla lammella kalat tulevat yleensä alle kahdesta metristä. Olihan se vähän orpo olo pilkkiä ilman luotainta, mutta kyllä siihen tottui. Aamun ensimmäinen kala kävi maistelemassa Kalapelen ahvenväritteistä Nulikka-tasuria. Tunsin, kun kala kävi tökkäämässä ja tein vastaiskun. Ei tarttunut. Se tuli uudestaan, enkä vieläkään saanut sitä tarttumaan. Kolmas kerta toden sanoi ja repäisin kunnolla. Nyt oli kiinni ja aloin nostamaan kalaa jäälle. Siimaa ei ollut kuin reilu metri, joten tottakai tasuri jäi jonnekin avannon reunaan kiinni. Siinä se kala köllötti avannossa ja olin varma, että se karkaa, kun alan irroittamaan tasuria. No onneksi pysyi sittenkin kiinni. Talven tähän mennessä isoin ahven oli jäällä, mahtava fiilis!

IMG_8355.JPG

IMG_8357.JPG

FullSizeRender

Ahven oli tarttunut suun ulkopuolelta kiinni, mutta pääasia, että oli tarttunut :)

Avanto hiljeni tuon körmyn jälkeen eikä lähiavannoiltakaan tullut enää kuin pienempää kalaa morrilla. Silloin tällöin joku filekala nousi jostain päin, mutta ei mitään isompia. Yhdentoista aikaan yhdelle seurueesta tuli taas isompi kala, samaa kokoluokkaa kuin minun aamun ensimmäinen. Sitten pilkittiin taas muutama tunti tyhjää ja päivän viimeinen, sekin suunnilleen kahden aiemman körmyn kanssa samankokoinen, nousi puoli kahdelta. Parvi kierteli lammella ja ei sen perässä olisi pysynyt, joten odottamalla saattoi aina yksittäisiä kaloja saada nousemaan.

Lammella on kuulemma toiminut superhyvin pieni (5cm) kromimuikkutasuri ja ihmettelin, että jännä juttu, kun muikkuväri toimii, vaikkei muikkua ole ravintokalana. Selvisi sitten sekin mysteeri iltapäivällä, kun kairatessa jäälle ilmestyi kymmenpiikki. Sehän näytti täysin samalle, kuin pieni tasuri. Ja tänään tärppejä tuli myös jäänkannen alta. Ihmekö tuo, kun kymmenpiikkejä tulee kairatessa jään alta jäälle.FullSizeRender-1

FullSizeRender-2

*Tahtoo tämänvärisen tasurin*

Mukava, mutta kylmä päivä takana. Jouduin lainaamaan pilkkikaverin karvahattuakin, etten olisi täysin jäätynyt. Vahingosta viisastuneena seuraavalle reissulle lähden takki päällä. Tämä päivä loi taas vähän toivoa tähän harrastukseen, eilen olin aika allapäin kalattomuudesta :)

IMG_8397.JPG

Jekkosen perheen top 3

 

Sonkarilla suupielet messingillä

Mummolan reissu heitetty ja tulipas siinä samalla käväistyä myös Sonkarilla. Ihme on näköjään tapahtunut, sillä löysin ahvenia! Niin ihana tunne :)

Ihana tunne oli myös mummolassa odottaneet terveiset Kortelaisen Raijalta Suonenjoelta. Olin saanut upeita kynsikkäitä ja vielä kolmet kappaleet. Kahdet olivat perinteisempää mallia ja kolmannet oikein luxus-kynsikkäät, jotka ovat tosi mukavat kädessä. Tänään pidin niitä koko päivän ja eipä takertuneet koukut kertaakaan ja kalojen irroituskin sujui ilman sotkuja. Kiitos Raija, näille on käyttöä! :)

FullSizeRender.jpg-5

FullSizeRender.jpg-4

FullSizeRender.jpg-3

Kyllä nyt kelpaa esitellä räpylöitä =)

Tänä aamuna kello oli soimassa viideltä, mutta sisäinen kello pirisi alitajunnassa jo neljältä, joten ylös se oli pompattava. Hirmuinen kytö jäälle! Syötiin aamupala ja lähdettiin kohti Sonkaria. Edellisenä iltana papan kertomat kalajutut hänen lapsuutensa ajoilta pyörivät mielessä. Valtavia körmyniskoja railosta.. Kilon ahvenet olivat normikauraa. Ja onhan tuolta Sonkarista yli kahdenkin kilon ahven noussut, joten pistin päivälle kerrasta vähän haastavamman tavoitteen: kahden kilon ahven :)

IMG_8071.JPG

Lampsittiin jäälle kuuden jälkeen ja olin saanut etukäteen vinkkejä kalapaikoista, joten suunnattiin suoraan niille. Kiltit kalamiehet olivat ajaneet kelkoilla väylän suoraan kohdespoteille, joten aamu alkoi helposti ilman hikipisaroita. Liikkuminen oli vaivatonta moottorikelkan urissa, mutta muualla taas oli jonkun verran loskaa lumen alla.

IMG_8075.JPG

Melko valoisaa on jo kuudelta aamulla

Luotaimessa oli rauhallista, tasuri heilui ihan yksikseen vedessä. Vaihtelin vieheitä ja epäilin päivästä tulevan kalattoman, sillä edes Kalarosvo ei aiheuttanut mitään reaktioita kaloissa. Kävin tasureita läpi ja uittelin useampia. Ei ketään missään.

Jäällä oli kuitenkin vilkkaampaa, kuin jään alla ja pari hiihtäjää lähestyi meitä. Toinen heistä oli serkkuni, joka oli aiempina päivinä käynyt Sonkarilla kalassa ja saanut mukavia saaliita. Ahventen mahoissa oli kuulemma ollut muikkua. Sen jälkeen pari aivosolua raksutti ja valitsin tasurirasiasta Kalapelen Nulikka-kevennetyn muikkuvärissä. Meidän omilla kalapaikoilla muikkuväri toimii harvoin ja mieluummin kalat tärppivät kuoreeseen tai ahveneen.

Nulikka oli siis jäänyt omilla vesillä vähälle uitolle, joten nyt se pääsi kunnon töihin. Olin heilutellut koko aamun tasureita tuloksetta, mutta kun Nulikka pääsi avantoon, kalat hullaantuivat. Viivoja sinkoili pohjasta ylöspäin ja minä olin paratiisissa. Pian ensimmäinen ahven nousi jäälle ja meinasin jo tosissaan alkaa soittamaan mummolle siitä traktorista…

FullSizeRender.jpg-2

Pitkästä aikaa viivoja näkyvissä, tykkään!

IMG_8117.JPG

Kalapelen Nulikka kevennetty tasapainopilkki 8,5cm/15g

Ilo loppui lyhyeen, kalat nimittäin kyllästyivät Nulikkaan sen yhden tärpin jälkeen. Positiivista kuitenkin oli se, että olin löytänyt päivän ottipelin. Jatkoin matkaa kuuden metrin penkalta vähän syvempään. Tein parin tunnin turhan lenkin kierrellen kympin ja vitosen välimaastoa. En löytänyt kaloja muualta, joten aamun avanto kutsui. Sinne jäi aamulla useampia viivoja alle.

IMG_8137.JPG

Aamun avannon savuahven :)

Kun pääsin “kuumalle” avannolle takaisin, pistin Nulikan estradille. No sieltähän se lauma taas saapui, viivoja viivojen perään! Kalat kyllä nousivat hyvin, mutta eivät meinanneet tärpätä millään. Pidin tasuria paikallaan, ei toiminut, vaan kalat suuntasivat pohjaan. Tein uittoliikettä, ei toiminut vaan sama reaktio. Värisytin, tärisytin ja nostin. No se oli ainoa liike, joka toimi. Välillä. Ihmeellistä, mutta ensin kalat olivat hurjina, että minä minä minä! Kaikki halusivat minun tasurin. Ja viiden sekunnin päästä kukaan ei halunnut sitä. Ehdin saamaan aina yhden tärpin tasurille nousevasta parvesta ja sen jälkeen kalat kyllästyivät.

IMG_8158.JPG

Jaana was here

Kaloja tuli ehkä yksi puolessa tunnissa ja jouduin tosissaan tekemään hommia ja taikatemppuja niidenkin eteen. Nostin tasurin välillä avannosta pois ja kun taas laskin sen takaisin, melkein kuulin kalojen kinastelun: minä minä minä! Kaikki hyökkäsivät tärppäämään. Välillä pysyi kiinni, välillä söi huti.

FullSizeRender.jpg-1

FullSizeRender.jpg

Seitsemän oikein

Kalat olivat koko ajan lähistöllä ja vain Nulikka sai ne irtoamaan pohjasta. Myös pohjassa pomputtelu ja muutaman metrin nosto sieltä sai kalat lähtemään perään. Ne saivat välillä aina jonkun ärsykkeen, sillä yksikin kala hotkaisi peräkoukun. Yleensä ahvenet ovat olleet alakoukussa..

IMG_8147.JPG

Tänään Nulikka oli ahventen suurinta herkkua

Iltapäivällä näin vielä serkun kaverinsa kanssa ja heillekin oli noussut useampia filekaloja. Ehkä he olivat lukeneet minun monista tyhjistä reissusta ja säälistä lahjoittivat kalansa minulle :) No kyllä kelpasi ja savukala maistui jo suussa. Kiitos Janne ja kaveri! :)

Päivä oli ihan huippu vaikkei kaloja loppujen lopuksi montaa tullutkaan. Koko päivänä ei tarvinnut laittaa edes takkia päälle, kun keli oli niin lauha. Aurinko pilkahti välillä pilven raosta ja mietin, että miksei aina voisi olla maaliskuu… Täydelliset pilkkikelit ja mikä parasta, kala taitaa alkaa syömään ;) Pikkuisen jäätiin vielä tavoitteesta, mutta ehkä ensi kerralla! :)

IMG_8181.JPG

Sonkari, nyt jo ikävä…

 

Kelkalla kalaan

Vihdoin alkoi olo kohenemaan ja jaksoin lähteä jäälle. Nyt kun ollaan uistelugurun kanssa melkein naapureita, niin välillä tulee varmasti heitettyä yhteisiä kalareissuja. Niin myös tänään. Pirttilahdesta on helppo lähteä sekä kesällä että talvella kohti hyviä apajia. Sepolla on kelkka ja tänään siinä oli “takapelkääjän” paikka vapaana, joten ilman muuta pomppasin kyytiin, kun mahdollisuus tuli. Viimeksi taisinkin olla moottorikelkan kyydissä lapsena, jolloin kuskina oli mummo. Seppo ei tänään ajanut onneksi ihan yhtä kovasti ;) Terveisiä Kerkolle :)

FullSizeRender

Startattiin kahdeksalta, sillä kohteena oli eräs paikka, josta on viime päivinä tullut ahvenia aamupäivisin. Matkaa kohteeseen oli viitisen kilometriä ja jos se olisi pitänyt kävellen taittaa, olisin korkeintaan puolessa välissä menossa. Jäällä oli niin järkyttävä keli, en muistakaan milloin olisi viimeksi ollut noin vaikea liikkua. Loskaa monta kymmentä senttiä ja kulkeminen oli kelkallakin vaivalloista. Eikä siinä vielä kaikki. Avannon tekeminen ei onnistunut ollenkaan. Joko flunssa vei voimat tai jää oli jotenkin ärsyttävällä päällä. Sain tehtyä pari puolikasta avantoa tänään itse ja muissa jouduin turvautumaan Sepon apuun. Onneksi valmiita avantoja oli ennestään muutamia.

IMG_6978

IMG_6975

Sain viime viikolla ihanan uuden Kalarosvon tasurin ja tänään aloitin pilkkimisen sillä. En ehtinyt laskemaan tasuria vielä lähellekään pohjaa, kun ahvenen näköinen viiva lähti pohjasta kohti. Läheni ja läheni ja viimein tuli kohdalle. Värisytin tasuria ylöspäin ja sitten tuli tärppi. Ei muuta kuin kala ylös ja ajatuksissani näytin Tommille peukkua. Toimii, kyllä Tommi tietää mistä ahvenet tykkäävät. Nostin kalan jäälle ja leuka loksahti alas. Puolen kilon siika! Mitä ihmettä? Olin täysin varma ahvenesta, mutta näköjään siellä pyörii valeahvenia.

FullSizeRender

IMG_6970

Jatkoin pilkkimistä ja vähän väliä luotaimen näytölle pörähti parvi vekkuleita viivoja. Siiat olivat hulluina, mutta eivät oikein syönnillään. Tai kai niitä olisi morrivehkeillä napsinut kymmenittäin, mutta minulla jäivät tärpeiksi. Olivat ne kuitenkin tasureista jollain tasolla kiinnostuneita. Siian tärppi on niin hentoinen, että minun vastaisku repi huulet alta aikayksikön. Pari karkuutusta tuli vielä ja yksi iso siika karkasi ihan avannon alla. Ehdin nähdä vain ison läskin kyljen. Se olisi sopinut niin hyvin minun savupönttöön :(

Aamupäivä meni siikojen kanssa leikkiessä. Vaihdoin puolen päivän maissa vähän matalampaan, kuuteen metriin. Aamupäivän olin pilkkinyt reilussa seitsemässä metrissä. Pohja piirsi ihan tyhjää ja päätin kokeilla ahvenväriä. Isot tasurit eivät olleet toimineet, joten laitoin Kalapelen vähän pienemmän ahventasurin uimaan. En ehtinyt laskemaan tasuria kuin ihan vähän, kun viiva irtosi pohjasta. Määrätietoisesti tasurille ja hento tärppi. Nostin kalan vähän rauhallisemmin ylös, kun siikahan se varmasti olisi. Avannosta nousi ahven. No kelpaa minulle ja tasuri takaisin, jos vaikka löytyisi enemmänkin raitapaitoja. Ei löytynyt ja se jäikin minulla päivän viimeiseksi.

IMG_6979

Yhdellä kädellä kuvaaminen on haasteellista :)

IMG_6980

Päätettiin lähteä kohti rantaa, mutta pysähdyimme matkalla muutamille potentiaalisille paikoille. Ei löytynyt syövää kalaa ja parilla viimeisellä spotilla en jaksanut edes viritellä omia vehkeitä enää, vaan tuijotin Sepon luotaimen näyttöä. Hiljaista oli, joten kotiin jouti.

IMG_6987

Astronautti uudella planeetalla :)

Kiitos Sepolle päivästä sekä kipinästä hankkia oma kelkka =)

 

Joulukuun lämpöennätys rikki

Ja minä odotan eteisessä pilkkivaatteet päällä ja pilkkireppu selässä jäitä. No melkein. Keli ei ole ihan sitä, mitä yleensä joulukuussa. Kyllä tämä vähän tuntuu suolan hieromiselta haavoihin..

Nyt alkaisi olla hankinnat tehty tulevaa pilkkikautta varten. Jos ei tänä talvena tule isoja köllikkäkaloja, niin sitten on kalastajassa vika. Joku saattaisi sanoa minua jo himohamstraajaksi, mutta totuus on se, että jokaista tasuria tarvitaan joskus. Välillä pitää olla pientä, välillä suurta. Välillä painavaa, välillä kevyttä. Toisena päivänä toimii luomuvärit, toisena vain ärsyvärit. Kas näin omia hamstrauksia voi selitellä parhain päin ;)

Hankin aiemmin syksyllä yhden Kalapelen Nulikka-kevennetyn ja tykästyin siihen heti. Leinon Pekka, joka tasureita valmistaa, laittoi minulle testiin vielä muutaman luomuväritteisen Nulikan. Sain myös Kuhapeli-nimisen tasurin, joka on hieman Nulikkaa suurempi. Nulikan mitat ovat 8,5cm/15g ja Kuhapelin 10cm/18g.

FullSizeRender.jpg-1

FullSizeRender-8

Nulikat

FullSizeRender-2

Kuhapeli

FullSizeRender-3

Thank you ;)

Joku aika sitten kerroin etsiväni värikoukkuja tasurin alle kuhan pilkintään. Sain yksityisviestillä vinkin, että kannattaa tilata koukkuja Halmeen Janilta, joten laitoin Janille viestin. Jani valmistaa vaikka minkävärisiä koukkuja ja koska olin lukenut, että kuhalle kannattaisi tarjota sinistä, pyysin Janilta sinisävyisiä “normivärien” lisäksi. Kirjeen saapuessa olin tosi tyytyväinen koukkujen laatuun ja ulkonäköön. Koukkujen hinta-laatusuhde oli enemmän kuin kohdallaan! Nämä ovat kuin karkkeja, ja jos kalat ovat yhtä paljon makean perään kuin minä, niin saattaapa kyseiset koukut koitua kohtaloksi..

FullSizeRender.jpg-2

Nam nam :)

Viime talvena törmäsin Panucci-merkkisiin kevennettyihin ja tilasin heti itselleni yhden. Kädenjälki on erittäin hienoa näissäkin vieheissä. Muutama viikko sitten huomasin Panun (Kolehmainen) Facebookiin laittaman kuvan isommasta Panuccin mallista, pituutta sillä tasurilla oli koukusta koukkuun 12,5cm. Se oli niin hieno, että minun oli pakko saada se :)

FullSizeRender-6

Pistin siis tilauksen menemään ja paketin saapuessa tasuria tuli ihailtua pidemmän aikaa. Se on niin iso ja erikoinen, isoin tasuri mitä minulta löytyy. Tosi mielenkiintoista nähdä miten kalat reagoivat siihen ja minkälainen uittotyyli sille sopii. Onneksi on luotain, niin näkee reaaliaikaisesti, millä tavalla ja missä syvyydessä (välivedessä vai pohjassa) tasuria kannattaa uitella.

FullSizeRender-7

Panucci 12,5cm/30g

Sain Panulta testiin uuden, hieman pienemmän mallin, Piccolon. Sen pituus koukusta koukkuun on 7,5cm ja paino 14g. Ahven-tasuri ei voi oikeastaan enää enemmän ahvenelta näyttää. Saattaa tulla tappelua kalojen keskuudessa, kun tiputan tämän jään alle. Kuka ehtii ensiksi puraisemaan..

FullSizeRender-5

FullSizeRender-4

FullSizeRender.jpg

Viime keväänä minulla ja pilkkikaverilla paukkui kilo rikki ja vieheenä oli Kalarosvo. Kalarosvon valmistaja, eli Joensuun Tommi, on luvannut kilon ylityksistä yllätystasurin. Nyt postisetä toi mieluisan yllärin ja kivahan se olisi tälläkin se kiloinen napata. Vai olisiko se seuraava tavoite kaksi kiloa ;) Kyllä se taitaa tänä talvena olla sillä tavalla, että ennätykset paukkuu ainakin pilkkireissujen määrässä. Taidan muuttaa johonkin saareen ja pilkkiä aamusta iltaan :)

image

Niin kaunis tasuri, kiitos Tommille!

Aiemmin kyselin kokemuksia Ursuitin MPS kuivapuvusta, joka tulee uloimman vaatekerroksen alle. Löysin sitten netistä käyttäjien keskusteluja ja positiivisten kommentien perusteella uskalsin laittaa puvun tilaukseen. Hyödynsin Black Fridayn tarjouksen eräässä nettikaupassa, joten sain puvun ihan kohtuuhintaan.

IMG_4701

Tämä tulee olemaan kätevä sekä syys- että kevätkalastuksessa, kun vedet ovat viileät, ja tottakai pilkkireissuilla varsinkin alku- ja lopputalvesta. Voi olla, että pidän puvun joka reissulla päällä varmuuden vuoksi. Vielä hankintalistalla olisi kelluntahaalari, mutta arvatkaapas onko niitä naisille tarjolla paljon? Mitoitukset ovat yleensä miesten “muotojen” mukaan tehty, joten esim. hauisten kohdalle jää tyhjää ja pyllyn kohdalla taas on vähän naftia ;)

Nyt odotan tosi innolla tulevaa pilkkautta, että pääsisin testaamaan uusia tasureita. Väsäsin tasureilleni rasian ja sain koko kokoelmani mahtumaan siihen. Ei tarvitse aina tuskaisena etsiä montaa rasiaa läpi, jos haluaa kokeilla jotain tiettyä mallia tai väriä. Seuraavassa postauksessa vähän tarkemmin juttua rasian väsäämisestä :)

IMG_4730.JPG

Millä Jaana pilkkii?

Kuten kuvasta huomaatte, tasurit ovat alkaneet parveutumaan, eli eiköhän se talvi sieltä ole tulossa. Surullisena on myönnettävä, että veneellä kalastelut ovat tältä vuodelta kalasteltu. Vene on loppusilausta vaille talviteloilla (se on siis vielä järvessä) :) Mutta niinhän ne sanoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Parin päivän sisään peitellään Puattinen talviunille.

Varastoon kesäkalastuskamoja pakkaillessa ajatukset olivat jo pilkkikaudessa. Omat tasurirasiat on käytävä läpi ennen talvea, jotta saan rasiat järkevästi kuljetettua pilkillä mukana. Kesällä veneeseen on ollut helppo roudata useampi kassi ja tasureita on ollut siellä täällä. Nyt täytyy tiivistää, sillä ahkioon ei hirveästi ylimääräistä tavaraa mahdu. Oman muistin virkistämiseksi purin kaikki tasurini rasioista ja päätin esitellä omia vieheitäni teillekin. Ihan kaikki tasurit eivät kuvissa ole, mutta näitä olen käyttänyt kaikkein aktiivisimmin ja nämä myös kulkevat joka reissulla mukana. Kesät talvet.

Suurin osa tasapainopilkeistäni on kevennettyjä, mutta nyt kesällä tuli hankittua myös lyijyisiä, sillä veneestä on helpompi pilkkiä painavammilla tasureilla. Osa tasureista on toiminut paremmin ja osa huonommin, mutta varmasti oikeaan aikaan oikeassa vesistössä jokainen toimii. Luotto on kova jokaikiseen ja eivät ne minun matkassa kulkisi, ellen uskoisi niihin.

Oikeastaan kaikki omistamani tasurit ovat pienvalmistajien tekemiä. On mielenkiintoista käyttää eri valmistajien tuotteita ja huomata jokaisen tasurin ainutlaatuisuus. Kyllähän ne kaikki kaloilta näyttävät, mutta monesti yhtäläisyydet loppuvatkin siihen. Jokainen tekijä on oman tasurinsa “fiilannut ja höylännyt” omaan silmään sopivaksi. Ennen kuin valmis viehe tipahtaa minun postiluukusta, on tapahtunut paljon asioita. Vaikea edes arvailla työn määrää ja toimivan tasurin tekeminen on takuulla vaikeaa. Voi olla, että siitä täytyy tehdä jopa kymmeniä koeversioita, jotta esim. uinti saadaan halutunlaiseksi. Ja käsityönä kun tehdään, se on hidasta hommaa. Pienvalmistajien tasurit maksavat enemmän kuin markettien 3kpl kympillä, mutta ovathan ne ihan eri maailmastakin. Mielelläni maksan laatutuotteesta enemmän, sillä tiedän, että tekijä on tehnyt paljon ajatustyötä sen eteen ja varmaan muutamia hikipisaroitakin vuodattanut :)

Laitan esittelyyn kaikista tasureista “noin”-mitat. Punnitsin ne kotivaa’alla ja mittasin pituuden koukusta koukkuun. Gramman ja millin heittoja saattaa olla valmistajien ilmoittamiin mittoihin nähden, mutta viralliset koot saatte itse valmistajilta/kotisivuilta. Valitettavasti en välttämättä tiedä/muista kaikkien tasureiden oikeita nimiä, mutta mainitsen kuitenkin valmistajan.

Kalarosvo,  Tommi Joensuu

kalastus

Pienet kevennetyt 6,5cm/11g. Oikealla kevennetty 8,5cm/17g.

kalastus

Kevennetyt 9,5cm/24g.

kalastus

Lyijyiset 9,5cm/35-40g.

Sepeteus, Seppo Happonen

kalastus

Kevennetyt 11cm/27g.

kalastus

Kaksi ylintä ovat lyijyisiä, kooltaan 10cm/35g. Kaksi alinta kevennettyjä 10cm/21g.

Pääevä, Mikko Asikainen

kalastus

Pieni lyijyinen 5cm/16g. Kevennetyt 8,5cm/20g.

Panucci, Panu Kolehmainen

kalastus

Kevennetyt 10cm/24g.

Silli Lures, Toni Sillanpää

kalastus

Lyijyiset 10cm/29g ja 8cm/19g. (Sillin kasit ovat pakasta vedettyjä, joten niitä en ole vielä ehtinyt testaamaan.)

Perza-vaaput, Jarno Viljakainen

kalatus

Kevennetyt 11cm/24g.

Sanek, Chadin Alexsandr

kalastus

Kevennetyt 10cm/28g.

PP-Lures, Petri Perttula

kalastus

Kevennetyt 10cm/23g ja 7cm/16g.

Jekku, Jani Elkelä

Kalapele, Pekka Leino

Lohijurmu

BTG, Juho Mäki-Maunus

kalastus

Kevennetyt Jekku 9,5cm/16g, Kalapele 8,5cm/15g, Lohijurmu 9cm/16g, BTG 12cm/28g.

Hankin omalta kotipaikkakunnaltani (Rautalampi) kotoisin olevan valmistajan, Lohijurmun, Kalaja-kevennetyn. Sitä en ole vielä päässyt testaamaan ollenkaan, mutta näppituntuma on hyvä :) Mielenkiinnolla odotan pilkkikauden alkua. Toivottavasti karman laki ei toteudu, sillä ostin toissa kesänä Lohijurmun vaapun ja ensimmäisellä käyttökerralla kävi näin. Täytyy olla tuon Kalajan kanssa varovaisempi ja toivoa, ettei se näppituntuma ole liian syvä, eikun hyvä ;)

Oma uittotyylini tasureiden suhteen vaihtelee. Välillä kalat tykkäävät täysin paikallaan olevasta tasurista ja liikkeiden pitää olla tosi pieniä ja rauhallisia. Varsinkin talvella kuhat ovat oikeastaan aina tärpänneet sillä tyylillä uitettuun tasuriin. Toisinaan tasuria taas saa uitella tosi suurilla liikkeillä ja vasta sitten alkaa tapahtumaan. Kaikuluotain on kyllä aivan ehdoton kapistus tasurihommissa. Sen avulla pystyy seuraamaan ovatko kalat kenties sen paikallaan olevan kalan perään vai haluavatko ne pyydystää vähän vikkelämmin liikkuvia kaloja. Monesti pilkilläkin olen luullut olevani tyhjän reiän päällä, mutta sitten pohja alkaakin elämään, kun satun uittamaan tasuria oikealla tyylillä.

Minulla tosiaan kulkee koko tasuriarsenaali aina mukana ja haluan testata monia vieheitä päivän aikana. Avannollakin minulla on tasurirasiat jäällä avonaisina ja vaihtelen niitä muutaman minuutin välein, jos ei merkkejä tule. Samoin kesällä tulee vaihdeltua tosi ahkerasti. Ja vaikka olisin jonkun tasurin kokeillut, saatan kokeilla sitä vielä monta muutakin kertaa päivän aikana, jos minulla on tunne, että se voisi toimia. Joskus se sitten viidennellä kerralla toimiikin. Tai sitten ei :) Sehän siitä kalastuksesta mielenkiintoista tekee. Aijaijai, nyt alkoi tekemään pilkille mieli. Pitäiskö tässä muuttaa Lappiin vai jaksaisko odottaa vielä muutaman viikon ;)