Kyllä viimeisen viikon sisällä on saatu kokea vaikka minkälaista säätä. On ollut hirveää tuulta ja jojoilevaa pakkasta, mutta onneksi joukkoon mahtui ihan hyviä pilkkikelejäkin. Yksi päivä jäi kuitenkin erityisesti mieleen ja se oli viime torstai. Kävimme talven ensimmäisen kerran Sotkalla ja hyi että se oli kamala reissu!

Yleensä pyrin olemaan kalareissuilla koko päivän ja jos sattuukin niin, että lähden kesken päivän pois, niin siihen on jokin tosi hyvä syy. Ja oikeastaan koskaan se syy ei ole säässä. Pukeudun aina niin hyvin, että pärjään päivän kalassa. Kerran lähdimme kesken päivän pois pilkiltä, kun pakkasta oli -20C ja tuuli tosi kovasti. Siitä on useampi vuosi aikaa. Kalapäivän kesken jättäminen vaatii siis yleensä pätevän syyn.

Viime torstaina pakkasta ei ollut edes kymmentä astetta, mutta tuuli oli tosi kova. Aamulla selasin netistä säätiedotteita, eikä minulla käynyt pienessä mielessäkään, että miltä se keli oikeasti järven jäällä tuntuu.

Saavuimme Sotkanniemeen aamuhämärässä ja auton oven aukaistuani meinasin istahtaa takaisin kyytiin. Mikä ihme on tuo puhuri? Keli tuntui jo suojaisassa rannassa pahalta, mutta entä sitten, kun meidän pitää lähteä saarettomalle selälle vastatuuleen? Vuorasin itseni hatulla ja kaulahuivilla ja näytin pankkiryöstäjältä.

Ei se pahalta näytä, mutta tuntuu…

Kalapaikalle ei ollut montaa sataa metriä, mutta matka ei meinannut edetä millään. Pieniä nuppineuloja sinkoutui naamaan ja vesi valui silmistä. Kyllä pitää olla masokisti, jos sanoo pilkkimistä maailman parhaaksi harrastukseksi. Mutta niin vain vihdoin päästiin kalapaikalle ja sain kääntää selän tuuleen päin.

Vilpoisa keli

Ilman rukkasia ei voinut olla, sillä sormet jäätyivät heti. Oli siis pakko kalastaa isot rukkaset kädessä. Onneksi kaloja ei tullut, sillä sen jälkeen sormet varmaan olisivat napsahtaneet poikki jäätymisen takia.

Puolentoista tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Kello oli vasta yksitoista, mutta tuntui, kuin olisimme olleet neljä kuukautta pohjoisnavalla. Miten voi olla niin kylmä? En vieläkään käsitä sitä. Sitkeänä kuitenkin päätin jatkaa kalastusta. Liikkumista ei yhtään helpottanut peilijää, jonka päällä oli ohutta pakkaslunta. Liukastelin jäällä ja kerran lensin suorilta jaloiltani selälleenkin. Onneksi paikat säilyivät ehjinä.

Pilkkiminen tuntui siltä, kuin olisi heilutellut tasuria kaivossa. Ahvenia ei näkynyt ensimmäistäkään. Vaihtelin muutamia tasureita, mutta sekin oli tuskaa, kun rukkaset piti aina ottaa pois. Tasurit ilmiselvästikin olivat liian isoja vieheitä. Monella avannolla näin pohjan elävän ja tiesin pohjassa olevan jotain, mutta yhtään nousua en tasurille saanut.

Teräsjäätä oli ainakin 10 senttiä

Välillä ahvenille kelpaa iso tasuri, välillä morri. Molempia minulta löytyy, mutta ahvenilla on myös ”karvapyrstökausia”, jolloin niiden tekee mieli napostella mikrotasureita. Olen saanut aiempina vuosina hyviä ahvenia pienillä mikrotasureilla, mutta varastot ovat vuosien varrella huvenneet olemattomiin.

Hankintalistalla oli siis pieniä karvapyrstöjä ja Rantamäen Manu tuli hätiin. Valitettavasti Manun mikrotasureista puuttui karvapyrstöt, joten eihän siinä auttanut muu, kuin kokeilla itse tehdä niihin semmoiset. Kirppikseltä löytyi perhonsidontapenkki ja Samfishingiltä hain oravan karvaa. Olin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani, eli istuin keittiön pöydässä sitomassa karvapyrstötasureita.

Mitä tässä pitäisi tehdä?

Minulla ei ollut mitään hajua kuinka sitominen tapahtuu, joten Manu antoi livetukea facebookissa ☺️ Pian ensimmäiset tasurit oli sidottu ja aivan ensikertalaisen sitomilta ne näyttivätkin. Karvat töröttivät sinne tänne ja jokainen oli jollain tavalla vinksallaan. Ja minun sormien päät olivat pikaliimasta kovettuneet =) Noh, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja minä en varmaan sepäksi muutu vuosien harjoittelullakaan.

Elämäni ensimmäiset sitomiset =)

Sotkalla viimeinen oljenkorsi oli kokeilla itse sidottua karvapyrstöä. Valitsin tönköillä, paleltuneilla ja tärisevillä sormillani rasiasta yhden ja laitoin siiman päähän. Laskin karvapyrstön avantoon ja lähes umpeen jäätyneet silmäni näkivät outoja viivoja nousevan karvapyrstöä vastaan. Mitä ihmettä?

Veri alkoi yhtäkkiä kiertämään joka paikassa. Sieltähän on ahvenia tulossa vastaan! Pidin ongesta kiinni ja tunsin tärpin. Aloin vetämään kalaa jäälle epäuskoisena ja pian jäällä mötkötti filekala. Jee, osasin sitoa toimivan karvapyrstön! No ehkä kuitenkin on Manua kiittäminen, että teki houkuttelevan mikrotasurin :)

Jäälle noustessaan ahven sylkäisi kuoreen ja siinä rytäkässä mikrotasurikin irtosi

Ahven oli muutaman sekunnin jäällä ja jäätyi välittömästi. Pyysin Juhaa ottamaan valokuvan ja sen jälkeen aloin jahtaamaan muita viivoja, jotka olivat nousseet ahvenen kanssa.

Eipä siellä enää sen jälkeen näkynytkään syöviä ahvenia. Se syöntipiikki oli ja meni. Sain itse vähän virtaa siitä tapahtumasta ja jaksoin pilkkiä loppupäivän tyhjää.

Jälkeenpäin katsoin Juhan ottamia valokuvia ja mietin epäuskoisena, että kuka on muokannut minun naaman näyttämään 95-vuotiaan naamalta? Näköjään ne miljoonat nuppineulat tekivät tehtävänsä ja ihminen ihan oikeasti voi vanhentua monta kymmentä vuotta muutamassa tunnissa, jos keliolosuhteet ovat ”otolliset” =D

Kuvasta on rajattu jonkun vanhan mummon kasvot pois

Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt pariin metriin ja lähdimme käymään Jälällä. Pakkasta oli -11C, mutta sehän oli kuin kesäkeli edelliseen päivään verrattuna. Kyllä tuuli on kaikista pahin pilkkijän vihollinen, jos on yhtään pakkasta.

Päivä Jälällä sujui mukavasti kauniista kelistä ja maisemista nauttien. En saanut päivän aikana ahvenen ahventa, mutta se ei haitannut, sillä olin niin iloinen hyvästä ilmasta. Taisi jäädä traumoja siitä Sotkasta ;)

Jälällä voi nähdä lumikoiran =)

Antennit pystyssä evästauolla =)

Hauki meinasi syödä tasurin, onneksi ehdin vetämään tasurin turvaan jäälle =)

Yhdessä vaiheessa päivää Jälälle laskeutui ihan todella sankka sumu, joka toi mukanaan tosi kylmää ilmaa. Tuntui ihan siltä, kuin olisimme joutuneet jättimäiseen pakastimeen. En ole koskaan kokenut vastaavaa, todella outo ilmiö! Sumukansi oli meidän päällä pari tuntia, jonka jälkeen se haihtui pois.

Ihmeellinen jääsumu laskeutui taivaalta

Jos ei voi ottaa kuvia kaloista, täytyy ottaa kuvia vaikka kaisloista :)

Lauantaina kävimme Pohjois-Kallavedellä ja päivän tavoitteena oli löytää kukkokaloja. Kyllä, luitte oikein! Juhalla oli aikomuksena tehdä kalakukko, joten hän kalasti koko päivän pystypilkillä. Olimme muutaman sadan metrin päässä toisistamme ja hän laittoi viestillä valokuvia filekaloista “pettyneenä”, että sen kerran kun etsii kukkokaloja, niin tulee vaan isoja.

Itse pilkin tasureilla tyhjää, joten lähdin Juhan ”kukkokalapaikalle” avuksi. Kyllä minulle ne isot kelpaa =) Kalat olivat tosi ronkeleita, mikä on täysin normaalia minun pilkkireissuilla. Sain kuitenkin lopulta muutamia kaloja tasurilla.

Kalarosvon ykköstykki on luottopeli

Savage Gearin Bleak Real Tailista saa tosi hyvän ja aidon näköisen pyrstön tasureille

Välillä pilkkipäivän lomassa tulee räplättyä kännykkää ja tsekkailtua Facebookia, jolloin tasuri jää odottamaan paikalleen väliveteen. Pitäisi kuitenkin aina muistaa tarkkailla luotaimen näyttöä, sillä iso ahven saattaa yllättää ja nousta tasurille. Alla olevassa tilanteessa olin autuaan tietämättömänä kännykällä surffailemassa, kun tajusin vilkaista luotainta. Otin äkkiä ongen käteen ja sitäkös ahven säikähti. Sinne meni :(

Näin käy kännykän orjalle :(

Juurusvesi on potentiaalinen isojen ahventen paikka ja meillä on ollut ajatuksena käydä siellä lähiaikoina. Kuitenkin Juuruksen jäätilanne tuntuu olevan aina vähän arvaamattomampi, kuin muilla järvillä, joten emme ole uskaltaneet käydä siellä ennen kuin kuulemme muiden kokemuksia jään vahvuudesta.

Tuttava kävi Juuruksella lauantaina ja löysi tosi hyviä ahvenia. Ja jäätilanne oli yllättävän hyvä, teräsjäätä oli vaikka muille jakaa. Minulle tuli kamala nälkä, kun näin valokuvia isoista ahvenista, joten ahvenreseptit mielessä päätimme pyhittää sunnuntain Juurusveden kartoitukseen.

Toiveikkaana Juurusvedelle

Pakkanen oli vähän kiristynyt, mutta onneksi tuulta ei ollut kuin pari kolme metriä sekunnissa, joten -13C ei ollut vielä ollenkaan paha. Jäällä oli tosi hyvä liikkua ja olin intoa täynnä. Kahdenkymmenen avannon jälkeen sain päivän ensimmäisen kalan, joka painoi 50 grammaa. Jaahas, Ahti se vähän yrittää koetella, mutta en lannistu.

Päivän ensimmäinen kala

Hurjaa pommitusta

Neljänkymmenen avannon jälkeen saldona oli jo kaksi ahventa. Isompi niistä hätyytteli 150 gramman rajaa. Vähän meinasi into laantua, mutta jossainhan ne isot kalat ovat. Juha näkyi mustana pisteenä kilometrin päässä ja vaikka hiki päässä etsin niitä isoja ahvenia, tajusin, että nehän oli ongittu jo edellisenä päivänä.

Ei taida löytyä isompaa…

Musta piste kaukana on Juha =)

Päivän kokonaissaldo oli neljä ahventa, yhteispainoltaan 250 grammaa. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja joku päivä minäkin pääsen syömään ahvenherkkuja.

Jäällä ei ollut ruuhkaa

Viikko sitten päästiin aloittamaan pilkkikausi täällä Kuopion korkeudella ja sen jälkeen olen käväissyt pilkillä jo muutaman kerran. Odotin koko syksyn jäiden tuloa ja halusin kokea sen tunteen, kun iso ahven potkii tasuri suussa siiman päässä. Viime päivien saaliit ovat kuitenkin olleet olemattomat ja ison ahvenen potkuista on saanut vain haaveilla. Toivottavasti ahven aktivoituu, sillä ei se ainakaan enää voi passivoitua tuosta.

Lehdissä varoiteltiin harvinaisen heikoista ja petollisista jäistä. Jäät ovat jäätyneet tosi epätasaisesti ja siksi pilkkikauden aloituskin meni tammikuun puolelle. Olemme olleet tosi varovaisia pilkkireissuilla ja tarkastelleet jään paksuutta sitä mukaa, kun olemme jäällä edenneet.

Käytiin Virmasvedellä viime viikolla ja rannan heikon jäätilanteen takia meinasin jo hylätä koko ajatuksen pilkkireissusta. Mentiin tarkastamaan jää ensin pelkän kairan kanssa ja jätimme siinä vaiheessa vielä pilkkikamat autoon. Rannassa jalka meni jäänkannesta läpi ja tilanne näytti huonolta. Juha kulki kairan kanssa edeltä ja minä tulin köyden kanssa perässä.

Jään tarkastusta Virmasvedellä

Jään paksuus oli rannassa 40-50cm, mutta se oli täysin höttöjäätä. Kuitenkin vähän syvempään mennessä jää vahvistui ja siinä oli jopa hieman teräsjäätä. Jää oli kuitenkin tosi epätasaisesti jäätynyttä ja kovien jääkerrosten välissä oli pehmeää loskaa. Kairasimme muutaman sadan metrin matkan ja päätimme hakea pilkkivehkeet autosta. Käydään kokeilemassa varovasti, kun jää kerran kantaa.

Lopulta jää oli ihan ok syvemmässä ja kalastimme muutaman sadan metrin säteellä rannasta. Emme ole oikein koskaan löytäneet Virmasvedestä isompaa saalista ja niinhän siinä kävi, että sama meininki jatkui. Muutama kala koko päivän aikana, mutta ei sentään mp-reissu.

Lähtörantaan oli muutama sata metriä

Joensuun Tommi teki minulle ihanan värisen Kalarosvon viime kesänä ja kuulin useammankin ihmisen suusta, että väri toimii varmasti Virmasvedellä. Päätin tehdä Kalarosvon ensiuiton ja totta tosiaan se toimii siellä, pilkkikauden ensimmäinen tasuriahven oli tosiasia. Samalla hetkellä päätin, että Kalarosvon värin nimi on Virmas =)

Talven eka tasuriahven, jippii!

Kalarosvo värissä Virmas, toivottavasti nimi sopii myös Tommi sinulle =D

Jatkoin Virmaksen uittamista ja kohta tasurin alle ilmestyi viiva. Puhuin itsekseni ääneen, että “älä ole hauki, no olet kuitenkin minun tuurilla hauki”. En kuitenkaan malttanut nostaa tasuria viivan yläpuolelta pois, vaikka etiäinen sanoi, että hauki se on. Hetken päästä kala teki tutun syöksyn ja tärppäsi Virmakseen. Sain kalan jäälle ja melkein itku pääsi, kun huomasin upouuden tasurin menettäneen silmänsä. Ärsytti.

Kiitti tuosta silmästä ja kiitti tästä haavasta

Koko päivänä saimme vain muutaman kalan, mutta ehkä hanat joskus aukeavat Virmasvedellä meillekin.

Kallaveden jäätilanne on vielä hieman arvoitus. Käytiin viime alkutalvena Pohjois-Kallavedellä ja pohdimme uskaltaisiko samoille paikoille mennä jo nyt vai onko jää heikkoa. Tiedustelin tuttavalta jäätilannetta ja hän oli käynyt alueella kairailemassa ja oli itsekin yllättynyt, kun jää oli ollut niin hyvä. En meinannut edes uskoa sanomalehtien pelottelun jälkeen, että jää kestää, mutta päätimme lähteä katsomaan tilanteen itse.

Hämärän rajamailla

Menimme jäälle Päivärannasta ja jää oli kauttaaltaan kovaa, alla 5-7cm teräsjäätä ja sen päällä vielä kymmenisen senttiä kovaa jäätä. Ihan uskomatonta, kuinka paljon jäiden paksuudet vaihtelevat. Tottakai Kallavesi on tosi iso vesistö ja tarkkana täytyy varmasti olla, mutta tuolla alueella jää kyllä kesti. Sen todisti joku pappa moottorikelkkansa kanssa ?

Teräsjäätä ihan mukavasti

Jäällä oli hyvä liikkua ja kairasimme paljon, jotta näimme koko ajan jään paksuuden. Viime vuonna sama kalapikka antoi hyvin kalaa alkutalvesta ja tottakai odotukset olivat korkealla. Savustin oli lähestulkoon jo lämpenemässä, enää tarvitsi vain nostella körmyahvenet ahkioon.

Mutta niin vain päivän kuluessa tiputtiin taas maan jään pinnalle. Liian hyvinhän se kausi olisi alkanutkin, jos olisin ihan syömään päässyt ?

Tämmöinen pilkkireissu tällä kertaa

Viikonloppuna päätettiin ratsata paikka vielä uudestaan. Kyllä ahvenille jossain vaiheessa tulee nälkä ja jos olemme heti niiden herättyä odottamassa tasureinemme niiden yläpuolella, ehkä ne puraisevat.

Pilkkopimeässä avannolla istuessa mietin, että tulikohan lähdettyä vähän liian aikaisin. Auringonnousuun oli kaksi tuntia aikaa ja ainoa mitä jäällä näkyi, oli kaksi kirkasta luotaimen näyttöä. Muuten oli ihan pimeää. Aika kului ja aamu valkeni ilman minkäänlaisia tapahtumia. Myönnettävä oli, että olimme vähän liian ajoissa ?

Oltiin ainakin ensimmäisiä jäällä

Nappaako aikainen lintu madon?

Kymmeneltä ahven alkoi syömään ja minuutti yli kymmenen se oli kylläinen. Selvä ja kiitos. Yksi 200g ahven. Siinäpä oli sitten mukava kalastella loppupäivä tyhjää. Yksi huonoimmista reissuista ikinä kalan syönnin suhteen, ahvenia ei edes näkynyt missään.

Käytiin samalla paikalla vielä tänään, vaikka keli ei ollut mikään pilkkijän unelmakeli. Pakkasta oli kahdeksan astetta, mikä ei oikeasti ole yhtään paha, paitsi jos lisäksi on hirveä tuuli. Ja tänään oli! Sää tuntui kuin -15C. Onneksi osasin varautua ja paksun pilkkihaalarin alla oli kolme merinovillakerrastoa, Ursuitin välikuivapuku ja fleecekerrasto. Ja vaikka kävelin kuin Michelinukko, sentään pysyin lämpöisenä koko päivän.

Ja tosi hyvä juttu oli se, että kala ei syönyt. Eivät sormet nimittäin olisi kestäneet kylmien kalojen käsittelyä. Nyt saatiin istua ihan rauhassa rukkaset käsissä sormet lämpöisinä avannoilla ja tuijotella luotaimen näyttöä. Tiedä minkä flunssan olisin saanut, jos kalaa olisi tullut, eihän niitä olisi pystynyt nostelemaan. Noh, ehkä tuossa oli vähän sarkasmia mukana. Tosiaan kala jatkaa dieettiään ja päivän saldona muutama ahven. Elän kuitenkin toivossa, että syönti virkistyy ☺️

Kuoretta välivedessä, mutta petokalat hukassa

Kukkokala söi ison tasurin

Ja vielä perä edellä, kyllä oli nälkäinen ahven!

Tilasin Väänäsen Jounilta Sukeltaja-morreja ja ne ovat sen verran isoja, että toimivat myös mikrojigin pyrstöllä. Tänään ei sormet olisi kestäneet toukkia käsitellä, joten pieni Peter Lahden Core Shad toimii hyvin Sukeltajan häntänä :) Pienten kalojen tärppejä tuli paljon ja lopulta jigi oli järsitty kokonaan. Uskon kyllä, että tämä viritys on hyvä isolle ahvenelle ja aion kokeilla sitä heti, kun niitä isoja ahvenia löydän. Toivottavasti vielä tänä talvena =D

Iso Sukeltaja on monikäyttöinen

Päivän isoin ahven iski Kalarosvon kuoreeseen, eipä tämä ahven vielä koolla ollut pilattu, mutta suunta on ylöspäin

Olen saanut paljon yksitysiviestejä kaikuluotaimen asetuksista, selvästi pilkkiluotaimet alkavat olla arkipäivää pilkkijöiden keskuudessa. Kirjoitin viime talvena blogiin sekä HOOK-5 luotaimen esittelyn että HOOK-5 luotaimen asetuksista, linkeistä löytyy hyödyllistä tietoa pilkkiluotaimista ja niiden käytöstä =)

Rantamäen Manu oli taas tehnyt aivan uskomattoman hienon tasurin, kylläpä on hienot värit :) Kiitos Manu!

Syksy on ollut ennätyssateinen, mutta onneksi sateet ovat ajoittuneet enemmän arkipäiville ja viikonloput on menty kuivemmissa olosuhteissa. Lauantaiksi oli luvattu huippuhyvää syyskeliä, joten sellaiset päivät on aina hyödynnettävä kalastukseen. Sunnuntain sääennuste näyttikin sitten jo märkää ja tuulista keliä.

Kävin pari kertaa Melavedellä ja Karhonvedellä vähän aikaa sitten ja huomasin järvien potentiaalin ison ahvenen kalastuksessa. Siellä olisi tarjolla tosi hyviä raitapaitoja, kunhan vaan oppisi järvien metkut. Päätimme lähteä lauantaipäiväksi selvittämään Riistaveden ahventen arvoitusta.

Keskikesällä auringon noususta aurigon laskuun kalastaminen on kova urakka, mutta nyt syksyllä nousun ja laskun väli ei meinaa edes riittää kalastamiseen, päivä kuluu niin nopeasti. Aamulla ei pääse järvelle ennen kuin päivä on valjennut ja alkuillasta taas joutuu kyttäämään kelloa, jotta ehtii valoisan aikaan rantaan. Kuka muka ehtii kymmenessä tunnissa edes kalastaa? ?

Oltiin Melavedellä pelipaikoilla lauantaina yhdeksän maissa. Jori kertoi viime viikonloppuna, että järvet (Mela- ja Karhonvesi) ovat siitä erikoisia, että siellä on aina kalaa, mutta kala ei aina syö. Se siis poikkeaa paljon esimerkiksi Kallavedestä, joka monesti on ihan tyhjä. Ihmettelin järvien luonnetta ja ajattelin, että jos minä kalaa sieltä löydän, niin kyllä minä jollain ilveellä saan ne myös jigiin haksahtamaan.

Yksi Karhonveden saarista =D (Kuvakaappaus: Navionics Boating app)

Kaikuluotain piirsi kalaa röykkiöittäin joka paikkaan ja pakko oli jossain vaiheessa perua puheitaan. Vaikka uitti mitä jigejä ja luki loitsuja, niin kalat eivät kiinnostuneet vieheistä alkuunkaan. En ole koskaan edes nähnyt kaikuluotaimessa sellaisia kalamassoja, mitä Melavedellä ja Karhonvedellä lauantaina. Toisaalta petokaloilla oli myös ravintokalaa tarjolla ihan älyttömän paljon, voi olla että mauton kumiluttero ei voittanut mehevää, aitoa ja eloisaa muikkua tai kuoretta.

Sama tapahtuma sekä alasluotauksessa että perinteisessä 2D-näkymässä, parven alla vähän parempi kala kyttäämässä

Myös tässä sama tilanne molemmissa luotaimissa, en saanut edes tärppejä näiltä kalapaikoilta =)

Sain testiin Crazy Fish jigejä ja ensimmäisen käyttökerran perusteella jigit tulevat olemaan aktiivisessa käytössä myös tulevilla reissuilla. Kalat olivat ronkeleina, mutta Crazy Fish toimi siitä huolimatta. Luulen, että jigipäillä ja jigien kiinnityksellä oli suuri merkitys, sillä kiinnityksen ansiosta jigien uinti oli tosi eläväistä.

Crazy Fishin kelluva Polaris-jigi

Ahvenparvet olivat livakkaliikkeisiä ja montaa kalaa ei parvesta ehtinyt aina kerralla napsimaan. Kuhia näkyi luotaimessa myös paljon ja haastavalla otilla olivat nekin. Juha sai päivän isoimman ja se oli 54cm.

Polaris maistui ahvenille

Päivän kaikki ahvenet tulivat Crazy Fish jigeillä

Iltapäivällä kokonaissaldo oli aika vähäinen ja kellokin alkoi jo lähentelemään puolta viittä. Pian pitäisi alkaa valmistautumaan rantaan lähtöön, mutta ajoin vielä huvikseen yhden aiemmin päivällä luodatun paikan läpi. Silmät muuttuivat lautasiksi, kun huomasin viistoluotauskuvassa isojen ahventen parven. Juuri sellaisia parvia olen yrittänyt koko kesän bongata ja ne kerrat, jolloin sellaisen olen ylipäätään nähnyt, voi laskea yhden käden sormilla.

Kyllä viistokaikuluotaimella on suuri merkitys, kun etsitään aktiivisia ahvenparvia. Parvet ovat pienellä alueella, joten täytyisi olla hyvä tuuri, että sellaisen yli sattuisi ajamaan. Viistoluotaimesta ne saa bongattua kymmenien metrien päästäkin.

Siinä se nyt oli: isojen ahventen parvi <3

Ja tiedättekö mitä? Näin niillä lautasen kokoisilla silmilläni vielä toisenkin samanlaisen parven, sen jälkeen tuli kiire heittää ankkuri. Olin tosi täpinöissäni ja noin aktiivisten kalojen parvista saisi varmasti isoja ahvenia, jos vaan ankkurointi onnistuisi, eivätkä parvet ehtisi katoamaan sitä ennen.

Kerrankin napakymppi ankkuroinnin suhteen ja kalaa alkoi nousemaan veneeseen. Yksikään kaloista ei ollut alle 30 senttinen ja pistimme kaloja sumppuun odottamaan.

Puolitoista tuntia ennen auringon laskua kalat aktivoituivat

Yhdessä vaiheessa päätin testata ravun muotoista Crazy Fish jigiä. Olin hieman epäluuloinen, kun en todellakaan tiedä syövätkö kalat täällä Pohjois-Savon järvillä rapuja? Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä, koska kalat tärppäävät oikeastaan mihin vieheeseen vaan, kunhan väri ja uinti miellyttävät.

Maistuisikohan tämän näköinen jigi ahvenille?

Olimme saaneet ahvenia heittämällä, mutta näin, että myös veneen alla oli kaloja. Laitoin ravun tositoimiin vertikaalijigaten ja se aiheutti välittömästi ihan uskomattoman reaktion kaloissa. Pohjasta ponkaisi isojen keltaisten viivojen sarja kohti laskeutuvaa rapua. Yksi kala tärppäsi ja ul-vapa roikkui enää puoliksi kädessä. Huusin Juhalle, että äkkiä haavi. Pelkäsin, että kala irtoaa, kun tärppi oli niin kova ja vapa lähes tippui kädestä järveen.

Juha kurotti haavilla kohti veden pintaa ja minä sain kelattua kalan haaviin. Vasta kun kala oli havaksen turvallisemmalla puolella, tajusin, että sehän oli todella hyvän kokoinen ahven. Jäin vaan miettimään, että miten järkyttävän isoja ne muut keltaiset viivat olivat…

39cm ahven Crazy Fish Nimble-jigillä, aikamoista =)

Ei muuten irtoa koukku!

Rapu on jigikoukussa ihan erilaisella kiinnityssysteemillä, mitä olen tottunut jigikalastuksessa normaalisti käyttämään. Loppuillan käytin vaan enää tuota yhtä jigiä ja todella hyvin pysyivät kalat kiinni tuolla systeemillä. Aion kyllä jatkossakin koukuttaa ainakin isommat jigit noin, täytyy perehtyä voiko ihan normijigejäkin kiinnittää tuohon koukkuun, vai vaatiiko jigi loven selkään.

Tämän rigaustyylin aion ottaa käyttöön!

Ahventen hurja syönti kesti tunnin ja lopulta rankan päivän jälkeen päätimme vapauttaa kaikki ahvenet sumpusta. Kuka jaksaa enää perata kaloja, kun kädet maitohapoilla on niitä tunti nosteltu ;) Kalat jatkavat uimistaan ja joku päivä menen taas rapuherran kanssa heidän oveaan koputtelemaan, sillä tiedän missä ne asuvat =)

Hymy korvissa ajeltiin rantaan. Vaikea päivä, mutta onneksi löydettiin nälkäiset ahvenet ennen auringon laskua. Päivän suurin ahven oli minun ennätysahven avovesikaudelta ☺️

Rannassa juuri ennen pimeää

Sunnuntain sääennuste ei mieltä lämmittänyt. Tuulta luvattiin 5-6m/s ja lisäksi päivällä saapuisivat kovat sateet. Me haluttiin tehdä kuitenkin edes pikapisto järvelle, joten kartan perusteella Ala-Ruokovesi näytti suojaisalta paikalta kalastaa itätuulen puhaltaessa.

Veneranta ei ollut “ihan” ydinkeskustassa ;)

Laskettiin vene Hirvilahdesta ja varustauduttiin päivään sadevaatteilla. Aikomus oli lähteä järveltä pois, kun kovat sateet saapuvat.

Rannassa ei ollut betonista luiskaa, mutta hyvin onnistui veneen lasku ja nosto silti

Päivä alkoi lupaavasti. Aloitin rapujigillä ja ensimmäisellä heitolla sain ihan ok-kokoisen ahvenen. No niin, toimiihan se rapu täälläkin.

Apua apua ahven söi rapua

Tavoitekalana oli ahven ja kyllä taas lauantai ja sunnuntai poikkesivat toisistaan ihan täysin. Mela- ja Karhonvedellä saatiin huippusaalis ja Ala-Ruokovedellä emme edes nähneet ahvenparvia luotaimessa.

Kierrettiin järvi kutakuinkin ympäri ja luotain ei piirtänyt ensimmäistäkään parvea! Kuhia kyllä oli joka penkassa ja jopa ihan mattoina välillä. Ja kuhat olivat yllättävän matalassa, 6-8 metrissä. Mutta kun me ei haluttu kuhia, vaan oltiin lauantain ansiosta vasta päästy vauhtiin raitapaitojen narrauksessa, joten haluttiin hioa meidän ahvenen kalastustaitoja.

Ala-Ruokovedellä tuli sama fiilis, kuin Suvaksella viime sunnuntaina. Onko nyt kyse päivästä, voiko ahvenilla olla sunnuntaisin lepopäivä? Vai onko kyse minusta? Luotaimia en voi syyttää, kun ne piirsivät niin hienosti ahvenia lauantaina. En ymmärrä, että mikä mättää.

Sääennusteen lupaamat sateet eivät tulleet koskaan ja jopa aurinko pilkahteli välillä. Toisaalta lopputuloksen kannalta sateilla ei ollut mitään merkitystä, yhtään enempää ei olisi ahvenia saatu, vaikka sade olisi saapunut klo 12. Päivä meni kartan piirtelyksi.

Kohta sataa. Tai sitten ei.

Päivä on lyhentynyt huimasti niistä keskikesän päivistä ja sehän tarkoittaa sitä, että avovesikausi alkaa pikkuhiljaa lähenemään loppuaan. Mutta eipä hätiä mitiä, sillä mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, syksyn jälkeen tulee talvi. Ja kala syö myös talvella, vaikka kalastustyyli onkin hieman erilainen. Alutroll vaihtuu Lynkkikseen :)

Tilasin Joensuun Tommilta hieman täydennystä omaan tasurivarastoon ja joka kerta, kun saan uuden Kalarosvon käteeni, vietän hiljaisen hetken ihastellen tasurin ulkonäköä. Se on uskomatonta, että miten joillekin ihmisille on suotu sellaiset kädentaidot. Välillä tuntuu, että jokainen tasuri kuuluisi vitriiniin, kun ne ovat uniikkeja taideteoksia, mutta toisaalta silloin ne eivät pääsisi tekemään sitä, mihin ne ovat luotuja, eli rosvoamaan kaloja.

Kalarosvon pystyperät odottavat pakkasia

Pieni ihminen ei edes ymmärrä, että kuinka monimutkaista yhden tasurin valmistaminen on. Kurkkasin Kalarosvon Facebook-sivuja, jonne Tommi oli laittanut valokuvan kuoreen nahkasta. Olen lähes sanaton, kun mietin miten paljon työvaiheita tuollainen taideteos vaatii alkaen siitä kuoreen nylkemisestä. Jokainen tasuri kyllä näyttääkin siltä, että missään työvaiheessa ei ole oiottu, vaan kaikki on tehty millilleen juuri niin kuin pitää.

Jos vielä yksityiskohtaisempi kuvaus Kalarosvojen valmistuksesta kiinnostaa, niin käykää lukemassa viime vuoden puolella tekemäni kirjoitus. Linkki.

Kuoreen nahka (Kuva: Tommi Joensuu, Kalarosvon Facebook-sivu)

Tasureiden väritykset ovat aina sellaisia, että valokuvista on mahdotonta nähdä kaikkea, joten Tommi kertoi mitä kaikkea hän näille luomuksille teki ennen lopullista ulkonäköä.

”Kuoreen nahkainen. Nahkat on nyljetty 9cm kaloista, joten suomukuvio on mitoissaan. Nahkan osalta metalli paistaa läpi ja antaa kirkkautta. Parilla erivärisellä efektiraidalla. Vatsapuoli hyväksi havaittu vaalean keltainen höystettynä kullalla ja uv:lla. Selkäpuolella vihreä pigmentti, joka vaihtelee valon mukaan limen vihreästä kupariin. Perushöylä kaikkiin kuorepitoisiin vesiin.”

”Fish me luckissa on salakan nahka. Perä ja vatsa fluorioranssi maustettuna purplella. Selässä ja kyljessä musta rasteri. Päässä pohjalla kupari ja sininen pigmentti.”

”Salakassa on mustalla pohjalla siniseen taittava pigmentti (kahta eri sinistä). Kylki kirkasta salakan nahkaa aidolla kylkiviivalla. Vatsa metallivalkoinen, jossa hyppynen harmaan sinistä pigmenttiä. Pää sinertävä asemusta. Muikkupitoisiin vesiin ja usein myös silloin, kun muut eivät kelpaa. Varovainenkin kala kelpuuttaa.”

Kiitos Tommille jälleen kerran =)

Jos Pohjois-Savosta pitäisi nimetä yksi lempijärvi, se olisi Unnukka. Emme ole käyneet siellä kovinkaan montaa kertaa, mutta silti se kiilasi suosikkijärvilistan kärkeen jo ensimmäisen reissun perusteella. Kuinka siellä voikin olla niin paljon kalaa?

Luin joskus jostain lauseen, että järvien pinta-alasta 90% on “tyhjää” ja kalat oleskelevat sillä kymmenen prosentin alueella. Ihan järkeenkäypää, paitsi Kallavedessä joskus tuntuu, että 99,9% on tyhjää ja töitä joutuu tekemään ihan tosissaan, jos haluaa elonmerkkejä pohjasta löytää. Onkohan Ahdilla mennyt Unnukan luvut sekaisin, kun siellä tyhjiä alueita on niin harvakseltaan. Aivan kuin se 90/10 suhde olisi mennyt väärinpäin.

Kirjoitan tätä blogitekstiä lauantaina iltapäivällä. Juuri nyt meidän piti olla kalassa, mutta keli on ollut aamusta asti tosi epävakainen ja ennuste jatkuu samanlaisena iltaan asti. Harmittaa tosi paljon, mutta ei kalastuksesta tule mitään liian kovalla tuulella. Ja kun se huono keli ei rajoitu pelkästään tuuleen, vaan Itä-Suomen päällä on joku ihmeellinen märkä läntti. Monesti myös kalan syönti on heikkoa, jos myrskyää liikaa. Tai ei kai tuota ihan myrskyksi voi vielä luokitella, mutta ei se mikään unelmien kalakelikään ole.

Kuvakaappaukset: ilmatieteenlaitos.fi

Onneksi eilen oli kuitenkin mukava ja pitkä päivä järvellä. Emme olleet käyneet uudella veneellä vielä muualla, kuin Kallavedellä, joten Alutroll pääsi maakuntamatkailulle Leppävirralle asti. Ihastun veneeseen joka päivä lisää, sillä se on niin hyvä kalastusvene, ja parasta on, kun siinä mahtuu kaksi aikuista kalastamaan ruhtinaallisen hyvin. Veneellä on myös uskomattoman hyvä ajaa, eilen alkuillasta aallokkoa ei ollut oikeastaan enää ollenkaan ja vene meni järven pinnalla niin tasaisesti ja pehmeästi, että tuntui kuin olisi tiellä ajanut.

Eilen oli siitä erikoinen kalareissu, että suurin osa saamistani kaloista oli ahvenia. Sain lisäksi vain yhden alamittakuhan ja pienen hauen. Päivän aikana veneessä kävi yhteensä noin 50 ahventa ja keskikoko oli ihan ok. Savupönttöön ei kuitenkaan kelpuuteta “ihan ok”-kokoisia raitapaitoja, joten edelleenkään en päässyt savustamaan ahvenia, vaikka koko kesän olen sitä kieli pitkällä odottanut. Täytyykö tässä alkaa vähän laskemaan savuahvenen alamittaa vai luotanko siihen, että puolen kilon kölliköitä löytyy pöntöllinen joltain syksyn reissulta…

Ahvenen kalastus on kivaa :)

Luotain piirtää Unnukalla aina tosi hyvin kaloja pohjaan. Eilen kyllä ihmettelin, kun kuhia ei näkynyt oikeastaan ollenkaan. Ahvenia taas näkyi, mutta niiden koko oli pienehköä ja ne olivat aika levällään. Meillä on Unnukalla yksi tuttu iso patti, jonka ympäristöstä on joka kerta parhaat kalat löytyneet. Eilenkin hangattiin paikkaa yli kolme tuntia ja kalaa oli tosi suurella alueella. Iltapäivällä oli kova tuuli ja ankkurointi kalojen lähelle hankalaa. Tuurillaan kuitenkin pari ankkuripaikkaa sattui ihan kohdilleen ja niistä napsittiin kaloja veneeseen.

Kyllä on hymy herkässä, kun lempparikaloja nousee veneeseen

Vapautettiin kalat sitä mukaa, kun niitä tuli. Kalojen keskikoko oli varmaan 30cm, mutta Unnukan ahvenet ovat pitkiä ja laihoja, joten ei 30cm ahvenessa ole vielä tarpeeksi syömistä.

Aika ottihalutonta porukkaa

Veneen perässä mahtuu vertikaalijigaamaan kahdestaan ja molempien jigit näkyy luotaimessa

Yhdessä vaiheessa ilmoille lenteli muutama kirosana, sillä karkuutin ison vertsuahvenen omaa hölmöyttäni. Olen kalastanut UL-vehkeillä tänä kesänä aika paljon ja nostellut fluoroperukesiimasta jopa isoja kuhia veneeseen. Eilen vaihdoin Lunkerin v-pyrstöisen jigin siiman päähän ja se aiheutti välittömästi oudon syöntireaktion pohjassa. Useampi tosi hyvän kokoinen ahven lähti laskeutuvaa jigiä kohti ja yksi niistä tärppäsi. Kelasin kalan pintaan ja se jytisteli mukavasti siiman päässä. Kala lähti uimaan veneen alle, mutta sain sen kelattua takaisin veneen vierelle.

Otin perukesiimasta kiinni ja haukoin jo henkeäni, että nyt on iso ahven! Nostin kalan ilmaan ja siinä samassa kala päätti näyttää hienot tanssimuuvit ja pyöräytti itsensä irti jigistä. Ärsytti. Tiesin, että karkuutuksen syy oli minussa, mutta silti olisin halunnut syyttää siitä muita. Sen kerran kun on tosi hyvä kala siiman päässä, niin teen hölmön virheen. Virhe olisi vältetty viidellä kirjaimella, olisi tarvinnut vaan sanoa ääneen sana HAAVI ja Juha olisi koukannut kalan kyytiin.

Joskus talvella olen huomannut tuon saman syönti-ilmiön, kun olen pudottanut avannosta uuden tasurin, niin pohjasta on ponkaissut useampi iso kala vastaan. Harmittaa vieläkin se kala, vaikka hieman sen tapahtuman jälkeen sain toisen ihan hyvänkokoisen ahvenen, joka hieman lievensi harmitusta. Ylös noussut oli minun kesän suurin ahven ja oikeastaan se sivusi minun kesäahven enkkaa, joka on 37cm.

Kesäenkka 37cm

Lunker City maistui

Laitoin kalan odottamaan “sumppuun” eli bracketiin, jos ylös olisi tullut muutama samankokoinen savukala lisää. Hiljaista kuitenkin oli ja se oli sen kolmeseiskan onni, sillä lopulta kesän isoin ahven pääsi jatkamaan eloaan.

Eilen jigeissä ei ollut mitään tiettyä mallia, joka olisi toiminut muita paremmin, vaan usempi merkki ja koko toimi. Perinteinen Savage Gearin Bleak Paddle Tail toimii lähes aina ja se antoi eilenkin kalaa, mutta myös Lunker City, Lucky John ja Peter Lahden Core Shad antoivat kalaa. Ei siis ollut mitään punaista lankaa, jonka perusteella jigejä olisi voinut valita, vaan kalat olivat oikukkaita ja niillä oli huono ruokahalu. Ne halusivat kaikkea, mutta vähän.

Pitkä ja hoikka kesäpoika

Luycky Johnia revittiin niin paljon, että pyrstökin hävisi

Menomatkalla Leppävirralle juteltiin, että voisi ottaa muutaman ruokakuhan ja kotoa oltiin otettu kylmälaukkukin mukaan. Unnukalla on paljon kuhaa ja harva kalastaja siellä jää ilman mittakaloja, mutta kaksi nyt ainakin todistetusti jäi eilen ilman mittakuhia.

Missähän kuhat muuten piileksivät nyt? Toisaalta ahvenhan meillä on tavoitekalana, joten ei eilinen mennyt mitenkään penkin alle, vaikka tyhjin käsin kotiin tultiin. Oletteko muut huomanneet, että kuha olisi nyt viime aikoina hävinnyt perinteisiltä paikoilta?

Kala muka syö sateella? Höpö höpö sanon minä.

Eikä syönyt sateen jälkeenkään :)

Minulla oli vajaa pari viikkoa sitten nimipäivä ja en ole koskaan saanut yhtä hienoa lahjaa, kuin silloin. Tommi lähetti minulle tosi hienon Kalarosvon pystypyrstön. Värit ovat hempeät ja tasuri tosi sievä, mutta pinnan alla se on varmasti kunnon pahis eli kalarosvo ? Kiitos Tommi!

Sama tasuri eri suunnista kuvattuna

Niin taisi käydä, että tänään taapersin tämän kevään viimeisen kerran jäältä pois. Kausi oli ihanan pitkä ja koska ehdittiin jo viime vuoden puolella pilkkimään viikkokausia, kalastuspäiviä kertyi talven aikana kahdeksankymmentä. Saalismäärät käyntikertoihin nähden olivat aika heikot, mutta oppia tuli siitäkin edestä.

Kävin viime viikolla kaverin kanssa kalassa Siilinjärven puolella. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja hyödynnettiin auringonnousun aika, mutta kuten arvata saattaa, ei siitä mitään hyötyä ollut. Tänä talvena auringonnousu ei ole aktivoinut kaloja ollenkaan, liekö ovat aamu-unisia. Monesti kala on alkanut syömään vasta tunti pari auringonnousun jälkeen.

Heti aamusta pelipaikoilla

Hiljaista oli luotaimen näytössä ja ensimmäistä tapahtumaa sai odottaa kymmeneen saakka. Sen tapahtuman muistankin pitkän aikaa, mutta en niinkään hyvällä tavalla. Voi voi, se päivä oli epäonnea täynnä, vaikka ei ollut edes perjantai kolmastoista.

Huomasin luotaimesta, kun ihan jäänkannen alla ui hyvänkokoinen kala. Morrittelin juuri ahvenia pohjasta, joten kelasin morrin nopeasti jään alle. Kala oli jo painumassa alaspäin, kunnes huomasi minun morrin ilmestyneen yläpuolelleen.

Värisytin morria kevyesti ylöspäin ja kalahan kiinnostui siitä. Pian siimassa tuntui järkyttävä paino ja säikähdin, kun kala tärppäsi niin nopeasti. Kala oli ISO ja mietin koko ajan onko se ahven, siika vai hauki. Kalan potkut tuntuivat erikoisilta eikä se jumpsuttanut kuten hauki. Morri olisi siis ehkä turvassa, sillä siimassa ei tietenkään ollut peruketta.

Yleensä siiat uivat lähellä jään kantta, joten todennäköisin vaihtoehto kalalle oli jättimäinen siika. Nousin seisomaan ja annoin kalalle siimaa pariin otteeseen. Pelotti ihan kauheasti ja olin varma, että siima ei kestä sen kokoisen kalan painoa. Anna nyt Ahti tämä kala näytille, on oma ennätys aivan varmasti.

Kohta siima löystyi ja samassa kuului muutama kirosana. Oliko se sittenkin hauki, joka katkoi siiman? Nostin lopun siiman ylös ja jaahas, morrin koukku poikki. Voi saakeli tai joku vielä rumempi sana. Harmitti niin paljon, sillä kala oli ihan hirvittävän iso.

Siima kesti, mutta morri ei

Tuosta järvestähän on nettitietojen (SKES.fi) mukaan saatu Suomen suurin siika vuonna 1913 ja siialla oli ollut painoa 10kg. Harmi juttu, että en itse päässyt ennätysrekistereihin sillä vähintään 11kg siialla, joka karkasi ;)

Mökötin omissa oloissani tunnin ja mietin vain kalan kokoa. Olisin niin paljon halunnut nähdä sen kalan, olisihan se ollut kommee :)

Nätti keli lohdutti mököttäjää

Tuttavilla on kätevä kulkupeli =)

Ahvenet eivät olleet syönnillään ja sain päivän aikana vain muutamia alle parisatasia. Yhdessä vaiheessa huomasin taas jään kannen alla viivan ja nostin heti morrin kalan yläpuolelle. Kala tärppäsi ja jäälle nousi pieni siika, joten sen jälkeen en epäillyt enää hetkeäkään, etteikö karannut kalakin olisi ollut siika.

Näitä ui jään kannen alla

Epäonni ei jättänyt minua rauhaan, vaan koin tasurimenetyksen. Tai oikeastaan se oli puolikas menetys, mutta joka tapauksessa huono karma vainoaa minua Kalapelen tasureiden kanssa. En ole kehdannut Leinon Pekallekaan kertoa, että yksi Nulikkaparka vaurioitui.

Oikeastaan syytän siitä isokenkäistä kaveriani, joka tuli ihastelemaan viereeni hienoa Nulikkaa. Hän pyöritteli sitä käsissään ja kehui värejä. Sitten hän astui epähuomiossa sen päälle! Perälevy irti ja minä mökötin taas tunnin. Mitähän seuraavaksi? Noh, odottakaapas niin kerron.

Monissa paikoissa siioissa on vähintäänkin lokkilapamato, mutta lisäksi saattaa olla myös haukimato, joten ihan mielenkiinnosta otin pienen siian mukaani, jotta pystyisin kotona tutkimaan sen sisukset.

Irrotin kaiken mahdollisen suolistosta lähtien siian mahasta ja laitoin sanomalehden päälle. Tutkin kumihanskat kädessä “osia”, ja löysin lokkilapamadon aiheuttamia rakkuloita ja myös pitkiä valkoisia lokkilapamatoja. En vielä päässyt siihen asti, että olisin tutkinut lihan kuntoa ja mahdollista haukimatoa, sillä puhelin soi.

Olin hetken puhelimessa ja palasin tutkimaan siian kuvottavaa mahan sisältöä. Huomasin, että yksi kissa oli kadonnut, samoin sanomalehden päällinen oli tyhjä. Voi piip! Huusin kissaa ja lopulta löysin sen kylpyhuoneesta, jossa ihana kisuliini juuri lopetteli ruokailuaan. Sinne upposi lokkilapamato ja kaikki muukin lehden päällä ollut. Sen jälkeen apteekkikeikka ja matolääkitys kissoille. Ehkä olikin ihan hyvä, että se jättisiika karkasi, sillä sen mahassa niitä matoja vasta olisi ollutkin.

Bellan mielestä siika oli maukasta madoista huolimatta

Käytiin perjantaina Pohjois-Kallavedellä, vaikka alunperin oli tarkoitus lähteä Etelä-Kallavedelle Pääsiäisen ahvenpaikalle. Vaihdoimme kuitenkin suunnitelman, sillä iltapäivän keliennuste näytti niin huonolta. Suunnaksi valikoitui siis Haminalahti ja rannan läheisyydessä olevat kalapaikat.

Katson ennusteen yleensä aina Ilmatieteenlaitoksen sivuilta, mutta perjantaina vilkaisin huvikseen myös Forecan. Kuinka voikin ennusteet poiketa niin paljon toisistaan? Forecan mukaan sadetta ei ollut luvassa ollenkaan, kun taas Ilmatieteenlaitos varoitteli koko iltapäivän kestävistä sateista.

Ota siitä sitten selvää (lähde: foreca.fi ja ilmatieteenlaitos.fi)

Kala söi huonosti. Olen nyt viime reissuilla sortunut morritteluun, sillä tasurit eivät saa aikaan mitään elämää jään alla. Pieniä ahvenia nousi morrilla muutamia, mutta tarve oli isommille. Etsin ahkerasti eri syvyyksiä, mutta tulosta ei tullut. Välillä kokeilin tasureitakin, mutta joka paikka vaikutti tyhjältä. Meillä oli Juhan kanssa välimatkaa useampi sata metriä ja Juha pisti minulle viestin. Viestissä luki, että hän oli saanut Kalarosvon tervaselkäisellä tasurilla hyvänkokoisen kalan nousun näyttöön.

Itse en ollut tervaselkäväriä vielä kokeillut, joten pistin sen heti uimaan. Kymmenen sekunnin päästä minulla oli ensimmäinen filekala jäällä. Oho, aika tehokas! Nyt löytyi oikea väri, tästäkö alkaa ruokakalojen kerääminen. Ei alkanut. Yhden kerran se tervis toimi, mutta sen jälkeen ei tullut enää yhtään nousua.

Päivän isoin ahven

Kaksi minuuttia vaille kaksitoista alkoi sataa lunta. Peukutin ilmatieteenlaitosta, he veivät tämän päivän skaban. Minuutti yli kahdentoista lumisade loppui ja pian paistoi aurinko. Otetaanpas peukutukset pois, päivä ei olekaan vielä ohi.

Puolen tunnin päästä tuli raekuuro ja ei aikaakaan, kun pilven raosta pilkotti taas aurinko. Ihan ihme keli! Ja kohta satoi taas kaatamalla vettä ja juuri kun meinasimme pakata tavarat, aurinko paistoi jo täyttä häkää taivaalla. En osaa sanoa, kumpiko ennuste piti paremmin paikkansa, ehkä noiden kahden kannattaisi yhdistää voimansa, sillä kummankin ennusteessa oli jotain oikein ;)

Rivi avantoja syvästä matalaan, ei tuloksia

Välillä paistoi

Välillä satoi

Ehkä alla olevaan panoraamakuvaan pystyy tiivistämään sekä Forecan että Ilmatieteenlaitoksen ennusteet, toinen sanoo, että paistaa ja toinen sanoo, että sataa =)

Riita poikki, paistaa ja sataa yhtä aikaa :)

Kala söi koko päivän huonosti, mutta muutama ruokakala saatiin kuitenkin mukaan.

Eilen oli vuorossa Pääsiäisen ahvenpaikka Etelä-Kallavedellä. Juha karkuutti siellä viime viikonloppuna ison ahvenen ja suuntasimme heti aamusta samalle paikalle. Juha löysi vielä saman avannonkin, jossa kala karkasi.

Eilen oli nätti aamu

Juhan avannossa näkyi heti elämää ja siellä oli pikkukalaa pohjassa. Aivan kuten silloinkin, kun jättiahven oli karannut. Minä tein Juhan avannon ympärille reikiä ja kaikki olivat tyhjiä. Mikä lie taika-avanto se Juhan avanto, kun ainoastaan siellä oli elämää.

Juha kysyi, että saako lainata minun morrionkea nopeasti, kun hän haluaisi aktivoida pikkukaloja, sillä tasuri ei kiinnostanut kaloja ollenkaan. Annoin morriongen hänelle hetkeksi ja ihan hyvin se morri ja toukka -yhdistelmä kaloja aktivoi, sillä melkein heti jäälle nousi 700g ahven. Vai semmoisia pikkukaloja…

Minun oma avanto oli kolmen metrin päässä ja tottakai morrittelu alkoi kiinnostamaan minuakin. Sain ongen lainasta takaisin ja ajattelin saavani hyviä köllikkäahvenia itsekin. Vielä mitä, onnistuin kalastamaan vain särkiä ja kukkokaloja, vaikka ihan vieressä oli ison ahvenen paikka. Miksi ette isot kalat ole koskaan minun avannon alla?

Päivä oli minun osaltani heikko, loppujen lopuksi sain joitain ruokakaloja morrilla, mutta tasuriin en saanut päivän aikana hipuakaan. Juha taas sai ihan hyvin ruokakalaa sen seiskasatasen lisäksi ja hän sai jopa tasurillakin muutaman.

Eilen aamulla vielä ajattelin, että kausi loppuisi eiliseen ja siksi odotukset päivälle olivat kovat. Päivän päätteeksi päätin, että sunnuntaina on vielä pakko käydä kokeilemassa ahvenpaikkaa, sillä lauantain saldo oli niin heikko. En halunnut lopettaa pilkkikautta sären hajuisilla käsillä, vaan paljon kivempi olisi lopettaa ison ahvenen tuoksuisilla käsillä.

Tänään lähdin aivan yksikseni pilkille ja olin jäällä vähän ennen seitsemää. Suuntasin toiveikkaana suoraan Juhan taika-avannolle ja puoli tuntia tuijotin tyhjää reikää. Ei ollut taikuutta ilmassa eikä vedessäkään. Aloin etsimään syövää kalaa, mutta joka paikka vaikutti tyhjältä.

Ei kun menoks!

Keli oli loistava ja ahkiossa olisi ollut tilaa monelle kilolle kalaa, mutta minä en vaan löytänyt niitä. Takana on pitkä talvi ja paljon pilkkimistä, mutta edelleenkään en tiedä, milloin ja missä ahven syö.

Jos avanto on tyhjä, tarkoittaako se sitä, että kala jurottaa pohjassa suu supussa, eikä sillä ole nälkä? Vai tarkoittaako se sitä, että kala ei oikeasti olekaan siellä, vaan se on saalistusreissulla jossain ihan muualla?

Monesti tuijotan tyhjää luotaimen näyttöä ja olen sitä mieltä, että kala ei syö. Todellisuudessa se voi olla kunnon syömäkarkeloissa sadan metrin päässä ja pistää muikkua tai kuoretta kitusiinsa minkä ehtii. Ja minä olen siinä uskossa, että se ei syö?

Nyt olemme kartoittaneet tuota ahvenpaikkaa satojen reikien verran ja lähes joka kalalla on ollut muikkua suu tai maha täynnä. Siinä on ilmiselvästi pöytä katettuna ihan lähialueilla, enää pitäisi vaan keksiä, että missä. Tänään löysin reilusta kymmenestä metristä muikkuparven ja siinä on syvää vettä tosi paljon vieressä, joten ensi talvena täytyy etsiä ajoahventa myös syvemmästä.

Kunhan jäät sulavat, lähden heti tutkimaan aluetta luotaimen kanssa. Sain OPM:lta lainaan Lowrancen viistokaikuluotaimen ja uskon, että se antaa ensi kesänä minulle tosi paljon kullanarvoista tietoa ahvenparvien liikkeistä ja piilopaikoista. Ensi talvea varten tuo paikka täytyy tutkia läpikotaisin ja piirtää tarkat kartat alueesta.

Tämän päivän saalis oli kymmenistä avannoista huolimatta vain muutama kala. Morrilla nousi sinttejä ja lokit kyttäsivät koko ajan vieressä makupaloja. Aika viisaita otuksia nuo lokit. Minusta tuntuu, että tässä viikon aikana he oppivat tuntemaan minut ja samalla oppivat myös lukemaan kaikuluotainta tarkoilla silmillään. Mikä muuten selittäisi sen, että joka ikinen kerta, kun kala lähti pohjasta nousemaan vieheelle, lokki köpötteli jo valmiiksi minun viereen odottamaan kalaa. Kai ne kohta osaavat pyytää minulta ongen lainaan ja onkia itse kalat pois.

Olin aamulla epätoivoinen ja laitoin Juhalle viestin, että olen saanut morrilla vain pari kukkokalaa ja sären, enkä ole nähnyt luotaimessakaan mitään isompaa. Juha vastasi, että laita tervaselkä väliveteen.

Tein työtä käskettyä ja laitoin tervaselän väliveteen ja pilkkikauden päätöskala ahven 550g oli pian jäällä. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka toissa keväänä kausi loppui vähän paremmin, kun ahven 1087g oli jäällä. Oi niitä aikoja :) No mutta kaiken kaikkiaan hieno talvi ja eihän se kalastusilo tähän lopu. Vain muutama viikko ja suuren ahvenen etsintä jatkuu :)

Joskus on hyvä kysyä viestillä vinkkejä =)

Kalarosvo maistuu kaloille usein pää edellä

Kännykän kameran itselaukaisimelle oli käyttöä tänään =)

Tervaselkä Kalarosvo, tänään erilaisella jigipyrstöllä

Tykkään niin paljon tuosta taustalla olevasta valkoisesta :)

Taas olisi jääkaapissa mukavasti ahvenfilettä, ne täytyy käyttää harkiten, sillä seuraavan kerran ahventa saattaa päästä syömään vasta kesällä. Viime viikolla fileet pääsivät ahvenkeittoon, positiivinen ongelma oli, että filettä meinasi olla jopa liikaa viiden litran keittoon =)

Ei ehkä kaunein keitto, mutta kyllä maistui

Kyllä, siellä tuli kolme päivää ravattua, vaikka joitain viikkoja sitten uhosin unohtavani koko Kallaveden. Sieltä on ollut koko talven hankala löytää ahvenia ja tarpeeksi monen tyhjän reissun jälkeen siellä ei kiinnostanut enää edes käydä.

Kaiken järjen mukaan jäiden piti olla nyt lähdössä, mutta pakkanen se vaan kiristyi ja jäät pysyvät. Kuka olisi uskonut, että vielä huhtikuun puolen välin jälkeen pääsee Kallaveden selkävesille pilkille. En minä ainakaan. Viime vuonna vappuna heitettiin jo ensimmäinen avovesikeikka, tänä vuonna ei sama tule toistumaan.

Kävin viikolla kaverin kanssa Sotkalla pilkillä ja aika hullun hommaahan se oli. Lähdettiin aamulla jo puoli viideltä matkaan ja ensimmäiset ahvennäytöt nähtiin luotaimessa vasta kahdeksan jälkeen. “Kannatti” siis olla kärppänä pelipaikoilla ennen auringonnousua.

Pilkkimistä kuutamossa

Aamulla oli lyhyt ahvenen syöntipiikki ja ahvenet nousivat keltamaha-Nulikalle monta metriä. Ehdin saamaan kolme otettavaa ahventa, jonka jälkeen tuli tyhjyys. Alunperin säätiedotus lupaili mukavaa pilvistä keliä ja toiveet kalantulolle olivat kovat. Aamun valjettua tajusimme, että taivaalla ei ollut pilven pilveä. Aurinko siis paistoi pilvettömältä taivaalta heti noustuaan ja se varmaan oli myös syynä tyhjään luotaimen näyttöön.

Aamulla sydän meinasi pysähtyä, kun keltamaha-Nulikkaa kävi katsomassa niin iso kala, ettei tosikaan. Se oli isoin kala, jonka olen koskaan luotaimessa nähnyt. Luulen, että se oli kuha, kun se nousi sen verran hitaasti. Ahvenhan se ei voinut olla, sillä kymmenen kilon ahvenia ei ole olemassa. Tiedän, että Sotkalla on tosi suuria kuhia, Happosen Seppokin on saanut kahdeksan kiloisen joitain vuosia sitten. Onneksi tuo Nulikkaa katsomassa käynyt kuha ei tärpännyt, se olisi muuten ollut sen keltamahan loppu. Juuri menetin yhden Nulikan Sotkan pohjaan, pää ei kestäisi, jos toinekin olisi lähtenyt ;)

Vaikka näyttöön piirtyi useampi viiva, kyseessä oli yksi kala

Tasurin viiva näkyy jännitteen alla pienenä mustana katkonaisena viivana

Ei tärpännyt, olisin sen varmasti tuntenut

Aamun pikasyöntipiikki oli siis hetkessä ohi ja sen jälkeen pilkimme monta tuntia tyhjää. Aurinko aiheutti minulle kovan päänsäryn ja tietenkään ei ollut edes lääkkeitä mukana. Sinnittelin silti avannolla kaloja odottaen.

Puolen päivän maissa Nulikkaa tuli joku kala katsomaan ihan välivedestä. Värisytin tasuria ylöspäin ja sain kalan tärppäämään. No siikahan se siellä! Ihan hyvänkokoinen siika, joka ikävä kyllä mahan aukaisun jälkeen paljastui sekä lokkilapamadon että haukimadon kantajaksi. Jäi se kala syömättä :(

Ota siika pois

Miksi olit matoinen siika?

Iltapäivällä oli pakko vaihtaa tasuri morriin. Jotain piti keksiä, kun millään avannolla ei ollut elonmerkkejä. Laitoin ison kromisinisen volframimorrin veteen ja luotaimen näyttö lähestulkoon räjähti. En ole koskaan saanut morrilla sellaista reaktiota kaloissa aikaan ja pohjasta lähti todella monta kalaa kohti laskeutuvaa morria.

Ihan ihmeellistä, miten kalat osaavatkin jurottaa pohjassa hievahtamatta ja saat heilutella vaikka sataa eri tasuria niiden yläpuolella. Sinä päivänä totuus oli, että tasurit eivät kiinnostaneet ahvenia pätkääkään. Voisikohan siitäkin syyttää sitä aurinkoa…

Luulin löytäneeni kunnon ottipelin, mutta valitettavasti morri jaksoi kiinnostaa kaloja vain hetken. Ja jännä homma, että jos morrin sattui laskemaan pohjaan, kalat säikähtivät sitä ja painuivat itsekin pohjaan. Jouduin morrittelemaan kolme metriä pohjan yläpuolella, ainoastaan silloin sain kalat tärppäämään.

Iltapäivällä vaihtelin morreja ja uusi morri jaksoi aina innostaa kaloja vähän aikaa ja sitten tuli kyllästyminen. Muutamia ruokakaloja vielä nousi ja vaikka päänsärky vaivasikin koko iltapäivän ja kalat olivat tosi ronkeleina, sain ihan kohtuuhyvän satsin ahvenia.

Sotkan potti

Pääsiäisen päivät vierähtivät Kallavedellä. Siellä on yksi paikka, joka antaa lähes aina kaloja, mutta jalkapelissä sinne ei aina kehtaa lähteä kävelemään, varsinkaan jos jäällä on lunta. Nyt siellä oli hyvä liikkua ja pääsiäisen kuntoilut tulivat kuin itsestään. Siltä alueelta minulla talven isoin ahven on 955g ja alkutalvesta sekä viime keväänä sieltä löytyi myös hyvänkokoista ahventa. Siinä on ollut joka kerta kalaa, kun ollaan käyty. Töitä joutuu tekemään ja etsimään kalaa ahkerasti, sillä alue on iso.

Koko pääsiäisen ajan oli melko kovat pakkaset ja kun siihen lisättiin inhottava pohjoistuuli, meinasimme jäätyä useaan otteeseen jäälle. Jään paksuus oli noin 40cm, joten hyvällä tuurilla vielä ensi viikonloppuna uskaltaa mennä pilkille.

Kala oli nirso koko pääsiäisen, mutta saimme silti jonkun verran kalapussiin täytettä. Pitkänä perjantaina luotto paikkaan meinasi rapistua, sillä kalaa ei oikein näkynyt missään. Ylös tulleiden keskikoko oli todella pientä, kunnes Juha sai reilun puolikiloisen keltamahaisella Kalarosvolla. Itselläni oli yhdessä vavassa keltamahainen Kalapele ja ajattelin, että kyllä se siihen keltamahaan iskee, jos keltainen kiinnostaa. Sormeni olivat täysin jäässä, joten tasurien vaihtaminen ei innostanut.

Kalapelen valmistaja Pekka Leino sanoi, että vedessä kaikki tasurin värit muuttuvat jossain syvyydessä harmaaksi ja epäili keltaisen muuttuvan juuri “oikeanlaiseksi” harmaaksi, joten ei ole ihmekään, että kuoreen ja muikun perässä uivat ahvenet kiinnostuvat keltamahoista.

Minulla on myös keltamahainen Kalarosvo ja siinä oleva keltainen on eri sävyinen kuin Nulikoissa. Juha siis sai hyvän ahvenen omalla rosvollaan ja kun etsin samalta alueelta lähes kaksi tuntia ahvenia saamatta yhtään kalaa luotaimen näyttöön, päätin vaihtaa yhteen onkeen keltamahaisen Kalarosvon.

Näköjään se oikea keltaisen sävy on pienestä kiinni. Tiputin Kalarosvon avantoon ja se oli yksi parhaista ilotulituksista, mitä olen koskaan nähnyt. Harmi, kun ilotulitus oli tosi lyhyt, mutta sentään kolme kalaa siitä ehdin nostamaan.

Keltamaha pystypyrstö Kalarosvo

Kalat varmasti jurottivat silloinkin pohjassa ja kun ne saivat oikeanlaisen ärsykkeen, kaikille tuli nälkä. Ikinä ei tiedä mikä väri voi laukaista syönnin. Silloin aurinko pilkahteli pilvien välistä ja ehkä keltamahassa olevat hileet olivatkin se viimeinen niitti, ei voi tietää.

Isoin ilotulituksesta saamani ahven oli 450g, mutta voi pojat, kun siinä olisi ollut tarjolla paljon samanlaisia. Luotaimen näytössä oli paksuja keltaisia viivoja, jotka kaikki nousivat tasurille. Edelleen mietin, että painuivatko kalat takaisin pohjaan vai lähtivätkö kokonaan pois siltä alueelta. Samanlaista joukkonousua en enää nähnyt, vaikka heiluttelin keltamahaa useilla avannoilla.

450g

Lauantaina suuntasimme samaan paikkaan. Menin suoraan ottireiälle, tiputin Kalarosvon keltamahan avantoon ja aloin odottamaan niitä keltaisia viivoja. Se paikka oli epäkunnossa, ei tullut nousun nousua. Kai se ahventen mielestä oli taas väärä sävy. Kun tietäisikin aina sen oikean..

Aamupäivä meni edellisen päivän paikkoja pommittaessa ja saaliskalojen koko oli reilua sataa grammaa. Pikkuisen jos kiitos saisi isompia.. Kalat olivat selkeästi syönnillään, sillä edellisen päivän ahvenilla oli mahat täynnä kuoretta ja myös lauantaiaamuna yksi ahven sylki ihan sulamattoman kuoreen. Jossain siinä lähettyvillä ahven siis söi, vielä kun löytäisi paikan.

Kuore lensi pikkuahvenelta suusta

Kello oli jo yli kaksi ja olin liikkunut päivän mittaan syvempään. Vihdoin löysin ottiavannon ja kun pudotin keltamaharosvon sinne, kalat uivat kuusi metriä vastaan. Avanto antoi pienessä ajassa yli kymmenen kalaa ja kyllä oli mukavaa! Kerrankin Kallavedellä löytyi enemmän, kuin yksi otettava. Oikeasti tosi harvinaista, että saa yhdestä avannosta yli kymmenen kalaa. Ainakin minulle :)

Kaikki kalat eivät tulleet tasurilla, sillä syönti alkoi hiipumaan ja kalat kyllä olivat edelleen alla, mutta eivät lyöneet tasuriin. Isolla kultamorrilla nostelin sitten loput tarjolla olevat.

Yhdestä avannosta tuli yhteensä 11 kalaa, tässä isoimmat

Tänään aamulla suuntasimme eilisen ottipaikalle ja taas siellä näkyi kalaa. Voiko olla totta, että löydämme jo kolmatta päivää putkeen Kallavedestä ahventa. Eilisen ahvenilla oli mahat täynnä kuoretta ja Juhan ahvenilla oli suut täynnä sulamatonta muikkua. Juha sai omat kalansa hieman eri paikasta, kuin minä ja oikeastaan koskaan meidän saalisahvenilla ei ole ollut muikkua mahassa. Aina kuoretta! Tuo paikka on siis potentiaalinen myös muikkutasurin uittoon..

Tämän aamun ensimmäinen kala nousi muutaman metrin ja tärppäsi jo tutuksi tulleeseen keltamahaiseen Kalarosvoon. Kova peli näköjään tuolla paikalla. Ahven painoi 460g ja sen isompia ei tänään tullut.

460g kelpuutti keltamahan

Harvinaista herkkua Kallavedestä

Juha karkuutti pystypyrstöisestä Kalarosvosta todella ison ahvenen juuri putkessa ja sillä menikin loppupäivä sen jälkeen pilalle. Oli ehtinyt nähdä ahvenen ja painon vuoksi haukena se olisi sitä pitänyt, ellei ahven olisi näyttäytynyt.

Tänään kaikki kalat olivat huonosti kiinni. Eilen ja toissapäivänä kalat olivat monesti etukoukussa, mutta tänään alakoukussa ja kala saattoi roikkua vaan hennosti huulestaan koukussa. Tänäänkin saatiin vielä hyvät ruokakalat ja tuo paikka täytyy mennä heti kartoittamaan veneellä luotaimen kanssa, kun jäät sulavat. On se Kallavesi sittenkin ihan hyvä järvi :)

Karvakamut toivovat pääsevänsä apajille