Lämpöä pakkaseen Nevercold-tuotteilla

Yhteistyössä Nevercold Internationalin kanssa

Kirjoitin viime vuoden puolella esittelytekstin elektronisista lämpötuotteista, joita sain Nevercoldilta testiin. Mikäli tuotteiden esittely meni ohi, voit käydä lukemassa jutun tästä linkistä.

Minulla on viha-rakkaussuhde pakkaseen. Ilman sitä pilkkimisen harrastaminen olisi mahdotonta, mutta välillä harrastaminen taas on mahdotonta pakkasen takia.

Suurimmassa osassa Suomea talvi on pisin vuodenaika ja silloin keskilämpötila pysyttelee nollan alapuolella (lähde: ilmatieteenlaitos.fi). Ihmisillä on aina ollut keinonsa selviytyä pakkasesta ja kyllä varmaan moni eläin on turkkinsa menettänyt palelevien ihmisten takia. Nykyään lämpimänä pysymiseen on onneksi mukavempiakin keinoja ja lämmöstä pääsee nauttimaan kuka tahansa.

Elektroniset lämpötuotteet ovat ratkaisu kylmille keleille. Toiset joutuvat värjöttelemään pakkasessa pakon sanelemana, mutta kyllä meitä vapaaehtoisestikin pakkasessa oleilevia on. Nevercoldin lämpötuotteista löytyy valikoimaa sekä työkseen että harrastuksen puolesta pakkasessa oleskeleville.

Me saimme testiin elektroniset lämpöliivit, minulla on luonnollisesti naisten malli linkki ja Juha on testannut miesten liiviä linkki. Olen kertonut blogissani ties miten monta kertaa, että olen vilukissa ja palelen helposti. Kotonakin tykkään oleskella villasukat jalassa. Pilkillä minulle tulee aina jossain vaiheessa kylmä, varsinkin jos lämpötila on nollan alapuolella. Se johtuu varmasti siitä, että ensinnäkin kalareissut ovat pitkiä, mutta myös siitä, että saatan jämähtää pitkäksi aikaa yhdelle avannolle.

Nevercold Aspen lämpöliivi naisille ja miehille

Lämpöliivi soveltuu pilkkikäyttöön mielestäni silloin, kun pakkanen on nollan alapuolella. Sen lauhemmilla keleillä liiviä voi toki käyttää, mutta lämmitysominaisuus saattaa olla turha. Riippuu tietenkin mitä muuta vaatetta on pukenut päälleen.

Nevercold Aspen lämpöliiviä voi kevätpäivinä käyttää vaikka päällysvaatteena

Lämpöliivi todellakin yllätti minut positiivisesti. Liivin lämmityselementit lämpenevät hetkessä, siis muutamassa sekunnissa, ja kun niitä on liivissä useampia, kokonaisvaltainen lämpöaalto valtaa jäisen vartalon :) Kun käytin liiviä ensimmäisen kerran, aloin juttelemaan itselleni ääneen ja hämmästelin liivin tehokkuutta. En totta puhuen olisi uskonut, että liivi on niin hyvä.

Nevercold Aspen Lady lämpöliivi ja Vermont kintaat

Nevercold Aspen lämpöliivi ja Kiruna lämpökäsineet

Liivissä on kolme eri tehoista lämmitysvoimakkuutta ja liivi kannattaa pistää tehokkaimmalle, jos on tosi kylmissään. Minun ei ole tarvinnut pitää liiviä kovimmalla teholla aina kuin vähän aikaa, sillä siinä meinaa tulla liian kuuma. Keskiteho on sellainen miellyttävän lämpöinen ja kovalla pakkasella pilkkiessä se on juuri sopiva. Hiki ei pääse yllättämään, vaikka välillä kairailee ja siirtyy avannolta toiselle.

Liivi lämmittää yhdellä akulla viisi tuntia, jos käytetään matalinta tehoa (38°C) ja koska liiviin saa lisäakun, liivin lämmitystä voi pitää päällä vaikka koko päivän. Itse olen laittanut lämmityksen päälle, kun olen aloittanut kalastuksen ja yleensä sammuttanut liivin vasta kotona. Tehon säädöt ovat senkin vuoksi kätevät, että kaikilla on erilaiset käyttötarkoitukset liiville. Välillä pilkillä ollessa kairataan ja liikutaan kovasti, joten liivin lämmityksen ei välttämättä tarvitse olla edes päällä silloin. Sitten kun odotetaan kalan tärppejä avannolla, liivi voi olla vaikka täydellä teholla (52°C).

Jos olisin metsästäjä, niin hankkisin ehdottomasti lämpöliivin metsälle. Myös muissa kylmissä harrastuksissa liivi voisi olla hyödyllinen. Kun kerran kokeilee lämpöliiviä, siitä ei halua luopua enää mistään hinnasta.

Mikrofleecestä tehty lämpöliivi lämmittää hyvin, vaikka lämmitysominaisuus ei olisi edes päällä, siksi se on niin monikäyttöinen

Lämmitys laitetaan päälle vasemman rinnan päällä olevasta napista. Liivi lähtee lämpenemään, kun nappia pidetään pari sekuntia pohjassa. Tehoa säädetään painamalla napista nopeasti yhden kerran. Lämmityksen voi sammuttaa kokonaan pitämällä nappia taas pari sekuntia pohjassa.

Lämmityksen säätönappi on vasemmassa rinnassa

Napin sijainti on kätevä. Siihen ei voi osua vahingossa, mutta silti se on helppo löytää tunnustelemalla vaikka takin läpi. Kun lämmityksen laittaa päälle, nappiin syttyy punainen valo, mikä tarkoittaa kaikista tehokkainta. Painamalla kerran nopeasti, valo muuttuu oranssiksi/keltaiseksi eli keskitehoiseksi. Seuraava painallus muuttaa valon vihreäksi, jolloin lämmitysteho on matalin. Pitkä painallus sammuttaa lämmityksen.

Lämmityksen eri tehot

Akut ovat omissa taskuissaan liivin sisäpuolella. Mietin ennen ensimmäistä käyttöä, että painavatko akut jotenkin vaatteiden alla, mutta en edes huomannut niiden olemassa oloa, sillä ne ovat sen verran pienet ja huomaamattomat.

Akut laitetaan liivin sisäpuolella oleviin pieniin taskuihin

Liivi oli miellyttävä päällä, eikä puristanut tai ahdistanut mistään. Myöskään kaulus ei ollut liian tiukka. Joskus liivimallisissa vaatteissa kainalon kohta saattaa olla liian ahdas, mutta tässä liivissä kädelle jäi hyvin tilaa liikkua.

Liivi päällä esimerkiksi kairaus onnistuu hyvin, eikä liivi purista mistään

Saimme testattavaksi myös rukkaset ja käsineet. Minä testasin Vermont kintaita linkki ja Juha testasi Kiruna lämpökäsineitä linkki.

Kiruna lämpökäsineet vasemmalla, Vermont kintaat oikealla

Kiinnitin huomiota rukkasten ja hansikkaiden laatuun jo heti, kun otin ne pois pakkauksista. Molemmat tuotteet ovat erittäin hyvin tehtyjä ompeleita ja pieniä yksityiskohtia myöten. Vaikka tuotteet ovat elektronisia, niitä voi aivan mainiosti käyttää myös ilman akkuja. Parhaimman hyödyn ne toki antavat lämmityslementtien kanssa.

Laadukkaat Kiruna lämpöhanskat eivät säikähdä työntekoakaan :)

Pilkin usein ilman minkäänlaisia hanskoja, sillä mielestäni siimaa on paras käsitellä ilman ylimääräisiä kangaspaloja :) Usein kalan saa myös karkuutettua, mikäli alkaa nostamaan siimaa hanskat kädessä. Pilkkijöiden sormet ovat kovilla, varsinkin kylmemmillä keleillä. Kuinka ihanaa olisikaan käydä nuotiotulen loimussa lämmittelemässä jäisiä sormia aina välillä pilkkimisen lomassa. Harmi, kun niitä nuotioita harvemmin löytyy lähietäisyyksiltä, mutta Vermont kintaat kyllä toimivat hätävarana tässä tapauksessa.

Vermont kintaissa kämmenpuoli on nahkaa

Rukkasissa on myös kolme eri tehoa ja lämmityksen voimakkuuden voi valita värien perusteella. Lämmityksen säätö toimii samalla tavalla, kuin lämpöliiveissä. Napin sijainti on hyvä, eikä sitä oikeastaan voi painaa vahingossa. Akut ovat rukkasten varressa ja alkuun mietin (kuten lämpöliivinkin kohdalla), että painavatko akut jotenkin ikävästi. En huomannut akkujen olemassa oloa ja ne ovat sen verran ohuet, että niitä ei edes tunne.

Rukkasten lämmitystehon säätö käy näppärästi

Akkujen sijainti on huomaamaton

Kuten lämpöliivissä, myös rukkasissa lämmityslementit lämpenevät nopeammin, kuin ehdit sanoa sanan kissa. Parempia lämmittimiä ei pilkkijän sormille ole ja samaa mieltä olivat useat ihmiset, kun lueskelin kokemuksia facebookin puolella. Tyytyväisiä käyttäjiä on minun lisäkseni paljon.

Juhalla oli testissä eri malliset käsineet ja niissä on myös samat loistavat lämmitysominaisuudet, kuin yllä mainituissa tuotteissa. Kuitenkin jos mietitään nyt pilkkimistä, jossa hanskoja käytetään aina välillä vähän aikaa lämmittelyyn, rukkasmalli on mielestäni siihen käyttötarkoitukseen parempi. Edelleen jaksan hämmästellä lämmityselementtien tehoa, sillä montaa minuuttia ei tarvitse sormiaan kuumissa rukkasissa pitää, kun haluaa jo riisua rukkaset pois tai ainakin pienentää tehoa.

Myös Kiruna lämpökäsineissä on nahkainen kämmenpuoli

Käsinemalli soveltuu paremmin aktiivisemmin liikkuvalle ja käsillään töitä tekevälle. Esimerkiksi kotona lumitöissä käsinemalli on huomattavasti parempi, kuin rukkasmalli. Rakennuksella pakkasessa töitä tekevälle rakennusmiehelle käsineet sopivat kuin nakutettu.

Voin vilpittömästi suositella Nevercoldin lämpötuotteita kaikille pakkasessa oleskeleville. Nevercoldin tuotteisiin voi tutustua heidän nettisivuillaan http://www.nevercold.net
Nevercold löytyy myös facebookista.

Nevercold lämpötuotteet

Yhteistyössä Nevercold Internationalin kanssa

Ei koskaan kylmä. Se kuulostaa aika houkuttelevalta pilkkireissuja ajatellen. Olen aina ollut vilukissa ja kotonakin kuljen villasukat jalassa, joten pilkkimistä rakastavana kylmyys on usein ollut ongelmana jäällä. Tuntuu, että vaikka kuinka pukisi vaatteita ylleen, pakkanen löytää vähintäänkin sormen päät jossain vaiheessa.

Nevercold on minulle tuttu merkki aiemmilta talvilta. Olen käyttänyt Nevercoldin kertakäyttöisiä käsien lämmittimiä ja ne ovat monesti pelastaneet jäätymäisillään olevat sormet, joten pilkkireissut eivät ole keskeytyneet kylmyyden takia. Lämmittimien toiminta perustuu kemialliseen reaktioon ja ne ovat turvallisia käyttää. Lämmitin aktivoituu, kun niiden suojapakkaus avataan ja lämmitin reagoi ilman kanssa. Yksi pussi tuottaa lämpöä 6-12 tunnin ajan.

Nevercold

Lämmittimiä löytyy kolmea eri mallia: käsille, varpaille ja keholle

Minulle tuli yllätyksenä, että Nevercoldilta löytyy myös elektronisia lämpöliivejä ja -käsineitä, jotka saavat virtansa akuista. Saimme pilkkikaverini kanssa testattavaksi lämpöliivit ja lämpökäsineet, ja nyt odotankin innolla kovia pakkasia ;)

Nevercold

Nevercold Aspen lämpöliivejä löytyy sekä naisille että miehille

Nevercold

Nevercoldilla on useampia hansikasmalleja, meille tuli testiin Kiruna lämpökäsineet ja Vermont kintaat

Nevercold on suomalainen lämpötuotemerkki, joka tuli markkinoille viisi vuotta sitten. Nykyään Nevercoldin tuotteita myydään Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa, ja kyllä lämpötuotteille näköjään on kysyntää kylmissä Pohjoismaissa, sillä lämpöliivejä ja -käsineitä myydään vuosittain tuhansia.

Nevercold-tuotteiden ensimmäisiä käyttäjiä olivat metsästäjät. Kun kylmissä olosuhteissa täytyy olla paikallaan jopa useita tunteja, on ymmärrettävää, että tällaisille tuotteille on tarvetta. Suomen talvi tarjoaa paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia, ja sittemmin mm. kalastajat, talvipyöräilijät ja ratsastajat ovat löytäneet lämpötuotteet.

Nevercoldilta löytyy myös Pro Worker -sarja, joka soveltuu ulkona työskentelevien ammattiryhmien käyttöön (esim. sotilaat ja rakennusmiehet).

“Nevercold-tuotteiden perusideana on se, että ne tuottavat ihmiskehoon lämpöä silloin, kun kehon oma lämmöntuotanto ei jostain syystä riitä, toisin sanoen silloin, kun ihmistä alkaa palelemaan. Nevercold liivien ja -käsineiden tärkeimpänä erona perinteisiin talvivaatteisiin verrattuna onkin juuri lämmöntuottokyky.

Perinteinen talvivaate ei itse asiassa lämmitä, vaan ainoastaan eristää, ts. hidastaa kehon tuottaman lämmön haihtumista. Jos kehon tuottama lämpö ei riitä, alkaa ihmistä paleltaa talvivaatteista huolimatta. Nevercold-tuotteet kykenevät pitämään ihmisen lämpimänä juuri näissä tilanteissa. Lämpimänä pysyminen on useimmiten sekä mukavuus- että turvallisuuskysymys, koska paleleminen alkaa melko nopeasti haitata ihmisen toimintakykyä monin eri tavoin.” Lähde: Nevercold International

Aspen ja Aspen Lady lämpöliivit

Mikrofleecepintaiset lämpöliivit ovat erittäin tehokkaita ja monipuolisia lämpöasusteita. Liivin sisällä on neljä ohutta lämmityselementtiä, jotka jakavat lämmön tasaisesti sekä rinta- että selkäpuolelle. Aspen lämpöliivi saa energiansa pienestä, mutta tehokkaasta litium-ioni-akusta, jolle on oma huomaamaton paikkansa liivin sisäpuolella akkutaskussa. Liiviin voi hankkia myös lisäakun, jolloin lämpöliivin käyttöaika pitenee kaksinkertaiseksi. Myös lisäakulle on oma taskunsa liivin sisäpuolella.

Nevercold

Nevercold

Nevercold

Nevercold

Nevercold Nevercold

Nevercold

Verkkovuoren alla näkyvät ohuet ja huomaamattomat mikrohiilikuitukankaasta valmistetut lämmityselementit

Nevercold

Nevercold

Sekä miesten Aspen että naisten Aspen Lady lämpöliiveissä on samat ominaisuudet

Elektronisissa lämpöliiveissä on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akkujen kesto riippuu käytetystä lämmitysvoimakkuudesta. Liivin lämmityselementtien lämpötila on täydellä teholla 52°C, jolloin akun kesto on kaksi tuntia. Alimmalla teholla lämmityselementit lämpevät 38 asteeseen ja silloin myös akun kesto on pidempi: viisi tuntia. Lisäakun kanssa alinta lämmitystehoa käytettäessä liivi lämmittää siis 10 tuntia, mikä onkin juuri sopiva pilkkireissun pituus ;)

Nevercold

Akku tulee taskuun liivin sisäpuolelle

Nevercold

Myös lisäakulle on oma taskunsa

Nevercold

Nevercold

Lämpötilan säätö on helppoa ja nopeaa, sillä tehoa voi säätää painamalla liivin rinnan kohdalla olevaa säätönappia. Punainen väri napissa tarkoittaa kaikista tehokkainta, keltainen on keskilämmin ja vihreä matalimman lämpötilan väri. Lämmityksen saa luonnollisesti myös kokonaan pois. Esimerkiksi pilkkireissuilla välillä kävellään pitkiäkin matkoja, jolloin lämmitystä ei varmastikaan tarvitse pitää päällä. Sitten taas kun odotetaan avannolla suurien kalojen tärppejä, aikaa voi kulua jopa tunteja. Silloin ainakin Jaanan liivissä palaa punainen valo =)

Nevercold

Punainen valo eli tehokkain lämmitys

Nevercold

Oranssi valo eli keskilämmin

Nevercold

Vihreällä valolla lämmitys on alhaisimmalla teholla ja akku kestää pisimpään, viisi tuntia

Lämpöliivi kannattaa pukea suoraan aluspaidan päälle, jotta lämmityselementit ovat mahdollisimman lähellä kehoa. Silloin liivi lämmittää parhaiten. Liivin koko kannattaa valita siten, että liivi on mitoitukseltaan tyköistuva, jolloin kehon ja liivin väliin ei jää liian suurta ilmakerrosta.

Nevercold

Kokotaulukko Aspen Lady (kuva lainattu www.nevercold.net)

Nevercold

Kokotaulukko Aspen (kuva lainattu www.nevercold.net)

Aspen lämpöliivissä on monikerrosrakenne: liivin uloimpana kerroksena on polyesterista valmistettu mikrofleece-kangas, jonka alla on tuulieristekalvo. Sisäkerroksena on verkkovuori.

Kuva lainattu: www.nevercold.net

Kuva lainattu: www.nevercold.net

Vermont lämpökintaat

Pilkillä ollessa pakkanen alkaa yleensä puremaan ensimmäisenä sormen päitä, ainakin minulla. Kalastan aika paljon ilman hanskoja, sillä vaihtelen vieheitä usein ja se taas ei onnistu hanskat kädessä. Lämpörukkaset ovat ihan huippukeksintö, sillä niiden avulla sormet saa nopeasti lämpöisiksi. Aiempina talvina olen laittanut rukkasiini kertakäyttöiset lämmitettävät pussit, jotka nekin ovat hyvät, mutta lämmitettävät kintaat ovat vielä sitäkin parempi keksintö.

Nevercold

Vermont kintaat soveltuvat loistavasti pilkkikäyttöön

Nevercold

Rukkaset ovat laadukkaasti tehdyt jokaista yksityiskohtaa myöten

Nevercold

Nevercold

Rukkasten kämmenpuoli on nahkaa

Nevercold

Akut tulevat ranteissa oleviin vetoketjutaskuihin

Nevercold

Nevercold

Rukkasten lämmitystä ei tarvitse pitää koko ajan päällä, vaan niitä voi käyttää aina tarpeen tullen lämmittelyyn. Rukkaset ovat jo itsessäänkin lämpöiset, sillä niissä on sadan gramman Thinsulate™ eriste.

Nevercold

Nevercold

Tehon säätely on helppoa

Nevercold

Matalin teho eli vihreä valo

Nevercold

Jos vain toisen käden sormia paleltaa, kukapa kieltää pitämästä vain toisen rukkasen lämmitystä päällä :)

Nevercold

Säätötarrat ranteissa

Kintaissa on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akunkesto on lämmitystehosta riippuen 2-4 tuntia. Hiilikuitulämmityselementit sormien yläpuolella ja kämmenselässä lämpenevät nopeasti ja jo lyhytaikainenkin lämmittely pilkkireissun lomassa saa kylmissään olevan pilkkijän sormet lämpösiksi.

Kiruna lämpökäsineet

Nevercold

Kiruna lämpökäsineet on suunniteltu jatkuvaan ammattikäyttöön

Kuten jo aiemmin kerroin, Nevercoldilla on Pro Worker tuotteita ammattikäyttöön. Kiruna lämpökäsineissä hiilikuitulämmityselementit ovat sormien ympärillä, joten lämpö jakautuu käsineiden sisällä tasaisesti ja miellyttävästi. Kuten Vermont kintaissa, myös näissä käsineissä on 100g Thinsulate-eriste, joten hanskoja voi halutessaan käyttää myös ilman lämmitysominaisuutta.

Nevercold

Kämmenselässä on ohut heijastinnauha

Nevercold

Nevercold

Vetoketjut ranteiden sivulla helpottavat hanskojen käsiin laittamista

Nevercold

Myös Kirunoiden kämmenpuoli on nahkaa

Molemmissa hanskoissa akkutaskut ovat ranteen kohdalla, eivätkä ne ole ollenkaan tiellä. Lämmityksen säätönappi on hyvin esillä ja sitä on helppo säätää.

Nevercold

Akut tulevat vetoketjutaskuihin ranteiden kohdalle

Nevercold

Lämmitystehon säätönappi

Myös hanskoihin on saatavilla lisäakkuja ja jos pilkkireissut venähtävät aiottua pidemmiksi, valmiiksi ladatut lisäakut on nopea vaihtaa tyhjenneiden tilalle.

Nevercold lämpötuotteiden pesu

“Useimmat Nevercold-lämpötekstiilit on valmistettu kankaasta (niissä ei ole siis käytetty nahkaa), ja ne voidaan pestä kuten muutkin tekstiilit. Tuotteille suositellaan käsinpesua 30 asteessa. Pesuun voi käyttää tavanomaisia pyykinpesuaineita, mutta ei valkaisuaineita eikä liuottimia. Tuotteiden johdot ja liittimet yms. on tehty niin, ettei vesi pääse niiden sisään pesun aikana. On kuitenkin täysin välttämätöntä muistaa poistaa akut pesun ajaksi, ne eivät nimittäin kestä kastumista lainkaan.

Käsinpesussa on tärkeää, ettei tuotteita väännetä tai taivuteta voimakkaasti, koska lämpöelementit saattavat tästä vaurioitua. Liivit ja käsineet voi laittaa kuivumaan tasaiselle alustalle, esimerkiksi pyykinkuivaustelineen narujen päälle. Liivin voi antaa kuivua myös henkarissa roikkuen.

Osittain nahasta valmistetuille käsineille (kuten Vermont-kintaat ja Kiruna-hanskat) suositellaan nahkakäsineille soveltuvia puhdistusmenetelmiä.” Lähde: Nevercold International

Kunhan saadaan pilkkikausi kunnolla vauhtiin ja pääsen laittamaan tuotteet kunnon testiin pakkaseen, teen vielä toisen blogikirjoituksen tuotteiden toimivuudesta aidoissa olosuhteissa :)

Nevercoldin tuotteisiin pääset tutustumaan heidän nettisivuillaan www-sivu
Nevercold löytyy myös Facebookista