Enhän minä sitä mörköä enää löytänyt, vaikka kävin pariinkiin otteeseen “the avannon” kokeilemassa. Pitää vaan yrittää unohtaa “hänet”, jälleennäkemisen toivossa tietenkin.
Jotain kuitenkin löytyi.
Tänään oli ihan hirveä ilma jäällä. Lähdettiin jo ennen puoli seiskaa Sotkaa kohti.
Yhdeksältä olin litimärkä, kylmissäni ja ilman kaloja. Ei tarvinnut kairata lämpimikseen edes reikiä, kun kiertelin eilisiä avantoja koko päivän. Aamupäivällä ajattelin, että kotiin taitaa joutaa. Päätin kulkea eilisen kuha-avannon kautta kohti rantaa. Söin eväät yhdellä avannolla ja tyhjää oli kaiussa. Olipas muuten maailman parhaat eväät tällä kertaa, grillasin aamulla uunissa aurajuustomakkaraa, käärin ne folioon ja pistin ruokatermokseen. Se lämmin makkara maistui todella hyvältä, kun olin sillä hetkellä niin onneton :)
 |
| Olisin soutanut tässä ahkiolla, jos airot olisivat olleet mukana |
Niin, karkuutinhan minä tänäänkin yhden kalan. Olisiko ollut iso ahven tai kuha. Tein kaiken kuin oppikirjasta, silti se ryökäle karkasi avannon alla. Mutta eivät mitkään karkuutukset enää tunnu pahoilta eilisen jälkeen. Paitsi tietenkin vielä isomman kalan karkuutukset. Mutta niiltä ei näköjään voi välttyä.
Eväiden syönnin jälkeen kello oli lähellä kahtatoista. Mietin olisiko kuhilla ruoka-aika, kun edellisenäkin päivänä kuha söi kahdentoista jälkeen. Suuntasin siis edellisen päivän tärppiavannolle onneani koettamaan. Aivan täysin tyhjää. Yhdeksän metriä tyhjää vettä! Ajattelin kuitenkin, että kyllä siellä on kaloja oltava, kun eilenkin oli. Heiluttelin tasuria varmaan puoli tuntia ja kohta sainkin pari viivaa pohjasta irtoamaan. Kaiku piirsi viivat aika ohuiksi ja epäilin niitä ahveniksi. Mentiin kalojen kanssa ylös ja alas vuoronperään ja eivät vaan tärpänneet. Pidin tasuria paikallaan, värisytin, nostin hitaasti, nostin nopeasti, uitin rauhallisesti, uitin rajusti. Ei.
Aina kun pysäytin tasurin liikkeen, kalat lähtivät pohjaa kohti. Jouduin vispaamaan tasuria hirveästi, että sain kalat taas uimaan tasuria kohti. Viimein toinen viiva lähti määrätietoisesti seuraamaan tasuria, kun lähdin nostamaan sitä ylöspäin. Ja tärppi. Ei se tuntunutkaan pienelle ahvenelle. Lähdin nostamaan kalaa ylös hienolla eilen hajonneella ongellani. Se on ainoa pikkuvapa, jossa on nanofiilisiima ja taidan kyllä vaihtaa kaikkiin onkiini sitä siimaa. Tänäänkin karkuutin kalan, kun siimana oli monofiili, enkä saanut tehtyä vastaiskua tarpeeksi hyvin, kun siima jousti niin paljon.
Nostin kalan siimasta jäälle ja yllätyin taas yhtä paljon kuin eilen. Yes, kuha! Samasta avannosta ja samaan kellon aikaan kuin edellisenä päivänä. Kuha oli syönyt PP-Lures tasurin todella hyvin. Se vaikutti suuttuneelle, niin kovaa se oli puraissut. Ehkä sitä ärsytti, kun heiluttelin tasuria sen kodin yläpuolella niin kauan aikaa.
Tämä antoi toivoa kuhan pyytämiseen tulevaisuudessakin, koska tähän asti talven kaikki kuhat ovat tulleet Sillin ysillä. Aina kun uitan sitä, pelottaa, jos sattuisinkin sen menettämään, koska kyseiset tasurit ovat aika kiven alla.
Irroitin siiman PP-tasurista, kun en saanut tasuria nopeasti kuhan suusta pois ja alle kuitenkin jäi toinen samanlainen kala uimaan. Pistin toisen samankokoisen, mutta eri värisen tasurin siimaan ja laskin avantoon. Kala oli edelleen alla ja yritin saada kalan ärsyyntymään samalla tavalla kuin jäälle tulleenkin, mutta tämä oli rauhallisempi luonteeltaan, ei suuttunut. Vaihdoin nopeasti vielä Sillin ysin, josko siihen olisi ottanut. Pohjasta nousi toinekin kala Silliä katsomaan, mutta kumpikaan ei tärpännyt. Kuhia kuhisemalla, mii laik :)
Kokeilin samalta pieneltä alueelta vielä muistakin rei’istä, mutta ei löytynyt mitään. Loppujen lopuksi pari tuntia vielä yritin siltä alueelta kalaa löytää, ja yhden kerran pari yksilöä käväisikin paikalla, mutta eivät enää tärpänneet. Sotkan superviikot ;)
