Tagged: sepeteus

2

Pakkasia kiitos!

Mihin ihmeeseen ne kylmät kelit katosivat? Muutama viikko sitten olin tosi toiveikas jäiden suhteen ja täällä Savon suunnilla jotkut kävivät pienemmillä lammilla jo pilkillä. Sitten tapahtui jotain ja hyvin alkanut talvi teki täyskäännöksen. Onneksi...

12

Kallavesi kenkkuilee

Viime viikko meni pakkasten vuoksi sisätiloissa. Perjantaina keli alkoi olla siedettävä ja vihdoin päästiin etsimään uusia kalapaikkoja Lynkkiksellä. Kallaveden ahvenet ovat jossain lomalla, sillä niitä ei löydy oikein mistään. Olen jutellut useiden kuopiolaisten pilkkimiesten...

6

Savukalan tuoksuiset terveiset

Koko viime viikon odotin lauantaita, sillä sää- ja etenkin tuuliennusteet näyttivät ihanilta. Hirviselkä kutkutteli mielessä. Lähivedet ovat olleet typötyhjiä viime aikoina, joten olin tosi kiinnostunut Hirviselän kalatilanteesta. Ovatko kaikki kalat siellä? Viime viikkoina ahventen...

0

Kallavedellä seikkailemassa

Kylläpä on sää suosinut suomalaisia viime päivinä ja ihanaa on ollut olla ulkoilmassa. Lähiaikoina on tullut kalastettua tosi paljon, mutta ei missään nimessä kyllästymiseen asti. Kalakelit eivät enää parempia voisi olla, tuulen puuskatkin nolla...

14

Jussi takana

Kuten viime postauksessa kerroin, vietimme Juhannuksen perinteisesti risteillen. Palasimme kotiin kuitenkin jo lauantaina, joten kalaan lähtö houkutteli pahasta jet lagista huolimatta =) Vai mikähän lie ramasi, kun aikaero ei kuitenkaan ollut kuin tunnin ;)...

11

Hiljainen viikko

Etsii, muttei löydä. Sillä teemalla on viimeiset kahdeksan päivää taaperrettu. On kierretty lampea, Kallavettä ja Sotkaa. Tiukassa on ahven. Sunnuntaina oli mahtava päivä kelien puolesta ja lähdettiin kokeilemaan viime talvista kuhapaikkaa Sotkalta. Sain sieltä...