Rasia tasapainopilkeille

Onhan se mukavaa, että tasureita on tilanteeseen kuin tilanteeseen ja järvelle kuin järvelle, mutta suuressa määrässä on myös omat hankaluutensa. Kaupoista ei meinaa löytyä tarpeeksi suuria rasioita, joihin saisi mahdutettua kaikki kalassa mukana kulkevat tasurit.

Olen pähkäillyt säilytysongelmaa jo jonkin aikaa ja ehdin jo hankkimaankin pari rasiaa. Kotona tasureita niihin asetellessa tajusin, että eihän niihin mahdu läheskään kaikki. Haluaisin rasioita olevan maksimissaan kaksi, ettei menisi pasmat sekaisin “tosi tilanteen” ollessa päällä eli silloin kun joku körmy on juuri uimassa oman avannon ohi.

IMG_4679-1

Sittenkin liian pieni

Luin keskusteluryhmissä muiden säilytysratkaisuista ja päässä alkoi muodostumaan jonkinlainen idea. Edelleenkään tätä kohta esittelemääni ratkaisua ei ole käytännössä vielä kokeiltu. Voihan olla, että tämä on ihan susi. Mutta ainakin ensimmäiselle reissulle lähden luottavaisin mielin, katsotaan sitten onko hermot ja rasiat riekaileina ekan reissun jälkeen :)

IMG_4729

En halunnut laittaa isolleen rahallisesti, kun lopputuloksestakaan ei ollut varmuutta. Suuntasin Bilteman työkaluosastolle, josta löysin sopivalle vaikuttavan kaksipuoleisen rasian. Hintalapun 6,99€ sai minut tekemään lopullisen päätöksen. Rasia ei ole mitään maailman jämäkintä muovia, kiinnityssalvat ovat vähän rimpulat, pakkasen kestosta ei ole tietoa.. päätin silti riskeerata. Tai voidaanko tässä nyt puhua riskistä, jos panos on alle seitsemän euroa ;) Rasiassa on läpinäkyvät muovikannet, joten siitä näkee heti, mikä tasuri on missäkin. Yhdelle puolelle mahtuu 20-30 tasuria, joten käden ulottuvilla on paljon vaihtoehtoja.

IMG_4704

Muuta en ollut aikeissa ostaa kyseisestä kaupasta, kunnes kävelin jumppaosaston ohi. Silmiin osui kuntoilumatto, joka oli EVA-vaahtoa. Juuri samasta materiaalista olin lukenut edellisenä päivänä ja pähkäilin sen soveltuvuutta rasiaan tasureiden alle. Kuntoilumaton hinta oli 13,99€ ja siinä oli neljä 60cm x 60cm palaa, paksuudeltaan reilun sentin. Materiaali oli jämäkkää, mutta silti sen verran pehmeää, että siihen voisi tehdä viillon, johon painaa tasuri kiinni.

Päätin ostaa jumppamaton varmuuden vuoksi ja testata materiaalin leikkaamista kotona. Ainahan sitä voisi hyödyntää myös kuntoilussa (joo niin varmaan), jos ei muuhun tarvitse. No mutta todellisuudessa sille keksii nopeastikin myös muita käyttötarkoituksia, esim. veneeseen tai pilkille pyllyn alustaksi :)

IMG_4702

IMG_4705

Kotona aloin heti tuumasta toimeen ja reilun parin tunnin päästä oli valmista. Lopputulos olisi voinut olla vähän nätimpikin. Ihan vapaalla kädellä tein kaikki viillot ja leikkaukset ja sen kyllä huomaa. Mutta minulle se ei ole niin nökön nuukaa.

IMG_4714

Apukissa

Rasian lokerot olivat sen verran korkeita, että laitoin niihin EVA-pehmuketta kaksi kerrosta. Nyt kannen ja pehmukkeen väliiin ei jää liikaa tilaa ja vaikka tasuri irtoaisikin lovestaan, se ei pääse kovin paljon rasiassa heilumaan. Kauhuskenaario on tietenkin se, että kansi aukeaa jossain laukun pohjalla ja 60 tasuria koristaa laukun sisäpintaa.. no se on sen ajan murhe =)

IMG_4716

IMG_4717

IMG_4718

Kansi mahtuu kiinni, joten jatketaan askartelua

IMG_4721-1

Kannen muodon takia tuohon viimeiseen lokeroon mahtui vaan kaksi riviä tasureita

IMG_4723

IMG_4724-1

Värikoukutkin mahtuivat näpsäkästi

IMG_4726-1

Kaiken kaikkiaan rasian materiaaleihin meni reilu 10€, siitä kuntoilumatostakin kului vain vajaa yksi pala

FullSizeRender-9

Kyllähän tämä painaa kuin synti… mutta onneksi minun synnit ovat kevyitä

Nyt on aarrearkku valmiina tositoimiin, pitäiskö tuo vakuuttaa? ;) Ehkä asennan jonkun reaalikuvaa lähettävän riistakameran tuohon kanteen, on tuo sen verran arvokas salkku =) Ja Jussille tiedoksi, että mikäli tämä tippuu järven pohjaan, niin et saa sanoa: “nyt ei naarata” ;)