Ruskovillan merinovillatuotteet pitävät talvikalastajan lämpöisenä

Yhteistyössä Ruskovilla Oy:n kanssa

Kirjoitin viime vuoden puolella esittelytekstin Ruskovillan luomumerinovillatuotteista, joita sain testattavaksi täksi talveksi. Mikäli juttu meni sinulta ohi tai haluat käydä lukemassa sen uudestaan, löydät sen tästä linkistä.

Peruskerrastosta löytyy sekä naisille että miehille reilusti kokoja

Peruskerraston aluspaita

Peruskerraston alushousut

Talvi tuli Suomeen aikaisin ja pilkkijäille pääsi jo joulukuun puolella. Jäät ovat vahvistuneet hyviksi kovien pakkasten ansiosta. Moni talvikalastaja pelkää kylmyyttä, eikä lähde kalaan, jos pakkasta on pikkuisenkin nollan alapuolella. Mukavintahan se toki on pilkkiä ja ulkoilla lauhoilla säillä, mutta välillä (onneksi) tulee pakkasjaksoja, jotka voivat olla pitkiäkin, joten neljän seinän sisällä nollakelien odottaminen on tylsää. Pakkanen ei estä ulkoilua, silloin vaan täytyy kiinnittää pukeutumiseen enemmän huomiota.

Olen täysin ihastunut Ruskovillan tuotteisiin. Parasta niissä on se, että ne eivät hiosta. Olen mukavuudenhaluinen ja tykkään lämpöisestä, mutta hiki taas menee jo liiallisuuksiin :) Minun oli tarkoitus käyttää perusmerinovillakerrastoa ulkoillessa ja pilkkiessä, mutta koska se on niin ihanan tuntuinen päällä, olen käyttänyt sitä lähes vuorokauden ympäri. Itse asiassa se on minulla tälläkin hetkellä päällä ja olen myös nukkunut se yllä.

Olen kuullut joidenkin pähkäilevän kutittaako merinovilla ihoa ja samalla epäilevän, että villa ei tuntuisi hyvältä paljasta ihoa vasten. Kun puin kerraston ensimmäisen kerran päälleni, meni jonkun aikaa, että iho tottui siihen. Seuraavana päivänä iho ei enää halunnutkaan luopua lämpöisen pehmeästä merinovillasta ja nyt kerrasto menee ihan kotiasusta :)

Lauhemmilla keleillä olen käyttänyt vain peruskerrastoa toppavaatteiden alla. Minähän sain testattavaksi sekä peruskerraston että ulkoilukerraston, joka on hieman paksumpaa merinovillaa. Tarkoituksena oli käyttää asuja päällekkäin kovilla pakkasilla. Epäilin niiden yhdistelmän olevan superkuuma, joten lauhoilla keleillä olen tyytynyt yhteen kerrokseen.

Eräällä pilkkireissulla päätin kuitenkin kokeilla molempia asuja yhtä aikaa, vaikka pakkanen oli vain vähän nollan alapuolella. Hämmästyin suuresti, sillä minulle ei tullutkaan tuskastuttavan kuuma, mitä normaalisti sillä vaatemäärällä olisi tullut. Merinovilla hengittää hyvin, mutta siitä huolimatta lämmittää, ja kun villa ei hiosta, enää ei tarvitse pelätä, että pukisi päälleen liikaa.

Ulkoilukerraston paidassa on ihanan korkea kaulus

Ulkoilukerraston paidan helma peittää pepun, joten tuuli ei käy selkään pilkillä istuessa :)

Ulkoilukerrasto on paksumpaa materiaalia kuin peruskerrasto

Ulkoilukerraston housut

Tottakai hien saa pintaan, jos menee pukemisen kanssa liiallisuuksiin ja joskus myös pilkkireissun fyysisyys saattaa saada hikikarpaloita nousemaan selkään. Merinovillan puhdistus on kuitenkin helppoa, sillä villa puhdistaa itse itseään reagoidessaan ilman hapen kanssa ja monesti merinovillan raikastamiseen riittää pelkkä tuuletus ulkoilmassa. Pilkkireissun jälkeen kerrasto henkariin yöksi tuulettumaan ja aamulla on mukava laittaa raikkaat vaatteet päälle. Toki siinä on sitten se huono puoli, että joudut nukkumaan yösi ilman ihanaa kerrastoa, mutta kukapa kieltää hankkimasta useampia varakerrastoja :)

Ruskovillan ulkoilukerraston paidan hihat ovat pitkät ja niissä on peukaloille reiät, kätevää!

Näkisin silmikon soveltuvan hyvin moottorikelkkailijoille kypärän alle, mutta toki myös kovilla pakkasilla muillekin ulkona liikkuville. Pilkkireissuille sillä on käyttöä, kun tippa jäätyy nenänpäähän :)

Silmikko päässä pakkanen ei pure kasvoja :)

Ruskovillan merinovillasukat ovat tosi hyvät. Käytän niitä myös muulloinkin, kuin vain pilkillä. Yleensä normipuuvillasukkia käytettäessä varpaat hikoavat helposti, mutta merinovillan hengittävyyden ansiosta varpaat pysyvät merinosukilla paljon paremmin kuivina. Sukat ovat ohutta neulosta, joten niitä voi pitää lähes minkä kenkien kanssa vaan. Näitä sukkia täytyy kyllä hankkia useampi pari, varpaat tykkäävät :)

Merinovillasukat eivät hiosta varpaita

Merinovilla on siitä jännittävä materiaali, että se lämmittää myös kosteana. Varmasti kaikki pilkkijät tietävät, että sormien kastumiselta ei voi välttyä kalastaessa. Välillä taivaalta sataa märkää ja toisinaan taas käy hyvä tuuri ja avannosta nousee eväkkäitä. Kaloja nostellessa sormet kastuvat ja varpaiden lisäksi sormet taitavat olla pilkkijän yleisimmin paleleva ruumiinosa. Merinovillaiset kynsikkäät eivät kosteudesta hätkähdä. Ne eivät tunnu yhtään epämukavilta, vaikka kaloja irroittaessa evistä olisi tullut vesiroiskeita.

Merinovillakynsikkäitä kannattaa testata, mikäli on tottunut käyttämään kynsikkäitä pilkkiessä

Kynsikkäitä saa kolmessa eri koossa: S, M ja L

Olen jo useampaan otteeseen kehunut merinovillan hengittävyyttä, mutta minkäs sille voi, kun se vaan sattuu olemaan merinovillan paras ominaisuus. Myös Ruskovillan pipo hengittää, joten päänahka kiittää :)

Ruskovillan merinovillapipo

Monet ovat varmaan törmänneet hikoamisongelmiin normipipojen kanssa ja hiukset saattavat olla lähes märät ulkoilujen jälkeen. Ruskovillan pipo, kuten kaikki muutkin heidän merinovillatuotteensa, ovat 100% luomumerinovillaa, joten jokaisella tuotteella on samat huippuominaisuudet.

Moni varmaan ajattelee, että esimerkiksi ulkoiluun ja lenkkeilyyn merinovilla on liian kuuma materiaali ja varsinkin pipo hiostaisi ikävästi. Suosittelen testaamaan merinovillaa, sillä yllätyin itsekin kuinka monikäyttöinen materiaali merinovilla on. Sillä voi vuorata itsensä kokonaan eikä siltikään tule hiki :) Enää ei kävisi mielessäkään, että luopuisin merinovillatuotteista.

Pipo, joka hengittää :)

Suosittelen lämpimästi Ruskovillaa =)

Ruskovillan www-sivu

Ruskovillan verkkokauppa 

Ruskovilla Facebookissa

Kuinka tuttuja Ruskovillan tuotteet ovat teille?

 

Nevercold lämpötuotteet

Yhteistyössä Nevercold Internationalin kanssa

Ei koskaan kylmä. Se kuulostaa aika houkuttelevalta pilkkireissuja ajatellen. Olen aina ollut vilukissa ja kotonakin kuljen villasukat jalassa, joten pilkkimistä rakastavana kylmyys on usein ollut ongelmana jäällä. Tuntuu, että vaikka kuinka pukisi vaatteita ylleen, pakkanen löytää vähintäänkin sormen päät jossain vaiheessa.

Nevercold on minulle tuttu merkki aiemmilta talvilta. Olen käyttänyt Nevercoldin kertakäyttöisiä käsien lämmittimiä ja ne ovat monesti pelastaneet jäätymäisillään olevat sormet, joten pilkkireissut eivät ole keskeytyneet kylmyyden takia. Lämmittimien toiminta perustuu kemialliseen reaktioon ja ne ovat turvallisia käyttää. Lämmitin aktivoituu, kun niiden suojapakkaus avataan ja lämmitin reagoi ilman kanssa. Yksi pussi tuottaa lämpöä 6-12 tunnin ajan.

Nevercold

Lämmittimiä löytyy kolmea eri mallia: käsille, varpaille ja keholle

Minulle tuli yllätyksenä, että Nevercoldilta löytyy myös elektronisia lämpöliivejä ja -käsineitä, jotka saavat virtansa akuista. Saimme pilkkikaverini kanssa testattavaksi lämpöliivit ja lämpökäsineet, ja nyt odotankin innolla kovia pakkasia ;)

Nevercold

Nevercold Aspen lämpöliivejä löytyy sekä naisille että miehille

Nevercold

Nevercoldilla on useampia hansikasmalleja, meille tuli testiin Kiruna lämpökäsineet ja Vermont kintaat

Nevercold on suomalainen lämpötuotemerkki, joka tuli markkinoille viisi vuotta sitten. Nykyään Nevercoldin tuotteita myydään Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa, ja kyllä lämpötuotteille näköjään on kysyntää kylmissä Pohjoismaissa, sillä lämpöliivejä ja -käsineitä myydään vuosittain tuhansia.

Nevercold-tuotteiden ensimmäisiä käyttäjiä olivat metsästäjät. Kun kylmissä olosuhteissa täytyy olla paikallaan jopa useita tunteja, on ymmärrettävää, että tällaisille tuotteille on tarvetta. Suomen talvi tarjoaa paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia, ja sittemmin mm. kalastajat, talvipyöräilijät ja ratsastajat ovat löytäneet lämpötuotteet.

Nevercoldilta löytyy myös Pro Worker -sarja, joka soveltuu ulkona työskentelevien ammattiryhmien käyttöön (esim. sotilaat ja rakennusmiehet).

“Nevercold-tuotteiden perusideana on se, että ne tuottavat ihmiskehoon lämpöä silloin, kun kehon oma lämmöntuotanto ei jostain syystä riitä, toisin sanoen silloin, kun ihmistä alkaa palelemaan. Nevercold liivien ja -käsineiden tärkeimpänä erona perinteisiin talvivaatteisiin verrattuna onkin juuri lämmöntuottokyky.

Perinteinen talvivaate ei itse asiassa lämmitä, vaan ainoastaan eristää, ts. hidastaa kehon tuottaman lämmön haihtumista. Jos kehon tuottama lämpö ei riitä, alkaa ihmistä paleltaa talvivaatteista huolimatta. Nevercold-tuotteet kykenevät pitämään ihmisen lämpimänä juuri näissä tilanteissa. Lämpimänä pysyminen on useimmiten sekä mukavuus- että turvallisuuskysymys, koska paleleminen alkaa melko nopeasti haitata ihmisen toimintakykyä monin eri tavoin.” Lähde: Nevercold International

Aspen ja Aspen Lady lämpöliivit

Mikrofleecepintaiset lämpöliivit ovat erittäin tehokkaita ja monipuolisia lämpöasusteita. Liivin sisällä on neljä ohutta lämmityselementtiä, jotka jakavat lämmön tasaisesti sekä rinta- että selkäpuolelle. Aspen lämpöliivi saa energiansa pienestä, mutta tehokkaasta litium-ioni-akusta, jolle on oma huomaamaton paikkansa liivin sisäpuolella akkutaskussa. Liiviin voi hankkia myös lisäakun, jolloin lämpöliivin käyttöaika pitenee kaksinkertaiseksi. Myös lisäakulle on oma taskunsa liivin sisäpuolella.

Nevercold

Nevercold

Nevercold

Nevercold

Nevercold Nevercold

Nevercold

Verkkovuoren alla näkyvät ohuet ja huomaamattomat mikrohiilikuitukankaasta valmistetut lämmityselementit

Nevercold

Nevercold

Sekä miesten Aspen että naisten Aspen Lady lämpöliiveissä on samat ominaisuudet

Elektronisissa lämpöliiveissä on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akkujen kesto riippuu käytetystä lämmitysvoimakkuudesta. Liivin lämmityselementtien lämpötila on täydellä teholla 52°C, jolloin akun kesto on kaksi tuntia. Alimmalla teholla lämmityselementit lämpevät 38 asteeseen ja silloin myös akun kesto on pidempi: viisi tuntia. Lisäakun kanssa alinta lämmitystehoa käytettäessä liivi lämmittää siis 10 tuntia, mikä onkin juuri sopiva pilkkireissun pituus ;)

Nevercold

Akku tulee taskuun liivin sisäpuolelle

Nevercold

Myös lisäakulle on oma taskunsa

Nevercold

Nevercold

Lämpötilan säätö on helppoa ja nopeaa, sillä tehoa voi säätää painamalla liivin rinnan kohdalla olevaa säätönappia. Punainen väri napissa tarkoittaa kaikista tehokkainta, keltainen on keskilämmin ja vihreä matalimman lämpötilan väri. Lämmityksen saa luonnollisesti myös kokonaan pois. Esimerkiksi pilkkireissuilla välillä kävellään pitkiäkin matkoja, jolloin lämmitystä ei varmastikaan tarvitse pitää päällä. Sitten taas kun odotetaan avannolla suurien kalojen tärppejä, aikaa voi kulua jopa tunteja. Silloin ainakin Jaanan liivissä palaa punainen valo =)

Nevercold

Punainen valo eli tehokkain lämmitys

Nevercold

Oranssi valo eli keskilämmin

Nevercold

Vihreällä valolla lämmitys on alhaisimmalla teholla ja akku kestää pisimpään, viisi tuntia

Lämpöliivi kannattaa pukea suoraan aluspaidan päälle, jotta lämmityselementit ovat mahdollisimman lähellä kehoa. Silloin liivi lämmittää parhaiten. Liivin koko kannattaa valita siten, että liivi on mitoitukseltaan tyköistuva, jolloin kehon ja liivin väliin ei jää liian suurta ilmakerrosta.

Nevercold

Kokotaulukko Aspen Lady (kuva lainattu www.nevercold.net)

Nevercold

Kokotaulukko Aspen (kuva lainattu www.nevercold.net)

Aspen lämpöliivissä on monikerrosrakenne: liivin uloimpana kerroksena on polyesterista valmistettu mikrofleece-kangas, jonka alla on tuulieristekalvo. Sisäkerroksena on verkkovuori.

Kuva lainattu: www.nevercold.net

Kuva lainattu: www.nevercold.net

Vermont lämpökintaat

Pilkillä ollessa pakkanen alkaa yleensä puremaan ensimmäisenä sormen päitä, ainakin minulla. Kalastan aika paljon ilman hanskoja, sillä vaihtelen vieheitä usein ja se taas ei onnistu hanskat kädessä. Lämpörukkaset ovat ihan huippukeksintö, sillä niiden avulla sormet saa nopeasti lämpöisiksi. Aiempina talvina olen laittanut rukkasiini kertakäyttöiset lämmitettävät pussit, jotka nekin ovat hyvät, mutta lämmitettävät kintaat ovat vielä sitäkin parempi keksintö.

Nevercold

Vermont kintaat soveltuvat loistavasti pilkkikäyttöön

Nevercold

Rukkaset ovat laadukkaasti tehdyt jokaista yksityiskohtaa myöten

Nevercold

Nevercold

Rukkasten kämmenpuoli on nahkaa

Nevercold

Akut tulevat ranteissa oleviin vetoketjutaskuihin

Nevercold

Nevercold

Rukkasten lämmitystä ei tarvitse pitää koko ajan päällä, vaan niitä voi käyttää aina tarpeen tullen lämmittelyyn. Rukkaset ovat jo itsessäänkin lämpöiset, sillä niissä on sadan gramman Thinsulate™ eriste.

Nevercold

Nevercold

Tehon säätely on helppoa

Nevercold

Matalin teho eli vihreä valo

Nevercold

Jos vain toisen käden sormia paleltaa, kukapa kieltää pitämästä vain toisen rukkasen lämmitystä päällä :)

Nevercold

Säätötarrat ranteissa

Kintaissa on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akunkesto on lämmitystehosta riippuen 2-4 tuntia. Hiilikuitulämmityselementit sormien yläpuolella ja kämmenselässä lämpenevät nopeasti ja jo lyhytaikainenkin lämmittely pilkkireissun lomassa saa kylmissään olevan pilkkijän sormet lämpösiksi.

Kiruna lämpökäsineet

Nevercold

Kiruna lämpökäsineet on suunniteltu jatkuvaan ammattikäyttöön

Kuten jo aiemmin kerroin, Nevercoldilla on Pro Worker tuotteita ammattikäyttöön. Kiruna lämpökäsineissä hiilikuitulämmityselementit ovat sormien ympärillä, joten lämpö jakautuu käsineiden sisällä tasaisesti ja miellyttävästi. Kuten Vermont kintaissa, myös näissä käsineissä on 100g Thinsulate-eriste, joten hanskoja voi halutessaan käyttää myös ilman lämmitysominaisuutta.

Nevercold

Kämmenselässä on ohut heijastinnauha

Nevercold

Nevercold

Vetoketjut ranteiden sivulla helpottavat hanskojen käsiin laittamista

Nevercold

Myös Kirunoiden kämmenpuoli on nahkaa

Molemmissa hanskoissa akkutaskut ovat ranteen kohdalla, eivätkä ne ole ollenkaan tiellä. Lämmityksen säätönappi on hyvin esillä ja sitä on helppo säätää.

Nevercold

Akut tulevat vetoketjutaskuihin ranteiden kohdalle

Nevercold

Lämmitystehon säätönappi

Myös hanskoihin on saatavilla lisäakkuja ja jos pilkkireissut venähtävät aiottua pidemmiksi, valmiiksi ladatut lisäakut on nopea vaihtaa tyhjenneiden tilalle.

Nevercold lämpötuotteiden pesu

“Useimmat Nevercold-lämpötekstiilit on valmistettu kankaasta (niissä ei ole siis käytetty nahkaa), ja ne voidaan pestä kuten muutkin tekstiilit. Tuotteille suositellaan käsinpesua 30 asteessa. Pesuun voi käyttää tavanomaisia pyykinpesuaineita, mutta ei valkaisuaineita eikä liuottimia. Tuotteiden johdot ja liittimet yms. on tehty niin, ettei vesi pääse niiden sisään pesun aikana. On kuitenkin täysin välttämätöntä muistaa poistaa akut pesun ajaksi, ne eivät nimittäin kestä kastumista lainkaan.

Käsinpesussa on tärkeää, ettei tuotteita väännetä tai taivuteta voimakkaasti, koska lämpöelementit saattavat tästä vaurioitua. Liivit ja käsineet voi laittaa kuivumaan tasaiselle alustalle, esimerkiksi pyykinkuivaustelineen narujen päälle. Liivin voi antaa kuivua myös henkarissa roikkuen.

Osittain nahasta valmistetuille käsineille (kuten Vermont-kintaat ja Kiruna-hanskat) suositellaan nahkakäsineille soveltuvia puhdistusmenetelmiä.” Lähde: Nevercold International

Kunhan saadaan pilkkikausi kunnolla vauhtiin ja pääsen laittamaan tuotteet kunnon testiin pakkaseen, teen vielä toisen blogikirjoituksen tuotteiden toimivuudesta aidoissa olosuhteissa :)

Nevercoldin tuotteisiin pääset tutustumaan heidän nettisivuillaan www-sivu
Nevercold löytyy myös Facebookista 

 

Lowrance HOOK 5 pilkkikäytössä

Yhteistyössä OPM International Oy:n kanssa

Olen käyttänyt kaikuluotainta talvikalastuksessa jo ties miten monta vuotta ja kyllä luotain on minulle ihan yhtä tärkeä varuste, kuin onkikin. Ilman sitä ei siis kalaan lähdetä :)

Kaikuluotaimet ovat selvästi yleistyneet talvikalastajien keskuudessa muutaman viime vuoden aikana. On huomattu, että pilkkimisestä saa enemmän irti, kun luotain on apuna kalastuksessa. Jo ensinnäkin tieto tarkasta syvyydestä auttaa hahmottamaan ja etsimään mahdollisia kalapaikkoja. Ja jos kalaa ei näy jään alla, paikan vaihtaminen on paljon helpompaa, eikä aikaa kulu tyhjän pilkkimiseen.

Kaikuluotain ei takaa kaloja, mutta helpottaa kyllä niiden saamista. Luotain tuo jännitystä ja mukavia lisämausteita kalastukseen. Voisi sanoa, että jokainen kalareissu on osa suurta tutkimusmatkaa kohti kalojen maailmaa. Ilman luotainta suurin osa veden alla tapahtuvista asioista jää havaitsematta. Kaikuluotain on kuin matkatelevisio, joka näyttää kalojen tositeeveetä livenä =)

Pilkkiluotain auttaa hahmottamaan kalojen sen hetkisiä mieltymyksiä saaliskalojen suhteen. Luotaimen avulla esimerkiksi vieheen värin, koon tai uinnin valitseminen on helpompaa. Jos joku tietynlainen ominaisuus vieheessä saa aikaan elämää aiemmin tyhjässä luotaimen näytössä, kannattaa vieherasiasta kokeilla muitakin vastaavanlaisia vieheitä.

Itse käytän talvikalastuksessa enimmäkseen tasapainopilkkejä ja avannolla voi olla tilanne, että näyttö piirtää tyhjää. En koskaan luovuta tyhjän näkymän perusteella, vaan kokeilen pari kikkaa ennen seuraavalle avannolle siirtymistä. Joskus kalat voivat olla liikkumattomina aivan pohjassa, eivätkä ne näy silloin edes luotaimessa.

Muutaman erilaisen tasurin uitto ja pohjassa pomputtelu voivat aktivoida passiiviset kalat. Tasurin hyvin hidas laskeminen kohti pohjaa saattaa yllättää kalastajan täysin. Kala voi ponkaista viehettä vastaan jo monen metrin päästä. Silloin luotain on avainasemassa, jotta kalastaja osaa pysäyttää vieheen ja antaa kalan tärpätä.

Luotaimen avulla näkee myös, jos pohja “elää”. Vaikka näytössä ei uisikaan kaloja, niin aivan pohjan tuntumassa liikkuvat kalat aiheuttavat pohjaan väreilyä. Ja koska passiivinen kala ei liiku, väreilevä pohja kertoo aktiivisista kaloista. Erilaisten vieheiden kokeileminen saattaa lopulta tuottaa napakympin, kun kalan ruokahalun herättävä viehe löytyy.

Kaikuluotaimet kehittyvät vuosi vuodelta ja jään alta saadaan koko ajan tarkempaa kuvaa. Tämä minun testikäyttöön saamani pilkkiluotain on itse asiassa yhdistelmälaite, mutta talvikalastuksessa plotterilla ei ole niin suurta merkitystä. GPS:sta on kuitenkin se hyöty, että kalapaikat saa merkittyä talteen.

Lowrance

Lowrance

Laukun päällä on kantokahva

Lowrance

Sivuilta löytyy jopa heijastimet :)

Lowrance

Hyvät vetoketjut nopeuttavat luotaimen esiin saamista

Lowrance

Laukussa on useita taskuja

Kumipintainen laukun pohja ei kastu sohjoisellakaan jäällä

Kumipintainen pohja ei kastu sohjoisellakaan jäällä

Viiden tuuman näyttö pilkkiluotaimessa ei ole ainakaan minulle yhtään liian iso, ja jo viime talven pilkin sen kokoisella luotaimella. Mielestäni ergonomian kannalta iso näyttö on huippu, varsinkin jos kalareissut venähtävät päivän mittaisiksi. Kylmässä ilmassa niska kyyryssä pienen näytön tihrustaminen saattaa aiheuttaa niskavaivoja. Olen kokenut viiden tuuman näytön hyväksi, vaikkakin laite kuluttaa akkua enemmän, kuin pienemmän näytön omaava luotain. Akun kestoa voi kuitenkin pidentää näytön kirkkautta säätämällä.

Lowrance

Näytön suoja on hyvä olla, jos laukku kulkee ahkiossa kairan ym. vermeiden seassa

Lowrance

Koskaan ei voi olla liikaa säilytystilaa vieheille, tässäkin hukkatila on käytetty järkevästi ;)

Tämän kokoinen luotain on usein riittävä kesäkalastukseenkin ja koska kyseessä on yhdistelmälaite, kahta erillistä luotainta ei välttämättä tarvitse enää hankkia. Pilkkianturia ei voi kiinnittää veneeseen, mutta laitteeseen on luonnollisesti saatavana myös peräpeilianturi, joten HOOK 5 sopii ympärivuotiseen käyttöön.

HOOK 5 PÄÄOMINAISUUDET

  • Lowrancen oma, kirkas ja tarkka 5-tuumainen värinäyttö
  • CHIRP-luotain ja DownScan Imaging™ — nykyiset tehokkaat kaikuluotaintekniikat tuottavat parhaan mahdollisen näkymän veneen alta.
  • Erittäin tarkka, sisäinen GPS-antenni
  • Valinnaisia maailmanlaajuisia karttapäivityksiä ovat Navionics + ja Jeppesen C-MAP MAX-N.
  • Voit käyttää omista luotainlokeistasi luotuja mukautettuja Insight Genesis™ -karttoja.
  • DownScan Overlay™ -tekniikka näyttää DownScan-kuvia CHIRP-luotainkuvan päällä.
  • ASP (Advanced Signal Processing) -toiminnon ansiosta asetuksia ei tarvitse säätää manuaalisesti, jotta näet kalat, rakenteet ja pohjan muodot selvästi.
  • TrackBack™-toiminnolla voit tarkastella tallennettua luotainhistoriaa, kuten rakenteita ja saaliskalojen siirtymistä, ja merkitä sijainteja reittipisteiksi.
  • Kätevä sivunvalintavalikko, josta voit käyttää kaikkia ominaisuuksia yhdellä peukalolla.
  • Moni-ikkunaisesta näytöstä on helppo valita sopiva esimääritetty sivuasettelu, kuten kolmipaneelinen näkymä.

(Lähde: www.lowrance.com)

Lowrance

Lowrance

Avannolta toiselle siirtyminen käy käden käänteessä, kun laukku sujahtaa helposti kiinni luotaimen näytöstä huolimatta. Kyllä mahtuu :)

Lowrance

Näytön voi asettaa kahdelle eri korkeudelle, tässä korkeudessa laukun vetoketjuläppä mahtuu kiinni

Lowrance

Tätä voi jo melkein kutsua toimiston työpisteeksi :)

HOOK 5 laitteessa on paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia. Tallennettu luotainhistoria on kiinnostava toiminto, jota on mukava päästä testaamaan. Myös ASP-toimintoa on tosi kiva päästä kokeilemaan, sillä olen aina käyttänyt pilkillä manuaaliasetuksia (herkkyys, syvyysalue). Jännittävää nähdä, kuinka luotainnäkymät eroavat toisistaan manuaaliasetuksilla ja ASP-toiminnolla.

Vuosien varrella olen kuullut ja lukenut ohjeistuksia, että luotainta ei saa missään nimessä laittaa päälle, mikäli anturi ei ole vedessä. Olen aina ollut hyvin tarkka asian suhteen, sillä en ole halunnut hajottaa omaa luotaintani. Juttelin kyseisestä asiasta Lehtisen Anssin kanssa (Anssi on OPM:lta ja tietää Lowrancen luotaimista kutakuinkin kaiken) ja halusin tietää, kuinka herkkiä laitteet ovat särkymään.

Talvisin pelko rikkoontumisesta on kuulemma ollut turha, sillä tämän tehoisten laitteiden kanssa ylikuumenemisvaaraa ei ole. Kesällä tilanne taas on toinen, eikä luotainta saisi pitää päällä paria minuuttia kauemmin, mikäli anturi ei ole vedessä. Kyseinen toiminta ei vahingoita itse laitetta, mutta anturin elementti saattaa vaurioitua ja se vaikuttaa heikentävästi kaikukuvaan.

Pilkillä täytyy muistaa, että pitkään ilmassa ollut anturi ei löydä pohjaa niin helposti, joten avannolta toiselle siirtyessä kannattaa laite laittaa valmiustilaan virtanäppäimestä. Uudella avannolla luotain herää henkiin yhdellä napin painalluksella.

Minulla oli vielä viime talvena käytössä peräpeilianturi, johon oli itse tehty alumiininen varsi. Iso varsi hankaloitti pilkkimistä ja yleensä jouduin kairaamaan anturille oman avannon. Minulle räätälöitiin OPM:llä HOOK 5 pilkkipakkaus, johon kuuluu 83/200kHz pilkkianturi CHIRP-taajuuksilla ja se helpottaa kalastusta tosi paljon. Nyt kalastus onnistuu samasta avannosta, jossa anturi on, sillä ohut johto ei häiritse kalan ylösnostamista.

Lowrance

Pilkkianturi PTI-WBL

Lowrance

Pilkkianturin asennusohje

Lowrance

Vedonpoistaja

Lueskelin keskustelupalstoilta Lowrancen pilkkianturista ja joka puolella törmäsi vähän erilaisiin mutu-tuntumiin ja “faktoihin”. Halusin tietää anturista enemmän ja ihan 100% faktatietoa, joten otin yhteyttä OPM Internationalin tuotepäällikköön Mika Silvastiin. Pyysin Mikaa kertomaan mm. pilkkinanturin CHIRP-tekniikasta, sillä se on asia, josta minulla ei ole vielä omaa käyttökokemusta.

Huomasin netissä aiemmin lueskellessani, että samaa pilkkianturia sanottiin sekä yksitaajuusanturiksi että kaksitaajuusanturiksi. Mikä siis on totuus? No Mika kertoi näin:

Nykyään kaikissa Lowrancen pilkkiantureissa on taajuudet 83/200kHz. Antureita on tarjolla kahta eri mallia: PTI-WSU ja PTI-WBL. Nämä anturit eroavat toisistaan vain liittimen verran (WSU: Uniplug/WBL: Blueplug), itse kaikuanturin elementti on sama.

CHIRP-tekniikasta Mika kertoi seuraavaa: Perinteinen 2D-tekniikka perustuu siihen, että anturi lähettää yhden pulssin ja tämä pulssi sisältää vain yhden taajuden, eli 1 pulssi=1 taajuus. Oli se sitten 83kHz tai 200kHz.

Kun puhutaan CHIRP-tekniikasta, niin anturin lähettämä yksi pulssi sisältääkin taajuusalueen. Pilkkianturi tukee keski CHIRP (80-130kHz) ja korkeaa CHIRP (130-210kHz) taajuusaluetta, joten esimerkiksi yksi pulssi keski CHIRP taajuusalueella sisältää taajuudet 80, 81, 82, 83, 84kHz jne. aina sinne 130kHz asti.

Kaikkia Lowrancen antureita voidaan käyttää myös CHIRP-taajuuksilla, vaikka itse anturin elementti olisikin valmistettu kiinteälle taajuudelle. Se johtuu siitä, että vaikka elementti toimiikin parhaiten kiinteällä taajuudella, elementti toimii myös kyseisen kiinteän taajuuden lähitaajuuksilla. Eli vaikka esim. PTI-WBL anturin elementti on tehty 83kHz ja 200kHz taajuuksille, se toimii myös keski – ja korkea CHIRP taajuusalueilla. Laite siis vain käskyttää anturin elementtiä eri tavalla.

Mika kertoi lyhyesti myös CHIRP-tekniikan hyödyistä. CHIRPin erottelukyky on parempi kuin kiinteän taajuuden eli CHIRPillä saadaan puhtaampaa ja häiriövapaampaa kaikukuvaa. CHIRP erottelee kalat paremmin, ja myös pohjassa ja rinteessä makaavat kalat saadaan paremmin esiin.

Pilkkianturin käytössä täytyy olla tarkkana, jotta anturista saa täyden hyödyn irti. On tärkeää, että anturi asetetaan avantoon jään reunan alapuolelle. Alla oleva kuva havainnollistaa anturin sijainnin merkitystä hyvin. Kuvasta näkee myös 83kHz ja 200kHz taajuuksien erot ihan konkreettisesti.

Lowrance pilkkianturi

Kuva lainattu: Lowrance Finland Facebook-sivu

Silvastin Mika kertoi hyvän muistisäännön 83kHz ja 200kHz keilojen leveydestä: 83kHz taajuudella keilan halkaisija pohjassa on suunnilleen sama, kuin veden syvyys. Esimerkiksi kymmenen metrin syvyydessä halkaisija on noin kymmenen metriä ja viiden metrin syvyydessä halkaisija on noin viisi metriä. Korkeammalla eli 200kHz taajuudella halkaisija onkin vain enää noin puolet veden syvyydestä eli kymmenen metrin syvyydessä noin viisi metriä ja viiden metrin syvyydessä noin kaksi metriä.

Alla on toinen mielenkiintoinen kuva, jonka sisältö saattaa tulla monelle yllätyksenä. Kuvassa näkyy katvealueet, joita signaali ei piirrä luotaimen näytölle. Anturin lähettämä signaali lähtee aina takaisin päin, kun se saavuttaa lähimpänä olevan pohjan kohdan, näin ollen keilan reunoilla olevien kalojen signaalit eivät ehdi näytölle ennen matalimman kohdan paluusignaalia. Kuvan avulla voi hahmottaa myös sen, että jos alla on jyrkkä penkka, katvealue kasvaa entisestään.

Moni ei varmaan ole tullut edes ajatelleeksi mahdollisia katvealueita, kuten en ollut minäkään. Olen monesti ihmetellyt pilkillä ollessani, että miksi luotain on näyttänyt vieheen olevan pohjassa, mutta kun viehettä on laskenut vielä alaspän, se onkin laskeutunut vielä jopa metrin tai kaksi alaspäin. Syynä siihen voi olla esimerkiksi juurikin jyrkkä penkka, jolloin paluusignaali on lähtenyt matalimmasta kohdasta takaisin tai vaikka suuri kivi, jota luotain on erehtynyt luulemaan pohjaksi.

Lowrance pilkkianturi

Kuva: Mika Silvasti

Pilkkipakkaukseen kuuluva kantolaukku on tosi kätevä. Aiempi luotaimeni oli “integroitu” pilkkireppuun, mutta koen tämän “pilkkipäkin” paljon helpommaksi. Kaikki johdot, anturi ja akku kulkevat samassa laukussa ja on sinne saatu mahtumaan vielä pari vieherasiaakin. Ajattelin ottaa pilkille mukaan vielä kevyen, taitettavan pilkkijakkaran, jotta saan nostettua luotaimen sopivalle korkeudelle.

Lowrance

Laukun takaosassa on oma luukku akulle

Lowrance

Takakautta johdot on helppo laittaa kiinni

Lowrance

HOOK 5 lähtövalmiina jäälle :)

OPM International Oy on urheilukalastukseen erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike. Se aloitti toimintansa vuonna 1986 Kellokoskella, joten toimintaa on ollut jo pyöreät kolmekymmentä vuotta. OPM:n edustustuksiin kuuluuvat mm. Lowrance -kaikuluotaimet ja GPS -laitteet, Navionics -kartat, Scotty -takilat, Tuf Line ja Gamma -siimat, Jesse -uistimet, Hansen -vieheet, Mustad, Partridge ja Kamasan -koukut, Ocean Concept -pelastus ja kelluntaliivit, P.Original saappaat, Heinola -jääporat, WASPcam action-kamerat, MotorGuide sähkömoottorit, Okuma -kelat ja vavat, Savage Gear -vavat ja vieheet, Ron Thompson -vavat sekä Imax -kelluntapuvut.

OPM:n oma tuotemerkki on viime vuosina voimakkaasti kasvanut Patriot, jonka tuotevalikoimasta löytyy paljon erilaisia kalastustarvikkeita ja -välineitä.

OPM:n edustamia tuotteita on saatavilla hyvin varustelluista kalastustarvikeliikkeistä ja tavarataloista ympäri Suomen. Jos postauksessa esitelty pilkkipakkaus kiinnostaa, niin OPM:n jälleenmyyjiltä on saatavana Lowrancen pilkkipakkauksia HOOK-3X, HOOK-4X ice ja HOOK-4 ice kaikuluotaimilla. Heiltä löytyy myös pilkkipakkaus (PPP-18) ilman luotainta, joka sisältää kantolaukun, akun ja pilkkianturin.

En malta odottaa, että pääsen testaamaan luotainta jäälle. Teen ensi vuoden puolella blogitekstin pilkkiluotaimen käytöstä ja siihen mennessä olisi tarkoitus saada tallennettua jännittäviä tilanteita luotaimen näytöltä. Onko teillä mielessä jotain kaikuluotaimiin liittyviä asioita, joita haluaisitte lukea blogista?

Linkit:

OPM International Oy www-sivu
OPM International Facebook
Lowrance Finland Facebook 

OPM

Kuva lainattu www.opm.fi

 

Ruskovillan merinovillatuotteet

Yhteistyössä Ruskovilla Oy:n kanssa

Pilkkikausi alkaa olla ihan ovella ja lämpimät kesäkelit ovat enää muisto vain. Yhteistyöni Ruskovillan kanssa sattui ajallisesti hyvään saumaan ja pääsen testaamaan heidän laadukkaita luomumerinovillatuotteitaan aitoon jäätävään ympäristöön eli Suomen talveen :)

Rakastan pilkkimistä, mutta inhoan kylmyyttä. Se on yhtälö, joka ei oikein toimi. Olen lähtenyt jäälle jopa lähemmäs -30°C asteen pakkasella ja se alkaa olla pilkkihullullekin liikaa. Totuus on kuitenkin se, että Suomessa on talvella pakkasta ja kylmä, ja pilkkijän on siihen sopeuduttava. Onneksi näissä tilanteissa apuun rientää Ruskovilla.

Ruskovilla perustettiin vuonna 1981. Hyvää vuosikertaa siis, sillä myös allekirjoittanut näki päivänvalon samana vuonna ;) Alunperin Ruskovilla valmisti vain vauvojen tuotteita, mutta vuosien varrella tuotevalikoima on laajentunut ja nykyään heillä on tuotteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Materiaaleina ovat luomumerinovillan lisäksi luonnonsilkki, silkkivilla ja luomupuuvilla.

Ruskovilla

Kuva lainattu www.ruskovilla.fi

Sain Ruskovillalta testattavaksi luomumerinovillatuotteita. Kaikki Ruskovillan tuotteet ovat Suomessa suunniteltu ja valmistettu ja niille on myönnetty avainlipputunnus.

Ruskovillan käyttämä luomumerinovilla on eettisesti tuotettua ja mulesing-vapaata. Monelle termi mulesing on varmasti vieras, aivan kuten se oli minullekin vielä muutama kuukausi sitten, mutta tutkiessani eri merinovillatuotteita netissä, törmäsin termiin usein. Mulesing on raaka toimenpide, joka tehdään merinolampaalle suuremman villamäärän toivossa ja siksi onkin erittäin tärkeää, että ihmiset hankkivat mulesing-vapaita merinovillatuotteita. Ruskovillan luomuvilla tuotetaan Etelä-Amerikassa, Argentiinassa ja Uruguayssa.

Luomumerinovillan ominaisuuksia

  • kaikkein pehmein villalaatu
  • tuntuu hyvältä iholla
  • on miellyttävän joustavaa
  • lämmittää ihanasti
  • imee kosteutta tuntumatta märältä
  • hengittää hyvin eikä hiosta
  • lämmittää myös kosteana
  • neutraloi hienhajua
  • tuuletus auttaa poistamaan hajut
  • paloturvallinen

(lähde www.ruskovilla.fi)

Esittelen nyt tuotteet, joita aion testata tänä talvena. Teen käyttökokemuksistani vielä toisen postauksen myöhemmin, jossa esittelen tuotteet yksityiskohtaisemmin minun päälläni :)

Ruskovillan merinovillatuotteet ovat 100% luomumerinovillaa. Villa on pehmeää, pitkäkuituista merinovillaa, joka tuntuu miellyttävältä iholla. Merinovilla lämmittää, mutta ei hiosta hyvän hengittävyytensä vuoksi. Merinovilla sopii myös herkälle iholle, siksi Ruskovillan tuotteita voidaan käyttää vastasyntyneestä asti.

Peruskerrasto

Aluspaita on unisex-malli eli samat koot käyvät sekä naisille että miehille. Kokovaihtoehdot XS, S, M, L, XL ja XXL.

Alushousuissa naisten koot XS-XXL ja miesten koot S-XXL.

Ruskovilla

Peruskerrasto

Ruskovilla

Aluspaitaa, kuten muitakin merinovillatuotteita, saa useammassa värissä

Ruskovilla

Alushousuja on kahta eri mallia, naisille ja miehille omansa

Ruskovilla

Peruskerraston housuissa on säätökuminauha vyötäröllä

Ulkoilukerrasto

Tämä kerrasto on peruskerrastoa paksumpi. Malli on unisex eli samat koot käyvät sekä naisille että miehille. Kokovaihtoehdot ovat XS, S, M, L, XL ja XXL. Ulkoilukerraston paidassa on korkea vetoketjullinen kaulus, joka on varsinkin kylmällä ja tuulisella pilkkikelillä luxusta. Hihat ovat pitkät ja hihansuussa on reikä peukalolle. Tämä on kätevää, jos kalastaa ilman hanskoja tai sormikkaita.

Ruskovilla

Ulkoilukerrasto

Paidan helma on pidempi takaa ja sitä ominaisuutta osaa arvostaa avannolla istuessa, kun viima puhaltaa alaselkään.

Ruskovilla

Ulkoilukerraston paidassa hyviä ominaisuuksia riittää: korkea kaulus, pitkät hihat, selkäpuolen pidempi helma…

Ruskovilla

Aukot peukaloille ovat hyvä idea!

Housujen lahkeissa on pitkät kaksinkertaiset resorit, jotka mahtuvat hyvin saappaisiin. Myös ulkoiluhousujen polvet ja haarakiila ovat kaksinkertaista neulosta. Näissäkin housuissa on vyötäröllä säätökuminauha.

Ruskovilla

Lahkeiden pitkät kaksinkertaiset resorit lämmittävät mukavasti

Mielestäni peruskerrasto menee normaaleille muutaman asteen pakkaskeleille, mutta mikäli pakkasta alkaa olla kaksi- tai kolmekymmentä astetta, ulkoilukerrasto peruskerraston päällä ei ole yhtään liikaa.

Ruskovilla

Vasemmalla ulkoilukerraston paita, oikealla peruskerraston paita

Ruskovilla

Peruskerraston housut vasemmalla, ulkoilukerraston housut oikealla. Housut ovat eri kokoa (S ja M), siksi pituusero lahkeissa.

Silmikko

Monet kylmät pilkkireissut olen kulkenut kasvot kaulahuivein peitettynä. Helpompikin tapa pakkasen puremisen ehkäisyyn näköjään olisi ollut, eli Ruskovillan silmikko. Tänä talvena ei nenänpää jäädy :) Silmikossa on yksi koko aikuisille.

Ruskovilla

Tänä talvena pakkanen ei löydä minua, kun minusta näkyy vain silmät ;)

Pipo

Tätä saa yhdessä aikuisten koossa. Minulla ei ole vielä koskaan merinovillapipoa ollutkaan ja kovimmilla pakkaskeleillä olen aiempina talvina joutunut pitämään jopa kolmea pipoa päällekkäin. Ehkä tämän pipon kanssa pärjään vähemmällä ;)

Ruskovilla

Musta merinovillapipo sopii niin naisille kuin miehillekin

Kynsikkäät

Ruskovillan uutuustuote ovat merinovillaiset kynsikkäät, näissä kokovaihtoehdot ovat S, M ja L.

Ruskovilla

Pilkkijän toivelahja :)

Villasukat

Kaupoissa myydään villasukkia, joita mainostetaan merinovillalla. Monissa sukissa, kuten markettien merinovillatuotteissa yleensäkin, totuus paljastuu lukemalla pienen präntin: ne eivät olekaan sataprosenttista merinovillaa. Ruskovillan tuotteissa pikkupränttejä ei tarvitse tiirailla, sillä kaikki merinotuotteet ovat 100% luomumerinovillaa. Kun ostat Ruskovillalta merinovillaisen tuotteen, saat merinovillaisen tuotteen. Yksinkertaista :) Näitä nilkkamallisia merinovillasukkia saa koossa 34-48.

Ruskovilla

Nilkkasukat eivät ole liian paksut, joten ne mahtuvat kenkiin kuin kenkiin

Ruskovilla

Tämä lappu löytyy Ruskovillan merinovillatuotteista

Merinovillatuotteita ei tarvitse pestä usein, sillä villa puhdistaa itse itseään reagoidessaan ilman hapen kanssa. Pilkkireissun jälkeen vaatteet voi laittaa ulos tuulettumaan ja seuraavalle reissulle pääseekin taas raikkaat vaatteet päällä. Välillä pesu on kuitenkin edessä ja silloin tuotteen voi pestä joko käsin kädenlämpöisessä vedessä tai pesukoneessa 30°C käsinpesuohjelmalla. Pesuaineena toimii oliiviöljysaippua tai Sonett-villanpesuaine. Tahrat saa pois sappisaippualla.

Linkki Ruskovillan verkkokaupan pesu- ja hoitoainesivulle.

Ruskovilla

Ruskovillan merinovillatuotteita ei ole koinsuojattu, joten mikäli tuote ei ole jatkuvassa käytössä, se kannattaa säilyttää omassa myyntipussissaan. Olen aina ajatellut, että koiongelmat ovat vanhojen talojen riesoja ja että nykyaikana niitä ei enää olisi, mutta mihinkäs ne koit olisivat kadonneet. Niitä voi tänä päivänäkin löytyä ihan jokaisen kodin vaatehuoneesta.

Ruskovilla

Myyntipakkaukset sopivat myös säilytyspusseiksi

Ruskovillan valikoimaan kuuluu paljon muitakin tuotteita, kuin yllä esitellyt. Tuotteisiin pääset tutustumaan Ruskovillan nettisivuilla ja verkkokaupassa, Ruskovilla löytyy myös Facebookista.

Ruskovillan www-sivu

Ruskovillan verkkokauppa 

Ruskovilla Facebookissa

 

 

Chef’s Choice on myös Jaanan valinta

Yhteistyössä Mastermark Brands Oy:n kanssa

Kirjoitin vähän aikaa sitten Chef’s Choice M320 testivoittaja veitsenteroittimesta esittelytekstin blogiini (linkki). Nyt kirjoitan itse teroitustapahtumasta tarkemman kuvauksen. Teroitin on ollut veitsieni ilona nyt muutaman viikon ja jos veitsen teroitusta tällä kyseisellä laitteella täytyisi kuvailla yhdellä sanalla, sana olisi: helppoa.

Yksi inhottavimmista asioista kalan fileoinnissa, ja ylipäätään kaikessa kokkauksessa, on tylsä veitsi. Minulla on ollut jo kauan aikaa mielessä, että “pitäisi opetella teroittamaan veitsiä”, mutta aina se asia on siirtynyt ja siirtynyt. Ammattikokit saavat veitset hetkessä teräviksi parilla nopealla taikatempulla, mutta minun teroitusyritykset ovat päättyneet supertylsiin veitsiin.

Viime aikoina olen yllättänyt itseni saamalla ihan mukavasti kaloja, joten veitsenteroitintesti ei olisi parempaan saumaan voinut tulla. Olen tuntenut itseni melkein ammattikokiksi, kun olen vihdoin saanut fileoitua kaloista nätit fileet. Terävät veitset myös nopeuttavat fileoimista huomattavasti.

Chef's Choice

Terävät veitset tekevät ammattilaisen (heh, ainakin melkein)

Tätä kyseistä sähkökäyttöistä teroitinta osaavat käyttää kaikki. Ei tarvitse miettiä teroituskulmia, kun veitsi menee hahloissa automaattisesti oikeaan asentoon. Selkeät käyttöohjeet kuvineen auttavat teroitusoperaatiossa. Eri käyttötarkoituksiin tarkoitetut veitset suositellaan teroitettavan veitselle suotuisimpaan tyyliin ja esimerkiksi fileointiveitsille löytyy käyttöohjeesta oma ohjeensa. Myös suorateräiset ja hammasreunaiset veitset teroitetaan eri tavalla.

Veitsenteroitin on painava, joten se on myös tukeva ja pysyy pöydällä jämäkästi paikallaan, vaikka siitä ei pidettäisi kiinni teroituksen aikana. Siksi teroitin sopii sekä vasen- että oikeakätisille.

Chef's Choice

Teroitin pysyy teroitettaessa jämäkästi pöydällä painonsa vuoksi

Teroittimessa on neljä eri hahloa, joista vasemmalla puolella olevat ykkösvaiheen hahlot (karkea timanttilaikka) ovat tarkoitettu teroitukseen ja oikealla puolella olevat kakkosvaiheen hahlot (hieno timanttilaikka) viimeistelyyn.

Chef's Choice

Vain kaksi vaihetta ja terä on TERÄVÄ :)

Ennen ensimmäistä teroitusta voit vetää veitsen vasemman puoleisesta hahlosta, jotta saat tuntuman terään. Tee tämä harjoitusveto ennen kuin laitat virrat päälle teroittimeen.

Chef's Choice

Tee yksi harjoitusveto vasemmalla puolella, jotta saat tuntuman terään

Teroittaessa on tärkeää, että veitsen terä työnnetään laitteeseen mahdollisimman läheltä kahvaa, jolloin teroitus saadaan tehtyä koko matkalle. Jos veitsen terä on kaareva, veitsen kahvaa täytyy hieman nostaa terän lähestyessä laikkaa, jotta myös kärkiosa teroittuu.

Chef's Choice

Teroitus aloitetaan niin läheltä kahvaa, kuin mahdollista

Yhden vedon kesto on muutamia sekunteja veitsen terän pituudesta riippuen. Esimerkiksi 20 senttisen terän teroitusaika on noin viisi sekuntia. Muista tehdä teroitusvedot vuorotellen sekä vasemmalla että oikealla puolella, jotta terä tulee teroitetuksi symmetrisesti. Yleensä yksi tai kaksi vetoa molemmissa hahloissa riittää, tässä on kuitenkin hieman veitsikohtaisia eroja, joista tarkemmin käyttöohjeessa.

Ykkösvaiheen jälkeen on aika siirtyä kakkosvaiheen viimeistelyhahloihin. Tarkista ensimmäisen vaiheen jälkeen, että teräsärmän toisella puolella on pursereuna. Koko terän matkalla tuntuva purse on edellytys vaiheelle kaksi. Jos terässä ei tunnu pursetta, tee uusintateroitus ykkösvaiheen hahloissa. Hyvin tylsät veitset saattavat vaatia ylimääräisiä teroituskertoja ennen kakkosvaiheeseen siirtymistä.

Chef's Choice

Et voi siirtyä vaiheeseen kaksi, ennen kuin veitsen terässä on pursereuna

Veitsi vedetään aina itseen päin, ei koskaan vastakkaiseen suuntaan. Älä paina terää liian voimakkaasti alaspäin, koska se ei vaikuta teroitustulokseen.

Chef's Choice

Vedä veitseä aina itseesi päin

Älä pysäytä vetoa missään vaiheessa, vaan teroita terä tasaisella nopeudella koko pituudeltaan

Chef's Choice

Nosta kahvaa loppuvaiheessa hieman ylös terän kaaren muotoa noudattaen

Uusintateroitus tehdään normaalisti vaiheen kaksi hahloissa. Jos terästä ei tule riittävän terävää, tee 1-2 vetoa vaiheen yksi molemmissa hahloissa, kunnes terässä on pursereuna. Sen jälkeen viimeistele terä vaiheessa kaksi.

Olen aina ollut siinä uskossa, että veitseen saa terävimmän terän teroittamalla sen käsin. Joskus pari veitseä tylsytin leikkimällä ammattiteroittajaa ja sen jälkeen olen vain toivonut, että löytäisin teroittimen, jolla saisin veitseni takaisin kuosiin. Chef’s Choice teroitin ylitti kaikki odotukseni, ja sen nopeus ja helppokäyttöisyys ovat kirsikoina kakun päällä. Tätä teroitinta voin suositella kaikille tylsien veitsien kanssa taisteleville, en usko, että tulee ikävä vanhoja teroitusmenetelmiä :)

Chef's Choice

Fileointi on nykyään kivaa :)

Mastermark Brands Oy www-sivu 

Mastermark Brands Oy Facebook-sivu

Chef’s Choice M320 veitsenteroitin

Chef’s Choice veitsenteroitinten jälleenmyyjät 

Moni varmaan haluaisi itselleen kyseisen teroittimen ja nyt kuulkaas sattui niin mukava juttu, että sain mahdollisuuden arpoa yhden testivoittajateroittimen lukijoiden kesken. Aivan mahtava palkinto on siis yhdelle onnekkaalle luvassa ja sen onnekkaan ei tarvitse enää tylsistä veitsistä murehtia. Arvonta järjestetään Facebookin puolella Fish me luck sivuilla ja arvontaan voit osallistua tykkäämällä arvontajulkaisusta, johon pääset tästä linkistä. Käykäähän tykkäilemässä ja onnea arvontaan!

Chef's Choice

Ihan huippupalkinto, nyt kannattaa tykätä =)

 

Chef’s Choice veitsenteroitin

Yhteistyössä Mastermark Brands Oy:n kanssa

Elämäni helpottui huomattavasti, kun tylsät fileerausveitseni tapasivat uuden teroittimen. Sain testattavaksi Erä-lehden veitsenteroitintestin voittajan (lehti nro 8/2016), Chef’s Choice M320 moottoriteroittimen (linkki).

Chef's Choice M320

Chef’s Choice M320

Kalastan paljon ja syön mielelläni kalaa, mutta aina siellä on se yksi hieman epämiellyttävä työvaihe kalastusreissun ja kalan syömisen välissä, eli kalojen fileeraus. Olen aina halunnut osata fileoida kalan hyvin ja katsellut ihastellen opastusvideoita netistä. Miten jotkut voivat saada niin siistit fileet ilman suurta hukkaprosenttia? Ja miten he saavat fileoinnin näyttämään niin helpolta? Vastaus on terävä veitsi.

Kun sain teroittimen käyttöohjeen ensimmäistä kertaa luettavaksi, siellä mainittiin, että teroitetun veitsen terävyyden voi testata leikkaamalla paperia. Olen vuosien varrella kokeillut vaikka mitä teroittimia ja puikkoja, mutta koskaan en ole saanut veitsiä niin teräviksi, että niillä olisi voinut leikata paperia. Olin aika toiveikas, sillä tuskin Erä-lehden testivoittajaksi ihan heppoisin perustein pääsee.

Jatkoin ohjeiden lukemista ja hymy nousi huulille, kun ohjeissa varoitettiin useampaan otteeseen vasta teroitetun veitsen terävyydestä ja “pyydettiin”, että älä leikkaa käsiäsi. Kyllähän teroitetut veitset ovat teräviä ja hyvä niistä on varoittaakin, mutta eivät kai ne nyt niin teräviä…

Chef's Choice

Ensimmäisen teroituksen jälkeen ymmärsin varoitustekstien määrän. Minä oikeasti säikähdin, kun veitsen terästä tuli niin terävä. Näköjään “terävällä” ja terävällä voi olla suuri ero. Tajusin, että tähän asti olen fileoinut kalani leikisti terävillä veitsillä. Teroituksen jälkeen mielessä pyöri vain yksi kysymys, miten minä olen voinut pärjätä ilman tätä laitetta?!

Yksityiskohtaisempi ohje kuvineen veitsien teroituksesta on tulossa hieman myöhemmin, nyt esittelen itse laitteen tarkemmin.

Chef’s Choice veitsenteroittimet valmistetaan Kaliforniassa ja niissä käytetään timanttilaikkoja. Sähkökäyttöisissä teroittimissa laikat pyörivät veitsen suuntaisesti, eivätkä siten vaurioita terää tai terän muotoa. Tässä kyseisessä M320 mallissa on kaksivaiheinen timanttilaikkahionta, karkeampi veitsen teroitukseen ja hienompi terän viimeistelyyn. Teroitin on tarkoitettu kaikentyyppisille keittiöveitsille, myös sahalaitaisille.

Teroitin toimii sähköllä ja sitä on hyvin helppo käyttää, sillä teroitin ohjaa automaattisesti teroitettavan veitsen oikeaan kulmaan oikealla paineella. Tämän M320 mallin lisäksi Chef’s Choice merkiltä löytyy myös muita sekä sähkö- että käsikäyttöisiä malleja. Pääset tutustumaan valikoimiin seuraavista linkeistä: sähkökäyttöiset ja käsikäyttöiset.

Chef's Choice

Chef's Choice

Chef's Choice

Teroittimen mukana tulee selkeä käyttöohje

Chef's Choice

Ohjeet kannattaa lukea ennen laitteen käyttöä, vaikka monilla se tuppaa unohtumaan =)

Chef's Choice

Vasemmanpuoleinen laikka eli numero 1, on karkea ja sitä käytetään teroitukseen

Chef's Choice

Oikeanpuoleinen laikka numero kaksi on hieno laikka viimeistelyyn

Chef's Choice

Chef's Choice

Ensimmäisessä vaiheessa timanttipinnoitetut kartiolaikat luovat terän molemmille puolille mikrourat ja viistepinnan. Toisessa vaiheessa hiomalaikat kiillottavat viistepinnat, muodostavat mikroviisteen ja suoriin teriin erittäin ohuen ja suoran leikkuusärmän.

Kaksivaiheisen teroituksen ansiosta veitset saavat pitkään kestävän ja tarkasti viistetyn leikkuusärmän. Teroitus kuluttaa veitsen leikkuusärmää hyvin vähän. Uusintateroitus tehdään yleensä vain vaiheen 2 hahloissa.

Chef's Choice

Chef's Choice

Laitteen virtakytkin on helppo napsauttaa päälle ja pois, sillä se on laitteen etupuolella

Laite on helppokäyttöinen eikä vaadi muita huoltotoimia, kuin kerran vuodessa tehtävän metallipölyn puhdistuksen. Laitteen pohjassa on luukku, joka avataan ja luukun sisäpinnan magneettiin tarttuneet metallihiukkaset puhdistetaan esimerkiksi talouspaperilla.

Chef's Choice

Metallipölyt saa puhdistettua avaamalla pienen luukun pohjasta

Myös kakkosvaiheen laikkojen puhdistus on tarpeen silloin tällöin. Sekin on sen verran helppo projekti, että onnistuu kuudessa sekunnissa sisäänrakennetun puhdistimen ansiosta. Laitteen takapuolella on vipu, jota painetaan kolme sekuntia oikealle ja sen jälkeen kolme sekuntia vasemmalle. Siitä hommasta ei voi kieltäytyä ainakaan ajan puutteeseen vedoten…

Chef's Choice

Vaiheen kaksi laikkojen puhdistuskytkin

Puhdistusväliä voi pidentää teroittamalla aina puhtaita veitsiä, silloin myös laikat pysyvät puhtaina pidempään.

Chef’s Choice teroitinta myyvät esimerkiksi Motonet-tavaratalot, kaikki jälleenmyyjät löytyvät tästä linkistä. Teroittimella on kahden vuoden takuu.

Mastermark Brands nettisivut http://www.mastermarkbrands.fi
Mastermark Brands Facebookissa https://www.facebook.com/mastermarkbrands