TJ 3

perjantaina 3.4.2015 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Eli enää huomenna, sunnuntaina ja maanantaina pääsen vielä pilkille, sitten taitaa olla kausi taputeltu. Surkeeta, seuraavaan talveen on liian pitkä aika. Talvella pääsee aina niille hyville ottipaikoille, toisin kuin kesällä, kun yrittää epätoivoisesti rannalta heitellä. Ensi kesänä haaveissa olisi kyllä jonkun näköinen pieni paatti, katsellaan..
Tänään sai taas pitkästä aikaa pilkkiä. Tuntuu, että edellisestä kerrasta on viikkokausia, vaikka siitä on vain neljä päivää. Kello soi neljältä, oltiin hyvissä ajoin jäällä. Elonmerkkejä ei löytynyt, mutta se ei haitannut. Se pilkkiminen oli niin kivaa! Keli oli tosi hyvä, ei tuullut yhtään. Aamulla pari tuntia satoi vähän räntää, mutta sitten sekin loppui.
Mentiin rannasta jäälle tosi varovasti ja kairailtiin matkalla, ettei vaan olisi yllätyksiä matkan varrella. Naskalit kaulassa ja kelluntavaatteet päällä tottakai. Varovasti edettiin kilometrin päähän. Jää vaikutti onneksi vielä tosi hyvältä, teräsjäätä oli vähintään 15cm. Aamupäivällä jäälle pölähti kymmeniä pilkkijöitä, siellä olikin jotkut kisat. Vähän hymyilytti oma varovaisuus siinä vaiheessa, mutta mieluummin olen ylivarovainen tässä vaiheessa kautta.
Kalat olivat tosi passiivisia, niitä näkyi pohjan tuntumassa aina välillä, mutta ne eivät kiinnostuneet mistään. Kalarosvokaan ei aiheuttanut mitään reaktioita tällä kertaa. Uittelin useita eri tasureita tuloksetta. Tai kyllähän minä yhden vajaan kilon sattumahauen sain kalarosvolla ja toisen samanlaisen jigillä, mutta jos kahdeksassa tunnissa saa vain muutaman kalan, niin syönti on huonoa. Onneksi ei kuitenkaan ämpee.
Ai niin, karkuutin jonkun hirmuisen valaan. Vettä oli 10 metriä ja viidestä metristä “ihan puskista” sain tosi kovan tärpin, kala pysyi ehkä metrin matkan siimassa ja sitten irtosi. Tuntui, kuin jigin koukku olisi ollut jossain betonimöhkäleessä kiinni, ei meinannut siima hievahtaa mihinkään. Nanosiima kerkesi jo vähän uppoutua sormiin ja jos sitä valtavaa otusta olisi yhtään enemmän pitänyt vielä nostaa, todennäköisesti sormenpäät olisivat tippuneet yksitellen jäälle. Se oli ISO kala, en tiedä haluaisinko sitä edes toista kertaa oman siiman päähän.. koska se on sitten hei hei sormet.
Kuulin pilkkikaverilta tänään pilkkivinkin. Hän oli tiputtanut vertikaalijigin pohjaan ja antanut sen olla siellä pari minuuttia. Sitten oli tehnyt nopean neljän metrin noston (vettä 10m) ja pohjasta oli samantien ampaissut kala perään ja tärpännyt. Kuulemma iso, mutta irtosi nostovaiheessa. Muistin tämän vinkin jossain vaiheessa päivää ja tiputin jigin pohjaan. Laskin sekunteja about minuuttiin asti ja sitten nostin jigin nopeasti neljä metriä pohjasta. No hitto, kala ampaisi perään.
Se ui suoraan jigille ja tärppäsi. Onneksi olin laittanut ylimääräisen kolmihaarakoukun jigiin, niin kala pysyi kiinni. Epäilin haueksi, kun se lähti niin livakasti pohjasta. Nostin kalan helposti jäälle ja ihan mukava aapohan se siellä. Joku oli käynyt lähipäivinä samoilla paikoilla pilkillä ja tehnyt 10 tuuman reikiä, kylläpä nousi siitä avannosta kala ilman ongelmia. Ai että, kun aina olisi noin iso pilkkiavanto, ei tarvitsisi pelätä tasurin koukun jäämistä jään reunaan..
Niin, se aapo. Kyllähän se taas oli kivan kokoinen, mutta jo silmä kertoi, että ei mene kilo rikki. Vai olisiko vaa’assa vika, kun se aina pysähtyy siihen reiluun yhdeksään sataan..
Tuossa vesistössä kalat kasvavat hirmuista vauhtia, 1,2kg ahven oli vaan noin seitsemän vuotias, kun taas esimerkiksi Kallaveden reilu 600g ahven oli 10-vuotias.  
 
 
 
Kalalla tuli ilmarakko (?) suuhun, kun nostin sen niin nopeasti ylös. Aika oudon näköinen, ihan kuin iso kieli…

 

Mutta kiva päivä ja mukava oli koskettaa kalaa pitkästä aikaa. Ahvenet ovat niin kauniita kaloja.. Nyt taisi kalojen piiloleikki loppua, toivottavasti pääsen huomennakin hipelöimään niitä ;)
Jaa:
Facebook
Whatsapp