Nyt vähän vauhtia kesä!

torstaina 4.5.2017 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia

Pilkkikausi on siis ohi, kauden viimeisen reissun tein 23.4. Oli kyllä mahtavan pitkä kausi ja pilkkihulluna en pistäisi yhtään pahakseni, jos kausi olisi aina näin pitkä. Lähes viisi kuukautta vetten päällä kävelyä, tykkään :)

Nyt eletään vuoden inhottavinta aikaa, kun kalastus on tauolla muutaman viikon. Joka kevät ja syksy on nämä kaksi ajanjaksoa, kun kalastuksesta pitää ottaa pakkolomaa. Ehkä jossain olisi sula kohta, jonne pääsisi jo jigiä viskomaan, mutta kyllä minä mieluummin Puattisen kanssa haluaisin treffeille pitkän talven jälkeen. Jäät ovat asiasta eri mieltä, siellä ne kaikessa rauhassa makaavat Kallaveden pinnalla. Jos pikkuisen voisitte pitää kiirettä…

Olen tutkinut Kallaveden karttaa ja pohtinut etukäteen, mihin haluan mennä kesällä kalastamaan. En tiedä mitä aivoissa on talven aikana tapahtunut, mutta syvyyskartta näyttää taas erilaiselle kuin viime kesänä. Mielestäni ollaan koluttu Kallavettä aika tarkkaan pari vuotta, mutta nyt kun karttaa katselin, sieltä löytyi vaikka mitä mielenkiintoisia uusia paikkoja. Näissä mielikuvaharjoituksissa kaikki paikat ovat aina täynnä isoja ahvenia ja kuhia, ja siksi odotan innoissani, että pääsisin tutkimaan paikat ihan livenäkin. Ajatuksen tasolla kalojen löytäminen on niin helppoa :)

Haluan palata vielä menneeseen pilkkikauteen ja muistella, mitä kaikkea kauden aikana tapahtui. Kausi oli minun pisin kauteni ikinä ja se alkoi joulukuun 14. päivä.

Edellinen talvi oli ollut kokonaisuudessaan surkea saaliiden suhteen ja pelkona oli, että tästäkin talvesta tulisi huono. Onneksi jo muutaman ensimmäisen viikon aikana saimme hyviä saaliita ja henkseleitä paukutellen naureskelimme edellisen talven reissuille. Luultiin, että oltiin kehitytty pilkkijöinä niin paljon, että saisimme kalaa aina. Sitten kun tyhjiä reissuja alkoikin tulemaan, naureskelut loppuivat. Onneahan tässä lajissa tarvitaan myös, aina ei auta, vaikka olisi pilkkimisen maailmanmestari. Ja tarvitaan myös hyvät suhteet Ahtiin.

Neljä päivää kauden aloituksen jälkeen sain Sotkalta puolikiloisen ahvenen ja ajattelin kilon ahvenen olevan jo ihan nurkan takana. Sitä nurkkaa etsin vieläkin…

Kauden alkuun Sotkalta tuli hyviä ahvenia

Joulukuun loppu ja tammikuun alku antoivat hyviä saaliita ja nyt jälkeenpäin kun ajatellaan, pilkkikauden ensimmäiset ja viimeiset viikot olivat saalismäärien suhteen parhaita ja siinä välissä tuli lähinnä vain yksittäisiä kaloja.

Tammikuun alkupäivinä sain oman Kallavesipilkkienkkani, joka kylläkin oli vain 570g, mutta kitsaasta Kallavedestä hyvä pilkkiahven. Siitä reissusta voi käydä lukemassa täältä https://www.fishmeluck.fi/uusi-vuosi-uudet-ahvenkujeet/

570g Pohjois-Kallavedeltä

Juhalla tammikuu alkoi sitäkin paremmin, kun hän sai reilun kilon ahvenen.

Juhan kausi alkoi hyvin, kun pikkuisen päälle kiloinen ahven söi Kalarosvon kuoreen :)

Sen jälkeen muutamaan viikkoon ei tapahtunut mitään ihmeempiä. Yksittäisiä pieniä kaloja sieltä täältä, mutta oikeastaan vaan odotimme, että hanat aukeavat kunnolla, kun päästään Puruvedelle. Oltiin nimittäin tammikuun lopussa Puruvedellä tasurihurjien talvitreffeillä ja kyllähän haaveissa oli löytää mörköjä.

Puruvesi on varmasti yksi Suomen parhaimmista ison ahvenen järvistä ja jos se aiemmin mainitsemani onni sattuu kohdalleen ja Ahtikin vielä hyvälle päälle, sieltä voi nousta hirmuisia saaliita. Erälehdestä löytyy Henri Pennasen saaliskertomus neljän vuoden takaa ja se on ehkä uskomattomin kalatarina minkä olen koskaan kuullut. Ja kaiken lisäksi se on vielä totta :) Lukekaa ja ihmetelkää! https://eralehti.fi/saaliit/henri-pennanen-ahven-2495-kg

Meidän Puruveden keikka ei mennyt ihan samalla kaavalla, kuin Henrillä, mutta joka tapauksessa oli hieno kokemus päästä näkemään, kun treffikaverit saivat nättejä kaloja :)

Itselläni tämä jäi Puruveden isoimmaksi ahveneksi, painoa 440g

Palattiin Puruvedeltä kotiin ja harmiteltiin, miksi meillä ei ole yhtä hyviä ahvenjärviä. Ahti koputti olkapäähän ja rykäisi, “kröhöm, tässähän näitä järviä on, sen kun menette ja kalastatte”.

Löydettiin hieno ahvenpotti heti seuraavana päivänä kotivesiltä, kun reissusta palattiin. Itselle nousi talven siihen asti isoin ahven, 870g.

Löytyihän niitä ahvenia kotoakin :)

Kiitos nam!

Puruveden reissu nosti minulle moottorikelkkakuumeen. Olen aina ajatellut, että minähän en kelkkaa hanki, vaan kävelen kalapaikoille. Palattiin reissusta 29.1. ja 2.2. törötti kelkka pihassa. Piti syödä muutama sana, mutta hetkeäkään en ole kelkan hankkimista katunut :) Paitsi ehkä niinä kertoina, kun Lynkkis on lähestulkoon jättänyt meidät keskelle järven selkää, mutta ei niistä sen enempää ;)

Kaveruksia helmikuun alusta asti :)

Helmikuun puolessa välissä mökkeiltiin ja kalastettiin Taivalkoskella ja vaikka ahvenet olivat piilossa, loma oli mahtava :)

Virmasvesi antoi maaliskuun alussa yhden paremman ahvenen ja mukava oli taas pitkästä aikaa pitää körmyahventa käsissä.

Virmasveden 750g

Kallavesi on vaikea ahvenjärvi. Kalaa kyllä on, mutta en tiedä missä parvet liikkuvat. Kalat eivät myöskään kasva yhtä hurjaa vauhtia tai yhtä isoiksi, kuin Puruvedellä. Vai voisiko Kallavedestä saada 2,5kg ahvenen? Otan haasteen vastaan ;)

Maaliskuun puolessa välissä päästiin jo lähelle kiloa, kun sain oman Kallavesienkkani eräänä kauniina aamuna. 955 grammaa raitapaitaa :) Se kala jäi talven isoimmaksi ahveneksi.

Kallaveden komea raitapaita 955g/41cm

Juurusvesi antoi tuttaville hienoja kaloja tänä keväänä ja itsekin tuli käytyä siellä pari kertaa. Omalle kohdalle sattui vain yksi isompi ahven, mutta ensi talvena täytyy käydä siellä ahkerammin, sillä ahventen keskikoko vaikuttaisi olevan siellä suurta.

Juurusveden 750g

Sotkanselkä antoi alkutalvesta paremmin ahvenia, keskitalvella se oli hiljainen ja kevättä kohti taas heräili. Yleensähän syöntipiikit sattuvat aina niille päiville, kun me emme ole paikan päällä, mutta onneksi mekin päästiin herkuttelemaan ahvenruuilla muutamaan otteeseen.

Kevään satoa Sotkalta osa I

Kevään satoa Sotkalta osa II

Kevään satoa Sotkalta osa III

Kevään satoa Sotkalta osa IIII

Kevään viimeiset reissut suuntautuivat Kallavedelle ja ihan mukavat saaliit löydettiin vielä viimeisiltä jäiltä.

Yhden avannon anti

Itse päätin kauden 550g ahvenella eli kutakuinkin samalla tavalla, kuin viime vuoden puolella kauden aloitinkin.

Pilkkikauden lopetuskala 550g

Parasta!

Kaiken kaikkiaan oli hieno kausi, vaikka mitään jättimäisiä ahvenia ei noussut. Onneksi aina tulee uusia talvia :) Haluan kiittää kuluneesta pilkkikaudesta kaikkia tasurin valmistajia, joiden tasureilla olen saanut onkia ja suuri kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille! Nyt nenä kohti kesää =)

Loppuun vielä muistutus Facebookissa käynnissä olevasta arvonnasta, sunnuntaina peräti kaksi onnellista kalastajaa saa tiedon voittamistaan uutuussiimoista. Toinen niistä voit olla sinä, joten jos et ole käynyt kommentoimassa arvontakuvaan, vielä ehdit. Tällä hetkellä toinen siimapaketti on lähdössä hyvää vauhtia Matias V.:n suuntaan, mutta tilanne voi vielä muuttua :)

Siimat vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta, että tilasin jo itsellenikin kesäksi kyseistä siimaa, kun itse en luonnollisestikaan voi arvontaan osallistua :) Erittäin hyvä ja arvokas palkinto siis kyseessä, jonka voi yhdellä kommentilla saada itselleen =)

Jaa:
Facebook
Whatsapp