Viimeisiä viedään

perjantaina 30.10.2015 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia

Näpit jäässä! Käväistiin tänään kalassa ja kyllä se nyt uhkaavasti näyttää siltä, että kesäkalastuskausi alkaa loppumaan. Harvoin sitä on tullut pakkasella veneiltyä, tai ei itse asiassa koskaan, ja on se aika coolia hommaa, sananmukaisesti!

Aamupäivällä suunnattiin Kuopionlahdelle. Viikolla sateli vettä parina päivänä, joten jouduin tyhjentämään veneen ennen lähtöä. Äyskäröin lattialta isoja jääkalikoita järveen, hmmmm, luontoäitikin taitaa vihjailla yli-innokkaille kalastajille, että eiköhän kausi ole paketissa. Jopa tuulilasi piti raapata :)

IMG_3581.JPG

Lähdettiin koluamaan otollisia penkkoja Kelloselälle päin. Hiljaista oli sekä järven pinnalla että pinnan alla. Ei paljon nimittäin muita veneitä näkynyt ja kalatkin olivat karkumatkalla jossain. Jotain silppua näkyi siellä täällä, mutta aika turhaa oli tasurin huljuttelu niissä parvissa.

IMG_3588.JPG

Tuuli oli vain metrin sekunnissa, mutta hiton kylmää silti! Olin varustautunut taas kaksilla toppahousuilla, muckbootseilla, muutamalla villapaidalla.. Ei ne riittäneet, olin ihan jäässä kerrospukeutumisesta huolimatta. Kuuma kahvikupponen onneksi taas helpotti hieman ja kun laukusta löytyi vielä yksi villapaita, josta tein hatun, pärjäsin loppupäivän suht hyvin :)

IMG_3605

Iltapäivällä löydettiin ahvenparvi, joka oli ärsyttävän nirsolla syönnillä. Kokeilin varmaan 20 eri tasuria ja sain vain pari hentoa hipaisua. Päätin kokeilla vielä jigiä ja pomputin Svartzonkerin ahvenväristä jigiä pohjassa muutaman kerran ja nostin pari metriä pohjan yläpuolelle (vettä oli alla 4m). Pohjasta irtosi kaksi maailman hitaimmin nousevaa viivaa ja ne uivat kohti. Sain tärpin ja päivä oli pelastettu söpön ahvenen ansiosta. Vähään sitä on näköjään tyytyväinen. Yksi pieni cr-kala ja päivä muuttui hyväksi kalareissuksi :)

ahven jigi svartzonker

Jouduttiin jättämään parvi sinne, sillä parkkiaika alkoi loppumaan. Taisin kertoa aiemmin syksyllä blogissa, kun Kuopionlahden parkkipaikat muuttuivat neljän tunnin paikoiksi. No kalastetaan sitten neljä tuntia. Pitäkää tunkkinne. Toivottavasti ensi kesänä olisi oma piha, jossa säilyttää venettä trailerin päällä. Eipähän tarvitsisi parkkikiekon kanssa enää pelleillä.

Ensi viikolla saatan päästä lohihommiin Suvakselle. Mielenkiinnolla odotan päivää ja eiköhän siellä taas Jaanan pää ole pyörällä uusista termeistä (ja toivottavasti myös isoista lohista). Jänskää.

Perustin Facebookiin Fish me luck kalastusryhmän. Käykäähän liittymässä ryhmään, niin voidaan höpötellä sielläkin kalastuksesta!
https://www.facebook.com/groups/fishmeluck/

Hyvää viikonloppua ja kireitä siimoja, mikäli uskallatte tuonne kylmyyteen vielä kalaan ;)

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp