En ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin pitkään aikaan, kun on ollut kaikennäköisiä kiireitä. Onneksi kiireiden lomassa olen ehtinyt käymään pari kertaa pilkillä. 

Kaikki varmaan huomasivat somesta ja lehdistä, että Helsingissä oli venemessut. Aika moni siellä taisi myös käydä paikan päällä ja itsekin olin paikalla ensimmäisenä viikonloppuna. Todella suuri tapahtuma ja paljon nähtävää. Oli mukava kokemus päästä messuilemaan ? 

Viime perjantaina ehdin vihdoin taas pilkille kahden viikon tauon jälkeen. Kun käytiin edellisen kerran kalassa, niin jäällä oli tosi huono ja raskas liikkua, ja kelkka meinasi jäädä jumiin loskaan. Emme tienneet mitä jäällä oli kahden viikon aikana tapahtunut, joten perjantaina jätimme kelkan suosiolla kotiin ja lähdimme pilkille jalkapelissä. 

Kun mentiin jäälle, niin liikkuminen oli aivan erilaista kuin pari viikkoa aiemmin. Oli outoa, kun jäällä pystyi kävelemään kilometrin. Edellisellä reissulla jo kymmenen metrin kävely tuotti tuskaa. Toivo heräsi, ehkä me pilkitään vielä maaliskuussakin…

Meitä vähän harmitti jäällä, kun emme olleet ottaneet kelkkaa mukaan. Toisaalta minulle riitti jo ihan hyvin se, että pääsin jäälle hengittämään raitista ilmaa, pitkä kalastustauko oli niin tuskainen. Keli oli perjantaina tosi nätti, mutta tuulinen. Täytyi pitää tavaroista kiinni ihan kunnolla, sillä tuulen nopeus oli kymmenen metriä sekunnissa ja puuskissa vielä enemmän.

Tapasin venemessuilla Joensuun Tommin ja Tommi oli tehnyt Kalarosvosta uuden lyijyisen proton. Sain yhden tasurin testattavaksi ja uusi malli toimi hyvin jo heti perjantaina, sillä päivän kaikki ahvenet tulivat sillä. 

Kirkas päivä oli haastava ja ahvenet arkoja, ja Juha ei edes nähnyt ahvenia omassa luotaimessaan koko päivänä. Minä sain vajaat kymmenkunta kalaa, mutta yksikään niistä ei ollut jättiläinen. Lähdimme perjantaina jäältä pois jo kahdelta, kun kala ei osoittanut aktivoitumisen merkkejä.

Lauantaina suuntasimme Suuri-Pieksä nimiselle järvelle. Olemme käyneet siellä yhden kerran aiemmin muutama vuosi sitten ja silloin saalis oli haukipainotteinen. Järveltä on kuitenkin kuulunut hyviä ahvenhuhuja, joten lähdimme mielenkiinnosta kokeilemaan löytäisimmekö itsekin sieltä raitapaitoja.

Kevät tulee hurjaa vauhtia ja päivän pituus senkun kasvaa. Lähdimme Kuopiosta seitsemältä, koska aurinko nousee jo ennen kahdeksaa. Oikeastaan olimme myöhässä siltikin, sillä aamut eivät ole enää kovinkaan hämäriä. Kohta täytyy varmaan laittaa pilkkiaamuina kello soimaan jo neljältä.

Oltiin jäällä kahdeksan jälkeen ja kyllä puitteet olivat kunnossa. Keli oli nätti ja edellisen päivän tuuli tyyntynyt. Jäällä liikkuminen oli luxusta. Kun lähdettiin kelkalla rannasta, niin kelkka pysyi lumen päällä. Oli outoa, kun ei tarvinnut peukalo kipeänä kaasutella loskapaikkojen yli vaan pystyi kaikessa rauhassa huristelemaan kohti kalapaikkoja ja samalla vielä ihailemaan maisemia. 

Kalapaikalla oli hiljaista. Oikeastaan en edes odottanut, että olisin saanut kaloja, kun nautin niin paljon siitä kaikesta muusta. Pohjassa näkyi välillä pieniä yksittäisiä ahvenia ja taisin minä jonkun sintin aamulla saadakin.

Juha pilkki viidenkymmenen metrin päässä minusta ja jossain vaiheessa vilkaisin häntä ja ihmettelin, että mitä se huitoo. Nousin seisomaan ja katsoin tarkemmin ja tajusin, että hän huitoi minua tulemaan luokseen. Nyt muuten taitaa kala syödä!

Keräsin äkkiä tavarat ahkioon ja lähdin pitkillä askelilla kohti Juhaa. Kun pääsin perille, näin että Juha oli saanut pari filekalaa jäälle. Juha sanoi: ”Vaihdoin äsken muikun värisen Nulikan ja avannon alle tuli välittömästi kauhea parvi, näyttö oli niin täynnä ahvenia, etten ole koskaan ennen sellaista nähnyt.”

Tein heti itselleni avannon Juhan viereen ja laitoin muikkuväritteisen Nulikan uimaan. Omaan luotaimeen alkoi piirtymään viivoja ja pian oli minullakin ensimmäinen filekala ylhäällä.

Viereiseltä avannolta kuului vähän väliä kirosanoja, kun mörköahvenet eivät pysyneet kiinni. Sama parvi pyöri minunkin avannolla, mutta jostain syystä minä en saanut tärppejä. Osa kaloista oli niin suuria, että en edes muista olenko koskaan sen kokoisia ahvenia omassa luotaimessa nähnyt.

Se oli kyllä aikamoinen jännitysnäytelmä, kun suuret ahvenet pyörivät ruudulla. Aina kun tasurin alle ilmestyi mörköjä, niin pidätin hengitystä ja odotin tärppiä. Välillä olin varmaan kaksikin minuuttia hengittämättä, kun luulin ja toivoin saavani jättiahvenen ?

Sain huijattua yhden 550g ahvenen ottamaan, mutta en vieläkään ymmärrä, että miksi kalat olivat niin haluttomia tärppimään. Niitä kuitenkin pyöri tasurin alla koko ajan, joten ne olivat aktiivisia, mutta joku juttu siinä mätti, että ne eivät syöneet tasuriin. Näyttikö tasuri sitten kuitenkin liikaa feikiltä, jos ahvenet olivat ajamassa oikeaa kalaa? 

Minulla päivän ahvensaldo taisi olla kahdeksan kappaletta, joista kaksi suurinta 550g ja 540g. Tarjolla olisi ollut jättipotti, mutta vielä täytyy hieman harjoitella pilkkimistä, kun eivät taidot riittäneet sen parempaan. 

Mietin jälkeenpäin, että olisivatko isot ahvenet ottaneet esimerkiksi morriin, jos sen olisi tiputtanut niiden nenän eteen. Selkeästi tasurilla sai houkuteltua kalat paikalle ja kokeilin tarjota niille useita eri mallejakin ihan mikrotasureista lähtien, mutta se loppusilaus eli tärppi jäi uupumaan. Uittelin myös jigiä, mutta sekään ei kiinnostanut. Haastavia kaloja. Ja haastava tilanne tasurihurjalle muutenkin, kun mielessä alkoivat morrit pyörimään…

Iltapäivällä tuli sitten päivän pakollinen haukikontakti ja onneksi tilanteessa oli hieman tuuria mukana. Uittelin Nulikkaa ilman peruketta ja hauki teki niin nopean syöksyn, että en ehtinyt vetäistä tasuria karkuun vaan kala sai tarrattua kiinni. Aloin nostamaan kalaa nopeasti jäälle, sillä halusin pelastaa Nulikan. Siima kerkesi kuitenkin katketa, mutta Nulikka lensi avannosta suoraan jäälle ja pelastui ? 

Olen ollut viime syksystä asti mukana Kuopiossa toimivassa lasten kalakerhossa. Kerho on Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ja Puijon Pilkin järjestämä ja se kokoontuu kerran viikossa. Meillä oli viime vuoden puolella yhden kerhoillan aiheena jigikalastus ja saimme OPM Internationalilta jigilahjoituksen, jotta lapset pääsivät tutustumaan jigeihin. Kiitos lahjoituksesta OPM! 

Parilla viimeisimmällä kerhokerralla meillä on ollut aiheena madepilkintä ja viime viikolla teimme lasten kanssa madeonget. Saimme lahjoituksena Mollukka-mademorreja, joten pääsimme kokeilemaan madepilkintää myös käytännössä.

Käytiin eilen kalakerholaisten kanssa madepilkillä ja ilta oli mukava ja tunnelmallinen, vaikka keli ei ollutkaan kovin suotuisa. Ehkä me tehtiin virhe, kun toivottiin pilkki-illalle matikkamyräkkää, sillä se myräkkä me todella saatiin. Puuskatuuli oli 17 metriä sekunnissa ja välillä lunta tuiskutti niin paljon ettei eteensä nähnyt. 

Jäällä oli hauskan näköistä, kun lasten otsalamput vilkkuivat iltahämärässä. Kaikki lapset pilkkivät sitkeästi koko illan myräkästä ja tuulesta huolimatta. Aarne paistoi meille kaasugrillissä makkaraa ja välillä otettiin lämmintä juotavaa termospullosta.

Saatiin illan aikana muutamia madekontakteja, mutta valitettavasti tällä kertaa ei tullut vielä yhtään matikkaa jäälle asti. Toivottavasti lapset kuitenkin saivat pienen kipinän madepilkintään ja käyvät itsenäisesti kokeilemassa pilkkimistä, kun heillä on nyt välineetkin siihen. Kiitos vielä Juha Mutaselle Mollukka-mademorrien lahjoituksesta! 

Viikko sitten paukkui kovat pakkaset, mutta siitä huolimatta onnistuin löytämään keskeltä järveä kuuman kalapaikan. En ole koskaan nähnyt tai kokenut kalareissulla vastaavaa, se oli hetki, joka ei ihan heti unohdu.

Viime viikon torstai ja perjantai olivat vapaapäiviä, joten senhän tietää, missä Jekkoset vapaapäivänsä viettävät. Vaikka pakkasmittari huiteli -20 asteessa, ei se ollut mitään verrattuna Puruveden keleihin. Tuulikin oli lähes nollassa, joten kyllä kahdenkymmenen asteen pakkasen kestää vielä helposti. Pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon, otimme kärryn perään ja suuntasimme eräälle järvelle.

Puruveden jäävesiloskaolosuhteiden jälkeen ajattelin omien järvien jääolosuhteiden olevan paremmat. Ei kai niin huonoa voi olla missään, kuin Hummonselällä. Olin väärässä. Kun päästiin jäälle, niin huomattiin heti, että tilanne on täällä ihan yhtä paha.

Juha sanoi rannassa, että laita plotteriin merkki, mihin ollaan menossa, niin osaat ajaa suoraan kalapaikalle. Sanoin, että en laita, vaan ajan kelkalla sinne minne päästään ja teen päätöksen kalapaikasta vasta ajaessa. Minulla oli järven syvyyskäyrät kutakuinkin omassa päässä muistissa, joten pystyin ajaessa hahmottamaan missä oltiin. Ja niin, olihan minulla se plotterikin siinä nenän edessä ?

Kelkka upposi loskaan lähes heti, kun manner vaihtui jääksi. Ajoin peukalo kipeänä märkien kohtien yli ja ei toivoakaan, että olisi uskaltanut pysähtyä. Yksi tuttu kalapaikka vilahti ohi, pian toinen. Alla oli niin märkää, että ei voitu mitenkään jäädä niille paikoille kalastamaan. Mietin, että joudunko ajamaan suoraan vastarannalle, jotta löydän kuivan kohdan.

Vilkuilin sivuille ja molemmilla puolilla näkyi vähän väliä mustia reikiä jäässä. Ne eivät olleet ihmisen tekemiä avantoja, vaan uveavantoja. En ole koskaan nähnyt niin paljon uveavantoja tähän vuodenaikaan. Nythän pitäisi olla parhaat pilkkijäät, kun on ollut niin kovia pakkasiakin, mutta todellisuus on se, että jäätä on tosi heikosti. Kaveri oli käynyt Pohjois-Kallavedellä kalassa ja siellä teräsjäätä oli ollut 0cm!

Lumi eristää ihan liian hyvin. Sen olemattoman jään päällä on vettä, jonka päällä on muutama kymmenen senttiä lunta. Ihan toivoton tilanne. En edes halua miettiä ensi kuuta, joka on yleensä pilkkikauden paras kuukausi sekä kalojen että jäällä liikkumisen suhteen, että miten meille pilkkihulluille sitten käy. Päästäänkö me pilkille enää ollenkaan? Tänä talvena kannattaa pitää Ursuit, kelluntahaalari ja naskalit koko ajan jäällä päällä, vaikka niinhän minä teen joka talvi… Nyt on kuitenkin oltava supervarovainen.

Mutta palataanpa siihen viime torstain pilkkireissuun. Lynkkis siis kiisi jäällä ja minä yritin löytää sopivaa kalapaikkaa. Näin pienen matkan päässä tumman alueen, joka oli selkeästi läpimärkä. Jatkoin matkaa ja pian huomasin toisen samanlaisen kohdan. Samassa kelkan alla tuntui olevan kuivempaa, joten uskalsin pysäyttää kelkan siihen.

Märät paikat kiinnostivat sen verran, että halusin kokeilla kalastaa niistä. Kun purettiin tavaroita ahkiosta, huomasin vielä kolmannen tumman kohdan vähän kauempana.

Tarkempi tutkiskelu paljasti tummat alueet uveavantojen tekemiksi laikuiksi. Alueilla oli useita pieniä reikiä, joiden ensin ajattelin olevan vanhoja avantoja, mutta kun tarkastin reikien koon, huomasin, että ne olivat vain 5-10cm kokoisia ja epäsymmetrisiä. Ehkä uveavannot olivat alkaneet muodostumaan vanhasta railosta lumen alla ja vesi oli noussut siitä jäälle.

Tein keskelle laikkua avannon ja pistin anturin veteen. Ihmettelin, miksi pohjassa oli joku outo metrin paksuinen ”juttu”. Joskus pienten kalojen parvi piirtää pohjaan yhtenäisen maton, mutta nyt näytti siltä, että pohjassa olisi ihan hirveä läjä isompaa ahventa. Ehkä näin harhoja.

Laskin tasurin avantoon ja se läjä alkoi hajoamaan ja siitä lähti nousemaan kaloja kohti tasuria. Oho! Tämänkö takia laikkuja tehdään? Sain heti muutaman ahvenen, joista isoin oli reilu 30cm.

En meinannut uskoa luotainnäkymää todeksi. Kaloja pyöri näytössä ihan koko ajan, mutta ensimmäisten ahventen jälkeen tärpit loppuivat. Kokeilin useita eri tasureita ja kalat kyllä nousivat vieheelle, mutta tekivät u-käännöksen hieman tasurin alapuolella. Alkoi turhauttamaan.

Olin ensimmäisellä laikulla vajaat pari tuntia, jonka jälkeen lähdin testaamaan toista laikkua. Vaihdoin samalla uuden tasurin ja päätin kokeilla Kalapelen Nulikkaa hilemuikun värissä.

Tein avannon keskelle toista laikkua ja pistin anturin avantoon. Joskus olen miettinyt, että voisikohan olla mahdollista löytää avanto, jossa olisi jo valmiina aktiivisia ahvenia ja syönti käynnissä, siis jo ennen kuin ehtii edes viehettä laskemaan avantoon. Nyt sitten todistin sellaisen näyn.

Luotain alkoi piirtämään aktiivisia ahvenia välittömästi ja luulin taas näkeväni harhoja. Miten ihmeessä avannon alla voi olla ilotulitus käynnissä? No tottakai siellä kaiken järjen mukaan voi olla, koska eivät ahvenet syömättä elä, mutta että minulle sattui niin hyvä tuuri, että tein avannon juuri oikeaan kohtaan. Toki luontoäidillä oli näppinsä pelissä, kun oli sellaisen laikun tehnyt minulle valmiiksi, kiitos siitä. Minunhan tarvitsi vain tehdä reikä siihen ?

Laskin Nulikan avantoon ja se oli kuin uusi vuosi. Ilotulituksia näyttö täynnä ja minä lähes nipistelin itseäni, että voiko tämä olla totta. Sain ihan huikeita tärppejä ja kalaa myös jäälle asti, mutta kalat olivat niin oudon vauhkoja, että koukut eivät meinanneet pysyä suussa. Kai se oli sama ilmiö kuin sillon, kun itse pääsee herkulliseen buffetpöytään. Sitä vaan syö ja syö kaiken mitä eteensä saa ja osa ruuasta tippuu syliin ja osa lattialle ?

Ahvenet sinkoilivat ja tärppivät, ja ne mitkä tarttuivat, sylkivät ihan tuoreita kuoreita suustaan jäälle. Huomasin myös luotaimesta, että vähän väliä jään alla meni kuoretta. Osa kaloista oli tosi huonosti alakoukusta kiinni, kun taas ne ahvenet, jotka söivät päätykoukkuun, olivat tosi hyvin kiinni. Teinkin päätöksen, että kokeilen jotain tasuria, jossa ei ole mahakoukkua ollenkaan, ehkä ongelma ratkeaa sillä.

Vaihdoin Rantamäen Manun tekemän pienen karvapyrstön, jonka koko ja ulkonäkö täsmäsivät hyvin ahventen sylkemiin kuoreisiin. Sen jälkeen kalat pysyivät paremmin kiinni, kun alakoukku ei ollut enää tiellä.

Pakkasta oli 20 astetta ja koskaan aiemmin en ole joutunut nostamaan tasuria avannosta kesken hurjan syönnin. Sormet yksinkertaisesti olivat niin jäässä, että ne eivät enää pystyneet ottamaan siimasta kiinni. En voinut kalastaa, tuijotin vaan luotainta ja ihmettelin.

Sormet olivat ihan kohmeessa, eivätkä toimineet ollenkaan. Ja juuri olen peukalonikin palelluttanut Puruveden reissulla, mutta kun sitä on hullu, niin silloin sitä on hullu. Sormilla ei ollut mitään väliä, kun syönti oli käynnissä ? Onneksi oli Nevercoldin lämmitettävät rukkaset mukana, niin lämpö palasi sormiin nopeasti ja pääsin taas jatkamaan lempipuuhaani.

Syönti kesti pari tuntia ja kalojen koko pieneni syönnin edetessä. Isoimmat ahvenet olivat puolen kilon luokkaa, mutta loppuvaiheessa jopa kukkokalat iskivät tasuriin.

En vieläkään meinaa uskoa, miten paljon kalaa kuuman avannon alla oli. Päivä oli ihan huikea ja vielä uskomattomamman siitä tekee se, että Juha sai päivän aikana ainoastaan yhden ahvenen ? Eli vaikka välillä tuntuukin siltä, että hurjimmalla syöntihetkellä se on ihan sama, mitä avantoon laittaa ja kaloille tarjoaa, niin ei se näköjään aina menekään niin. Silmät ne on ahvenillakin ? Juhan rasiasta ei löytynyt täysin samanlaisia tasureita, kuin minulta.

Torstaina kalaa liikkui tosi paljon ja välillä luotaimeen piirtyi ihan kunnon mörköjäkin. Lähdimme siis perjantaina samalle kalapaikalle mörköjahtiin, vaikka jäällä olikin tosi surkeaa kulkea.

Aamu alkoi kuumalta avannolta ja ei minun tarvinnut muuta kuin laskea Nulikka avantoon ja nostaa nelisatanen ahven ylös. Vai niin, hommako jatkuu siitä mihin eilen jäi?

Nulikka takaisin avantoon ja toinen filekala ylös. Jee, kivahan se on välillä pilkkiä kunnon kalapaikalla, josta ei kala lopu kesken. Ehkä elvistelin liikaa, sillä kolmas kala oli tasurin mittainen. Sen jälkeen ahvenet olivat kylläisiä ja syönti loppui siihen.

Oli kyllä niin mukavaa löytää sellainen kalapaikka ja ihan tuurilla osua syövien ahventen päälle. Sehän tässä pilkkimisessä (ja kalastuksessa ylipäätään) jännää on, että koskaan ei voi tietää, milloin kuuma avanto tai kalapaikka osuu kohdalle. Se luo uskoa myös niihin tyhjiin päiviin, kun tietää, että koska vain saattaa alkaa ilotulitus. Kaloilla voi olla uusi vuosi vaikka joka päivä ?

Nyt tulevana viikonloppuna Helsingissä Messukeskuksessa starttaavat venemessut ja minäkin pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni paikalle. Kuinka moni muu aikoo käydä messuilla? Olen Lowrancen osastolla perjantaista sunnuntaihin (8.-10.2.), tulkaahan moikkaamaan, jos messuilla vierailette ☺️