Nyt kun avovesikausi alkaa olla paketissa, on kiva vähän muistella menneitä valokuvien muodossa. Takana on taas mahtava kesä ja paljon on nähty ja koettu viime kuukausien aikana. Kesän voisi tiivistää sanoihin ’välillä söi ja välillä ei’, mutta todellisuudessa kalaretket ovat paljon muutakin, kuin pelkkää kalastusta. 

Luonto on minulle tosi tärkeä ja eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, onko kalaa tullut, positiivisia fiiliksiä kun saa paljon muustakin, kuin vain kaloista. Tietenkään en vastaan pistä, jos Ahti ahvenia suo ? 

Avovesikausi alkoi 1.5. eli melko aikaisin, kausi kesti siis kutakuinkin kuusi kuukautta. Kesän aikana kalastettiin useilla eri järvillä, joista eniten tottakai Kallavedellä. Lisäksi käytiin Sotkanselällä, Koiruksella, Juurusvedellä, Jälällä, Melavedellä, Karhonvedellä, Suvasvedellä, Unnukalla, Keiteleellä ja Virmasvedellä. 

Ehkä kaikkein mieleenpainuvinta kesässä oli riippumatossa vietetyt yöt. Saaressa nukkuminen vaan on jotain niin sanoinkuvaamatonta, että se pitää itse kokea, ennen kuin sen tunteen voi ymmärtää. Ensi kesää odotellessa…

Toukokuu

Toukokuu on yleensä aika hiljaista saaliiden suhteen, koska vedet eivät ole vielä lämmenneet. Ahvenet ja kuhat valmistautuvat kutupuuhiin ja kaloja voi olla vaikea tavoittaa selkävesiltä, missä yleensä kalastamme. Jotain tapahtumia saatiin kuitenkin jo toukokuussakin =)

Kesäkuu

Kesäkuussa vedet ja keli alkoivat lämpenemään ja vihdoin pitkän talven jälkeen päästiin nautiskelemaan myös riippumattoretkeilystä. Ahveniakin alkoi löytymään paremmin.

Heinäkuu

Säät suosivat heinäkuussa ja Ahti antoi hyviä saaliita, joten päästiin nautiskelemaan kalaherkuista. Savon saarissa tuli vietettyä monta yötä.

Elokuu

Elokuussa yöt alkoivat pimenemään ja syksy antoi pieniä merkkejä tulostaan. Ahti oli edelleen hövelinä ja pysyttiin kalaruuissa. Ahvenet olivat jo hieman pulleampia, kuin alkukesästä.

Syyskuu

Syksyllä säät alkoivat viilenemään ja myös sateet yleistyivät. Tuntuu, että saatiin kalastella lähes koko kesä kuivissa olosuhteissa ja sateita tuli tosi vähän. Kuurot olivat paikallisia ja nopeita. Se ei tietenkään meitä haitannut, vaikka muutoin kuivuus oli ikävä juttu. Kuivuuden takia myös vedet laskivat tosi alas ja meillä oli haasteita joillakin rampeilla sekä rantautumisissa saariin, jos ja kun rannat olivat isoa kivikkoa täynnä.

Kalojen suhteen syyskuukin meni hyvin ja ahvenparvet vaikuttivat ehkä hieman suuremmilta kuin aiemmin kesällä. Ahvenet olivat nälkäisiä, mutta niinhän ne ovat aina, kun ruokaileva parvi sattuu kohdalle. Syyskuun lopussa vietimme vielä yön saaressa, jonka jälkeen laitettiin riippumatot odottamaan seuraavaa kesää.

Lokakuu

Lokakuussa alkoi olla pilkkihaalarikelejä ja luntakin saatiin maahan. Vedet eivät kuitenkaan olleet vielä kovin viileät, joten käytiin järvellä etsimässä aktiivista kalaa. Syyskuun hurjat syönnit olivat ohitse, tai niin me luulimme, koska kalaparvet olivat meiltä kateissa.

Todennäköisesti ahven on kuitenkin popsinut muikkua ja kuoretta ihan normaaliin tapaan, mutta piilossa meiltä. Virmasveden ahvenen vatsasta löytyi kuore, jonka vatsasta löytyi kuoreita. Se oli ehkä lokakuun erikoisin tapaus, en ole koskaan aiemmin vastaavaa nähnyt, vaikka tiedän, että kuore syö myös kalaravintoa.

Vaikka toisinaan tuntuu, että kalastus on vaikeaa, enkä saa koskaan kaloja, niin blogin valokuvagalleriaa selatessa täytyi hieman muuttaa mielipidettään. Kyllä se Ahti on enemmän antanut, kuin ottanut. Kiitos Ahti ja kiitos Suomen luonto, parempaa harrastusta ei voisi olla. Pidetään yhdessä huolta mahtavasta luonnosta ja antoisista kalavesistä.

Kuopiossa on maa valkoisena ja pakkasia luvassa. Tasurihurja kiittää ja kuittaa ;)

Mysteeri nimeltään ahventen parveutuminen. Nyt täytyy kyllä myöntää, että en taida tietää tai ymmärtää, mitä ahventen parveutuminen tarkoittaa. Joo, olen kuullut ja lukenut, että syksyllä ahven aloittaa tankkaamaan talvea varten ja sitä maagista hetkeä minä aina joka syksy odotan. Mutta miten se sitten voi olla mahdollista, että ahvenet ovat kuitenkin aina parvissa, oli vuodenaika mikä tahansa. Eli kertokaa nyt viisaammat, kasvavatko ahvenparvet syksyisin kooltaan suuremmiksi vai mitä se parveutuminen tarkoittaa ? 

Minulta on nyt muutamaan otteeseen kyselty, että joko ahven on parveutunut ja vaikea siihen on vastata, koska aina kun löydän aktiivista ja nälkäistä ahventa, mielestäni ahven on silloin parveutunut. Ja jos ahvenia ei löydy, silloin kuvittelen, että se ei ole vielä parveutunut. Nyt sitten joka toinen viikonloppu ahven on ollut parveutunut ja joka toinen taas ei. Otapa näistä savolaisista kaloista selvää ?

Ahven ilmiselvästi oli parveutunut pari viikkoa sitten, kun teimme päivän reissun Suvasvedelle. Viharakkaussuhteeni ihanan haastavaan Suvasveteen vahvistui entisestään, koska viiden tunnin etsimisen ja tyhjän luotaimen tuijotuksen jälkeen olin aivan kypsä siihen järveen. Mietin mielessäni, että miksi sinä Jaana taas halusit tänne kaivoon kalaan. Kaksi isoa meteoriitin tekemää jättimonttua ovat erittäin haastavia kalapaikkoja. Lähempänä olisi ollut saalisvarmempi Kallavesi, mutta ei, oli pakko päästä kiduttamaan itseään. 

Kyllästyin luotaimen tuijotukseen. Vettä satoi ja pilkkihaalarista huolimatta oli kylmä. Niskat jumissa ja päänsärystä kärsien pyysin Juhan rattiin. Minä luovutan, Suvasvesi vei tämän 1-0. Edellinen reissu Suvakselle oli myös päättynyt Suvasveden voittoon ja kyllä järvi nyt saa olla minulta rauhassa taas muutaman kuukauden. 

Mutta elämä voi muuttua. Puoli tuntia myöhemmin vannoin rakkauttani Suvasta kohtaan. Juha teki jonkun ihmeellisen tempun ja vain hetki sen jälkeen, kun hän tarttui rattiin, luotaimen näyttö oli täynnä ahvenia. Päänsärky hävisi, niskat vetristyivät ja kylmyyskin oli enää muisto vain. Se on ihmeellistä, minkälaisia tunteita kalastus voi aiheuttaa. Sillä ei ole mitään väliä, kuka kalat lopulta löytää, kun palkinnosta päästään kuitenkin nauttimaan porukalla. 

En ole koskaan kuullut sellaista läiskettä veden pinnassa, kuin Suvasvedellä. Isot ahvenet jahtasivat muikkua pinnasta ja kyllähän me on pintasyönteihin osuttu ennenkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa pinnassa oli oikeasti isoja ahvenia. Kirkkaassa vedessä näkyi, kun useampi iso ahven jahtasi muikkua ja ne raitapaidat muuten olivat parvissa ? 

Harvoin olen jigillä saanut kalaa pinnasta, mutta silloin sain ja tärpit olivat älyttömiä, kun puolen kilon kala tärppää jigiin ihan pinnasta. Miten se Suvasvesi osaakaan olla niin mahtava järvi ? 

Muikkuja lenteli ahventen suusta veneeseen ja niitä kellui myös veneen ympärillä vedessä. Muikkujen koko oli pääosin aika pientä ja ehkä siksi alle 10cm jigit toimivat parhaiten.  

Kyllä ne ovat kalastuksen tähtihetkiä, kun olet ensin tehnyt kovasti töitä saaliin eteen ja oikeastaan ehtinyt jo luovuttaa, mutta sitten Ahti tuleekin toisiin ajatuksiin ja päättää muistuttaa, miksi kalastus on maailman paras harrastus. Kiitos taas Ahdille näistä tähtihetkistä. 

Muutaman tunnin syöntipiikin jälkeen lähdimme ruokakalat mukanamme kohti satamaa. Kyllä Suvasvesi on Savon järvistä se, jossa voi pelata upporikasta tai rutiköyhää. Yleensähän sieltä joutuu tyhjin taskuin poistumaan, mutta joskus jackpot osuu kohdalle. Reissun jälkeen pystyi tekemään päätelmän: ahven on parveutunut. 

Reilu viikko sitten piti syödä sanansa. Vietettiin Kallavedellä yö saaressa ja yritettiin siinä sivussa myös kalastaa, mutta se oli vähän haastavaa, kun ei ollut mitään kalastettavaa. Ei parven parvea eikä kalan kalaa. No okei, joitakin sinttejä, mutta ei todellakaan Suvaksen kaltaisia parvia. Eli eikö se ahven ole sittenkään parveutunut, ota näistä selvää.

Joka tapauksessa yöretki saareen oli ihan mahtava tunnelmallisessa syyskelissä. Pimeä yö ja nuotiotulen lämpö. Sen jälkeen makuupussiin kömpiminen ja makoisat unet riippumatossa. Mitäpä sitä pieni ihminen muuta tarvitsee. No ehkä kaloja.

Viime viikonlopun kalastukset piti unohtaa hirvittävän tuulen ja lumimyräkän vuoksi. Sunnuntaina kuitenkin oli pieni tauko huonossa kelissä, jolloin kerettiin tekemään pikapisto Kallavedelle.  

Alkupäivän oli hiljaista, mutta sattumalta löydettiin iso ahvenparvi eräästä ihan uudesta paikasta. Ja paikka löytyi siten, että olin ajamassa siirtymää ja kesken ajon bongasin kartasta potentiaalisen näköisen alueen, johon pysäytin veneen välittömästi. Ja kuinka ollakaan, paikan uumenista löytyi ahvenia. Täytyy näköjään alkaa tutkimaan tuota Kallaveden karttaa tarkemmin, kun sieltä vielä vuosienkin jälkeen tulee bongattua tuollaisia kultakaivoksia.

Vihertävät kuorejigit olivat ihan ykkösiä ja Relax Super Banjo antoi minulle kaikki kalat yhtä lukuunottamatta. Muikkuväri ei toiminut ollenkaan ja eipä ihmekään, sillä ahventen vatsoissa oli vain kuoretta. Ja niinhän se yleensä Kallavedellä onkin, että ahventen pääasiallinen ravintokala on kuore.

Mutta eipä taida ahven kasvaa kuoreella yhtä hyvin kuin muikulla, kyllä Suvasveden ahvenet ovat pulleampia kuin Kallaveden. Tai sitten ravintokalaa vaan on huomattavasti enemmän siellä Suvasveden jättimontuissa. 

Viimeisimpien kalastusreissujen summa on se, että minulta ei ainakaan kannata kysyä, onko ahven parveutunut, koska annan siihen savolaisen vastauksen: suattaapi olla tai suattaapi olla olematta.

Löysin kirpparilta Metsästys ja kalastus -lehden vuosikerran vuodelta 1927. Sieltä silmiin osui hieman vanhempi “blogikirjoitus” ajalta ennen nettiä. Voin samaistua erittäin hyvin tämän ahvenen kalastajan intoon =) Kiitos kirjoittajalle, lainasin myös otsikkoa omaan tekstiini, koska se sopi siihen niin hyvin! Ahven otti sata vuotta sitten ja ahven ottaa nyt.