Tärpitön kausi

Tänä talvena olen käynyt lukuisia kertoja pilkillä. Vaikka sivullisen silmään saattaa välillä näyttää siltä, että siimat ovat jatkuvaan kireänä, niin se ei todellakaan ole niin. Monesti niistä tyhjistä reissuista ei vaan tule pidettyä niin suurta meteliä kuin niistä kalaisista päivistä ? Kyllä tuntimääräisesti tyhjää on tullut pyydettyä enemmän, kuin mitä siimat ovat olleet kireinä. 

Kallavesi on meiltä edelleen korkkaamatta ja kyllä sinne jo kohta uskaltaa pilkille lähteä. On nyt kierretty isompia ja pienempiä järviä ja yhteensä eri kalastuspaikkoja on kertynyt kahdeksan. Välillä kotiintuomisina on ollut ruokakalat ja välillä tyhjä muovipussi ja jäätyneet varpaat. 

Potkurilla on ollut ihan uskamattoman hienoa liitää jään pintaa pitkin, tuulisina päivinä ei ole tarvinnut itse edes potkutella vaan tuuli on hoitanut potkurin liikuttamisen. Nyt sitten taivaalta tupsahti valkoinen yllätys ja potkurikelit taisivat olla tässä. No keväällä sitten taas Esla alle ? Kohta onneksi pääsee jo moottorikelkalla!

Ahti oli alkukauden niin kilttinä, että aloin jo miettimään mistä päin tuulee. Ennätyskala heti kauden alkuun ja sen jälkeen ruokakaloja vaikka millä mitalla. Sitten kun leijailin jo pilvissä kalastustaitojeni kanssa, minut palautettiin maan pinnalle. Kalantulo loppui pikkuhiljaa ja sen jälkeen Ahti alkoikin pyytelemään vastapalveluksia. Kai minulla oli saaliskiintiö täynnä, koska viime reissuilla ei ole kalaa näkynyt, ainostaan olen menettänyt kalastustarvikkeita.

Viime keväänä käväistiin Nilakalla joitain kertoja ja järvi vaikutti oikein mukavalta tasurijärveltä. Reilu viikko sitten suunnattiin potkureinemme sinne uudestaan ja sen pilkkipäivän aamu oli ehkä yksi hienoimmista aamuista ikinä. Siis sään ja maiseman puolesta, ei muutoin ? Auringonnousu maalasi maailman uskomattomilla väreillä ja huh huh, vieläkin ihastelen näiden kuvien värejä! 

Aamun ensimmäisellä avannolla näkyi heti eloa. Pohjan tuntumassa uiskenteli ahvenia, joita yritin houkutella Mr. Manun karvapyrstöllä. Pian tasurista kiinnostui väärän lajin yksilö ja siiman päässä potki hauki. Sain nostettua kalan jäälle ja onneksi tasuri oli oikein nätisti suupielessä. Olipa hyvä tuuri, tasurin sai irti ilman pihtejä ja hauki oli helppo vapauttaa nopeasti.

Pistin hauen avantoon ja käännyin kurkottamaan kohti repussa roikkuvaa pyyhettä, jolla pyyhkiä kädet. Sivusilmällä näin oudon vilahduksen. Mikä ihme se oli? Aivan kuin joku olisi liikahtanut avannon reunalla, mutta eihän se hauki enää siinä ollut. Ei kai se ollut minun kehivapa???

Laskin repussa olevat kehivapani, joita oli neljä niin kuin pitikin, mutta missäs se viides vapa on, jolla juuri tartutin sen äskeisen hauen? Viisi vapaa minulla kaiken kaikkiaan on ja vaikka kuinka pyörin ympyrää ja katseellani etsin viidettä vapaa, sitä ei näkynyt missään. Voi hitto, sepä muuten taisi lähteä hauen mukana avantoon ? Ehkä siima tarttui hauen evään tai pyrstöön, joka tapauksessa vapa hävisi avannon reunalta. Sinne meni myös Mr. Manun tasuri ?

Yritettiin Juhan kanssa ronkkia vapaa pohjasta kolmihaarakoukkujen avulla, mutta se ei tuottanut tulosta. Kyllä ärsytti. Päivän ahvensaaliskin jäi laihaksi, paitsi Juhalla, joka sai ihan hyvät filekalat mukaansa.

Käytiin seuraavana päivänä Juurusvedellä. Siellä maisema oli lähes aavemainen verrattuna edellispäivän Nilakkaan. Juuruksella oli väritöntä. Potkurilla liikkuminen oli kyllä superhelppoa, kun jäällä olevan veden vuoksi potkuri kulki kuin itsestään. Toisaalta pelotti kulkea siellä, kun jään pinnalla oli pieniä ”järviä”. 

Sain heti aamusta kuhan ja pari tuntia myöhemmin yhden fileahvenen, mutta siihen jäi päivän saalis. Ruokakalojen määrää ei siis päästy hämmästelemään, mutta jään pinnasta löytyviä taideteoksia sitäkin enemmän. Ihan uskomattomia kuvioita ja koskaan aiemmin ei oltu tuollaista jäätä nähty! 

Mittakuha Kawerilla

Monia järviä oli siis kierretty ja kalaa etsitty, mutta oikeastaan talven ainoa paikka, joka on antanut hyvin ruokakaloja, on ollut Sotka. Siispä oli pakko käväistä sielläkin kokeilemassa, että onko kalattomuus nyt kiinni paikasta vai omista taidoista. No ehkä jonkun verran molemmista, mutta Sotka ei taaskaan pettänyt. Keli oli mainio ja auringonpaisteesta huolimatta kala söi hyvin. Tai en nyt voisi sanoa, että hyvin, koska päivän aikana luotaimessa näkyvään kalamäärään nähden jäälle saatiin loppujen lopuksi aika vähän kalaa. 

Ahven oli tosi kovalla ajolla ja kalaa sinkoili näyttöön jostain aivan sivulta tai jopa jään alta. Ahvenet kävivät tökkimässä tasuria ja moni parvi ui vain ohi. Sain kahdeksan filekalaa tärppäämään tasuriin, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla. Päivän isoin kala oli 610g ja se oli talven toiseksi isoin ahven. 

Tällä kertaa Kalarosvon pieni muikunnahkainen levypyrstö oli tehokkain

Ja siitä isoimmasta ahvenesta puheen ollen, se mörkö saapui muutama päivä sitten kotiin. Alla muutama kuva trofeesta, ahven löysi paikkansa makuuhuoneen seinältä ja joka aamu, kun avaan silmät, näen ensimmäiseksi jättimäisen ahvenen ?

Trofeen teki kuopiolainen Kari Hiltunen

Käytiin eilen taas Nilakalla. Edellisellä kerralla Juha sai sieltä hyvät kalat ja minä sen sijaan pilkin tyhjää. En tiedä miksi kuvittelin asian menevän jotenkin eri tavalla tällä kertaa. 

Intoa puhkuen lähdettiin potkurit mukana kokeilemaan onnea. Luiston kanssa oli heti ongelmia, koska jäälle oli satanut useita senttejä lunta. No eipä anneta sen häiritä, eteneminen vaan ei ole yhtä nopeaa.

Juha lähti heti rannasta eri suuntaan kuin minä ja itse suuntasin valmiiksi kartasta katsomilleni paikoille. Tuuli oli aivan mahdoton ja onneksi myötätuuleen matka eteni juuri ja juuri kohtalaista vauhtia. Kun vihdoin pääsin erittäin potentiaalisen näköiselle alueelle, kännykkään tuli Juhalta viesti ja hänellä oli jo ensimmäinen filekala jäällä. 

No kohta lähetän sille takaisin kalan kuvia. Tein ensimmäisen reiän ja mitäs mitäs, kartta ei oikein pitänytkään paikkaansa, vaan vettä oli alla 19 metriä. No mikäpäs tässä on jääkylmässä tuulessa, ja lumessa tahmovalla potkurilla, etsiskellä kalapaikkoja.

Tein pienen siirtymän ja vedet silmistä valuen kairasin uuden reiän. Nyt pitäisi olla oikea syvyys. Luotain päälle ja vettä oli alla 18 metriä. Ookoo. Niistetäänpäs nenä ja jatketaan taas matkaa. Nahkarukkaset oli pakko pitää kädessä. 

Jos menen sata metriä rantaan päin, niin sitten varmaan löytyy jo alle kymmenen metrin vettä. Taas ”kyyneleet” poskilla kohti uutta merkkiä ja avanto jäähän. Joko nyt saisi tasurinkin veteen?

17 metriä. Selvä. 

Turhautuneena päätin tehdä hieman pidemmän siirtymän. Kyllä kohta alkaa se matala löytymään!

Kas kummaa, taas 17 metriä. Mikä tämä järvi on olevinaan ja kuka nämä käyrät on ”keksinyt”? Ne todellakin oli varmaan hatusta heitetty, koska yksikään sen aamuinen syvyyskäyrä ei pitänyt paikkaansa. Juhalta tuli taas viesti ja edellistä kalaa isompi filekala pötkötti tasuri suussa jäällä.

Joo joo, ihan kohta saat vastaviestin, kunhan nyt saisin tasurin järveen. Lähdin suoraan kohti rantaa ja kyllä jossain vaiheessa on pakko madaltua. Mutta ei vielä seuraavallakaan avannolla, koska vettä oli 16 metriä.

Onko tämä joku piilokamera? Seuraavaksi menin niin lähelle rantaa, että syvyyskäyrän viiva oli enää katkoviiva. Pelotti jo hieman, että kairaan pohjaan tai kiveen.  

Ja tadaa, kymmenen metriä! Heh heh, vihdoinkin sain tasurin uimaan. Kylläpä oli työn ja tuskan takana. Kalaa ei avannossa näkynyt ja koska Juha oli saanut omat kalansa 8 metrin vedestä, uskaltauduin menemään vielä hieman rantaan päin. Nyt löytyi kasin vettä, työvoitto!

Ja sitten soi puhelin. ”Tule äkkiä tänne, täällä on luotaimen näyttö täynnä kalaa!”. Äkkiä anturi ylös ja potkurin keula kohti Juhaa. Tullaan! 

Lähdin vastatuulessa kohti 800 metrin päässä olevaa Juhaa. Kalankiilto silmissä puuskutin ja työnsin potkuria. Eteenpäin en voinut katsoa, koska tuuli oli kova ja silmistä vuoti vettä niin paljon, että posket olivat märkinä. 

Kyllä minä jaksan tämän matkan mennä, koska palkinto odottaa heti, kun saan tasurin veteen. Mielessä pyöri isot ajoahvenet, jotka kohta tulisivat tärppimään tasuria hurjina. 

Vihdoin pääsin perille ja tein avannon Juhan avannon viereen. Juha nosteli kalaa ja minä odotin ensimmäisen ahvenen ilmaantumista näyttöön. Kalat kuulemma ilmestyvät kolmeen metriin, joten tasuri kannattaa jättää ylös uimaan. 

Juha päivitteli oman luotaimen näkymäänsä vähän väliä. Taas näyttöön tuli monta kalaa ja kaikki nousevat tasurille…

Vilkuilin Juhaa ja omaa luotaintani, mutta vain Juhan avannolla oli tapahtumia. Onkohan minun luotain rikki, kun siinä ei näy mitään, vaikka avantojen väli on vain neljä metriä?

Juhalla kalapussi täyttyi hyvää vauhtia isoimpien ahventen ollessa neljän sadan gramman hujakoilla. Mieleen alkoi muistumaan edellinen reissu Nilakalle, kun silloinkin oltiin viereisillä avannoilla ja vain Juha sai kalaa. 

Tein ympärille uusia avantoja ja kävin kokeilemassa nekin, mutta ensimmäistäkään sivulta syöksyvää ajoahventa ei minun luotaimeen ilmestynyt. Tunnin jaksoin siinä yrittää, jonka jälkeen kävin jokaisessa ilmansuunnassa sekä syvemmässä että matalammassa vedessä etsimässä ahventa ilman tuloksia. Joskus on näitä päiviä. 

Tyhjänpyytäjä

Kotiintuomisina meillä oli vain Juhan kalapussi, joka oli pullollaan ahvenia. Erikoista päivässä oli se, että Juha sai kalansa tosi monella erilaisella tasurilla. Väriä ja kokoa piti vaihdella koko ajan ja syykin ahventen vaihtelevalle tasurinälälle paljastui kotona Juhan peratessa kaloja. Kalojen mahoista löytyy mm. kiiskeä, pientä 5cm kuoretta ja 12cm muikkuja. Siksi siis niin moni eri tasuri toimi. 

Tällaista tämä kalastus on, välillä tulee kalaa ja välillä ei. Ja toisinaan tulee myös välinetappioita. Yhdellä kalareissulla meni kehivapa siimoineen ja tasureineen ja eräällä toisella reissulla kaaduin rannassa reppu selässä ja repun taskusta tipahti maahan melkein uusi Marttiinin puukko, jonka tippumisen huomasin vasta seuraavalla reissulla etsiessäni puukkoa. Mitähän seuraavaksi on luvassa? Sen me näemme tulevina viikkoina ?

Ruokakalat mielessä

Nyt kun on saatu apina ihan kunnolla pois selästä, voidaan keskittyä hieman pienempien ahventen kalastukseen ? Ollaan käyty muutamilla eri järvillä kalassa, mutta Kallavedelle ei olla vielä uskaltauduttu. Olen sen verran arkajalka ensijäillä, että annan muiden käydä ensin testaamassa jäätilanteen ja menen itse perässä vasta sitten, kun jäälle on turvallista mennä. Nyt teräsjäätä on ollu kymmenestä sentistä jopa kahteen kymmeneen niissä paikoissa missä ollaan käyty. Sellaisiin paikkoihin jo uskaltaa Ursuit ja kelluntahaalari päällä pilkille suunnata. 

Kun sain sen jättiahvenen, ajattelin, että onpa kiva, kun vihdoin olen oppinut pilkkimään. Usko omiin taitoihin oli kova. Ja usko säilyi aina siihen saakka, kun suuntasin seuraavan kerran kalaan. Käynti Virmasvedellä palautti maan pinnalle.

Olosuhteet jäällä ovat tällä hetkellä ihanteelliset potkukelkkailuun. Maisemat vaihtuvat niin kovaa kyytiä ettei tosikaan, rakastan tuota omaa potkuria! Kunpa tämä lumettomuus jäällä jatkuisi koko talven, kuka muka tarvitsee moottorikelkkaa? 

Meillä oli potkurit mukana Virmasvedellä. Päivän aikana tuli potkuteltua useampi kilometri ja aamulla kaikki vielä sujui hyvin, toisin sanoen potkuri vielä luisti. En tiedä kenen idea oli asentaa potkuriin liukujalakset, no minunhan se on tietysti ollut, mutta Virmasveden reissun jälkeen ne lähtivät aika livakkaan pois. Kun jäälle satoi päivällä lunta, potkurit eivät luistaneet enää mihinkään. Matka rantaan kesti ikuisuuden, kun me ei tajuttu ottaa liukujalaksia irti, vaan työnnettiin potkurit kävelyvauhtia. 

Oltiin Virmaksella neljän hengen porukalla ja melkein taitaa voida yhden käden sormilla laskea meidän yhteisen ahvensaaliin. Itsehän sain yhden kukkokalan ? Se oli totaalinen paluu arkeen sen 1,8 kiloisen jälkeen. 

Virmakselta ei paljon kalakuvia saatu…
Potkurit oli kiva työntää rantaan =D

Mehän ei kerrasta opittu, vaan mentiin saman järven jäälle vielä seuraavanakin päivänä. Toinen päivä antoi muutamia ruokakaloja, mutta vaikea päivä se oli silti. Kolmantena päivänä meitä ei siellä enää näkynyt ?

Kyllä nämä maisemat hämmästyttävät joka kerta yhtä paljon, tähän näkymään ei voi kyllästyä!

Jäätilanteen takia joka paikkaan ei vielä uskalla mennä pilkille. Olin kuullut, että porukka on käynyt Sotkanselällä ja siellä jäätä oli kuulemma yli kymmenen senttiä. Niinpä mekin uskallettiin lähteä sinne.

Virmasveden jälkeen oli mukavaa, kun luotaimessa oli jotain katseltavaa. Tyhjän ruudun tuijotus alkoikin jo hieman tympäisemään. Sotkalla kalatapahtumia oli harvakseltaan pitkin päivää ja kalojen kokokin oli aika pientä. Iltapäivällä pistin Kalapelen Kesselin siiman päähän ja en tiedä oliko se väri vai mikä, mutta kohta oli luotaimen näyttö täynnä kalaa. Kesseli sai kaloissa ihan ihme reaktion aikaan ja jopa kukkokalat tärppivät tasuriin.

Harvoin näkee, että ihan pienetkin sintit sylkevät kuoretta

Ahvenet olivat ihan pienen kuoreen perässä ja siksi ohutrunkoinen tasuri oli kova sana. Päivän kalat tulivat Mr. Manun karvapyrstöllä ja Kalapelen Kesselillä, molempien muoto ja koko olivat lähellä sen hetkistä ahventen ravintokalaa. 

Kalapelen Kesseli (joo on iso lukko ja vaikka siitä minulle aina kuittaillaan, niin ei se ole kalantuloon vaikuttanut =))

Kotona kaloja peratessa pistin merkille, että ahventen mahat olivat tyhjiä. Sotkan ahvenilla oli siis syönti päällä. 

Päivän isoimmat ahvenet olivat neljänsadan gramman hujakoilla

Lähdettiin katsomaan Sotkan ahventen nälkätilanne parin päivän päästä uudestaan. Oltiin jäällä puoli tuntia ennen auringonnousua ja oli outoa, että ahven aloitti syömisen jo siinä vaiheessa. Kalaa oli koko ajan näytöllä, vaikka aamu vielä hämärti. Kylläpäs päivä alkaa erikoisesti! 

Olin kalareissulla kaverin kanssa ja hänen äitinsä oli aamulla pyytänyt tuomaan kaikki kalat mitä saadaan, tällä kertaa en siis laittaisi yhtäkään kalaa takaisin avantoon.

Kaveri sai heti aamusta kolme mittakuhaa omasta avannostaan ja suurin niistä oli yli kiloinen. Ihmeellistä, että isoin kuha tuli morrilla. Istuttiin vierekkäisillä avannoilla ja molemmilla oli koko ajan tapahtumia näytöllä. Ei meinattu uskoa näkemäämme, kun kaloja vaan nousi tasurille jatkuvasti.

Miten tämä voi olla edes mahdollista? Yleensä parvi ilmestyy näytölle ja siitä ehtii yhden tai pari kalaa saamaan, mutta nyt parvi vaan pysytteli alla koko ajan. Ahventen koko vaihteli pienistä sinteistä vajaaseen puoleen kiloon ja suurin osa oli kooltaan 150-200g.

Meidän ei tarvinnut vaihtaa koko päivänä paikkaa vaan saimme kaikki kalat kahdesta avannosta. Saatiin päivän aikana lisäksi pari haukea ja kaiken kaikkiaan kalaa tuli yli 19kg, josta ahventa 14,2kg. Harvoin olen noin kovassa syönnissä ollut tai itse asiassa talvella en koskaan. Vaikka me ei yli puolen kilon ahvenia saatukaan, niin kyllä me oltiin reissuun todella tyytyväisiä. Tuollaisia pilkkipäiviä on tosi harvoin! Itse otin potista 14 filekalaa ja kotona peratessa huomasin saman asian kuin edelliselläkin kerralla, mahat olivat aivan tyhjiä.

Suurin osa päivän kaloista tuli Mr. Manun karvapyrstöllä

Pari päivää myöhemmin suunnattiin taas Sotkalle. Enää kala ei syönyt yhtä hurjana ja tällä kertaa joutui itse liikkumaan ja etsimään kalaa, kun viimeksi kalat olivat tulleet minun luokse. Potkurilla oli mukava huristella paikasta toiseen ja kalapaikoille oli helppo suunnistaa, kun pistin Navionicsin karttaohjelman kännykkään auki ja kännykän potkurissa olevan repun päälle.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi jotkut pilkkijät jättävät röykkiöittäin kaloja jäälle? Ei ole kovin mukava näky, kun avannon ympärille on heitelty kaikenkokoista kalaa isoimpien ollessa kiloluokan haukia. Mikä siinä on tarkoituksena? Miksi esimerkiksi niitä haukia ja edes isoimpia ahvenia ei voi laittaa takaisin avantoon, jos niitä ei aio mukaan ottaa? 

Itsekin kyllä myönnän joskus jättäneeni kukkokalan avannolle, jos kala on vaurioitunut pahasti ja se on täytynyt tappaa, mutta Sotkallakin yhdellä avannolla oli 15 kalaa eikä se ollut ainoa avanto, mihin kalaa oli jätetty. En tajua.

Onneksi kaikki pilkkijät eivät toimi näin!

Välillä ahvenia saadakseen täytyy kokeilla kaikenlaisia temppuja. Tänä kyseisenä päivänä tasuria piti uitella tosi rajuilla uittoliikkeillä, jotta kaloja ylipäätään sai luotaimen näytölle. Lisäksi tasurin piti olla monta metriä pohjan yläpuolella. Silloin kalat bongasivat vieheen jostain kauempaa ja kyllä taas Mr. Manun karvapyrstö sai ahvenilta kovaa kyytiä, koska kaikki päivän kalat tulivat sillä. Päivän isoin ahven oli 400g. 

Ruokakaloja oli tullut edellisillä reissuilla kiitettävästi, joten halusin välillä pilkkiä myös tyhjää. Lähdettiin Vehmersalmelle Roikanvedelle ja se järvi ei taaskaan pettänyt. Saatiin pilkkiä aivan rauhassa ja yksikään ahven ei noussut päivän aikana tasuria katsomaan. Nämä tyhjät päivät ovat ihan antoisia, koska silloin muistaa miten haastavaa kalastus osaa välillä olla. 

Teräsjäätä oli joka paikassa vähintään 15cm

Meillä päivä kului kuitenkin rattoisasti kalattomuudesta huolimatta. Keskityttiin enemmänkin valokuvien ottamiseen ja potkurilla huristeluun. Ihan kuin olisi ajanut sulan järven pinnalla, harvoin on tuollainen keli!

Roikan jälkeen Sotka alkoi taas vähän houkuttelemaan, joten käväistiin katsomassa millä tuulella kalat mahtoivat sillä kertaa olla. Kenties ne olivat kylläisiä pienen kuoreen mutustelusta, kun aika vähän näkyi elämää missään, mutta muutamat filekalat sain mukaan. 

Kalarosvon pikku Flash oli ainoa tasuri, joka edes sai kaloja näyttöön ja se napsi myös päivän ainoat kalat, isoin ahven oli 460g

Tykkään ottaa paljon valokuvia kalareissuilla ja muulloinkin. Olen kuitenkin saanut muilta kalamiehiltä valituksia, kun valokuvien perusteella poltan heidän kalapaikat. Kohta en enää tiedä uskallanko laittaa blogiin tai someen mitään ilman, että joku pahoittaa mielensä. 

Kerran sain viestin, että en saisi kertoa blogissa, jos käyn Virmasvedellä kalassa, muuten kuulemma kaikki kuopiolaiset menevät tyhjentämään järven. Olen saanut viestejä, että Kallaveden kalapaikat palavat, kun kuvissa on näkynyt reimareita, joiden perusteella kaikki nyt löytävät kyseiset paikat. 

Järven selällä otetusta kuvasta ”koko kylä” näkee pilkkipaikan tarkan sijainnin ja todennäköisesti nyt sen tiedon jälkeen paikalta katoaa kaikki kalat. 

Kuopiossa ja lähiympäristössä on todella paljon kalastajia ja kukaan ei voi yksin omistaa järvien kalapaikkoja. Jos joku valokuvan perusteella hahmottaa missä olen ollut kalassa, niin todennäköisesti järvi ja kalapaikka ovat hänelle jo ennestään tuttuja. 

En enää yhtään ihmettele, miksi on olemassa sanonta, että kukaan ei ole niin kateellinen, kuin kalamies. Se on täysin totta ja teet niin tai näin, aina joku loukkaantuu. Jos en kerro, missä olen ollut, loukkaannutaan. Jos kerron missä olen ollut, loukkaannutaan. 

Kyllä minä aion jatkossakin ottaa valokuvia kalareissuilta ja jos joku jonkun kalapaikan löytää kuvan perusteella, niin ei muuta kuin kireitä siimoja! Eiköhän me kaikki mahduta järville kalastamaan ihan yhtä lailla, kateus ei ainakaan nosta tämän harrastuksen suosiota.