Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
torstaina 21.2.2019 | by Jaana Jekkonen | 10 kommenttia
En ole ehtinyt kirjoittamaan blogiin pitkään aikaan, kun on ollut kaikennäköisiä kiireitä. Onneksi kiireiden lomassa olen ehtinyt käymään pari kertaa pilkillä. 
Kaikki varmaan huomasivat somesta ja lehdistä, että Helsingissä oli venemessut. Aika moni siellä taisi myös käydä paikan päällä ja itsekin olin paikalla ensimmäisenä viikonloppuna. Todella suuri tapahtuma ja paljon nähtävää. Oli mukava kokemus päästä messuilemaan ? 
Viime perjantaina ehdin vihdoin taas pilkille kahden viikon tauon jälkeen. Kun käytiin edellisen kerran kalassa, niin jäällä oli tosi huono ja raskas liikkua, ja kelkka meinasi jäädä jumiin loskaan. Emme tienneet mitä jäällä oli kahden viikon aikana tapahtunut, joten perjantaina jätimme kelkan suosiolla kotiin ja lähdimme pilkille jalkapelissä. 
Lue koko teksti
torstaina 7.2.2019 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia
Viikko sitten paukkui kovat pakkaset, mutta siitä huolimatta onnistuin löytämään keskeltä järveä kuuman kalapaikan. En ole koskaan nähnyt tai kokenut kalareissulla vastaavaa, se oli hetki, joka ei ihan heti unohdu.
Viime viikon torstai ja perjantai olivat vapaapäiviä, joten senhän tietää, missä Jekkoset vapaapäivänsä viettävät. Vaikka pakkasmittari huiteli -20 asteessa, ei se ollut mitään verrattuna Puruveden keleihin. Tuulikin oli lähes nollassa, joten kyllä kahdenkymmenen asteen pakkasen kestää vielä helposti. Pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon, otimme kärryn perään ja suuntasimme eräälle järvelle.
Puruveden jäävesiloskaolosuhteiden jälkeen ajattelin omien järvien jääolosuhteiden olevan paremmat. Ei kai niin huonoa voi olla missään, kuin Hummonselällä. Olin väärässä. Kun päästiin jäälle, niin huomattiin heti, että tilanne on täällä ihan yhtä paha.
Lue koko teksti
maanantaina 28.1.2019 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Vuoden odotetuin pilkkireissu on takana ja kyllä nuo talvitreffit ovat aina ikimuistoinen tapahtuma. Hienot puitteet ja hienoja ihmisiä! Treffit ovat joka vuosi viikolla neljä ja keliolosuhteisiin ei pysty vaikuttamaan, mutta muuten tietää aina, että mukavia juttuja on luvassa.
Juha on vienyt treffeille aina pari kalakukkoa ja vaikka tasurihurjien tapahtumasta onkin kyse, joutuu aina pikkuisen morrittelemaan ennen Ruokkeelle lähtöä. Kuinkas sattuikin edellisille päiville ”mahtavat” morrikelit, pakkasta nimittäin oli yli 20 astetta ja pieni tuulenvirekin kävi, mutta ei auttanut valitus, kukkokalat piti saada.
Meillä oli kelkka remontissa ja juuri ennen reissuun lähtöä saatiin se kuntoon. Tai minähän katsoin vaan vieressä, kun Juha ahersi tallin lattialla, mutta pääasia, että Lynkkis toimii taas. Tehtiin kelkkaan sisäänajo ja jospa se nyt palvelisi edes jonkun aikaa.
Lue koko teksti
sunnuntaina 13.1.2019 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Ahven on ollut otillaan ympäri Savoa ja monet kaverit ja tuttavat ovat saaneet hyviä saaliita viime aikoina. Tottakai vapaapäivinä täytyy aina itsekin lähteä kokeilemaan onko Ahti antelias. Mitään hurjia saaliita ei ole vielä itselle sattunut, mutta ahvenruokia on kuitenkin päästy maistelemaan.
Viikko sitten lauantaina lähdimme käymään Pohjois-Kallavedellä. Kaveri kertoi perjantaina saaneensa sieltä filekalat, joten lauantaina suuntasimme samalle paikalle isommalla porukalla.
Päivä oli tasuripilkkijälle hiljainen. Sain muutaman ahvenen, joista isoin taisi olla sadan gramman hujakoilla, hyvin heikkoa siis. Koska tasuri ei aiheuttanut omassa luotaimessa minkäänlaista reaktiota kalojen keskuudessa, pyysin viereisellä avannolla pystypilkillä pilkkinyttä pientä poikaa minun avannolle katsomaan ”telkkarista” jään alapuolisia tapahtumia.
Lue koko teksti
tiistaina 1.1.2019 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia
Pilkkiminen on ihanaa! Käytiin joulun jälkeen kahdeksan kertaa pilkillä ja vaikka välillä oli ihan tyhjiä päiviäkin, silti laji koukuttaa täysillä. Tyhjien päivien vastapainoksi saatiin onneksi jotain ruokapöytäänkin ☺️
Kahdeksan päivää sisälsi todella erilaisia keliolosuhteita. Välillä oli kirpsakka pakkanen ja välillä pilkittiin loskassa.
Jäällä liikkuminen alkaa olla aika haasteellista lumisateiden vuoksi ja kyllä kunto varmaan hieman kasvoi muutaman kymmenen tuhannen askeleen jälkeen. Välillä ahkio tuli perässä tosi nätisti ja liukkaasti, mutta oli myös pakkaspäiviä, kun jäällä oleva loska jäätyi ahkion pohjaan.. niitä päiviä ei ole ikävä ?
Lue koko teksti
keskiviikkona 26.12.2018 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia
Pilkkikausi päästiin aloittamaan reilu pari viikkoa sitten ja sen jälkeen ollaan ehditty käymään pilkillä kuusi kertaa. Olemme kierrelleet eri järviä ja lampia ja viimeisimpänä käytiin Virmasvedellä. Kallavedelle ei olla vielä uskaltauduttu, koska se jäätyi vasta vähän aikaa sitten. Pienemmillä järvillä ja lammilla jäätä on ollut hyvin ja Virmasvesi yllätti todella, sillä siellä oli yli 20cm teräsjäätä. Nähtiin jopa moottorikelkka ?
[caption id="attachment_7423" align="alignnone" width="1024"] Virmasveden jää kantoi pilkkimiehen hyvin =)[/caption]
Itse liikutaan vielä jalkapelissä ja eipä meidän kelkka edes olisi ajokunnossa tällä hetkellä. Jospa Juha saisi sen kuntoon lähiviikkoina, tai viimeistään viikolle neljä, kun lähdemme Puruvedelle tasurihurjien talvitreffeille.
Lue koko teksti