Kirjoitin muutamassa aiemmassa postauksessa kaikuluotaimen käytöstä ja sain paljon positiivista palautetta, mutta joukkoon mahtui myös erilaisia mielipiteitä. Päällimmäisenä ‘erilaisena mielipiteenä’ jäi mieleen kommentti, että Oikea kalamies ei tarvitse/käytä kaikuluotainta eikä varsinkaan esittele sitä julkisesti.
Kommentoijan mielestä Oikea kalamies siis pärjää ilman kaikuluotainta, mutta minua kiinnostaisi Oikean kalamiehen muutkin määritelmät ja kriteerit. Mitä saa tehdä ja miten voi toimia säilyttääkseen sen Oikean kalamiehuuden.
Jos Oikea kalamies ei hyödynnä tekniikkaa kalastuksessa, niin hänellä tuskin on moottorivenettä tai -kelkkaa. Onget ovat varmastikin itse tehtyjä, ehkä kivikirveellä kaadetusta puusta veistettyjä. Vai onko Oikealla kalamiehellä onkia, saattaahan hän pyydystää kalat uimalla.
Vieheenä voisi olla isoisoisän takoma lusikka, johon on laitettu koukku. Syötiksi sopinee (edelleenkin moderni) kastemato. Pilkkivaatteet ovat ehkä itse kaadettujen eläinten turkeista tehty ja varpaita lämmittävät oman lampaan villasta tehdyt sukat.
Mistä saa ja kuka myöntää näitä Oikean kalamiehen arvonimiä? Onkohan rekisterissä paljon vanhan liiton Oikeita kalamiehiä? Nykyaikana kalastuskaupat ovat houkutuksia pullollaan, ei varmasti ole aina helppoa pysyä Oikeana kalamiehenä. Kun antaa tekniikan pirulle pikkusormen, se saattaa viedä koko käden…
Kuinkahan paljon tästäkin maasta löytyy ex-Oikeita kalamiehiä, jotka ovat heikkona hetkenään sortuneet jonkun vempaimen, esimerkiksi kaikuluotaimen, hankintaan. Titteliä tuskin takaisin saa, vaikka yrittäisi tehdä synninpäästön luopumalla luotaimesta.
Itse olen kuitenkin enemmän kuin mielelläni leikki-kalamies, sillä onhan se mukava GPS:n avulla etsiä kalapaikat, kaiun avulla tsekata kalatilanne ja aloittaa pakkasessa pilkkiminen akuilla lämmitettävät talvikengät jalassa ;)
Toivoo Ahti.
Veneetön kalastaja saa aika heikosti saalista, ainakin tähän aikaan vuodesta. Oikeastaan viimeiset pari kuukautta ovat olleet to-del-la hiljaisia kalan tulon suhteen. Ainoa kalastusmuoto mitä pystyy harjoittamaan, on laituripilkkiminen, koska pienten pakkasten takia virvelöinti ei onnistu jäätyvien vaparenkaiden vuoksi.
Syksyn aikana on monia laitureita kierretty, mutta kalat on jouduttu hakemaan kaupasta. Jotain pientä silppua laitureiden alla ui, ja kai ne morriin tarttuisivat, mutta mielenkiinto ei riitä miniahventen onkimiseen. Paitsi jos on kalakukko mielessä.
Jäillekään ei ole tämän vuoden puolella menemistä, koska niitä ei ole. Kuopio on vähän huonossa kohdassa Suomen kartalla kalastusta ajatellen, (ainakin vuoden viimeisinä kuukausina), liian kylmää virvelöintiin, mutta liian lauhaa pilkkimiseen.
Eiväthän ne jäät tietenkään takaa, että kalaa alkaisi tulemaan, mutta ainakin sitä raitista ilmaa saisi haukkailla erilaisissa maisemissa, ei aina yhdessä kohdassa laiturin päässä töröttäen. Ja olisi mukava päästä pitkästä aikaa kairaamaan, alkaa olla ikävä sitä hommaa :)
Pilkillä käynti on kunnon hyötyliikuntaa. Se on jännä ilmiö, miten jäällä jaksaa kävellä tuntikausia ja useita kilometrejä tehden samalla muutaman kymmenen reikää, eikä se kyllästytä tai väsytä ikinä. Tulee vaan kahta kauheampi kytö päästä uudestaan. Joskus on kännykässä liikuntasovellus päällä, joka näyttää jäällä kuljetun reitin. Rakkaudesta pilkkimiseen, vahingossa tuli tehtyä melkein sydämen muotoinen lenkki joskus…
Kävin tänään testaamassa uuden laiturin, saaliina vain raitista ilmaa, mutta mikäpä siinä oli pilkkiessä, kun ilma oli kuin morsian. Eli kostea. Vai miten se meni..
Sain muutamia kommentteja kaikuluotaimen käytön mahdollisista huonoista puolista pilkkiessä, eli katoaako tai heikkeneekö pilkkimistaidot luotaimen käytön myötä. Siis jos ajatellaan pilkkimistä ilman luotainta.
Itsestäni tuntuu, että pilkkiminen ilman luotainta on nykyään tosi vaikeaa, kun on tottunut koko ajan seuraamaan mitä jään alla tapahtuu. Olen oppinut paljon kalojen käytäytymisestä luotaimen hankinnan jälkeen ja oma pilkkimistyylini on muuttunut aika paljonkin. Oikeastaan nykyään avannolle mennessä toimin ihan päin vastoin, kuin ennen luotaimen hankkimista.
“Ennen vanhaan”, kun olin kairannut avannon, halusin ensimmäiseksi tietää syvyyden. Laskin siis vieheen pohjaan hirveää kyytiä. Sen jälkeen noin viisi kierrosta siimaa sisään ja siinä sitten pilkittiin, tuli kalaa tai ei. Ei käynyt mielessäkään, että olisin pilkkinyt muista syvyyksistä. Kuvittelin aina kalojen olevan pohjassa.
Nyt vasta luotaimen avulla olen oppinut (ja uskonut) sen, että kalat uivat kaikissa syvyyksissä. Nykyään avannolle mentäessä laitan ensin luotaimen avantoon, jotta näen tarkan syvyyden. Sen jälkeen näytön näkymien perusteella valitsen vieheen. Jos paikka on tuttu ja tiedän siellä yleensä olevan ahvenia, valitsen mikrotasurin. Tyhjä näyttö vaatii isoa tasuria. Jos syvyyttä on enemmän, esim. 10 metriä, saatan valita myös vertikaalijigin tai ison pystypilkin. Morria en kokeile oikeastaan koskaan ensimmäisenä.
Vieheen valinnan jälkeen en toimikaan vanhalla tavalla, eli pudota viehettä suoraan pohjaan, vaan lähden laskemaan viehettä pikkuhiljaa kohti pohjaa. Lasken aina puoli metriä tai metrin ja pysäytän. Seuraan koko ajan pohjan tapahtumia näytön reaalinäytöstä (näytön oikeassa reunassa oleva noin sentin kaistale). Siinä näkyy heti, jos “pohja alkaa elämään”.
Jos pohjasta ei lähde vielä tässä vaiheessa kukaan vastaan, lasken viehettä taas pikkuisen matkaa alaspäin. Kalat havaitsevat aika hyvin pohjasta monen metrinkin päässä olevat vieheet ja lähtevät nousemaan sitä kohti. Olen huomannut senkin, että jos viehettä laskee liian nopeasti, pohjasta vastaan tuleva kala saattaa säikähtää ja uida pois. Siksi on tärkeää pysäyttää viehe, jos kiinnostunut kala ui sitä kohti. Viehettä voi kuitenkin värisyttää paikallaan. Monet kerrat on kuitenkin käynyt niin, että kala lähtee uimaan pohjasta vastaan (matkaa useampi metri) ja tulee ihan suoraan vieheelle ja nappaa. Ei siis tarvitse tehdä mitään värisytyksiä tms., vaan pitää vain vieheen paikallaan.
Vanhaa pilkkimistyyliä miettiessä voin vaan kuvitella ne kymmenet kalat, jotka olen säikäyttänyt pois…
Hyvin harvoin pilkin ilman luotainta ja onhan se hankalaa, kun kaikuun on tottunut. Onneksi on sen verran hyvä mielikuvitus, että näen niillä sieluni silmillä kaiun näytön, ja kuvittelen siinä sen vieheelle nousevan kalan. Pilkin siis nykyään samalla tyylillä sekä luotaimen kanssa että ilman. Lasken vieheen hitaasti pohjaan pitäen välillä taukoja. Jos ennen pystypilkki kopsahti pohjaan viidessä sekunnissa, siihen saattaa nykyään mennä minuuttejakin. Jos kalat ovat hyvällä syönnillä, ne myös lähtevät nousemaan pohjasta helpommin vastaan.
Laittaisin tähän loppuun kuvan kaiun näytöstä, jossa iso kala lähtee pohjasta nousemaan viehettä kohti, mutta kun arkistoista ei sellaista löydy. Kaiun näyttöä voi kelata jonkin verran takaisin päin, mutta jos/kun iso kala tärppää ja saat sen jään päälle nostettua, voi olla, että tärppiä ei ehdi enää näytöstä kelaamaan takaisin.
