Litimärät terveiset Kuopiosta! Täällä on satanut ihan älyttömästi jo viikon, eikä loppua näy. Ensi viikon ennusteet näyttivät myös pelkkiä pisaroita, joten tässäkö se kesä nyt menee ikkunasta katsoen?

Viime viikko oli pidettävä taukoa kalastuksesta sateen vuoksi. Jouduin käymään viikolla kaksi kertaa tyhjentämässä veneen, kun meillä ei ole pilssipumppua Puattisessa. En tiedä onko tuo Finnmasterin malli itsestään tyhjenevä (ja mitä se ylipäätään tarkoittaa), joten on käyty aina sateella se tyhjentämässä. Kyllä siinä lattiassa on tulppa, josta lähtee putki veneen takaosaan. Ajaessa ainakin saa lattian tyhjennettyä, jos tulpan aukaisee. No, suht nopea se on käydä tyhjentämässä “manuaalisestikin”, kun satama on kävelymatkan päässä.

Viikon ensimmäinen ihme tapahtui torstaina, kun vene kaipasi vesien poistoa. Menin satamaan, astuin veneeseen ja aloin lappaa sangolla vettä järveen. Vähän ajan kuluttua meinasi silmät tippua päästä, kun pulpetin takaa uiskenteli ahven! Ihka elävä ahven. Kuka, mitä, missä, milloin? Päässä löi tyhjää, että miten tämä on edes mahdollista? Oli asialla sitten ollut ihminen, lokki tai Ahti, päivän naurut oli taattu :)

Ahven sai vapautensa takaisin :)

Perjantaina säätiedotus lupaili tosi epävakaista ja sateista keliä ja myös ukkonen pyöri Kuopion päällä. Vesille ei siis uskallettu lähteä. Lauantaille ja sunnuntaille oli luvassa “vain” sateita, joten se ei meidän kalastusta estänyt. Kunhan ei salamoi.. Sain eräältä lukijalta vinkin Kallan silloilla olevasta veneluiskasta ja lauantaina päätimme nostaa veneen trailerille ja lähteä pitkästä aikaa Kelloselälle.

Ajettiin Tikkalansaareen ja juuri kun oltiin tiputtamassa venettä järveen, huomasin, että paukkuliivit olivat jääneet kotiin. Jäin vartioimaan venettä siksi aikaa, kun kalakaveri heitti lenkin Petoselle.

Toinen kerta toden sanoi ja vihdoin saatiin vene vesille. Lähdettiin kohti Kallan siltaa ja sen alta aukeavaa Kelloselkää. Matkan varrella ajoimme erään matalikon yli, jossa näin vilaukselta kaloja. Äkkiä pakkia ja pikainen kokeilu siitä. Paikka oli selkeästi kalapaikka, sillä siinä oli myös kymmeniä lokkeja ja tiiroja syömässä kalaa pinnasta.

Monet sanovat, että etsivät kalat lokkien avulla, mutta me ei yleensä edes löydetä koko lintuja. Tai sitten jos löydetään, ne ovat rantakivikoilla mahat jo täynnä. Meillä on sitä paitsi huonoja kokemuksia lokeista, kun ne tykkäävät kakkia meidän veneeseen… Täytyy kuitenkin ehkä alkaa kaveeraamaan niiden kanssa, kun ne löytävät paremmin kalaa kuin minä kaikuluotaimella.

Emme siis ehtineet Kelloselälle asti, kun kalaa löytyi jo Pohjois-Kallaveden puolelta. Vertikaalijigasin kuuden metrin vedessä ja kuvittelin alla olevan ahvenia. Sain tärpin ja kalakaveri kysyi tarvitseeko haavia. Sanoin, että ei tarvitse, tämä on ihan pieni. Kelasin kalan veneen vierelle ja säikähdin, kun se olikin kuha, joka ei todellakaan ollut tällä kertaa alamittainen. ÄKKIÄ SE HAAVI!

Tuuli oli aika kova, joten päätettiin laittaa ankkuri. Se oli taas varmaan virhe, kun kalantulo loppui heti. Miksi kala lopettaa aina syömisen, kun me laitetaan ankkuri? Sekin on yksi niistä ihmejutuista… Lähdettiin jatkamaan matkaa Kelloselälle. Meillä on plotterissa paljon viime kesäisiä merkkejä, joten kierrettiin kokeilemassa niitä.

Erään reimarin luota löytyi ahvenia, mutta enemmän mielessä olivat kuhat, joten ahvenet pääsivät takaisin kasvamaan. Aiemmin pidin otettavan ahvenen painorajana 300g, mutta eilen semmoiset lähtivät takaisin kasvamaan. Kyllä se pitää puoli kiloa olla, että minulle kelpaa ;)

Matka jatkui reimarilta yhdelle tosi hyvälle kuhapaikalle, josta löytyi viime kesänä usein kalaa. Paikka ei pettänyt myöskään eilen, vaan parikin kuhaa puri jigiin.

Jes, 47 senttiä ruokaa!

Kalastuspäivä vaikutti aivan loistavalta ja kalaa oli noussut hyvin. Ainoa huolenaihe oli koko ajan lähenevä saderintama. Jospa se olisi pieni kuuro, joka menee nopeasti ohi. Sadepilvi peitti kuitenkin koko taivaan, joten turha oli haaveilla pienestä kuurosta.

Vettä alkoi satamaan, mutta jatkoimme kalastusta siitä huolimatta. Olihan meillä vedenpitävät vaatteet. Taivas synkkeni ja synkkeni ja vettä tuli taivaan täydeltä. Nooh, kyllä se kohta loppuu. Kala laittoi suunsa kiinni heti sateen alettua, vaikka joku joskus sanoi kalan syövän sateella.

Luulin, että vettä satoi kaatamalla, mutta sitä satoikin vasta ripeksimällä. Aloimme jo odottamaan sateen reunaa, mutta vielä mitä. Sateen reunan takaa tuli KAATOSADE! Ei voitu enää mitenkään jatkaa kalastamista, kun näkyvyys oli nolla ja vettä tuli kuin Esterin… räystäästä. Oltiin ihan litimärkiä goretexeistä huolimatta. Lähdettiin kaasuttamaan kohti Kallan siltaa, jonka alla pystyimme pitämään sadetta. Vene täyttyi hirveää vauhtia ja samalla kun ajoin, äyskäröin vettä laidan yli. Kaikkea sitä kalastuksen vuoksi tekeekin.

Päästiin vihdoin sillan alle ja kyllähän ne sillat jonkin verran sadetta piti, mutta välillä tuntui satavan poikittaankin. Onneksi sadevesi oli lämmintä. Kelloselälle ei näkynyt siltojen alta mitään, niin kammottava se keli oli. Sade kesti kokonaisuudessaan pari tuntia ja sen jälkeen oltiinkin valmiita lähtemään kotiin saunaan. Ihan kaikki varusteet, laukut ym. olivat märkiä. Se yksi sananlasku on muuten höpöhöpöä. Sen, minkä kesä kastelee, ei se sitä takuulla kuivaa. Korkeintaan kastelee uudestaan.

Tänään aamulla säätiedotus näytti iltapäivälle ukkosta, joten päätettiin käväistä aamupäivällä nopeasti kalassa, kun eilen kalastelut jäivät sattuneesta syystä vähän kesken. Ennusteen mukaan saattaisi pienen sademäärän ropsauttaa jossain vaiheessa, mutta ei mitään isompaa. Hyvä niin, eilen vettä tulikin ihan tarpeeksi. Lähdettiin kahdeksan jälkeen Pirttilahdesta ja käytiin kokeilemassa lähialuiden potentiaaliset paikat.

Viime viikkojen aikana olen tajunnut reimareiden merkityksen. Nehän ovat merkkejä hyvistä kalapaikoista! Missä reimari, siellä kala. Tänäänkin kalakaveri sai mittakuhan erään reimarin vierestä ja minulle nousi pari alamittaa. Aamupäivä vaikutti ihanan poutaiselta, mutta taas se sääennuste teki sen. Petti minut. Tuntuu, että ne kääntyvät lähes aina päälaelleen. Kun luvataan vesisadetta, paistaa aurinko. Kun sovit kalareissun poutaiselle päivälle, tulee vuosisadan myrsky. Vieläkö ne muuten käyttää sitä sammakkoa niissä sääennusteissa…? Ehkä siinä syy ennusteiden heittelyyn. Kai se sammakko on jo ikäloppu =D

Aamulla päälle tuli siis ihan tajuton sadekuuro. Sai taas koko ajan olla lappamassa äyskärillä vettä järveen, kun vene täyttyi hirveää kyytiä. Ei ollut ruuhkaa järvellä, ainoastaan hyttiveneet ajelivat ohi. Olisihan semmoinen vene ihan kiva, kun Suomen kesä näköjään on mitä on.

Kala lopetti tänäänkin syömisen heti, kun sade alkoi. Meitä ei “pieni” sadekuuro haitannut, mutta kun kuulin kalakaverin naureskelevan omalle siimalleen, niin havahduin. Että mitä, nousee kohti taivasta?

Katsoin kalakaverin siimaan ja se oli noussut varmaan 10 metrin korkeuteen. Muistin lukeneeni joskus, että jollain oli noussut siima kohti taivasta, kun ukkosta oli ollut ilmassa. En tosiaankaan ollut edes uskonut sitä juttua, ennen kuin nyt. Siima sojotti yläilmoissa eikä sitä saanut tippumaan alas. Joku ikään kuin veti sitä taivasta kohti ja jos kelasta antoi siimaa, taivas imi sen kaiken. Ihan järjetön juttu!

Laitettiin äkkiä kaikki vavat veneen pohjalle ja lähdettiin kohti Pirttilahtea. Mitkään ukkostutkat eivät näyttäneet “salamia” eikä edes jyrissyt, ainoastaan satoi. Varmuuden vuoksi kuitenkin lähdettiin satamaa kohti, jos jostain nouseekin ukkonen päälle. Hurautin Pirttilahteen, jonne oli onneksi vain pari kilometriä. Siellä ei oikeastaan edes satanut enää, joten jäätiin odottamaan kelin etenemistä.

Kalakaveri heitti jigiä, mutta edelleen siima teki saman homman ja nousi taivaalle. Harmi, kun siitä ei saanut kuvia, kun siima oli niin huomaamatonta. Muutama minuutti myöhemmin ilmiö meni ohi. Mistähän tuo viikon lie monesko ihme johtui ja onko kenellekään käynyt samalla tavalla? Pelottava juttu ?

Tarkkasilmäiset saattavat nähdä tässä taivaalle kohoavan siiman

Ilma muuttui sateen jälkeen vielä sen verran hyväksi, että käytiin kokeilemassa muutama paikka kuhien toivossa. Vertikaalijigasin samalla värillä, kuin koko viikonlopun. Eiliset kuhat ja ahvenet nousivat samalla ihmevärillä ja myös edellisenä viikonloppuna tuo ihmeväri antoi merkkejä.

Tänään kesyttelin muka haukea ja kalakaverin kysymykseen ‘tarvitseeko haavia’ en vastaa enää koskaan, että ei tarvitse. Se hauki olikin hiton iso ahven, joka karkasi ihan veneen vieressä. Kalakaveri ei pitänyt mitään kiirettä haavin kanssa, kun sanoin, että siiman päässä on hauki. Potki juuri samalla tavalla kuin kilon haagertti. Sitten kun sain kalan pintaan ja nähtiin, että se on kesän ehdottomasti isoin ahven, tuli kiire etsiä haavi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ahven karkasi ehkä 30cm päässä haavista. Kiroilin. Se oli oikeasti iso, nähtiin omin silmin.

Iltapäivä meni haavoja nuollessa ja sain saaliiksi enää vain pari oikeaa haukea. Se karannut “leikkihauki” ei enää minun jigiin kajonnut. Taisi mennä juhlimaan, kun pelastui syömiseltä.

Ihmeitä täynnä oleva viikonloppu takana, ensi viikko menee kamppeita kuivatellessa. Kuinkas muilla sujui viikonloppu? Menikö kosteissa merkeissä, kalastaen vai molempia? ;)

Kalastusrakkausruno

Ensisilmäyksestä se monesti alkaa, sen jälkeen mennäänkin juoksujalkaa.
Kalaan on kiire ja aina jaksaa, yötä päivää, maksaa mitä maksaa.
Ei mikään ole ihmiselle niin tehokas loukku, kuin yksi keppi, siima ja siiman päässä koukku.
Univelka kasvaa, mutta ei se mitään.
Mennäänkö tällä kertaa länteen vai itään?

Peräkontti täynnä ja virveleitä kuusi, ensi reissulle kyllä vielä hankittava uusi.
Ei tarvikkeita voi olla mitenkään liikaa, miettikää vaikka sitä kahen kilon siikaa.
Arvaamaton kala se harmaakylki, kerrankin syyttä yhden laatumorrin sylki.
Siksi on oltava valikoima suuri, kalastajan varastolla lihotuskuuri.
Ostoslista pitkä kuin se karannut hauki, kauppiaat hoi, ovet auki!

Kalassa käydään vaikkei saalista saada, ei se kalattomuus maailmaa kaada.
Tyhjä reissu on tuttua kauraa, rantaan tullessa Ahti nauraa.
Välillä onneksi myös heltyy meille, kalastukseen täysin hurahtaneille.
Kyllähän se tietenkin paremmalta maistuu, mitä harvemmin kalafile pannulla paistuu.

Tunteista paras on kireä siima, voisiko sanoa kalastajan kiima.
Kalan ja kalastajan välinen taisto, silloin herää kalamiehen vaisto.
Toisinaan voittaa, toisinaan ei.
Kymppikilon hauki uuden vieheen vei.
Kirosana raikuu ja ilmassa viha, meinaa palaa kalastajan hiha.
Ei auta itku, ei nyrkin puinti.
Jossain päin jatkuu hauen uinti.
Kokemusta rikkaampana vaikka köyhä on olo, lohtua kaipaa kalastajapolo.
Ensi kerralla ehkä parempi tuuri ja haavista löytyy saalis suuri.

Kaikki me ollaan vieraina täällä, nöyrinä kuljetaan polkujen päällä.
Kunnioitus eläimille, järville ja puille, säilytetään tämä ihanuus myös muille.

Viime viikolla loksahti palaset kohdalleen ja sain viimein kauan kaivatun mittakuhan, tai itse asiassa parikin kappaletta. Ne on jo mutusteltu parempiin suihin ja oli kyllä niin hyvää, ettei melkein sanotuksi saa. Pannulla voissa rapeaksi paistettuja ja pelkällä suolalla maustettuja fileitä, ei ehkä maailmasta parempaa herkkua löydy :)

Se viime keskiviikkoinen kalastusreissu oli kyllä jotain ihan uskomatonta, kun kalaa oli niin paljon liikkeellä. Kyllähän minä tiesin, että silloin oli ne kuuluisat maailman kirjat sekaisin, mutta valitettavasti ne näköjään jo heti seuraavana päivänä oli saatu takaisin järjestykseen. Eipä ollut Ahti höveli setä enää torstaina =)

Kävin kalassa neljänä yönä putkeen aamuyön puolelle asti. Kolmeen viimeisimpään yöhön ei löydetty kalaa edes pientä osaa siitä, miten paljon sitä näkyi keskiviikkona. Viime torstaina suunnattiin edellisillan hotspotille, mutta luotain piirsi lähes tyhjää. Sain minä illan aikana kolme alamittaista kuhaa ja pari haukea, mutta ne mittakalat olivat taas teillä tietämättömillä. Tai oikeastaan yksi kuhista olisi ollut juuri mitallinen, mutta pistin sen ruipelon kuitenkin takaisin kasvamaan.

Pelottavan hienot maisemat Kallavedellä öisin :)

Perjantaiksi oli hieman erilaiset suunnitelmat ja päätettiin lähteä vähän Pirttilahtea edemmäs kalaan, Sotkalle. Kävimme siellä viimeksi heti jäiden lähdettyä, mutta sen jälkeen onkin vaan hangattu tuota Pirttilahtea. Odotukset olivat taas tosi kovat ja koska kaikki saavat Sotkalta aina hirmuisesti hirmu isoja kuhia, voisihan se jättipotti sattua omankin siiman päähän.. Postilaatikkoon oli ilmestynyt tuliaisia Henriltä Pieksämäeltä, hän antoi minulle testattavaksi muutaman Ismojiggen-merkkisen vertikaalijigin. Ihan uusi juttu minulle! Henri sai vähän aikaa sitten itse sellaisella yli nelosen kuhan, joten ihan ottipelejä vaikuttaisivat olevan =)

Perjantaina tuulen nopeus oli muutaman metrin sekunnissa ja ei käynyt mielessäkään, että se jotenkin vaikeuttaisi kalastusta. Lähdettiin Pirttilahdesta viiden maissa kohti Sotkaa ja mitä lähemmäksi päästiin, sitä suuremmiksi muuttuivat aallot. Hupsista, olikohan vikatikki lähteä tällä kelillä.. Huristelin Puattisella täyttä, eli reilua kolmea kymppiä. (Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että isompi moottori olisi kiva :)) Hitaasti, mutta varmasti lossi läheni.

Siellä siellä se lossi on =)

Minua pelotti reissussa vaan se, että bensa loppuu matkalle. Lähtiessä meillä oli vajaa puoli tankkia (24 litran tankki) ja haettiin 16 litran kanisteri vielä mukaan. Bensaa oli yhteensä reilu 25 litraa. En tiedä ollenkaan, paljonko tuo vene kuluttaa, mutta ei se kovin syöppö ole. Ajatuksissa oli ajaa suoraan Likosaarien edustalle ja alkaa etsimään siitä kalaa. Kun päästiin määränpäähän, a) ensinnäkin luotain piirsi ihan tyhjää, ja b) aallokko oli ihan hirveä! Täytyi vähän muuttaa suunnitelmaa ja lähteä etsimään kaloja saarten takaa tuulen suojasta.

Luotain alkoi piirtämään jotain erään saaren penkkaan ja päätettiin kokeilla sitä paikkaa. Illan ensimmäisenä uimaan pääsi Ismojiggen, sillä halusin testata toimivuutta. Jigi kohti pohjaa ja viiva lähti välittömästi pohjasta kohti ja tärppäsi. Kala ylös ja alamittakuha veneeseen. Aika hyvä merkki näin ensi uitolle, vaikka tuo nyt ei ihan neljää kiloa vielä painanutkaan. Toiveet illalle alkoivat tosissaan kasvaa.

Ismojiggen toimii

Ankkuroiduttiin saaren penkkaan, mutta yhtään kalaa emme siitä enää saaneet. Vaikka oltiin saaren takana, niin silti aallot löysivät meidät. Kallaveden puolella näytti rauhallisemmalle, joten päätimme lähteä takaisin kotivesille. Siinähän se ilta vierähti kaloja etsien. Ei näkynyt luotaimessa niitä ihania viime keskiviikon rykelmiä, joissa kalat olivat kylki kyljessä toisissaan kiinni.

Ajoin erään kivikkoisen luodon luo ja ajattelin, että jos ei tästä maailman potentiaalisimmasta paikasta löydy kalaa, niin sitten on jo sama ajaa satamaan. Ihme ja kumma, jigiin alkoi tulla tärppejä. Oltiin löydetty ahventen hengailupaikka ja saimme nosteltua jonkin verran raitapaitoja veneeseen. Aika pientä oli keskikoko, joten laitettiin kaikki takaisin kasvamaan. Heittelin jigiä ja lippaa ja ahvenia tuli molemmilla tyyleillä. Myös pari haukea kävi veneen vierellä ja ne pääsivat koukun irroituksen jälkeen jatkamaan matkaansa, mutta kuhista ei saatu enää havaintoja sen yhden Sotkan minikuhan jälkeen. Ihmettelen vieläkin sitä Sotkan pientä kuhaa, tuskin kukaan on saanut/nähnyt/kuullut noin pienestä kuhasta Sotkalla, mutta minä alamittamagneetti sen sieltä kaivelin.

Kotimatkalla kävimme vielä testaamassa yön viimeisen kalapaikan, josta oli huhupuheiden mukaan viime viikolla tullut reilun kolmosen kuha. Terveisiä vaan Kimille ;) Ismojiggen ui pari metriä irti pohjasta, kun näin luotaimesta, että jigin yläpuolelle ilmestyi hirmuinen mörkö. Se tuli jostain pinnasta tai välivedestä. Kala ui kohdalle ja tärppäsi tosi rajusti, en saanut sitä kuitenkaan tartutettua :( Eipä näkynyt jigipyrstössä hampaanjälkiä, vain pään luona yksi isompi vekki, joten siinä taisi olla (ja mennä) tämän kesän isoin kuha. Kuhat olivat pinnassa ja me jigeinemme pohjassa. Kokeltiin huvikseen vähän aikaa “uistelua”, eli vapa kädessä, vaappu siiman päässä ja vene pienessä liikkeessä. Ei ehkä vielä mihinkään uistelukisoihin tällä tyylillä kehtaa lähteä ja tärpeittähän me jäätiin, luonnollisesti :)

Perjantain suurin yllätys oli bensan kulutus. Kun saavuttiin satamaan yli 40 kilometrin lenkin jälkeen, tankissa oli edelleen vähän bensaa. Siellä siis oli noin 10 litraa lähtiessä, joten kylläpä on pieniruokainen vene. Ei tarvinnut tankata matkan aikana ollenkaan. Näköjään ei ole mitään järkeä lähteä lossille enää trailerin kanssa, kun helpompi ja nopeampi on ajaa suoraan Pirttilahdesta sinne (30min).

Kala söi keskiviikkona, mutta se ei syönyt torstaina eikä perjantaina. Kyllähän se kaiken järjen mukaan on tosi nälkäinen lauantaina!? Mietin, että jokohan vihdoin saisi jotain oikeasti isompaa siiman päähän ja haaviin asti, mutta tyhjästä luotaimen näytöstä päätellen ei. Lauantaina löydettiin vain alamittaisia kuhia, mutta onneksi jotain kotiintuomistakin raitapaitojen muodossa. Eräs kutosen patti Pirttilahdessa on ihmeellinen, olen ristinyt sen ahvenpaikaksi. Tuntuu, että siellä on aina ahvenia. Välillä pienempiä, välillä isompia. Lauantaina onneksi vähän isompia, joten päästään savustushommiin. Tasurit eivät toimineet ollenkaan, vain kuoreväriset pienet jigit.

Ahvenpaikan antia

Angry Perch, tästäkö uusi hittielokuva ;)

Tämä yökyöpeli ei pientä kelpuuttanut, vaan söi isoa vertikaalijigiä :)

Neljän yön kalastusputki tuotti vain pari mittakuhaa sekä savuahvenet. Aika huonosti siis, missähän voisi opetella kalastamaan? =) Täksi viikoksi on luvattu pelkkää sadetta eli näyttihän se Suomen kesä kyntensä ;) Jospa viikonloppuna olisi kuivempaa ja pääsisin taas tyhjää nyhtämään.

Taivas lyö tulta =)

Muutama viikko sitten blogissa oli Onkijan Helsinki – Kalamaraton dokkarin arvonta. Onni suosi Erkki Ojutkangasta, palkinto on nyt postin kuljetettavana :)

Mitenkäs lukijoilla sujui viikonlopun kalastelut? Facebookissa ainakin näin isojen mörkökuhien kuvia, mutta eihän sellaiset kalat eksy edes minun uniin. Hyvä niin, onhan ne todella pelottavia otuksia :) Onnittelut kaikille sekä isojen että pienien saaliiden saajille :)

Haluaisin vielä loppuun sanoa yhden asian. Olen todella iloinen, kun lukijat kommentoivat blogiini, mutta välillä meno menee vähän villiksi. Kaikki eivät voi olla samaa mieltä keskenään, eivät tietenkään, mutta ei me olla missään villissä lännessä, missä voi räiskiä sinne tänne. Asiansa voi ihan oikeasti esittää myös rakentavasti, välillä kun ei nähdä metsää puilta. Jos uskallat sanoa asiasi omalla nimelläsi, niin ole hyvä ;)
Peace :)