Lowrance HOOK 5 pilkkikäytössä

Yhteistyössä OPM International Oy:n kanssa

Olen käyttänyt kaikuluotainta talvikalastuksessa jo ties miten monta vuotta ja kyllä luotain on minulle ihan yhtä tärkeä varuste, kuin onkikin. Ilman sitä ei siis kalaan lähdetä :)

Kaikuluotaimet ovat selvästi yleistyneet talvikalastajien keskuudessa muutaman viime vuoden aikana. On huomattu, että pilkkimisestä saa enemmän irti, kun luotain on apuna kalastuksessa. Jo ensinnäkin tieto tarkasta syvyydestä auttaa hahmottamaan ja etsimään mahdollisia kalapaikkoja. Ja jos kalaa ei näy jään alla, paikan vaihtaminen on paljon helpompaa, eikä aikaa kulu tyhjän pilkkimiseen.

Kaikuluotain ei takaa kaloja, mutta helpottaa kyllä niiden saamista. Luotain tuo jännitystä ja mukavia lisämausteita kalastukseen. Voisi sanoa, että jokainen kalareissu on osa suurta tutkimusmatkaa kohti kalojen maailmaa. Ilman luotainta suurin osa veden alla tapahtuvista asioista jää havaitsematta. Kaikuluotain on kuin matkatelevisio, joka näyttää kalojen tositeeveetä livenä =)

Pilkkiluotain auttaa hahmottamaan kalojen sen hetkisiä mieltymyksiä saaliskalojen suhteen. Luotaimen avulla esimerkiksi vieheen värin, koon tai uinnin valitseminen on helpompaa. Jos joku tietynlainen ominaisuus vieheessä saa aikaan elämää aiemmin tyhjässä luotaimen näytössä, kannattaa vieherasiasta kokeilla muitakin vastaavanlaisia vieheitä.

Itse käytän talvikalastuksessa enimmäkseen tasapainopilkkejä ja avannolla voi olla tilanne, että näyttö piirtää tyhjää. En koskaan luovuta tyhjän näkymän perusteella, vaan kokeilen pari kikkaa ennen seuraavalle avannolle siirtymistä. Joskus kalat voivat olla liikkumattomina aivan pohjassa, eivätkä ne näy silloin edes luotaimessa.

Muutaman erilaisen tasurin uitto ja pohjassa pomputtelu voivat aktivoida passiiviset kalat. Tasurin hyvin hidas laskeminen kohti pohjaa saattaa yllättää kalastajan täysin. Kala voi ponkaista viehettä vastaan jo monen metrin päästä. Silloin luotain on avainasemassa, jotta kalastaja osaa pysäyttää vieheen ja antaa kalan tärpätä.

Luotaimen avulla näkee myös, jos pohja ”elää”. Vaikka näytössä ei uisikaan kaloja, niin aivan pohjan tuntumassa liikkuvat kalat aiheuttavat pohjaan väreilyä. Ja koska passiivinen kala ei liiku, väreilevä pohja kertoo aktiivisista kaloista. Erilaisten vieheiden kokeileminen saattaa lopulta tuottaa napakympin, kun kalan ruokahalun herättävä viehe löytyy.

Kaikuluotaimet kehittyvät vuosi vuodelta ja jään alta saadaan koko ajan tarkempaa kuvaa. Tämä minun testikäyttöön saamani pilkkiluotain on itse asiassa yhdistelmälaite, mutta talvikalastuksessa plotterilla ei ole niin suurta merkitystä. GPS:sta on kuitenkin se hyöty, että kalapaikat saa merkittyä talteen.

Lowrance

Lowrance
Laukun päällä on kantokahva
Lowrance
Sivuilta löytyy jopa heijastimet :)
Lowrance
Hyvät vetoketjut nopeuttavat luotaimen esiin saamista
Lowrance
Laukussa on useita taskuja
Kumipintainen laukun pohja ei kastu sohjoisellakaan jäällä
Kumipintainen pohja ei kastu sohjoisellakaan jäällä

Viiden tuuman näyttö pilkkiluotaimessa ei ole ainakaan minulle yhtään liian iso, ja jo viime talven pilkin sen kokoisella luotaimella. Mielestäni ergonomian kannalta iso näyttö on huippu, varsinkin jos kalareissut venähtävät päivän mittaisiksi. Kylmässä ilmassa niska kyyryssä pienen näytön tihrustaminen saattaa aiheuttaa niskavaivoja. Olen kokenut viiden tuuman näytön hyväksi, vaikkakin laite kuluttaa akkua enemmän, kuin pienemmän näytön omaava luotain. Akun kestoa voi kuitenkin pidentää näytön kirkkautta säätämällä.

Lowrance
Näytön suoja on hyvä olla, jos laukku kulkee ahkiossa kairan ym. vermeiden seassa
Lowrance
Koskaan ei voi olla liikaa säilytystilaa vieheille, tässäkin hukkatila on käytetty järkevästi ;)

Tämän kokoinen luotain on usein riittävä kesäkalastukseenkin ja koska kyseessä on yhdistelmälaite, kahta erillistä luotainta ei välttämättä tarvitse enää hankkia. Pilkkianturia ei voi kiinnittää veneeseen, mutta laitteeseen on luonnollisesti saatavana myös peräpeilianturi, joten HOOK 5 sopii ympärivuotiseen käyttöön.

HOOK 5 PÄÄOMINAISUUDET

  • Lowrancen oma, kirkas ja tarkka 5-tuumainen värinäyttö
  • CHIRP-luotain ja DownScan Imaging™ — nykyiset tehokkaat kaikuluotaintekniikat tuottavat parhaan mahdollisen näkymän veneen alta.
  • Erittäin tarkka, sisäinen GPS-antenni
  • Valinnaisia maailmanlaajuisia karttapäivityksiä ovat Navionics + ja Jeppesen C-MAP MAX-N.
  • Voit käyttää omista luotainlokeistasi luotuja mukautettuja Insight Genesis™ -karttoja.
  • DownScan Overlay™ -tekniikka näyttää DownScan-kuvia CHIRP-luotainkuvan päällä.
  • ASP (Advanced Signal Processing) -toiminnon ansiosta asetuksia ei tarvitse säätää manuaalisesti, jotta näet kalat, rakenteet ja pohjan muodot selvästi.
  • TrackBack™-toiminnolla voit tarkastella tallennettua luotainhistoriaa, kuten rakenteita ja saaliskalojen siirtymistä, ja merkitä sijainteja reittipisteiksi.
  • Kätevä sivunvalintavalikko, josta voit käyttää kaikkia ominaisuuksia yhdellä peukalolla.
  • Moni-ikkunaisesta näytöstä on helppo valita sopiva esimääritetty sivuasettelu, kuten kolmipaneelinen näkymä.

(Lähde: www.lowrance.com)

Lowrance

Lowrance
Avannolta toiselle siirtyminen käy käden käänteessä, kun laukku sujahtaa helposti kiinni luotaimen näytöstä huolimatta. Kyllä mahtuu :)
Lowrance
Näytön voi asettaa kahdelle eri korkeudelle, tässä korkeudessa laukun vetoketjuläppä mahtuu kiinni
Lowrance
Tätä voi jo melkein kutsua toimiston työpisteeksi :)

HOOK 5 laitteessa on paljon mielenkiintoisia ominaisuuksia. Tallennettu luotainhistoria on kiinnostava toiminto, jota on mukava päästä testaamaan. Myös ASP-toimintoa on tosi kiva päästä kokeilemaan, sillä olen aina käyttänyt pilkillä manuaaliasetuksia (herkkyys, syvyysalue). Jännittävää nähdä, kuinka luotainnäkymät eroavat toisistaan manuaaliasetuksilla ja ASP-toiminnolla.

Vuosien varrella olen kuullut ja lukenut ohjeistuksia, että luotainta ei saa missään nimessä laittaa päälle, mikäli anturi ei ole vedessä. Olen aina ollut hyvin tarkka asian suhteen, sillä en ole halunnut hajottaa omaa luotaintani. Juttelin kyseisestä asiasta Lehtisen Anssin kanssa (Anssi on OPM:lta ja tietää Lowrancen luotaimista kutakuinkin kaiken) ja halusin tietää, kuinka herkkiä laitteet ovat särkymään.

Talvisin pelko rikkoontumisesta on kuulemma ollut turha, sillä tämän tehoisten laitteiden kanssa ylikuumenemisvaaraa ei ole. Kesällä tilanne taas on toinen, eikä luotainta saisi pitää päällä paria minuuttia kauemmin, mikäli anturi ei ole vedessä. Kyseinen toiminta ei vahingoita itse laitetta, mutta anturin elementti saattaa vaurioitua ja se vaikuttaa heikentävästi kaikukuvaan.

Pilkillä täytyy muistaa, että pitkään ilmassa ollut anturi ei löydä pohjaa niin helposti, joten avannolta toiselle siirtyessä kannattaa laite laittaa valmiustilaan virtanäppäimestä. Uudella avannolla luotain herää henkiin yhdellä napin painalluksella.

Minulla oli vielä viime talvena käytössä peräpeilianturi, johon oli itse tehty alumiininen varsi. Iso varsi hankaloitti pilkkimistä ja yleensä jouduin kairaamaan anturille oman avannon. Minulle räätälöitiin OPM:llä HOOK 5 pilkkipakkaus, johon kuuluu 83/200kHz pilkkianturi CHIRP-taajuuksilla ja se helpottaa kalastusta tosi paljon. Nyt kalastus onnistuu samasta avannosta, jossa anturi on, sillä ohut johto ei häiritse kalan ylösnostamista.

Lowrance
Pilkkianturi PTI-WBL
Lowrance
Pilkkianturin asennusohje
Lowrance
Vedonpoistaja

Lueskelin keskustelupalstoilta Lowrancen pilkkianturista ja joka puolella törmäsi vähän erilaisiin mutu-tuntumiin ja ”faktoihin”. Halusin tietää anturista enemmän ja ihan 100% faktatietoa, joten otin yhteyttä OPM Internationalin tuotepäällikköön Mika Silvastiin. Pyysin Mikaa kertomaan mm. pilkkinanturin CHIRP-tekniikasta, sillä se on asia, josta minulla ei ole vielä omaa käyttökokemusta.

Huomasin netissä aiemmin lueskellessani, että samaa pilkkianturia sanottiin sekä yksitaajuusanturiksi että kaksitaajuusanturiksi. Mikä siis on totuus? No Mika kertoi näin:

Nykyään kaikissa Lowrancen pilkkiantureissa on taajuudet 83/200kHz. Antureita on tarjolla kahta eri mallia: PTI-WSU ja PTI-WBL. Nämä anturit eroavat toisistaan vain liittimen verran (WSU: Uniplug/WBL: Blueplug), itse kaikuanturin elementti on sama.

CHIRP-tekniikasta Mika kertoi seuraavaa: Perinteinen 2D-tekniikka perustuu siihen, että anturi lähettää yhden pulssin ja tämä pulssi sisältää vain yhden taajuden, eli 1 pulssi=1 taajuus. Oli se sitten 83kHz tai 200kHz.

Kun puhutaan CHIRP-tekniikasta, niin anturin lähettämä yksi pulssi sisältääkin taajuusalueen. Pilkkianturi tukee keski CHIRP (80-130kHz) ja korkeaa CHIRP (130-210kHz) taajuusaluetta, joten esimerkiksi yksi pulssi keski CHIRP taajuusalueella sisältää taajuudet 80, 81, 82, 83, 84kHz jne. aina sinne 130kHz asti.

Kaikkia Lowrancen antureita voidaan käyttää myös CHIRP-taajuuksilla, vaikka itse anturin elementti olisikin valmistettu kiinteälle taajuudelle. Se johtuu siitä, että vaikka elementti toimiikin parhaiten kiinteällä taajuudella, elementti toimii myös kyseisen kiinteän taajuuden lähitaajuuksilla. Eli vaikka esim. PTI-WBL anturin elementti on tehty 83kHz ja 200kHz taajuuksille, se toimii myös keski – ja korkea CHIRP taajuusalueilla. Laite siis vain käskyttää anturin elementtiä eri tavalla.

Mika kertoi lyhyesti myös CHIRP-tekniikan hyödyistä. CHIRPin erottelukyky on parempi kuin kiinteän taajuuden eli CHIRPillä saadaan puhtaampaa ja häiriövapaampaa kaikukuvaa. CHIRP erottelee kalat paremmin, ja myös pohjassa ja rinteessä makaavat kalat saadaan paremmin esiin.

Pilkkianturin käytössä täytyy olla tarkkana, jotta anturista saa täyden hyödyn irti. On tärkeää, että anturi asetetaan avantoon jään reunan alapuolelle. Alla oleva kuva havainnollistaa anturin sijainnin merkitystä hyvin. Kuvasta näkee myös 83kHz ja 200kHz taajuuksien erot ihan konkreettisesti.

Lowrance pilkkianturi
Kuva lainattu: Lowrance Finland Facebook-sivu

Silvastin Mika kertoi hyvän muistisäännön 83kHz ja 200kHz keilojen leveydestä: 83kHz taajuudella keilan halkaisija pohjassa on suunnilleen sama, kuin veden syvyys. Esimerkiksi kymmenen metrin syvyydessä halkaisija on noin kymmenen metriä ja viiden metrin syvyydessä halkaisija on noin viisi metriä. Korkeammalla eli 200kHz taajuudella halkaisija onkin vain enää noin puolet veden syvyydestä eli kymmenen metrin syvyydessä noin viisi metriä ja viiden metrin syvyydessä noin kaksi metriä.

Alla on toinen mielenkiintoinen kuva, jonka sisältö saattaa tulla monelle yllätyksenä. Kuvassa näkyy katvealueet, joita signaali ei piirrä luotaimen näytölle. Anturin lähettämä signaali lähtee aina takaisin päin, kun se saavuttaa lähimpänä olevan pohjan kohdan, näin ollen keilan reunoilla olevien kalojen signaalit eivät ehdi näytölle ennen matalimman kohdan paluusignaalia. Kuvan avulla voi hahmottaa myös sen, että jos alla on jyrkkä penkka, katvealue kasvaa entisestään.

Moni ei varmaan ole tullut edes ajatelleeksi mahdollisia katvealueita, kuten en ollut minäkään. Olen monesti ihmetellyt pilkillä ollessani, että miksi luotain on näyttänyt vieheen olevan pohjassa, mutta kun viehettä on laskenut vielä alaspän, se onkin laskeutunut vielä jopa metrin tai kaksi alaspäin. Syynä siihen voi olla esimerkiksi juurikin jyrkkä penkka, jolloin paluusignaali on lähtenyt matalimmasta kohdasta takaisin tai vaikka suuri kivi, jota luotain on erehtynyt luulemaan pohjaksi.

Lowrance pilkkianturi
Kuva: Mika Silvasti

Pilkkipakkaukseen kuuluva kantolaukku on tosi kätevä. Aiempi luotaimeni oli ”integroitu” pilkkireppuun, mutta koen tämän ”pilkkipäkin” paljon helpommaksi. Kaikki johdot, anturi ja akku kulkevat samassa laukussa ja on sinne saatu mahtumaan vielä pari vieherasiaakin. Ajattelin ottaa pilkille mukaan vielä kevyen, taitettavan pilkkijakkaran, jotta saan nostettua luotaimen sopivalle korkeudelle.

Lowrance
Laukun takaosassa on oma luukku akulle
Lowrance
Takakautta johdot on helppo laittaa kiinni
Lowrance
HOOK 5 lähtövalmiina jäälle :)

OPM International Oy on urheilukalastukseen erikoistunut maahantuonti- ja tukkuliike. Se aloitti toimintansa vuonna 1986 Kellokoskella, joten toimintaa on ollut jo pyöreät kolmekymmentä vuotta. OPM:n edustustuksiin kuuluuvat mm. Lowrance -kaikuluotaimet ja GPS -laitteet, Navionics -kartat, Scotty -takilat, Tuf Line ja Gamma -siimat, Jesse -uistimet, Hansen -vieheet, Mustad, Partridge ja Kamasan -koukut, Ocean Concept -pelastus ja kelluntaliivit, P.Original saappaat, Heinola -jääporat, WASPcam action-kamerat, MotorGuide sähkömoottorit, Okuma -kelat ja vavat, Savage Gear -vavat ja vieheet, Ron Thompson -vavat sekä Imax -kelluntapuvut.

OPM:n oma tuotemerkki on viime vuosina voimakkaasti kasvanut Patriot, jonka tuotevalikoimasta löytyy paljon erilaisia kalastustarvikkeita ja -välineitä.

OPM:n edustamia tuotteita on saatavilla hyvin varustelluista kalastustarvikeliikkeistä ja tavarataloista ympäri Suomen. Jos postauksessa esitelty pilkkipakkaus kiinnostaa, niin OPM:n jälleenmyyjiltä on saatavana Lowrancen pilkkipakkauksia HOOK-3X, HOOK-4X ice ja HOOK-4 ice kaikuluotaimilla. Heiltä löytyy myös pilkkipakkaus (PPP-18) ilman luotainta, joka sisältää kantolaukun, akun ja pilkkianturin.

En malta odottaa, että pääsen testaamaan luotainta jäälle. Teen ensi vuoden puolella blogitekstin pilkkiluotaimen käytöstä ja siihen mennessä olisi tarkoitus saada tallennettua jännittäviä tilanteita luotaimen näytöltä. Onko teillä mielessä jotain kaikuluotaimiin liittyviä asioita, joita haluaisitte lukea blogista?

Linkit:

OPM International Oy www-sivu
OPM International Facebook
Lowrance Finland Facebook 

OPM
Kuva lainattu www.opm.fi

 

Fish me luck
20

34 thoughts on “Lowrance HOOK 5 pilkkikäytössä”

  1. Ostin Elite 4X kaiun. Ainoa asia, joka minua askarruttaa on muovinen siipimutteri ja prikka. Mihin ne tulevat? Muutenhan tuo on sama paketti, mutta kaikulaite on eri, siksipä uskalsin kysyä. Hyvä ja asiapitoinen artikkeli. Tuo pohjassa makaavien kalojen jääminen näytön oli uusi tieto ja hyödyllinen sellainen.
    Kiitos taas kivasta blogista!

    Vastaa
    • Kiitos Erkki! Itse asiassa samaa mutteria mietiskelin itsekin ja kysäisin tästäkin asiasta itseäni viisaammilta eli OPMn miehiltä. Aiemmin pakkaukseen on kuulunut metallinen vedonpoistaja ja mutteri on kuulunut siihen. Nyt pakkauksen sisältöä on muutettu, mutta mutteri on jäänyt sinne vielä kummittelemaan :)

      Vastaa
      • Kiitos tiedosta! Aikoinaan Veitsiluodossa kokosin kesätöissä hiukan komplisoituneempaa pumppua. Siinä kasatessa tuli tunne, että pari erikoisprikkaa ja -mutteria jää yli. Aloin funtsata asiaa, sillä olin melko varma, että olin kasanut sen oikein, mutta pari ylimääräistä osaa siinä tuntui pyörivän. Vilkaisin ylös ja huomasin parin kaverin naureskelevan hieman kauempana ja minulla välähti, että pojat oli laittaneet ne siihen, jotta työhön tulisi lisää vaikeusastetta. Tuli mieleeni tuo tarina, kun sitä siipimutteria katsoin, mutta se oli siististi omassa kuoressa ja toimitettu laitteen mukana. En kuitenkaan löytänyt sille järjellistä käyttöä tähän tarkoitukseen.

        Vastaa
        • Hauska jekku =)

          Mulla oli myös tuo ylimääräinen siipimutteri omassa pilkkipäkissä ja kyllä minäkin sitä pyörittelin käsissäni, että mihinkähän se kuuluu :)

          Vastaa
  2. Terve.
    Jälleen kerran tosi hyvä kirjotus aiheesta. Iteki rakentelin viime talveksi kaiun pilkkimiseen ja se todella lisäsi mielenkiintoa koko touhuun. Laitoin vene käytöstä yli jääneen X125:n kylmälaukun kanteen upotettuna, akku kestää hieman pitempään lämpimänä laukussa, akkuna käytän ruohonleikkurin akkua. On sillekkin hyötykäyttöä talvella….
    Parempia jäitä odotellen?
    Tosin vene vielä nostamatta, jos oikein tuska kalalle iskee niin vielä pääsee sulaanki kalastamaan.

    Vastaa
    • Terve ja kiitos! Hyvä idea tuo kylmälaukku, kevyt ja näppärän kokoinen :) Ja ruohonleikkurin akulle ei parempaa hyötykäyttöä voisi keksiä :) Jäitä odotellaan täälläkin!

      Vastaa
  3. Tuo kelluke kannattaa heittää suosiolla esim. roskiin. Se kerää vaan jäätä ja siihen sotkee koukut jos pilkkii samasta avannosta mihin pudottaa anturin. Jossain vaiheessa jätin itse pois käytöstä myös tuon lisänarun ja pudotan pelkän anturin avantoon. Toimii parhaiten. Mutta kerro toki omia kokemuksia kun pääset jäälle :D

    Täällä päästiin kausi avaamaan jo pari viikkoa sitten mutta nyt ei jäille enää uskalla ennen kunnon pakkasia kun luntakin on tullut niin paljon

    Vastaa
    • Kiitos varoituksen sanoista, eipä niitä jäätymisongelmia täällä sisätiloissa vielä osaa edes ajatella :) Mukava päästä testaamaan pilkkianturia, kun koskaan en ole sen avulla pilkkinyt.

      Nyt näyttää nuo pakkaslukemat hyviltä seuraavan parin viikon ajalle, jospa sitä vihdoin pääsee uutta luotaintakin kokeilemaan :)

      Vastaa
  4. joo..minäkin hommasin tuon pilkkianturin viime talvena..totesin minäkin parhaaksi ku sujauttaa avantoon pelkästään anturin johdon varassa..ei mtn ylimääräisiä härpäkkeitä..ovat tiellä vaan..

    Vastaa
  5. Mitenköhän viistokaiku suoriutuisi hommasta. Siis se mikä veneessä on persauksessa. Itse kokeilin kerran ja muutama tärppikin tuli, mutta mitenköhän mahtaisi oikeen suoriutua? KIREITÄ

    Vastaa
    • Siis tarkoitatko pilkkikäytössä? Viistoluotaimessa kaikukeila on sen verran kapea, että paikallaan ollessa siitä ei ole oikein hyötyä.. Kireitä!

      Vastaa
  6. Jos mahdollista, niin olisi hauska nähdä vertailu 200 kHz ja chirpin välillä.

    On veneessäkin tällä hetkellä ihan kaksitaajuusanturi, kun en ole toistaiseksi ollut kovin vakuuttunut chirpin hyödyistä verrattuna kahden taajuuden katseluun jaetulla näytöllä.

    Nyt vaan pakkasia ni loppuu tää kärvistely.

    Vastaa
  7. Mietin muiden tavoin tuon kellukkeen merkitystä, kun joka ainoalla näkemälläni videolla anturi heitetään ilman kelluketta avantoon. Ajattelin laittaa kellukkeen sijasta pilkkianturin hankkimani kaikuanturin varteen ja varren kiinni pulkan kulmaan. Sen voi sitten vapauttaa ruuvia löysäämällä avantoon. Kun vaan sitten lähtiessä muistaa nostaa sen ylös! Tuli joskus viime kesänä tuo varsi hommattua, kun ajattelin etten asenna kaikua pysyvästi paattiin. Tein veneessä sähkötöitä ja kaverit veti sillä välillä WiFishin kiinni veneeseen eikä sitä saa irti, ainakaan helposti.

    Vastaa
  8. Moi,
    Hieno kirjoitus jälleen Jaanalta. Itse käytin kaikua ensimmäisen kerran pilkillä joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten. Taisi olla Furuno ja n.3000mk, eli aikas rasvainen hinta. Kyllä sillä pilkin näki ja kalojakin. Sen myytyäni, en ole pilkillä kaikua käyttänyt ja nyt muutenkin viimevuosina hyvin vähän käynyt pilkillä. Nyt lueskellut näitä kaikujuttuja ja jäi tarjouksesta Elite- 4X HDI mukaan. Näiden mallien eroista oikein ota selvää. Miten eroaa tuo HDI noista muista vastaavista 4X malleista. Onkohan tässä HDI mallissa tuo Chirp?

    Vastaa
    • Moi Rauno ja kiitos. Sinähän olet jo vanha tekijä kaikuluotainten kanssa :) Kyllä varmaan aika paljon ovat luotaimet muuttuneet kahdessa kymmenessä vuodessa :)

      Kiva kuulla, että olet innostunut luotaimen hankkimaan. Tarkalleen en tiedä näiden 4X mallien eroja, mutta CHIRPiä ei taida siinä hdi:ssa olla. Muutoin ne 4 X laitteet taitavat ominaisuuksiltaan olla aika samaa tasoa pilkinnässä käytettynä, mutta sitten liikkuvassa veneessä tuo hdi antaa tarkempaa ja yksityiskohtaisempaa kuvaa suoraan veneen alta (kaikukeila on viuhkamainen, ei pyöreä).

      Vastaa
      • Moi,
        Ok, kiitos. Tais myyjä puhua taas potaskaa. Siinä tais vieressä olla Chirppi pilkkipaketti ja ja sanoi tuon olevan samoilla ominaisuuksilla. Tosin ymmärrän kyllä, että myyjilläkin vaikea pysyä kärryllä. Vois kuitenkin ottaa selvää, eikä vastailla mutulla. Onkohan tuosta Chirpistä selvästi etua pilkkihommissa? Onhan nuo kehittyneet aikas huimasti, mutta kyllä tuo Furuno oli aikas hyvä. Ei millään jättipixeleillä ja iso näyttö. Tosin oli kyllä hinnakaskin, mut tuon ajan parhaimmistoa. Jännästi näkee, että Jaanallakin nälkä kasvaa syödessä aikas hyvää vauhtia….

        Vastaa
        • Minulla ei ole chirpistä kokemusta, mukava päästä testaamaan pilkille normi kaksitaajuus- ja pilkkianturin eroja.

          Vastaa
          • Ok, odotellaan mielenkiinnolla tuloksia. Itsellä on tuo HDI:n mukana tullut anturi alumiiniputken päässä. En ole vielä päässyt kokeilemaan. Jos kovasti mielenkiintoista, niin ehkä sitten hankin pilkkianturin. Ei viittis aina hätiköidä…

            Vastaa
  9. Terve.
    Tuli tuossa mieleen pilkkianturista, se toimii myös suoraa jään läpi, jos pelkkää teräsjäätä ja vettä jään päällä. Ei tarvi kaloja ettiessä kairata avantoa vaan laskee anturin jäälle niin näkee onko ketä kotona?.

    Vastaa
    • Terve, joo olen huomannut ja viime talvena muutaman kerran testasinkin loskakeleillä. Kyllä se nopeutti kalapaikkojen löytymistä, kun näki heti syvyyden kairaamatta jäähän reikää :)

      Vastaa
  10. Moi. Olen pelannut muutaman kaikuluotaimen kanssa pilkillä vuosien varrella ja edellisen hankinnan kanssa ( Lowrancen Elite 4X) pähkäilin CHIRP tekniikan kanssa. Tällöin ankaran tiedonkaivuun tuloksena päädyin käsitykseen valmistajan dokumentaatioiden yms. perusteella, että lowrancen 83/200 pilkkianturi ei tukisi CHIRP tekniikkaa vaan vain perinteistä luotaustapaa. Näinpä jätin pilkkianturin kauppaan ja rakensin peräpeilianturista talvikäyttöön sopivan version että pystyisin hyödyntämään kaikkia ominaisuuksia. Huonona puolena on anturin koko ja johdon jäykkyys. Veneanturia voi käyttää myös esim. 200Hz taajuudella mutta ”high CHIRP” asetus antaa selvästi tarkemman kuvan vaikka ruutu olisi täynnä kalaa.

    Nyt sitten luen että se pilkkianturi tukisikin CHIRPpiä ja löytyypä maininta vielä esim. Hook 5:n manuaalista. Onkohan pilkkianturissa tapahtunut parissa vuodessa jotain muutoksia kenties vai ”unohtivatko” vain mainita tästä. Veloittavat kuitenkin tuosta pilkkianturista yli 100€, joten taitaa jäädä kauppaan :) Peräpeilianturi toimii ihan hyvin 160mm reiästä ja rakennelma on sellainen että anturi ei ole itse reiässä vaan sivummalla.

    Yksi asia jäi myös joskus askarruttamaan; Lowrance tuntuu panttaavan eri CHIRP asetusten keilojen kulmaa jostain syystä. Kilpailijoista esim. Garmin Striker 5:n CHIRP tekniikka tukevan pilkkianturin keilan leveyttä pystyy säätämään itse 16-24 asteen välillä (taajuus 150-240Hz) minkä oma-aloitteisesti mainitsevatkin. Joskus ärsyttää kun valmistajat eivät suvaitse kertoa tarpeeksi teknista dataa tuotteistaan :)

    Vastaa
      • moi,
        minulla on HOO4 ja
        itsellä ei toimi pilkkikäytössä ”korkea CHIRP” asetus (piirtää kuvaa hitaasti)
        soitin lowrancen takuuhuoltoon koska se toimi ennen (takuuna vaihdettiin pilkkianturi). takuuhuollosta sanottiin ettei pilkkianturi tue CHIRP ominaisuutta ollenkaan

        Vastaa
      • soitin lowrancen huoltoon kun itsellä ei toimi chirp (piirtää kuvaa todella hitaasti), siellä sanoivat ettei mikään pilkkianturi tue chirp modea. kuitenkin kavereilla toimii chirp ja piirtää selvemmin kuin esim 200kHz.
        (oma laite hook-4x chirp)
        anturi tyyppi HDI 83/200 455/800kHz

        Vastaa
        • Hei, onko sinun pilkkianturissa sininen liitin? Kyllä pilkkianturin pitäisi tukea chirp-taajuuksia, ehkä huollossa on nyt tullut joku väärinkäsitys. Onko sinulla vielä takuu voimassa laitteella? Ja pystyisitkö testaamaan esim. kaverisi pilkkianturilla omaa luotaintasi, korjaantuuko ongelma?

          Vastaa
    • Terve! Itsellä tarkoitus tehdä myös jonkinlainen teline veneen anturiin jotta pystyn käyttämään samaa luotainta myös pilkillä. Minkälaisen telineen anturille rakensit?

      Vastaa
      • Moi, minulla on nyt pilkkianturi, joka ei vaadi erillistä telinettä, koska on jo valmiiksi oikeassa asennossa, kun sen tiputtaa avantoon.

        Aiemmin meillä oli alumiiniputkeen tehdyt anturitelineet, peräpeilianturi oli putken päässä ruuvattuna ja yläosa oli T-kirjaimen muotoinen, jotta pysyi avannolla suorassa eikä pudonnut avantoon. Teline oli kuitenkin aika iso, joten se vaati aina oman avannon. Nyt pilkkianturin kanssa voi pilkkiä samasta avannosta. Toki pilkkiminen onnistuu myös peräpeilianturin kanssa, kunhan anturin kulman saa oikeaan asentoon :)

        Vastaa
  11. On tämä pilkintäkin menny välineurheiluksi kun kaikuakin jo pitää käyttää. Ei voi kun nauraa. Joutas kieltää lailla moinen touhu.

    Vastaa
  12. Löysin tämän vanha blogi jutun nyt vasta, kun olen itse hankkimassa kyseistä HOOK5 luotainta. Olitko muuten tyytyväinen tuohon laitteeseen ja se sinulla vielä käytössä? Itsellä on tuo lowrancen kantolaukku käytössä ja siinä on mukana myös pilkki antturi, joka ei käy tuohon hook5 malliin. Kun se on tarkoitettu näihin elite 3x hook2 yms. vehkeisiin. Tuosta jutusta käy ilmi että nuo pilkkianturit on muuten samat ainoastaa liitännät on eri. Eli saankohan toimimaan sen pilkkianturin sitten adapterilla tuohon hook5:een?

    Vastaa
    • Hei, kyllä luotain on edelleen ahkerassa käytössä ja olen ollut tosi tyytyväinen. Kyllä pilkkianturin käsittääkseni saa adapterilla Hook 5 laitteeseen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Raimo Fabritius Peruuta vastaus