Muutama päivä sitten kerroin lähteväni testaamaan kalojen iltasyönnin. Huhupuheiden mukaan auringonlaskun aikaan ahvenilla saattaisi olla syöntipiikki. Saattaisi olla. Se todennäköisyys riitti minulle, joten pakkohan se oli testata!

Oltiin puoli viiden jälkeen jäällä ja käveltiin suoraan aiemmin ahvenia antaneelle paikalle. Avannoilla näkyi hyviä merkkejä ja ahvenet nousivat porukalla tasurille. Voisikohan iltasyönniltä tosiaan saada hyvän saaliin? Kalat vaikuttivat melko pienille eikä tärppejäkään kuulunut, joten siirryimme vähän eteenpäin. Sen jälkeen luotain ei piirtänyt enää edes niitä sinttejä. Avantoa avannon perään ja sama tyhjä ruutu nenän edessä. Arvasin, ahvenet olivat jo nukkumassa siihen aikaan.

Kahden tunnin jälkeen olin valmis lähtemään pois, sillä alkoi tulla jo hämärä. Sitten luotaimessa näkyikin liikettä, joten pitihän se tilanne vielä tsekata loppuun. Viiva läheni pohjasta ja teki nopean syöksyn. Niinpä tietenkin, hauki! Ne eivät taida nukkua ikinä. Kala tärppäsi Kalarosvon pieneen ahveneen ja käväisi tervehtimässä. Ihan hyvän kokoinen kala, mutta se pääsi tällä kertaa jatkaamaan yöjuoksuaan.

Tämä hauki ei tullut ylös asti, liekö sama kala, kuin hetki aiemmin vapautettu..

Pilkkikaveri istui läheisellä avannolla ja kohta kuului, että nyt on kiinni. Ajattelin, että hänellä on sama hauki siiman päässä. Kohta jäälle nousi melkein puolikiloinen ahven. Mitä ihmettä, tuon kokoinen kala ja tähän aikaan? Tein vähän lähemmäksi itselleni uuden avannon ja pistin saman Kalarosvon pienen kuorekevennetyn uimaan, jolla ahven oli juuri noussut. Tekniikka oli kuulemma ollut tasurin paikallaan pitäminen metri pohjan yläpuolella. Kala oli noussut hitaasti pohjasta ja viivat olivat yhtyneet. Siinä vaiheessa omat hermoni olisivat olleet täysin riekaleina ja olisin tehnyt peliliikkeitä, eli värisyttänyt tasuria ja/tai nostanut ylöspäin. Pilkkikaveri lehmän hermoineen oli ottanut skaban, että kumpiko luovuttaa ensin, kala vai kalastaja. Ahven oli ollut tasurin vieressä kauan aikaa kunnes lopulta puraisi.

Aurinko laski, joten kotiin joutaa

Täytyisi itsekin muistaa tuo rauhallisuus tasurin uitossa, mutta kun on malttamaton luonteeltaan, niin silloin sitä on. Ahven jäi illan ainoaksi raitapaidaksi.

Tiistaiaamuna mentiin Kallavedelle uusia paikkoja kokeilemaan. Olin katsonut edellisenä päivänä kartasta mielenkiintoisen paikan valmiiksi ja suuntasin sinne. Pilkkikaveri taaperteli omia polkujaan, näköetäisyydellä kuitenkin. Kun saavuin “kohteeseen”, näin alueella useita kahden reiän avantopaikkoja. Hmmm, joku on tainnut löytää täältä kalaa.. Ja on pilkkinyt luotaimen kanssa. Toivo heräsi, jospa nyt vihdoinkin löytyisi Kallavedestäkin hyvä ahvensaalis.

Jaana isojalka

Testasin varmaan jokaisen avannon, jonka löysin valmiina, mutta sain ainoastaan kaksi sinttiä. Isompaa ei näkynyt missään. En malttanut lähteä alueelta pois, kun siellä selkeästi oli ollut tapahtumia.

Uusi paikka oli aika tarkasti rei’itetty jonkun toimesta

Päivä oli ihan todella kuuma ja lämmintä oli varmaan kymmenen astetta. En tiedä kehtaanko edes kertoa miten paljon minulla oli vaatteita päällä, ei taas paljon raksuttanut kotoa lähtiessä. Kevään lämpimin päivä ja Jaana pukeutui kuin talven kovimmilla pakkasilla. Nyt naurattaa, mutta silloin hikoilutti. Minulla oli mukana kaksi merinovillakerrastoa, Ursuit, fleecehousut, toppahousut, villapaita, untuvaliivi ja toppatakki. Niin ja pipo ja nahkarukkaset. Takkia en kyllä onneksi tainnut laittaa edes päälle missään vaiheessa. Kyllä minä nyt uskon, että kevät on tulossa. Inhoan kylmyyttä, siksi mieluummin liian kuuma kuin kylmä.

Villapaita suoraan 90-luvulta vetelee viimeisiään, on ainakin hintansa hankkinut! (muistaakseni 90 markkaa :))

Vaihto talvesta kevääseen

Vaatteet vähenivät pitkin päivää, kun alkoi olla jo tukalan kuuma. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja oli unelmakeli pilkkiä. Valitettavasti taaskaan ne kalat eivät syöneet, joten yhden aikaan aloin haaveilemaan kotiinlähdöstä. Pilkkikaveri tuli vielä testaamaan “minun ottipaikat” ennen lähtöä. Hän uitteli tuttuun rauhalliseen tapaansa Kalarosvon pientä kuoretta. Ja mitä minun korvani kuulivatkaan: nyt on kiinni! Kala oli tärpännyt taas samalla tavalla kuin edellisen päivän iltasyönnilläkin. Jäälle nousi vajaan puolen kilon ahven. Déjà-vu, minähän koin tämän jo eilen!

Katsoin kalan mahaan saadakseni vinkkejä ottiväristä, kolme kuoretta löytyi (no kuoretasuriinhan se ottikin…)

Vaihdoin omasta rasiasta samanlaisen Kalarosvon uimaan, mutta ei puhettakaan, että siihen olisi tullut tärppejä. Mutta ehkä minun uittoliikkeet olivat liian nopeita, kuten yleensä. Kotiinlähtö ei ollutkaan enää päällimmäisenä mielessä. Mielessä pyöri puolen kilon kalat, jospa minullekin… Omat haaveilut loppuivat kuin seinään, kun viereiseltä avannolta kuului: nyt on kiinni! Taas? Ahaa, no minulla ei ole kiinni. Katsoin kun pilkkikaveri nosti jäälle vajaan seitsemän sataisen ahvenen. Kalojen koko vaan kasvaa, seuraava on varmaan kiloinen. Olihan ne hienoja kaloja, mutta mieleen tuli sanonta: kaverille kans.

Tällä 670 grammaisella ahmatilla näkyi 13 senttinen kuore suusta, silti oli jäänyt vielä pikkunälkä, kun morri kelpasi :)

Pilkkikaverin kahden päivän kalat

Pilkkikausi tosiaan lähenee loppuaan, joten eilisaamuna, vai yötäkö se vielä oli, kello soi jo puoli neljältä ja lähdettiin kokeilemaan tuon uuden paikan aamusyönti. Toissapäivänä oltiin vasta kahdeksan jälkeen jäällä, joten auringonnousun aika jäi kokonaan kokeilematta. Eilen oltiin jäällä jo ennen aurinkoa :)

Metsän läpi jäälle

Päivä alkoi valkenemaan nopeasti. Minulla oli tosi kevyt olo, olin nimittäin jättänyt kymmenen kiloa vaatteita kotiin. Matka kalapaikoille taittui nopeasti, sillä jäällä oli huippuhyvä kävellä. Eikä tullut hiki :)

Mentiin suoraan hottipaikoille, mutta ei tullut mitään aamusyöntiä. Ei tullut myöskään päiväsyöntiä eikä iltapäiväsyöntiä. Pientä sinttiä kyllä nousi tasaiseen tahtiin, minulla isoimmat ehkä 150g. Jouduin jopa kokeilemaan morria, sillä eilen pilkkikaverin isoin ahven tuli morrilla. Kalarosvon pieneen kevennettyyn iski reilun kilon hauki, joka pääsee haukipullataikinaan. Eilen jäi kyllä yksi lause kuulematta, tarkoitan siis sitä: nyt on kiinni. Ehkä ensi reissulla se taas kuullaan, mutta minun suustani ;)

Perukkeella on aikansa ja paikkansa =)

Muistattteko, kun joku aika sitten esittelin blogissa kairauksen mukana tulleen kymmenpiikin ja ihastelin sen värejä? Kalapelen Pekka Leino oli tehnyt minulle kaksi kymmenpiikkitasuria ja värit on otettu juurikin siitä valokuvasta. Voi että olen iloinen näistä, näyttävät tosi hyville!

Kirjeestä löytyi jotain muutakin jännää, eväkorvikset :) Voin kertoa, että ei ihan jokaiselta tällaisia löydykään, kyllä kelepoo elvistellä ;) Jos blogin naislukijoita (ja miksei miehiäkin ;)) kiinnostaa samanlaiset korvikset, niin Pekkaan saa yhteyden Facebookin Kalapele-sivun kautta, siellä voi myös ihastella Pekan tekemiä tasureita =) Linkki.

Kiitos Pekalle näistä!

Ja näistä!

Huomenna olisi tarkoitus käydä Kallavesj-messuilla Kuopio-hallissa, onko muilla messuilusuunnitelmia?

Pitihän se tänäänkin lähteä pilkille, kun niin hienoa keliä lupasi. Järvet eivät ole nyt kaloja antaneet, joten lähdettiin käväisemään eräällä tutulla lammella ensimmäisen kerran tänä talvena. Säätiedotus näytti samoja lukemia kuin parille edelliselle päivälle (olin läkähtyä eilen!), joten paksu toppatakki sai luvan jäädä kotiin. Viime päivät olen roudannut sitä ahkiossa turhan panttina.

Kello soi puoli viideltä ja kuuden maissa lähdettiin lampea kohti. Sinne on muutama kymmenen kilometriä matkaa, joten jäällä oltiin seitsemän aikaan. Matkalla auton lämpömittari näytti -8C ja pikkuisen alkoi huolestuttamaan, että tuleeko minulle kylmä. Jäällä kävi pieni, mutta erittäin kylmä tuulenvire. Pyysin aurinkoa nousemaan nopeammin. Anna sitä lämpöä nyt! Mikähän ihmeen älynväläys oli jättää talvitakki kotiin maaliskuussa. Hienosti Jaana, nyt kun vielä flunssan iskee..

Minulla ei ollut tänään kaikuluotainta mukana ollenkaan, sillä tuolla lammella kalat tulevat yleensä alle kahdesta metristä. Olihan se vähän orpo olo pilkkiä ilman luotainta, mutta kyllä siihen tottui. Aamun ensimmäinen kala kävi maistelemassa Kalapelen ahvenväritteistä Nulikka-tasuria. Tunsin, kun kala kävi tökkäämässä ja tein vastaiskun. Ei tarttunut. Se tuli uudestaan, enkä vieläkään saanut sitä tarttumaan. Kolmas kerta toden sanoi ja repäisin kunnolla. Nyt oli kiinni ja aloin nostamaan kalaa jäälle. Siimaa ei ollut kuin reilu metri, joten tottakai tasuri jäi jonnekin avannon reunaan kiinni. Siinä se kala köllötti avannossa ja olin varma, että se karkaa, kun alan irroittamaan tasuria. No onneksi pysyi sittenkin kiinni. Talven tähän mennessä isoin ahven oli jäällä, mahtava fiilis!

Ahven oli tarttunut suun ulkopuolelta kiinni, mutta pääasia, että oli tarttunut :)

Avanto hiljeni tuon körmyn jälkeen eikä lähiavannoiltakaan tullut enää kuin pienempää kalaa morrilla. Silloin tällöin joku filekala nousi jostain päin, mutta ei mitään isompia. Yhdentoista aikaan yhdelle seurueesta tuli taas isompi kala, samaa kokoluokkaa kuin minun aamun ensimmäinen. Sitten pilkittiin taas muutama tunti tyhjää ja päivän viimeinen, sekin suunnilleen kahden aiemman körmyn kanssa samankokoinen, nousi puoli kahdelta. Parvi kierteli lammella ja ei sen perässä olisi pysynyt, joten odottamalla saattoi aina yksittäisiä kaloja saada nousemaan.

Lammella on kuulemma toiminut superhyvin pieni (5cm) kromimuikkutasuri ja ihmettelin, että jännä juttu, kun muikkuväri toimii, vaikkei muikkua ole ravintokalana. Selvisi sitten sekin mysteeri iltapäivällä, kun kairatessa jäälle ilmestyi kymmenpiikki. Sehän näytti täysin samalle, kuin pieni tasuri. Ja tänään tärppejä tuli myös jäänkannen alta. Ihmekö tuo, kun kymmenpiikkejä tulee kairatessa jään alta jäälle.

*Tahtoo tämänvärisen tasurin*

Mukava, mutta kylmä päivä takana. Jouduin lainaamaan pilkkikaverin karvahattuakin, etten olisi täysin jäätynyt. Vahingosta viisastuneena seuraavalle reissulle lähden takki päällä. Tämä päivä loi taas vähän toivoa tähän harrastukseen, eilen olin aika allapäin kalattomuudesta :)

Jekkosen perheen top 3