Ehkä vaikein viikonloppu ikinä. No olen varmaan joskus ennenkin sanonut samaa tyhjien reissujen jälkeen, mutta nyt oli oikeasti hankalaa. Ei varmaan olisi pitänyt paukutella henkseleitä ja ”valittaa”, kun Savon järvet ovat täynnä kuhaa. Heh heh, sen siitä saa ? 

Arvatkaapas montako mittakuhaa tuli viikonloppuna? Nolla! Kuhamatot olivat täysin kadonneet joka paikasta ja ainoastaan muutamia alamittaisia kaloja löytyi. Oli huvittava tilanne lauantaina, kun oltiin kalastettu kymmenen tuntia semmoisia 20-30 senttisiä kuhia ja sitten kun veneeseen nousi 40 senttinen, tuijotettiin Juhan kanssa toisiamme ihmeissämme, että mitä, onko noin isoja kuhia muka olemassa!? =D

Kahden päivän kalojen etsimisen jälkeen sitä alkoi olla jo niin epätoivoinen, että kukkokala siiman päässä sai aikaan mielettömän onnistumisen tunteen. Hyvä etten jo facebookin laittanut sintin kuvaa esille. Sitten tajusin, että ehkä kaikki eivät pidä sitä hannapartasahventa yhtä suurena saavutuksena, kuin minä itse. Töitä sen kalan eteen oli kuitenkin tehty.

Viikonloppu oli tosi tuulinen ja ei tainnut alle viiden metrin tuulia olla missään vaiheessa. Lauantai kului Pohjois-Kallavedellä ja oltiin jo vähän ennen aamukuutta satamassa. Enää ei ole järkeä lähteä aamuyöllä kalaan, sillä aurinko nousee vasta puoli kuudelta. 

Lauantaiaamuna emme vielä tienneet, miten vaikea päivä on tulossa

Kahden tunnin etsimisen jälkeen sain vihdoin ensimmäisen kalan ja se oli noin 25 senttinen kuha. Ei ole todellista. 

Päivän ensimmäinen kala, ehkä tämä vielä iloksi muuttuu…

Kului toiset kaksi tuntia ja bongasimme eräältä viiden metrin alueelta ahvenparven. Siitä alkoikin ilotulitus ja veneessä kävi ihanan paljon ahvenia. Isoin oli 32cm ja muutama muukin kriteerit täyttävä saatiin bracketiin, mutta noin tunnin jälkeen syönti hiipui. 

Tunnin ajan meillä oli tosi hauskaa =)

Olin kuitenkin toivoa täynnä siitä ahvenparvesta, sillä nyt tiesin, että minkälaisia alueita kannattaa etsiä. Etsin tunnin, etsin toisen, etsin kolmannen… Neljän tunnin jälkeen lähdettiin käymään Kelloselän puolella, jossa etsin vielä pari tuntia. Nauratti. Miten osasinkaan kierrellä niin tyhjiä paikkoja. 

Sain joltain blogin lukijalta viestin, että ”kaikuluotainkalastus on tehopyyntiä, jonka tarkoitus on tappaa kalat sukupuuttoon.” Kyllä minun kalastus on todellista tehopyyntiä ? Tai ehkä ne kalat ovatkin jo kuolleet sukupuuttoon ? No mutta vakavasti puhuen totuus on se, että kaikuluotain ei niitä kaloja sukupuuttoon tapa. Kalastaa voi myös vastuullisesti eikä kaikkia saatuja kaloja tarvitse papittaa.

Isolla selällä tuuli keikutti venettä välillä jo liikaakin, joten pyrittiin kalastamaan suojaisampia paikkoja

Etsittiin kaloja jopa Kallansiltojen alta, ei löytynyt sieltäkään =)

Keli oli harmaa lähes koko päivän

Oltiin vesillä kellon ympäri ja kotiintuomisina oli vain muutama ahven. Lauantaina ongelmana ei ollut se, että kalat olisivat olleet ronkeleita, vaan ongelma oli se, että kaloja ei yksinkertaisesti ollut missään. 

Heräsin sunnuntaiaamuun toiveikkaana siitäkin huolimatta, miten vaikea edellinen päivä oli ollut. Katsoin tuulen suunnan ja valitsin kalapaikaksi Juurusveden. Laskettiin vene tuttuun tapaan Jännevirran sillan vierestä, josta suuntasimme vanhoille hyville kalapaikoille.

Kallaveteenhän minulla on viharakkaussuhde, kun se osaa välillä olla niin vaikea ja tyhjä. Juurusvesi on perusvarma järvi, josta kalaa pitäisi kyllä löytyä, ainakin kuhia.

Juurusvesi on tummavetinen ja on aina saatu ahvenet ja kuhat sieltä alle kuudesta metristä. Koluttiin tutut ja vähän tuntemattomammatkin kalapaikat ja iltapäivällä monen tunnin etsimisen jälkeen ei ollut jälkipolville kerrottavaa. Ei löydetty mitään muuta, kuin alamittakuhia ja nekin vajaasta yhdeksästä metristä, joten mietin vaan, että mitenkähän syvässä ne ahvenet olisivat olleet.

Luulisi Juurusvedestä isompaakin löytyvän, mutta ei

Yhdessä vaiheessa yritin säätää luotaimen herkkyyksiä suuremmaksi, kun aloin jo epäilemään, että joku hämminki on vehkeissä, kun kalaa ei näy missään. Kaikki elektroniikka kuitenkin pelitti täydellisesti ja ketäs silloin voi syyttää jos laitteet ovat kunnossa, vene on kunnossa ja kalastusvälineet ovat kunnossa. No silloin katsotaan peiliin ja etsitään syyllinen sieltä. 

Kai näistä tyhjistä reissuista pitäisi ottaa opiksi ja pohdiskella jälkikäteen, että miksi kala ei syönyt ja missä kalat ylipäätään olivat, mutta kun en keksi siihen vastausta ja edelleen viikonlopun tapahtumat tuntuvat niin uskomattomilta. Miten miljardi kalaa voi kadota hetkessä? 

Tässäkin olisi normaalisti ollut kalaa…

Juurusvesi ei antanut yhtään tavoitekalaa, eli ahventa. Käytettiin viimeinen oljenkorsi ja kurvattiin Juurusvedeltä Jälälle ja käytiin tutkailemassa sitä järveä. Jälä on tosi kirkasvetinen ja aikamoinen ero on luotaimen kuvassa, kun vertaa tumma- ja kirkasvetisiä järviä keskenään. Kirkkaassa vedessä kaikki kalanäytöt piirtyivät tosi kirkkaasti ja selkeästi näyttöön.

Eihän niitä kalanäyttöjä montaa ollut ja oikeastaan suurin osa näytöistä oli kalaparvia, ehkä muikkua. Parvien alla oli kuitenkin saalistajia ja sentään kolme haukea kävi veneessä. Siinä vaiheessa oli jo ihan sama mikä laji siimaa kiristelee.

Sain Jälästä myös pari ahventa ja selkeästi olisi ollut mahdollisuus saada enemmänkin. Pientä salakkaa pomppi ihan kauheasti pinnassa ja välillä vedenpinta oikein kuohahti, kun ahvenet ajoivat salakkaparvia porukalla. Silloin kymmenet salakat pomppivat pinnassa yhtä aikaa. Ja ne pikkukalojen perässä olevat pedot tosiaankin olivat ahvenia, sillä kirkkaassa vedessä näkyi hyvin, kun pikkukala meni aivan pinnan alla ja raitapaita ajoi pientä kalaa takaa. Ihan älyttömän hienon näköisiä tilanteita, jollaisia en ole koskaan ennen nähnyt. 

Pienikin ahven voi tehdä epätoivoisen kalastajan iloiseksi

Jännevirran uusi iso silta

Sunnuntaina kalastimme kahdeksan tuntia ja kotiintuomisina oli tyhjä kylmälaukku. Kuinka surullista. Mutta toisaalta, kai tässä jaksaa vähän aikaa nälässä olla, koska kohta pitäisi alkaa se niin sanottu ahvenen kalastuksen kulta-aika! Sitä odotellessa ?

Kyllä viimeisen viikon sisällä on saatu kokea vaikka minkälaista säätä. On ollut hirveää tuulta ja jojoilevaa pakkasta, mutta onneksi joukkoon mahtui ihan hyviä pilkkikelejäkin. Yksi päivä jäi kuitenkin erityisesti mieleen ja se oli viime torstai. Kävimme talven ensimmäisen kerran Sotkalla ja hyi että se oli kamala reissu!

Yleensä pyrin olemaan kalareissuilla koko päivän ja jos sattuukin niin, että lähden kesken päivän pois, niin siihen on jokin tosi hyvä syy. Ja oikeastaan koskaan se syy ei ole säässä. Pukeudun aina niin hyvin, että pärjään päivän kalassa. Kerran lähdimme kesken päivän pois pilkiltä, kun pakkasta oli -20C ja tuuli tosi kovasti. Siitä on useampi vuosi aikaa. Kalapäivän kesken jättäminen vaatii siis yleensä pätevän syyn.

Viime torstaina pakkasta ei ollut edes kymmentä astetta, mutta tuuli oli tosi kova. Aamulla selasin netistä säätiedotteita, eikä minulla käynyt pienessä mielessäkään, että miltä se keli oikeasti järven jäällä tuntuu.

Saavuimme Sotkanniemeen aamuhämärässä ja auton oven aukaistuani meinasin istahtaa takaisin kyytiin. Mikä ihme on tuo puhuri? Keli tuntui jo suojaisassa rannassa pahalta, mutta entä sitten, kun meidän pitää lähteä saarettomalle selälle vastatuuleen? Vuorasin itseni hatulla ja kaulahuivilla ja näytin pankkiryöstäjältä.

Ei se pahalta näytä, mutta tuntuu…

Kalapaikalle ei ollut montaa sataa metriä, mutta matka ei meinannut edetä millään. Pieniä nuppineuloja sinkoutui naamaan ja vesi valui silmistä. Kyllä pitää olla masokisti, jos sanoo pilkkimistä maailman parhaaksi harrastukseksi. Mutta niin vain vihdoin päästiin kalapaikalle ja sain kääntää selän tuuleen päin.

Vilpoisa keli

Ilman rukkasia ei voinut olla, sillä sormet jäätyivät heti. Oli siis pakko kalastaa isot rukkaset kädessä. Onneksi kaloja ei tullut, sillä sen jälkeen sormet varmaan olisivat napsahtaneet poikki jäätymisen takia.

Puolentoista tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Kello oli vasta yksitoista, mutta tuntui, kuin olisimme olleet neljä kuukautta pohjoisnavalla. Miten voi olla niin kylmä? En vieläkään käsitä sitä. Sitkeänä kuitenkin päätin jatkaa kalastusta. Liikkumista ei yhtään helpottanut peilijää, jonka päällä oli ohutta pakkaslunta. Liukastelin jäällä ja kerran lensin suorilta jaloiltani selälleenkin. Onneksi paikat säilyivät ehjinä.

Pilkkiminen tuntui siltä, kuin olisi heilutellut tasuria kaivossa. Ahvenia ei näkynyt ensimmäistäkään. Vaihtelin muutamia tasureita, mutta sekin oli tuskaa, kun rukkaset piti aina ottaa pois. Tasurit ilmiselvästikin olivat liian isoja vieheitä. Monella avannolla näin pohjan elävän ja tiesin pohjassa olevan jotain, mutta yhtään nousua en tasurille saanut.

Teräsjäätä oli ainakin 10 senttiä

Välillä ahvenille kelpaa iso tasuri, välillä morri. Molempia minulta löytyy, mutta ahvenilla on myös ”karvapyrstökausia”, jolloin niiden tekee mieli napostella mikrotasureita. Olen saanut aiempina vuosina hyviä ahvenia pienillä mikrotasureilla, mutta varastot ovat vuosien varrella huvenneet olemattomiin.

Hankintalistalla oli siis pieniä karvapyrstöjä ja Rantamäen Manu tuli hätiin. Valitettavasti Manun mikrotasureista puuttui karvapyrstöt, joten eihän siinä auttanut muu, kuin kokeilla itse tehdä niihin semmoiset. Kirppikseltä löytyi perhonsidontapenkki ja Samfishingiltä hain oravan karvaa. Olin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani, eli istuin keittiön pöydässä sitomassa karvapyrstötasureita.

Mitä tässä pitäisi tehdä?

Minulla ei ollut mitään hajua kuinka sitominen tapahtuu, joten Manu antoi livetukea facebookissa ☺️ Pian ensimmäiset tasurit oli sidottu ja aivan ensikertalaisen sitomilta ne näyttivätkin. Karvat töröttivät sinne tänne ja jokainen oli jollain tavalla vinksallaan. Ja minun sormien päät olivat pikaliimasta kovettuneet =) Noh, ei kukaan ole seppä syntyessään, ja minä en varmaan sepäksi muutu vuosien harjoittelullakaan.

Elämäni ensimmäiset sitomiset =)

Sotkalla viimeinen oljenkorsi oli kokeilla itse sidottua karvapyrstöä. Valitsin tönköillä, paleltuneilla ja tärisevillä sormillani rasiasta yhden ja laitoin siiman päähän. Laskin karvapyrstön avantoon ja lähes umpeen jäätyneet silmäni näkivät outoja viivoja nousevan karvapyrstöä vastaan. Mitä ihmettä?

Veri alkoi yhtäkkiä kiertämään joka paikassa. Sieltähän on ahvenia tulossa vastaan! Pidin ongesta kiinni ja tunsin tärpin. Aloin vetämään kalaa jäälle epäuskoisena ja pian jäällä mötkötti filekala. Jee, osasin sitoa toimivan karvapyrstön! No ehkä kuitenkin on Manua kiittäminen, että teki houkuttelevan mikrotasurin :)

Jäälle noustessaan ahven sylkäisi kuoreen ja siinä rytäkässä mikrotasurikin irtosi

Ahven oli muutaman sekunnin jäällä ja jäätyi välittömästi. Pyysin Juhaa ottamaan valokuvan ja sen jälkeen aloin jahtaamaan muita viivoja, jotka olivat nousseet ahvenen kanssa.

Eipä siellä enää sen jälkeen näkynytkään syöviä ahvenia. Se syöntipiikki oli ja meni. Sain itse vähän virtaa siitä tapahtumasta ja jaksoin pilkkiä loppupäivän tyhjää.

Jälkeenpäin katsoin Juhan ottamia valokuvia ja mietin epäuskoisena, että kuka on muokannut minun naaman näyttämään 95-vuotiaan naamalta? Näköjään ne miljoonat nuppineulat tekivät tehtävänsä ja ihminen ihan oikeasti voi vanhentua monta kymmentä vuotta muutamassa tunnissa, jos keliolosuhteet ovat ”otolliset” =D

Kuvasta on rajattu jonkun vanhan mummon kasvot pois

Seuraavana päivänä tuuli oli tyyntynyt pariin metriin ja lähdimme käymään Jälällä. Pakkasta oli -11C, mutta sehän oli kuin kesäkeli edelliseen päivään verrattuna. Kyllä tuuli on kaikista pahin pilkkijän vihollinen, jos on yhtään pakkasta.

Päivä Jälällä sujui mukavasti kauniista kelistä ja maisemista nauttien. En saanut päivän aikana ahvenen ahventa, mutta se ei haitannut, sillä olin niin iloinen hyvästä ilmasta. Taisi jäädä traumoja siitä Sotkasta ;)

Jälällä voi nähdä lumikoiran =)

Antennit pystyssä evästauolla =)

Hauki meinasi syödä tasurin, onneksi ehdin vetämään tasurin turvaan jäälle =)

Yhdessä vaiheessa päivää Jälälle laskeutui ihan todella sankka sumu, joka toi mukanaan tosi kylmää ilmaa. Tuntui ihan siltä, kuin olisimme joutuneet jättimäiseen pakastimeen. En ole koskaan kokenut vastaavaa, todella outo ilmiö! Sumukansi oli meidän päällä pari tuntia, jonka jälkeen se haihtui pois.

Ihmeellinen jääsumu laskeutui taivaalta

Jos ei voi ottaa kuvia kaloista, täytyy ottaa kuvia vaikka kaisloista :)

Lauantaina kävimme Pohjois-Kallavedellä ja päivän tavoitteena oli löytää kukkokaloja. Kyllä, luitte oikein! Juhalla oli aikomuksena tehdä kalakukko, joten hän kalasti koko päivän pystypilkillä. Olimme muutaman sadan metrin päässä toisistamme ja hän laittoi viestillä valokuvia filekaloista “pettyneenä”, että sen kerran kun etsii kukkokaloja, niin tulee vaan isoja.

Itse pilkin tasureilla tyhjää, joten lähdin Juhan ”kukkokalapaikalle” avuksi. Kyllä minulle ne isot kelpaa =) Kalat olivat tosi ronkeleita, mikä on täysin normaalia minun pilkkireissuilla. Sain kuitenkin lopulta muutamia kaloja tasurilla.

Kalarosvon ykköstykki on luottopeli

Savage Gearin Bleak Real Tailista saa tosi hyvän ja aidon näköisen pyrstön tasureille

Välillä pilkkipäivän lomassa tulee räplättyä kännykkää ja tsekkailtua Facebookia, jolloin tasuri jää odottamaan paikalleen väliveteen. Pitäisi kuitenkin aina muistaa tarkkailla luotaimen näyttöä, sillä iso ahven saattaa yllättää ja nousta tasurille. Alla olevassa tilanteessa olin autuaan tietämättömänä kännykällä surffailemassa, kun tajusin vilkaista luotainta. Otin äkkiä ongen käteen ja sitäkös ahven säikähti. Sinne meni :(

Näin käy kännykän orjalle :(

Juurusvesi on potentiaalinen isojen ahventen paikka ja meillä on ollut ajatuksena käydä siellä lähiaikoina. Kuitenkin Juuruksen jäätilanne tuntuu olevan aina vähän arvaamattomampi, kuin muilla järvillä, joten emme ole uskaltaneet käydä siellä ennen kuin kuulemme muiden kokemuksia jään vahvuudesta.

Tuttava kävi Juuruksella lauantaina ja löysi tosi hyviä ahvenia. Ja jäätilanne oli yllättävän hyvä, teräsjäätä oli vaikka muille jakaa. Minulle tuli kamala nälkä, kun näin valokuvia isoista ahvenista, joten ahvenreseptit mielessä päätimme pyhittää sunnuntain Juurusveden kartoitukseen.

Toiveikkaana Juurusvedelle

Pakkanen oli vähän kiristynyt, mutta onneksi tuulta ei ollut kuin pari kolme metriä sekunnissa, joten -13C ei ollut vielä ollenkaan paha. Jäällä oli tosi hyvä liikkua ja olin intoa täynnä. Kahdenkymmenen avannon jälkeen sain päivän ensimmäisen kalan, joka painoi 50 grammaa. Jaahas, Ahti se vähän yrittää koetella, mutta en lannistu.

Päivän ensimmäinen kala

Hurjaa pommitusta

Neljänkymmenen avannon jälkeen saldona oli jo kaksi ahventa. Isompi niistä hätyytteli 150 gramman rajaa. Vähän meinasi into laantua, mutta jossainhan ne isot kalat ovat. Juha näkyi mustana pisteenä kilometrin päässä ja vaikka hiki päässä etsin niitä isoja ahvenia, tajusin, että nehän oli ongittu jo edellisenä päivänä.

Ei taida löytyä isompaa…

Musta piste kaukana on Juha =)

Päivän kokonaissaldo oli neljä ahventa, yhteispainoltaan 250 grammaa. Ehkä harjoitus tekee mestarin ja joku päivä minäkin pääsen syömään ahvenherkkuja.

Jäällä ei ollut ruuhkaa

Viikko sitten päästiin aloittamaan pilkkikausi täällä Kuopion korkeudella ja sen jälkeen olen käväissyt pilkillä jo muutaman kerran. Odotin koko syksyn jäiden tuloa ja halusin kokea sen tunteen, kun iso ahven potkii tasuri suussa siiman päässä. Viime päivien saaliit ovat kuitenkin olleet olemattomat ja ison ahvenen potkuista on saanut vain haaveilla. Toivottavasti ahven aktivoituu, sillä ei se ainakaan enää voi passivoitua tuosta.

Lehdissä varoiteltiin harvinaisen heikoista ja petollisista jäistä. Jäät ovat jäätyneet tosi epätasaisesti ja siksi pilkkikauden aloituskin meni tammikuun puolelle. Olemme olleet tosi varovaisia pilkkireissuilla ja tarkastelleet jään paksuutta sitä mukaa, kun olemme jäällä edenneet.

Käytiin Virmasvedellä viime viikolla ja rannan heikon jäätilanteen takia meinasin jo hylätä koko ajatuksen pilkkireissusta. Mentiin tarkastamaan jää ensin pelkän kairan kanssa ja jätimme siinä vaiheessa vielä pilkkikamat autoon. Rannassa jalka meni jäänkannesta läpi ja tilanne näytti huonolta. Juha kulki kairan kanssa edeltä ja minä tulin köyden kanssa perässä.

Jään tarkastusta Virmasvedellä

Jään paksuus oli rannassa 40-50cm, mutta se oli täysin höttöjäätä. Kuitenkin vähän syvempään mennessä jää vahvistui ja siinä oli jopa hieman teräsjäätä. Jää oli kuitenkin tosi epätasaisesti jäätynyttä ja kovien jääkerrosten välissä oli pehmeää loskaa. Kairasimme muutaman sadan metrin matkan ja päätimme hakea pilkkivehkeet autosta. Käydään kokeilemassa varovasti, kun jää kerran kantaa.

Lopulta jää oli ihan ok syvemmässä ja kalastimme muutaman sadan metrin säteellä rannasta. Emme ole oikein koskaan löytäneet Virmasvedestä isompaa saalista ja niinhän siinä kävi, että sama meininki jatkui. Muutama kala koko päivän aikana, mutta ei sentään mp-reissu.

Lähtörantaan oli muutama sata metriä

Joensuun Tommi teki minulle ihanan värisen Kalarosvon viime kesänä ja kuulin useammankin ihmisen suusta, että väri toimii varmasti Virmasvedellä. Päätin tehdä Kalarosvon ensiuiton ja totta tosiaan se toimii siellä, pilkkikauden ensimmäinen tasuriahven oli tosiasia. Samalla hetkellä päätin, että Kalarosvon värin nimi on Virmas =)

Talven eka tasuriahven, jippii!

Kalarosvo värissä Virmas, toivottavasti nimi sopii myös Tommi sinulle =D

Jatkoin Virmaksen uittamista ja kohta tasurin alle ilmestyi viiva. Puhuin itsekseni ääneen, että “älä ole hauki, no olet kuitenkin minun tuurilla hauki”. En kuitenkaan malttanut nostaa tasuria viivan yläpuolelta pois, vaikka etiäinen sanoi, että hauki se on. Hetken päästä kala teki tutun syöksyn ja tärppäsi Virmakseen. Sain kalan jäälle ja melkein itku pääsi, kun huomasin upouuden tasurin menettäneen silmänsä. Ärsytti.

Kiitti tuosta silmästä ja kiitti tästä haavasta

Koko päivänä saimme vain muutaman kalan, mutta ehkä hanat joskus aukeavat Virmasvedellä meillekin.

Kallaveden jäätilanne on vielä hieman arvoitus. Käytiin viime alkutalvena Pohjois-Kallavedellä ja pohdimme uskaltaisiko samoille paikoille mennä jo nyt vai onko jää heikkoa. Tiedustelin tuttavalta jäätilannetta ja hän oli käynyt alueella kairailemassa ja oli itsekin yllättynyt, kun jää oli ollut niin hyvä. En meinannut edes uskoa sanomalehtien pelottelun jälkeen, että jää kestää, mutta päätimme lähteä katsomaan tilanteen itse.

Hämärän rajamailla

Menimme jäälle Päivärannasta ja jää oli kauttaaltaan kovaa, alla 5-7cm teräsjäätä ja sen päällä vielä kymmenisen senttiä kovaa jäätä. Ihan uskomatonta, kuinka paljon jäiden paksuudet vaihtelevat. Tottakai Kallavesi on tosi iso vesistö ja tarkkana täytyy varmasti olla, mutta tuolla alueella jää kyllä kesti. Sen todisti joku pappa moottorikelkkansa kanssa ?

Teräsjäätä ihan mukavasti

Jäällä oli hyvä liikkua ja kairasimme paljon, jotta näimme koko ajan jään paksuuden. Viime vuonna sama kalapikka antoi hyvin kalaa alkutalvesta ja tottakai odotukset olivat korkealla. Savustin oli lähestulkoon jo lämpenemässä, enää tarvitsi vain nostella körmyahvenet ahkioon.

Mutta niin vain päivän kuluessa tiputtiin taas maan jään pinnalle. Liian hyvinhän se kausi olisi alkanutkin, jos olisin ihan syömään päässyt ?

Tämmöinen pilkkireissu tällä kertaa

Viikonloppuna päätettiin ratsata paikka vielä uudestaan. Kyllä ahvenille jossain vaiheessa tulee nälkä ja jos olemme heti niiden herättyä odottamassa tasureinemme niiden yläpuolella, ehkä ne puraisevat.

Pilkkopimeässä avannolla istuessa mietin, että tulikohan lähdettyä vähän liian aikaisin. Auringonnousuun oli kaksi tuntia aikaa ja ainoa mitä jäällä näkyi, oli kaksi kirkasta luotaimen näyttöä. Muuten oli ihan pimeää. Aika kului ja aamu valkeni ilman minkäänlaisia tapahtumia. Myönnettävä oli, että olimme vähän liian ajoissa ?

Oltiin ainakin ensimmäisiä jäällä

Nappaako aikainen lintu madon?

Kymmeneltä ahven alkoi syömään ja minuutti yli kymmenen se oli kylläinen. Selvä ja kiitos. Yksi 200g ahven. Siinäpä oli sitten mukava kalastella loppupäivä tyhjää. Yksi huonoimmista reissuista ikinä kalan syönnin suhteen, ahvenia ei edes näkynyt missään.

Käytiin samalla paikalla vielä tänään, vaikka keli ei ollut mikään pilkkijän unelmakeli. Pakkasta oli kahdeksan astetta, mikä ei oikeasti ole yhtään paha, paitsi jos lisäksi on hirveä tuuli. Ja tänään oli! Sää tuntui kuin -15C. Onneksi osasin varautua ja paksun pilkkihaalarin alla oli kolme merinovillakerrastoa, Ursuitin välikuivapuku ja fleecekerrasto. Ja vaikka kävelin kuin Michelinukko, sentään pysyin lämpöisenä koko päivän.

Ja tosi hyvä juttu oli se, että kala ei syönyt. Eivät sormet nimittäin olisi kestäneet kylmien kalojen käsittelyä. Nyt saatiin istua ihan rauhassa rukkaset käsissä sormet lämpöisinä avannoilla ja tuijotella luotaimen näyttöä. Tiedä minkä flunssan olisin saanut, jos kalaa olisi tullut, eihän niitä olisi pystynyt nostelemaan. Noh, ehkä tuossa oli vähän sarkasmia mukana. Tosiaan kala jatkaa dieettiään ja päivän saldona muutama ahven. Elän kuitenkin toivossa, että syönti virkistyy ☺️

Kuoretta välivedessä, mutta petokalat hukassa

Kukkokala söi ison tasurin

Ja vielä perä edellä, kyllä oli nälkäinen ahven!

Tilasin Väänäsen Jounilta Sukeltaja-morreja ja ne ovat sen verran isoja, että toimivat myös mikrojigin pyrstöllä. Tänään ei sormet olisi kestäneet toukkia käsitellä, joten pieni Peter Lahden Core Shad toimii hyvin Sukeltajan häntänä :) Pienten kalojen tärppejä tuli paljon ja lopulta jigi oli järsitty kokonaan. Uskon kyllä, että tämä viritys on hyvä isolle ahvenelle ja aion kokeilla sitä heti, kun niitä isoja ahvenia löydän. Toivottavasti vielä tänä talvena =D

Iso Sukeltaja on monikäyttöinen

Päivän isoin ahven iski Kalarosvon kuoreeseen, eipä tämä ahven vielä koolla ollut pilattu, mutta suunta on ylöspäin

Olen saanut paljon yksitysiviestejä kaikuluotaimen asetuksista, selvästi pilkkiluotaimet alkavat olla arkipäivää pilkkijöiden keskuudessa. Kirjoitin viime talvena blogiin sekä HOOK-5 luotaimen esittelyn että HOOK-5 luotaimen asetuksista, linkeistä löytyy hyödyllistä tietoa pilkkiluotaimista ja niiden käytöstä =)

Rantamäen Manu oli taas tehnyt aivan uskomattoman hienon tasurin, kylläpä on hienot värit :) Kiitos Manu!