Savon järvet ovat ihania, mutta joskus on mukavaa käydä merta edempänä kalassa. Aika moni Pohjois-Savon järvi on tullut jo kalastettua ja siksi olikin mielenkiintoista vierailla vähän keskisemmässä Suomessa aivan uusilla vesillä. Valitsimme kolmen päivän ja kahden yön kalareissun määränpääksi Keitelejärven ja se oli loistovalinta. 

Keitele on kirkasvetinen muikkujärvi ja aiempien kirkkaiden järvien kokemusten perusteella tiesimme, että ahventa täytyy etsiä yli kymmenestä metristä. Se taas ei jigikalastajalle ole enää kovinkaan miellyttävä syvyys, varsinkaan jos heittojigaa. Silloin täytyy käyttää painavampia jigipäitä ja sitten taas tuntuma jigiin ei välttämättä ole niin hyvä. Ja jos kalastussyvyys lähentelee 15 metriä, jigin vajoamista odotellessa ehtii vaikka syödä eväät… Onneksi tykätään myös ahvenen vertikaalijigauksesta, se oli kuin nakutettu kalastustyyli Keitelejärvelle.

Rakastan ja vihaan kirkkaita järviä. Minusta tuntuu, että sellaisilta järviltä saattaa saada todellisia yllätyspotteja ja ahventen koko ja ahvenparvien koko on isompaa, mutta kalan löytäminen taas on huomattavasti vaikeampaa, kuin tummemmissa vesissä. Kala myös on paljon syvemmässä. 

Minulle jäi vähän traumat Suvaksen reissusta muutama viikko sitten ja pelkona oli, että kalastetaan Keiteleellä kolme päivää tyhjää. Reissun tavoitteena oli saada edes yksi ahven, joka onneksi löytyi jo ensimmäisenä päivänä, kiitos lokkien. Ja vaikka ei olisi saatu edes sitä yhtä ahventa, oli silti hienoa päästä näkemään uusi järvi ja sen luonne. 

Keiteleellä on muikkua, joten varustauduttiin reissuun muikkuväritteisillä jigeillä. Meillä olikin jo vähän kokemusta muikkua syövistä ahvenista, sillä reilua viikkoa aiemmin satuttiin Kallavedellä ahventen pintasyöntiin, jossa ahvenet ajoivat muikkua. 

Se oli harvinaislaatuinen tilanne, koska aina ennen ahvenet ovat syöneet Kallavedessä kuoretta ja vain yhden kerran ahven on sylkäissyt suustaan muikun ja siitä taitaa olla neljä vuotta aikaa. Eli kyllä kuore on ahventen pääasiallinen ravinto Kallavedessä. 

Ahventa oli pinnasta aina muutamaan metriin pinnan alle, mutta niitä oli tosi vaikeaa tavoittaa jigillä. Välillä parvi pyörähti pohjankin kautta ja silloin sai vertsulla muutaman kalan.

Juha sai pintavaappua heittämällä oman ennätyskuhansa (67cm), joten kyllä siellä kuhatkin olivat syömässä. Reissun jälkeen kävin Samfishingiltä hankkimassa ensihätään muutaman pienen pintavaapun. 

Kallaveden reissun jälkeen meillä oli taukoa kalastuksesta kovien tuulien vuoksi. Oltiin suunniteltu kauemmaksi suuntautuvaa kalareissua parin viikon ajan ja vasta reissua edeltävänä päivänä päätimme kalareissun lopullisen määränpään, Keiteleen. Meidän piti tarkkailla tuulitilannetta, koska kovassa kelissä Keiteleen selälle ei olisi ollut mitään asiaa. Tai ainakaan kalastuksesta ei olisi tullut mitään.

Tuuliolosuhteet suosivat, joten viime viikon keskiviikkoaamuna auton keula suuntasi kohti Keitelejärveä ja tarkoitus oli kalastella siellä perjantaihin asti. Olin kysellyt etukäteen tietoja veneluiskasta Facebookissa ja matkasimme navigaattorin avulla kohti venerantaa ja luiskaa.

Kun päästiin rantaan, niin kyllähän siellä joku veneenlaskupaikka oli, mutta siinä oli jättimäinen paatti edessä. Jouduttiin vaihtamaan suunnitelmaa sekä kalapaikan että leiriytymissaaren osalta. Olin katsonut kartasta etukäteen kalapaikkoja ja nyt sitten suunnitelmiin tuli muutos ihan lennosta ja minulla ei ollutkaan enää yhtään kalapaikkaa valmiiksi katsottua.

Meillä oli vaihtoehtoina parikin muuta veneenlaskupaikkaa ja lopulta päätimme suunnata Suovanlahteen, vaikka Keiteleen pohjoispuolella saaria ei ollutkaan yhtä paljon, kuin etelämpänä. 

Vihdoin päästiin rantaan ja vapaalle luiskalle. Sää suosi ja edessä avautui valtava Keitele. Ei muuta kuin hommiin eli ahvenia jahtaamaan! 

Alkuinnostus meinasi hälvetä, kun luotain ei piirtänyt kerrassa mitään. Etsittiin kalaa kaksi tuntia 8-12 metrin vesistä, mutta ei nähty elonmerkkiäkään. Vaikeat päivät edessä…

Vihdoin näin jotain eloa, mutta se elo oli veden päällä! Lokit ja tiirat kirkuivat muutaman sadan metrin päässä ja kyllähän sen tietää, mitä se tarkoittaa, kun linnut syöksähtelevät pää edellä veteen. Kaasu pohjaan ja lintuja päin!

Kiitos vielä kerran teille linnut, että helpotitte meidän etsimisurakkaa todella paljon. Kun saavuttiin lintujen luo, kalaa oli vaikka muille jakaa. Mutta se mikä oli outoa, oli syvyys. Ahvenet olivat 14-16 metrissä ja voin ihan rehellisesti sanoa, että en olisi koskaan osannut itse mennä etsimään kalaa niin syvästä. Nyt kävi tuuri, että linnuilla oli nälkä. 

Ei olla koskaan jigattu niin syvässä ja ei meidän itse asiassa kovin syvään tarvinnut jigiä laskeakaan, koska ahvenet nousivat jopa kymmenen metriä pohjasta. Välillä syönti meinasi hiipua, mutta Juha keksi tekniikan, jolla sai kalaa. 

Kun jigin laski pohjaan ja sen jälkeen alkoi kelaamaan ”ihan hulluna”, kalat tärppäsivät. Ja se oli outoa, koska jigin vauhti oli tosi kova ja silti ahven kerkesi napata jigin suuhunsa. Ja tärpit tulivat aina tosi monta metriä pohjan yläpuolelta. 

Kalaa oli ihan hirveästi ja muikkujigit maistuivat. Pari kertaa kokeilin heittääkin, mutta se oli todella hidasta ja jostain syystä siitä valtavasta kalamassasta ei tullut tärppiäkään. Ahvenet eivät halunneet syödä pohjasta, vaan lähempänä pintaa, siksi vertikaalijigaus toimi todella hyvin. 

Ahvenet sylkivät muikkua ja myös mahat olivat pullollaan isoja muikkuja, kun otimme muutaman kalan mukaan Trangialla kokattavaksi. Halsteriahvenia emme voineet tällä kertaa kokata, kun metsäpalovaroitus oli voimassa. 

Viistoluotain oli tosi isona apuna, kun 15 metrin syvyydessä näki 40-60 metriä molemmille sivuille. Parvet saattoivat olla 20-30 kalan parvia ja ei niitä välttämättä löytänyt, jos ei tuurillaan ajanut juuri niiden päältä. Viistolla etsiminen oli nopeaa ja kalojen päälle oli helppo “parkkeerata”.

Kalaa oli laajalla alueella ja vaihdoimme aina välillä hieman paikkaa. Syönti kesti neljä tuntia ja eiköhän se olisi kestänyt kauemminkin, mutta meidän oli pakko lähteä etsimään leirisaarta, koska iso sadealue ja mahdollisesti ukkonenkin olivat lähestymässä.

Onneksi löydettiin sopiva saari alle tunnissa ja päästiin lähes rantaan asti veneen kanssa. Nyt kun vedet ovat laskeneet, niin matalissa rannoissa rantautuminen on ollut haastavaa. Jäätiin vain vajaan metrin päähän kuivasta maasta ja Juha pääsi kiviä pitkin hyppelemällä kiinnittämään veneen ja rakentamaan isoista kivistä kivipolun, jotta päästiin kuivin jaloin saareen. 

Meillä oli kiire pystyttää leiri ja saada tarpit paikoilleen, jotta riippumatot ja tavarat eivät kastu. Tummat pilvet lähenivät uhkaavasti ja onneksi riippumattoleirin pystyttäminen on ”viiden minuutin homma”, ainakin melkein, joten leiri oli nopeasti kasattu. 

Kun leiri oli valmis, alkoi satamaan ja sade kesti ehkä puoli tuntia. No se sopi meille, vaikka vähän jäin vielä miettimään olisiko ahven sittenkin vielä sateen jälkeen syönyt.. 

Päätimme kuitenkin alkaa ruuanlaittoon ja jatkaa kalastusta perjantaina. Torstaille nimittäin oli luvattu niin kauheaa keliä, että vesille ei tehnyt mieli. Kova sade, ja ukkonen siihen päälle, pitäisivät meidät koko päivän vaakatasossa riippumatoissa. Mutta ei se mitään, mikäpä on riipumatoissa köllötellessä. 

Torstaiaamu koitti ja vilkaisin säätiedotetta. No mitä ihmettä, nyt on ilmatieteenlaitoksen sivut sekaisin. Kuusi tuntia aiemmin katsoin ennusteen ja se oli kauhea ja nyt muka paistaakin aurinko ja on poutaa… Voiko tämä pitää paikkansa? 

Huhuilin Juhalle hänen riippumattoonsa, että ei me ehkä voidakaan köllötellä koko päivää, koska tänään taitaa sittenkin olla kalakeli. Juhakin hämmästeli ennusteen täyskäännöstä. Lähdettiin kahvin keittoon ja tarkastettiin sää vielä monta kertaa.

Yön aikana oli satanut paljon vettä ja vielä aamullakin oli hieman epävakaista, mutta yhdeksän jälkeen keli oli täydellinen. Kierrettiin ja tutkittiin aamulla saarta ennen kalaan lähtöä ja se oli kyllä uskomattoman upea saari. Minulle tuli siitä Lappi mieleen, vaikken koskaan ole Lapissa käynytkään ?

Saaren rannoissa oli kymmeniä, ellei satoja, reikäisiä kiviä, enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa. Kenties peruja jääkaudesta vai mistä.. Myös järven pohjassa näkyi jääkauden (?) merkkejä, kun viistoluotaimen kanssa ajoi. Ehkä jäämassat ovat kulkeneet ja jättäneet pitkittäisiä juovia.. Mielenkiintoista. 

Saaren tutkiskelun jälkeen suuntasimme kalaan ja koska meillä oli vain yksi kalapaikka Keiteleelle merkattu, menimme suoraan siihen. Paikka oli siis edellisen päivän spotti, jonka linnut meille vinkkasivat. 

Ei meidän tarvinnut ajaa edes merkille asti, kun linnut olivat siellä taas ruokailemassa. Ja taas sama meno jatkui ja kalaa oli kamalasti. Nyt seassa oli pienempääkin ahventa, kun taas edellisenä päivänä keskikoko oli ollut todella hyvää ja lähes kaikki kalat filekokoa. 

Kalat alkoivat olla sen verran pieniä, että jatkoimme etsimistä. Sen jälkeen löysimme kalaa 12 metristä ja ne paljastuivat kuhiksi. Saimme kaiken kaikkiaan useita kuhia ja isoimmat olivat noin 50cm ja pienimmät 40cm, joten ihan pieniä kuhia ei löydetty ollenkaan. Erikoista, että kuhaa kuitenkin tuli tuonkin verran, kun kyseessä on niin kirkas järvi.

Heti jos alkoi tulla kuhaa, vaihdoimme paikkaa, koska torstaina emme vielä voineet ottaa kuhia mukaan. Emme halunneet kalastaa niitä syvästä ja sitten vapauttaa. 

Torstai oli haastavampi päivä ahventen suhteen ja vaikka kiersimme paljon eri paikkoja, päivän ainoat ahvenet löytyivät siltä ”lintupaikalta”. Saimme siitä vielä illallakin reilun puolen kilon kaloja ja tarkoitus oli tulla hakemaan ne perjantaina kyytiin. 

Meillä oli rajallinen tila kylmälaukussa emmekä halunneet ottaa kaloja pitkäksi aikaa kylmälaukkuun, joten perjantaina, kun oli kotiinlähtöpäivä, voisimme ottaa vähän ruokakaloja kotiin viemisiksi. 

Perjantaina kalan määrä oli vähentynyt entisestään. ”Lintupaikka” oli tyhjä ja naureskelin omalle tyhmyydelleni, kun luulin voivani vain tulla hakemaan kalat kyytiin. Ei niitä niin vain oteta. Toisaalta harmitti vähän, kun olisin halunnut tehdä ahvenkeittoa, mutta aiempina päivinä kaloja ei ollut vielä mahdollista ottaa mukaan ja nyt niitä ei sitten enää tullut. No sellaista kalastus on.

Sitten onneksi ihan tuurilla ja ilman lintujen apua, löysimme ahvenparven. Pieni se parvi oli ja kalatkaan eivät jättiläisiä olleet, mutta kuitenkin itse löydetty parvi, siitä oltiin ylpeitä ? Siitä sitten saatiin ruokakalat mukaan ja sattui vielä mini kuhamattokin luotaimessa näkymään, josta Ahti antoi pari ruokakuhaa mukaan Kuopioon viemisiksi.

Kalareissu Keiteleelle oli erittäin onnistunut ja tykästyin järveen ja meidän leirisaareen tosi paljon. Kaikki meni loistavasti ja säähän tullut täyskäännös kruunasi reissun. Ensikosketus Keiteleeseen oli hyvä ja aion kyllä lähteä toistekin jahtaamaan niitä lihavia ahvenia. Ehkä jo ensi talvena.

Lauantaina tehtiin päivän reissu Tervoon Rasvangille. Sehän on kirkas järvi myös ja sinne ei kannata koskaan mennä tyynellä ja täysin aurinkoisella kelillä, koska silloin ahventen löytäminen on mahdotonta. Säätiedotus näytti puolipilvistä ja kolmen metrin tuulta, joten se oli oikein hyvä Rasvanki-keli. 

Kun päästiin Tervoon ja järvelle, luottamus meteorologeihin karisi. Nyt on tullut ihan liikaa yhtäkkisiä muutoksia säähän ja Rasvangilla taivas oli pilvetön ja järvi peilityyni. Kalaa ei tulisi löytymään. 

Ja eihän sitä kalaa löytynyt. Ajelin taas silmät sirrillään tuntikausia ja yritin bongata tyhjästä pohjasta jotain. Merinovillakerrasto ja paksut vedenpitävät päällysvaatteet olivat liikaa.

Vihdoin löydettiin yksi iso ahvenparvi ja saatiin siitä  lopulta ruokakalat, mutta koska suurin osa parven kaloista oli tosi pieniä, joutui filekaloja etsimään kuin neulaa heinäsuovasta.

Osa kalareissujen kaloista jalostui keitoksi, ihan huippuhyvää! 

Scandinavian Tackle kysyi minulta viime vuonna, haluaisinko suunnitella heidän kanssaan Fish me luck vavat jigikalastukseen ja ilomielin lähdin projektiin mukaan. Suunnittelun ja testaamisen jälkeen vavat ovat nyt markkinoilla ja olen tosi tyytyväinen sekä vapojen toimintaan että ulkonäköön.

Sarjassa on kaksi vapaa, toinen ahvenelle ja toinen kuhalle, ja tämän kesän olen kalastanut ainostaan kyseisillä vavoilla.

Ahvenvapa on ihan täydellinen ja vaikka se onkin ’PERCH’, sillä on tullut ylös myös kuhat ja hauet. Ahvenvapa on ollut minulla suurimman osan kesästä käytössä, koska meidän tavoitekala on ahven. Ahventen seasta tulee välillä myös muita lajeja ja ahvenvapa on kestänyt hyvin jopa neljän kilon hauen. 

Vaikka vapa on kärjestä joustava, sillä saa tartutettua kuhatkin yllättävän hyvin. Vapa myötäilee tosi hyvin kalan liikkeitä. Ahven yrittää aina ravistaa itsensä irti siiman päästä, mutta tämän vavan kanssa se ei oikein onnistu kärjen joustavuuden ansiosta :) 

Toinen vapa on kuhavapa, ’ZANDER’ ja se on pituudeltaan saman 210cm kuin ahvenvapakin. Erona ahvenvapaan on jämäkämpi kärkiosa, mutta vapa ei kuitenkaan ole ”jäykkä tikku”, vaan vavan kanssa saa hyvän tuntuman jigiin. Voimaa löytyy myös vastaiskun tekoon. Jos kalastaa pelkästään kuhaa, niin silloin tämä vapa on parempi.

Vavoissa on tosi hyvä hintalaatusuhde ja kolmen vuoden takuu. Lisätietoja vavoista löytyy:

Ahvenvapa PERCH

Kuhavapa ZANDER

Facebookin puolella on käynnissä vapa-arvonta, jossa kaksi onnekasta voittaa upouuden Fish me luck vavan itselleen! Käy tykkäämässä arvontajulkaisusta, niin kenties kalastelet uudella vavalla jo tänä syksynä ?

Puoli kesää menikin sitä hetkeä odotellessa, mutta nyt se siis tapahtui: ahvenet alkoivat syömään! Tai söivät ne ainakin kaksi päivää, katsotaan nyt miten tilanne kehittyy vai onko taas paaston vuoro. 

Vähän yli viikko sitten elettiin vaikeita hetkiä. Vieläkin on niskat jumissa ja silmät kipeinä tyhjän luotaimen tuijotuksesta. En meinaa edes uskoa sitä todeksi, että kuinka vaikeaa voi ahvenen kalastus välillä olla. Ja välillä taas ahvenia tulee ovista ja ikkunoista. Mikään ei ole tässä elämässä yhtä ailahtelevaa, kuin ahventen nälkä. 

Viikko sitten viikonloppuna lähdettiin suuret ahvenen köriläät mielessä Suvasvedelle. Kirkas muikkujärvi, jossa on isoja ahvenia ja jos potti osuu kunnolla kohdalle, saattaa kaksi kiloa napsahtaa rikki. Viime kesänä siiman päässä oli niin painavia mörkäleitä, kun satuttiin Suvaksella ajoahventen päälle, että tärpit tulevat vieläkin uniin. Ne mielessä pakattiin riippumatot ja muut kamppeet autoon ja suunnattiin Leppävirralle. 

Sää suosi, mutta tuulen voimakkuus ei. Oltiin järvellä lauantaiaamuna jo kuuden aikaan ja jouduttiin kalastamaan aika suojaisissa paikoissa ison aallokon vuoksi. Tai sanotaanko, että jouduttiin ”kalastamaan”. Eihän meidän tarvinnut pudottaa edes jigejä järveen, kun luotain piirsi täysin tyhjää. 

Tottakai me tiedettiin, että helppoa ei tule olemaan. En ollut yhtään huolissani vielä viiden tunnin jälkeen, kun ei oltu saatu kalan kalaa. Kymmenen tunnin jälkeen aloin miettimään, että jalostuukohan tämä asia tästä sittenkään enää mitenkään… 

Oltiin ajettu ja etsitty kalaa reilusti yli 20 kilometrin matkalta ja kaiken järjen mukaan pian pitäisi alkaa löytymään ahvenia, koska aika iso alue järvestä oltiin jo kartoitettu.

Kymmenen tunnin aallokossa keikkumisen ja tyhjän pyytämisen jälkeen teki mieli saada jalat maan pinnalle. Suvaksella on tosi paljon saaria, joihin ei voi leiriytyä, joten myös leiripaikan etsiminen oli haastavaa. Onneksi löydettiin leiripaikka yhdestä pienestä saaresta kaverin vinkin perusteella ja pistettiin sinne leiri pystyyn. Syötiin mahat täyteen nuotiolla kokattua evästä ja uuden toivon saattelemina lähdimme iltapistolle.

Päivän aikana oltiin etsitty kalaa 1-17 metristä ja enää ei oikein keksitty, että mistä sitä pitäisi etsiä. Muutama sintti tuli lipalla matalasta, mutta olihan se koomista, että Savon kenties isoimpien ahventen järvestä tulee kesän pienimmät ahvenet.. taito se on sekin. 

Jos lauantai oli paastopäivä, ehkä sunnuntai on syöntipäivä. Herättiin sunnuntaina ennen neljää ja lähdettiin etsimään ahventen aamupalapöytää. 

Löydettiin vain yksi ahven, joka ilmiselvästi oli eksyksissä, koska kavereita ei näkynyt missään. Ei ollut Suvaksen ahvenilla aamusyöntiä eikä iltasyöntiä keskipäivästä puhumattakaan. Ehkä ne söivät yöllä. 

Sunnuntaina etsittiin ahvenia kaiken kaikkiaan samanlainen aika ja matka kuin lauantainakin. Kahden päivän aikana kilometrejä kertyi 40-50 ja kalastustunteja yli 20. Minulla saaliina muutama ahven, mutta Juhalla ei yhtään ahventa. Siitä on enää vaikea pistää huonommaksi. Kyllä Suvasvesi saa olla meiltä rauhassa taas jonkin aikaa. 

Kävin viime viikolla tyttären kanssa saariretkellä ja opetin tytölle samalla jigailua. Kalattoman viikonlopun jälkeen oli ihanaa mennä kotijärvelle eli Kallavedelle. Tänä kesänä olen alkanut tykkäämään Kallavedestä entistä enemmän. 

Ja ne Kallaveden saaret, ne ovat ihan parasta! Monilla muilla järvillä harmittaa, kun saaret ovat rakennettu täyteen mökkejä, mutta onneksi Kallavedellä on vielä tyhjiäkin saaria. Pääsee mökitönkin nauttimaan luonnon rauhasta ja järven rannasta… 

En tiedä oliko syy tyttäressä vai mukana olleissa banaaneissa, mutta ensimmäinen paikka josta kalaa etsittiin, oli täynnä ahvenia. Oli se outo tunne katsoa luotainta, kun sekä veneen alle että sivuille piirtyi satoja pieniä pisteitä. Ei ollut Suvaksella pisteistä tietoakaan.

Ja kalaa alkoi nousemaan heti. Saatiin hyviä ahvenia ja olihan siellä seassa pieniä kuhiakin. Tehtiin samalle paikalle illalla vielä pikapisto ja ahventen seasta tärppäsi 65cm kuha. 

Vietettiin yö saaressa ja sama kalapaikka pyöri mielessä vielä aamulla, joten lähdettiin vielä kolmannen kerran käymään siinä. Ja kyllähän siellä edelleen oli kamalasti kalaa. Ahvenia oli veneen alla tosi paljon ja olin ihan täpinöissäni. Tyttö taas ei ollut oikein yhtään innoissaan kalastuksesta, vaikka kalaa olisi tullut koko ajan. Kyllä ihmiset ovat erilaisia ? 

Jouduttiin keskeyttämään saariretki päivällä, kun ukkonen ilmestyi viereen ihan tyhjästä. Kotiin päästyä postilaatikossa odotti yllätys, kun Rantamäen Manu oli lähettänyt älyttömän hienoja kevennettyjä karvapyrstöjä venepilkintään.

Viime lauantaina lähdimme Juhan kanssa ahventen aamusyönnille superaikaisin. Ehkä kesällä ahvenilla ei ole niin tarkkaa aamusyöntiä, kun taas talvella syönti monesti rajoittuu aamuun ja aamupäivään. Kai se johtuu valon määrästä. Talvella valoisaa on vain vähän aikaa ja syönnin on pakko tapahtua valoisan aikaan. Kesällä valoisaa voi olla läpi yön, silloin ei ole niin tarkkaa onko aurinko noussut tai laskenut, kun syödä näkee joka tapauksessa. 

Oltiin lauantaina kuitenkin varmuuden vuoksi ajoissa ja kai niissä aamu- ja iltasyönneissä jotain perää on, koska löydettiin syövää ahventa vain aamulla ja illalla. Kalareissu suuntautui Pohjois-Kallavedelle ja se oli myös meidän ensimmäinen riippumattoretki Pohjois-Kallaveden puolelle. 

Me on käyty Pohjois-Kallavedellä melko vähän, koska se on jotenkin haastava pohjanmuodoiltaan ahvenen jigausta ajatellen. Syvyysvaihtelut ovat tosi nopeita ja penkat jyrkkiä. Eteläpuolella ahven on ollut tänä vuonna loivissa penkoissa 8-10 metrissä, mutta pohjoispuolelta sellaisten syvyyksien löytäminen on vaikeampaa, kun matalilta selkäpateilta, karikoilta tai saarten penkoista syvyys voi tippua parista metristä pariin kymmeneen ihan lyhyellä matkalla. 

Meillä kuitenkin kävi tuuri, että aamulla heti kuudelta löytyi ahventa ja syönti kesti yli kaksi tuntia. Otettiin muutama ahven mukaan, jotta voitiin grillata ne saaressa. 

Aamun syöntipiikin jälkeen ajettiin tuntikausia kalaa etsien. Kuhaa kyllä näkyi pieniä parvia siellä täällä, mutta ahvenia ei. Iltapäivällä lähdettiin saareen, koska keli oli tuskastuttavan kuuma. 

Pystytettiin leiri ja grillattiin kalat sekä otettiin pienet päikkärit, koska edellisenä yönä ei tullut juurikaan nukuttua.

Kuudelta lähdimme takaisin järvelle ja luotain jatkoi saman tyhjän piirtämistä, mihin päivällä jäi. Kahden tunnin jälkeen en enää jaksanut ajaa veneellä, vaan pyysin Juhan rattiin. 

Vähän ajan päästä kuului kysymys: onkohan nuo ahvenia? Vilkaisin luotaimeen ja meinasin tulla hulluksi. Mitä ihmettä, miten sinä nuo löysit? Ja kyllä, kyllä ne ovat ahvenia! Viistoluotain piirsi kalaa molemmille sivuille ja lisäksi kalaa oli röykkiöinä alla. Äkkiä taivasankkuri päälle ja jigi veteen.

Ja siitä alkoi historian paras ahvenkeikka Kallavedelle. Ei ollut kukkokaloista tietoakaan, kun joka ikinen veneeseen noussut kala oli filekokoa. En malttanut heitellä jigiä, kun veneen alla oli niin paljon kalaa. Heti kun jigin laski kohti pohjaa, parvi ahvenia halusi syödä sen. 

Puolen kilon ahvenia tuli useita ja isoin oli ehkä 700g. Isoimman ahvenen pituus oli 38cm ja kylläpä oli mukavaa kalastella sen kokoisia ahvenia. Suvaksellehan me mentiin sen kokoluokan murikoita etsimään ja löydettiin vain kukkokaloja. Ja sitten Kallavesi kohtelee meitä näin hyvin? Ihanaa! 

Olisin halunnut ottaa ruokakaloja, mutta en viitsinyt alkaa tyhjentämään kylmälaukkua kaloja varten. Ajattelin, että tullaan aamulla siihen uudestaan ja otetaan sitten ruokakaloja, jos kalaa vielä samalla paikalla on. Ja jos Ahti on edelleen höveli.

Lauantain iltasyönti kesti reilun tunnin ja kyllä oli ahventen keskikoko kohdillaan. Voi mennä aika monta vuotta, että tuon kokoisten ahventen parveen törmää Kallavedellä uudestaan…

Seuraavana aamuna keli oli täysin tyyni ja todella kuuma eli kaikkea muuta kuin kalakeli.

Aamupalan jälkeen mentiin samalle edellisillan kalapaikalle 7-8 metrin veteen, mutta siinä ei ollut enää kalan kalaa. Ajattelin, että eivät kalat varmaan ole kauaksi menneet, koska sitä oli illalla niin paljon. Lähdin laskeutumaan penkkaa syvempään.

Ja iloinen jälleennäkeminen tapahtui luotaimen välityksellä kymmenen metrin vedessä. Siellähän ne ahvenet odottivat meitä hieman syvemmässä ja sitä kalaa oli edelleen ihan hirveästi. Jigi veteen ja ilotulitus osa kaksi oli käynnissä. 

Nyt parvista tuli enemmän sekakokoista kalaa ja jopa niitä kukkokalojakin, mutta saatiin me vähän paremman kokoista ruokakalaakin siitä. Ja hauska sattuma, kun sain edellisenä iltana vapauttamani ahvenen uudestaan ?

Kelin ei pitänyt olla kalakeli, mutta se taitaa olla niin, että ei se ahvenen nälkä keliä katso. Silloin syödään kun maha on tyhjä, satoi tai paistoi. Ahvenet söivät niin sanotusti lattiasta kattoon, koska kuoretta läiski pinnassa asti ja sitä meni luotaimen mukaan vähän väliä myös välivedessä. 

Ja jännä, että kuoretta oli liikkeellä molempina päivinä kahta eri kokoa. Toiset ahvenet sylkivät ihan pientä noin 5-6cm kuoretta ja toiset isompaa lähes 10cm kuoretta. Ehkä siksi jigin koollakaan ei ollut niin suurta merkitystä, lähes kaikilla tuli kalaa. Parhaiten tuli kyllä Savage Gearin Bleak Paddle Taililla, yllätys yllätys. 

Vaihdettiin välillä aina paikkaa muutamia kymmeniä metrejä ja kalaa riitti. Ahvenet söivät viisi tuntia, jonka jälkeen nostimme kädet pystyyn ja sanoimme, että nyt me ei enää jakseta kalastaa teitä. 

Seuraavaa nälkää odotellessa. 

Viime aikoina blogi ei ole enää päivittynyt niin usein, kuin aiemmin. Kirjoitan edelleen reissurapsoja aina kun ehdin, mutta yhden tekstin tekemiseen saattaa mennä koko päivä. Viimeksi tein blogipostausta kahdeksan tuntia ja ensimmäinen blogiin tullut kommentti oli negatiivista arvostelua. Sen jälkeen ajattelin, että olipas taas järkevästi käytetyt kahdeksan tuntia, jos palaute on tuota luokkaa. No onneksi välillä tulee myös positiivista palautetta, kiitos siitä! 

Jos kalareissut kiinnostavat, niin ottakaa Fish me luck seurantaan Instagramissa ja Facebookissa, ne päivittyvät useammin ja sinne tulee kuvien lisäksi myös videoita. 

Ahvenen kalastus on tosi haastavaa tai sitten vika löytyy peilistä. Eihän kalastuksen tietenkään pidä helppoa ollakaan, mutta kyllä kuhan kalastajalla menee paremmin. Se on oikeasti ihan uskomatonta, minkälaisia kuhaparvia järviltä saattaa bongata. Toisinaan parven kaloja ei lasketa kymmenissä, vaan sadoissa. 

Tämä kesä on ollut poikkeava ahvenen kalastuksen suhteen verrattuna edellisiin vuosiin. Yleensä ahvenparvia näkyy päivän mittaan ja viistoluotaimestakin on voinut aina parvia bongata. Tänä kesänä tilanne on toinen. Kuhaparvet ovat valtavia ja ahvenet monesti niiden seassa. Pelkkiä ahvenparvia on näkynyt harvoin. 

Kuhat kävivät kutemassa ja siihen asti, kun ne olivat kutupuuhissa, ahvenia löytyi suht hyvin. Heti kun kuhat palasivat, ahvenet jäivät niiden jalkoihin. Ehkä kuhat ajoivat ahvenparvet tiehensä ja vain muutamat yksilöt jäivät hengailemaan kuhien kanssa samoille paikoille. Loppuparvet uivat paikkaan X, jonka koordinaatteja en vielä tiedä.

En muista, että kalapaikoilla olisi koskaan ollut niin paljon sekaparvia, kuin tänä vuonna. Parvista on suurimmaksi osaksi tullut kuhia, mutta myös ahvenia ja haukia. 

Jos tuurillaan luotaimesta bongaa ahvenia ja ankkuroituu nopeasti taivasankkurilla niiden päälle, ei mene kauan, kun kuhat tulevat ja ajavat ahvenet pois. Tai enhän minä tiedä lähtevätkö ahvenet kuhien vuoksi karkuun, mutta nyt tilanne on kyllä joka kerta mennyt niin, että ensin tulee joitakin ahvenia ja kohta kaikki kalat veneen alla ovatkin kuhia. 

Tänä kesänä säät ovat suosineet luonnossa liikkujia, vaikka lämpötilat eivät koko ajan ole olleetkaan ”tapissa”. Itse kuitenkin pärjään viileämmässäkin säässä. Enemmän minua sateiset kelit harmittavat, kuin kylmät ☺️

Kesäisin minulle tulee aina tunne, että haluaisin asua metsässä ? Yksi syy siihen on riippumatto. En enää yhtään ihmettele, miksi riippumatto on saanut sellaisen nimen, olen nimittäin täysin riippuvainen siitä nykyään. Haaveilen vaan jatkuvasti kahdesta puusta, joiden väliin mennä riippumaan ?

Ihanaa, kun ollaan voitu yhdistää kalastus ja riippumattoretkeily. Aiempina kesinä olemme kierrelleet paljon eri järviä, mutta tänä vuonna ollaan kalastettu enimmäkseen Kallavedellä. Vaikka Kallavesi ei olekaan mikään isojen kalojen järvi, tai isomukset ovat harvassa, niin silti järvi saarineen on niin mahtava lähimatkailukohde, että sinne vaan tulee aina lähdettyä. 

Olen tutkinut lähialueen järviä ja Kallavesi saarineen on ehdottomasti kärkipäässä, jos mietitään yön yli retkiä. Muillakin järvillä saaria on, mutta vähemmän, ja monesti saarissa on mökkejä. Parasta on mennä retkelle saareen, joka on asumaton. 

Kallavedellä tosi useissa saarissa on myös tulipaikkoja ja mikä parasta, niissä toimii kaupungin polttopuuhuolto. Oma kirves kyllä kannattaa aina kantaa mukana, mutta kyllä valmiit puut saaressa helpottavat viikonlopun mittaisen retken tavarapaljoudessa. Toki polttopuut saattavat olla märkiä ja kaikissa saarissa huolto ei toimi ihan niin hyvin, mutta kyllä me aina tulet on nuotioon saatu ☺️

Viikko sitten oltiin viikonloppu Kallavedellä. Tuuli oli tosi kova monta päivää ja hankaloitti ihan toden teolla kalastusta. Ja yöllä meinasi tulla aika kylmäkin, kun nukuttiin aivan saaren rannassa ja tuuli teki yhtäkkiä 180 asteen täyskäännöksen ja alkoikin puhaltaa suoraan järveltä meidän leiriin. Meidän piti viritellä tarppeja sekä katoksi että seinäksi. Selvittiin kuitenkin öistä ilman paleltumia ?

Ihan paras “kaikuluotain” ahventen etsintään on lokkiparvi. Mikään laite ei vedä vertoja sille, koska lokit paljastavat ahventen olinpaikan jopa satojen metrien päästä. 

Oltiin illalla etsimässä ahvenparvia, kun satuin huomaamaan järven selän toisella puolella suuren lokkiparven. Parvi oli tosi iso ja kovaääninen ja se selkeästi oli havainnut järven pinnassa jotain. Tarkkailin lokkeja hetken aikaa ja näin, kun ne alkoivat syöksymään veteen. Olin menossa veneellä päinvastaiseen suuntaan, mutta aika nopeasti veneen keula teki täyskäännöksen, jonka jälkeen Alutroll lähti liukuvauhtia kohti lokkeja.

Sattuma oli jännä, koska olimme käyneet kyseisellä kalapaikalla muutama tunti aiemmin ja silloin siinä ei näkynyt ahvenia. Nyt paikka kuhisi kuoretta ja pohja oli täynnä ahvenia, joten jostain se ahvenparvi oli siihen ilmestynyt. Ilman lokkeja en olisi sille samalle ”tyhjälle” paikalle enää mennyt. 

Siima kiristyi heti, kun jigin laski veteen. Kalaa oli tosi isolla alueella ja hieman sivummalla lokit jatkoivat syömistä pinnasta. Isoimmat ahvenet olivat noin 30cm. Ahventen syönti kesti tunnin ja luulen, että syönnin hiipumiseen vaikutti kellonaika, koska monesti ahvenet menevät nukkumaan kesällä kymmenen maissa ? Kun ahventen syönti hiljeni, kuhat pölähtivät paikalle. 

Emme jääneet paikalle enää kalastamaan kuhia, vaan suuntasimme saareen nukkumaan. Meillä on ollut joka kerta tänä kesänä tavoitteena herätä aamulla aikaisin kalojen aamusyönnille, mutta lähes aina suunnitelmat ovat menneet mönkään. Ja syy mönkään menemiseen on riippumatossa.

Riippumatosta ei yksinkertaisesti malta kömpiä aamulla pois. Vaikka heräisi hyvissä ajoin, niin silmät painuvat väkisin takaisin kiinni. Sitä tunnetta ei vaan voi sanoin kuvailla, että kuinka ihanaa on nukkua veden äärellä puhdasta ilmaa hengittäen ja luonnon ääniä kuunnellen. Ja nukkuma-asento riippumatossa on aina hyvä, jos vertaa vaikka telttaan. 

Sunnuntaina tuulen piti hieman tyyntyä, mutta se vain koveni. Purimme leirin ja pakkasimme tavarat veneeseen. Löysimme Ollinselältä ison ahvenparven ja sen kerran kun olisi ollut ahvenia alla, tuuli oli liian kova kalastamiseen. 

Tuulen vuoksi meidän oli pakko etsiä kalaa suojaisammista paikoista, mutta yhtä pienten ahventen parvea lukuunottamatta mitään ei enää löytynyt. 

Sääennusteet ovat monesti alkuviikosta pelotelleet, että viikonloppuna tuulee ja sataa vettä. Sitten mitä lähemmäksi perjantaita on menty, sitä pienemmiksi vesisateen ennustepalkit ovat lyhentyneet. Ja lopulta vettä ei välttämättä ole satanut kuin ihan vähän tai ei ollenkaan. 

Viime viikonloppuna piti alkuperäisten ennusteiden mukaan sataa ihan kaatamalla kaksi päivää, mutta lopulta kaatosateet olivatkin vain pieniä kuuroja ukkosilla höystettynä. 

Emme voineet viettää koko viikonloppua saaressa, koska jo lauantai-iltapäivälle oli luvassa niin hirveää keliä, että sellaista tarkkailisi mieluummin oman kodin ikkunasta, kuin tarpin alta saaressa. 

Perjantaina oli tarkoitus ensin kalastella iltaan asti, jonka jälkeen mennä saareen nukkumaan. Päivä alkoi todella vaikeasti. Ahvenia tai ylipäätään kaloja, ei näkynyt missään. Muutamia yksittäisiä pieniä kuhia näkyi, mutta sain päivän ensimmäisen tärpin vasta kolmen tunnin etsimisen jälkeen. 

Ja oikeastaan kalapaikka jonne lopulta mentiin, oli yksi vanha ”hätävarapaikka”, jossa on melkein aina elämää. Ja niin siellä oli nytkin. Kuhia oli ihan järkyttävä määrä 8-9 metrin penkassa ja penkkaa edestakaisin ajaessa viistoluotain piirsi sivuillekin kuhia. Kuhat olivat tosi laajalla alueella ja onneksi samasta penkasta löytyi ahventakin, ne vaan olivat hieman syvemmässä, noin 9-10 metrissä. 

Kuhamatoissa on kaiken kokoista kalaa. Tai ehkä niitä mörkökuhia ei niistä tavoita, mutta mekin saatiin ahvenia yrittäessä useita n. 30-50cm kuhia. 

Ahvenen kalastus on tuollaisissa paikoissa haastavaa. Kalaa on sadoittain, mutta kuhia niistä varmaan 95%. Ja jigien valinnallakaan ei voi kuhia vältellä, koska kuhat ottavat mikrojigeihinkin. 

Jatkettiin ahventen etsimistä, mutta turhaan. Oikeastaan meni mihin selkäpatille tai saaren penkkaan vaan, siellä oli kuhia. Olen huomannut, että kuhat ovat ronkelimpia jigien värin suhteen, koska vaikka alla olisi millainen kuhamatto, kaikki värit eivät todellakaan kelpaa niille. Jos alla olisi samanlainen ahvenmatto, kyllä sieltä vähintään tärppejä saisi lähes kaikilla jigeillä, mitä rasiasta löytyy. 

Iltakahdeksan maissa lähdettiin etsimään saarta, jonne leiriytyä. Monissa saarissa on kivikkoiset rannat ja rantautuminen siitä syystä vaikeaa. Minua pelottaa myös aina veneen perässä olevat anturit. Monta hyvää saarta on pitänyt skipata rantautumisongelman vuoksi. 

Perjantainakin etsittiin yhdestä saaresta varmaan tunti sopivaa kohtaa, johon saataisiin vene nätisti parkkiin ja yritettiin vaikka miten monesta sopukasta. Onneksi saaren toiselta puolelta löytyi lopulta yksi kolonen. 

Ja kannatti muuten etsiä sitä rantautumiskohtaa, koska olimme ehkä upeimmalla leiripaikalla ikinä. Ihan huikea paikka. Otin panoraamavalokuvan rannassa ja kun katsoin valokuvaa, ihmettelin että voiko tämä olla totta, että minä itse saan olla tämän kuvan päähenkilönä, eli onnenpekkana, joka tuohon riippumattoon kömpii yöksi. Siinä kuvassa oli kaikki ❤️

Seuraavana aamuna kalojen aamusyönti oli ja meni, minä olin sillä aikaa nukkumassa ? Katsoin säätiedotuksen ja tiesin, että keli huononee iltapäivällä. Selailin tulevien tuntien ennusteita ja mitä ihmettä, kelissä oli tapahtunut ihmeparantuminen. 

Myrskystä ei ollut enää tietoakaan ja koska keli näytti mukavan kuivalle ja tuulettomalle seuraavaan päivään asti, päätimme jatkaa viikonlopun retkeä vielä yhdellä yöllä. Tänä kesänä olimme viettäneet Kallavedellä jo niin monta yötä, että halusimme vähän vaihtelua, joten järveksi valikoitui Juurusvesi. Ennen Juurusvedelle siirtymistä meillä oli kuitenkin vielä aikaa kalastaa Kallavedellä. 

Leirin purkamisen jälkeen lähdimme katsomaan edellisen päivän kuhamattoa, josko sieltä löytyisi nyt enemmän ahventakin. Ravintoa kaloilla varmasti siellä on, koska paikalla oli niin paljon petokaloja, joten miksipä ravinto ei houkuttelisi myös ahvenia sinne. 

Saavuttiin paikalle ja edelleen siellä oli kuhaa, mutta ei enää ihan niin paljon. Luotainta on vaikea tulkita, jos paikalla on paljon pientä kuhaa, koska ne saattavat näyttää luotaimessa myös ahvenilta. Pakko siis aina kokeilla melkein kaikki kalanäytöt, jotta saa varmistuksen lajista. 

Kuhiahan sieltä heti tarttui siiman päähän, joten siirryttiin hieman sivumpaan. Luotain alkoikin piirtämään enemmän ahveniin viittaavia kaaria ja ensimmäinen heitto jättimäiseen parveen antoi 33cm ahvenen. Ai että, nyt alkoi lyyti kirjoittamaan!

Ja kuinka ollakaan, heti ensimmäisen ahvenen jälkeen taivaalta kuului jyrähdys. Mikä tuo oli? Säätiedote ei kyllä aamulla näyttänyt mitään ukkoseen viittaavaakaan Kuopioon. Käänsin katseen jyrähdyksen suuntaan ja siellähän oli puolen taivaan kokoinen tumman harmaa pilvirykelmä tulossa kohti. 

Katsoin sadetutkaa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta ja kyllä, ukkosrintama oli tulossa suoraan meitä kohti. Ei voi olla totta! 

En halua leikkiä ukkosen kanssa ja koska Pirttilahden satamaan oli yli 10 kilometriä matkaa, päätimme lähteä satamaa kohti. 

Minä ajoin Alutrollilla kaasu pohjassa ja Juha toimi ”takapenkillä” reaaliaikaisena ukkostutkana. Nyt iski salama! Ja nyt iski taas! Matkan aikana näkyi viisi salamaa ja oli kyllä oikea hetki lähteä kohti rantaa. 

Mentiin kotiin ja tarkkailtiin säätiedotetta. Jos ilmassa on yhtään ukkosta, niin en varmasti lähde vesille. Muutaman tunnin sateen ja ukkosen jälkeen keli alkoi kirkastumaan, joten uskalsimme lähteä kohti Siilinjärveä ja Juurusvettä. 

Laskettiin vene Siilinjärveltä Siilinjärveen ? Meillä oli aikaa kalastaa pari kolme tuntia, jonka jälkeen menisimme saareen. 

Ajoimme Siilinjärvestä Juurusvedelle ja etsimme kalaa muutamalta kalapaikalta. Luulin, että Kallavedestä on hankala löytää ahvenia, mutta entäpä sitten Juurusvedeltä! Ei raitapaidan raitapaitaa ja kuhaakin paljon vähemmän, kuin Kallavedessä. 

No pakko se on myöntää, että vika on siellä peilissä. Kyllä muut kaloja noista järvistä nostelee, mutta minä en vielä osaa. No ehkä harjoitus tekee mestarin…

Saatiin lopulta muutamia ahvenia ja kuhia meidän saaren vierestä, jonka jälkeen olikin hyvä lähteä yöpuulle.

Upeat leirisaaret senkun paranee. Vaikka Juurusvesi olikin lähes kalaton, niin se ei haitannut mitään, koska se tarjosi niin hienot puitteet yöpymiseen. Voiko saariin jäädä koukkuun? No voin vastata itse itselleni: voi. 

Luin yhden artikkelin lähimatkailusta ja tajusin heti, että riippumattoretkeily lähijärvillä on todellista lähimatkailua. Ei tarvitse mennä lentokoneella tuhansien kilometrien päähän kokeakseen jotain mahtavaa. 

Yö saaressa on todellinen elämys. Olen oppinut arvostamaan Suomen luontoa vielä enemmän nyt, kun olen päässyt niin lähelle sitä. Tottakai luonto on ollut aina ihana ja kalastaessa monesti jää vaan tuijottamaan upeita maisemia, mutta nyt kun riippumattoretkeillessä on saanut viettää aikaa saarissa ja nukkua ihan veden ääressä laineiden liplatusta kuunnellen, luonnosta on tullut vielä läheisempi. Se todellakin on ainutlaatuista, että muutaman kilometrin päässä kotiovesta voi kokea jotain näin hienoa. 

Juurusveden saaressa oli tulipaikka ja muutenkin saari oli ihan huippu. Mielestäni ihan hienoimpia saaria ovat kallioiset saaret, joissa kasvaa enimmäkseen havupuita. Saari oli juuri sellainen ja mikä parasta, rantautuminen oli tosi helppoa hiekkarannan ansiosta. Nautittiin ihana nuotiolla tehty iltapala, jonka jälkeen oli aika mennä nukkumaan. 

Aamulla havahduin lokkien ääniin. Mietin, että olinko unessa ja näin unta pintasyönnistä vai olinko jo hereillä. Kuuntelin kirkumista vähän aikaa ja vaikka olisi nukuttanut vielä tosi paljon, raotin silmiäni, että mistä ääni oikein kuuluu.

Unenpöpperössä näin valkoisia järveen syöksyviä lintuja todella suurella alueella ja hetki meni, ennen kuin tajusin mistä oli kyse. Vaikka riippumatosta on aina vaikeaa nousta aamulla, tällä kertaa unihiekat rapisivat silmistä ennätysvauhtia, koska tajusin, että nyt on tosi kyseessä.

Edellisenä päivänä meillä oli vaan muutama ahvenkontakti ja ehkä meille nyt tarjoiltiin roppakaupalla niitä lisää. Lokit söivät jostain todella jättimäisestä kuoreparvesta kalaa, koska lintuja oli tosi laajalla alueella. 

Herätin äkkiä Juhan ja sanoin, että nyt ei ehditä syömään aamupalaa, nyt pitää mennä. Juha hoiperteli puoliunessa veneelle ja lähdimme suoraan kohti lokkeja.

Kun päästiin lintujen luo, kuoretta loiski pinnassa ja selkeästi joku tai jotkut niitä siinä ajoivat. Yleensä kun on löydetty pintasyönti, tai siis aina kun on löydetty pintasyönti, vettä on ollut alla kohtuullisen verran. Luotaimesta on nähnyt, kun ahvenet syöksähtelevät pohjasta kohti kuoreparvea.

Nyt tilanne olikin vähän mutkikkaampi, koska vettä oli alla 18 metriä. Kuore oli mattona kuudessa metrissä, mutta mitään isompia petokaloja emme luotaimessa nähneet. Paikalle oli vaikeaa jäädä kalastamaan ilman petokalahavaintoja, joten jatkoimme matkaa matalampaan.

Heittelimme jonkun aikaa matalassa kivikon vieressä, mutta saaliina oli vain 20-150g ahvenia. Mietin jälkeenpäin, että olisiko meidän sittenkin kannattanut vertsuta lokkien luona, koska ei kuoreet huvikseen pinnassa pompi… 

Palasimme saareen aamupalalle. Katsoin päivän sääennusteen ja sieltähän oli taas tulossa ukkosia iltapäivällä. Päätettiin purkaa leiri heti aamupalan jälkeen ja kalastaa siihen asti, kun keli sallii. Meillä oli suht lyhyt matka Siilinjärven satamaan, joten salamatutkaa seuraamalla oltiin kartalla ukkosen liikkeistä. 

Kalaa ei edelleenkään löytynyt. Tai minikokoista ahventa oli paljonkin liikkeellä, mutta niitä oli hieman hankala kalastaa, kun ei edes jigi mahtunut suuhun. Käväistiin Jälän puolella ja sieltä saatiin muutamia ahvenia, mutta ei ollut hurraamista kalojen määrässä sielläkään.

Palattiin Juurukselle ja iltapäivällä löytyi kalaparvia, jotka olivat taas niitä sekaparvia, missä suurin osa on kuhaa. Taivas synkkeni synkkenemistään ja saderintamia saapui idästä. Sateet väistelivät meitä alkuun aika hyvin, mutta koska on nyt nähty useitakin kertoja, kun ukkonen syntyy hetkessä ihan tyhjästä, niin todettiin, että viisainta on lähteä kohti satamaa. Kun nostettiin venettä trailerille, alkoi satamaan. Hyvä ajoitus. Viikonloppu oli silti huippu, vaikka kummoisia kalansaaliita ei tullutkaan.

Fish me luck Facebook-sivulla on käynnissä kalastuspaita-arvonta. Scandinavian Tackle lahjoittaa upeat Shaker Baits kalastuspaidat arvonnan voittajalle sekä hänen kaverilleen. Käykäähän osallistumassa arvontaan kommentoimalla julkaisua. 

Kesäkuun alkupuolella kalasteltiin ja riippumattoretkeiltiin Kallavedellä. Juha kuvasi viikonlopusta videon ja se löytyy nyt Youtubesta Fish me luck kanavalta. Kanavan saa laittaa tilaukseen ?

Kesäkalastuskausi on täydessä vauhdissa ja kuhaa ja ahventa tavoittaa nyt hyvin. Välillä olen manannut lähialueen järvet, kun Ahti ei aina ole anteliaalla päällä. Pitäisi kuitenkin aina muistaa olla kiitollinen näistä vesistä, vaikka kala ei joka kerta syö. Kaikkialla tilanne kuha- ja ahvenjärvien suhteen ei ole näin hyvä ja muutama päivä sitten sen taas tajusi ja muisti, kun virolainen ystävä tokaisi meidän olevan todella hemmoteltuja, kun meillä ylipäätään on kuhaa omissa järvissämme.

Tutustuin blogini kautta viime kesänä virolaiseen Lehariin. Lehar käväisi Kuopiossa vuosi sitten ja kalasteli meidän kanssa pari päivää. Kirjoitin siitä silloin blogiinkin. Linkki: https://www.fishmeluck.fi/jigikalastajan-unelmapaiva

Lehar ihastui Savon järviin ja halusi tänä kesänä tulla kalastamaan viikoksi. Hän vuokrasi mökin ja saapui Suomeen avovaimonsa Kerlin kanssa. Lehar ihastui viime kesänä myös meidän Alutrolliin ja tänä vuonna hänellä oli oma Alutroll auton perässä ? Kalastimme Leharin ja Kerlin kanssa muutaman päivän yhdessä ja opimme kaikki toisiltamme uusia juttuja. 

Ennen kuin Lehar ja Kerli saapuivat Savoon, teimme Juhan kanssa yhden hyvän ahvenreissun Kallavedelle. Kuha on ollut hieman kadoksissa viime viikkoina, mutta nyt kuluneen viimeisen viikon aikana sekin on palannut piilopaikoistaan normikesäpaikoille. 

Kallavedellä ahvenen keskikoko on yleensä 150-250g, mutta viimeksi löysimme tosi hyvän kokoista kalaa. Saimme runsaasti yli 30cm ahvenia ja kalaa oli liikkeellä paljon. Ihmettelen kyllä sitä, että ahvenet ovat koko kevään ja alkukesän olleet syvässä eli 9-10 metrissä. Mieluummin ahventa jigailisi hieman matalammasta… 

Paras jigi oli Shaker Baitsin Piggyshad ja se on kyllä hyvän mallinen jigi, koska se toimii yhtä hyvin vertsussa kuin heittelyssäkin. Ja koko sopii myös kuhalle. Ja kuhista puheen ollen, niitäkin tuli oikean paikan löydyttyä ihan urakalla. Oli mukavaa heitellä, kun joka heitolla nousi kuha veneeseen. 

Viime lauantaina lähdimme Leharin ja Kerlin kanssa kalaan Riistavedelle. Kaksi Alutrollia kiisi peräkkäin kohti kalapaikkoja ja sää todellakin suosi meitä. 

Kalaa alkoi löytymään oikeastaan välittömästi ja kyllä Ahti ihan oikeasti oli tosi kilttinä, sillä Viron vieraat saivat hyvin kalaa jokaisena päivänä täällä ollessaan. Olen itse kokenut monta kertaa sen, että kala voi olla suu kiinni vaikka monta päivää, mutta nyt olin iloinen Leharin ja Kerlin puolesta, että kaloille sattui syöntiviikko. 

Virossa kuha on kuulemma harvinainen kala ja Leharin ja Kerlin täytyy mennä merelle, jos he haluavat kalastaa kuhaa. Ja jos sitä haluaa kaupasta ostaa, pyöreän kalan hinta on useamman kympin kilolta. Ihan uskomatonta. 

Itseäni harmittaa toisinaan, kun järvillä näkyy niin vähän heittokalastajia. Kyllä tänne jigaajia mahtuisi lisää vaikka kuinka paljon ja mikä olisi mukavampaa, kuin hakea tuore kuha ruokapöytään. Näissä meidän huippujärvissä täytyy myös muistaa pitää järki kädessä, kun löytää hyvän jigipaikan, koska sata kuhaa päivässä ei ole mikään ihme. 

Lauantaina päivän päätteeksi grillasimme ahvenia ja niistä tuli aivan huippuhyviä, tietenkin ? Maha täynnä oli hyvä kellahtaa lähes rantaviivaan ripustettuun riippumattoon. Vene oli viiden metrin päässä, joten riippumatosta oli aamulla lyhyt siirtymä veneeseen ja kalapaikoille ?

Kerli oli ensimmäistä kertaa Suomessa jigikalastamassa ja kahden ensimmäisen päivän aikana hän sai kaksi ennätyskalaansa. Kolmen kilon kuha oli aivan huippuhieno saalis, mutta seuraavana päivänä veneeseen nousi vielä kolme kertaa suurempi kala. Lähes yhdeksän kilon hauki on jo harvinainen saalis ja vaikka itsekin täällä paljon kalastan, ei oman siiman päähän ole ihan niin suurta kalaa vielä tarttunut. Onnea vielä ennätyksistä Kerli! 

Vierailin yhtenä päivänä Leharin ja Kerlin veneessä ja lähdettiin kolmestaan kalaan. Heidän viikon lomansa aikana oli vain yksi epävakainen päivä ja se sattui olemaan juuri se päivä, kun minä olin heidän veneessään mukana. Ja ei ne ”epävakaisuudet” siihen säähän loppuneet, sillä illalla jouduttiin, tai oikeastaan päästiin, hinattavaksi ?

Kala söi koko päivän ajan todella hyvin, mutta jouduin vähän väliä tarkkailemaan ukkostutkaa, koska ukkosrintamia oli liikkeellä Savossa. Meidän piti lähteä kaksi kertaa ukkosta karkuun ja tekemällä muutaman kilometrin siirtymän, ukkosen pystyi väistämään. Ukkoset olivat pieniä ja nopeita, mutta en siltikään halunnut jäädä sellaisen alle. 

Kuhat ja ahvenet ovat viihtyneet nyt sekaparvissa ja oikeastaan kaikilta kalapaikoilta on tullut molempia lajeja. Kun olimme kolmestaan kalassa ja heittelimme kolmeen eri suuntaan, siiman päässä saattoi aivan yhtä hyvin olla kuha kuin ahvenkin. Sain päivän aikana kymmenisen mittakuhaa, joista isoimmat olivat 57cm ja 54cm, lisäksi pientä kuhaa oli liikkeellä paljon. Ahveniakin löytyi +30cm kokoisena. 

Erikoista, että kuhat ovat syöneet paljon paremmin pieneen, kuin isoon jigiin. Kerlinkin saama 3kg kuha tuli pienellä noin 6cm kokoisella jigillä. Kymmenen senttiset jigit ovat ihan maksimikokoa, mitä itse käytän.

Kun oli rantaan lähdön aika, pulpettiin syttyi öljyn merkkivalo. Eipä me siellä järvellä voitu asialle mitään tehdä, vaan ainoa ratkaisu oli ajaa Motorguidella mökille. Matkaa sinne oli noin 10 kilometriä ja vastatuuleen keulis ei kovin kovaa kyytiä mennyt. Laskimme, että mikäli akku kestää, olemme kolmen tunnin päästä perillä. Huh huh. 

Meitä vastaan ajoi vene ja veneen kuski morjesti. Morjestin takaisin ja tajusin, että sehän oli minun kaveri Lasse. Yritin huitoa veneen perään, mutta Lasse meni menojaan. Otin puhelimen käteen, jotta voisin soittaa ja kysyä hinausapua, mutta minulla ei ollut Lassen numeroa. Lähetin sitten epätoivoisena Facebook-viestin ja onneksi hetken päästä vene teki u-käännöksen. 

Lasse pelastava enkeli lupautui hinaamaan meidät lähemmäksi mökkiä ja olihan se hauska sattuma, että tunnen tasan yhden ihmisen Riistavedeltä ja juuri hän sattui ajamaan meitä vastaan ? 

Loppu hyvin kaikki hyvin ja mökkirantaan päästiin. Soitin seuraavana aamuna VML Sponsorille ja kerroin, että pian tulee asiakkaita… 

Kiitos Kerli ja Lehar kalastusseurasta, oli huippuhauskaa! Ehkä tapaamme seuraavan kerran jo talvella pilkkimisen merkeissä ☺️

Minulla ja Juhalla oli juhannussuunnitelmissa kalastaa parilla eri järvellä. Lähdimme torstaina Koirukselle ja pakkasimme riippumatot mukaan. Viime kesänä Koirus kuhisi kuhia ja löysimme sieltä myös ahvenia. Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin. 

Riistavedellä kalaa oli oikeastaan joka paikassa, mutta Koiruksella sitä ei ollut missään. Aivan uskomatonta, minkälainen täyskäännös kalastukseen tuli. Vaikka me ollaan hemmoteltuja järviemme kanssa, niin ei se todellakaan ole helppoa aina meillekään.

Kiersimme torstaina ja perjantaina järveä tarkkaan ja kokeilimme etsiä kalaa sekä syvästä että matalasta. Alamittakuhaa näkyi 10-12 metrissä, mutta niin syvästä emme halunneet kuhaa kalastaa. Ja matalammat paikat olivat tyhjiä.

Viime kesänä Koiruksen kuhat olivat 5-7 metrissä, mutta nyt ne paikat olivat autioita. Ahveniahan me ensisijaisesti halutaan kalastaa, mutta kun niitäkään ei näkynyt missään. 

Viimeinen oljenkorsi oli mennä aivan matalaan ja reissun ainoat ahvenet tulivatkin loppujen lopuksi tosi matalista paikoista. Kalastettiin sekä 2-3m selkäpatteja että kaislikkoluotoja. Ahvenet olivat ihan kaislikon vieressä ja outoa oli se, että ensimmäistäkään haukikontaktia emme matalasta saaneet. Ja tottakai parempi niin, kun ahvenvehkeillä jigailtiin. 

Jigit eivät ole ihannevieheitä matalikkoihin, koska monesti siellä on kivikkoa pohjassa. Saatiin useampia pohjatärppejä ja kyllä jigejä menee matalakalastuksessa paljon enemmän, kuin syvemmillä savipateilla. 

Koiruksella on paljon kivoja saaria ja löydettiin yöpaikaksi ihana kalliorantainen paratiisi. Ilta- ja aamupalat tehtiin trangialla, koska metsäpalovaroitus oli voimassa.

Koko reissun saldona oli vain yksi alamittakuha, vaikka tähän asti olen pitänyt Koirusta kunnon kuhajärvenä. Ahvenia toki tuli sitten enemmän, löydettiin raitapaitoja neljältä eri matalikolta. 

Meidän piti lähteä Koirukselta pois jo puolen päivän aikaan, koska meitä kohti oli tulossa ukkosrintama kauheaa kyytiä. Onneksi ehdittiin kotiin ennen myrskyä ja ei olisi ollut kovin herkkua olla järvellä siinä kelissä, en muistakaan koska viimeksi olisi ollut niin kova ukkonen… 

Odotettiin kelin parantumista seuraavaan päivään asti. Silloin ukkoset olivat väistyneet, mutta tilalle tuli aivan järkyttävä tuuli. Päätimme valita lauantain kalapaikaksi mahdollisimman pienen järven, jotta aallokko ei olisi niin paha. 

Suuntasimme Karttulaan Kuttajärvelle. Aikomuksena oli ensin mennä etsimään sopiva saari ja olla saaressa muutama tunti, jolloin pahin tuuli olisi tyyntynyt. 

Laskettiin vene vesille ja lähdettiin hissukseen etenemään kohti mökittömiä saaria. Keli paheni koko ajan ja tuuli oli ihan hirveä. No onneksi ei ole ukkosia luvassa, kyllä me tuulen kanssa pärjätään kunhan löydetään sopiva leiripaikka.

Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi kaksi mustaa jättipilveä ja kun katsottiin sadetutkaa, aivan meidän lähelle oli syntynyt kaksi ukkosrintamaa ihan tyhjästä. Mitä ihmettä? Tästä ei ollut Pekka Poudan kanssa mitään puhetta… 

Yritettiin etsiä sopivaa saarta, mutta saarten rannat olivat jyrkkiä ja kallioisia. Tiedän, että Kuttajärvi on todella kivikkoinen ja siellä on paljon karttaan merkkaamattomia kiviä. Tohatsu oli peloissaan, kun ajelin matalassa ja vaikka vettä oli neljä metriä, aivan nenän edessä oli yhtäkkiä kivi pinnassa. Ja sitä ei todellakaan ollut missään kartassa; ei C-mapissa, ei Navionicsissa eikä Karttaselaimessa. Minulla oli kolme karttaa auki, kun ajelin ja siltikin siellä niitä yllätyskiviä näkyi. 

Lähdin äkkiä samaa jälkeä takaisin ja ukkonen sen kuin lähestyi. Tuuli keikutti venettä koko ajan ja ajaminen oli haastavaa. Meidän olisi ollut pakko päästä rantautumaan ennen ukkosen tuloa, mutta rantautumispaikkaa ei löytynyt. Niinpä tein päätöksen, että ajan väylää pitkin täysillä rantaan. Nostetaan vene trailerille ja suunnataan kotiin…

Meillä oli onneksi vain 10 minuutin ajomatka rantaan. Kun päästiin satamaan, veneessä ei ollut mitään ohjattavuutta ellei moottoria trimmannut ihan alas. Ei meinannut Tohatsu ja Alutroll pärjätä sille tuulelle ja aallokolle, kun vene lähti koko ajan väkisin jonnekin.

En ole koskaan ollut tuollaisessa kelissä, että vene tekee mitä sattuu. Kyllä vedellä on ihan kauhea voima ja kyllähän se tuuliennuste oli lupaillutkin jopa 20 metrin puuskatuulta. Tuuli kävi suoraan satamaan ja kova se puuskatuuli todellakin oli, hui kamala. 

En meinannut saada Juhaa jätettyä laiturille, kun aallokko tuli suoraan päin ja keikutti venettä. Vihdoin onnistuin ja Juha lähti hakemaan traileria. Ukkosrintama tuli kahdesta suunnasta ja olin jo laittanut vavat lattialle, ettei vaan veneeseen iske. 

Huh mikä helpotuksen tunne se oli, kun sain veneen ajettua trailerille. Kuttajärvi todellakin oli haastava järvi ja teimme sinne pikaisimman piston ikinä ? Opimme sen, että mikäli säätiedotteessa annetaan tuulivaroitus, sitä kannattaa totella.

Meillä oli eväät ja riippumatot pakattu valmiiksi ja olimme valmistautuneet ulkona nukkumiseen, joten lopulta veimme veneen kotiin ja lähdimme riippumattoretkeilemään ilman kalavehkeitä. Mukavaa se oli sekin. 

Tuulta on kyllä viime viikkoina riittänyt ja sitä näkyy ennusteiden mukaan riittävän jatkossakin. Toivottavasti se kuitenkin pysyisi sellaisissa lukemissa, että järvelle uskaltaa lähteä, alkoi nimittäin tekemään mieli savukalaa ☺️ 

Savustin juhannuksena ahvenia fileinä ilman nahkaa, ne onnistuivat hyvin ja olivat tosi herkullisia. Ja mikä parasta, nopeita syödä ? Sähkösavustin on huippukeksintö ☺️?

Kyllä on ilmoja pidellyt! Viime päivien helteiden vuoksi vietettiin viikonloppu saaressa ja kyllä se todellakin kaupunkielämän voittaa. Voisin muuttaa sinne ? Vaikka ympärillä inisi miljardi itikkaa, siltikin saariretkeily oli ihanaa! 

Tässä kuussa olen käynyt kalassa muutaman kerran. Viikko sitten lauantaina pohdimme kalapaikkaa, koska todella kova tuuli asetti omat haasteensa kalastukselle. Liian ”saarettomat” järvet piti unohtaa, joten lopulta kalapaikaksi valikoitui Pohjois-Kallavesi. 

Laskimme veneen Kaislastenlahdesta ja melkein heti rannasta lähdettyä oli selvää, että kalastuksen pitää tapahtua saarten takana tuulelta suojassa. Liian kovalla aallokolla keulasähkömoottori hörppii ilmaa, joten kalastuksesta ei tule mitään. Täytyi vaan luottaa siihen, että aktiivista kalaa löytyy suojaisesta paikasta. 

Kului puoli tuntia, kului tunti. Tyhjää oli ja olimme jo kiertäneet useamman saaren. Puolentoista tunnin etsimisen jälkeen löytyi jättikasa ahvenia. Olin jo täysin luopunut toivosta kalojen suhteen ja sitten yhtäkkiä tarjottimella olikin luotaimen täydeltä kalaa. Kelpasi minulle! 

Päätin jo heti alkuunsa, että siltä paikalta emme liiku enää loppupäivänä, koska paikka oli tosi mukavasti saaren suojissa ja kalastus onnistui siinä hyvin. Ja mikä parasta, ahvenet olivat todella nälkäisinä jo heti siitä hetkestä, kun laskin jigin ensimmäisen kerran niiden nenän eteen. 

Kalaa tuli koko ajan. Valitettavasti emme voineet ottaa ollenkaan ruokakaloja, koska rannassa huomasimme kylmäkallejen unohtuneen kotiin. No välillä on mukava kalastaa myös C&R tyylillä. 

Kalat olivat tosi hurjina ja niille kelpasi monet eri jigimallit ja värit. Kokeilin myös karvapyrstötasureita ja nekin maistuivat. Paikka oli siitä ihmeellinen, että syönti jatkui siinä yli viisi tuntia yhtä kovana koko ajan.

Yleensä syönti hiipuu aina jossain vaiheessa, varsinkin jos kaloja vapauttaa, jolloin vapautetut kalat voivat viedä muun parven mennessään, mutta nyt kalaa oli alueella niin paljon, että syönti ei loppunut millään. Itse asiassa me jouduimme itse lähtemään kotiin ja jättämään nälkäisen parven sinne. 

Päivän isoin ahven oli 34cm ja muutenkin keskikoko oli ihan hyvää, koska saimme paljon yli 30cm ahvenia. Monesti pidämme ruokakalojen rajana 30cm, joten kyllä olisi ollut perkaaminen sinä iltana, jos kylmäkallet olisivat olleet mukana, paitsi tuskin olisimme kaikkia ”mitta-ahvenia” ottaneet. 

Viikolla kävin yhtenä iltana kuopuksen kanssa Kallavedellä, jossa opetin hänelle jigailua. Kallavesi yllätti jo toisen kerran tänä kesänä ja löysimme taas suuren ahvenparven. Siitä oli mukava kalastaa ahvenia ja tyttären jigailukin alkoi jo luonnistumaan. Saimme siltä reissulta ruokakalat mukaan. 

Viikonlopun sää näytti lämpöiseltä. Oikeastaan säästä oli tulossa tuskaisen kuuma, joten päätimme lähteä riippumattoretkeilemään pariksi yöksi. Harmi, että helteen vuoksi oli luvassa myös ukkosia. Se on aika pelottavaa, jos ukkonen tulee päälle ja itse köllöttelet riippumatossa pelkkä kangas kattona. Onneksi tällä kertaa ukkonen väisti meidät, tai oikeastaan useampikin ukkonen kiersi meidän saaren ?

Kallavedellä on paljon saaria, joissa on nuotiopaikka. Nyt kun ei ole metsäpalovaroitusta voimassa, niin ruuat voi tehdä nuotiolla. Sitten kun varoitukset ovat voimassa, niin mukana kulkee trangia.

Päästiin perjantaina liikkeelle vasta illalla, mutta onneksi meidän kotisatamasta ajaa nopeasti yhteen tuttuun saareen. Perille päästyä tehtiin heti leiri ja sen jälkeen grillattiin iltapalaa nuotiolla. Tarkoitus oli herätä aamulla aikaisin ja lähteä aamusyönnille.

Riippumatossa nukkuminen on jotain niin ihanaa, että sitä ei voi oikein kuvailla sanoin. Kun sinne kömpii, sieltä ei haluaisi tulla pois. Hissukseen keinuva matto, rauhallinen ja hiljainen ympäristö, uskomattoman hienot maisemat ja mukava, ergonominen asento. Sitä kaikkea oli ollut todella kova ikävä koko talven, joten oli ihanaa päästä taas nauttimaan riippumattoilusta.

Kesällä luonnossa olemisessa on kuitenkin yksi pieni miinus, nimittäin itikat. Niitä muuten riitti ja niiden ”laulu” ei hiljentynyt edes yöksi. Onneksi on hyttyskarkoitteet, niin en saanut kuin muutaman kymmenen pistoa viikonlopun aikana ?

Lauantaiaamuna heräsin neljältä linnunlauluun. Ja toki niiden itikoiden yhteiskonserttiin. Päivästä oli tulossa tosi kuuma, joten lähdettiin kalaan lähes heti aamupalan jälkeen. 

Hiki virtasi jo aamuseitsemältä. Ilma oli painostava eikä järvellä käynyt tuulenvirekään. Kiertelimme useita kalapaikkoja, mutta kaloja ei näkynyt. Pieniä muutaman kalan parvia oli siellä täällä, mutta niitä oli turha kalastaa. 

Löysimme pari hieman isompaa ahvenparvea, mutta niissä kalan keskikoko oli minimaalista. Ihan todella pieniä ja nälkäisiä ahvenia, hyvä, että tärpin tunsi. Tai Juha kyllä napsi hieman parempiakin ahvenia parven seasta, mutta minun siiman päähän tarttuivat vaan sintit. Kahdeltatoista luovutimme ja lähdimme kohti saarta. Tarkoitus oli kokkailla iltapäivällä ja lähteä sitten jatkamaan kalastusta. 

Kun päästiin saareen, alkoi jyrisemään. Ukkostutka näytti useita ukkosrintamia Savon alueelle ja eipä niistä pystynyt tietämään, tuleeko joku päälle. 

Kokkailtiin ihanat ruuat nuotiolla, jonka jälkeen ”jouduimme” menemään riippumattoihin lähestyvän ukkosen vuoksi. Oikeastaan oli oikein mukavaa mennä köllöttelemään mattoon täyden mahan kanssa. 

Tarkkailin ukkostutkaa iltapäivän ajan ja aina kun näytti siltä, että pian voisimme lähteä järvelle, kuin tyhjästä syntyi uusi ukkonen. Olihan se aika jännittävää, kun ei tiennyt tuleeko ukkonen päälle. Ja eikös salama iske aina korkeimpaan puuhun, en usko että meidän rantakalliolla olleet riippumattojen kiinnityspuut olivat saaren pienimpiä.. 

Kuin ihmeen kaupalla kaikki miljoonat salamat kiersivät meidän saaren. Ukkosia tuli kolmesta eri suunnasta, mutta silti kaikki menivät jostain ohi. 

Viimein seitsemän jälkeen päästiin takaisin järvelle ja olin aika toiveikas kalojen suhteen, mutta edelleen löysimme vain muutamia pieniä yksittäisiä kaloja. 

Puoli kymmeneltä lähdettiin iltapalan tekoon. Päätettiin kokeilla seuraavana aamuna kalojen aamusyöntiä, mikäli sää sallii. 

Ennuste näytti aamuyölle ukkosta, mutta lopulta sitä ei koskaan tullut. Heräsin ennen viittä ja keli oli vielä siinä vaiheessa loistava. Ilma oli hiostava ja selkeästi tunsi, että ukkosta oli sunnuntaillekin luvassa. 

Syötiin aamupala ja purettiin leiri. Aikomus oli kalastaa aamulla niin kauan, kun ukkonen saapuu. Meillä oli vielä jäässä olevia kylmäkalleja laukussa, joten jos Ahti soisi, ottaisimme ruokakalat mukaan. 

Viikonlopun kalastusteemana oli ollut tyhjyys ja sama meininki jatkui sunnuntaiaamuna. Ei vaan löydy kalaa mistään! Etsimme eri syvyyksistä ja erilaisista paikoista. Ehkä isommat kuhat ovat kutupaikoilla ja isommat ahvenet ties missä, mutta meidän normipaikoilta ei ruokakaloja löytynyt. 

Sääennuste näytti Kuopioon ukkosta aamu yhdeksäksi ja kymmentä vaille yhdeksän ilmatieteenlaitoksen sivuilla näkyi, kun Sotkalla salamoi. Mustia pilviä oli taivaan täydeltä ja koimme viisaimmaksi suunnata satamaan. Ukkonen on pian päällä… 

Kun saatiin vene laituriin ja tavarat kannettua autoon, alkoi satamaan. Ja sitä sadetta kesti seitsemäntoista pisaran verran. Sen jälkeen sade oli mennyt ohi ja samoin ukkonen väisti Kuopion, taas. No olkoot. Ei se kala olisi syönyt kuitenkaan.

Viikonloppu oli täydellinen kalattomuudesta huolimatta. Ehkä vaihteleva keli vaikutti kalojen syöntiin tai sitten kalatkin olivat ukkosta piilossa jossain. Yö saaressa riippumatossa nukkuen on unohtumaton kokemus. Kenties voisin tulevaisuudessa järjestää vastaavanlaisia kalaretkiä muillekin, mikäli kysyntää on.

Viikko sitten Kallavedellä Juha kuvasi veneessä kalastuspätkän, käykäähän youtubessa katsomassa (linkki). Ja laittakaa Fish me luck kanava tilaukseen, kuluneen viikonlopun saarireissusta on myös tulossa video heti, kun joku editoi sen ?

Vielä muutama päivä ja toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. Vedet lämpenevät pikkuhiljaa ja kalat näyttävät aktivoitumisen merkkejä. Ahvenet taitavat kutakuinkin olla kuteneet, vaikka mattimyöhäsiäkin joukkoon mahtuu. 

Reilu viikko sitten saatiin nauttia ihanasta kelistä. Oikeastaan se ihanuus meni jo vähän yli, sillä aurinkoa riitti niin paljon, että poltin ihoni. Kalaan lähtiessä ei käynyt mielessäkään, että eletään kesää ja aurinkorasvan pitäisi kuulua vakiovarustukseen. Muistin asian vasta sitten, kun korvanlehtiä ja niskaa alkoi polttelemaan kivuliaasti. Vahingosta viisastuneena laitoin aurinkorasvaa kalastuslaukkuun ihan kaksin kappalein ja sen jälkeen ei olekaan aurinkoa Suomen taivaalla näkynyt ? 

Rantamäen Manu osaa tehdä hienoja tasureita ja kylläpä oli kiva yllätys, kun postilaatikossa odotti karvapyrstölähetys. Ihan uskomattomia värejä ja tasurit pääsevät käyttöön heti, ei tarvitse odotella talvea :)

Alakoukuttomalla pikkutasurilla on nopeaa kalastaa ahvenia vertikaalityylillä. Kalat on helppo irroittaa päätykoukusta ja vaikka jigit ovatkin minun ykkösvieheitä kesällä, niin välillä turhauttaa, kun vertikaalijigatessa ahvenet repivät jatkuvasti jigin pois koukusta. Pikkutasurilla sitä ongelmaa ei ole :)

Kevät on ollut aika haastavaa kalastuksen suhteen ja kaloja on saanut etsiä toden teolla. Kevät on yleensäkin aina vaikeaa eikä kukaan oikein tunnu tietävän, että missä kalat piileskelevät.

Käytiin reilu viikko sitten Hirviselällä ja koukattiin siitä jopa Sotkanselän puolelle, mutta tyhjää oli. Ei edes niitä alamittakuhia, joita yleensä Kallavedellä näkyy joka puolella, ollut liikkeellä. Etsittiin kalaa 1-14 metristä ja sen jälkeen piti luovuttaa ja todeta, että kalat vetivät pidemmän korren. En vaan enää keksinyt, että mistä kalaa olisi voinut etsiä. 

Koko päivän saldona oli yksi alamittakuha. Päätin, että Kallavedelle en ihan heti lähde uudestaan, saavat vedet lämmetä ensin hieman.. koska eihän se kalattomuus voinut omista taidoista johtua, vaan veden lämpötilasta, eikös niin? ?

Kallaveden pettymyksen jälkeen suuntasimme Jännevirralle ja Juurusvedelle. Juurukselta on helppo käväistä myös Karhonveden puolella, koska välimatka ei ole pitkä. 

Sain vinkin, että ahventa kannattaa etsiä salmipaikoista. Kallavedellä salmipaikkoja on aika vähän, mutta Juuruksella ja Karholla sen sijaan enemmän. Kartan tutkiskelun jälkeen potentiaaliset kalapaikat oli katsottu valmiiksi ja oli aika laskea vene vesille. 

Jännevirran uusi silta oli todella hieno, käytiin ensin vähän ihastelemassa sitä. 

Keli ei olisi voinut parempi olla ja iltapäivällä hätyyteltiin hellelukemia. Veden lämpötila oli jo yli 12 astetta, mikä oli Kallaveden lämpötilaa paljon korkeampi. 

Kierreltiin ensin tuttuja kesäpaikkoja, mutta ne olivat tyhjiä. Niinpä suuntasimme kohti salmipaikkoja ja sieltähän ne ahvenetkin sitten lopulta löytyivät. Edellisen päivän tyhjyys Kallavedellä ja Sotkalla unohtui aika nopeasti, kun luotain alkoi piirtämään ihania jigille sinkoilevia ahvenia.

Ilotulitusta kesti puolitoista tuntia ja meillä oli siimat koko sen ajan kireänä. Kalojen koko vaihteli tosi paljon ja myös kukkokalat söivät jigiä hurjina. Isoin ahven oli 35cm. 

Kaikki ahvenet olivat kuteneet ja ne tulivat 8-9 metristä eli kutupaikoilta oli jo palattu takaisin. Saatiin myös muutamia kuhia. 

Kyseinen kalapaikka oli ainoa, josta löysimme isomman määrän ahvenia. Muuallakin näkyi yksittäisiä kaloja siellä täällä, mutta aika hajallaan sekä ahvenet että kuhat ovat olleet. 

Iltapäivällä ihmettelin, kun käsiin, niskaan ja korvanlehtiin sattui. Tajusin, että olin palanut. Yleensä suojaan itseni aina hyvin, koska olen kesät talvet kalkkilaivan kapteeni eli vitivalkoinen ja palan herkästi. Nyt sitten unohdin niinkin oleellisen asian, kuin auringon. 

Päivä oli palamista lukuunottamatta mahtava ja oli tosi kivaa kalastaa ahvenia ihan urakalla. Yhtään kalaa en saanut vielä heittojigaamalla ja alkukauden kaikki muutkin kalat olivat tulleet vertsulla. Vesien lämmettyä alkaa sitten heittelykin toimimaan.

Viime lauantaina käytiin ihan uusilla vesillä Leppävirralla. Laskettiin vene Konnuksen kanavan vierestä ja kalastettiin Koiruksella. Kyllähän me on aiemminkin Koiruksella käyty, mutta ollaan aina menty sinne Sotkan kautta. 

Löydettiin yllättävän paljon kalaa siihen nähden, että käytiin siellä ensimmäistä kertaa. Ainoa huono puoli oli se, että kalat olivat pieniä. Ehkä vesien lämmettyä saaliin koko kasvaa… 

Päivän isoin ahven oli 32cm ja löysimme ahventa monesta paikasta. Kalastussyvyys oli 8-9m ja se on nyt viime aikoina ollut ottisyvyys joka puolella. 

Ahvenia tuli tosi paljon, mutta suurin osa oli ihan pientä. Myös Koiruksen ahvenet olivat jo kuteneet ja siellä veden lämpö oli noin 10 astetta. 

Vaikka ahvenet ja kuhat olivat pieniä, niin kalaa oli jopa mattoina ja kalat parvissa. Ehkä se on yksi merkki kesästä, että kalamattoja alkaa löytymään. Matoista sai kalaa myös heittelemällä, joten nyt on saatu kesän ensimmäiset heittojigauskalatkin ☺️

Koska olimme aamulla jo kukonlaulun aikaan pelipaikoilla, jouti järveltä kotiin iltapäivällä sadealueen saapuessa. Ja pitihän se Suomen peli myös ehtiä näkemään… 

Sunnuntaiaamuna tehtiin pikapisto Kallavedelle. Viimeksi kun saatiin Kallavedeltä ahvenia, eivät ne olleet vielä kuteneet. Ajattelin, että mikäli ahven ei ole edelleenkään kutenut, niitä on mahdotonta löytää. 

Koko viikonlopun ajan sää oli kylmä ja epävakainen, liekö johtunut niistä aurinkorasvaputeleista, joita kannan kalastuslaukussa mukanani. 

Kallavedellä veden lämmöt olivat alle 9 astetta eli melko matalat siihen nähden, että viikko sitten Juuruksella ja Karholla joissain paikoissa oli jopa 14 asteista vettä. Toki silloin oli helle… 

Laskettiin vene Kumpusaaresta ja jouduttiin kiertelemään vähän suojaisampia paikkoja, mitä alunperin oli tarkoitus, sillä aallokko oli niin kova.

Aamu alkoi perinteisesti tyhjää luotainta tuijottaen, mutta jossain vaiheessa näyttöön alkoi piirtymään kaaria ja hämmästys oli suuri, kun Kallavedessäkin näkyi pieniä kalamattojen alkuja ?

Löysimme muutamastakin paikasta ahvenia ja niitä oli paljon. Koko stoppasi 30 senttiin, mutta ihan ok kokoista Kallaveden kaloiksi ja yhtä lukuunottamatta kaikki kalat olivat kuteneita. 

Saatiin myös kuhia ahvenparvien seasta, mutta ne olivat pieniä. Olisiko kuha sitten puolestaan siirtynyt kutupaikoille, kun niitä näkyi niin vähän. Kalat löytyivät 8-9 metristä, taas.

Ihanaa, kun jigikausi on täällä ja ihanaa, kun ahvenia alkaa löytymään. Ja ennen kaikkea ihanaa leijonat ihanaa ?