Nyt kun on saatu apina ihan kunnolla pois selästä, voidaan keskittyä hieman pienempien ahventen kalastukseen ? Ollaan käyty muutamilla eri järvillä kalassa, mutta Kallavedelle ei olla vielä uskaltauduttu. Olen sen verran arkajalka ensijäillä, että annan muiden käydä ensin testaamassa jäätilanteen ja menen itse perässä vasta sitten, kun jäälle on turvallista mennä. Nyt teräsjäätä on ollu kymmenestä sentistä jopa kahteen kymmeneen niissä paikoissa missä ollaan käyty. Sellaisiin paikkoihin jo uskaltaa Ursuit ja kelluntahaalari päällä pilkille suunnata. 

Kun sain sen jättiahvenen, ajattelin, että onpa kiva, kun vihdoin olen oppinut pilkkimään. Usko omiin taitoihin oli kova. Ja usko säilyi aina siihen saakka, kun suuntasin seuraavan kerran kalaan. Käynti Virmasvedellä palautti maan pinnalle.

Olosuhteet jäällä ovat tällä hetkellä ihanteelliset potkukelkkailuun. Maisemat vaihtuvat niin kovaa kyytiä ettei tosikaan, rakastan tuota omaa potkuria! Kunpa tämä lumettomuus jäällä jatkuisi koko talven, kuka muka tarvitsee moottorikelkkaa? 

Meillä oli potkurit mukana Virmasvedellä. Päivän aikana tuli potkuteltua useampi kilometri ja aamulla kaikki vielä sujui hyvin, toisin sanoen potkuri vielä luisti. En tiedä kenen idea oli asentaa potkuriin liukujalakset, no minunhan se on tietysti ollut, mutta Virmasveden reissun jälkeen ne lähtivät aika livakkaan pois. Kun jäälle satoi päivällä lunta, potkurit eivät luistaneet enää mihinkään. Matka rantaan kesti ikuisuuden, kun me ei tajuttu ottaa liukujalaksia irti, vaan työnnettiin potkurit kävelyvauhtia. 

Oltiin Virmaksella neljän hengen porukalla ja melkein taitaa voida yhden käden sormilla laskea meidän yhteisen ahvensaaliin. Itsehän sain yhden kukkokalan ? Se oli totaalinen paluu arkeen sen 1,8 kiloisen jälkeen. 

Mehän ei kerrasta opittu, vaan mentiin saman järven jäälle vielä seuraavanakin päivänä. Toinen päivä antoi muutamia ruokakaloja, mutta vaikea päivä se oli silti. Kolmantena päivänä meitä ei siellä enää näkynyt ?

Jäätilanteen takia joka paikkaan ei vielä uskalla mennä pilkille. Olin kuullut, että porukka on käynyt Sotkanselällä ja siellä jäätä oli kuulemma yli kymmenen senttiä. Niinpä mekin uskallettiin lähteä sinne.

Virmasveden jälkeen oli mukavaa, kun luotaimessa oli jotain katseltavaa. Tyhjän ruudun tuijotus alkoikin jo hieman tympäisemään. Sotkalla kalatapahtumia oli harvakseltaan pitkin päivää ja kalojen kokokin oli aika pientä. Iltapäivällä pistin Kalapelen Kesselin siiman päähän ja en tiedä oliko se väri vai mikä, mutta kohta oli luotaimen näyttö täynnä kalaa. Kesseli sai kaloissa ihan ihme reaktion aikaan ja jopa kukkokalat tärppivät tasuriin.

Ahvenet olivat ihan pienen kuoreen perässä ja siksi ohutrunkoinen tasuri oli kova sana. Päivän kalat tulivat Mr. Manun karvapyrstöllä ja Kalapelen Kesselillä, molempien muoto ja koko olivat lähellä sen hetkistä ahventen ravintokalaa. 

Kotona kaloja peratessa pistin merkille, että ahventen mahat olivat tyhjiä. Sotkan ahvenilla oli siis syönti päällä. 

Lähdettiin katsomaan Sotkan ahventen nälkätilanne parin päivän päästä uudestaan. Oltiin jäällä puoli tuntia ennen auringonnousua ja oli outoa, että ahven aloitti syömisen jo siinä vaiheessa. Kalaa oli koko ajan näytöllä, vaikka aamu vielä hämärti. Kylläpäs päivä alkaa erikoisesti! 

Olin kalareissulla kaverin kanssa ja hänen äitinsä oli aamulla pyytänyt tuomaan kaikki kalat mitä saadaan, tällä kertaa en siis laittaisi yhtäkään kalaa takaisin avantoon.

Kaveri sai heti aamusta kolme mittakuhaa omasta avannostaan ja suurin niistä oli yli kiloinen. Ihmeellistä, että isoin kuha tuli morrilla. Istuttiin vierekkäisillä avannoilla ja molemmilla oli koko ajan tapahtumia näytöllä. Ei meinattu uskoa näkemäämme, kun kaloja vaan nousi tasurille jatkuvasti.

Miten tämä voi olla edes mahdollista? Yleensä parvi ilmestyy näytölle ja siitä ehtii yhden tai pari kalaa saamaan, mutta nyt parvi vaan pysytteli alla koko ajan. Ahventen koko vaihteli pienistä sinteistä vajaaseen puoleen kiloon ja suurin osa oli kooltaan 150-200g.

Meidän ei tarvinnut vaihtaa koko päivänä paikkaa vaan saimme kaikki kalat kahdesta avannosta. Saatiin päivän aikana lisäksi pari haukea ja kaiken kaikkiaan kalaa tuli yli 19kg, josta ahventa 14,2kg. Harvoin olen noin kovassa syönnissä ollut tai itse asiassa talvella en koskaan. Vaikka me ei yli puolen kilon ahvenia saatukaan, niin kyllä me oltiin reissuun todella tyytyväisiä. Tuollaisia pilkkipäiviä on tosi harvoin! Itse otin potista 14 filekalaa ja kotona peratessa huomasin saman asian kuin edelliselläkin kerralla, mahat olivat aivan tyhjiä.

Pari päivää myöhemmin suunnattiin taas Sotkalle. Enää kala ei syönyt yhtä hurjana ja tällä kertaa joutui itse liikkumaan ja etsimään kalaa, kun viimeksi kalat olivat tulleet minun luokse. Potkurilla oli mukava huristella paikasta toiseen ja kalapaikoille oli helppo suunnistaa, kun pistin Navionicsin karttaohjelman kännykkään auki ja kännykän potkurissa olevan repun päälle.

Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi jotkut pilkkijät jättävät röykkiöittäin kaloja jäälle? Ei ole kovin mukava näky, kun avannon ympärille on heitelty kaikenkokoista kalaa isoimpien ollessa kiloluokan haukia. Mikä siinä on tarkoituksena? Miksi esimerkiksi niitä haukia ja edes isoimpia ahvenia ei voi laittaa takaisin avantoon, jos niitä ei aio mukaan ottaa? 

Itsekin kyllä myönnän joskus jättäneeni kukkokalan avannolle, jos kala on vaurioitunut pahasti ja se on täytynyt tappaa, mutta Sotkallakin yhdellä avannolla oli 15 kalaa eikä se ollut ainoa avanto, mihin kalaa oli jätetty. En tajua.

Välillä ahvenia saadakseen täytyy kokeilla kaikenlaisia temppuja. Tänä kyseisenä päivänä tasuria piti uitella tosi rajuilla uittoliikkeillä, jotta kaloja ylipäätään sai luotaimen näytölle. Lisäksi tasurin piti olla monta metriä pohjan yläpuolella. Silloin kalat bongasivat vieheen jostain kauempaa ja kyllä taas Mr. Manun karvapyrstö sai ahvenilta kovaa kyytiä, koska kaikki päivän kalat tulivat sillä. Päivän isoin ahven oli 400g. 

Ruokakaloja oli tullut edellisillä reissuilla kiitettävästi, joten halusin välillä pilkkiä myös tyhjää. Lähdettiin Vehmersalmelle Roikanvedelle ja se järvi ei taaskaan pettänyt. Saatiin pilkkiä aivan rauhassa ja yksikään ahven ei noussut päivän aikana tasuria katsomaan. Nämä tyhjät päivät ovat ihan antoisia, koska silloin muistaa miten haastavaa kalastus osaa välillä olla. 

Meillä päivä kului kuitenkin rattoisasti kalattomuudesta huolimatta. Keskityttiin enemmänkin valokuvien ottamiseen ja potkurilla huristeluun. Ihan kuin olisi ajanut sulan järven pinnalla, harvoin on tuollainen keli!

Roikan jälkeen Sotka alkoi taas vähän houkuttelemaan, joten käväistiin katsomassa millä tuulella kalat mahtoivat sillä kertaa olla. Kenties ne olivat kylläisiä pienen kuoreen mutustelusta, kun aika vähän näkyi elämää missään, mutta muutamat filekalat sain mukaan. 

Tykkään ottaa paljon valokuvia kalareissuilla ja muulloinkin. Olen kuitenkin saanut muilta kalamiehiltä valituksia, kun valokuvien perusteella poltan heidän kalapaikat. Kohta en enää tiedä uskallanko laittaa blogiin tai someen mitään ilman, että joku pahoittaa mielensä. 

Kerran sain viestin, että en saisi kertoa blogissa, jos käyn Virmasvedellä kalassa, muuten kuulemma kaikki kuopiolaiset menevät tyhjentämään järven. Olen saanut viestejä, että Kallaveden kalapaikat palavat, kun kuvissa on näkynyt reimareita, joiden perusteella kaikki nyt löytävät kyseiset paikat. 

Järven selällä otetusta kuvasta ”koko kylä” näkee pilkkipaikan tarkan sijainnin ja todennäköisesti nyt sen tiedon jälkeen paikalta katoaa kaikki kalat. 

Kuopiossa ja lähiympäristössä on todella paljon kalastajia ja kukaan ei voi yksin omistaa järvien kalapaikkoja. Jos joku valokuvan perusteella hahmottaa missä olen ollut kalassa, niin todennäköisesti järvi ja kalapaikka ovat hänelle jo ennestään tuttuja. 

En enää yhtään ihmettele, miksi on olemassa sanonta, että kukaan ei ole niin kateellinen, kuin kalamies. Se on täysin totta ja teet niin tai näin, aina joku loukkaantuu. Jos en kerro, missä olen ollut, loukkaannutaan. Jos kerron missä olen ollut, loukkaannutaan. 

Kyllä minä aion jatkossakin ottaa valokuvia kalareissuilta ja jos joku jonkun kalapaikan löytää kuvan perusteella, niin ei muuta kuin kireitä siimoja! Eiköhän me kaikki mahduta järville kalastamaan ihan yhtä lailla, kateus ei ainakaan nosta tämän harrastuksen suosiota. 

Olen järkyttynyt! En voi oikein vieläkään uskoa, että mitä kauden toisella reissulla oikein tapahtui. Pelkään koko ajan, että herään tästä ihanasta unesta eikä jättiahven ollutkaan totta.  

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Avovesikausi päättyi jo aikapäiviä sitten ja marraskuun alussa jäiden tulo näytti väistämättömältä. Pohjois-Savossa oli kovia pakkasia ja kaverit uskaltautuivat jo pienemmille lammille kalaan. 

Itse odottelin turvallisempia jäitä ja olin varma, että niin kovilla pakkasilla ei kauan mene, kun Kallavesikin on jäässä. Sitten tilanne kääntyi päälaelleen ja pakkaset hävisivät. Katselin joka päivä sääennusteita ja odotin, että lämpötila lähtisi laskuun. Mitään ei tapahtunut.

Viikot kuluivat ja vihdoin joulukuun puolen välin jälkeen keli viileni. Kallavesi sai jääpeitteen joulukuun 28. päivä. Selkävesille ei ole kuitenkaan vielä mitään asiaa. 

Päästiin aloittamaan pilkkikausi eräällä järvellä viime sunnuntaina eli 29.12. Jäätilanne oli suht hyvä, vaikka jään paksuus vaihtelikin kahdeksan ja kahdentoista sentin välillä. 

Kalastustaukoa oli ehtinyt kertymään viikkoja ja tuntui, että en osaa enää edes kalastaa. En muistanut mitä piti tehdä. Mitä pilkille tarvitsee mukaan? No onneksi muisti palaili pätkittäin. 

Järjestelin tasurirasian taas iskuun ja osa vanhoista tasureista väistyi uusien tieltä. Perusvarmat mallit ja värit jäivät jatkamaan hommiaan, mutta kaveriksi tuli muutamia uutuuksia.

Olen saanut Kalapeleltä ja Mr. Manulta testattavaksi uusia värejä ja malleja. Lisäksi itselleni ihan uusi tuttavuus, Hemi-tasurit, (valmistaja Henri Jauhiainen) lähetti minulle kolme kevennettyä tasuria testikäyttöön. Kiitos kaikille! 

Kauden ensimmäiselle reissulle lähdettiin intoa puhkuen. Kalansaaliilla ei ollut mitään merkitystä, vaan pääasia oli, että vihdoin pääsi taas rakkaan asian pariin eli nököttämään reiän viereen. Yksi ihan pieni mutta oli siinä reiän teossa, sillä olin sen verran ehtinyt unohtamaan kalastuksen perusasioista, että kaira ei ollutkaan ihan täydessä iskussa. 

Otin teräsuojuksen pois ja aloin veivaamaan reikää. Mitään ei tapahtunut. Jatkoin pyörittämistä ja kirosin tylsiä teriä. Kumma kun ei pure! Yritin vähän kallistaa kairaa, että terät ottaisivat pitoja jäästä, mutta ei, kaira vaan pyöri tyhjää. Enkö osaa enää kairata vai teenkö jotain väärin? Miten päin tätä kuuluu veivata? 

Viimein tajusin vilkaista teriin ja huomasin, että niitä ei ollut! Aloin nauramaan ihan kippurassa, mitä ihmettä! Kuka on varastanut kairan terät? Sitten muistin, että mehän vaihdettiin viime keväänä minun porakonekairaan väliaikaiset terät kyseisestä vanhasta kairasta. Onneksi pilkkiporukasta löytyi useampikin kaira, joten sain apuja reiän tekoon. 

Vihdoin se kausi sitten pääsi virallisesti alkamaan, kun sain tasurin veteen. Ahvenet olivat aika huonolla otilla, mutta oikean tasurin avantoon sattuessa jotain tapahtumia kuitenkin tuli. 

Sain Hemi-tasurilla muutaman filekalan ja täytyi kyllä olla tyytyväinen, kun kauden aloitusreissulla meni puoli kiloa rikki! Hyvä uintisia ja mukavan näköisiä tasureita! 

Hauet olivat purullaan ja Juhalla oli joka avannolla haukitapahtumia. Itse sain onneksi vain kaksi, mutta yksi pilkkijä meidän porukasta sai seitsemän. Yhteensä päivän aikana tuli enemmän haukia, kuin ahvenia. Outo järvi ? 

Puolen päivän jälkeen vähäisetkin ahventapahtumat loppuivat. Paitsi Samulilla. Samuli ei ollut saanut ensimmäistäkään ahventa koko päivänä, mutta toisinaan yksikin riittää, jos se on tarpeeksi iso ?

Yhtäkkiä viereiseltä avannolta alkoi kuulumaan kiroilua. Ajattelin, että nyt tuli joku paha karkuutus, kun Samuli ei saanut suustaan ulos mitään järkevää. Huulet liikkuivat, mutta en ymmärtänyt asiasisältöä.

Nousin omalta avannoltani ja lähdin katsomaan mikä oli hätänä. Kun pääsin Samulin avannolle, meinasin tipahtaa polvilleni. Ymmärsin, miksi suusta ei tullut järkevää tekstiä. Jäällä lötkötti niin iso ahven, että en tiennyt sellaisia olevan olemassakaan. Onko tuo edes ahven? Miten se on noin iso?

Olen aina pitänyt kilon ahvenia isoina, mutta sunnuntaina tajusin, että ne ovat sittenkin aika keskivertoja, jos pääsee livenä näkemään 1662 grammaisen ahvenen. Sellainen on nimittäin ihan oikeasti iso ahven! Samuli rikkoi oman ennätyksensä sillä jättiläisellä, onnea vielä Samulille! 

Niin minulla kuin Samulillakin meni loppupäivä vähän sekaisin. Mielessä pyöri se jättikala ja sanoin jäällä, että jos tuollainen olisi tarttunut minun siimaan, en usko, että sydän olisi kestänyt. Järkytyin jo niin paljon siitä Samulin kalasta, kun en oikeasti tajunnut, miten paljon isompi 1,6kg kala on kiloiseen verrattuna.

Lähdettiin iltapäivällä jäältä pois ja nämä alkukauden reissut ovat pehmeä laskeutuminen niihin pitkiin kevätpäivien reissuihin. Nyt valoisaa aikaa on kuutisen tuntia ja siinäkin on jo tekemistä, mutta kunhan pilkkikunto tästä kasvaa, keväällä istutaan jäällä lähes tuplasti kauemmin. 

Kauden toinen reissu tehtiin heti seuraavana päivänä. Yön aikana oli satanut tuntikausia vettä ja lämpötila oli noussut monta astetta nollan yläpuolelle. Ei tee hyvää jo muodostuneille jäille nämä kelit ?

Toinen pilkkipäivä lähti käyntiin paremmin kuin ensimmäinen, koska tällä kertaa minulla oli kairassa terät! Oltiin jäällä yhdeksän maissa ja silloin oli vielä vähän hämärää. Auringon nousu oli vasta 9.45. 

Aamun ensimmäisellä avannolla näkyi heti pohjassa jotain eloa. Luotaimesta näki, että pohjassa liikkui kala, mutta vaikka tein mitä uittoliikkeitä, niin mitään sieltä ei lähtenyt nousemaan tasurille. 

Vaihtelin eri malleja ja alkuun pilkin varmaan liian nopeauintisilla tasureilla. Olin kokeillut pienempää ja isompaa, mutta mikään tasuri ei kiinnostanut kalaa vielä tarpeeksi, jotta se olisi noussut tärppäämään. 

Otin tasurirasian käteen ja aloin silmäillä tasureita läpi. Katse kiinnittyi viime talvena erittäin hyvin toimineeseen hilemuikku Nulikkaan. Sitä ahvenet eivät voineet vastustaa viime talvena, joten tuskin voisivat tänäkään talvena.

Laitoin tasurin siiman päähän ja laskin vieheen avantoon. Tein houkutusuintiliikkeitä jo useampi metri ennen pohjaa ja vein tasuria pikku hiljaa alaspäin. Jätin tasurin noin 1,5 metriä pohjan yläpuolelle ja selkeästi rauhallisempi uinti oli valttia, sillä jostain kauempaa alkoi kala tulemaan kohti.

Alkuun viiva oli ihan ohut, mutta mitä lähemmäksi kala tuli, sitä paksummaksi se muuttui. Epäilin kalaa ahveneksi, sillä se tuli niin hitaasti ja määrätietoisesti tasuria kohti. 

Kala tuli tasurin kohdalle ja koska tärppiä ei tullut, lähdin värisyttämään tasuria hitaasti ylöspäin. Sitten kala tärppäsi ja ajattelin, että tämä on hyvä ahven tärpistä ja painosta päätellen. Sen jälkeen kala alkoi kuitenkin jumputtamaan haukimaisesti siiman päässä. 

Voi hitto, pitihän se arvata, satavarma hauki! Vettä oli avannon alla 8,5 metriä ja nostin kalan sukkana ylös. Ajattelin vaan, että älä hauki riko minun Nulikan perälevyä. Sain kalan avannon alle ja yritin vielä vähän ravistella siimaa, että hauki irtoaisi. Uskalsin tehdä sen näkemättä kalaa, koska olen saanut niin paljon haukia, että tunnistan niiden potkut siiman päässä aina. 

Kala oli sen verran hyvin koukussa kiinni, että eihän se irronnut, joten pihtien olinpaikkaa mielessäni miettien nostin ”hauen” jäälle. Silmät näkivät jotain ihan muuta kuin hauen, mutta aivot eivät rekisteröineet näkyä. Aika pysähtyi.

Miten pystyin olemaan niin väärässä oman ”haukitietämykseni” kanssa? Tuijotin kalaa ja aloin pomppimaan tasajalkaa. Mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu???

Huusin, kiroilin, nauroin, ehkä itkinkin. En enää edes muista! Juha lähti tulemaan muutaman kymmenen metrin päästä minua kohti. Tai sanotaanko, että meitä ?

Miten tämä voi olla mahdollista? Olin jo täysin luopunut toivosta, että saisin elämässäni toisen kerran kilon ylittävän kalan, mutta nyt se taisi tapahtua. Sanoin Juhalle, että tuo kala saattaa rikkoa minun ennätyksen, tuo kala saattaa painaa yli kilon! Minun entinen ennätyshän oli 1087g. 

Juha sanoi, että tuo ahven on puolitoista kiloa. Sitä en kyllä uskonut, en mitenkään. Ei voi osua minulle. Toisaalta, on olemassa todennäköisyyslaskelmia ja välillä olen ihmetellyt, että miten voin aina uhmata todennäköisyyksiä saamatta niitä oikeasti isoja kaloja. Kaverit ja tutut vetelevät valtavia ahvenia ja omat ovat aina kolminumeroisia, kävi pilkillä miten paljon tahansa. No nyt se todennäköisyys taisi vihdoinkin olla minun puolellani. 

Kahden eri vaa’an ja kolmen punnituksen jälkeen ahvenen painoksi saatiin 1800g. En tiedä pitävätkö vaa’at grammalleen paikkansa, mutta ainakin hyvin lähelle ja kyllä se lukema minulle kelpaa! 

Huh huh, se oli niin iso ahven, että asiaa on vieläkään mahdotonta uskoa tai käsittää. Olen odotellut, että milloin herään tästä unesta. Onneksi ainakin toistaiseksi ahven on vielä totisinta totta. 

Ehkä sääolosuhteilla oli jotain tekemistä isojen ahventen syönnin kanssa, en nimittäin ole koskaan nähnyt ilmanpaineessa niin suurta muutosta niin lyhyessä ajassa. Ilmanpaine lähti jyrkkään laskuun lauantaina ja laskua riitti maanantai-iltaan asti. Kaiken kaikkiaan ilmanpaine tippui reilusta 1040 hPa:sta 983 hPa:iin. Ihan mahdoton muutos! 

Joskus vuosia sitten päätin, siis silloin kun vielä lapsenuskoisesti kuvittelin saavani isoja ahvenia, että mikäli joskus saisin 1,5kg ahvenen, teettäisin siitä trofeen. Se oli vain hölmö pieni ajatus ja jo ajat sitten tajusin, että en todellakaan tule koskaan niin isoa ahventa saamaan, turha edes miettiä tuollaisia asioita. 

Eilen sitten se asia tulikin ajankohtaiseksi ja heti ahvenen saannin jälkeen mielessä pyöri vain kaksi kysymystä, vapautanko tämän kalan vai teetänkö siitä sen trofeen? Aikaa päätöksen tekoon oli minuutti. Lopulta tein itsekkään valinnan ja otin ahvenen mukaani. En varmasti tule enää koskaan tuon kokoista kalaa saamaan. 

Kesä- ja talviahventen vapautuksessa on paljon eroa. Kesällä ahvenen voi laittaa haaviin odottamaan kuvien ja mittojen ottamista, talvella ollaan yleensä pakkasen armoilla ja asiat täytyy hoitaa nopeasti. Kalaa ei voi laittaa veteen odottamaan. Aikaa on kutakuinkin se yksi minuutti, kovalla pakkasella ei sitäkään, koska kalan silmät jäätyvät hetkessä. En ollut varautunut eiliseen tilanteeseen millään tavalla ja siksi päätöksen teko oli vaikeaa.

Tuosta päätöksestäni ottaa ahven sain paljon negatiivisia kommentteja. Ymmärrän pointin, mutta minua syytettiin tuon yhden ahvenen takia kalakantojen pilaamisesta ja huonon esimerkin antamisesta. Tämän teon vuoksi olen varmaan tulevaisuudessa vastuussa kaikista isojen ahventen kuolemista, koska minun esimerkki yllyttää ihmisiä tappamaan.

Olen pyrkinyt vastuullisuuteen ja tiedostan, että tämä trofeekalan ottaminen ei sitä ollut, mutta kaikkina muina hetkinä olen yrittänyt toimia mahdollisimman vastuullisesti. Tiedän, että se oli itsekäs teko, mutta pystyn elämään sen kanssa, harmi, kun niin moni muu ei pysty. Omalta osaltani asia on loppuunkäsitelty, koska sitä ei voi enää muuksi muuttaa.

Eilinen oli negatiivisista kommenteista huolimatta kalastuksellisesti paras päivä minun elämässä. Isojen ahventen perässä on juostu ja tullaan juoksemaan, näköjään se joskus tuottaa tulosta. Ripaus uskoa, ripaus toivoa, ripaus tuuria ja ehkä ripaus taitoakin ;)

Aivan aluksi haluan suositella kaikuluotainta kaikille ison ahvenen tasurikalastajille, koska kyseisessä hommassa luotaimesta on suuri apu monessakin mielessä. Olen itse käyttänyt kaikuluotainta pilkinnässä jo vuosien ajan ja melkein uskallan väittää, että kun isoja ahvenia pilkitään tasapainopilkeillä välivedestä, saalis on luotaimen kanssa parempi, kuin ilman luotainta. Minulla ei kuitenkaan ole mitään faktaa kyseisestä väitteestä, joten vastuu on lukijalla, kuten kaikissa muissakin tässä artikkelissa esitetyissä väitteissä =)

Uskomuksia

Kalastukseen liittyy paljon erilaista perimätietoa ja olen itsekin kuullut väitteitä ja ”totuuksia”, milloin kala syö. Ja tottakai myös kalan syömättömyydelle on aina jokin syy ja se syy ei taida koskaan löytyä kalamiehen peilistä =)

Olen vahingossa todistanut monia näistä “faktoista” vääriksi. En esimerkiksi aina tarkista tuulen suuntaa kalaan lähtiessä ja kuulin vasta monta vuotta kalastusta jo harrastaneena, että kala ei syö itätuulella. Hups. Ainakin oman siiman päähän on tarttunut kalaa itätuulellakin. Ehkä kala ei välitä tuulen suunnasta, jos on nälkä. 

Voisiko asia olla niin, että kun itätuuli sanalla on niin huono kaiku kalastuksessa, niin moni jättää siksi lähtemättä kalaan, olen nimittäin kuullut niistäkin tapauksista. Eihän se kala tietenkään silloin pysty syömään, jos kalastaja vieheineen on kotona. 

Hyvä työkalu, jolla voi tarkastaa kalan syöntihalut, on kuukalenteri/kalakalenteri, vaikka epäilen, että siinäkin asiassa suurempi merkitys on kalamiehen omilla uskomuksilla ja haaveilla. Kun kalenteri näyttää, että kala syö, kalastaja suuntaa kalaan. Ja kenties saa saalista, jolloin tulee todistaneeksi väitteen faktaksi. Ja kun kalenteri sanoo, että kala ei syö, silloin pysytellään kotona.

Itse seuraan välillä ilmanpainetta, koska senkin perusteella voi kuulemma päätellä kalojen syöntihalukkuuden. Olen kuullut väitteitä, että kala syö korkealla ilmanpaineella. Toisten mielestä matalapaine on parempi. Jotkut taas sanovat, että raju muutos ilmanpaineessa laukaisee syönnin. No kaikilla mahdollisilla keleillä on kalassa oltu ja joskus ”paineteoriat” ovat pitäneet paikkansa ja joskus taas eivät. 

Sen verran ilmanpaineteoriaan uskon itse, että monesti jos ilmanpaine laskee nopeasti, se tarkoittaa lumisadetta. Ja ehkä pikkuisen paremmin kala syö kirkasvetisillä järvillä silloin, kun keli on harmaa. Kyse voi toki olla myös sattumasta ja siitä, että huonolla kelillä tulee monesti suunnattua mieluummin sinne kirkkaalle järvelle.

Kartta ja kalapaikat

Järvet, joilla itse kalastan, ovat keskisyvyydeltään melko syviä, joten myös pilkkiminen tapahtuu usein melko syvässä. Keskimäärin kalastusyvyys on 6-12 metriä järvestä riippuen. Mitä kirkkaampi vesi, sitä syvemmältä voi ja kannattaa kalastaa. 

Vaikka olen harrastanut tasuripilkintää vuosia ja oman alueen järvet ja niiden syvyyskäyrät ovat tulleet tutuiksi, silti joka kerta katson päivän kalapaikat kartasta etukäteen. Yleensä liikun moottorikelkalla ja hahmottelen mielessäni päivän reitin. Tottakai päivän aikana saattaa suunnitelmiin tulla muutoksia, varsinkin jos löytyy luonnonlaikkuja, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Jos puhutaan selkävesien ahvenista, en ole huomannut, että ahvenet viihtyisivät eri paikoissa kesällä ja talvella. Toki kesällä ahven saattaa välillä nousta matalaan lämpöisen veden ja pikkukalan perässä, mutta kyllä pääosin ahventa tavoittaa aina kutakuinkin samoilta paikoilta. Siksi sanonta ”vanhat merkit paikkansa pitävät” pitää hyvinkin usein kalastajan kartassa paikkansa.

Aina ei siis kannata aloittaa kalastusta niin sanotusti puhtaalta pöydältä, vaan voi aivan hyvin kiertää tuttujakin paikkoja. Ja tottakai siinä sivussa löytyy välillä taas niitä uusiakin paikkoja, jotka jäävät jonnekin tärkeään muistilokeroon kalastajan päähän.

Se on jännä juttu, että ainakin itselläni on muistissa melkein kaikki kalapaikat omilta perusjärviltä, joilla olen käynyt säännöllisesti kalassa. Ne vaan palaavat ihmeellisesti mieleen, jos näkee järven kartan syvyyskäyrineen. 

Ja jos muisti alkaa temppuilemaan, sekään ei oikeastaan haittaa, koska paikat, joissa ahven viihtyy, ovat melko samanlaisia kaikilla järvillä. Ja tässä välissä täytyy huomauttaa, että kun puhun ”kaikista järvistä”, puhun Pohjois-Savon järvistä, joilla itse kalastan. Uskon kyllä, että sisävesillä ahvenet viihtyvät aikalailla samantapaisissa paikoissa joka puolella, jos ravintona on muikku/kuore ja kalastuspaikkana suht syvän järven selkävedet. 

Kaikuluotaimen lisäksi suosittelen hankkimaan puhelimeen karttaohjelman. Sen avulla kalapaikoille suunnistaminen on helppoa ja nopeaa. Kartat ovat ihmeen tarkkoja ja syvyydet pitävät hyvin paikkansa. Ja lopullisen syvyyden voi tarkistaa luotaimen avulla. 

Kuten jo aiemmin sanoin, kirkkaammilla järvillä kalastussyvyydet ovat hieman enemmän, kuin tummempi vetisillä järvillä. Aloitan kalastuspaikkojen etsimisen kartasta juurikin järven veden värin perusteella. Jos on tiedossa, että yleisimmin kala on vaikka yli kymmenessä metrissä, kartoitan järven potentiaaliset paikat syvyyksissä n. 8-14 metriä. 

Esimerkiksi Navionicsin karttasovellus on hyvä, koska siihen saa muokattua syvyydet eri värisiksi, jolloin kartan tulkinta on helpompaa. Itse olen laittanut alle 11 metrin veden vihreällä, jolloin näen yhdellä silmäyksellä potentiaaliset kalastusalueet.

Paikka valikoituu kokeilun arvoiseksi, jos suht laajan ja tasaisen alueen vieressä on syvää vettä. Itse kalapaikka on silloin joko sen laajan ja tasaisen alueen korkeimmalla kohdalla tai syvään päin laskeutuvissa loivissa penkoissa.

Kyseisen kaltaisella alueella kannattaa kokeilla eri syvyyksiä ja mieluummin aloittaa pilkkiminen matalasta syvään päin. Karttaohjelman avulla voi ensimmäisen avannon tehdä oletetusti matalimpaan kohtaan.

Mikäli kalaa ei ole avannon alla, ahven kuitenkin näkee laskeutuvan tasapainopilkin kauempaakin, siksi onkin tärkeää pitää maltti mukana, kun tasurin laskee avantoon. Tasuria ei kannata koskaan laskea suoraan pohjaan, vaan uitella ainakin alkuun välivedessä.

Tasapainopilkin uinti

Tasuria voi uitella parhaaksi näkemällään tavalla. Itselläni ei ole yhtä tyyliä, ja kaikuluotainta apuna käyttäen vaihtelen eri tyylejä. Olen esimerkiksi saanut ennätysahveneni pitämällä tasuria paikallaan noin viisi metriä pohjan yläpuolella. Ja olen myös saanut isoja ahvenia uittamalla tasuria rajusti isoilla nostoilla. Oikeaa ja väärää tapaa ei ole, ja sekä itse tasurista että kalojen käyttäytymisestä riippuen, päätös uittotyylistä kannattaa tehdä vasta avannolla. 

Välillä tasurin alapuolelle saattaa ilmestyä kaloja, jotka vaativat nopeaa uittoa, ennen kuin tärppäävät. Ja välillä taas nopea liike säikäyttää kalat tiehensä. 

Sellaisessa tilanteessa luotain on ensiarvoisen tärkeä apuväline. Olen itsekin tehnyt virheen ja heilauttanut tasuria, kun ahven on ollut lähestymässä. Kala on välittömästi kääntynyt pois päin, mutta tilanne on silti ollut vielä pelastettavissa.

Olen laskenut tasurin loittonevan ahvenen kohdalle ja alkanut värisyttämään tasuria ahvenen nenän edessä. Ja pam, kala on iskenyt kiinni! Peli ei siis välttämättä ole vielä menetetty, vaikka ahven kääntyisikin pois päin. Mutta ilman luotainta peli todennäköisesti on menetetty. 

Toisinaan avannon alle ilmestyy kaloja, jotka uivat vain pohjan tuntumassa eivätkä nouse ollenkaan väliveteen, vaikka tekisi mitä temppuja. Silloin tasuri kannattaa pikkuhiljaa laskea kohti pohjaa. Kalat saattavat tärpätä ihan pohjasta. Tasurin värisytys joko paikallaan tai hitaasti ylös nostaen on monesti vastustamaton asia ahvenelle.

Joskus myös tasurin pomputtaminen pohjassa ja sen jälkeen nopea metrin tai muutaman nosto voi laukaista kalojen syönnin. Ja ahvenilla on jostain syystä tapana tulla nälkäisiksi yhtä aikaa. Kun yksi ahven tekee päätöksen tärpätä, kaikki muutkin haluavat osansa makupalasta.

Silloin tarvitaan nopeat kädet ja sellainen tilanne onkin yksin tasuripilkkijän huippuhetkistä, kun kaikuluotaimen näyttö on täynnä kalaa ja ne kaikki kalat haluavat syödä sinun tasurin. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kädet tärisevät. Se on tunne, jota on hankala kuvailla sanoin. 

Kaikuluotaimen avulla tasurin koon ja värin vaihtelu on helpompaa. Voi olla tilanne, että avannon alla ei näy ollenkaan kalaa. Silti kannattaa kokeilla toista vaikka hieman erikokoista tasuria. Joskus rajummat uittoliikkeet houkuttelevat kalat paikalle. Kun avannon alle ilmestyy kalaa, kaikuluotain kertoo reaaliaikaisesti, mitä ahvenet tasurista ajattelevat.

Toisinaan avannon alle kerääntyy ahvenia, jotka selkeästi ovat tasurista kiinnostuneita, mutta eivät kuitenkaan tärppää. Nopea tasurin värin/koon vaihto voi laukaista syönnin. Tasuripilkinnässä kaikki keinot ovat sallittuja. 

Tasapainopilkin värit

Mielestäni tasureissa ei ole, kuten ei missään muissakaan vieheissä, vain yhtä oikeaa väriä tietylle järvelle, kelille tai kalalle. Kannattaa aina olla avoin kaikille väreille!

Ennen ajattelin paljon kapeakatseisemmin ja luulin, että jos ahven syö ravinnoksi kuoretta, silloin toimii kuoretasuri. Muikkujärvillä muikkutasuri. Matalammilla särkipaikoilla särennahkainen tasapainopilkki ja jos alueella on kiiskeä, silloin kiiskiväritteinen… Olin aivan väärässä. Totuus on, että mikä tasuri vain voi toimia ihan missä vain! Sama pätee kaikkiin vieheisiin.

Jos pitäisi valita mikä on tärkein asia, kun pilkitään tasureilla, niin sanoisin, että vieheen käytös. Oli se sitten paikallaan olo, hidas uinti, raju uinti tai värinä, niin se on se asia, jonka vuoksi kala vieheestä kiinnostuu. Sen jälkeen, kun kalan mielenkiinto on saavutettu, voidaan kikkailla väreillä. 

Kala voi nähdä tasurin jo useiden metrien päästä ja mitä kirkkaampi vesi, sitä kauempaa kala tasurin näkee. Ja kylkiviiva-aisti varmasti auttaa havainnoinnissa, kenties ahven tuntee tasurin olemassaolon jo paljon kauempaa, kuin voimme ikinä kuvitellakaan.

En usko, että ahvenella on niin supernäkö, että se voisi nähdä kaukaa, jäljitteleekö tasuri muikkua vai salakkaa. Enemmän sitä kiinnostaa tasurin muoto ja käytös. Kun ahvenen mielenkiinto on saavutettu, mutta tärppi puuttuu vielä, kannattaa kokeilla erilaisia uittotyylejä ja värejä. Joskus nirsolle ahvenelle maistuu vasta se kymmenes väri, jonka vaihdat siiman päähän. 

Värien toimivuuteen vaikuttaa varmasti ainakin valoisuus, koska talvella olosuhteet jään alla vaihtelevat tosi paljon. Keskitalvella valoisa aika on lyhyt ja mikäli aurinko ei paista, jään alle menee vain vähän valoa. Toiset värit näkyvät vedessä paremmin, kuin toiset ja myös veden väri vaikuttaa näkyvyyteen.

Uskon, että valo vaikuttaa myös siihen, miten ahven näkee ravintokalan vedessä. Olen monesti pyöritellyt käsissäni ahvenen sylkäisemää kuoretta ja hämmästellyt niitä lukuisia eri värejä, joita kyljestä heijastuu. Varmasti kalan sävyt välkähtelevät samalla tavalla vedessäkin. Ehkä siksi samat tasurit eivät aina toimi yhtä hyvin. Vaikka omaan silmään tasuri näyttää aina yhtä upealta, järvessä värien näkyvyyden määräävät olosuhteet.

Väreillä on suuri merkitys ja joskus tekisi mieli kysyä ahvenilta, että ihanko oikeasti se on niin tarkkaa ? On kokemusta tilanteesta, kun kokeilin samalla avannolla kahta lähes samanlaista tasuria sillä erotuksella, että toisessa tasurissa mahakoukun tyvessä oli oranssi iskupiste. Vain iskupisteetön tasuri antoi ahvenia. Hämmästyttävää.

Tasapainopilkin tärkein ominaisuus on olla kalan silmissä uskottava, muuten se ei toimi. Ja melko varmaa on se, että yksi tasuri ei voi olla aina ja kaikkialla uskottava, siksi omasta pakista löytyy tasureita useisiin erilaisiin tilanteisiin.

Tasapainopilkit ja kalastusvälineet

Maailma on pullollaan erilaisia tasapainopilkkejä ja varmasti jokainen pilkkijä löytää niiden seasta ne omat suosikkinsa. Tasapainopilkki jäljittelee kalaa ja se voidaan tehdä joko kokonaan lyijyisenä tai sitten kevennettynä versiona, jolloin tasurin paino ei mene liian suureksi, vaikka tasurin koko kasvaa. Kevennyksellä saadaan myös hidastettua tasurin uintia.

Tasureiden kokohaitari on suuri. Olen nähnyt jopa 16 senttisen tasurin ja toinen ääripää ovat pienet mikrotasurit, joiden runkomitta on vain pari senttiä. Myös pyrstövaihtoehtoja on useita; tasurin perästä voi löytyä levy, jigi tai karvaa.

Tasureita voi uittaa monenlaisilla pilkkivavoilla, mutta itse käytän pääosin kehivapoja. Kehivavassa on se hyvä puoli, että syvyyden vaihtelu on tosi nopeaa ja jos haluaa niin sanotusti vaihtaa tasuria lennosta, sekin onnistuu, koska siiman saa kehittyä vavalle niin nopeasti.

Kehivavassa ei ole kelaa tai vaparenkaita, jotka yleensä jäätyvät pakkasella. Mikäli tasuroinnissa käyttää kelaonkea, kannattaa varmistaa, että ongessa on tarpeeksi jäykkä kärki. Silloin vastaisku onnistuu ja kärki myös kestää tärpin, vauhdilla tasurille tulevan ison ahvenen tärppi voi nimittäin olla jäätävä.

Tasuripilkinnässä siimat saavat olla melko paksut. Itse käytän tasurin koosta riippuen 0.25-0.40mm monofiilisiimaa. Ja koska järvillä haukivaara on ilmeinen, oman siiman päästä löytyy itse tehty peruke (perukemateriaali esim. Fortress Predator). Ihan pienimmillä ja kevyimmillä tasureilla en käytä peruketta ollenkaan.

Laikut

Laikut ovat tasuripilkkijän luottoystäviä. Jos jäällä on yhtään lunta, lumeton kohta voi olla kultakaivos. Laikkuja syntyy sekä itsestään esimerkiksi silloin, jos railosta nousee vettä jäälle ja vesi sulattaa lumen. Mikäli jäällä ei ole paljon lunta, myös tuuli voi tehdä laikkuja. Ja toki laikkuja voi tehdä myös itse vaikka kolaamalla lumettomia alueita.

Laikkuja voi myös syntyä kalapaikalle, jos alueelle on tehty paljon avantoja ja raskas lumimassa painaa jään kantta alaspäin, jolloin avannoista pääsee nousemaan vettä jäälle. Sen vuoksi myös muiden vanhalta pilkkiapajalta kannattaa kokeilla ahventa.

Vähemmän lumisissa kohdissa jään alle pääsee enemmän valoa, joka taas aiheuttaa sen, että jään alle alkaa muodostumaan planktonia. Jos tästä lasketaan yksi plus yksi, pian siellä ovat pikkukalat planktonin perässä. Ja siellä missä on pikkukalaa, siellä ovat myös petokalat. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta ei se sitä ole, koska laikutkaan eivät aina toimi. Suosittelen kuitenkin testaamaan laikkuteoriaa.

Yksi järvi pitää sisällään lukemattoman määrän kalapaikkoja. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, että miksi ahven viihtyy tietyillä alueilla. Kenties joskus syynä voi olla ravinto ja joskus lämpöisempi vesi, kuin muualla. Tai sitten pohjassa on muodostelmia, jonne ahvenen on helppo piiloutua.

Välillä kalamies löytää ahventen piilopaikat ja välillä kotiin tullaan tyhjin käsin. Kalastus on yllätyksiä täynnä, siksi kai se niin koukuttava harrastus onkin =)

Olen kuvannut muutamia tasurivideoita YouTubeen, laitan ne tähän alle. Kireitä siimoja ja toivottavasti näistä vinkeistä on apua!

Nyt kun avovesikausi alkaa olla paketissa, on kiva vähän muistella menneitä valokuvien muodossa. Takana on taas mahtava kesä ja paljon on nähty ja koettu viime kuukausien aikana. Kesän voisi tiivistää sanoihin ’välillä söi ja välillä ei’, mutta todellisuudessa kalaretket ovat paljon muutakin, kuin pelkkää kalastusta. 

Luonto on minulle tosi tärkeä ja eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, onko kalaa tullut, positiivisia fiiliksiä kun saa paljon muustakin, kuin vain kaloista. Tietenkään en vastaan pistä, jos Ahti ahvenia suo ? 

Avovesikausi alkoi 1.5. eli melko aikaisin, kausi kesti siis kutakuinkin kuusi kuukautta. Kesän aikana kalastettiin useilla eri järvillä, joista eniten tottakai Kallavedellä. Lisäksi käytiin Sotkanselällä, Koiruksella, Juurusvedellä, Jälällä, Melavedellä, Karhonvedellä, Suvasvedellä, Unnukalla, Keiteleellä ja Virmasvedellä. 

Ehkä kaikkein mieleenpainuvinta kesässä oli riippumatossa vietetyt yöt. Saaressa nukkuminen vaan on jotain niin sanoinkuvaamatonta, että se pitää itse kokea, ennen kuin sen tunteen voi ymmärtää. Ensi kesää odotellessa…

Toukokuu

Toukokuu on yleensä aika hiljaista saaliiden suhteen, koska vedet eivät ole vielä lämmenneet. Ahvenet ja kuhat valmistautuvat kutupuuhiin ja kaloja voi olla vaikea tavoittaa selkävesiltä, missä yleensä kalastamme. Jotain tapahtumia saatiin kuitenkin jo toukokuussakin =)

Kesäkuu

Kesäkuussa vedet ja keli alkoivat lämpenemään ja vihdoin pitkän talven jälkeen päästiin nautiskelemaan myös riippumattoretkeilystä. Ahveniakin alkoi löytymään paremmin.

Heinäkuu

Säät suosivat heinäkuussa ja Ahti antoi hyviä saaliita, joten päästiin nautiskelemaan kalaherkuista. Savon saarissa tuli vietettyä monta yötä.

Elokuu

Elokuussa yöt alkoivat pimenemään ja syksy antoi pieniä merkkejä tulostaan. Ahti oli edelleen hövelinä ja pysyttiin kalaruuissa. Ahvenet olivat jo hieman pulleampia, kuin alkukesästä.

Syyskuu

Syksyllä säät alkoivat viilenemään ja myös sateet yleistyivät. Tuntuu, että saatiin kalastella lähes koko kesä kuivissa olosuhteissa ja sateita tuli tosi vähän. Kuurot olivat paikallisia ja nopeita. Se ei tietenkään meitä haitannut, vaikka muutoin kuivuus oli ikävä juttu. Kuivuuden takia myös vedet laskivat tosi alas ja meillä oli haasteita joillakin rampeilla sekä rantautumisissa saariin, jos ja kun rannat olivat isoa kivikkoa täynnä.

Kalojen suhteen syyskuukin meni hyvin ja ahvenparvet vaikuttivat ehkä hieman suuremmilta kuin aiemmin kesällä. Ahvenet olivat nälkäisiä, mutta niinhän ne ovat aina, kun ruokaileva parvi sattuu kohdalle. Syyskuun lopussa vietimme vielä yön saaressa, jonka jälkeen laitettiin riippumatot odottamaan seuraavaa kesää.

Lokakuu

Lokakuussa alkoi olla pilkkihaalarikelejä ja luntakin saatiin maahan. Vedet eivät kuitenkaan olleet vielä kovin viileät, joten käytiin järvellä etsimässä aktiivista kalaa. Syyskuun hurjat syönnit olivat ohitse, tai niin me luulimme, koska kalaparvet olivat meiltä kateissa.

Todennäköisesti ahven on kuitenkin popsinut muikkua ja kuoretta ihan normaaliin tapaan, mutta piilossa meiltä. Virmasveden ahvenen vatsasta löytyi kuore, jonka vatsasta löytyi kuoreita. Se oli ehkä lokakuun erikoisin tapaus, en ole koskaan aiemmin vastaavaa nähnyt, vaikka tiedän, että kuore syö myös kalaravintoa.

Vaikka toisinaan tuntuu, että kalastus on vaikeaa, enkä saa koskaan kaloja, niin blogin valokuvagalleriaa selatessa täytyi hieman muuttaa mielipidettään. Kyllä se Ahti on enemmän antanut, kuin ottanut. Kiitos Ahti ja kiitos Suomen luonto, parempaa harrastusta ei voisi olla. Pidetään yhdessä huolta mahtavasta luonnosta ja antoisista kalavesistä.

Kuopiossa on maa valkoisena ja pakkasia luvassa. Tasurihurja kiittää ja kuittaa ;)

Mysteeri nimeltään ahventen parveutuminen. Nyt täytyy kyllä myöntää, että en taida tietää tai ymmärtää, mitä ahventen parveutuminen tarkoittaa. Joo, olen kuullut ja lukenut, että syksyllä ahven aloittaa tankkaamaan talvea varten ja sitä maagista hetkeä minä aina joka syksy odotan. Mutta miten se sitten voi olla mahdollista, että ahvenet ovat kuitenkin aina parvissa, oli vuodenaika mikä tahansa. Eli kertokaa nyt viisaammat, kasvavatko ahvenparvet syksyisin kooltaan suuremmiksi vai mitä se parveutuminen tarkoittaa ? 

Minulta on nyt muutamaan otteeseen kyselty, että joko ahven on parveutunut ja vaikea siihen on vastata, koska aina kun löydän aktiivista ja nälkäistä ahventa, mielestäni ahven on silloin parveutunut. Ja jos ahvenia ei löydy, silloin kuvittelen, että se ei ole vielä parveutunut. Nyt sitten joka toinen viikonloppu ahven on ollut parveutunut ja joka toinen taas ei. Otapa näistä savolaisista kaloista selvää ?

Ahven ilmiselvästi oli parveutunut pari viikkoa sitten, kun teimme päivän reissun Suvasvedelle. Viharakkaussuhteeni ihanan haastavaan Suvasveteen vahvistui entisestään, koska viiden tunnin etsimisen ja tyhjän luotaimen tuijotuksen jälkeen olin aivan kypsä siihen järveen. Mietin mielessäni, että miksi sinä Jaana taas halusit tänne kaivoon kalaan. Kaksi isoa meteoriitin tekemää jättimonttua ovat erittäin haastavia kalapaikkoja. Lähempänä olisi ollut saalisvarmempi Kallavesi, mutta ei, oli pakko päästä kiduttamaan itseään. 

Kyllästyin luotaimen tuijotukseen. Vettä satoi ja pilkkihaalarista huolimatta oli kylmä. Niskat jumissa ja päänsärystä kärsien pyysin Juhan rattiin. Minä luovutan, Suvasvesi vei tämän 1-0. Edellinen reissu Suvakselle oli myös päättynyt Suvasveden voittoon ja kyllä järvi nyt saa olla minulta rauhassa taas muutaman kuukauden. 

Mutta elämä voi muuttua. Puoli tuntia myöhemmin vannoin rakkauttani Suvasta kohtaan. Juha teki jonkun ihmeellisen tempun ja vain hetki sen jälkeen, kun hän tarttui rattiin, luotaimen näyttö oli täynnä ahvenia. Päänsärky hävisi, niskat vetristyivät ja kylmyyskin oli enää muisto vain. Se on ihmeellistä, minkälaisia tunteita kalastus voi aiheuttaa. Sillä ei ole mitään väliä, kuka kalat lopulta löytää, kun palkinnosta päästään kuitenkin nauttimaan porukalla. 

En ole koskaan kuullut sellaista läiskettä veden pinnassa, kuin Suvasvedellä. Isot ahvenet jahtasivat muikkua pinnasta ja kyllähän me on pintasyönteihin osuttu ennenkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa pinnassa oli oikeasti isoja ahvenia. Kirkkaassa vedessä näkyi, kun useampi iso ahven jahtasi muikkua ja ne raitapaidat muuten olivat parvissa ? 

Harvoin olen jigillä saanut kalaa pinnasta, mutta silloin sain ja tärpit olivat älyttömiä, kun puolen kilon kala tärppää jigiin ihan pinnasta. Miten se Suvasvesi osaakaan olla niin mahtava järvi ? 

Muikkuja lenteli ahventen suusta veneeseen ja niitä kellui myös veneen ympärillä vedessä. Muikkujen koko oli pääosin aika pientä ja ehkä siksi alle 10cm jigit toimivat parhaiten.  

Kyllä ne ovat kalastuksen tähtihetkiä, kun olet ensin tehnyt kovasti töitä saaliin eteen ja oikeastaan ehtinyt jo luovuttaa, mutta sitten Ahti tuleekin toisiin ajatuksiin ja päättää muistuttaa, miksi kalastus on maailman paras harrastus. Kiitos taas Ahdille näistä tähtihetkistä. 

Muutaman tunnin syöntipiikin jälkeen lähdimme ruokakalat mukanamme kohti satamaa. Kyllä Suvasvesi on Savon järvistä se, jossa voi pelata upporikasta tai rutiköyhää. Yleensähän sieltä joutuu tyhjin taskuin poistumaan, mutta joskus jackpot osuu kohdalle. Reissun jälkeen pystyi tekemään päätelmän: ahven on parveutunut. 

Reilu viikko sitten piti syödä sanansa. Vietettiin Kallavedellä yö saaressa ja yritettiin siinä sivussa myös kalastaa, mutta se oli vähän haastavaa, kun ei ollut mitään kalastettavaa. Ei parven parvea eikä kalan kalaa. No okei, joitakin sinttejä, mutta ei todellakaan Suvaksen kaltaisia parvia. Eli eikö se ahven ole sittenkään parveutunut, ota näistä selvää.

Joka tapauksessa yöretki saareen oli ihan mahtava tunnelmallisessa syyskelissä. Pimeä yö ja nuotiotulen lämpö. Sen jälkeen makuupussiin kömpiminen ja makoisat unet riippumatossa. Mitäpä sitä pieni ihminen muuta tarvitsee. No ehkä kaloja.

Viime viikonlopun kalastukset piti unohtaa hirvittävän tuulen ja lumimyräkän vuoksi. Sunnuntaina kuitenkin oli pieni tauko huonossa kelissä, jolloin kerettiin tekemään pikapisto Kallavedelle.  

Alkupäivän oli hiljaista, mutta sattumalta löydettiin iso ahvenparvi eräästä ihan uudesta paikasta. Ja paikka löytyi siten, että olin ajamassa siirtymää ja kesken ajon bongasin kartasta potentiaalisen näköisen alueen, johon pysäytin veneen välittömästi. Ja kuinka ollakaan, paikan uumenista löytyi ahvenia. Täytyy näköjään alkaa tutkimaan tuota Kallaveden karttaa tarkemmin, kun sieltä vielä vuosienkin jälkeen tulee bongattua tuollaisia kultakaivoksia.

Vihertävät kuorejigit olivat ihan ykkösiä ja Relax Super Banjo antoi minulle kaikki kalat yhtä lukuunottamatta. Muikkuväri ei toiminut ollenkaan ja eipä ihmekään, sillä ahventen vatsoissa oli vain kuoretta. Ja niinhän se yleensä Kallavedellä onkin, että ahventen pääasiallinen ravintokala on kuore.

Mutta eipä taida ahven kasvaa kuoreella yhtä hyvin kuin muikulla, kyllä Suvasveden ahvenet ovat pulleampia kuin Kallaveden. Tai sitten ravintokalaa vaan on huomattavasti enemmän siellä Suvasveden jättimontuissa. 

Viimeisimpien kalastusreissujen summa on se, että minulta ei ainakaan kannata kysyä, onko ahven parveutunut, koska annan siihen savolaisen vastauksen: suattaapi olla tai suattaapi olla olematta.

Löysin kirpparilta Metsästys ja kalastus -lehden vuosikerran vuodelta 1927. Sieltä silmiin osui hieman vanhempi “blogikirjoitus” ajalta ennen nettiä. Voin samaistua erittäin hyvin tämän ahvenen kalastajan intoon =) Kiitos kirjoittajalle, lainasin myös otsikkoa omaan tekstiini, koska se sopi siihen niin hyvin! Ahven otti sata vuotta sitten ja ahven ottaa nyt.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Aina tämä aika vuodesta alkaa pelottamaan, kun kausi lähenee loppuaan. Vastahan tässä on vauhtiin päästy ja muutaman viikon päästä pitäisi muka jo laittaa pillit pussiin. Höh. Onneksi avovesikauden jälkeen koittaa aina ihana tasuritalvi, joten ihan ilman kalastusta ei tarvitse olla veneen talviteloille laiton jälkeen. Mutta ei mennä asioiden edelle, vielä on ahvenaikaa jäljellä ☺️

Me on yritetty käydä kalassa aina kun sää on antanut siihen mahdollisuuden. Ihan kamalia tuulia ollut välillä ja ei tuolla meidän veneellä viitsi kymmenen metrin tuuliin lähteä, kun kalastuksesta ei tule mitään. Vaikka kesä on ihanaa aikaa ja valoisat yöt superkauniita, on syksyssäkin oma hohtonsa. Varsinkin, jos syksyisen yön viettää ulkona. 

Ollaan nyt syksyllä yövytty pari kertaa saarissa ja se on niin maagista, kun on pilkkopimeää ja ainoat valon lähteet ovat taivaalla loistavat miljoonat tähdet. Riippumatossa ei malttaisi sulkea silmiään, kun haluaisi vaan tuijottaa tähtiä.

Käytiin reilut pari viikkoa sitten Karhonvedellä. Olen odotellut ahventen parveutumista, koska syksy on yksi parhaimmista ahvenen kalastajan sesongeista. Ainakin vielä vedet taitavat olla liian lämpöisiä, mutta ehkä pikkuhiljaa ahvenet alkavat kokoontumaan parviksi. Karhonvedellä ahvenet piileskelivät lähes koko ajan jossain, mutta kuhia löytyi useammastakin paikasta.

Päivä on lyhentynyt paljon. Valoisa aika loppuu jo iltakahdeksalta, jolloin täytyy olla rannassa. Pimeässä järvellä liikkuminen ei ole kivaa. Myöskään aamulla ei kannata vielä kolmen aikaan järvelle suunnata, koska aurinko nousee vasta kuuden jälkeen.

Kahden päivän aikana löydettiin Karhonvedeltä ahventa vain parista paikasta ja nekin ahvenet olivat kuhaparvien seassa. Sain testiin LMAB-jigejä, joita kokeilin Karhonvedellä ensimmäisen kerran. Tykkään jigien mallista ja väreistä. Kalastan yleensä melko pienilllä jigeillä ja seitsemän senttiset jigit olivat juuri passelin kokoisia. Sen kokoluokan jigit maistuvat ahvenille ja kuhille yllättävän hyvin, koska ravintokalan koko ei yleensä ole paljon sen suurempi.

Alunperin tarkoitus oli yöpyä tutussa Purtosaaressa, mutta vedet olivat niin matalalla, että rantautuminen ei onnistunut. Onneksi päästiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Matkussaareen, koska siinä rannat olivat jyrkemmät. Lisäksi saaressa sattui olemaan laavu, jossa oli mukava paistella makkarat ja pihvit. Minulla olikin ollut ikävä grilliherkkuja, koska metsäpalovaroitus oli ollut niin kauan voimassa ja oltiin jouduttu tekemään ruokaa Trangiassa.

Pimeät syysillat ovat ihanan tunnelmallisia. Grillattiin ruokaa ja istuttiin nuotiotulen ääressä. Yöksi ei ollut luvassa vesisadetta, joten meidän ei tarvinnut laittaa tarppeja. Tähtitaivas kattona oli ihana nukahtaa.

Joka kerta, kun me on tänä kesänä menty saareen yöksi, me on päätetty illalla ennen nukkumaan menoa, että seuraavana aamuna lähdetään tosi aikaisin aamusyönnille. Ja joka kerta se suunnitelma on mennyt mönkään. 

Riippumatossa vaan saa niin sikeät unet, että silmät eivät yksinkertaisesti avaudu ennen aamukuutta. Siitä onkin tullut ihan yleinen vitsi minun ja Juhan kesken, kun illalla aina vakuutellaan toisillemme, että huomenna herätään aikaisin. Ja samalla katsomme toisiamme silmiin ja alamme nauramaan. Ei tule tapahtumaan ?

Ehkä sitä on vanhemmiten tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi, että tärkeämpää on nukkuminen kuin kalastaminen. Mutta toisaalta, syö se kala myöhemminkin ?

Matkussaaressa kuultiin illalla taas ne legendaariset sanat, että huomenna herätään aikaisin. Ja kuinkas kävikään, eihän me ennen kahdeksaa oltu järvellä. 

Mutta asian voi myös selittää itselleen parhain päin. Ulkona oli niin paljon sumua, että veneellä ajaminen olisi ollut hidasta ja vaikeaa, joten ei olisi ollut mitään järkeä lähteä sankkaan sumuun tuntikausiksi harhailemaan. Kahdeksan maissa järvellä oli edelleen sumua, mutta plotteri helpotti liikkumista. Kello oli yksitoista, ennen kuin sumu hävisi lopulta kokonaan.

Edellisenä iltana löysimme ehkä parikymmentä ahventa, mutta sunnuntaina vain murto-osan siitä. Tänä kesänä on ollut vaikea tulkita kaikuluotaimen näyttöä, kun aina ei osaa sanoa onko kyse kuhista vai ahvenista. Ja kun ahvenet ovat olleet niin paljon kuhaparvien seassa, niin se on hankaloittanut asiaa entisestään.

Välillä on luullut löytäneensä kuhaparven ja ensimmäinen veneeseen noussut kala onkin ollut ahven tai toisinpäin. Siksi en nykyään enää sanokaan yhtä itsevarmasti kuin ennen, onko jokin kalaparvi kuha- vai ahvenparvi. Sen näkee vasta sitten, kun kalaa nousee veneeseen.

Saimme muutaman ruokakuhan ja yksittäisiä ahvenia kuhien seasta. Ainakaan Karhonvedellä isompaa ahventen parveutumista ei ollut vielä havaittavissa.

Reilu viikko sitten lauantaina lähdimme käymään Sotkanselällä. En ole oikeastaan koskaan löytänyt Sotkalta ahvenia kesällä, lukuunottamatta muutamaa yksittäistä sinttiä. Sotkalta löytää ennemmin kuhia kuin ahvenia. Tiedän, että Sotkalta voisi kuitenkin hyvän tuurin kohdalle osuessa löytää isojakin ahvenia. Siksi kerran tai pari vuodessa Sotkalle kannattaa hurauttaa pelaamaan upporikasta tai rutiköyhää.

Viiden tunnin kalojen etsimisen jälkeen rutiköyhyys alkoi konkretisoitumaan. Muistin, miksi Sotkalla ei kannata käydä. Se on kesällä aina ihan tyhjä. Olimme saaneet vain pari kuhaa tuntien aikana, mutta ahvenet olivat tuttuun tapaan piilossa. Kun Sotka oli ajettu päästä päähän, sanoin Juhalle, että nyt lähdetään Kallavedelle.

Ajoin kaasu pohjassa kohti Kallavettä, mutta jonkun oudon päähänpiston vuoksi pysäytin veneen yhdelle potentiaalisen näköiselle paikalle. Olimme sen viisi tuntia etsineet kalaa lähinnä tuulen puoleisista penkoista, mutta nyt vähän kuin vahingossa ajoinkin tuulen vastaista penkkaa. Ja se oli ihan hyvä juttu, sillä ensimmäiset kunnon kalanäytöt löytyivät ”väärältä puolelta penkkaa”.

Jaahas, kaikki Sotkan kalatko olisivatkin olleet niissä väärän puolen penkoissa? No, pääasia, että löysimme edes jotain. Laitoimme veneen taivasankkuriin ja siitä se ilo sitten alkoi. Raitapaidat söivät ihan hurjina jigeihin ja suurimmat kalat olivat 36 senttisiä. 

Ahvenet söivät pikkukalaa pinnasta ja oli uskomattoman hienon näköistä, kun useampi ahven jahtasi pientä kalaa pinnan tuntumasta ja ahventen selkäevät näkyivät pinnan yläpuolella. 

Ja olihan siellä järvellä lintujakin, mutta hauska juttu, että kerrankin asia meni niin päin, että me etsimme kalapaikan lokeille. Lokit siis saapuivat paikalle vasta meidän jälkeemme ? Niin, että olkaa vaan hyvä lokit!

Kalastimme ahvenia kolme tuntia, jonka jälkeen meidän oli pakko lähteä etsimään yöpaikkaa, vaikka syönti oli vielä kesken. Kallaveden puolella oli yksi tuttu saari, jonne suunnittelimme menevämme. Mikäli paikka ei olisi varattu, se olisi juuri hyvä leiripaikka tuulen suunnan kannalta. Illalla oli melko kova tuuli ja koska yöt eivät ole enää mitään kaikista lämpimimpiä, oli parempi etsiä leiripaikka tuulen suojasta.

Kyseisenä lauantaina oli Suomen luonnon päivä ja teemana nuku yö ulkona. Kalareissu osui siis juuri oikeaan päivään, koska meidän tarkoitus oli nukkua yö ulkona.   

Suomen luonto tarjosi parastaan ja luulen, että aika moni suomalainen nukkui yönsä ilomielin ulkona lämpimän kelin ja hyvän sään vuoksi.

Teimme tulet nuotioon ja meillä oli herkkuruuat mukana. Paistettiin halsterissa pihvejä ja kyytipojaksi juotiin lasilliset viiniä. Tai ehkä parit ;) Luksusta.

Nuotio alkoi hiipumaan ja maha täyttymään. Katsoimme Juhan kanssa toisiamme ja lähes yhteen ääneen päätimme, että nyt ei tehdä turhia lupauksia aikaisesta heräämisestä ja aamusyönniille lähdöstä. Herätään, kun herätään.

Sunnuntai ei ollut syöntipäivä ja en usko, että aikaisin herääminen olisi muuttanut tilannetta. Kalastus osaa joskus olla myös todella vaikeaa. Edellisen päivän hurja syönti oli antanut valheellisen kuvan kalastuksen helppoudesta, mutta sunnuntaina Kallavesi tiputti meidät takaisin maan pinnalle. Ei makeaa mahan täydeltä.

Etsimme sunnuntaina kalaa koko päivän ja ajoimme yhteensä 48 kilometriä. Saaliina oli vain muutama ahven ja pari ruokakuhaa. Kallavedelläkään ei siis vielä ollut havaittavissa ahventen parveutumista. Veden lämmöt olivat 18C.

Parina edellisenä kesänä olemme käyneet Unnukalla kalassa. Leppävirralla sijaitseva järvi on erittäin hyvä kuha- ja ahvenjärvi, mutta osaa se olla myös oikukas. Emme olleet käyneet Unnukalla vielä tänä vuonna ollenkaan, joten viime lauantaina päätimme suunnata sinne. 

Oltiin jo aikaisin aamulla liikenteessä, jotta ehdimme kalastamaan mahdollisimman kauan ennen pimeän tuloa. Minulla oli mielessä tietyt tutut kalapaikat, joissa olemme aiempina kesinä kalastaneet.

Emme ehtineet olla järvellä kauaakaan, kun jo löysimme valtavan määrän kaloja. Jättiparvessa oli sekä kuhia että ahvenia, ja ajattelin, että vai niin, Unnukalla ahven on tainnut parveutua. Veden lämpö oli 17C. 

Saimme heti aamusta paljon ahvenia sekä joitain kuhia, mutta emme ottaneet vielä yhtään ruokakalaa mukaan. Jos kerran ensimmäisellä kalapaikalla kalaa on näin paljon ja se on näin aktiivista, luulen että päivän aikana löydämme kalaa vielä useista paikoista.

Jatkoimme matkaa ja kiertelimme tuttuja paikkoja. Emme kuitenkaan löytäneet enää samankaltaista ahvenparvea muualta, kuin päivän ensimmäiseltä hotspotilta. No ehkä se ahven ei sittenkään ollut vielä parveutunut, otappa näistä selvää ?

Olimme Unnukalla kymmenisen tuntia ja välillä oli parinkin tunnin kalattomia jaksoja. Monet tutut paikat olivat tyhjiä. Tein myös saman havainnon, kuin Sotkalla viikko sitten, että kalat eivät välttämättä olleetkaan tuulen puoleisilla penkoilla, vaan osittain myös tuulen vastaisilla penkoilla. Joskus sitä vaan itse on niin kaavoihin kangistunut, että kiertelee aina vain ne tuulen puolen penkat ja unohtaa vastaise. Se voi olla paha virhe. 

Yhdestä kalapaikasta löysimme todella paljon kuhaa ja siitä olisi saanut kalaa varmaan vaikka millä mitalla. Otimme muutaman ruokakuhan mukaan, jonka jälkeen jätimme paikan rauhaan. Yleensä otamme, siis mikäli vaan saamme, 2-4 ruokakuhaa, koska sen enempää emme jaksa tuoreeltaan syödä. Ja me emme tykkää pakastaa kalaa. Ahvenia lähtee sitten vähän suurempi määrä mukaan, jos vaan Ahtiherra suo. 

Erikoista Unnukan reissussa oli se, että perinteiset ”luottovärijigit” eivät toimineet. Yleensä muikun/salakan värinen pienehkö luomujigi toimii joka paikassa. Se on aina viimeinen oljenkorsi, jos kalat meinaavat olla nirsolla tuulella. Tällä kertaa se ei sitten aiheuttanut minkäänlaista kiinnostusta kaloissa. Oikeastaan ainoat jigit, joilla kalaa tuli, olivat vihreitä tai vihreän sävyisiä.

Yksi syy luottovärien toimimattomuuteen saattoi olla se, että ahvenet ja kuhat eivät olleet kuoreen perässä, vaan toistensa perässä. Yksi ahven, jonka sain, sylkäisi elävän kuhanpoikasen suustaan. Ja yhdellä kuhalla taas pilkotti ison ahvenen pyrstö suusta. Nuo olivat aika harvinaislaatuisia tilanteita, koska oikeastaan aina meidän alueen järvillä ahventen ja kuhien ravintokalana on kuore. Toisaalta, ei minulla Unnukasta ole niin paljon kokemusta, että voisin varmuudella sanoa. Kenties siellä petokalat popsivat toisia petokaloja useamminkin… 

Oli mukavaa käydä Unnukalla pitkästä aikaa, ja vielä mukavampaa oli, että kaloille sattui syöntipäivä. Kyllä tämä kalastus on näköjään ylä- ja alamäkeä koko ajan, välillä syö ja välillä ei syö. Ja koskaan ei voi tietää etukäteen, että mitä päivä tuo tullessaan. Edelleenkin se kilon ahven avovedestä on saamatta, mutta tiedä vaikka se tulee seuraavalla reissulla ?

Mitenkäs muualla Suomessa, joko se ahven on parveutunut? ?