Yhteistyössä Nevercold Internationalin kanssa
Ei koskaan kylmä. Se kuulostaa aika houkuttelevalta pilkkireissuja ajatellen. Olen aina ollut vilukissa ja kotonakin kuljen villasukat jalassa, joten pilkkimistä rakastavana kylmyys on usein ollut ongelmana jäällä. Tuntuu, että vaikka kuinka pukisi vaatteita ylleen, pakkanen löytää vähintäänkin sormen päät jossain vaiheessa.
Nevercold on minulle tuttu merkki aiemmilta talvilta. Olen käyttänyt Nevercoldin kertakäyttöisiä käsien lämmittimiä ja ne ovat monesti pelastaneet jäätymäisillään olevat sormet, joten pilkkireissut eivät ole keskeytyneet kylmyyden takia. Lämmittimien toiminta perustuu kemialliseen reaktioon ja ne ovat turvallisia käyttää. Lämmitin aktivoituu, kun niiden suojapakkaus avataan ja lämmitin reagoi ilman kanssa. Yksi pussi tuottaa lämpöä 6-12 tunnin ajan.
Minulle tuli yllätyksenä, että Nevercoldilta löytyy myös elektronisia lämpöliivejä ja -käsineitä, jotka saavat virtansa akuista. Saimme pilkkikaverini kanssa testattavaksi lämpöliivit ja lämpökäsineet, ja nyt odotankin innolla kovia pakkasia ;)
Nevercold on suomalainen lämpötuotemerkki, joka tuli markkinoille viisi vuotta sitten. Nykyään Nevercoldin tuotteita myydään Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa, ja kyllä lämpötuotteille näköjään on kysyntää kylmissä Pohjoismaissa, sillä lämpöliivejä ja -käsineitä myydään vuosittain tuhansia.
Nevercold-tuotteiden ensimmäisiä käyttäjiä olivat metsästäjät. Kun kylmissä olosuhteissa täytyy olla paikallaan jopa useita tunteja, on ymmärrettävää, että tällaisille tuotteille on tarvetta. Suomen talvi tarjoaa paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia, ja sittemmin mm. kalastajat, talvipyöräilijät ja ratsastajat ovat löytäneet lämpötuotteet.
Nevercoldilta löytyy myös Pro Worker -sarja, joka soveltuu ulkona työskentelevien ammattiryhmien käyttöön (esim. sotilaat ja rakennusmiehet).
“Nevercold-tuotteiden perusideana on se, että ne tuottavat ihmiskehoon lämpöä silloin, kun kehon oma lämmöntuotanto ei jostain syystä riitä, toisin sanoen silloin, kun ihmistä alkaa palelemaan. Nevercold liivien ja -käsineiden tärkeimpänä erona perinteisiin talvivaatteisiin verrattuna onkin juuri lämmöntuottokyky.
Perinteinen talvivaate ei itse asiassa lämmitä, vaan ainoastaan eristää, ts. hidastaa kehon tuottaman lämmön haihtumista. Jos kehon tuottama lämpö ei riitä, alkaa ihmistä paleltaa talvivaatteista huolimatta. Nevercold-tuotteet kykenevät pitämään ihmisen lämpimänä juuri näissä tilanteissa. Lämpimänä pysyminen on useimmiten sekä mukavuus- että turvallisuuskysymys, koska paleleminen alkaa melko nopeasti haitata ihmisen toimintakykyä monin eri tavoin.” Lähde: Nevercold International
Aspen ja Aspen Lady lämpöliivit
Mikrofleecepintaiset lämpöliivit ovat erittäin tehokkaita ja monipuolisia lämpöasusteita. Liivin sisällä on neljä ohutta lämmityselementtiä, jotka jakavat lämmön tasaisesti sekä rinta- että selkäpuolelle. Aspen lämpöliivi saa energiansa pienestä, mutta tehokkaasta litium-ioni-akusta, jolle on oma huomaamaton paikkansa liivin sisäpuolella akkutaskussa. Liiviin voi hankkia myös lisäakun, jolloin lämpöliivin käyttöaika pitenee kaksinkertaiseksi. Myös lisäakulle on oma taskunsa liivin sisäpuolella.
Elektronisissa lämpöliiveissä on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akkujen kesto riippuu käytetystä lämmitysvoimakkuudesta. Liivin lämmityselementtien lämpötila on täydellä teholla 52°C, jolloin akun kesto on kaksi tuntia. Alimmalla teholla lämmityselementit lämpevät 38 asteeseen ja silloin myös akun kesto on pidempi: viisi tuntia. Lisäakun kanssa alinta lämmitystehoa käytettäessä liivi lämmittää siis 10 tuntia, mikä onkin juuri sopiva pilkkireissun pituus ;)
Lämpötilan säätö on helppoa ja nopeaa, sillä tehoa voi säätää painamalla liivin rinnan kohdalla olevaa säätönappia. Punainen väri napissa tarkoittaa kaikista tehokkainta, keltainen on keskilämmin ja vihreä matalimman lämpötilan väri. Lämmityksen saa luonnollisesti myös kokonaan pois. Esimerkiksi pilkkireissuilla välillä kävellään pitkiäkin matkoja, jolloin lämmitystä ei varmastikaan tarvitse pitää päällä. Sitten taas kun odotetaan avannolla suurien kalojen tärppejä, aikaa voi kulua jopa tunteja. Silloin ainakin Jaanan liivissä palaa punainen valo =)
Lämpöliivi kannattaa pukea suoraan aluspaidan päälle, jotta lämmityselementit ovat mahdollisimman lähellä kehoa. Silloin liivi lämmittää parhaiten. Liivin koko kannattaa valita siten, että liivi on mitoitukseltaan tyköistuva, jolloin kehon ja liivin väliin ei jää liian suurta ilmakerrosta.
Aspen lämpöliivissä on monikerrosrakenne: liivin uloimpana kerroksena on polyesterista valmistettu mikrofleece-kangas, jonka alla on tuulieristekalvo. Sisäkerroksena on verkkovuori.
Vermont lämpökintaat
Pilkillä ollessa pakkanen alkaa yleensä puremaan ensimmäisenä sormen päitä, ainakin minulla. Kalastan aika paljon ilman hanskoja, sillä vaihtelen vieheitä usein ja se taas ei onnistu hanskat kädessä. Lämpörukkaset ovat ihan huippukeksintö, sillä niiden avulla sormet saa nopeasti lämpöisiksi. Aiempina talvina olen laittanut rukkasiini kertakäyttöiset lämmitettävät pussit, jotka nekin ovat hyvät, mutta lämmitettävät kintaat ovat vielä sitäkin parempi keksintö.
Rukkasten lämmitystä ei tarvitse pitää koko ajan päällä, vaan niitä voi käyttää aina tarpeen tullen lämmittelyyn. Rukkaset ovat jo itsessäänkin lämpöiset, sillä niissä on sadan gramman Thinsulate™ eriste.
Kintaissa on kolmiportainen lämpötilansäätö ja akunkesto on lämmitystehosta riippuen 2-4 tuntia. Hiilikuitulämmityselementit sormien yläpuolella ja kämmenselässä lämpenevät nopeasti ja jo lyhytaikainenkin lämmittely pilkkireissun lomassa saa kylmissään olevan pilkkijän sormet lämpösiksi.
Kiruna lämpökäsineet
Kuten jo aiemmin kerroin, Nevercoldilla on Pro Worker tuotteita ammattikäyttöön. Kiruna lämpökäsineissä hiilikuitulämmityselementit ovat sormien ympärillä, joten lämpö jakautuu käsineiden sisällä tasaisesti ja miellyttävästi. Kuten Vermont kintaissa, myös näissä käsineissä on 100g Thinsulate-eriste, joten hanskoja voi halutessaan käyttää myös ilman lämmitysominaisuutta.
Molemmissa hanskoissa akkutaskut ovat ranteen kohdalla, eivätkä ne ole ollenkaan tiellä. Lämmityksen säätönappi on hyvin esillä ja sitä on helppo säätää.
Myös hanskoihin on saatavilla lisäakkuja ja jos pilkkireissut venähtävät aiottua pidemmiksi, valmiiksi ladatut lisäakut on nopea vaihtaa tyhjenneiden tilalle.
Nevercold lämpötuotteiden pesu
“Useimmat Nevercold-lämpötekstiilit on valmistettu kankaasta (niissä ei ole siis käytetty nahkaa), ja ne voidaan pestä kuten muutkin tekstiilit. Tuotteille suositellaan käsinpesua 30 asteessa. Pesuun voi käyttää tavanomaisia pyykinpesuaineita, mutta ei valkaisuaineita eikä liuottimia. Tuotteiden johdot ja liittimet yms. on tehty niin, ettei vesi pääse niiden sisään pesun aikana. On kuitenkin täysin välttämätöntä muistaa poistaa akut pesun ajaksi, ne eivät nimittäin kestä kastumista lainkaan.
Käsinpesussa on tärkeää, ettei tuotteita väännetä tai taivuteta voimakkaasti, koska lämpöelementit saattavat tästä vaurioitua. Liivit ja käsineet voi laittaa kuivumaan tasaiselle alustalle, esimerkiksi pyykinkuivaustelineen narujen päälle. Liivin voi antaa kuivua myös henkarissa roikkuen.
Osittain nahasta valmistetuille käsineille (kuten Vermont-kintaat ja Kiruna-hanskat) suositellaan nahkakäsineille soveltuvia puhdistusmenetelmiä.” Lähde: Nevercold International
Kunhan saadaan pilkkikausi kunnolla vauhtiin ja pääsen laittamaan tuotteet kunnon testiin pakkaseen, teen vielä toisen blogikirjoituksen tuotteiden toimivuudesta aidoissa olosuhteissa :)
Nevercoldin tuotteisiin pääset tutustumaan heidän nettisivuillaan www-sivu
Nevercold löytyy myös Facebookista