Viime viikon sunnuntaina oli jo vähän huolestuttavia merkkejä ilmassa, kun yksi järvi oli tyhjä ahvenista. Ala-Ruokovedeltä ei löytynyt raitapaitajengejä ollenkaan, mutta ajattelin sen olevan vain hetkellinen ilmiö.
Juuri päättyneen viikonlopun tulokset neljältä eri järveltä ovat aika surkeat, joten ahvenparvet ovat oikeasti tainneet kadota jonnekin. Yksittäisiä ahvenia on näkynyt siellä täällä, mutta missä ovat isot parvet?
Talvi ja pakkaset eivät ole ihan vielä Savoon saapuneet ja kulunut viikonloppu oli säiden suhteen oikein hyvä. Lämpötila ei enää kovin korkealla huitele, mutta ei se toisaalta haittaa, sillä nyt voi jo alkaa karaistamaan itseään pilkkireissuja varten. Veden lämpötila on noin yhdeksän astetta, joten se on monta astetta ilman lämpötilaa korkeampi.
Sain viikko sitten lauantaina oman avovesikauden ennätysahveneni (39cm) Karhonvedeltä ja samoille suunnille teki mieli kalastamaan uudestaan. Meillä on ollut haaveissa käydä Akonvedellä Juankoskella ja koska Karhonvesi on Akonveteen yhteydessä, päätimme iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ja kolmas kärpänen tuli vielä kaupan päälle, sillä Karhonveden ja Akonveden välissä on Muuruvesi ? Järkevintä oli laskea vene Muuruvedeltä, sillä siitä oli lyhyt matka molempiin suuntiin.
Akonvedellä on mahdollisuus suuriin kuhiin, mutta arvelin ajankohdan olevan jo liian myöhäinen niille. Saimme Akonveden puolelta ainoastaan pari alamittakuhaa, mutta luotaimessa kyllä näkyi parempiakin kaloja. Mielenkiintoinen järvi, mutta ehkä kuhien ja vertikaalijigauksen suhteen toimivampi kesällä, joten palaan Akonvedelle kesällä 2018 =)
Muuruvedestä kalapaikkana meillä ei ollut mitään tietoa. Luotain piirsi todella paljon pikkukalaa joka paikkaan, mutta jotenkin onnistuttiin välttämään ne isommat petokalat. Kai sieltä joku on joskus kaloja saanut ja ehkä meillekin olisi saalista tullut, jos olisimme malttaneet hieman kauemmin kartoittaa paikkoja, mutta minun mielessä pyöri se 39cm kaveri edelliseltä viikonlopulta. Satuimme niin hyvään syöntiin Karhonvedellä viikko takaperin, joten haaveilin vain samanlaisesta syöntipiikistä. Pikkuhiljaa siirryimme kohti Karhonvettä ja ”ykköspaikkaa”.
Hurautin Karhonvedellä suoraan meidän ahvenpaikalle ja se oli tyhjä! Odotin koko ajan ison ahvenparven näkemistä viistoluotaimesta, mutta parvista ei näkynyt jälkeäkään. Ehkä ne olivat siirtyneet uuteen paikkaan.
Nämä syksyiset kalareissut ovat kelloa vastaan taistelemista, kun aika kuluu niin nopeasti ja aurinko laskee aina liian aikaisin. Ja viikko viikolta päivät vaan lyhenevät.
Ajeltiin ristiin rastiin ja joka paikassa oli hiljaista. Yksittäisiä kaloja näkyi aina siellä täällä, mutta niistäkään ei osannut sanoa, että olivatko ne ahvenia vai kuhia. Tuntui, että ahvenparvet olivat täysin hajonneet ja jokainen ahven mökötti ja halusi olla omissa oloissaan. Ehkä ahvenillakin on huonoja päiviä, ei aina jaksa olla sosiaalinen ja iloinen ryhmätyöskentelijä.
Neljän maissa sanoin, että käydään katsomassa ykköspaikka vielä uudestaan ja sen jälkeen suunnataan satamaan. Viikko aiemmin lauantaina ahven oli aloittanut hurjan syönnin vasta auringonlaskun maissa. Ehkä niillä onkin ruokatunti vasta silloin?
Emme olleet neljään mennessä edes ottaneet vielä ankkuria keulalaatikosta valmiiksi, kun missään ei ollut näkynyt kalastettavia paikkoja.
Ajoin ykköspaikalle ja mitä ihmettä, veneen alla näkyikin ahvenparvi. Ja aiemmin päivällä siellä ei ollut kerrassa mitään. Sanoin Juhalle, että nyt laitetaan ankkuri ja hän oli sitä mieltä, että ei tähän aikaan enää kannata alkaa sitä kaivelemaan. No minä olin eri mieltä, joten kävin keulassa laittamassa ankkurin valmiiksi, sitten siirryin ratin taakse ja ajoin veneen sopivaan kohtaan ja tiputin ankkurin.
Hetken päästä Juha taisi olla ihan kiitollinen minun ratkaisusta, sillä hän nosti parvesta veneeseen 39cm ahvenen. Se oli hänen avovesikauden ennätysahvenensa ja aika hauska sattuma, että meillä molemmilla oli nyt samankokoinen ahvenennätys jigikaudelta.
Juha naureskeli ahvenen mitattuaan, että onkohan tämä sama ahven minkä minä olin viikko aiemmin saanut, kun oli saman pituinenkin. Nauroin, sillä tiesin Juhan vitsailevan. Otettiin muutama valokuva ja Juha päästi ahvenen takaisin.
Saimme parvesta ihan hyviä ahvenia, mutta kokoluokka oli pienempää kuin viikko takaperin. Aika jännä juttu kuitenkin, että taas ahven aktivoitui auringonlaskun aikaan syömään. Syönti kesti puolisen tuntia.
Juhan vitsi pyöri mielessä. Ei kai ahven oikeasti voisi olla sama, minkä minä sain aiemmin? Toki paikka oli kutakuinkin sama ja olen kuullut, että esimerkiksi sama hauki on tullut parikin kertaa jollekin kalastajalle. Aloin tutkimaan puhelimesta kuvia ja vertailemaan ahvenia.
Ahvenet olivat ihan eri väriset, mutta siinä asiassa kelillä ja valoisuudella oli suuri merkitys, sillä viikko sitten oli kirkkaampaa ja nyt taas oli ihan harmaa päivä ja saderintamakin saapumassa. Ahventen evissä näytti olevan samanlaisia yksityiskohtia ja lopulta pyysin vielä Facebookin puolella tunnistusapua. Lopputulos oli se, että kyseessä on yksi ja sama ahven!
Tosi mielenkiintoista ylipäätään, että kala ensinnäkin oli samassa paikassa ja myös se, että uitin kyseisen kalan yläpuolella samaa oranssivatsaista Crazy Fishin rapua, jolla olin saanut sen viikko aiemmin, mutta nyt rapu ei kiinnostanut kalaa ollenkaan. Olen täysin varma, että kelillä on osuutensa jigin toimivuuteen. Juha sai ahvenen ruskealla jigillä ja myös minä sain lauantaina kaikki ahvenet samanlaisella ruskealla Lunker Cityn 7cm jigillä.
Ehkä harmaa keli vaati luomuväritteistä viehettä ja edellisen viikon kirkkaalla kelillä taas oranssivatsainen rapu houkutti enemmän. Pohdiskelin blogissa vähän aikaa sitten uv-värien tehoa vieheissä ja Crazy Fishin rapujigissä on myös uv-väriä. Viikko sitten oli kirkas keli ja aurinkokin paistoi välillä. Voisiko olla mahdollista, että iso ahven kelpuutti juuri sen uv-rapujigin silloin, koska se näytti auringon pilkahdellessa syötävän hyvältä ahvenen silmissä?
Ja nyt lauantaina uv-väri ei päässyt oikeuksiinsa harmaan kelin vuoksi. Tähän asiaan saadaan selvyys heti, kun ahvenet oppivat puhumaan. Toivottavasti siihen ei mene kauan.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös ahventen syönti. Auringonlasku oli käsillä ja alkoi jo olla kiire rantaan ennen pimeän (ja sateen) tuloa.
Sunnuntaina oli vuorossa Unnukka. Minulla on sieltä niin hyviä muistoja kesältä, että halusin vähän verestää niitä. Ahvenparvet ovat olleet muualla piilossa, mutta Unnukkaan minulla oli kova luotto. Jos ei muualla kala syö, niin Unnukka kyllä antaa lohtua.
Oltiin Unnukalla jo heti auringonnousun aikaan, jotta saatiin hyödynnettyä koko valoisa aika. Lisäksi oli mielenkiintoista nähdä, että onko kala aktiivista myös auringon noustessa, kun viime reissuilla auringonlasku on ollut hyvä aika kalastaa.
Löysin heti aamusta kalapaikan, jossa oli paljon ahvenia. Ne vaan olivat niin ronkeleita, että mikään jigi ei kelvannut. Harmitti, kun kalaa oli pohjassa tosi paljon, mutta ahvenet pitivät suunsa kiinni. Vaihtelin värejä ja kokeilin isompia ja pienempiä jigejä. Lopulta laitoin Savage Gearin oikein ärsykevärisen jigin ja heitin sen kohti parvea.
No niin, alkoihan se lyyti kirjoittamaan. Ahven tärppäsi heti kiinni, kun oikea väri löytyi! Kelasin ahvenen veneeseen ja kun näin sen ”raitapaidan”, käskin Juhaa nostamaan ankkurin mahdollisimman nopeasti ja sen jälkeen kaasutin kauas pois siltä ahvenpaikalta. Siinä meni aamun parhaat aurigonnousun hetket lahnan jallitukseen, hyvä minä, olen oikea ahven-expertti.
Eipä sieltä Unnukalta niitä oikeita ahvenparvia sitten sen paremmin löytynyt, kuin aiempien reissujen järviltäkään. Kuhaa taas oli joka paikassa ja vaikka välillä luulimme kalastavamme ahvenia, siiman päästä löytyikin kuha. Otettiin pari mittakuhaa mukaankin, kun Ahti kerran niitä antoi.
Kierrettiin tuttuja ja uusia paikkoja, mutta saatiin vain yksittäisiä ahvenia sieltä täältä. Parvet ovat tosissaan ihan levällään nyt, ei ensimmäistäkään havaintoa kunnon rykelmistä missään.
Vaikka lähdettiin hyvissä ajoin aamulla liikkeelle, päivä kului nopeasti myös Unnukalla ja auringonlasku koputteli olkapäähään. Käänsin veneen keulan kohti satamaa, mutta matkalla oli vielä yksi syvänteen penkka, jonka aioin ajaa viistoluotaimen kanssa läpi.
En meinannut uskoa silmiäni, kun odotin näkeväni tyhjän penkan, mutta jotain ihme pallukoita alkoikin piirtymään luotaimeen. Plop, plop, plop, laskin alla olevan ainakin viisitoista palloa ja jos ne eivät olleet ahvenia, niin mitä sitten? No lahnojahan ne tietysti olisivat voineet olla, mutta ne ajatukset nyt pois. Kyllä nuo ahvenia ovat, sillä ne ovat niin aktiivisia ja irti pohjasta.
Emme ehtineet laittaa edes ankkuria, vaan tiputin heti oranssimahaisen ravun kalojen päälle. Välittömästi 35cm ahven tärppäsi rapuun kiinni. Wuhuu, kohta sumppu nitisee liitoksissaan. Juha napsi parit valokuvat ja kun vilkaisin luotainta sen jälkeen, se piirsi tyhjää. No ei hätää, siirrän venettä hieman takaisin päin parven päälle.
Ajoin takaisin kohtaan, jossa olin nähnyt parven, mutta luotaimessa ei näkynyt enää pallukan pallukkaa. Ei ole totta, noin nopeastiko aktiiviset parvet liikkuvat? Ajoin aluetta hiki päässä ympäri, mutta parvi oli tipotiessään. Ei nitissyt sumppu yhden ahvenen vuoksi.
Kokeiltiin vielä kalastaa samassa paikassa ja heiteltiin jigejä ympäriinsä, mutta saaliina oli enää yksi kuha. Ahvenparvi katosi todennäköisesti pikkukalaparven perässä jonnekin, sillä alueella oli tosi paljon joko kuoretta tai muikkua.
Crazy Fishin rapujigi on minun uusi lempparijigi. Sen uinti on tosi houkuttelevaa ja vaikka sitä heittäisi painavalla jigipäällä, se vajoaa leveän muotonsa ansiosta pohjaan hitaasti. Ja rapu ikäänkuin ”sätkyttelee” pinnan alla, ravun saksien liikkeestä tulee mieleen sirppipyrstöisen jigin uinti, mutta saksia on tuplamäärä, joten jigi houkuttelee tuplahyvin. Rapu kelpaa näköjään niin ahvenelle kuin kuhallekin.
Jos syksyllä ei ole paljon aikaa ahvenen kalastukseen, niin kalastus kannattaa ajoittaa auringonlaskuun. Silloin on parhaat mahdollisuudet saada ahvenia. Kuha taas syö koko päivän ja sitä löytyi ihan yllättävän paljon. Kuhat eivät olleet edes kovin syvässä, Unnukalta mittakuhat tulivat alle kuudesta metristä.
Viime vuonna talvi yllätti avovesikalastajat, vaikka taitaahan se talvi yllättää meidät suomalaiset joka vuosi. Ei sen tuloon vaan osaa varautua, kun se on niin harvinainen ilmiö ?
Tässä nyt jännityksellä odotetaan tulevia viikkoja, pakkaset saattavat saapua koska vain. Sitten on kausi paketissa, kun järven pinta on jäässä. Onneksi pilkkikausi on sen jälkeen jo nurkan takana. Rospuuttoajaksi blogi varmaan hiljenee, kun pyörittelen peukaloitani neljän seinän sisällä, mutta sitten on taas raportointia luvassa, kun jäät kantavat =)