Viikonloppu vierailla vesillä

Kallavesi sai olla meiltä rauhassa viikonloppuna, sillä vaihtelun vuoksi käytiin testaamassa pari muuta paikkaa. Toinen niistä oli Sotkanselkä ja toinen Juurusvesi. Ei pidetä ketään jännityksessä saaliiden suhteen, heikkoa nimittäin oli. Tosi heikkoa.

Lauantain säätiedotus näytti puolesta päivästä alkaen vesisadetta, joka kestäisi iltaan asti. Päätettiin siis lähteä aikaisin aamulla, vaikka aika huonosti aamukalastelut ovat tulosta tuottaneet. Oltiin Puutossalmella ennen kahdeksaa ja ajettiin suosiolla ensin lossin läpi Kallaveden puolelle, sillä arvaatteko mitä? Sotkalla oli kova etelätuuli! Mentiin siis kuitenkin aluksi kotivesille, eli Kallavedelle.

IMG_0971.JPG

IMG_0972.JPG

Aallonmurtajat vaimensivat tuulta hyvin ja Kallaveden puolella keli oli ihan toista maata. Ehkä tuulinen keli onkin kesäisin ihan normaalia ja tyyni sää harvinaista herkkua. Kun ei koskaan ole venettä omistanut, niin ei ole tullut kiinnittettyä huomiota järvien tuuliolosuhteisiin aiempina kesinä.

IMG_0977.JPG

Jossain vaiheessa tuuli hieman heikkeni, joten mentiin takaisin Sotkan puolelle. Kuhaa ei löytynyt mistään. Kalakaveri sai pari ahventa, mutta minä en mitään. MP-reissu siis. Ei sieltä Sotkaltakaan näköjään aina voi kuhaa saada ;)

Sadealue saapui kahden aikaan ja lähdettiin silloin pois. Olipas muuten ärsyttävää, kun Kallaveden puolella oli hirveästi verkkoja, mutta vain yhdet oli oikein merkitty (liput). Kaikki muut oli merkitty tyhjillä kanistereilla. Tosi helppo oli nähdä valkoinen kanisteri auringon paisteessa, löytääkö joku tästä kuvasta kanisterin?

IMG_1003.JPG

Ihan tuurilla näin tuon enkä ajanut yli, onneksi oli tosi hidas vauhti, kun etsin down vulla kaloja. Jos olisin ajanut “täysillä”, niin alle olisi jäänyt.

Sunnuntaina kalastusaikaa ei ollut hirveästi, joten oltiin taas heti aamusta laskemassa venettä. Mentiin Juurukselle Jälän kautta ja pitihän se käydä Jälällä vähän Kalarosvoja heiluttamassa ennen Juurukselle menoa. Yksi hauki erehtyi. Hiljaista oli eikä talviset spotit antaneet merkkejä.

IMG_1022.JPG

Juurukselle mentiin ihan sokkona. Päätettiin kääntyä “Jälän risteyksestä” vasemmalle ja alkaa kartoittamaan niitä suuria kuhakantoja. Puitteet olivat kaikilta osin kohdillaan (sää tosi hyvä ja tuuli tyyni), mutta kuhaa ei löytynyt. Aamulla keli oli harmaa, mutta iltapäivää kohti kirkastui koko ajan.

IMG_1034.JPG

IMG_1035.JPG

Pieniä alamittaisia kuhia Juuruksella oli, mutta ne olivat nirsolla päällä. Tosi jännä juttu, että yhtään kalaa ei tullut heittämällä, mutta jos samalla jigillä vertsuili, sitten kelpasi.

IMG_1057

Karkuutin yhden mörönkin, en haluaisi spekuloida, koska en nähnyt kalaa, mutta iso ennätys kuhahan se varmasti oli :) Sinne se jäi odottelemaan. Karkuutuksesta syytän ehkä itseäni (siis ehkä). Ostin itselleni yhden ylimääräisen avokelasetin, kun sain ihan hirmu halvalla Honkkarista. Patriotin Hexagraf avokelavapa (210cm)+Okuma Trio 40, näillä voisi ehkä vähän isompaakin kalaa väsytellä. Ja mahdollisuushan minulla siihen olikin.. Mutta tuo vapa taitaa olla liian pitkä ja joustava vertsuhommiin. Vaikka tein kunnon vastaiskun, niin vapa taipui älyttömästi ja kala irtosi parin metrin noston jälkeen. Olisikohan se pysynyt kiinni, jos olisin vertsuillut normipituisella, jäykällä vavallani..

IMG_0995.JPG

IMG_0994.JPG

Kotiin piti lähteä kesken kauniin kalastuspäivän ja hurautettiin vielä Jälän pilkkipaikkojen ohi. Taas siellä yksi hauki Kalarosvosta kiinnostui, mutta ahvenet taitavat kesäisin pyöriä muilla mailla.

IMG_1052.JPG

Jälän taivaalla näkyi roskia, tarkemmin katsottuna ne olivatkin laskuvarjohyppääjiä.

IMG_1039.JPGIMG_1037.JPG

Joko näitte säätiedotuksesta, että ensi viikolla hyvät kelit jatkuvat? Sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa ;)