Voi että minä näytän kauniilta lierihattu päässä, nauramiselle ei tule loppua =) Tulee mieleen Putouksen sketsihahmo Nuuskamuijanen. Tässä on ollut viime päivinä vähän kaikenlaista jyystöö. Ilmojakin on pidellyt, kuten olette varmaan huomanneet ja tunteneet. Minä tosiaan olen tuntenut näiden kelien lämpöaallot ihollani. Sillä iholla, jonka olen vuorannut merinovillalla ja thermotoppa-asulla.
Totta puhuen minä en opi millään pukeutumaan oikein. Pelkään kylmää, joten liioittelen aina vaatteiden kanssa. Jo viikonloppuna Sotkalla minulla oli kuuma, kun pistin samat vaatteet päälle, kuin pilkille. Pelotti, että kylmä hohkaa veden pinnasta, kun vesi on vasta kolme asteista. Turhaan pelkäsin, ei ollut kylmyydestä tietoakaan.

Sunnuntaiaamu Puutossalmella
Asetin itselleni tavoitteita avovesikaudelle ja jo sunnuntaiaamuna ensimmäinen niistä täyttyi. Tavoitteena oli siis saada kala. Valitettavan pienihän se oli eikä ihan tavoitelajiakaan, mutta kivalta se pieni haukikin tuntui siiman päässä. Peli auki! :)

Todistusaineistoa, kyllä siellä kala on =)

Kauden avauskala tuli Borgmanin Terhon tekemällä lyijyisellä kuhapilkillä
On kyllä ollut ihania kelejä nyt ja veri on vetänyt vesille. Tuntuu, että lähiaikoina on ollut enemmän kesäisiä päiviä, kuin koko viime kesänä yhteensä ja tämä ilohan vielä jatkuu. Niin, ne tavoitteet. Seuraava tavoite oli saada ahven ja sunnuntaina Sotkalla myös se tavoite täyttyi. Kylläpä teki nannaa ;)

Miljoona ahventa ja vain yksi ylös, aika ”hyvin”

Sotkalla ajelehti vielä vähän isompiakin jäälauttoja, tuohon kun ajaa satasta…

<3
Pirttilahti ei ole vielä ollut niin auki, että veneen olisi saanut laskettua luiskalta järveen, mutta Julkulan ranta oli ihan auki, joten eilen lähdettiin korkkaamaan Kallavesi. Minun seuraava tavoite oli saada kuha ja odotukset olivat korkealla, sillä tarkoitus oli mennä eräälle viime syksyiselle hyvälle kuhapaikalle. Aamusta kyllä käväistiin ensin kokeilemassa Kelloselkää, mutta hiljaista oli. Muutama tärppi ja yksi ylös asti tullut ahven. Päätettiin lähteä takaisin Pohjois-Kallavedelle.

Paksuraitainen ahven
Kun saavuttiin puolen päivän jälkeen kuhapaikalle, niin eikös kalakaveri nosta melkein välittömästi kevään ensimmäisen kuhan. Wau, ihana kala ja voisikos Ahti antaa minunkin siiman päähän yhden samanlaisen, kiitos? Tai mielellään mitallisen, tämä yksilö oli himpun verran alamittainen. Kohta kaveri nostaa jo toisen kuhansa ja minulla ei vielä mitään. Tärppejä kyllä tuli ja päivän aikana taisi tulla yhteensä kahdeksan tärppiä, mutta kun ei millään tarttunut. Höh. Kalaa oli tosi hyvin alla ja meininki ihan erilainen kuin Sotkalla, missä luotain piirsi lähes tyhjää joka paikkaan.

Kalakaverin kauden eka kuha
Aktiivisista fisuista huolimatta jäin ilman kuhaa. Iltapäivällä oli lähdettävä kotiin, kun lämpöhalvaus lähestyi. Minullahan tosiaan oli taas thermotoppahousut jalassa ja kassillinen muuta toppaa mukana. Jalassa Muckbootsit ja ihana rakas merinovillakerrasto tottakai alimmaisena. Olin ehkä hiukan ylipukeutunut nollatuuleen. Lämpötila oli semmoiset kaksikymmentä astetta, joten kuka hullu laittaa toppavaatteet sillä kelillä? Joko minä seuraavalla reissulla muistaisin..
Tänään koitti se seuraava reissu ja uskokaa tai älkää, blondina puin taas ne hikiset toppahousut jalkaan. Ja kesäkengät, mitkä ne muka on? Kunnon varrelliset lämpösaappaat ne olla pitää, eipähän iske vilu! Aamulla ajoin kalapaikalle nahkarukkaset käsissä, ei vielä silloin tuntunut yhtään kuumalta. Mentiin suoraan eiliselle kuhapaikalle, mutta yllätys yllätys, se oli aivan tyhjä. No, kai se on etsittävä uusia kuhapaikkoja.

Ei voi parempaa keliä vesillä olla
Päivitettiin eilen meidän luotain ja siihen tuli uusi ominaisuus: Quickdraw Contours. Se tarkoittaa sitä, että voit tallentaa karttakortin kartan päälle omaa karttaasi samalla, kun liikut vesillä. Tuo meidän plotterissa oleva kartta on suoraan sanottuna melko huono, jos vertaan sitä Karttaselaimen karttaan, joka on huomattavasti tarkempi. Nyt asia helpottuu, kun kartat tarkentuvat niiltä osin, millä alueilla järvillä tulee liikuttua. Katselin karttaa tänään ihan haltioituneena, kun sitä mukaa, kun ajoin veneellä, karttaan ilmestyi uusia käyriä. Kiva juttu, että meidänkin luotainmalliin (Garmin Echomap 50dv) sai tuon uuden päivityksen.

Karttakortin oman kartan mukaan tässä piti olla vitosen patti, eipä löytynyt
Etsiskelin uusia kuhapaikkoja meidän ”uudella luotaimella” ja eilen eräs pikaisesti kokeiltu paikka houkutteli. Siinä näkyi elämää edellisenä päivänä, joten jokohan ne kalat olisivat ottihaluisempia.. Uittelin lyijyistä Kalarosvon kuoretasuria ja sain hennon tärpin. Jaahas, ahvenia alla. Vaihdoin vähän pienempään Kalarosvon kuoreeseen ja taas näkyy nousevan viivoja tasurille. Tärppi, jes, äkkiä ahven ylös. Kelaan kalan veneelle ja mitä minun silmäni näkevätkään? Ne näkevät kolmannen tavoitteen täyttymisen, sillä kala onkin kuha! Jippii!

Siinä hän nyt on, tavoitekalani =)
Mittaa oli vain 38cm, joten kala pääsi takaisin kasvamaan, mutta minä olin silti onnellinen! Seuraava tavoite sitten mitallinen kuha :) Kuhat ovat tulleet yllättävän matalasta, kalakaverin kuhat seitsemästä ja minun kuha kahdeksasta metristä. Kuha jäi uuden paikan ainoaksi ja lähdettiin taas takaisin sille ykköskuhapaikalle. Se on kyllä ihan huippupaikka ja meillä on varmaan 15 merkkiä plotterissakin sillä paikalla. Ihme on, jos siitä ei kuhaa saa ;)
Etsin luotaimella kalanäyttöjä ja kun näin pari kalaa, pysäytin veneen ja laskin Kalarosvon pienen kuoreen viivojen yläpuolelle. Toinen kaloista lähti heti kohti ja tärppäsi, no siinä ei kauan nokka tuhissut. Kelasin kalan ylös ja 40 senttiä kaunista kuhaa nousi veneeseen. Vielä Ahti pari senttiä lisää, niin päästään syömähommiin ;)

Päivän toinen kuha, näin sen homman pitäisi aina edetä ;)
Päivän mittaan riisuin itseäni pikkuhiljaa ja lopulta päällä oli enää Nuuskamuijasen hattu ja merinovillakerrasto. Ihan tajuttoman kuuma keli ja tuultakin tasan nolla. En olisi viikko sitten uskonut minkälaiset ilmat saadaan heti toukokuun alkuun. Vastahan ne jäät toissapäivänä Kallavedestä lähtivät ja nyt näyttää ja tuntuu heinäkuulta. Mutta en valita (kovin paljon), vaikka kuuma onkin. Nautitaan nyt näistä, tiedä vaikka olisivat kesän ainoat helteet :)

Päivän ottipeli oli Kalarosvon kuorekevennetty, muilla vieheillä ei tänään kalaa noussut =)
Ihan hyvä päivä kalojen suhteen, kun aika paljon on niitä ämpeereissujakin nähty. Saldona kaksi kuhaa, yksi ahven ja yksi hauki. Iltapäivällä suunnattiin takaisin Julkulan rantaan ja siellä oli tietenkin puolet kuopiolaisista venehommissa. Kieltämättä vähän hävetti kulkea kalsariasussa ja Muckbootseissa..