Pilkkikauden viimeiset viikot

Milloinkahan se yritys palkitaan? Tässä alkaa kohta pilkkikausi lähennellä loppuaan ja minun talven ahvensaldo on melkein miinuksella. Aika hiljaista kyllä näkyy olleen aika monilla muillakin kalastajilla. Sitten on ne pro-tyypit erikseen, jotka kyllä löytävät syövän ahvenen mistä vaan :)

Käytiin keskiviikkona Sotkalla ahvenjahdissa. Jonkun verran pieniä ahvenia löydettiinkin ja niitä tuli sitten nosteltua, kun ei isompaakaan ollut tarjolla. Kalat ottivat pieneen tasuriin noin viidestä metristä ja loppusijoituspaikka oli patakukko :)

FullSizeRender

Outoa, mutta osa pienistä ahvenista oli liian isoja (patakukkohommeleihin)

IMG_8893

IMG_8895

Ahkiossa on kiva istua, mihin minä muka moottorikelkkaa tarvitsen?

Torstaina käytiin testaamassa meidän ennätysahventen järveä. Se on ollut tosi hiljainen koko talven ja en ole kuullut kuin yhden yli kiloisen nousseen sieltä tänä talvena. Tukossa siis, kuten lähes kaikki muutkin Savon järvet. Pieniä ahvenia oli liikkeellä paljon ja ne olivat kyllä niin leikkisällä päällä. Tuntikausia nousivat tasurille ilman tärppejä enkä saanut edes yhtä ahventa päivän aikana. Yksi hauki iski tasuriin ja siinäpä päivän tapahtumat.

IMG_8907

Tänään oli sitten vuorossa Virmasvesi. Kyllähän minua vähän varoiteltiin huonosta syönnistä, mutta minne muuallekkaan sitä lähtisi, kun hiljaista on kaikkialla. Mentiin Hamulanhiekalta jäälle ja oltiin jo auringonnousun aikaan siellä.

IMG_8970

Eikö ollut kaunis auringonnousu tänään?

Kalastelin 4-12 metrissä ja ainoat kalat näin viidessä metrissä. Aamupäivällä silpun seasta ampui pari parempaa ahventa tasuriin ja kaupan päälle tuli kolmas vähän pienempi. Tasurina oli tällä kertaa naftaliinista kaivettu Rapalan lyijyinen tasuri. Kaikki muut isoista ja pienistä tasureista, karvapyrstöisistä mikrotasureista, pystypilkeistä, jigeistä ja pelkistä morreista lähtien tuli kokeiltua ja ainoa, joka antoi kalaa, oli Rapalan vanhus. Se saikin sitten olla loppupäivän siiman päässä :)

FullSizeRender-1

 

IMG_8980

Kuvassa Savon vesillä erittäin harvinainen raidallinen otus

IMG_8972

Koko päivän satoi enemmän ja vähemmän räntää ja kylläpä on reput sun muut nyt märkinä

IMG_9001

Ruokatermoksessa kuumassa vedessä lillunut makkara vei nälän. Ei kyllä vedä vertoja nuotiolla paistetulle…

Unohdin esitellä blogissa pari viikkoa sitten testiin saamani Sanekin uudenmallisen tasurin. Ensimmäisellä reissulla ehdin uittamaan tasuria vaan puolisen minuuttia, kun viiva lähti pohjasta vastaan. Luulin kalaa ahveneksi ja hämmästys oli melkoinen, kun kala paljastui siiaksi :) Tasuri on toiminut myös ahvenelle.

IMG_8540

Sanek Lures

IMG_8591

Sanek maistuu myös siialle

Tänään oli kolmen ahvenen päivä, onhan se tietysti kolme enemmän kuin mp, mutta antaisit nyt Ahti vähän paremman potin? Mihinköhän sitä huomenna suuntaisi…

IMG_8984

Kolme kovaa testaa Jaanan hermoja

 

Ollinselkä

Viime viikonlopun surkeiden kalasaaliiden vuoksi sain blogin lukijoilta myötätuntoa ja myös vinkkejä tulevia kalareissuja varten. Paikkaneuvojen avulla kalaonni kääntyi! (Aika pohjallahan sitä oltiinkin, joten huonommin ei oikein kalareissut enää olisi voineet päättyä). Nyt siis kuiva kausi loppui ja sain vihdoinkin vähän murkinaa Ahdin valtakunnasta. Mutta vain vähän :) Tärpit siiman päässä tuntuivat hyvälle, pitkästä aikaa.

Suunnattiin siis Ollinselälle, mistä kuulemma oli tullut hyviä kuhasaaliita. Me ei oltu käyty siellä koskaan aiemmin, mutta eilisen illan perusteella siitä tulee kyllä yksi lempparipaikoista. Sinne on helppo ja nopea mennä, meidän Puattisella hurautettiin sinne reilussa 20 minuutissa.

image

Alku näytti tosi lupaavalta, sain tasurilla reilun 400g ahvenen ja kaiku piirsi kalan kavereitakin veneen alle vaikka millä mitalla. Valitettavasti kaverit taisivat tajuta jutun juonen eikä yksikään appura enää käynyt koukkuun. Ei muuta kuin toiselle patille.

image

image

Kävin ennen kalareissua ostamassa namipussillisen herkkuja honkkarista. Puhun siis jigeistä :) Kuhat ovat huhupuheiden perusteella purreet sirppipyrstöisiin jigeihin viime aikoina ja niitä minulta ei oikeastaan löytynyt. Nyt löytyy. Heittelin kaikki muka hyvät värit läpi enkä edelleenkään saanut sitä heittojigaus kuhaa. Tämän kesän kuhat ovat tulleet kaikki vertikaalilla. Ainoa tärppi oli pohjatärppi ja sinne jäi yksi uusista jigeistä pohjaan. Siirryin siis takaisin tasurointihommiin.

Uittelin varmaan 15-20 eri tasuria, ei mitään kiinnostusta! Kaloja oli alla ja on se muuten turhauttavaa heilutella miljoonaa eri viehettä niiden nenän edessä. Kun näet, että pohjasta lähtee viiva nousemaan kohti ja juuri kun odotat sydän kurkussa tärppiä, viiva karkaa takaisin pohjaan. Se on jo aika lähellä ikiliikkujaa, kun kiinnittää vieheen siimaan, laskee sen pohjaan, heiluttelee, nostaa ylös, vaihtaa toiseen vieheeseen, laskee pohjaan jne.

Sitten löysin tasurirasian uumenista muutama viikko sitten hyvin toimineen Sanekin tasurin. Silloin se houkutteli hirmuisia määriä kuhia. En ehtinyt tänäänkään sitä kauan uittaa, kun ensimmäinen kuha tuli ylös. Valitettavasti se oli vähän alamittainen, mutta mukavalle tuntui saada pitkästä aikaa kuha. Tärppi, jonka pikkukuha antoi, oli niin kova, että virveli lensi kädestä. Taisi olla äkäinen jostakin :) Kaiku piirsi samanlaisia keltaisia viivoja pohjan tuntumaan ja selkeästi ne olivat kuhia. Kalakaveri sai jigaamalla yhden ihan hyvänkokoisen kuhan, joka otti sirppipyrstöiseen jigiin. Kokeilin heti itsekin heittää samaa punertavaa väriä, mutta en saanut edes tärppiä. Eli vaihdoin taas tasuriin.

image

Kalat olivat nirsolla päällä, vaikka niitä oli paljon liikenteessä. Aurinko alkoi laskemaan ja pimeys pikkuhiljaa hiipimään Kallaveden ylle. Päätettiin testata vielä yksi patti ja sitten olisi aika suunnata satamaan. Sanek oli uimassa ja minä olin puhelimessa. Puhelun aikana sain useamman tärpin ja yhden karkuutuksenkin. Onneksi illan päätti lopulta vielä yksi ylös asti tullut tärppi, joka oli mitallinen kuha. Sanottiin lopuille keltaisille viivoille, että hyvää yötä, nähdään huomenna.

image

image

image

Kalahavaintoja Kallavedellä

Tänään lähdettiin iltapäivällä jo hyvissä ajoin kalaan. Keli oli lämmin ja tuuliennusteetkin siedettävät. No keli oli lämmin, mutta tuuliennusteet ihan jotain muuta kuin piti. Muka kolme metriä sekunnissa. Aallokko ja tuuli olivat niin järkkyjä, että luovutus ja kotiin lähtö olivat mielessä, sillä kalojakaan ei näkynyt.

Reissun suuntana oli Kelloselkä, mutta koukattiin sinne Hietasalon kautta. Kalojahan me ei luonnollisesti löydetty tuntikausiin. Tuli se kuuluisa Nykäsen Matin bon voyage tunne. Ollaan koettu tämä joskus aiemminkin.. tyhjyys.

IMG_8592

Mutta mutta, ilta käänsikin kalastusreissun ihan päälaelleen. Minä löysin kuhia! Oi tätä ilon päivää. Ajoin Kelloselällä erään seiskan patin yli ja mitäs se down vu sinne piirsikään.. No möykkyjä! Ei muuta kuin ankkuri käyttöön pitkästä aikaa ja tasuri veteen. Koko illan olin uitellut eri tasureita saamatta yhteenkään mitään merkkiä. Muistin sitten kaverini Maurin sanat viime viikonlopulta, kun kuhalla oli ollut mahassa ahventa ja särkeä. Hmmm…

Minulla on rasiassa yksi tasuri, jolla en ole koskaan saanut edes tärppiä. Uskon vian olevan värissä. Se on kevennetty Sanek-merkkinen tasuri ja todella hienoa käsityötä. Uikin hirmuisen hienosti. Mutta väri on tähän asti ollut toimimaton. Ahkerasti sitä kuitenkin olen uitellut, voihan se joskus kaloille maistua. No se joskus oli tänään.

FullSizeRender.jpg 2

En edes muista miten monta kuhaa sillä tänään nostin. Kalakaveri pilkki vieressä ja sen tasurit eivät kiinnostaneet, suurin osa tärpeistä tuli minulle. Viiva irtosi pohjasta ja ui ihanan määrätietoisesti tasurille ja tärppi. Se tuntui niin mukavalta pitkästä aikaa. Tai pitkästä ja pitkästä, en ole tuollaisessa kuhien ilotulituksessa ollut koskaan. Suurin osa kaloista oli alamittaisia, semmoista 35-40cm, mutta onneksi kolme mitallista sain mukaan. Pääsee taas herkuttelemaan. Lisäksi sain noin kiloisen ja puolitoista kiloisen hauen, jotka päästettiin takaisin.

IMG_8567.JPG

Illan ainoa ottipeli oli minulla Sanekin tasuri. Kokeilin muitakin tasureita ja paria eri väristäkin Sanekia, ei mitään. Sitten kun laittoi sen feikkisären, heti lähti viiva pohjasta vastaan. Tai melkein heti :) Jossain vaiheessa iltaa laitoin kameran tallentamaan, en tiedä onko sinne ylipäätään tallentunut mitään. Katson sen huomenna ja pistän Youtubeen videon, jos jotain mukavaa matskua löytyy..

Kalan syönti loppui välittömästi, kun päällemme saapui kaatosade. Itku pitkästä ilosta.

IMG_8582.JPG

Kaikuluotainvirityksiä

Heti alkuun on kerrottava, että tässä kirjoituksessa esittelemäni keksinnöt eivät ole minun päässäni tai käsissäni syntyneitä. Olen toiminut vain pilkkimuusana :) 

 
Hankin toissa talvena Kineticin pilkkipöntön ja se on ollut minulla tosi kovassa käytössä. Hinta oli muistaakseni alle 40 euroa ja mukana taisi tulla vielä joku ongenpätkä ja pilkkikauhakin. Tosi edullinen siis. Monesti halvalla ei saa hyvää, mutta tässä tapauksessa olen eri mieltä. Reppu on edelleen loistokunnossa. Kaikki kangasosat ovat ehjiä eikä muovinen pönttökään ole pakkasta säikähtänyt. 
 
 
Repussa on monta helposti avattavaa, tilavaa taskua. Vetoketjut toimivat hyvin ja taskujen klipsit avautuvat helposti. Näpelöin eräässä kaupassa vertailun vuoksi vastaavan näköistä, mutta eri merkkistä (Asseri) pilkkireppua, jonka hinta oli 36.90e. Reppu oli lähes prikulleen samanlainen, mutta laatu oli tosi heikko. Vetoketjut eivät meinanneet avautua, taskujen klipsit olivat jäykkiä, kangas oli paljon ohuempaa, muovipöntön kansi oli paljon ohuempaa muovia.. Paljonkin eroa laadussa, mutta ei hinnassa. 
 
Olen kiinnittänyt muttereilla pöntön sisäpuolelle muoviputkia vapatelineiksi pilkkivapoja varten. Pöntön aukollisen kannen ansiosta vapoja on helppo vaihdella tarpeen mukaan. 
 


 
Jos pilkkijällä on jättimäiset kourat eli suuret kädet, pilkkivapojen sujauttelu pönttöön ei välttämättä olekaan sitten niin helppoa ja nopeaa. Jos jotain negatiivista tästä repusta sanoisin, niin sehän ei ihan ergonomisesti selkään istu. Mutta pilkkireissuilla se kulkee minulla aina ahkiossa, joten ei hätää. 
 
Ostin viime talvena Patriotin 104cm pitkän ahkion. Reppu mahtuu hyvin ahkion kyytiin eikä sitä tarvitse edes nostaa ahkiosta pois, kun alkaa pilkkihommiin. Reikä vaan jäähän ja pöntölle istumaan. Noh, tuo kuulosti jo koomiselta :)
 


 
Reppu toimi innoittajana ”kaikuluotaintyöläiselle”. Kaiun akulle on tehty mittojen mukaan alumiininen teline. Samassa telineessä on myös kaiun näytön kiinnitysklipsi. Akun paino pitää telineen tukevasti pystyssä.
 



 
Teline mahtuu repun etutaskuun ”like a glove” ja aina kaikua käytettäessä, näytön saa nopeasti käännettyä sopivaan asentoon. Avannolta toiselle siirtyminen ja kalatilanteen ja syvyyden tsekkaaminen sujuu tosi nopeasti, kiitos kaikumiehen. 
 
 
Kaiun anturille on tehty alumiinista noin 70cm pitkä varsi, jonka sisällä anturin johto kulkee nippusitein kiinnitettynä. Varsi on T-muotoinen, jotta sen saa tukevasti avannon reunalle. 
 
 
Anturin saa nopeasti laskettua avantoon eikä sitä tarvitse mitenkään asetella avannolla. Tukevan varren ansiosta anturi on aina oikeassa asennossa pohjaan nähden. Pientä säätöä voi anturin päähän tehdä sormin kääntämällä, jos jään pinta sattuu olemaan hyvin toispuoleinen. 
 
Anturin saa kiinnitettyä nopeasti kuljetusta varten repun kankaisen istuinosan alle, koska kangasosissa on tarrakiinnitys. 
Kohta alkaa olla tasurirasiat valmiina tositoimiin. Pilkkihullut-Facebook-ryhmässä näin söpöjä tasureita, laitoin yhden tilaukseen. Sanek kevennetty tasuri (pituus 10cm, paino 28g). Ihan kuin oikea kala :)