Viikkokatsaus

Vielä on pari hullua nähty Kallavedellä pyörimässä, vaikka lämpötila on lähennellyt nollaa. Kalastustapahtumat ovat myöskin lähennelleet nollaa. Viime perjantaina saalis oli niinkin suuri, kuin yksi ahven. Sillä ei vielä paljon herkuteltu. Uittelin pitkästä aikaa mikrotasuria, kun keli oli sen verran tyyni, että kevyt viehe pysyi veneen alla. Jostain se pieni, yksinäinen ja eksynyt ahven siihen tarttui ja ihan kiva oli tavata lempparikala. Syönti kesti sen yhden sekunnin, jonka jälkeen jatkui normaali tyhjän kalastaminen.

IMG_3917.JPG

Maanantaina käväistiin myös vesillä ja saldona oli taas yksi ahven, joka tuli mikrotasurilla. Ei olisi puuttunut kuin muutama kymmenen reissua enää, niin kukkokalat olisivat olleet kasassa. Kylmä oli silloinkin ja meinattiin jäätyä kuin torakat. Onneksi perheestä löytyy ylimääräinen, isojen ukkojen kokoa oleva kelluntahaalari, jonne mahdun kaikkine varusteineni sisään. Sitä en tiedä, onko se miten turvallista, mutta eipähän ainakaan paleltanut.

IMG_3916.JPG

Ja koska ne turvallisuusasiat pyörivät mielessä, niin siitäpä päästäänkin seuraavaan aiheeseen eli kuivapukuihin. Onko kellään kokemusta Ursuitin MPS-kuivapuvusta? Se tulee päällimäisten vaatteiden alle ja vaikuttaisi esittelyjen perusteella kätevältä. Kävisiköhän syys- ja kevätkalasteluun kylmän veden aikaan ja miten toimisi pilkkivaatteiden alla? Tuleeko kuuma vai kylmä jäällä?

001968_mps_L1

Kuva lainattu www.ursuit.com

Tänään teki taas mieli paleltua ja kalastaa tyhjää, joten eikun menoksi. Aamulla keli oli melko tyyni ja koko päiväksi oli luvattu nättiä säätä. Ei se ihan niin nättinä kuitenkaan koko päivää pysynyt..

IMG_4048.JPG

kalastus

Kaikki kalassa vai miksi näin tyhjä satama? :)

Ajettiin Kuopionlahdelta muutama sata metriä ja nähtiin keskellä järveä jokin outo pitkula. Kumpusaaren päässä lastattiin tukkeja laivaan ja epäiltiin yhden tukin karanneen. Niinhän se sitten paljastukin tukiksi ja ei semmoista viiden metrin pökälettä ihan helposti liikutellakaan :) Joskus on jotain lautoja nostettu veneeseen ja viety vesiltä pois, jos on huomattu järvellä kellumassa. Tuommoinen pitäisikin kuljettaa vähän eri tyylillä rantaan.

IMG_4050.JPG

Ei muuta kuin soitto ystävälle paloasemalle, että mitä tälle tehdään. Kuulemma köyteen kiinni ja rantaan. Hinattiin sitten se puukalikka sinne tukkisatamaan ja pieni turhautuneisuus iski matkalla, kun sieltä kellui toinen samanlainen tukki vastaan. Rannassa oli sattumalta myös pelastushenkilökuntaa, joille huikattiin karanneista tukeista. Aika vaarallisia tuollaiset ansat.

IMG_4054.JPG

IMG_4065.JPG

IMG_4069.JPG

Tajuttiin myös tukkiepisodin jälkeen, että jollakin oli aika hyvä tuuri, vaikka olikin perjantai 13. Vähän ennen kuin huomattiin ne tukit, niin joku ajeli Kumpusaaren edustalla kaasu pohjassa isolla veneellä edestakaisin. Ei ehkä viiden metrin tukki jäisi altavastaajaksi semmoisessa törmäyksessä.

Kun päivän hyvä työ oli tehty, niin päästiin käsiksi siihen parhaimpaan, eli kalastukseen. Tavoitteeksi asetin taas sen yhden ahvenen. Sitten olisikin jo kolme kasassa..

Aloitin kalastuksen Pääevän Häntäheikillä. Sain testattavaksi aivan uudenlaisen tasurin prototyypin, jonka pyrstö on nahkaa. Tasurin paino on 16g, rungon pituus 3cm ja kokonaispituus 7cm. Näpsäkän kokoinen ja näköinen peli. Joitain merkkejä sain kaloiltakin ja viehettä käytiin tökkimässä. Ei kuitenkaan kaloja ylös, vielä. Venepilkillä mukava uitettava painonsa vuoksi, mutta eiköhän se ole kevätjäillä vieläkin tehokkaampi. Nahkainen häntä pehmentää uintia mukavasti, vaikka tasuri onkin kokonaan lyijyinen.

IMG_4112.JPG
Iltapäivän puolella aallokko alkoi kovenemaan ja eikös se muutaman räntähiutaleenkin tiputtanut. Kylmä viima oli hirveä ja sormet olivat ihan jäässä. Ei tehnyt mieli vaihdella tasureita, mutta pakkohan se oli, kun ei meinannut merkkejä tulla.

Vahingossa löydettiin yksi ihmeellinen paikka kesken kaiken. Ihmeellinen siksi, että siinä oli ahvenia! Taisivat olla niitä ajoahvenia, joista isot pojat ovat joskus puhuneet ja minä olen kuola valuen kuunnellut. Luotaimen näytössä alkoi näkyä keltaisia pohjasta ylöspäin sinkoilevia viivoja ja sitten vietiinkin kalakaverin Kalarosvoa. Reilun puolen kilon jötikkä nousi veneeseen. Mulla tärppäsi myös samantien. Paljon pienempi ylös, mutta sentään ahven. Se oli positiivista.

IMG_4094.JPG

Äkkiä tasuri takaisin ja armoton tärppi. Silmissä vilisi jo älyttömät vaa’an lukemat ja mahtava trofee hyllyllä. Mutta prkl… irtosi. Ja vei pirulainen Kalarosvon pyrstön. Sinne jäi trofee vielä toistaiseksi uimaan, mutta revanssi otetaan kyllä joku päivä.

FullSizeRender.jpg

Vene liikkui älytöntä vauhtia ja välillä kokeiltiin laittaa ankkuriinkin, mutta sitä liikkuvaa parvea oli hankala löytää. Mentiin hujauksessa sata metriä eteenpäin ja loppujen lopuksi oli pakko luovuttaa, kun aallot olivat ihan vaahtopäinä ja vene keikkui hulluna puolelta toiselle. Sinne jäivät ajoahvenet ajelemaan, muutama niistä saatiin napsittua mukaan.

IMG_4079.JPG

Kalarosvo maistui ahneelle ahvenelle, alakoukku kokonaan suussa.

IMG_4084.JPG

Svartzonkerin jigi kelpasi parissakin eri värissä.

IMG_4111.JPG

Houkutteleva kalastussää? Lämpötila +2C.

 

IMG_4045.JPG

Hyvää viikonloppua ja jos ette kalalle pääse, niin tulkaahan juttelemaan Facebookissa Fish me luck kalastusryhmään ;)

 

Viimeisiä viedään

Näpit jäässä! Käväistiin tänään kalassa ja kyllä se nyt uhkaavasti näyttää siltä, että kesäkalastuskausi alkaa loppumaan. Harvoin sitä on tullut pakkasella veneiltyä, tai ei itse asiassa koskaan, ja on se aika coolia hommaa, sananmukaisesti!

Aamupäivällä suunnattiin Kuopionlahdelle. Viikolla sateli vettä parina päivänä, joten jouduin tyhjentämään veneen ennen lähtöä. Äyskäröin lattialta isoja jääkalikoita järveen, hmmmm, luontoäitikin taitaa vihjailla yli-innokkaille kalastajille, että eiköhän kausi ole paketissa. Jopa tuulilasi piti raapata :)

IMG_3581.JPG

Lähdettiin koluamaan otollisia penkkoja Kelloselälle päin. Hiljaista oli sekä järven pinnalla että pinnan alla. Ei paljon nimittäin muita veneitä näkynyt ja kalatkin olivat karkumatkalla jossain. Jotain silppua näkyi siellä täällä, mutta aika turhaa oli tasurin huljuttelu niissä parvissa.

IMG_3588.JPG

Tuuli oli vain metrin sekunnissa, mutta hiton kylmää silti! Olin varustautunut taas kaksilla toppahousuilla, muckbootseilla, muutamalla villapaidalla.. Ei ne riittäneet, olin ihan jäässä kerrospukeutumisesta huolimatta. Kuuma kahvikupponen onneksi taas helpotti hieman ja kun laukusta löytyi vielä yksi villapaita, josta tein hatun, pärjäsin loppupäivän suht hyvin :)

IMG_3605

Iltapäivällä löydettiin ahvenparvi, joka oli ärsyttävän nirsolla syönnillä. Kokeilin varmaan 20 eri tasuria ja sain vain pari hentoa hipaisua. Päätin kokeilla vielä jigiä ja pomputin Svartzonkerin ahvenväristä jigiä pohjassa muutaman kerran ja nostin pari metriä pohjan yläpuolelle (vettä oli alla 4m). Pohjasta irtosi kaksi maailman hitaimmin nousevaa viivaa ja ne uivat kohti. Sain tärpin ja päivä oli pelastettu söpön ahvenen ansiosta. Vähään sitä on näköjään tyytyväinen. Yksi pieni cr-kala ja päivä muuttui hyväksi kalareissuksi :)

ahven jigi svartzonker

Jouduttiin jättämään parvi sinne, sillä parkkiaika alkoi loppumaan. Taisin kertoa aiemmin syksyllä blogissa, kun Kuopionlahden parkkipaikat muuttuivat neljän tunnin paikoiksi. No kalastetaan sitten neljä tuntia. Pitäkää tunkkinne. Toivottavasti ensi kesänä olisi oma piha, jossa säilyttää venettä trailerin päällä. Eipähän tarvitsisi parkkikiekon kanssa enää pelleillä.

Ensi viikolla saatan päästä lohihommiin Suvakselle. Mielenkiinnolla odotan päivää ja eiköhän siellä taas Jaanan pää ole pyörällä uusista termeistä (ja toivottavasti myös isoista lohista). Jänskää.

Perustin Facebookiin Fish me luck kalastusryhmän. Käykäähän liittymässä ryhmään, niin voidaan höpötellä sielläkin kalastuksesta!
https://www.facebook.com/groups/fishmeluck/

Hyvää viikonloppua ja kireitä siimoja, mikäli uskallatte tuonne kylmyyteen vielä kalaan ;)

 

Kalastusreissu merelle

Yhteistyössä Fishing Lords Oy:n kanssa

Saimme mahdollisuuden lähteä kokeilemaan merikalastusta Porvoon edustalle mökkeilyn lomassa. Ryhmästämme kukaan ei ollut aiemmin kalastanut merellä, joten päivästä oli tulossa jännittävä. Kuhasesonki alkoi olla takanapäin, joten keskityimme ahveneen ja haukeen. Henkilökohtaisesti tykkään enemmän ahvenen kalastuksesta ja myös kalastusvälineeni ovat suunnattu enemmän ahvenelle ja kuhalle, joten skippasimme suurhauen kalastuksen ja lähdimme tavoittelemaan ahvenia.

IMG_1965

Mika tuli hakemaan meitä yhdeksältä rannasta. Jännitin päivää etukäteen ja edellisen yön unetkin meinasivat jäädä lyhyiksi innostuksen vuoksi. Onneksi sain muutaman tunnin nukuttua, joten jaksoin kaikesta huolimatta olla reippaana reissulla.

IMG_1937

Eräs Valio-niminen tyyppi meinasi sotkea meidän kalastussuunnitelmat. Perjantaina Suomeen oli pyyhältämässä Valio-myrsky ja sen piti pistää lähestulkoon koko maa pimeäksi. Sähkökatkoja oli luvassa sinne tänne ja uutiset varoittelivat rajuista tuulista. Onneksi myrsky iski lännestä, ja merialue, jossa kalastimme, ei ollut pahimmassa myrskyn silmässä.

IMG_1942

Sisävesillä 5m/s on jo ihan mukavasti venettä keikuttava tuuli, mutta kun alkuviikosta kysyin huolissani Mikalta mahdollisesta viiden metrin tuulesta, kuulin pientä hymähtelyä luurin toisessa päässä. Ei kuulemma haittaisi mitään. En uskonut ja kävin ostamassa pahoinvointitabletteja apteekista.

IMG_2018

Eipähän se viitonen varmaan paha olisi ollutkaan, mutta Mikan arvioiden mukaan perjantain tuuli oli pahimmillaan 12-14m/s, joten se jo pikkuisen keikuttikin. Alla oleva vene oli kuitenkin sen verran vakaa, ettei meillä ollut mitään hätää. Pahoinvoinnilta vältyttiin :)

IMG_1996

Veneessä oli hyvin tilaa kalastaa

Olin katsellut aluetta, jossa kalastimme, hieman etukäteen. En kuitenkaan osannut ollenkaan arvioida, missä ahvenet tai hauet merellä viihtyisivät. Mika etsi meille spotteja ja sain olla meidän porukasta ensimmäinen, joka nosti kalan veneeseen. Mika ammattilaisena sai tottakai sen ihan ensimmäisen kalan.

IMG_1936

Olin asettanut itselleni tavoitteen päivälle ja toivoin saavani ahvenen. Oli se sitten minkä kokoinen tahansa, se tulisi olemaan oma merikalaennätykseni. Tavoitteet täyttyivät onneksi jo aamupäivällä. Mika vei meidät spotilta toiselle ja aina porukasta jonkun siiman päässä tuntui tärppejä. Meri vaikutti ilmiselvästi tärppivarmemmalta alueelta, kuin sisävesi.

IMG_1977

Merellä on ihan eri tavalla virtauksia, kuin sisävesillä ja olin todella hämmästynyt, kun ahventen tärpit kohdistuivat pohjassa paikallaan olevaan jigiin. Ihan omituista: jigi makaa pohjassa usemman sekunnin ja yhtäkkiä kala tarraakin kiinni. Miten…? Virtauksetko nostavat jigin pyrstöä pohjasta vai ovatko kalat vaan niin ahneita, että poimivat jigin pohjasta suuhunsa ja tartuttavat koukun huuleensa :) Vielä on niin paljon asioita opittavana mereltä :)

IMG_2070

Ahvenille maistui Svartzonkerin McRubber Bass jigit

Etsittiin ahvenparvia, mutta mitään suurempia parvia emme löytäneet. Muutama ahven tuli aina sieltä täältä ja keskikoko oli varmaan 150g. Mukavia ruokakaloja kuitenkin, joten sumppuun pääsivät. IMG_2084

Mika kysyi haluaisimmeko kalastaa haukea, ja koska raitapaidat olivat aika aralla päällä, vastasimme kyllä. Vieheet vaihtuivat suurempiin ja kalakaverillakin oli hetken aikaa elämänsä isoin hauki kiinni. C&R tapahtui kuitenkin vähän liian aikaisin, eikä kala ehtinyt pinnan yläpuolelle ja vaakaan asti. Iso se kuitenkin oli, kysykää vaikka Mikalta ;) Jäi kuitenkin rikkomatta meidän perheen haukirecordi, joka edelleen siis on minun nimissäni :)

IMG_2052

Isot hauet jäivät saamatta, mutta ruokakoon haukia tuli muutamia. Lisäksi neljään pekkaan saimme mukavasti filekoon ahventa. Jigeinä käytimme enimmäkseen Svartzonkerin McRubber Bass jigejä, jotka toimivat useammassa eri värissä.

IMG_2081

Mökkimenun lisukkeet olivat jo hankittu etukäteen ja vain pääraaka-aine, eli kala, puuttui. Perjantai pelasti tilanteen ja lauantain päivällinen oli puoliksi tehty.IMG_2160

Yhdeksän tunnin kalastuspäivän kruunasi mökillä valmiina odottava illallinen, harvoin ovat pihvit niin hyvältä maistuneet :) Kiitos kokille ;)

 

Yksi parhaimmista kalastuspäivistä ikinä

Sain eilen mahdollisuuden lähteä uistelugurun veneeseen päiväksi. En ole koskaan uistellut, joten odotin päivää innolla. Oli mukavaa päästä seuraamaan uistelua niin läheltä. Lähtö oli yhdeksältä ja ajoimme aluksi Puutossalmen suunnille. Koko Kallavesi vaikutti olevan paksun sumun peitossa, mutta matka sujui sumusta huolimatta hyvin. Koskaan en ole tuollasta sumua nähnyt, saati ollut vesillä sellaisessa kelissä. Vähän jännitti istua ”etupenkillä”, kun ikkunasta ei nähnyt kerrassa mitään. Onneksi veneessä oli tutka ja hyvä kuski :)

IMG_1152.JPG 2

IMG_1158

IMG_1164

IMG_1170

Ottipaikoille päästyä alkoi armoton show. Vapoja, siimoja, vaappuja, laukaisijoita, puntteja, plaanareita ja takiloita siellä täällä. Katsoin vaan huuli pyöreänä miten palaset loksahtelivat kohdalleen ja kohta oli veneen katolle viritetty rivi vapoja. Tuohon vaaditaan jo jonkin verran kokemusta, jotta saadaan kaikki nätisti järjestykseen.

IMG_1173

IMG_1180.JPG 2

IMG_1184

IMG_1181

Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen vapa ilmoitti kalasta. Minulle iskettiin vapa kouraan ja käskettiin kelata. En ollut koskaan edes koskenut uisteluvapaan, sehän oli valtava. Aloin sitten kelaamaan kalaa olemattomilla lihaksilla ja vaikka kala paljastui vain kilon haueksi, hauikset olivat maitohapoilla.

IMG_1177

Huh huh, toivottavasti noiden yhdeksän muun vavan vaaput olisivat edes vähän aikaa kaloilta rauhassa. Antakaa minun hauisten palautua.. Toiveeni kuultiin ja sain hengähtää vähän aikaa.

IMG_1214

IMG_1277.JPG-1

Pian taas joku vapa ilmoitteli kalasta. Nyt oli isompi ja minä riskinä naisena sain taas kunnian kelata kalan veneeseen. Päivän päätteksi ehkä kylmäkääreitä käsivarsiin, jos sama meno jatkuu.. Kala oli ihan mukavan kokoinen hauki.

IMG_1210

Uisteltiin eri paikoissa olevia penkkoja ja pieniä kaloja kävi vähän väliä veneessä. Ensimmäinen kuha löytyi Ritoniemestä ja juuri kun alettiin etsimään lisää kuhia, moottori sammui. Joku oli arvioinut tankissa olevan bensan määrän alakanttiin ja siinä sitä sitten oltiin keskellä järven selkää ilman bensaa :)

Onneksi kalakaveri sattui juuri olemaan Kuopionlahdella Puattisella ja lupasi rientää hätiin kanisterin kanssa. Pienen pakollisen tauon aikana sain pilkkiä, mutta kyllähän se uisteluvapa on vähän liian järeä pilkkivavaksi :)

Apu saapui paikalle ja saatiin tankkiin bensaa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Edessä oli vielä viimeisen paikan testaus, joten lähdettiin jatkamaan matkaa. Kurvattiin kohdepaikalle ja ”pojat” virittelivät siimat nätteihin riveihin. Viimeinen paikka antoi useampia kuhia ja sain taas treeniä käsivarsiin.

FullSizeRender.jpg

IMG_1235

Vedossa oli vain Sepeteus-vaappuja ja suurin osa kaloista tuli yhdellä tietyllä värillä. Ja jotta kuulostaisin jo puoliammattimaiselta uistelijalta, niin kerrottakoon, että kalat tulivat sadan gramman puntin takaa :)

IMG_1233

Päivä oli aivan mahtava, seura oli aivan mahtavaa ja keli oli aivan mahtava. Isoja kaloja ei löytynyt, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Ehkäpä ensi kerralla ;) Kiitos vielä Sepolle opettavaisesta päivästä, tuollaisia juttuja ei opi lukemalla vaan kokemalla :)

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös uisteluaika. Onneksi kalakaveri oli edelleen vesillä, joten hyppäsin keskellä Kallavettä veneestä toiseen. Vaihdoin lennosta vielä omaan tyyliin ja ehdin uittamaan tasuria sekä vertikaalijigaamaan. Päivän kruunasi Svartzonkerin isoon jigiin puraissut 1,35kg kuha. Kuhan mahasta löytyi useita muikkuja, joten eipä ihmekään, että juuri tuo jigiväritys kelpasi.

IMG_1258

IMG_1266.JPG-1

IMG_0949.JPG

IMG_1274.JPG

Aamulla herätessä käsivarret olivat vähän kipeät, uistelulihakset ne siellä vaan ilmoittelevat olemassaolostaan. Viikonlopusta on tulossa erittäin hieno säiden suhteen, joten käykäähän kalalla :)

Jigitestailua

Melko kovasta tuulesta huolimatta lähdettiin tänään iltapäivällä kohti Kelloselkää. Aallokko oli taas tuttuun tapaan hirveä, mutta kun kieli keskellä suuta ajeli, niin perille päästiin. Koluttiin Kelloselkää ja käväistiin myös pikaisesti Pohjois-Kallaveden puolella.

IMG_0962.JPG

Aiemmin viikolla kävin yhtenä iltana kalassa ja silloin keli oli niin jäätävä, että harvoin on pilkkireissuillakaan niin paljon paleltanut. Pohjoistuuli tuntui luissa ja ytimissä. Varakalakaverikin törötti kokassa huulet sinisinä. Ja saatiinko kaloja? Turha luulo.

Tänään varustauduin toppavaatteilla, kun muistelin aiempaa kalareissua. Eipä se sitten niin kylmää ollutkaan, kun tuuli puhalsi etelästä. Kesäkelit joka tapauksessa ovat menneen talven lumia :)

Sain itselleni aivan uusia tuttavuuksia testattavaksi Fishing Lordsilta. Kyseessä on Svartzonker McRubber Bass jigit, jotka ovat ruotsalaisen Claes Claessonin kehittämiä. Ensinnäkin jo ulkonäkö on viety normijigeihin verrattuna ”nextille levelille” ja myös jigin malli poikkeaa hieman perinteisestä. Itselleni tuli mieleen hienosti maalatut tasurit, mutta nämä vaan ovat kumin muodossa. Tykästyin jigeihin jo ensikosketuksesta :)

Tänään en ehtinyt kauaakaan uittaa jigiä, kun sain ensimmäiset tärpit. Uitin mustaselkäistä hilekylkistä jigiä, jossa on oranssi maha. Muut saman merkin jigivärit eivät toimineet, mutta tämä mustasävyinen toimi sekä minulla että kalakaverilla. Pienemmät koot ovat suunniteltu enemmänkin ahvenelle ja kuhalle ja isommat mallit taas suurhauille.

Omat vehkeet ei ehkä kestä noiden suurten heittelyä, mutta ostin niihin suuret koukut+lisäkoukut, joten käytän niitä vertikaalijigauksessa.

IMG_0949.JPG

Pienempiä aion myös heitellä, mutta tänään ei heittely tuottanut tulosta. Vertikaalilla sain veneeseen asti yhden ahvenen ja alamittaisen kuhan, samat saaliit tuli kalakaverillekin. Ja kaikki mustaoranssilla jigillä. Tasurit eivät tänään toimineet ollenkaan. Kyllähän nämä testijigit ovat hienoja ulkonäöltään ja jos ne vielä toimivat tavisjigejä paremmin, niin voi olla, että hankin niitä tulevaisuudessa lisääkin… Vaikka syönti olikin tänään heikkoa, niin ainoa mikä antoi kalaa, oli Svartzonker.

IMG_0952.JPG

FullSizeRender.jpg-1

Tänään oltiin vain muutama tunti kalassa, sillä vene piti saada trailerille valoisan aikaan. Huomenna Kuopiossa juostaan maratoneja ja minä juoksen niitä karkuun. Meidän venepaikka eli Kuopionlahti näkyi olevan maratoonareiden reitillä, joten huomenna varmaan on turha toivo yrittää mahtua venehommiin satamaan. Oltiin siis kaukaa viisaita ja laitettiin vene lähtövalmiiksi. Ehkäpä Sotka, ehkäpä Juurus.. hmmm.