Vuosi 2017 kuvina

tiistaina 12.12.2017 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia

Olen ihan tulisilla hiilillä, kun en malttaisi odottaa pilkkikauden alkua millään. Lokakuun pakkasten aikaan olin aivan varma, että päästään pilkille jo joulukuun alussa, mutta sen jälkeen lämpötila on jojoillut edestakaisin. Vene on talviteloilla ja järvien selät auki. Haluaisin kalastaa, mutta se on nyt mahdotonta. Jos tilanne ei Kuopiossa ala paranemaan, niin ehkä täytyy käväistä pilkillä hieman pohjoisempana. Ei varmaan tarvitsisi ajaa kuin 100-150km, että löytyisi turvallinen paksuus jäätä.

Pirttilahti 11.12.2017

Vene siis meni talviunille ja olen vähän haikein mielin, kun avovesikausi loppui. Alutroll on kuitenkin hyvässä hoivassa talven, se nimittäin pääsi VML Sponsorin tiloihin talvehtimaan. Kiitos Pasille, että otit meidän silmäterän hoitoon!

Jos liikutte talven aikana Kuopiossa ja Alutrollin näkeminen ihan livenä kiinnostaa, niin käykäähän vilkaisemassa meidän Alupuattista Itkonniemenkadulla =)

Alutroll lähti talveksi lämpöiseen =)

Olen tehnyt muutamia hankintoja ennen kauden alkua ja esimerkiksi siimat täytyy vaihtaa kaikkiin onkiin. Siirryin viime talvena tasuripilkinnässä kehivapojen käyttäjäksi eikä paluuta ole, ovat ne sen verran kätevät. Ostin vielä pari vapaa lisää, jotta avannolla ei tarvitse koko ajan olla irroittelemassa tasureita.

Olen 90% tasuripilkkijä, mutta kuten viime talvenakin, morreja tulee varmasti käytettyä myös tänä talvena. Minulla taisi olla lähes joka reissulla toukkapurkki mukana varmuuden vuoksi ja muistan yhdenkin reissun Sotkalta, kun tasurit olivat täysin turhia kapistuksia. Kaverilla oli vain tasurit mukana, mutta minulla salaisena aseena myös muutama morri. Lopulta kalaa nousi ihan mukavasti, mutta ne piti ronkkia morreilla.

Kaikuluotain on huippukeksintö, mutta välillä ruudun tuijotus turhauttaa, jos alla on ruokahaluttomia kaloja. Sen vuoksi on hyvä olla erilaisia ja -kokoisia vieheitä mukana. Välillä ahvenilla on kova nälkä ja kymmenen senttiset tasurit uppoavat kitusiin kokonaan. Välillä kalat taas kaipaavat vain pientä huikopalaa ja silloin morri kärpäsen toukalla höystettynä kelpaa välipalaksi. Tilasin muutamia isoja morreja talven reissuille.

Jarmon morreilla on tarpeeksi kokoa isollekin ahvenelle

Sain Takalan Heikiltä pari Polex-vapaa talveksi testiin ja kylläpä voi ongissa olla hyvä tuntuma. Vaikka en ole edes päässyt testaamaan vapoja tositoimissa, niin kyllä istuu näpsäkästi käteen. Nämä ovat omiaan morreille ja mikrojigeille.

Pienempi vapa morrille, isommalla voi uitella mikrojigejä ja mikrotasureita

Korkki materiaalina on paljon miellyttävämpi, kuin kova ja kylmä muovi

Meidän Lynkkiksellä oli viime keväänä jotain ongelmia ja nyt se on puoliksi purettuna autotallissa. Onneksi tässä on vielä kelkkakeleihin aikaa, joten eiköhän Juha ehdi sen kuntoon saada. Kunhan nyt tulisi edes ne ihmisen kestävät jäät, niin kelkalla ajot maltan kyllä siirtää ensi vuoteen.

Lähes ajovalmiina =)

Tämä vuosi ei ollut mikään isojen kalojen vuosi. Meillä tavoitekaloina ovat yleensä isot ahvenet, mutta kyllä tottakai myös ruokakokoiset kuhat lämmittävät mieltä. Kesällä kuhaa tulee hyvin ja jigailu on tehokas kalastusmuoto. Toissa kesänä sain Kallavedestä 3kg kuhan vertikaalijigaamalla ja sitä edellisenä kesänä lähes nelikiloisen. Tänä kesänä ei päästy edes kahteen kiloon, joten taidot taitavat olla ruosteessa ?

Jigiahven-ennätys parani tänä kesänä sekä minulla että Juhalla. Mehän saatiin sama ahven kaksi kertaa viikon sisään, joten sama 39cm raitapaita on nyt meidän molempien ennätyskala. Vieläkin hämmästyttää se tapahtuma :)

Tämän vuoden ihmeellisin tapahtuma vesillä :)

Kyllä tämä vuosi oli taas hieno kalavuosi ja kalastus on näköjään sellainen harrastus, että siihen ei voi kyllästyä koskaan. Suomen luonto on niin uskomattoman upea ja täynnä erilaisia elämyksiä!

Harrastuksen ja blogin myötä olen saanut paljon uusia kavereita ja tuttavia. Vuorovaikutus onkin tärkein syy, miksi haluan kirjoittaa blogia kalareissuistani. Kokemuksia vaihtamalla syntyy uusia ideoita ja ahaaelämyksiä, ja sitä kautta harrastuksessa pystyy kehittymään lisää. Kiitos lukijoille ja myös kaikille yhteistyökumppaneille, toivotaan kaikille oikein kireitä siimoja ensi vuodelle!

Loppuun vielä valokuvia tältä vuodelta ❤️ Vaikka välillä tuntui, että kala ei syö koskaan, niin kyllähän se Ahti kuvien perusteella on sittenkin ihan reilu ukkeli =)

 

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp