Käytiin eilen Kallavedellä ja ajattelin kuvata kaikuluotainvideon. Minulla oli Kiinan halppis-“Kouproo” mukana ja olen samalla kameralla aiemminkin kuvaillut kalastusreissuilla. Yleensähän minä en löydä kalaa Kallavedestä, mutta eilen aamulla tapahtui joku ihme, sillä jo heti ensimmäisellä avannolla oli kalaa alla.
Tein silleen tyhmästi, että menin jonkun vanhalle 4″ avannolle. Ja pistin vielä anturin samaan avantoon.. Kuulostaa juuri siltä, että ei hyvältä kuulosta. Kamera päälle ja rec vilkkumaan. Tasuri avantoon ja viuh viuh, viivoja sinkoilee pohjasta ylös. Halleluja! Ensimmäisen tärpin aikaan onki oli vielä vasurissa, joten vastaisku jäi tekemättä ja kala tartuttamatta. No onki oikeaan käteen ja uusia tärppejä odottamaan.
Pohjasta sinkoili edelleen hyvännäköisiä viivoja ja taas tärppäsi, nyt pysyy! Alan nostamaan kalaa ja anturi on avannon tukkeena. Äkkiä anturitelineen varsi pois avannosta ja eikös se siima sotkeennu johtoon. “Jes”, kala irtosi :( No nyt on jo toinen kiva tilanne videolla. Voihan sen lähettää hauskoihin kotivideoihin…
Nyt loppui pelleileminen yhden avannon kanssa ja tein sekunnissa 50cm jäähän reiän. Melkein savu nousi avannosta, niin nopeasti pyöri terä. Pakko toimia pikaisesti kun kerrankin on kalaa alla.
Ei muuta kuin Kalarosvo takaisin, joko kolmas kerta toden sanoisi. Tutut viivat uivat väliveteen vastaan ja pam, kiinni on taas! Nyt kala tulee jäälle asti ja ihan kivan kokoinen appura. Esittelen kameralle kalaa, näitä kun saisi vielä lisää.
Ehkä isoimmat häippäsivät alta ja pienet jäivät alle hengailemaan, sillä moneen tuntiin ei tullut enää tapahtumia. Kierreltiin 5-10 metrin alueita ja ihan yksittäisiä, hitaita ja ottihaluttomia viivoja kävi välillä katselemassa tasuria, mutta se aamun hurja syöntipiikki oli menneen talven lumia.
Kahden maissa lähdettiin rantaa kohti, mutta päätettiin syödä vielä loput eväät eräällä aamun paikalla. Yhtäkkiä luotaimeen pölähtää miljoona kalaa. Apuva, nämä ovat ihan hurjina! Kameran rec vilkuttaa ja tallentaa huippusyöntiä. Kalat tärppivät tasureihin, mutta eivät meinaa tarttua. Välillä parvi katoaa ja muutaman minuutin päästä ilmestyy taas uudestaan näyttöön. Huh huh, miten paljon kalaa. Harmi, kun en löytänyt täydellistä ottipeliä siihen tilanteeseen, siinä olisi ollut mahdollisuus nostella useampia kiloja kalaa hetkessä. Vajaan tunnin ajan parvi siinä kierteli ja sitten hiljeni täysin. Oli kyllä mukava merkki, jospa ensi kerralla minun tasuri maistuu paremmin.
Kotiin päästyä aloin siirtämään videoita koneelle. Ilta menisikin niitä muokatessa. Mukavaa materiaalia varmasti paljon ja kerrankin hyviä syöntipiikkejä sattui omalle kohdalle. Ja kaikki tallennettuna :) Muistikortti koneeseen ja mitäh, missäs ne videot ovat? Suurin osa jäänyt tallentumatta! Kirosana. Tiesinhän minä, että halvalla ei saa hyvää, mutta talven paras syönti on nyt vaan oman pään kovalevyllä, huoh. Ehkä se on lähdettävä kamerakaupoille.
Tänään käytiin lammella pikapilkillä, oltiin vain neljä tuntia, kun nuorimmainen lähti mukaan. Syönti oli maailman huonointa, en itse saanut yhtään kalaa. Tyttö sai onneksi pari kalaa :) Kairatessa tuli taas kymmenpiikki jäälle, on se kyllä ihmeellinen ja erikoinen kala! Ja jumeleisson miten nopea! Sinkoilee ja poukkoilee sinne tänne.
Pitäisiköhän tänään vielä käydä testaamassa se paljon puhuttu iltasyönti?? ;)
Mikäs kiinanihme kyseessä? Itselle pukki toi myös moisen mutta vielä testaamatta :D
En valitettavasti muista merkkiä, kun ei tuossa itse kamerassa lue ja pakkaus on jo roskiksessa..
Hieno saalis! Muistan ite kun Lapissa vartissa tuli 5kg ahventa. Oli Se hurjaa ?? 16.4. taas lähdetään paratiisiin ?
Huh, elämän parhaimpia vartteja :) Kireitä siimoja uudellekin reissulle!
Joku palikka jäi uupumaan huippupäivästä , aamusta jonnekin yhteen asti noin 30 kutosen avantoa ja 1 sintti. Joskus 2 maissa, kun kattelin maisemia oli 4x näyttöön ilmestynyt keltaisia möykkyjä tasurin alle, joista yksi sitten nappasikin, 470g päivän piristäjä ahven, jonkunlaiset ruokakalat sai kokoon kuitenkin.
“Pro” ukkoa jututin niin eilen oli pilkitellyt koko pitkän päivän, vasta neljältä oli alkanut isompi syömään, mutta samassa hetkessä sitten olikin karannut pari kilo luokan ahventa ja yksi reilu kasisatasen ylös. Oliko hauelle varusteltu tuo jigi höystettynä ahvenen pyrstöllä? Mie oon samanlaisella matikoita pilkkinyt:)
Iltapäiväpainoitteista on tainnut syönti olla viime aikoina. Hyvä kala tuo vajaa puolikas! Kelpais mullekin! Voi setäparkaa pahoista karkuutuksista, jospa kasisatanen lohdutti edes vähän :) Tuo jigihomma oli tarkoitettu kahden kilon ahvenelle ?