Tänään alkoi joulutauko pilkkihommissa ja muutaman päivän ajan keskitytään herkuttelemaan ja rentoutumaan.
Kävimme tällä viikolla vielä jouluvalmistelujen lomassa pilkillä, mutta syönti on ollut heikkoa. Päivän ahvensaldo on jäänyt joka kerta muutamaan ahveneen. Keskiviikkona käytiin Virmasvedellä ja reissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun jäätilanne oli sen verran vaihteleva. Emme uskaltautuneet kuin 400m päähän rannasta, kun jää vaikutti niin pehmeältä joissain kohti.
Ahvenia ei löytynyt millään ja luotain piirsi 99% päivästä tyhjää. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi joskus osua kunnon syöntiin, kun ravaan kalassa niin paljon, mutta jostain syystä osaan aina valita huilipäiviksi ne ahventen hurjimmat syöntikekkeripäivät. Tarvitsen kristallipallon, vieläkö ehtii toivoa sitä joulupukilta?
Virmasvedellä siiman päähän eksyi vain yksi parempi ahven, joka oli pitkä ja hoikka. Se puri Kommon uutta isompaa kevennettyä mallia. Kommo teki minulle tasuriin spesiaalivärin, joka on takinkääntäjäväri: toinen kylki musta ja toinen valkea.
Lisäksi käytiin Pohjois-Kallavedellä pari kertaa, mutta sielläkin saaliit jäivät heikoiksi. Keli on ollut märkä ja tuulinen ja jäällä on ollut lähes mahdotonta kävellä liukkauden takia. Vielä on luut ehjänä *kop kop*, mutta kyllä meinasin useamman kerran ottaa ilmalennot. Ihan tajuttoman liukasta, kaikki lumi on sulanut pois ja vaihtunut vedeksi ja veden alla on peilijää.
Sain Tommilta uuden Kalarosvon prototyypin testiin ja olen uitellut sitä nyt pari päivää. Ihan yhtä hyvin ei testiuitot minulla alkaneet, kuin Tommilla, joka veti 40cm ahvenen koeuittoreissulla. Tasurin jigipyrstö on malliltaan ihan uudenlainen, mitä on aiemmin totuttu näkemään.
Huonosta syönnistä huolimatta tasuri on napsinut joitakin ahvenia ja kyllä se on tehokas kapistus. Lasket sen väliveteen ja odotat, että kaloja alkaa nousta pohjasta kohti. Kun kala on kohdalla, pieni värisytys ylöspäin ja pam, kala on kiinni. Ihan tajuttoman terävät rosteriset päätykoukut tuossa tasurissa, ei ole koskaan tullut reikiä sormiin pelkästä koukun kokeilusta, mutta nuo koukut menevät heti nahkasta läpi. Ei enää armoa ahvenille ;)
Lähes kaikki ahvenet söivät alakoukkuun ja koukku oli tosi hyvin kiinni. Ahvenet olivat vielä laittaneet suunsa kiinni, kun eivät meinanneet suostua luopumaan rosvosta ollenkaan. Väkisin piti aukoa suut, mutta minun rosvoa ne eivät kyllä vie, se on varma =)
Nyt vietetään joulu ja uusi vuosi alta pois ja sitten ensi vuoden alusta lähdetään kinkun sulatus askareisiin jäälle. Oikein hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille blogin lukijoille! Pistetään siimat kireiksi taas ensi vuonna!
Hyvää Joulua ja kireitä !
kävin tänään virmaalla..kesti se jää siinä keskemmälläkin hiipailla..pluikasta oli…muutamia affenia anto….
Ok, minä oon aina vähän ylivarovainen jäällä, vaikka mulla on kuivapukukin aina päällä :)
Hellou! Tapahtumia näköjään ollut,mitä olen kiireiltäni kerennyt lukemaan..hyvä niin..:)
Kiitos jutuista,ne melkein saa” miehen kyyneliin”…:). (hyvässä mielessä)..
H-Hetki lähestyy..tiedät minne,mutta nyt on aika hiljentyä Joulun viettohon…joten Jaana perheineen../Blogin lukijat…HYVÄÄ JA RAUHAISAA JOULUA!!
Kumartaen..Jäpä_K
Hyvää Joulua….lehtikassi löytyi…ja sain nuorelta tytöltä piparia??
Hyvä, että pussi löytyi ja kuulin kyllä, että piparivarkaita kävi =)
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivotan Tampereelta.
Täällä Pyhäjärvellä tuossa lähellä on niukka 20 cm jäätä ja vettä päällä. On liukasta!
Moi, onko jo havaintoa, mitä hyötyä on tuosta kaiun Chirp ominaisuudesta pilkillä tai onko aavistusta hyödystä avovesiaikaan?
T. Raimo Fabritius
Moi, kyllä se on ainakin siinä mielessä tarkempi, että erottelee kalat ja tasurin ihan pohjan tuntumastakin. Jos pomputtaa tasuria pohjassa ja lähtee sitten nostamaan ylöspäin, luotaimen näytöstä voi tarkastella, kun tasuri piirtyy jo 5-10cm pohjan yläpuolelle. Aiemmassa luotaimessa ei nähnyt tapahtumia noin lähellä pohjaa. Avovesikalastuksessa varmaan juuri tuo sama hyöty myös, eli pohjan tuntumassa lymyävät kalat erottuvat paremmin.
Ok, kiitos.
T. Raimo