Katsaus vuoteen 2016

keskiviikkona 4.1.2017 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia

Viime vuosi oli saaliiden suhteen heikompi, mitä toivoin. Varsinkin pilkkikausi oli surkea, ahventen koko ei lähennellytkään kiloa, kuten parina edellisenä talvena.

Kalastajana, ja varsinkin pilkkijänä, olen isojen perässä juoksija. Minä en niinkään haaveile kilomääräisesti suurista kokonaissaaliista, vaan tavoittelen ennemminkin yksittäisiä suuria kaloja. Kilon ahven on onneksi saavutettu, joten se stressin aihe on poissa päiväjärjestyksestä, mutta toisaalta ahvenennätyksen parantaminen on hankalaa. En kyllä edes uskalla haaveilla enää yli kilon kaloista, yksi tuurikala rikkoi maagisen rajan ja jos ei enempää tule, en valita :)

Nyt voisin käydä viime vuoteni kalastuksen saralla läpi kuukausi kerrallaan, joten muistellaanpa vähän menneitä :)

Tammikuu

Alku aina hankalaa, mutta onneksi tammikuun lopussa kiitos seisoi. Ahtihan ei meinannut millään antaa minulle ahventa, kun aloitin pilkkikauden. En usko, että kukaan maailmassa on yrittänyt kalastaa yhtä ainoaa ahventa niin kauan kuin minä ja useampi viikko siinä vierähtikin. Vihdoin tammikuun lopussa Ahti heltyi ja raitapaita nousi jäälle. Kyllä oli hymy herkässä =)

kalastus

Rankan kuukauden jälkeen…

IMG_6658

…Ahti heltyi minulle =)

Helmikuu

Viime helmikuun blogiartikkeleja lueskellessa kalojen kuvat ovat harvassa ja kirjaimet m ja vilisevät siellä täällä. Vaikeaa on ollut, vaikka jopa kelkkareissu heitettiin Sepon kanssa ahven-apajille. Silti saaliit olivat vain yksittäisiä ahvenia silloin tällöin.

kalastus

kalastus

Jotain sentään helmikuussakin: Kallavedestä pilkkiahvenennätys 483g :)

kalastus

Ykköstykki bongattu ;)

Maaliskuu

Pari kuukautta oli jo pilkkikautta takana ja mitään järisyttävää ei ollut jäälle noussut. Toiveita oli kuitenkin loppukaudeksi, sillä parhaiten kalaa on tullut yleensä maalis-huhtikuussa aina siihen asti, kun kausi loppuu. Ahti oli kuitenkin eri mieltä ja ihan kiusallaan antoi miniatyyriahvenia ;)

 

Siinäpä Jaanalle ahven. T. Ahti <3

Kotivesillä oli hiljaista, joten käytiin vähän merta edempänä kalassa. Sonkari, tuo ahventen kultakaivos. Sinne on päästävä uudestaan ja monta kertaa.

kalastus

Sonkarin raitapaitoja

Sonkarin jälkeen käytiin taas kotivesillä ja eräs lampi antoi talven isoimman ahvenen, muistaakseni se oli n. 600g. Hyvä lampireissu, sillä tuo oli talven ensimmäinen vierailu sillä lammella. Nytkö niitä isoja ahvenia alkaa nousemaan?

kalastus

Talven suurin ahven lammesta

Huhtikuu

Maaliskuu antoi vain sen yhden isomman ahvenen, joten viimeinen oljenkorsi suuriin raitapaitoihin oli käsillä. Heitettiin huhtikuussa yksi reissu Virmasvedelle ja kyllä se järvi onneksi joskus heltyy minullekin. Virmas ei mitään isompaa antanut, mutta kasan pienempää fileahventa kuitenkin :) Kyllä minä olen kuullut ja nähnyt, kun muut sieltä kalaa nostelevat kilokaupalla, jättiläisiäkin, mutta jostain kumman syystä minä osaan valita kalastuspäiviksi aina ne kalojen paastopäivät ;)

kalastus

Virmasvesi antoi ruokakalat

kalastus

Kevät tuli, lumi suli

Pilkkikausi loppui 10.4., mutta vielä ennen kauden päätöstä sain reilun kolmosen hauen. Kyllähän sekin mukavalta tuntui, kun koko talvi oli pilkitty lähes tyhjää :)

kalastus

Hymy herkässä

Pilkkikausi 2015-2016 paketissa, kippis!

Pirttilahti 13.4. ja 22.4.

Avovesikausi päästiin aloittamaan Sotkalla jo vappuaattona eli huhtikuun puolella. Kalaa ei tietenkään vielä ensimmäisellä reissulla saatu ja koko reissu meinasi jäädä tekemättä, kun ensimmäisellä yrityksellä moottori ei käynnistynytkään, vaikka vene oli jo laskettu vesille :) Ei muuta kuin kodin kautta vauhtia ja uusi yritys. Olin kirjoittanut viime huhtikuussa kalareissun tavoitteeksi ”päästä ajamalla takaisin rantaan”. Suuret oli tavoitteet ja niihin onneksi päästiin ;)

Into piukeena :)

Kalastusta jäälauttojen seassa

Toukokuu

Kauden ensimmäinen kuha löytyi jo toukokuun alussa, mutta valitettavasti se oli alamittainen. Ykköstykki puhui taas, jos ymmärrätte mitä tarkoitan ;) Kalarosvon pieni kuore toimii kesät talvet sekä ahvenelle että kuhalle.

kalastus

Vieläkin naurattaa tuo hattu =)

Äitienpäivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tarkoitus oli kalastaa lasten kanssa, mutta reissu loppui lyhyeen, kun äippä tunaroi koukkujen kanssa ja Kalarosvo tarrasi peukaloon. Päivän päätteeksi peukalossa oli reikä, mutta onneksi rosvo säilyi vahingoittumattomana ;)

kalastus

Älä kokeile tätä kotona (äläkä kalassa)

Kuhia löytyi vielä lisääkin toukokuussa, mutta se mittakala jäi uupumaan.

Alamittaa

Kesäkuu

Edelleen se mittakalan saalistus jatkui. Alamittaa kyllä löytyi riesaksi asti, mutta syömään ei päästy. Piti odottaa kesäkuun loppuun asti, että saatiin vihdoin kuhaa ruokapöytään. Pirttilahdesta löytyikin hyvä kuhapaikka ja voin kertoa, että Jaanalla oli hymy korvissa :)

Kyllähän se jo nälkä olikin!

Mittakaloja kahden kuukauden etsimisen jälkeen =D

Heinäkuu

Heinäkuussa pääsin parikin kertaa kalastamaan ammattilaisten kanssa. Hiltusen Teemu vei minut kalaan Kallavedelle ja se postaus olikin viime vuoden luetuin juttu :) Henäkuun lopussa käytiin Syvärillä ja ammattilaisia oli mukana kaksin kappalein, kun Teemun lisäksi veneessä oli Peter Lahti. Se reissu oli vuoden kalarikkain, sillä veneessä kävi järjetön määrä kuhaa. Muutenkin heinäkuu oli selkeästi ihan eri maata avovesikauden ensimmäisten kuukausien kanssa, kalan kuvia olisi vaikka muille jakaa ;)

Kallavesi oli höveli kuhien suhteen

Pinkki toimi Syvärillä :)

Kyllä kelpasi poseerata :)

Heinäkuussa ehdin myös runoilemaan ;)

Kalastusrakkausruno

Ensisilmäyksestä se monesti alkaa, sen jälkeen mennäänkin juoksujalkaa.
Kalaan on kiire ja aina jaksaa, yötä päivää, maksaa mitä maksaa.
Ei mikään ole ihmiselle niin tehokas loukku, kuin yksi keppi, siima ja siiman päässä koukku.
Univelka kasvaa, mutta ei se mitään.
Mennäänkö tällä kertaa länteen vai itään?

Peräkontti täynnä ja virveleitä kuusi, ensi reissulle kyllä vielä hankittava uusi.
Ei tarvikkeita voi olla mitenkään liikaa, miettikää vaikka sitä kahen kilon siikaa.
Arvaamaton kala se harmaakylki, kerrankin syyttä yhden laatumorrin sylki.
Siksi on oltava valikoima suuri, kalastajan varastolla lihotuskuuri.
Ostoslista pitkä kuin se karannut hauki, kauppiaat hoi, ovet auki!

Kalassa käydään vaikkei saalista saada, ei se kalattomuus maailmaa kaada.
Tyhjä reissu on tuttua kauraa, rantaan tullessa Ahti nauraa.
Välillä onneksi myös heltyy meille, kalastukseen täysin hurahtaneille.
Kyllähän se tietenkin paremmalta maistuu, mitä harvemmin kalafile pannulla paistuu.

Tunteista paras on kireä siima, voisiko sanoa kalastajan kiima.
Kalan ja kalastajan välinen taisto, silloin herää kalamiehen vaisto.
Toisinaan voittaa, toisinaan ei.
Kymppikilon hauki uuden vieheen vei.
Kirosana raikuu ja ilmassa viha, meinaa palaa kalastajan hiha.
Ei auta itku, ei nyrkin puinti.
Jossain päin jatkuu hauen uinti.
Kokemusta rikkaampana vaikka köyhä on olo, lohtua kaipaa kalastajapolo.
Ensi kerralla ehkä parempi tuuri ja haavista löytyy saalis suuri.

Kaikki me ollaan vieraina täällä, nöyrinä kuljetaan polkujen päällä.
Kunnioitus eläimille, järville ja puille, säilytetään tämä ihanuus myös muille.

Elokuu

Kalantulo vain yltyi, kun päästiin elokuuhun ja kuhaa tuli joka reissulla. Kallavesi on hyvä kuhavesi ja kyllä se ihme olisi, jos sieltä ei kesällä onnistuisi kuhaa saamaan. Sain elokuussa myös kesän isoimman kuhan, painoa kolme kiloa :)

Tämmöisiä kölliköitä kun löytyisi enemmän :)

Liian iso ruokapöytään :)

Kuhat ovat kivoja, mutta kyllä ahven on ykkönen. Ne ovat olleet haastavia kalastettavia Kallavedestä, mutta elokuussa alkoi myös ahventa löytymään. Yksi hurjaakin hurjempi syönti sattui Hirviselällä kohdalle ja vieläkin muistan sen kuin eilisen. Kalastuksen tähtihetkiä ;)

Hymy herkässä

Juuri sopiva savupönttöön

Kerran kesässä näin :)

Syyskuu

Ahvenet olivat hyvin syönnillään muutaman viikon, mutta sitten niitä ei enää meinannut löytyä. Hurjat ahvensaaliit olivat muisto vain. Onneksi kuha oli vielä aktiivinen ja ruokakalaa nousi.

Pari pötkyä

Syyskuussa sain myös parannettua haukiennätystäni. En koskaan lähde kalastamaan haukea, vaan kohdekalana on aina joko ahven tai kuha, mutta syyskuussa ahvenen kalastuksen lomassa reilun kahdeksan kilon hauki puri ahvenjigiä. Ihanaa ja pelottavaa väsytellä sellaista mörköä 0.13mm siimalla. Minä vein kuitenkin sen matsin, mutta toki hauki pääsi punnituksen jälkeen jatkamaan matkaansa =) Sovittiin treffit ensi kesäksi ;)

Ennätyshauki 8,2kg

Lokakuu

Avovesikalastuksessa alkoi olla viimeiset reissut käsillä ja myös kala passivoitui. Tuntui, että kolmen hurjan kuukauden jälkeen hiljainen arki oli palaamassa kuvioihin. Saaliit olivat enää yksittäisiä kaloja silloin tällöin.

Hei raitapaita, missä sun kaverit on?

Yksi tänään, toinen viikon päästä

Ei lähde kahdella fileellä vielä nälkä

Marraskuu

Talvi meinasi yllättää avovesikalastajat, sillä kesken syksyn alkoikin pakastaa ihan urakalla. Pirttilahti jäätyi melkein käsiin ja saatiin viime tingassa haettua vene järvestä. Miten ihmeessä se talvi tekee sen joka vuosi, että se osaa yllättää meidät… Ensi syksynä olen tarkkaavaisempi :) Avovesikausi siis pistettiin pakettiin aiemmin, kuin suunniteltiin ja viimeinen reissu Puattisella tuli heitettyä jo 23.10. Marraskuussa ei päästy kalaan ollenkaan. Uhkarohkeimmat kävivät ensijäillä, mutta minä jänishousu katselin vaan rannasta ;)

Joulukuu

Pilkkikausi starttasi ihanan aikaisin ja ensimmäinen pilkkikeikka tehtiin jo 14.12. Sotkalle. Sen jälkeen ahvenia on löytynyt yllättävän hyvin ja olen alkukauteen erittäin tyytyväinen :) Jatka samaan malliin Ahti ;)

Sotka antoi hyviä raitapaitoja

Virmasvesikin käytiin testaamassa

Kallavesi on myös korkattu

Tykkään =)

Miten teidän kalastusvuosi 2016 sujui? Jäikö jokin kala tai reissu erityisesti mieleen?

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
4 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen
Kommentit
  1. -m kommentoi:

    Surkea kalavuosi ollut kyllä. Uusi aika hankalaksi tunnustettu järvi ei salojaan paljastanut. Nyt on aika monta keinoa tiedossa jolla kalaa ei saa.

    Tälle vuodelle jo taktiikat kuitenkin hiottu ja kovin tavoittein lähdetään uusia enkkoja hakemaan. Aina sitä vaan jaksaa uskoa ja yrittää.

    Hieno vuosihan sinulla on ollut, aika hyvin taitaa kalastus tuntejakin tulla. On se vaan niin mukavaa puuhaa, että ei paljon nolla reissut harmita.

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kyllä välillä tuntuu, että järvet ovat totaalisen tyhjiä, kun missään ei näy elämää. Hyvä kuitenkin, että usko ei lopu kesken ja joka kerta sitä kalaan lähdetään toivoa täynnä :)

      Hyvä, että taktiikka hiottu valmiiksi, tänä vuonna siis napsuu ;)

      Kalastustunteja mulla on satoja vuosittain, joten tunteihin nähden saaliita on aika vähän. Mulle kuitenkin ihan riittävästi :) Kireitä tälle vuodelle!

  2. Jäpä_k kommentoi:

    No nii.. Vai järvet tyhjiä..hmm..sunnuntainaha tuo nähdään..!? Voi ollaakkin ”mestarin” käynnin jälkeen,kun käy ks.paikassa lirkkimässä.. ;) (se on vaikea järvi).

    Siel piipulla sit aamulla..!!

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Toivottavasti järvi olisi mukavalla päällä sunnuntaina ;) Piipulla treffataan!

Kommentointi on suljettu.