Kyllä aika on kulunut nopeasti, tuntuu että vastahan minä mietin blogille nimeä. Ihanaa, että olen saanut vuosien varrella paljon lukijoita ja mikä vielä ihanampaa, tosi paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Kalastus yhdistää =)
Jos mietin kolmen vuoden takaista aikaa, olen kehittynyt kalastajana paljon. Oma ajatusmaailma on myös siinä sivussa muuttunut ja esimerkiksi vastuullisuus on enemmän mielessä. Toivottavasti olen voinut olla esimerkkinä jollekin ja toivon myös, että olette saaneet blogista jotain inspiraatiota omaan kalastukseenne.
Omaa kalastusharrastusta blogi on auttanut paljonkin, esimerkiksi blogijuttujen kirjoittaminen kalastusreissujen jälkeen laittaa aivot raksuttamaan ja kalareissuista voi saada ahaaelämyksiä jälkikäteen. Monesti tulee pohdittua syitä, miksi kala ei syönyt tai miksi luotain ei piirtänyt kalaa. Vastauksia en näihin ongelmiin ole vielä keksinyt, mutta hyvähän näitä kysymyksiä on “ääneen” pohtia ;)
Kolmen vuoden aikana olen rikkonut omia kalaennätyksiäni ja suurin saavutukseni on ehdottomasti kilon ahven. Siitä on nyt hieman yli kaksi vuotta, kun maaginen kilon raja meni rikki. Valitettavasti sen jälkeen kaikki ahvenet ovat jääneet alle kiloon, mutta ei hätiä mitiä, seuraava kiloinen voi tulla jo ensi reissulla :)
Kuhaennätyskin parani toissa kesänä, kun samalla reissulla sain kaksi kuhamörköä. Ehkä vajaan neljän kilon kala ei vielä kaikille täytä mörön määritelmää, mutta kyllä minä haukoin henkeäni, kun sellaisen kalan livenä näin. Toivon mukaan se 3,9 kiloinen ennätyskala jatkaa vielä eloaan jossain päin Kallavettä ja on kasvanut vieläkin isommaksi möröksi.
Viime kesänä kesken ahvenen jigauksen siimaa kiristeli ennätyshauki. Oikeastaan olin aina pelännyt, että saisin jonkun pelottavan suuren hauen ja reilun kahdeksan kilon kala alkoi olla jo pelottavan rajoilla. Haavikin siinä hötäkässä vääntyi, kun nostettiin vartin väsytyksen jälkeen hauki veneeseen.
Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisi otettu hauki mukaan, vaan sen kokoinen kala lähti automaattisesti takaisin järveen. Jälkikäteen harmitti vähän, kun emme tajunneet mitata kalan pituutta, mutta jospa siiman päähän eksyisi vielä joskus samankokoinen kala. Ehkä kalan kokokaan ei silloin enää pelota niin paljon, sillä onhan minulla nykyään rutkasti kokemusta suurhauista. (Eli yksi kpl ;))
Yllä mainittujen kalojen lisäksi kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinnäköistä kalareissua. Siellä on huippureissuja ja sitten on niitä reissuja, joilla ei ole ollut niin paljon tapahtumia. Ja välillä on tultu kotiin ihan tyhjin käsin, mutta mukavia reissuja ne on nekin olleet. Kalastuksesta menisi kaikki into, jos kalaa tulisi joka kerta hirveitä määriä. Ei silloin pystyisi enää kehittymään kalastajanakaan. Tämä nykytilanne on hyvä, eli joskus tulee ja joskus ei =)
Jos saan esittää lukijoille pienen toiveen, niin haluaisin jokaisen tämän tekstin lukevan henkilön jättävän jonkun kommentin tähän loppuun. Usein tulee kirjoiteltua postauksia, joihin ei välttämättä reagoida blogin puolella mitenkään, joten lämmittäisi mieltä, jos jättäisitte vaikka tervehdyksen tekstin loppuun. Tai ehkä voitte kertoa miksi luette blogia tai kuinka kauan olette kalareissujani seuranneet? Kommentin voi jättää nimettömänä :)
Kiitos kaikille lukijoille, ilman teitä blogi olisi kuopattu varmasti jo aikaa sitten. Kyllä vuorovaikutus lukijoiden kanssa on tärkeää ja tosi mukavaa tietää, että omat kalastusreissut kiinnostavat muitakin. Minuakin kiinnostaa teidän reissut!
Nyt matka jatkuu kohti neljättä vuosipäivää, toivottavasti siimat ovat kireinä sekä minulla että teillä =) Minä käyn viikonloppuna risteilemässä pari päivää, joten pieni tauko on tulossa kalastukseen. Jospa kerrankin saataisiin lämmin Juhannus, silloin viimeistään suuntaan taas järvelle!
PS. Jos jollain on tulossa myyntiin kalastuskäyttöön soveltuva alumiinivene, niin voisin olla kiinnostunut siitä, vaikka Puattinen ihan loistoyksilö onkin =) Tai jos haluat Puattisen itsellesi, sekin onnistuu, kunhan minä en jää ilman venettä. Vaihtokin siis on mahdollista ja tottakai maksan tarvittaessa väliä. Minulle voi laittaa sähköpostia asian tiimoilta jaana.jekkonen@fishmeluck.fi
Alla muutama parin vuoden takainen kuva vaihdokista, kyseessä siis Finnmaster 506 CLX vm. 1999, jossa Yamaha 20hv 4t-moottori vm. 2008. Voin laittaa lisäkuvia sähköpostiin.
Hakusessa olisi max. 15v vanha alumiinivene, jossa on 40-60hv 4t-moottori. Merkillä ei ole väliä, käytännöllisyys ratkaisee. Veneen täytyy siis soveltua hyvin heittokalastuskäyttöön.